Mainos

Euroviisut 2024 ja UMK 2024

  • 340 964
  • 3 955

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Veikkaisin, että Käärijälle kävisi samoin jos joskus jostain syystä lähtisi uudelleen mukaan, biisistä riippumatta.
Se riippuu ihan siitä, lähtisikö tekemään liian samanlaista biisiä ja esitystä Cha Cha Cha:n kanssa, vai jotain oikeasti erilaista.

Väitän, että jos Käärijä olisi nyt osallistunut viisuihin tuolla Erika Vikmanin kanssa tehdyllä Ruoska-biisillä, niin ihan hyvin olisi menestynyt.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT

Toki menestyminen vaatii aina myös hyvän biisin, mutta vastaavasti esimerkiksi Alexander Rybak pärjäsi toisella yrityksellään sillä täydellisellä mitäänsanomattomuudellaan varsin hyvin. Väittäisin, että Käärijä on vastaavan kokoluokan "viisulegenda" kuin Rybak, vaikka nyt ei voittanutkaan. Ei toki voittanut myöskään saksofonimies.

Iso yleisöäänipotti olisi melko taattu Käärijälle jos vielä joskus pyörtäisi päätöksensä ja lähtisi uudestaan mukaan, sen potin lopullinen koko sitten taas riippuu biisistä. Yleisöäänten top10 kuitenkin uskoisin tulevan jo pelkillä kainalopieruilla, hyvällä biisillä sitten televoten selvä voitto, muutoin jotain tältä väliltä.
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Väitän, että jos Käärijä olisi nyt osallistunut viisuihin tuolla Erika Vikmanin kanssa tehdyllä Ruoska-biisillä, niin ihan hyvin olisi menestynyt.
Viime vuoden hypen saattelemana Käärijä ottaisi tänä vuonna tuolla showlla helpon (ai niin, ne raatituomarit...) voiton. Mutta olisihan se niin halpa ja ruotsalainen temppu, että siihen ei onneksi täällä alennuta.

Onko tuo koko Windowsmies edes lähdössä viisuihin? Aamulla uutisissa kuulosti vielä harkitsevansa osallistumista. Mielestäni aiemmin on kyllä ollut sinne lähdössä ja mielestäni tällaiset aikomukset pitäisi tuoda ilmi ennen finaalia, vaikuttaa nimittäin aika selvästi äänestystuloksiin.
 
Olen 99% varma, että lähtee. Tuota Israelin vastaista agendaa voi ajaa sisään muutenkin kuin jättämällä viisut väliin.

Tuollaiselle kaverille niin järjettömän iso tilaisuus osallistua viisuihin, että tuskin lopulta jää vapaaehtoisesti pois.
 
Onko tuo koko Windowsmies edes lähdössä viisuihin? Aamulla uutisissa kuulosti vielä harkitsevansa osallistumista.

Tänne aiemmin linkatut jutun perusteella olisi itse lähdössä, mutta koska ei tee tätä juttua yksin, niin pitää neuvotella myös muiden esiintyjien (Piispanen jne.) kanssa. Toki ajattelisi, että tällainen keskustelu olisi käyty jo ajat sitten. Ja ehkä onkin.
 
Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Keskinkertainen biisi, suvereeni esitys. Ei tästä biisistä varmaan mitään kiksejä saa jos sen kuulee ensimmäistä kertaa radiossa. Jos sen on nähnyt ja kuullut ensimmäisen kerran UMK:ssa, niin sen jälkeen radiosta kuultunakin tempaa mukaansa. Mulla ainakin välähtää ne kalsareista lentävät raketit päässä joka kerta kun biisin kuulen. Ja se saa hyvälle tuulelle.

Toisin sanoen se esitys on varsin iso osa kokonaisuutta ja äänestäjät oletettavasti myös näkevät esityksen sen sijaan, että kuuntelisivat niitä luurit päässä pimeässä huoneessa.

Juuri näin. Kuuntelin tuon huvikseni kuulokkeilla, kun oli aukko sivistyksessä enkä siis ollut aiemmin kuullut. Jos odotin jotain, odotin ehkä sellaista tanssittavaa biisiä, jotain köyhän miehen davidguettaa. Mutta en odottanut tuollaista sontaa, joka kuulostaa joltain 90-luvun tanssimusalta - ja nimenomaan huonolta sellaiselta. Siis sellaiselta, mikä on raavittu kasaan 15 minuutissa lounastauolla ja lähetetty läpällä eteenpäin. Toki show voi olla näyttävä, sitä en epäile, ja siksi kommentoinkin vain musiikillista antia.

Olen ehkä vähän vanhanaikainen, mutta kyllä minusta viisuihin voisi lähettää musiikillisesti parempia kappaleita, vaikka niistä tietäisikin jo etukäteen ettei niillä voiteta. Tällaiset huumorisetit eivät oikein tuo mitään lisäarvoa kenellekään.

Ja ennen kuin kukaan ehtii edes aloittaa, niin biisin huonous on vain oma mielipiteeni. Ymmärrän, että monet varmasti pitävät tällaisesta musiikista. En silti usko, että kovinkaan monelle eurooppalaiselle random katsojalle herää tuon nähtyään ajatus, että pistänpä muutaman äänen Finlandille, kun tuolla lavalla heilui joku hassu ukko kalsareissa. Kun taas jos itse biisi olisi hyvä, sellainen ajatus voisi herätäkin.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Onko tuo koko Windowsmies edes lähdössä viisuihin? Aamulla uutisissa kuulosti vielä harkitsevansa osallistumista. Mielestäni aiemmin on kyllä ollut sinne lähdössä ja mielestäni tällaiset aikomukset pitäisi tuoda ilmi ennen finaalia, vaikuttaa nimittäin aika selvästi äänestystuloksiin.
Olihan se lähdössä mut todellakin ymmärrettävää et paskakommentit saa miettimään uudelleen. Koska jotkut ihmiset ei ymmärrä mistään mitään ja kuvittelee et kun voittaja on poissa pelistä niin kaikki on sit hyvin. Voisi nämä spämmijät lähettää sitä paskaa Ylelle eikä kiusata artisteja.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En silti usko, että kovinkaan monelle eurooppalaiselle random katsojalle herää tuon nähtyään ajatus, että pistänpä muutaman äänen Finlandille, kun tuolla lavalla heilui joku hassu ukko kalsareissa. Kun taas jos itse biisi olisi hyvä, sellainen ajatus voisi herätäkin.
Tämä on sen verran poikkeuksellinen biisi ja esitys, että monet äänestävät näitä semifinaaleissa vain saadakseen esityksen mukaan myös finaaliin. Finaalissa voi jäädä sitten lähelle nollaa pistettä, mutta esitys halutaan mukaan sinne. Tämä on nähty varsin usein, kun on ollut tarjolla jotain huumoripitoista tai muuten erilaista biisiä/esitystä.

Tämän kaltaiset biisit ja esitykset ovat hyvä lisä siihen kokonaispakettiin, mitä viisufinaalilta halutaan.

Ja kyllä, tämä nimenomaan tuo lisäarvoa viisuihin, koska on jotain erilaista ja poikkeavaa. Osalle katsojista tulee olemaan oikeasti viisujen kohokohta.
 
Olen ehkä vähän vanhanaikainen, mutta kyllä minusta viisuihin voisi lähettää musiikillisesti parempia kappaleita, vaikka niistä tietäisikin jo etukäteen ettei niillä voiteta. Tällaiset huumorisetit eivät oikein tuo mitään lisäarvoa kenellekään.

Sehän tässä onkin hienoa, että kansan ääni (Vox Populi, hehheh) ratkaisee Suomessa kenet sinne lähetetään. Minusta se on ihan oikein. Eli tuon voi ainakin yliviivata, etteikö toisi mitään lisäarvoa kenellekään.

Mitä taas tulee tuohon viimeiseen lauseeseen, niin itse ajattelen tuon juuri päinvastoin. Keskinkertainen biisi ja hyvä preesens tuottaa luultavasti enemmän suosiota kuin hyvä biisi keskinkertaisella show’lla.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Sehän on aika tekopyhää vaatia EBU:a kieltämään Israelin osallistuminen Euroviisuihin, kun mitään vastaavaa ei ole vaadittu Azerbaidžanin kohdalla, joka on hyökännyt muutamana vuotena Armeniaan. Tosin enemmän mua arveluttaa Henri Piispasen lähtö Euroviisuihin, kun hän oli kuulema tullut pelkästään pyynnöstä laulamaan tuossa Windows95manin biisissä. Katsotaan, mitä tuleman pitää.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Viime vuonna Kroatia pääsi sangen humoristisella ja mieskauneutta esittävällä showllaan 13. sijalle. Käärijänkin esityksessä oli huumoria (ja mieskauneutta), joten on tuolla Windows95:lla jonkinlaiset mahdollisuudet hyville sijoille. Tuommoisella esityksellä yleensä erottuu joukosta ja Euroviisuissa pärjää monesti sillä tavalla hyvin. Toki riippuu siitä, minkälaisia esityksiä muut maat lähettävät, joskin harvemmin on tämänkaltaisia esityksiä. Voittoon en usko.
 
Kroatia oli viime vuonna yleisöäänien 7. ja raatiäänien 25. Samankaltainen yhdistelmä tulee olemaan Suomelle maksimi tänä vuonna.

Joskin sekin riski on olemassa, ettei performanssi iske yleisöön samalla tapaa kuin tuo Kroatian vastaava, jolloin sijoitus löytyy joko finaalin jämäsijoilta tai sitten kokonaan finaalin ulkopuolelta.
 
Tuamas

Jäsen
Olen ehkä vähän vanhanaikainen, mutta kyllä minusta viisuihin voisi lähettää musiikillisesti parempia kappaleita, vaikka niistä tietäisikin jo etukäteen ettei niillä voiteta. Tällaiset huumorisetit eivät oikein tuo mitään lisäarvoa kenellekään.

Ajattelinkin ensimmäisen viestin perusteella, että tämä lienee kirjoitettu pelkän studioversion kuuntelun perusteella. Koska itsekin olin hyvin pitkälle samoilla linjoilla, mutta käänsin liven perusteella täydellisesti kelkkani.

Sinänsä tämä on ihan relevantti kulma, jos keskustellaan vaikka Tangomarkkinoista.

Euroviisut ovat kuitenkin ensisijaisesti bileet ja lavashow on vähintään puoli voittoa (TJEU vaikkapa Verka Serdushka) ja tärkeämpää sekä kilpailun hengen, että menestymisen kannalta on musiikillisen hifistelyn sijaan pistää pystyyn maksimaalisen hyvä show.
Kuitenkin ~95% äänestäjistä kuuntelee kappaleen enintään kaksi kertaa, kerran semeissä ja kerran finaalissa.

Win95man tuo lavaperformanssillaan toivottavasti eurooppalaisille katsojille yhtä paljon iloa ja hauskuutta kuin suomalaiskatsojille, joka on se tärkein lisäarvo näissä geimeissä.
 
Viimeksi muokattu:

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
YLE on nyt antanut Teemulle ja Henrille tämän viikon aikaa päättää siitä, että edustavatko Suomea Euroviisuissa. Syynä on, että Euroviisujen esitystä aletaan suunnitella ensi viikolla. Olisi kiva tietää, että mikä tuo varasuunnitelma sitten olisi (toiseksi sijoittunut Sara Siipola vai joku muu?).

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Eikös Siipolakin ollut epävarma mahdollisesta osallistumisestaan, vai muistanko aivan väärin?
Joo HS:n haastattelussa oli sanonut joutuvansa pohtimaan, että edustaisiko hän Suomea Euroviisuissa Gazan tilanteen takia
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
YLE on nyt antanut Teemulle ja Henrille tämän viikon aikaa päättää siitä, että edustavatko Suomea Euroviisuissa. Syynä on, että Euroviisujen esitystä aletaan suunnitella ensi viikolla. Olisi kiva tietää, että mikä tuo varasuunnitelma sitten olisi (toiseksi sijoittunut Sara Siipola vai joku muu?).

Eiköhän se varasuunnittelma ole, että otetaan UMK:ssa toiseksi sijoittunut. Tai jos sillekään ei kelpaa, niin sitten kolmanneksi sijoittunut jne.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs

Tuota mieltä oltiin vielä viime viikolla osallistujien kesken. Markin ainoa joka sanoi suoraan jättävänsä Viisut väliin voittaessaan, ja sattumoisin Windows-ukkeli ainoa Mikael Gabrielin ohessa joka sanoi osallistuvansa joka tapauksessa, vaikka Israelin mukanaolo harmittaisikin. Muilta ympäripyöreämpiä vastauksia.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Eiköhän se varasuunnittelma ole, että otetaan UMK:ssa toiseksi sijoittunut. Tai jos sillekään ei kelpaa, niin sitten kolmanneksi sijoittunut jne.
Juu, näin lähtökohtaisesti epäilenkin sen loogisesti menevän. Mutta tuo, kun Anssi Autio ei selkeästi paljastanut tuota YLE:n varasuunnitelmaa Suomen Euroviisuedustuksesta UMK-voittajan mahdollisesta kieltäytymisestä, niin pisti miettimään, että onko YLE:llä joku muu edustaja mielessä, kuin joku UMK 2024-kilpailijoista.
 
Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Kyllähän tuo nyt ihmeellistä soutamista ja huopaamista tuon lähdön kanssa tuntuu olevan. Ilmeisesti ei sitten ole tästä keskustelua etukäteen käyty, tai ei ole tullut mieleen voittajakaksikolla että lähtö Malmöön voisikin tulla- mitäs sitten tehdään. Israelin tilanne ei kuitenkaan voinut tulla minään yllätyksenä.

Tuosta Iltalehden jutuista pisti silmiini myös heitto terapiaan menosta. Saattoi olla vitsi, mutta jos ei niin toivottavasti paletti kestää sitten euroviisu pyöritystä, jonka on vielä ihan eri mittakaavassa kuin pyöritys täällä Suomessa.
 
Somepainetta on tullut näiltä Euroviisujen boikotointi vaatijoilta Windows95manille nyt, että ei pitäisi osallistua Euroviisujen Hin Israelin mukanaolon vuoksi. Ihan perseestä tuollainen paineistaminen.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuosta Iltalehden jutuista pisti silmiini myös heitto terapiaan menosta. Saattoi olla vitsi, mutta jos ei niin toivottavasti paletti kestää sitten euroviisu pyöritystä, jonka on vielä ihan eri mittakaavassa kuin pyöritys täällä Suomessa.
Terapiassa on järkevää käydä ns. ennalta ehkäisevästi, kuten monet ihmiset tekevätkin. Jos tuo kommentti ei ollut läppä, niin veikkaisin, että juuri tästä on kyse. Se on ihan selvää, että kaveri joutuu nyt ihan älyttömään pyöritykseen, jollaiseen ei takuulla ole millään tavoin tottunut.
 
Tuamas

Jäsen
Kyllähän tuo nyt ihmeellistä soutamista ja huopaamista tuon lähdön kanssa tuntuu olevan. Ilmeisesti ei sitten ole tästä keskustelua etukäteen käyty, tai ei ole tullut mieleen voittajakaksikolla että lähtö Malmöön voisikin tulla- mitäs sitten tehdään. Israelin tilanne ei kuitenkaan voinut tulla minään yllätyksenä.

Väittäisin että mitään todellista epäselvyyttä lähdön suhteen ei ole, vaan tällä ulostulolla pyritään lyömään pientä lisäpainetta EBU:lle sen suhteen, että Israel jätettäisiin ulos.

Ts. käytetään nyt sitä omaa voiton myötä lisääntynyttä vaikutusvaltaa edistämään asiaa johon uskotaan, mutta joka ei ole niin tärkeä, että sen vuoksi aidosti edes mietittäisiin osallistumisen perumista.

Mediapeliä, kuten Väyrysen Paavo sanois.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös