F.C. Barcelona 2012-13 - Uutta tuulta purjeisiin

  • 129 684
  • 628

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Nyt raporttia pöytään eilisestä pelistä! Meni itselläni valitettavasti ohi, mutta ainakin numeroiden perustella kyseessä oli värikäs ottelu... Joten jos joku pelin katsonut voisi hieman kirjoitella pelin tapahtumia auki. Kiitos :)
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Nyt raporttia pöytään eilisestä pelistä! Meni itselläni valitettavasti ohi, mutta ainakin numeroiden perustella kyseessä oli värikäs ottelu... Joten jos joku pelin katsonut voisi hieman kirjoitella pelin tapahtumia auki. Kiitos :)

Barcelona pelasi hyvin ekan reilun vartin missä teki 3-0. Sen jälkeen laski jalan kaasulta lähti kävelemään ja Deportivo rankaisi sitten muutaman kerran. Sen jälkeen Barcelona piti vähän paremmin huolta pallosta, mutta vieläkin se varsinkin omaanpäähän oli aika lepsu(ts. jätti puolustuslinjan liian yksin). Barcelonan paras "puolustus" on muutenkin a)pallonhallinta ja b)prässi ylhäältä. Eilen jälkimmäinen toimi hyvin joka kerta kun tekivät, mutta aina ei tuntunut kaikki lähtevän mukaan.

Marchena oli niin huono Deportivolta, että jos Messi olisi saanut useamman kerran pallon olisi tehnyt pari maalia vielä lisää. Nyt käytännössä joka kerta kun Cesc sai tilaa ja käänsi naamna kohti maalia niin Messi juoksi syvyyteen ja teki maalin.

Eniten ottelussa ihmetytti ettei Depor prässännyt kunnolla vaikka Mascherano lensi pihalle. Vielä ottivat luovimman kaverin vaihtoon ja ei kunnon kiriä saaneet koskaan edes aikaan.

Ymmärrän Barcelonan luoton omaan tapaansa, mutta kyllä se kuitenkin eilenkin nähtiin että vaikka Mascherano ja Song sekä Adriano ovat hyviä pelaajia, niin ei kukaan ole maailmanluokan toppari.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Olipahan taas ottelu…

Kolme-nolla ja hyvä olla, vaihtui melkoiseen kärsimysnäytelmään ja millä tavalla…järkyttävällä määrällä omia vihreitä. Niitä riitti sen verran, että parempi jättää sen yksityiskohtaisempi luettelu väliin. Tiivistyksenä voisi sanoa, että linja oli vain heikko. Ainoastaan Montoyan voisi jollain tasolla armahtaa kun ei sählännyt sen suuremmin ja lisäksi paikkasi nappaamalla kiinni Songilta keskityksissä hukkuneita miehiä. Alba teki sen avausosuman, mutta valitettavasti osui myös toiseen päähän, jonka jälkeen ei sitten tehnytkään oikein yhtään mitään positiivista. Mascheranoltakaan ei ollut ihan se paras iltansa. Päällimmäisinä aiheutti turhalla liullaan pilkun kun liian pitkän eteensä laittanut Depor-kärki pääsi "sopivasti" kompastumaan, toisessa sitten heikko kulman purku suoraan keskelle. Oli joo aika onnettomassa asennossa, mutta juuri sen vuoksi, olisi se kääntö pitänyt jättää tekemättä kun ei kerta saanut voimaa taakse. Toisella jaksolla vielä suihkuun, vaikka siitä kiitos meneekin lähinnä Rikin lavakarismasta sokaituneelle tuomaristolle. Kaverilla oli sellainen Busimainen ote tekemiseensä. Harmi vain, ettei vierellä Song ollut hirveän paljoa parempi, vaan yhtälailla hukassa vaikkei mitään taululla näkynyttä konkretiaa niistä tilanteista aiheutunut. Toisella jaksolla sai hieman sitä ryhtiä tekemiseensä, vaikka yhä hiippaili milloin minnekin. Täällä kyllä huudettiin, että älä nyt valu sinne, mutta eipä kuunnellut, mokoma… ;)

Mistähän sitä löytäisi Victorille uskon ja luottamuksen takaisin? Eilinen jatkoi aikalailla sitä samaa kaavaa kuin kausi tähänkin mennessä. Pilkulle nyt ei tietenkään voinut mitään, mutta se toinen meni jo ruman puolelle, kroppaa pallon taakse saatana(!) ja kolmannessa olihan se ihan komea vapari, mutta vain juuri siihen kulmaan, mikä Victorin olisi pitänyt handlata, mutta steppaili sen ratkaisevan verran toiseen kulmaan. Mikäli olisi mennyt kierteisenä muurin yli toiseen, niin käsiä vain yhteen suosionosoituksien merkiksi upeasta vaparista (mitä tuokin toki oli), mutta...

Jos positiivista kaivaa, niin Leo&Cesc –tandemi toimi ja pelasti ne pisteet että Tellokin teki ihan nätin osuman.

Vielä kerran uhraan ajatuksia tälle debatille. Sen jälkeen asia on omasta puolestani käsitelty.

Real Madridia vastaan? Ensimmäinen maali: Mascherano pelaa itsensä ulos tilanteesta, syöttö ja Ronaldo tekee maalin.

Toinen maali: Mascherano pelaa itsensä ulos tilanteesta, syöttö ja Ronaldo tekee maalin.

Et sattunut näkemään tilanteissa keneltäkään muulta maininnan arvoisia virheitä? Kyllähän ne suurimmat virheet tapahtuivat aivan muiden miesten voimin, mutta osoitellaan me vaan Mascheranoa kun se sopii hyvin agendaan. Lisäksi mahtuihan tuohonkin matsiin useita hyviä pelaamisia kyseiseltä sylkykupilta, mutta eihän niitä kukaan enää muista kun on helpompi valikoida ja osoitella highlightseista yhtä miestä ja kertoa mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä ei. On se vaan perseestä, koko jätkä! Sekin on aina vain hienoa kun 90 minuutin ottelusta huomioidaan pari kymmentä sekuntia, joiden perusteella isketään leima päälle. Täytyy kyllä sanoa, etten enää hirveämmin ihmettele tätä Mascherano ajojahtiasi. Kun on kerran mielessään päättänyt, ettei se osaa topparina pelata sitten mitenkään, niin eihän se perkele vieköön osaa. Helppoa kun sen osaa.

Ja korjataan nyt sen verran kun näyttäisi luetun ymmärtämisesi tehneen jälleen tenät, ettei kai täällä kukaan ole Mascheranosta minään huipputopparina puhunut, edes minä? Itseäni vain suoraan sanottuna vituttaa tuo jatkuva kaverin tallaaminen milloin mistäkin ja vastaavasti Songin nostaminen esiin kun sattui pelaamaan Arsussa. Huoh… Välillä tuntuu, että pelkkä kentällä olo riittää Mascheranolle todisteeksi surkeasta pelaamisesta. Toivon mukaan saat tästä jatkuvasta marinastasi jotain iloa elämääsi, sillä eipä tuota oikein muuten ymmärrä. Kuinka huono päivä se olisikaan, mikäli ei pääse lyttäämään joko Mascheranoa, Barçaa, La Ligaa tai mikä parasta näitä kaikkia. En uskalla edes kuvitella moista kurjuutta...

Millä tavalla Songin menestys topparina on ollut "heikompaa"? näyttöpaikat ovat olleet todella vähissä.

Tuo tutun pelaajan laittaminen oudoille pelipaikoille osaavampien edestä on FC Barcelonan tyylinä ollut pitkään ja sen takia Adrianon laittaminen toppariksi ei hirveästi kerro nykytilanteesta vaan vahvistaa tutuksi tullutta käytäntöä.

Et ole siis hirveämmin katsellut noita matseja, missä on topparina pelannut? Kyllähän se on ollut sanalla sanoen sellaista kaupunkilaispoika sienestämässä –touhua. On lukenut tilanteita väärin, hukannut miehiään (jos näitä edes pitänyt), ajoittanut katkojaan väärin, lähtenyt haahuilemaan linjasta minne lie jne. Ei ole nostattanut vain sitä luottamusta sitten yhtään. Eihän tuo ole toki mitenkään loputtomasti minuutteja saanut, mutta kyllähän sitä vain jonkin sorttista kehitystä odottaisi kun kuitenkin on useamman ottelun päässyt topparina pelaamaan tuossa akuutissa tarpeessa. Nyt ei näin hirveämmin käynyt, vaan Tito totesi, että laitapakki pelatkoon topparina.

Toivon todellakin, että jatkossa alkaa topparinakin sujumaan, sillä sitä tuo rivien kapeus todellakin kaipaisi kun nyt vaikuttaisi, että Puyolilla alkaa olemaan jatkuvasti jotain pientä tai vähän suurempaakin vaivaa, jolloin tämän varaan ei vain voi mahdottomia laskea. Eilenkin tuo tuolla linjassa oli ja harvemminpa taisi keskityksissä se oma mies olla tallessa kuin hukassa, joten… Sen verran pitää kuitenkin kaverille jakaa tunnustusta, että pelasi vahvemmin toisella jaksolla, mitä ensimmäisellä, siinä missä monella muulla tuntui olevan toisenlainen suuntaus.

Eihän laitapakin pelaaminen topparina ole mitenkään uutta ja ihmeellistä Barçassa, mutta kun tällainen ratkaisu nähdään kyseisen pelaajan kohdalla ensimmäistä kertaa El Clásicossa kun kilpailevana vaihtoehtona olisi ollut tällainen "Valioliigan valio", niin kyllä se vain kertoo itselleni tuosta nykytilanteesta ihan riittämiin. Lisäksi nämä monet muut muilta pelipaikoilta toppareiksi kaivetut kaverit ovat ominaisuuksiltaan olleet huomattavasti paremmin toppareiksi miellettäviä, että monet kyseistä pelipaikkaa ennestäänkin pelanneita, mitä Adriano ei todellakaan ollut. Mutta rakkauden ja rauhan merkeissä voidaan sopia, että eihän tuo mistään kerro sitten mitään, kun ei kerran omaan argumentointiisi sopinut.

Pepin tyylinä tuntui olevan nuorten sisäänajo muualla kuin puolustuksessa. Tähän mennessä nähty toiminta vahvistaa käsitystä entisestään; puolustuksessa pelaavat tutut naamat, hyökkäyksessä ja keskikentällä voidaan pistää junnuja kentälle.

Montoyan esitys Realia vastaan ei ollut kovinkaan kummoinen ja muutenkin laitapuolustajan virheet näkyvät Barcelonassa selvästi vähemmän kuin keskuspuolustajien.

Niin no kyllähän Montoya voidaan varmaan vielä laskea "junnuksi" ja tämä on puolustaja? Siitä nyt on tullut jauhettua, että näiden nuorten sisään ajaminen tuonne puolustukseen ja varsinkin keskuspuolustukseen on huomattavasti suuremman kynnyksen alainen juttu. Muille pelipaikoille se on huomattavasti riskittömämpää. Ihmettelen vain, miksei sitä voida tästä huolimatta vain mitenkään tehdä vaikka keskuspuolustuksenkin leveys on ollut mitä se on ollut, tässä viime ajat? Laittaisivat pojat sitten penkiltä lainoille, mikäli eivät uskalla näitä peluuttaa. Turha tuolla on istuttaa pelaajia, joita ei voi kentällekään laittaa. Fontàsin kohdalla nyt onneksi vihdoin ja viimein tajusivat tämän.

Näkyvätkö muuten laitapakkien virheet ainoastaan Barçassa selvästi keskuspuolustajia vähemmän? Itselleni näiden virheet ovat huomattavasti keskeisempiä ihan missä miljöössä tahansa.

Ja mitä Montoyan vielä tulee, niin näin tämän otteet ehdottomasti positiivisina huomioiden sen, että tuli kylmiltään vaihdosta kentälle, jolloin aluksi oli hieman vaikeampaa. Ei tämä mikään sateentekijä ole tai tule koskaan olemaankaan, mutta hyvä ja tasokas liigapelaaja ja leveyden tuoja squadiin, nyt ja tulevaisuudessa? En näe tuolle vain mitään esteitä. Mitä mieltä muuten olet Messin esityksestä kyseisessä pelissä? Oliko tämäkin heikko?

Se on valitettavaa ja näin keskustelun kannalta surullistakin, että sinulta löytyy noinkin voimakkaat pakkomielteiset antipatiat Barçaa kohtaan, jotka vielä korostuvat tiettyjen pelaajien kohdalla.

Real Madridin hyökkäyskalusto (Higuain ja Benzema) ei ole vakuuttanut alkukaudesta yhtään. Samalla voi kai kysyä miksi ei edes yritetä pelata vähääkään korkeaa palloa puolustuksen keskelle kun hyökkääjällä on 10 sentin pituusylivoima puolustuslinjan pisimpään pelaajaan nähden? Taktisesti tyhmää koska vastustajan heikkouksia jää hyödyntämättä.

Niin no kyllähän Real tuossakin pelissä keskitti silloin kun pääsivät Barçan päässä hetken pyörityksen päätteeksi (miehiä kunnolla boksissa + mahdollinen keskikentän tuki) niihin paikkoihin, mistä noin muutenkin keskittäisivät, ainoa vain, että keskitysten laatu oli monesti mitä se oli. Liekö sitten siitä ottelun tuomasta puristuksesta vai mistä? Se nyt vasta olisi ollutkin, että José olisi muuttanut täysin joukkueensa hyökkäysfilosofiaa ja sen painopistettä yhden ottelun vuoksi. Olisi jättänyt joukkueensa vahvuudet sikseen ja päättänyt, että heitetään nyt yks kaks kunnolla niitä keskityksiä kun on niin saatanan pieni linja vastassa. Ilman muutahan olisi tuottanut tulosta... Vastustajan heikkoudet on toki hyvä huomioida, mutta niin ne omat vahduudet kuin sekin mihin se oma pelaaminen on sen yksittäisen ottelun ulkopuolellakin perustunut on pidettävä kirkkaana mielessä.

Jatkuu...
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Kyllähän jos ja vielä toistamiseen jos Realin pelaaminen perustuisi jo valmiiksi siihen jatkuvaan pääpelivoimaisen targetin hakemiseen esim. aiemmin Chelsea ja Drogba, niin varmasti olisivat tätä myös tehneet tuossakin matsissa ja korostetusti. Sitä, miksei Mourinhon Realissa käyttämässä pelitavassa ei ole käytössä tuollaista "Drogbaa" voi toki kysellä ja tätä mukamas näppärästi piikitellä, mutta kyllähän tuo pelaaminen ihan kivaa menestystäkin toi viime(kin) kaudella, jolloin jatkuva uhmakas piikittelysi Moun tekemisistä on vähän onnetonta ja ponnetonta. Hieman huvittavaakin.

Kaipa Valioliigassa on niissä muissakin joukkueissa toppareita kuin pelkästään Arsussa, jonka topparisto Wengerin filosofiasta johtuen onkin varsin pelaavaa sorttia? Kyllä kun vaikkapa jotain Stoken pelaamista katsoo, niin ei se päällimmäisin juttu ole ne tekniset ja pallovarmat topparit. Eikä toki pidäkään olla, sillä onhan joukkueen pelissä aivan muita katsomisen arvoisia ominaisuuksia, vaikken sitä samalla tavalla osaa arvostaakaan. Nämä vain olisivat Barçassa eittämättä kusessa, kuten olisi Mascherano Stoken topparina.

Tämähän ei ole ihme koska Song ei viime kaudella juurikaan pelannut topparia. On silti osoittanut Valioliigassa pystyvänsä pelaamaan topparia täysin pätevästi. Viime kaudella ei pelannut koska toppareita oli riittävästi, keskikenttäpelaajia ei.

Sopivasti unohdit vain mainita tuon enimmäisen virkkeen tuossa alunperin tämän topparinapelaamista ja Valioliigan merkitystä esiinnostaessasi. Se löytyi kuinka ollakaan sitten myöhemmin kun tarvetta ilmeni. Ihme ja kumma... Onko muuten tästä Songin topparina pelaamisesta Valioliigassa, jollakulla hieman parempi muistisellakin havaintoja?

Mielestäni tässä koko keskustelussa on vain jotenkin absurdia kun verrataan sitä kuinka tämä aikanaan pelasi topparina Valioliigassa, vaikkei sitten loppupeleissä hirveämmin pelannutkaan, ja tämän perusteella La Ligassa ja vieläpä Barçassa ei pitäisi olla mitään ongelmia, vaan kaverin pyyhkisi näillä Mascheranolla kaiken muun lomassa sen perseensä. Pelkästään näiden liigojen vaatimukset toppareita kohtaan kun ovat vain aika erilaisia kuin koko topparina pelaaminenkin, jolloin olen hieman ihmeissäni tästä sitkeästä vertaamisesta. Sitten kun otetaan vielä vertailuun Barça, joka eroaa vielä suunnilleen samalla tapaa koko muusta La Ligasta topparien pelaamisen suhteen, niin eivät nuo tarvittavat ominaisuudet aivan yksiin mene.

Periaatteessa Songilla voisi olla ne ominaisuudet tuollaiseksi Mascheranon kaltaiseksi ok-toppariksi Barçaan olemassa, on tekninen, kohtuu nopea jne. mutta se vain vaatisi tuota vahvaa tilanteiden lukemista ja reagoimmista, joista en ole vielä nähnyt liiaksi niitä merkkejä. Kaverille voisi sopia paremmin hieman staattisemmassa pelisysteemissä ja linjassa pelaaminen, jolloin nuo ominaisuudet eivät aivan samalla lailla korostuisi, välimatkat olisivat pienempiä, muun ryhmityksen tuki lähempänä jne. No antaa ajan näyttää.

Annoin aika monta esimerkkiä siitä kuinka Mascheranon surkea pelinluku on ollut suuri syy vastustajan maaleihin. Näyttää hyvältä heikompia vastaan, Real Madrid ja Chelsea käyttivät Mascheranon sekoilut armotta hyväksi. Ja vieläpä aika helposti. Songilla varmasti menee aikaa tottua pelityyliin, kuten monella muullakin. Fabregas esim...

Annoit nyt viimeksi kaksi omasta (ja varmasti monen muun) mielestäni vahvasti omilla anti-Mascherano –laseillasi väritettyä esimerkkiä tästä. Mikäli noistakin Real-matsin maaleista löytää sen suurimman syyllisen Mascheranosta, niin pianhan sitä voi laittaa jokaisen maalin vain ja ainoastaan Argon piikkiin, ellet ole jo niin tehnytkin? Ja mitä tuota live seurantaa eliseltä vilkaisin, niin näinhän se taitaa olla. Ei sillä, etteikö tämä olisi voinut pelata tilanteita paremmin (kuten olisi), mutta kyllähän itse osoittaisin molemmissa maaleissa ensimmäiseksi jotakuta muuta kuin Mascheranoa, jos nyt jostain kummallisesta syystä on korotettava yksi erheen tekijä muiden yläpuolelle. No syntipukit ovat kivoja ja helppoja. Mutta joo laitetaan toki molemmat puhtaasti Massen piikkiin, niin tulee hyvä mieli sinnekin.

Riskin ottamisesta ja sen ottamattomuudesta puhuen, Tito jatkaa ihan samalla linjalla mitä Pep teki. Ehkä tarkoituksella?

Niin no, vaikka hieman toista toivoinkin, niin tuskinpa Tito olisi muodostanut Pepin kanssa noin pitkään vahvasti toiminutta kaksikkoa, ellei näiden ajatusmaailmoista löytyisi paljon yhteistä. Niin ja olisin enemmän kuin huolissani, mikäli Titon toimintaa ei ohjaisi minkään sortin tarkoitus.

Tähän miksi ei hankittu puhdasta topparia -asiaan jo perustelinkin että Keitan lähdettyä haluttiin keskikenttäpelaaja JA toppari. Olisi voitu hankkia toppari mutta sitten keskikenttä olisi saattanut olla liian ohut. Jälkiviisaus on helppoa tässä vaiheessa.

Kyllä minä tuon Titon ajatuksen tämän kaiken taustalla ymmärrän, ei se nyt niin vaikeasti tulkittavissa ole. Kiitos kuitenkin, että jaksat sitä jankata. En ole vain ollut missään vaiheessa nähnyt sitä aivan niin hyvänä ratkaisuna, mitä ilmeisesti valmennuksessa ovat tuon nähneet. Kirjoitin aikanaan jo topicin avaukseen toivovani seuran hankkivan sekä syvyystopparin, että -pivoten ja mikäli näin ei tapahtuisi, niin toivoin sen tarkoittavan selvää luottoa näihin nuoriin kavereihin ja että nämä olisivat onnistuneet tekemään vaikutuksen valmennukseen. No tätä luottoa ei ole näkynyt ja ainoastaan yksi mies hommattiin paikkaamaan molempia tontteja, jota olen nyt viime ajat kritisoinut, kun avainmiesten loukkaantumiset ovat paljastaneet tuon keskuspuolustuksen kapeuden.

Pelaajan kannalta positiivinen. Barcelonan kannalta melko yhdentekevä. Titohan sanoi kauan sitten ettei Fontas kuulu hänen suunnitelmiinsa, JDS sama homma. Lainalla saavat ehkä vähän korotettua myyntihintaa. Espanjan talouskriisin tuntien ottajia ei ole ruuhkaksi asti Espanjassa, sikälikään ei merkitystä. Kai tuossa hieman palkkarahoja säästää, kokonaisuutena yhdentekevä siirto.

Et siis ilmeisesti näe Barçan tästä sen suuremmin kärsivän? Se miten tuo seuran kannalta realisoituu, riippuu nyt täysin Fontàsin tulevista otteista, joita nyt kukaan ei pysty vielä tässä vaiheessa arvioimaan. Vahvoilla otteilla niitä ottajia löytyy kyllä varmasti ja enkä nyt pidä tuota paluutakaan mitenkään poissuljettuna. Vastaavasti heikoilla saanee jatkaa sopimuksensa loppuun asti lainalla jossain tai siirtyä jollain minimaalisella korvauksella muualle.

Olisiko näistä Titon kommentista jotain linkkiä heittää, kun on näemmä mennyt itseltä täysin ohi? Aika kummalliselta kuulostaisi, mikäli on mennyt laukomaan medialle moista omaan squadiinsa kuuluneista pelaajista.


Tuossa ei Villaa mainittu. Sanovatko nimet Keirrison, Hleb, Caceres, Henrique ja Chygrinskyi mitään? Siinä muutama pelaaja joille ei annettu kunnollista näyttöpaikkaa. Kalliilla sisään ja ulos. Viittasinkin juuri Laportan ajan hankintoihin. Pointtina oli se, ettei ole helppo löytää muista huippuseuroista vastaavanlaista toimintaa samassa mittakaavassa lähivuosilta. Vai löytyykö? Mutulla sanoisin Barcelonan olevan tässä asiassa omaa luokkaansa, voi olla että jokin seura jää tulematta mieleen. Valaise minua. Chelsea ja Mourinho tulee mieleen, siitä on jo paljon aikaa.

Et näemmä sitten keksinyt mitään uutta. Tuota Laportan aikakauden loppua on tullut kirottua näissäkin kausiketjuissa monet kerrat, joten niistä voinet kaivella omia mielipiteitäni noista liikkeistä. Tuo nyt on malliesimerkki siitä kun seurajohto hoitaa hankintapolitiikkaa valmentajan sijaan, mikä oli tilanne Barçassa pitkät ajat ennen Pepin tuomaa menestystä. Ehtona jatkolleenhan Pep halusi täyden vallan tuohon siirtopolitiikkaan, mihin luonnollisesti suostuttiin seurajohdon taholta. Alku meni tässäkin vielä opetellessa mm. Zlatan ja Dima caset, mutta sen jälkeiset hankinnat ovat olleetkin vähintään asiansa ajaneita. Nyt Titolla olisi sama tilanne eli viimekäden päätäntävalta näihin siirtoihin ja katsellaan nyt miten suoriutuu. Toistaiseksi pidän ainoana virheenä tuon topparin hankkimattomuutta, mihin saattoi toki vaikuttaa seurajohdonkin nihkeys rahan suhteen, tiedä häntä.

Tuossahan se huomattavasti pahempi juttu oli se, että miten tuon tason pelaajiin saivat ylipäätään kulumaan noin paljon rahaa sen sijaan, että olisivat hankkineet jo tasonsa todistaneita kovia pelureita seuraan vailla sen suurempaa tarvetta tai tarkoitusta. Noista kun ainoastaan Hleb oli saanut edes jotain aikaiseksi Euroopan suurissa sarjoissa (Stuttgartissa oli ennen Arsu aikaa parhaimmillaan oikein lupaavia otteita), muut olivat osastoa paljon pätäkkää pelkän "potentiaalin" takia. No viime kesät tilanne on näyttänyt jo huomattavasti järkevämmältä ja La Masian avulla on täytetty niitä aukkoja.

Jatkuu...
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Jos nyt väen väkisin vastaavanlaista esimerkkiä haluat Chelsean ja Barçan lisäksi, niin eiköhän toinen englantilaisseura Man City sheikkeineen tarjoa sitä? Nyt Mancini olisi saanut jo hieman otetta seurasta, mutta olihan tuo pitkään hurjilla miljoonilla sisään ja kallilla palkalla lainalle tai alehintaan ulos touhua. Aivan päätöntä sellaista, pidän tuota vielä paljon Barçaa kovempana tuhlailuna ja sekoiluna, siinä missä sinä haluat jälleen kerran nähdä Barçan sinä suurimpana saatanana. Erona näillä oli toki, se että Barça kasvatti noilla virheillään velkojaan, siinä missä Cityn omistajat saivat hieman kahvirahojaan kulutettua. PSG:kin touhua on mielenkiintoista seurata jatkossa. Mikäli rahahanat pysyvät yhtä vuolaina tulevissakin ikkunoissa, niin kalliita miehiä jää vain toimettomiksi kuten Citynkin tapauksessa.

Tuohon kohtaan "miksi ei aleta muokkaamaan kun moni on La Masiasta tullut". Minkä takia sitten ostetaan pelaajia jotka ovat lähes taattuja ongelmatapauksia Zlatanin tapaan? On aikaisemmin nähty että Zlatan pelaa omaa peliään ja ellei sellaista pelaajaa haluta joukkueeseen, miksi sellainen pelaaja hankitaan suurella rahalla? Nämä kaksi asiaa ovat vahvasti ristiriidassa ja kai sitä saa kritisoida?

No älä nyt minulta tätä kysy kun en ole nimeäni yhteenkään kauppakirjaan tai sopimukseen seuran puolesta laittanut. Enkä ole käsittääkseni missään välissä puolustellut Barçan toimintaa tässä jutussa? Zlatanin kohdalla mitä ilmeisimmin mahdollisuudet nähtiin vain mahdollisia riskejä suurempina. Houkutus vei voiton järjestä. Kyllähän kaveri on melkoinen persoona ja tikittävä pommi, mikäli tätä ei osata käsitellä oikein ja tehdä olosuhteita tälle sopiviksi. Mutta samalla tuo vain niin paljon huimaa yksilöosaamista ja lahjakkuutta, että kaipa Pepkin halusi päästä työstämään tuota? Harmi vain, ettei juttua oltu mietitty aivan loppuun asti, kun eivät todellakaan olleet valmiita tekemään pelaamisesta yhtään Zlatanille sopivampaa, jolloin kävi miten kävi. Ja kyllä saahan tätä ilman muuta kritisoida, olenhan minäkin aikanaan kritisoinut, mutta kannattaisi varmaan miettiä miten kritisoi ja mistä, eikä vain heitellä näitä provokatiivisia "ei annettu mahdollisuutta ja tuli kallis huti kuten seuralla on tapana" -tyylisiä heittoja, joista sitten lukija saa ensiksi päätellä, mitä tällä yritetään edes sanoa.

Ymmärrän Barcelonan luoton omaan tapaansa, mutta kyllä se kuitenkin eilenkin nähtiin että vaikka Mascherano ja Song sekä Adriano ovat hyviä pelaajia, niin ei kukaan ole maailmanluokan toppari.

Tuossa nyt olisi asia aika hyvin tiivistettynä, josta olen täysin samaa mieltä. Itseäni on vain ihmetyttänyt tuo jatkuva tietystä suunnasta tuleva Mascheranon syyllistäminen ja suoranainen vähättely teki tämä sitten mitä hyvänsä. Ei kai kukaan ole puhunut, mistään huipputopparista, vaan kaverista joka ajaa asiansa kelvollisesti tuolla linjassa (ja jolle on käyttöä myös niissä kovissa peleissä) ja sopii vahvuuksiltaan hyvin joukkueen pelitapaan sekä filosofiaan ja siihen mitä ominaisuuksia topparilta tässä seurassa vaaditan. Tässä valossa on vain mielenkiintoista kun sitten joku kokee mistä lie kumpuavaa tarvetta tehdä tästä aivan luokatonta topparia ja vastaavasti nostaa esiin Alex Songia jonkin sorttisena pelastajana ja Mascheranoa niin saatanasti parempana ns. oikeana topparina, vaikkei tämä nyt eroa ja ole eronnut Argosta sitten mitenkään, ainakaan positiivisessa mielessä. Ai niin onhan tämä pelannut jonkun hassun matsin topparina Valioliigassa, joskus aikoja sitten, niinhän se menikin. Tärkein kriteeri ja ainoa oikea mittari meinasi tyystin unohtua...

Barçan ongelma on vain siinä, että nämä ok miehet tarvitsisivat astetta kovempaa tukea, jotta tuo linja kestäisi nähtyä paremmin. Nyt kun tätä ei ole tarjolla, vaan linjaan on laitettava pelkästään näitä asiansa ajavia, muttei mitenkään erityisiä vaihtoehtoja, niin kaikki ovat varmasti nähneet mitä siitä seuraa. Parasta on, mitä eilistäkin liveseurantaa nyt vilkaisin, niin siellä vain vedetään samaa virttä Masse sitä ja Masse tätä. Välillä vielä matsin seuraaminen lopettaen kun meni ilmeisesti liian hyvin tai tässä tapauksessa kai huonosti ja taas palaten mellestämään samaa spämmiä kun hetki oli otollisempi. Vaikka se suurin kuva oli, että tuo koko linja vuosi taas vaihteeksi kuin seula ja yksi sun toinen sortui niihin virheisiin, eikä siellä ollut yhtäkään kannattelevaa ja johtavaa pelaaja, joka tekisi vieruskavereistaan parempia ja paikkaisi näiden puutteita. Se nyt on aivan sama montako virhettä yksittäinen pelaaja teki ja montako toinen kun kaikki sortuivat niihin ihan riittämiin. Toivoisin todellakin, että Alex Song olisi niin paljon Mascheranoa parempi toppari, mitä eräs on koittanut kovasti väittää, se auttaisi jo paljon tätä joukkueen tilannetta, mutta kun ei vain ole ollut, enkä henkilökohtaisesti usko, että tulee olemaankaan. Varmasti olen tässä väittelyssä lytännyt tätä enemmän kuin olisi ollut tarpeen vastavoimana vastapuolen yliampuvalle Mascherano-jahdille, mutta joukkueen kannalta eivät vain tarjoa yhdessä tai ilman läheskään sitä mitä Puyol ja Piqué pystyvät parhaimillaan tarjoamaan ja Puyol pitkälti ottelusta ja kaudesta toiseen. Se on se asia mikä tässä nyt merkitsee.
 

Mairouh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça
Ehkä Song joskus oppii pelaamaan kaikkien mielyttävällä tavalla Barcassa, ehkä ei. Itseäkään ei ole vakuuttanut otteet topparina, mutta tajutaan sitten peluuttamalla mielummin alempaa keskikenttää. Toki nyt on puolustajista pulaa, joten pitää näitä alemman keskikentän miehiä laittaa sinne, mutta itse pidän Songin pelistä keskikentällä. Eriasia on taas se, että onko se nyt mahdollista Songille peluuttaa keskikentällä, mutta turha Songia on haukkua liikaa hänen puolustustaidoistaan. Näillä mennään. Asioilla on tapana olla monta vaikuttavaa tekjiää.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Hankala on Barcelonan tilanne puolustuspään osalta. Jos mietitään hieman tulevia otteluita, niin Puyol on hajalla ja samoin Pique. Busquets on pelikiellossa tulevasta CL-matsista ja Mascherano vastaavasti La Liga-ottelusta. Nämä poissaolot siis punaisten korttien vuoksi.

Alex Song joutuu siis edelleen pelaamaan topparina, koska jostain syystä Tito ei ole antanut peliaikaa Bartralle. Ymmärrän kyllä sen, että nyt Bartraa ei voida kylmiltään heittää avaukseen, mutta sisäänajo olisi pitänyt tehdä kauden alkupuolella treenipeleissä ja ennakkoon "helpompia vastustajia" vastaan.

Toisaalta näin jälkikäteen on helppo sanoa, että olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä, mutta mistäpä sitä tietää ennakkoon, että molemmat kärkitopparit ovat yhtäaikaa telakalla ja vieläpä pidemmän aikaa. Nyt täytyy vain tulla toimeen niillä pelaajilla ketä siellä on ja pitää toivoa parasta. Depor-peli on osoitus siitä, että haavoittuvuutta puolustuksessa on, mutta toisaalta maailman paras hyökkäys Messin johdolla pystyy voittamaan pelejä, vaikka puolustus ja maalivahti vuotaisivatkin hieman tällä hetkellä.

Haastavat ottelut ovat kieltämättä edessä Celticiä ja Rayo Vallecanoa vastaan näiden puolustuspään ongelmien vuoksi. Mutta niin kauan kuin joukkue kykenee voittamaan, niin ei ole väliä, vaikka sinne omaan reppuun menee muutama maali pelissä. Ihannetilanteessa pidettäisiin toki nolla joka matsissa, mutta kelpaavat nämä 5-4 voitotkin.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
koska jostain syystä Tito ei ole antanut peliaikaa Bartralle. Ymmärrän kyllä sen, että nyt Bartraa ei voida kylmiltään heittää avaukseen, mutta sisäänajo olisi pitänyt tehdä kauden alkupuolella treenipeleissä ja ennakkoon "helpompia vastustajia" vastaan.

Kyllä mun mielestä Bartran ikäisen kaverin pitäisi jo saada vastuuta, jos on sitä saadakseen. Ei puhuta kuitenkaan mistään uraansa aloittelevasta junnusta, vaan 3 täyttä kautta Barca B:ssä(eli kaksi kautta Segundaa ja yksi Segunda B:tä) pelanneesta kohta 22-vuotiaasta kaverista. Jos tuossa iässä ja tuolla taustalla ei uskalleta antaa vastuuta, niin silloin on joku muu oltava taustalla kuin kokemattomuus tms. Eli joko Tito ei koe että taso riittää tms.

Jos Titon mielestä taso ei riitä, niin ihmettelen ettei hankkinut kesän aikana sitten yhtä ihan toppariakin tuohon ryhmään. Esim. sitten jotain lupaavampaa ja nuorempaa, jota voisi alkaa ajaa sisään kunnolla "Puyoliksi".
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
FC Barcelona tänään

-----Alexis-----Messi-----Pedro-----
---------Iniesta-------Xavi--------
--------------Song---------------
--Alba--Masse-Bartra--Adriano--
--------------Valdes----------------

Bartra saa siis mahdollisuutensa avauksessa. Mielenkiintoista seurata, että miten Bartra onnistuu tänään.
 

Mairouh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça
Noh mites Bartra pelasi? Itsellä meni valitettavasti peli ohi..Joku varmaan avaa tätä peliä muutenkin, joten sitä odotellessa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Noh mites Bartra pelasi?

Syrjäyttänee kohta Sergio Ramosin maajoukkueessa aloittavan topparin paikalta.

Barcelonalla on nyt samanlainen tatsi tuohon hommaan kuin Real Madridilla liigassa Fabio Capellon viimeisimmällä kaudella. Se kääntää kaikki tiukat ottelut voitokseen viime hetkien maaleilla. Kyky, joka siltä viime kaudella osittain puuttui. Ärsyttävää.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Xavi eilen:

182 syöttöä Celticiä vastaan, joista 169 löysi joukkuekaverin. Uskomaton saldo yhdelle pelaajalle yhden ottelun aikana. Vertailukohtana voi pitää vaikkapa koko Celticin joukkuetta, joka sai aikaiseksi koko ottelun aikana 337 syöttöä. Xavi syötti siis noin puolet Celticin koko joukkueen syöttömäärästä.

Bartrasta sen verran, että poika pelasi mielestäni hyvän ottelun. Bartra avasi peliä laadukkaasti yleensä lähimmälle pelaajalle. Perussyötöt tarkkoja ja napakoita, kuten La Masia-kavereilla yleensäkin. Bartra nousi ahkerasti ylös erikoistilanteissa ja meinasipa Bartra tehdä Iniestan keskityksestä puskumaalinkin, mutta pusku suuntautui ohi maalin. Mitään ihmeellistä Bartran ei tarvinnut esittää, sillä Celtic ei saanut haastettua Barcelonaa juuri lainkaan ottelun aikana. Ainoat tilanteet Celticille tulivat käytännössä erikoistilanteista, joista se maalikin sitten tuli. Yksi peli on toki lyhyt otanta, mutta eilisillä peliotteilla olisin valmis antamaan Bartralle lisää peliaikaa. Viikonloppunahan se nähdään, kun Mascherano on pelikiellossa ja Pique ilmeisesti vieläkin telakalla. Bartralla on aivan realistinen mahdollisuus avaukseen Rayo Vallecanoa vastaan tulevana lauantaina.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Tännekin tämä:

Premios Príncipe de Asturias on Asturian ruhtinaan vuosittain eri alojen menestyneille henkilöille jakama palkintorypäs. Espanjassa aika arvostettuja pystejä. Asturian ruhtinashan on kruununprinssi Felipe.

Tänä vuonna urheilupalkinnon on voittanut Real Madridin hieno kapteeni Iker Casillas yhdessä hyvän ystävänsä Barcelonan Xavin kanssa. 2010 nämä kaksi herraa olivat mukana voittamassa kyseistä palkintoa yhdessä koko maailmanmestaruuden voittaneen Espanjan jalkapallomaajoukkueen kanssa. Nyt palkinto oli Casillasin ja Xavin kahdestaan jakama ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun jalkapalloyksilö(t) saa tämän palkinnon. Aiemmin muutama (taisi olla kaksi) joukkue sen on saanut.

Tito Villanovan sanoin: "Molemmat ansaitsivat tämän palkinnon. Heillä on takanaan menestyksekkäät urat ja he ovat olleet luomassa rauhallista ilmapiiriä Espanjan maajoukkueeseen huolimatta siitä, että toinen on madridista ja toinen culé. Meidän pitäisi kiittää heitä siitä."

Hienoja ihmisiä.
 
Viimeksi muokattu:

KIME 44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Barca, ManUtd
Onpahan mielenkiintoista juttua Goal.comissa.
Siellä jutun mukaan Fifa agentti Francois Gallardo väittää että
Pep Guordiola olisi jatkanut Barcan puikoissa jos seura olisi myynyt
Cesc Fabregasin, Gerard Piquen, David Villan ja Dani Alvesin.
Sandro Rosellin mielestä nelikko oli koskematon ja näin Pep ei jatkanut.

Huhheijaa, milläköhän pelaajilla Pep olisi korvannut tuon nelikon!
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Goal.com, tuo jalkapallon Seiska väittää tietävänsä jokaisen joukkueen sisäpiirijuttuja, mutta todellisuudessa kyseisen median faktatietous lähentelee nollaa. Ei siis kannata menettää yöunia tuon vuoksi.

Varsinkin se, että Pep halusi Villan Barcaan ja sitten olisikin halunnut heti hänestä eroon, on täyttä paskaa. Villa ei ollut Pepin kirjoissa mikään Zlatan.
 

KIME 44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Barca, ManUtd
Goal.com, tuo jalkapallon Seiska väittää tietävänsä jokaisen joukkueen sisäpiirijuttuja, mutta todellisuudessa kyseisen median faktatietous lähentelee nollaa. Ei siis kannata menettää yöunia tuon vuoksi.

Varsinkin se, että Pep halusi Villan Barcaan ja sitten olisikin halunnut heti hänestä eroon, on täyttä paskaa. Villa ei ollut Pepin kirjoissa mikään Zlatan.

Ihan samaa mietin Fabregasista että jengi jahtaa pelaajaa yli vuoden ja sitten yhden kauden jälkeen heivattaisiin. Tuskin Cescia olisi hankittu jos Guordiola olisi sitä silloin vastustanut.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Tuskin Cescia olisi hankittu jos Guordiola olisi sitä silloin vastustanut.

No ei. Lisäksi Guardiolalla ei olisi noita meriittejä, jos hän olisi tyhmä. Ja hän olisi tyhmä, jos hän haluaisi yhden kesän aikana eroon käytännössä neljästä avauksen pelaajasta, joista kaksi on seuran omia kasvatteja ja kaksi muutakin nykyisin erittäin vahvasti Barca-henkisiä.

Eli eiköhän tuokin sensaatiouutinen ole täyttä paskaa.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Olipahan ottelu Rayo Vallecanoa vastaan. Alku oli todella hankalaa, mutta kun hanat aukesivat, niin sitten homma lähti kulkemaan ja viisi-muna -lukemat taululle. Rayo pelasi todella hienosti, mutta lopulta joukkueiden välinen tasoero tuli selväksi. Suurin ero oli maalipaikkojen hyödyntämisessä, sillä laukauksia molemmat joukkueet saivat aikaan saman määrän, mutta Barcelona iski palloa maaliin aivan eri tahtiin, mitä kotijoukkue.

Rayo iski prässiä ylhäältä ja yritti painostaa Barcelonaa avauspelaamisessaan ja kotijoukkue onnistuikin ahdistelemaan Barcelonan pelaamista ajoittain hyvinkin tehokkaasti. Pallonpitoprosenttikin jäi Barcelonan osalta alle 60:n prosentin, joten siltä osin jäätiin totutusta hallinnasta. Hyvästä yrityksestä ei valitettavasti kotijoukkuetta kuitenkaan palkittu, vaan turpiin tuli lopulta rumin lukemin.

Tito aloitti hieman yllättäen avauksella, jossa olivat Valdés, Montoya, Busquets, Adriano, Alba, Song, Xavi, Fábregas, Pedro, Messi ja David Villa. Toppareina aloittivat siis Busi ja Adriano, vaikka itse odottelin Celticiä vastaan pelannutta Bartraa avaukseen. Adriano on kyllä melkoinen monitoimimies ja käytännössä jokainen pelipaikka varmasti menisi brassilla hyvällä tasolla. Onhan se selvää, että topparin paikka ei ole Adrianon varsinainen pelipaikka, mutta nopeudellaan mies pystyy paikkaamaan sijoittumisvirheitään. Villan tekemä avausmaali oli hieno juttu ja nyt näyttäkin siltä, että Villa on ottamassa Alexis Sanchezilta avausroolia. Cesc Fabregas on myös saanut hanat auki ja Fabregas onkin kunnostautunut syöttelijänä tällä kaudella. Yhdeksässä pelissä Cesc on syöttänyt jo kuusi maalia, joista kaksi tuli eilen. Alkukausi näytti Fabregasin osalta hankalalta, mutta nyt näyttäisi siltä, että homma alkaa sujumaan tavalla, jolta sen odotettiinkin sujuvan.

Voitto Rayosta tarkoitti sitä, että Barcelona sivuaa kaikkien aikojen parasta kauden aloitusta La Ligassa. Yhdeksän peliä on tuottanut joukkueelle kahdeksan voittoa ja yhden tasapelin. Käsi pystyyn, joka uskoi Titon kykenevän tällaiseen suoritukseen joukkoineen? Itse en ainakaan uskonut tähän, mutta niin vaan joukkue on pelannut voitokkaasti. Pelin taso on heilahdellut, puolustuspäässä on ollut ongelmia, mutta silti on kyetty tekemään maaleja enemmän, mitä vastustajat. Ja sehän se merkkaa loppupeleissä.

Suurin syy kauden hienoon tulokseen on tietysti Leo Messi, joka eilenkin pussitti kaksi maalia Rayo Vallecanon verkkoon. Messi on nyt takonut 301 maalia urallaan 419:ssä pelissä. Samalla Messi nousi La Ligan kaikkien aikojen maalipörssissä sijalle 10 (182 maalia). Uskomattomia määriä 25-vuotiaalle pelaajalle. Kaikki ylistyssanat on varmasti jo kulutettu puhki Messin kohdalla, mutta onhan se huima pelaaja. Ja kehitystä tapahtuu edelleen, joten mihinkähän Leo mahtaa vielä yltää pelaajana. Suurin kehitys on tälle kaudelle tapahtunut erikoistilanteissa ja vapaapotkuissa. Messi on tehnyt tällä kaudella jo muutamia vaparimaaleja ja eilenkin ne olivat lähellä, sillä sen verran hyviä yrityksiä Messi eilenkin taikoi vapareistaan. Seuraavaksi se varmaan oppii laukomaan oikealla jalallaan samalla tarkkuudella, mitä vasurillaan.

Kunhan nyt saataisiin hieman parannettua puolustuspelaamista kokonaisuutena ja sairastuvalta Pique takaisin ruotuun. Toistaiseksi ollaan selvitty kuivin jaloin loukkaantumissumasta, mutta selvää on, että koko kautta ei voida taistella noin vajaalla puolustuksella. Ensi kaudeksi täytyy hankkia ainakin yksi profiilitoppari ja toivottavasti sellaista kartoitetaan koko ajan toimiston puolelta.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Onpahan mielenkiintoista juttua Goal.comissa.
Siellä jutun mukaan Fifa agentti Francois Gallardo väittää että
Pep Guordiola olisi jatkanut Barcan puikoissa jos seura olisi myynyt
Cesc Fabregasin, Gerard Piquen, David Villan ja Dani Alvesin.
Sandro Rosellin mielestä nelikko oli koskematon ja näin Pep ei jatkanut.

Huhheijaa, milläköhän pelaajilla Pep olisi korvannut tuon nelikon!

Tuo oli kyllä ihan täyttä sontaa. Esim. Cescistä Pep ei olisi missään nimessä halunnut myydä sen jälkeen, kun mies oli itse jahdannut häntä 2 vuotta.

Samalla sivustolla on ollut juttua että Man City ja Chelsea yrittäisivät saada Busia. Busi ei ole kyllä lähdössä yhtään mihinkään. Maailman paras pelipaikallaan, oma kasvatti ja miestä arvostetaan suuresti seurassa.

Villasta on puhuttu paljon, mutta mielestäni Alexis on tällä hetkellä lähellä lähtöä. Mies ei saa palloa millään sisään ja viime kauden huikea työn teko on vaihtunut jatkuvaan filmaamiseen. Tällä hetkellä ehdottomasti Pedro on ykkösvaihtoehto avaukseen ja tämän jälkeen Villa ja Tello. Nyt kun Cuencacin on palaamassa ja jos Neymar tulee ensi kesänä niin Alexisin täytyy nostaa tasoa huomattavasti.

Vihdoinkin Bartra on ruvennut saamaan peliaikaa, mutta ei kyllä pysty ymmärtämään miten vieläkin jotkut pelaajat ovat hänen edellään nokkimisjärjestyksessä. Tulee hieman Pique mieleen, jos nyt ei vielä nähdä Piquen kaltaisia loistavia nousuja.
Robertokin sai nyt peliaikaa. Itse näen että Sergi voi hyvin ottaa sen 4 keskikentän miehen paikan, kun Xavi lopettaa.
Hieman kyllä ihmetyttää miksi pelattiin niin kovalla ryhmällä cupissa. Olisi ollut kiva nähdä Rafinha, Gerard ja Espinosa pelaamassa ja miksei myös Dongou ja Grimaldo. Toivottavasti pääsevät ainakin nuo ensin mainitut pelaamaan mestareiden liigan lohkojen lopuissa peleissä.
 

Nurmisaha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ranska
Hieman kyllä ihmetyttää miksi pelattiin niin kovalla ryhmällä cupissa. Olisi ollut kiva nähdä Rafinha, Gerard ja Espinosa pelaamassa ja miksei myös Dongou ja Grimaldo. Toivottavasti pääsevät ainakin nuo ensin mainitut pelaamaan mestareiden liigan lohkojen lopuissa peleissä.

Kelpaako syyksi keskiviikkona pelattu ottelu Huesca-Barcelona B?

Mestarien liigan säännöt eivät salli heikennetyn kokoonpanon peluuttamista, mutta ei UEFA ole koskaan valittanut vaikka moni muukin joukkue on sitä tehnyt.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Barcelonalla on peli huomenna, lauantaina. Alkaako tuo peli Suomen aikaa yhdeksältä, soccerway.comissa lukee, että peli alkaa 19:00, niin meinaako se paikallista aikaa? Olisi kiva saada tähän vastaus.

FC Barcelonan selkäydin-jalkapalloa tekisi mieli katsoa pitkästä aikaa ja lauantaina näin myös teen.

Pelataanko muuten La Ligassa juurikaan arkisin, kun Valioliigassa ainakin pelataan arkisin todella harvoin, mitä olen katsonut.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Alkaako tuo peli Suomen aikaa yhdeksältä, soccerway.comissa lukee, että peli alkaa 19:00, niin meinaako se paikallista aikaa?

Klo 19:00 Suomen aikaa. En tiedä kenen aikaa tuo 19:00 soccerway.comissa on, mutta Espanjassa peli alkaa kello 18:00 paikallista aikaa. Aikaero Espanjan ja Suomen välillä on yksi tunti.

Pelataanko muuten La Ligassa juurikaan arkisin, kun Valioliigassa ainakin pelataan arkisin todella harvoin, mitä olen katsonut.

Kerran-pari kaudessa on arkikierros. Tosin lähes joka maanantai pelataan viikonloppuna pelatun kierroksen viimeinen ottelu kello 22:30 Suomen aikaa.
 

Mairouh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça
Yhdeksän voittoa ja yksi tasapeli, 28 pistettä. Tämä kauden alotus on nyt siis Barcelonan uusi seuraennätys. Ei paha. 15 vuotta vanha ennätys meni rikki ja en kyllä itse uskonut, että Titon Barca pystyy tähän. Vaihtuvuus oli pieni ja Titon ei tarvinnut joukkuetta pistää uuteen uskoon, joten ei tämä olisi pitänyt tulla niin yllätyksenkä kuitenkaan.

Ikävä takaisku tuli kuitenkin matsissa, sillä Adriano venäytti jalkansa ennen puoliaikaa. Tietenkin puolustus on se, jonka täytyy ottaa osumaa..toivottavasti ei käynyt sen pahemmin. Raporttia toivottavasti tulee tästä matsista, niin saa tietää oliko kyseessä vakava loukkaantuminen.

Juna kulkee kulkemistaan, löytyykö meille haastajaa? Olisihan se hienoa Titon tehdä Pepit ja voittaa hirmu määrä pokaaleja ensimmäisenä valmennuskautenaan.

Ainiin! Messi on nyt Isä. Odotetaan poika Thiagosta sitten 17 vuoden päästä uutta Barcelonan tähteä.
 

Heltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Real Madrid, LA Lakers
Ikävä takaisku tuli kuitenkin matsissa, sillä Adriano venäytti jalkansa ennen puoliaikaa. Tietenkin puolustus on se, jonka täytyy ottaa osumaa..toivottavasti ei käynyt sen pahemmin. Raporttia toivottavasti tulee tästä matsista, niin saa tietää oliko kyseessä vakava loukkaantuminen.

Messi satutti myös polvensa ottelun lopussa ja poistui kentältä huolestuneen näköisenä polveaan katsellen.

Messi, del homenaje al susto - MARCA.com
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös