Ex-SaiPalaiset maailmalla

  • 1 485 172
  • 4 454

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Samoin kuin liikunnanopettajani Esko "Lile" Heltola! Lile muuten pelasi nuorena miehenä parin kauden ajan jääkiekkoakin HIFK:ssa, laitahyökkääjänä Esko Rekomaan ketjussa.
Käyty ilmeisesti samaa koulua tai ainakin oli opettajani Armilassa (lukiossa). Eskolta saamani liikuntanumero muuten nousi viimeisellä kurssilla normaalista seiskasta kasista yhtäkkiä kymppiin kun tuli viimeisellä kurssilla mahdollisuus tehdä mitä haluaa ja sanoin meneväni golfaamaan.

Itse asiasta is:ssä oli juttua myös Vallun nykyisistä tekemisistä vaikka toki keskittyykin Janiin: SM-liigan entinen supertähti Jan Caloun, 46, koki karun kohtalon kotikaupungissaan – ”Yritin suomalaista tapaa”
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Vaakanainen jakoi nimikirjoituksen U20 turnauksen ennakko-ottelussa jäähyboksista. Video ja uutinen löytyy iltalehdestä, linkittää en tähän hätään osannut.

Ei olisi kyllä viime kauden alussa millään uskonut että Urho tosiaan pääsee kokeilemaan kirkkaissa valoissa tällä kaudella. Harmillisesti loukkaantuminen sotki kuitenkin tilannetta.

Tällä kaudella Salossa paljon samoja hyviä juttuja kuin Vaakanaisessa viime kaudella. Omissa molemmat uskaltavat pitää kiekkoa ja tehdä rohkeitakin ratkaisuja, eikä pelkästään hätäroiskaisuja.
 
jussi61

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa - legendat Jaakko Rissanen ja Cory Emmerton isossa roolissa Spengler - Cupin finaalin rankkarikisassa :

Emmerton 1/2
Rissanen 1/1 (voittomaali)

PS. Onnea KalPa!!
 
Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Ja uusi osoite löytyi Kunlunista.

Samulla kulkee hyvin kiinanmaalla, kuusi peliä 3+4!

Ketterän eilisessä voitossa tehopisteissä juhli ainakin kolme ex-SaiPan ukkoa. Ja ennen kuin toveri @Keltainen Hakalin juhlahumuista raitistuu, niin Paalasen Vili tosiaan pisti yhden maalin. Voisi pukea mun puolesta paidan johonkin juhlaotteluun ja näyttää Denisovin kanssa kunnon kanuunakuularallit!
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Niinhän siinä eilen pääsi käymään. Suosittelen muillekin mestiksen seuraamista. Enemmän tapahtumia kuin liigapeleissä, vielä Vuohtoniemi viheltämään niin ei puutu tunnetta. Ei kentältä eikä katsomosta, on se kyllä epeli.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: ahal

Bacon

Jäsen
Kolme pistettä ja Santasen rekordi (60 p) lyöty...
Siirretään vaikka tänne. On aina välillä tullut pohdiskeltua tätä menestyskautta ja näin jälkeenpäin on todettava, että olihan se joukkue oikeasti aika surkea.

Taipalus - Ei HIFK-vuosien jälkeen mitään mainittavaa, kauhea hazardi
Pärre - Ainoastaan alivoimalla jotakin annettavaa
Sneck - Järkyttävän huono tuolla kaudella
Backman - Jalka alkoi hidastua
William Mäkinen - Tsekin kakkosliigassa tällä hetkellä

Lisäksi pakistoon haettiin lainalle Suomi-sarjasta Lippojoki, joka oli vahvistus siihen tilanteesen.

Hamilton - Ihan hyvä maalineduspelaaja, mutta ei hän voittavan joukkueen kärkihyökkääjä voi olla
Järvinen - Ei todellakaan ykkössentteriainesta, vaikka hän sen roolin tuona kautena ottikin
Koski - Puolan liigassa tällä hetkellä
Koskiranta - Kenen idea oli hankkia ykkössentteriksi?
Kuronen - Oli tuona kautena johtavia hyökkääjiä, vaikka oikea taso on liigajoukkueen nelosketjun laiturina
Leivo - Ei kulje edes Kouvolassa
McFarland - Suurimmat saavutukset vatsalihasten näyttäminen Amarillon edessä, nyt pelaa AHL:n farmisarjassa ECHL:ssä vai pelaako enää sielläkään
Salminen - Tarvitseeko edes mainita?

Tuosta joukkueesta puuttui ykkösketju sekä kärkipakit ihan kokonaan. Ei tolla jengillä ollut edes mahdollista pärjätä. Toki Santasen pelikirja (mikä?) ei varsinaisesti kenenkään tasoa nostanut, mutta aika heikot oli käytettävissä olevat palikatkin. Noh tuo kausi on jo aikaa sitten ollutta ja mennyttä, mutta tulipa nyt kirjoitettua.
 
ahal

Kaksi vuotta sitten tähän aikaan oli koossa 45 pistettä. Maalierot oli siihen asti enimmäkseen 1-2 puoleen tai toiseen. Tammikuun puolenvälin jälkeen lensi pyyhe kehään ja maalierot kasvoivat. Lopun kruunasi 8 ottelun tappioputki.

Nytkin tuntuu, että rosteria pitäisi tuulettaa huolella kauden päätteeksi. Ehkä toimisto siksi kitsastelee soppariuutisillaan. Niitä ei vielä ole, jos ulkkaritkin vaihtuvat.
 
Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Siirretään vaikka tänne. On aina välillä tullut pohdiskeltua tätä menestyskautta ja näin jälkeenpäin on todettava, että olihan se joukkue oikeasti aika surkea.

Taipalus - Ei HIFK-vuosien jälkeen mitään mainittavaa, kauhea hazardi
Pärre - Ainoastaan alivoimalla jotakin annettavaa
Sneck - Järkyttävän huono tuolla kaudella
Backman - Jalka alkoi hidastua
William Mäkinen - Tsekin kakkosliigassa tällä hetkellä

Lisäksi pakistoon haettiin lainalle Suomi-sarjasta Lippojoki, joka oli vahvistus siihen tilanteesen.

Hamilton - Ihan hyvä maalineduspelaaja, mutta ei hän voittavan joukkueen kärkihyökkääjä voi olla
Järvinen - Ei todellakaan ykkössentteriainesta, vaikka hän sen roolin tuona kautena ottikin
Koski - Puolan liigassa tällä hetkellä
Koskiranta - Kenen idea oli hankkia ykkössentteriksi?
Kuronen - Oli tuona kautena johtavia hyökkääjiä, vaikka oikea taso on liigajoukkueen nelosketjun laiturina
Leivo - Ei kulje edes Kouvolassa
McFarland - Suurimmat saavutukset vatsalihasten näyttäminen Amarillon edessä, nyt pelaa AHL:n farmisarjassa ECHL:ssä vai pelaako enää sielläkään
Salminen - Tarvitseeko edes mainita?

Tuosta joukkueesta puuttui ykkösketju sekä kärkipakit ihan kokonaan. Ei tolla jengillä ollut edes mahdollista pärjätä. Toki Santasen pelikirja (mikä?) ei varsinaisesti kenenkään tasoa nostanut, mutta aika heikot oli käytettävissä olevat palikatkin. Noh tuo kausi on jo aikaa sitten ollutta ja mennyttä, mutta tulipa nyt kirjoitettua.
Erittäin hyvä pointti. Ässien tämän hetken päävalmentaja Pasi Kaukoranta kirjoitti tuolloin Facessa pariinkin otteeseen, että hän ei usko että kukaan valmentaja saisi SaiPasta juuri parempaa irti. Tai ainakaan mitään ihmeellistä, siksi huono tuo kokoonpano oli.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Tuosta joukkueesta puuttui ykkösketju sekä kärkipakit ihan kokonaan. Ei tolla jengillä ollut edes mahdollista pärjätä. Toki Santasen pelikirja (mikä?) ei varsinaisesti kenenkään tasoa nostanut, mutta aika heikot oli käytettävissä olevat palikatkin. Noh tuo kausi on jo aikaa sitten ollutta ja mennyttä, mutta tulipa nyt kirjoitettua.
Näinhän tämä meni. Kannattaa myös muistaa, että Santasen SaiPa pelasi CHL:ää pitkälle talveen asti. Peliesitykset myös CHL:ssä olivat enimmäkseen sekavia, mutta voittoja tuli vaikka pelisysteemit olivat vielä pahemman kerran sekaisin.

Siinä vaiheessa kun olisi pitänyt laittaa pelisysteemit kuntoon Liigaa varten, Santasen ja pelaajien huomiosta osa meni CHL-kuvioihin. SaiPalla ei tietenkään olisi ollut edes mahdollisuutta kieltäytyä CHL-höntsäilystä (ja vaikka olisi ollut, niin ei varmasti olisi tehty), mutta näin jälkiviisaasti voi miettiä, että olisiko Santanen ehtinyt saada joukkueensa pelaamaan menestyksekkäämpää Liiga-kiekkoa ilman CHL:ää.
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kaudeksi 16-17 joukkueen rakennus epäonnistui kyllä pahemman kerran. 15-16 kauden jälkeen joukkueesta lähti kuitenkin liuta pelimiehiä mm. McIntyre, Rau, Lofquist, Polak. Eikä ne uudet ulkkarit olleetkaan niin onnistuneita hankintoja. Lisäksi Patrick Davisin piti tuolloin tulla SaiPaan(sopimus oli jo tehty) mutta jossakin kesäkuun 2016 vaiheilla Davis päätyikin pitämään vamman takia taukoa jääkiekosta ja hänen tilalleen hankittiin sitten T. Koskiranta. Olisikohan Santanen onnistunut paremmin jos hänellä olisi olleet nuo samat työkalut kuten Tirkkosella tai edes puolet käytössä näistä herroista McIntyre, Rau, Davis, Lofquist, Polak, Nokelainen? Mutta olihan tuo kauden 15-16 kevätpuoliskon joukkue kuitenkin jäätävän kova. Harmi että silloin ei riittänyt pidemmälle.
 
DripL

Eihän se riittänyt, kun puolet jengistä oli loukkaantuneina.
 
Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Vähän käy sääliksi Selinin kohtalo. Sai paljon myös turhaa kritiikkiä aikanaan Lappeenrannassa ja taisi eskaloitua myös tuomittaviin henkilökohtaisuuksiin. Atu nosti kuitenkin Kerhon kuopasta ja sai miljoonilla pelleilevän TPS:in suorituksiin. Nyt sitten HIFK palkitsi monoilla kesken kauden. Jälkimmäinen joukkue on kyllä hyvä esimerkki lyhytjänteisestä "koohooäl" -maisesta strategiasta. Eikö Tobbanin pitänyt muuttaa kaikki Stadissa? Surullista.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Hesarissa oli juttua Selinin potkujen taustoista. Sekä Atu että uusi valmentaja Jarno Pikkarainen ovat asuneet koko HIFK-pestinsä ajan Turun suunnalla (Tertsi ei siis ole ollut ainoa matkatyöläinen!), ja ajelleet työmatkat kimppakyydillä. Eikä ketään varmaan yllätä, että Atun ja Pikkaraisen ystävyys alkoi silloin, kun Atu valmensi SaiPaa ja Pikkarainen Jukureita. Silloinhan Ketterä pelasi Suomi-sarjaa ja Jukurit kasvatti SaiPalle Liiga-pelureita, kuten Taipalus, Flinck, Piitulainen.

Kaudella 2013-14 Pikkarainen sai potkut Jukureista riehuttuaan yökerhossa. Atu kuitenkin halusi kaverinsa mukaan TPS:n valmennustiimiin seuraavalle kaudelle, ja loppu onkin historiaa. Muistelen että SaiPasta lähtiessään Atu muisteli haikeana yhteistyötä Heikki Mälkiän kanssa. Ehkä Atu ajattelee valmentamista tiimityönä, jossa tarvitaan pätevät tyypit sekä good cop että bad cop -rooleihin.

Voi vain kuvitella, että Selin&Pikkaraisen kimppakyytiautossa on ollut monenlaista tunnelmaa. Välillä on varmasti herja lentänyt Nordiksen jäähallille asti, ja joskus on syystalven aamuyön pimeydessä tulevan päivän HIFK-agenda käyty läpi jo Salon kohdalla. Sen jälkeen on korkeintaan kinattu siitä mikä radiokanava ärsyttäisi vähiten. Tsemppiä kuitenkin Atulle, ja keskinkertaista menestystä Pikkaraiselle joukkueineen.

En lähde arvuuttelemaan Tobias Salmelaisen HIFK-uran pituutta. Pidän kuitenkin epätödennäköisenä sitä, että kevään 2021 Playoffeissa pelaisi Jarno Pikkaraisen valmentama HIFK jonka urheilutoimenjohtajana on Tobias Salmelainen.

Täältä löytyy Hesarin juttu: HIFK:n uusi päävalmentaja Pikkarainen yllätysratkaisusta: ”Tässä tulevat inhimillinen ja raadollinen puoli esille, ja ne lyövät kättä yhteen”

Linkit johtavat Eliteprospectisiin, paitsi Tobias Salmelaisen kohdalla Linkediniin. Ja Hesarin jutun linkki johtaa Hesarin juttuun.
 
Viimeksi muokattu:

ahal

Jäsen
Simo Mälkiä sai sitten potkut Kiekko-Vantaasta.
Ihmeen takkuinen kausi niin Mälkiällä kuin joukkueellakin. Missään vaiheessa homma ei ole lähtenyt kunnolla liitoon. Erityisesti asia ihmetyttää, kun pelaajatilaston top 10:ssä on lähes koko kauden ollut kolmikko Saarelainen, Monto ja Sund. Muilta ei sitten riittävästi apuja ole tullut. Ennen kautta joukkuetta pidettiin kuitenkin yhtenä kärkiseuroista. Mälkiä saa katsoa peiliin myös rekryjen osalta, sikäli kun on niihin voinut vaikuttaa. Iso kysymys vielä kuuluu, mitä seuraavaksi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös