Mainos

Euroviisut 2024 ja UMK 2024

  • 340 904
  • 3 955

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mikäli Israel lopulta viisuihin osallistuu, erittäin mielenkiintoista nähdä miten sijoittuvat. Vaikka buuauksia ja muuta protestointia varmasti näemmekin, tulevat eurooppalaiset Israelin ystävät todennäköisesti äänestämään kännykkä savuten ja tämä siivittänee maan vähintään finaaliin ja oletettavasti myös finaalissa pitkälle, vaikka juryilta ei pisteitä tulisikaan. Israelille ei myöskään voi antaa "miinusääntä", ellei sitten käytä 20 ääntänsä muille maille.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuli muuten mieleen, kun joskus seurasin vähän enemmän Ruotsin Melodifestivalenia ja siellä tuntui joka vuosi olevan mukana ainakin yksi varsin laadukas huumoripitoinen biisi, vieläpä hyvällä esityksellä varustettuna, mutta eipä niillä koskaan voittoon asti menty.

Olen pirun tyytyväinen, että Suomessa ollaan riittävän rohkeita äänestämään näitä myös voittoon. Ruotsissa mennään samalla tylsällä linjalla vuodesta toiseen, eikä se nyt vain ole kovin kiinnostavaa, vaikka sillä menestyykin varsin hyvin.

Joku totesi ysiviismiehen tubevideon kommenteissa osuvasti "Eurovision would be so boring without Finland". Mielestäni on aika mukava meriitti, kun ulkomailla ajatellaan näin.
 
John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa ( Kouvolan Paska)
Kovasti tuntuu trendaavan Windows95man. Youtubessa itse biisi kerää mukavasti katselukertoja. Mutta se, mihin olen kiinnittänyt huomiota, ovat nuo ulkomaiset tubettajat, jotka reagoivat eri maiden viisubiiseihin. Suomen biisi on näissäkin selkeästi katsotuin oikeastaan jokaisella kanavalla.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65

Näissä korostuu paljon se, että suomalaiset ovat korostuneen kiinnostuneita siitä mitä meistä maailmalla ajatellaan ja nyt on vielä mielipiteitä jakava edustaja valittu. WTF-elementti toimii tässä kontekstissa aina hyvin ja esimerkiksi Kroatian viime vuoden edustaja veti myös hyviä määriä, vaikkei toki Käärijälle pärjännyt.

Ei sillä, kyllä Suomelle voi odottaa jälleen hyvää menestystä televotessa. Se jää sitten nähtäväksi saadaanko raadeilta yli vai alle 50 pistettä. Eipä sillä toisaalta ole niin väliksi, koska kyllä hyvät bileet on tässä kisassa mahdollisimman hyvää suoritusta tärkeämpiä. Viime vuonna Suomen bileet olivat kaikista parhaat ja korkealla ollaan nytkin.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hesarin Jussi Lehmusvesi ei ole tyytyväinen UMK:n voittajaan. Toki kaikki eivät voi voittaa, mutta kansa valitsi ikkunamiehen selvin luvuin ja pulinat pois.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joku totesi ysiviismiehen tubevideon kommenteissa osuvasti "Eurovision would be so boring without Finland". Mielestäni on aika mukava meriitti, kun ulkomailla ajatellaan näin.
Jep. Toivottavasti Suomi jatkaa erottuvalla nykylinjallaan, eikä turvauduta enää unettavan keskinkertaisiin Norma Johnehin ja Saara Aaltoihin. Ensi vuonna voisi olla taas kerran kunnon metallitykityksen vuoro, siis ei mitään Cyan Kicksin sliipattua "popheviä".
 
Viimeksi muokattu:

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Joku totesi ysiviismiehen tubevideon kommenteissa osuvasti "Eurovision would be so boring without Finland". Mielestäni on aika mukava meriitti, kun ulkomailla ajatellaan näin.
Suomellahan oli tuossa hiljattain monta vuotta putkeen ihan saatanan tylsiä kappaleita, joita ei meinaa edes kunnolla muistaa. Juuri nämä Sandhjat (kuka tämäkin edes oli?), NormaJohnit, Sebastian Rejmanit, Aksel Kankaanrannat tms. Oltiin joka vuosi suunnilleen semifinaalin viimeisiä. Blind Channel räjäytti sitten pankin ensimmäisen kerran moneen vuoteen ja toi Suomen jälleen "viisukartalle" uudelleen mukaan.
 
Kieltämättä mielenkiintoista, ettei edes Lordin helvetin jäädyttämisen vanavedessä Suomi kyennyt nostamaan profiiliaan edes joksikin aikaa, vaan keskinkertaisuuden alhoon ja jämäsijoille vajottiin jo 2007.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Kieltämättä mielenkiintoista, ettei edes Lordin helvetin jäädyttämisen vanavedessä Suomi kyennyt nostamaan profiiliaan edes joksikin aikaa, vaan keskinkertaisuuden alhoon ja jämäsijoille vajottiin jo 2007.
Ja syöksykierrehän oli raju jo heti Helsingin kisojen jälkeen, se 2007 voitiin vielä pistää voittokrapulan piikkiin kuten suurimmalle osalle käy. 2008 ja 2009 finaalin viimeisillä sijoilla ja 2010 Kuunkuiskaajilla ei menty edes finaaliin. Se oli sentään vähän eksoottisempi laulu genreltään. Paradise Oskar oli ihan mukiinmenevä vielä 2011, mutta sen jälkeen alkoi ruma, ruma syöksykierre mikä ei oikeastaan ennen Blind Channelia ottanut laantuakseen. Sysimusta ajanjakso ja tuota siihen aikaan uutta UMK:tahan kritisoitiin kovasti koska heti sen tulon jälkeen menestys suorastaan romahti vielä siitä keskinkertaisuudestakin.
 
Kälvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Suomellahan oli tuossa hiljattain monta vuotta putkeen ihan saatanan tylsiä kappaleita, joita ei meinaa edes kunnolla muistaa. Juuri nämä Sandhjat (kuka tämäkin edes oli?), NormaJohnit, Sebastian Rejmanit, Aksel Kankaanrannat tms. Oltiin joka vuosi suunnilleen semifinaalin viimeisiä. Blind Channel räjäytti sitten pankin ensimmäisen kerran moneen vuoteen ja toi Suomen jälleen "viisukartalle" uudelleen mukaan.
Näkisin, että UMK:n pohjanoteeraus nähtiin vuonna 2019 kun kilpailussa oli etukäteen valittu artistiksi Darude feat. Sebastian Rejman ja kilpailu käytiin siis vain kolmen eri kappaleen välillä. Käsittääkseni YLE oli lähestynyt myös muita artisteja, mutta Darude oli nimekkäin artisti joka suostui tuohon ryhtymään. Tässä vaiheessa taisi jossain tulla herääminen, että tällä tavalla ei voida jatkaa.

Taso lähti nousemaan vuonna 2020 ja isona syynä oli varmasti se, että Erika Vikmanin Cicciolinasta tuli hitti kotimaassa vaikka ei kisaa voittanutkaan. Tämän jälkeen joka vuonna kilpailussa on ollut ihan kelpo taso. The Rasmus vuonna 2022 oli tosin selvä huti ja Bessin Ram Pam Pamista tulikin isompi hitti Suomessa kuin The Rasmuksen Jezebelistä.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Taso lähti nousemaan vuonna 2020 ja isona syynä oli varmasti se, että Erika Vikmanin Cicciolinasta tuli hitti kotimaassa vaikka ei kisaa voittanutkaan. Tämän jälkeen joka vuonna kilpailussa on ollut ihan kelpo taso. The Rasmus vuonna 2022 oli tosin selvä huti ja Bessin Ram Pam Pamista tulikin isompi hitti Suomessa kuin The Rasmuksen Jezebelistä.
Luulen myös että Kankaanranta ei olisi päässyt edes finaaliin vaikka viisut olisikin 2020 pystytty järjestämään. Täysin mitäänsanomaton oli tuo kappale. Rasmus oli selkeästi heikoin viimeisen kolmen vuoden kappaleista, mutta tuosta 2010-luvun surkeasta tasosta kertoo paljon se, että niihin verrattuna tuo Jezebelkin oli suorastaan loistava ja meni kuitenkin finaaliin joka 2010-luvulla oli enemmän poikkeus kuin sääntö.
 
Huppu

Se oli iso muutos kun signaali oli että UMK on hyvä kanava kotimaassa. Aiemminhan siellä nähtiin lähinnä artisteja, joista voittajan takaa kukaan ei muista ketään ja hädintuskin voittajatkaan. UMK siis saavutti aseman, jossa se ei ole vain Euroviisukarsinta ja nimekkäämmätkin, ei toki ihan Antti Tuisku -tason, artistit voivat lähteä mukaan. Jokainen kerta ei ole ollut eikä voi olla onnistuminen, mutta yleismeininki on sitä, mitä pitäisi olla.

Luulen myös että Kankaanranta ei olisi päässyt edes finaaliin vaikka viisut olisikin 2020 pystytty järjestämään. Täysin mitäänsanomaton oli tuo kappale. Rasmus oli selkeästi heikoin viimeisen kolmen vuoden kappaleista, mutta tuosta 2010-luvun surkeasta tasosta kertoo paljon se, että niihin verrattuna tuo Jezebelkin oli suorastaan loistava ja meni kuitenkin finaaliin joka 2010-luvulla oli enemmän poikkeus kuin sääntö.
Kankaanrannasta paha toki sanoa, mies kuitenkin osasi laulaa ihan pätevästi ja vaikka biisi ei minua mitenkään sytytä, monilta tuotannollisilta puolilta se oli tehty paremmin kuin Suomiviisut yleensä ja saundimaailmaltaan oli edes lähellä (silloista) nykyaikaa. Ei se varmaan suuri menestys nyt olisi lopulta ollut mutta kyllä se finaalissa olisi ihan hyvin voinut olla, sinne nyt yleisesti riittää kun on homma tehty kunnolla. Täällä vaan on kovasti sekoiltu.

Jezebel nyt ei mikään pankinräjäyttäjä ollut biisinä mutta ei sekään ihan surkeasti ollut tehty ja genren fanit ja nostalgia vei jo noille mestoille perkeleen huojuvasta laulusuorituksesta huolimatta, oletettavaa että laulajalla kuitenkin jokunen sija olisi korkeammalle ollut nousua. Mitä tästä sitten pitäisi ajatella Win95manin suhteen? No, vuodet ei toki ole veljiä ja moni muukin asia on toisin tässä.
 
J.C.S.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Täydellistä MuTua, mutta tuntuu siltä että YLEn vastatessa Eurovision karsinnoista yhtään raskaampaa heavya ei tulla UMK:ssa näkemään. Missään YLEn ohjelmassa ei minusta kuulla tällä hetkellä oikeastaan ollenkaan kyseistä musiikkia nykyisin, jos Nightwish julkaisee uuden levyn voidaan kaikista keveintä materiaalia soittaa pari kertaa mutta yhtään siitä raskaampaa ei kuulla edes YLE X:ssä, jossa kyllä soitetaan kaikkea muuta. (Nightwishin kaikista kevyimmät kappaleet eivät ole hevya "nähneetkään", mutta esimerkki kärjistää).

Eikä siinä mitään, YLE:ssä pääse esille paljon muita musiikkityylejä, joten tarjonta on paljon laajempaa kuin useimmiten vain yhteen lajiin keskittyvillä kaupallisilla kanavilla.
Mutta minusta nyt vaan tuntuu siltä että YLEn musiikkitoimitus ei tällä hetkellä "diggaa kovii äänii".

Dick Dynamite and His Hotlips - Panaanilaulu
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku

Eiköhän ongelma oo jo siinä, että sen metallimusiikin pitää sitten olla sellaista, jossa on puhdasta laulua käytännössä koko aika? Jotenkin tuntuu, että Euroviisuissa arvostetaan nimenomaan sitä lalua ja se pitää olla sitä "perinteisellä" tyylillä vedettyä.

Kyllähän joku Stam1na on ollut kai ihan kohtuullisessa soitossa Ylex kanavalla, mutta ehkä ei sitten vaikka viimeisin levy siellä ole soinut? Oliko nyt Taival-levy, joka oli viikon/kuukauden albumi siellä kuitenkin.

Toisekseen varmaan kovinkaan montaa metallibändiä ei kiinnosta Euroviisut tai siis ainakaan niihin lähteminen ja kai sekin vaikuttaa, jos ei saa livenä soittaa oikeasti, niin ei mahda montaa siinäkään mielessä innostaa.

Joku Nightwish ehkä voisi olla sellainen, koska olihan ne silloin aikanaan jo karsinnoissa. Toki nyt voi olla eri ääni sielläkin kellossa.

Ja Ylex on pääasiassa kait nuorille aikuisille tehty ja nuoret aikuiset ei Suomessa paljoa taida metallia kuunnella. Lähinnä poppia ja pop-rappia.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU

Laiskiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, AC Oulu
Täydellistä MuTua, mutta tuntuu siltä että YLEn vastatessa Eurovision karsinnoista yhtään raskaampaa heavya ei tulla UMK:ssa näkemään. Missään YLEn ohjelmassa ei minusta kuulla tällä hetkellä oikeastaan ollenkaan kyseistä musiikkia nykyisin, jos Nightwish julkaisee uuden levyn voidaan kaikista keveintä materiaalia soittaa pari kertaa mutta yhtään siitä raskaampaa ei kuulla edes YLE X:ssä, jossa kyllä soitetaan kaikkea muuta. (Nightwishin kaikista kevyimmät kappaleet eivät ole hevya "nähneetkään", mutta esimerkki kärjistää).

Eikä siinä mitään, YLE:ssä pääse esille paljon muita musiikkityylejä, joten tarjonta on paljon laajempaa kuin useimmiten vain yhteen lajiin keskittyvillä kaupallisilla kanavilla.
Mutta minusta nyt vaan tuntuu siltä että YLEn musiikkitoimitus ei tällä hetkellä "diggaa kovii äänii".

Dick Dynamite and His Hotlips - Panaanilaulu

Itsekin hieman raskaammaan muusiikin ystävänä olisi tietysti nähdä ja kuulla enemmän raskaampaa musiikkia UMK:ssa, mutta onneksi viisuihinkin on muutaman kerran päässyt hieman raskaampi kappale. Lisäksi en usko tilanteen muuttuvan, vaikka ainakin vielä muutama vuosi sitten olleessa listassa yhtä lailla EBU:n jäseneksi merkattu MTV vastaisi viisuista Suomessa.

Edit: Jos toivoa saisi, haluaisin nähdä millaisen performanssin Turmion kätilöt pistäisi pystyyn viisulavalla
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Kovasti tuntuu trendaavan Windows95man. Youtubessa itse biisi kerää mukavasti katselukertoja. Mutta se, mihin olen kiinnittänyt huomiota, ovat nuo ulkomaiset tubettajat, jotka reagoivat eri maiden viisubiiseihin. Suomen biisi on näissäkin selkeästi katsotuin oikeastaan jokaisella kanavalla.
Otanta nyt on melko pieni mutta mitä muutamat reaktiovideot olen katsellut, feedback on ollut yleisesti ottaen erinomaista.

Ja se että jotkut eivät ymmärrä laisinkaan, ei vielä poista menestymissaumoja.

Eihän kaikkia tarvitse miellyttää. Vain riittävän monia.

95 Mies selvästi herättää tunteita maailmalla ja se on hyvä merkki!

Haluaisin myös painottaa että valtaosa nyt viisuihin valituista on naisia ja todennäköisesti siellä on paljon balladeja ja muuta tekotaiteellista paskaa.

Windows95Man erottuu sieltä todella hyvin tulta syöksevine mikroshortseineen.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
@J.C.S. muistaakseni Tuomas Holopainen oli sanonut jossakin haastattelussa, että pyrkivät silloin 2000 Suomen euroviisuedustajaksi tekemään statementtia. Myös Tuomas on sanonut, ettei hänellä ole enää halua hakea Suomen euroviisuedustajaksi. Toisaalta Floor Jansenilla on ollut joskus halua olla Alankomaiden euroviisuedustaja.

Varmasti monta heavy bändiä myös rajoittaa hakea Suomen euroviisuedustajaksi tuo EBU:n 3 minuutin sääntö biisille, kun yleensä metallibiisit kestävät yli 3 minuuttia.
 
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset
Taso lähti nousemaan vuonna 2020 ja isona syynä oli varmasti se, että Erika Vikmanin Cicciolinasta tuli hitti kotimaassa vaikka ei kisaa voittanutkaan.
Jos jotakin "iloa" pitää hakea korona-rajoituksista niin ehdottomasti tuo, että kisat peruttiin juuri silloin kun pistettiin Euroviisuihin väärä biisi. Jälkihöperönä on toki helppo louskuttaa leukojaan, mutta olen melko varma että Cicciolina olisi ollut heittämällä top10-kamaa. En edes muista minkämoinen tuo Akselin balladi oli, mutta jo tuosta syystä oletan ettei sijoitus olisi ollut kovinkaan kummoinen kun mieleen jää se parempi biisi. Erika ryöstettiin.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Jos jotakin "iloa" pitää hakea korona-rajoituksista niin ehdottomasti tuo, että kisat peruttiin juuri silloin kun pistettiin Euroviisuihin väärä biisi. Jälkihöperönä on toki helppo louskuttaa leukojaan, mutta olen melko varma että Cicciolina olisi ollut heittämällä top10-kamaa. En edes muista minkämoinen tuo Akselin balladi oli, mutta jo tuosta syystä oletan ettei sijoitus olisi ollut kovinkaan kummoinen kun mieleen jää se parempi biisi. Erika ryöstettiin.
Cicciolinassahan oli sama tekijätiimi kuin Arttu Wiskarin nykyisissä Leevi-pastisseissa, ja sama konseptikin: syntikat, pikkutuhmat ja kömpelöt sanoitukset sekä muutenkin sellainen itsetietoinen camp- ja junttidiskomeininki. Eli Erikan tapauksessa ollaan kanavoivinaan Kikkaa.

Olen samaa mieltä, että varmasti olisi ollut viisuissa kymmenen sakissa, mutta kun nuo biisintekijät on tuutanneet Artulle noin 300 identtistä ”nokkahuilu- ja maitokahvi”-biisiä, niin ei kai luulisi olevan mahdotonta tehdä myös Erikalle Cicciolina kakkosta (heh) ensi vuoden UMK:hon? Sanat voisivat olla vaikka että

Hei Jallu, oon sun Jenna Jameson
Ja koko kehos’ mun käsiraudois’ on
Ajan vaik’ Lapualta Turenkiin yöllä
Ja lastit puran kovalla työllä
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täydellistä MuTua, mutta tuntuu siltä että YLEn vastatessa Eurovision karsinnoista yhtään raskaampaa heavya ei tulla UMK:ssa näkemään. Missään YLEn ohjelmassa ei minusta kuulla tällä hetkellä oikeastaan ollenkaan kyseistä musiikkia nykyisin, jos Nightwish julkaisee uuden levyn voidaan kaikista keveintä materiaalia soittaa pari kertaa mutta yhtään siitä raskaampaa ei kuulla edes YLE X:ssä, jossa kyllä soitetaan kaikkea muuta. (Nightwishin kaikista kevyimmät kappaleet eivät ole hevya "nähneetkään", mutta esimerkki kärjistää).

Eikä siinä mitään, YLE:ssä pääse esille paljon muita musiikkityylejä, joten tarjonta on paljon laajempaa kuin useimmiten vain yhteen lajiin keskittyvillä kaupallisilla kanavilla.
Mutta minusta nyt vaan tuntuu siltä että YLEn musiikkitoimitus ei tällä hetkellä "diggaa kovii äänii".

Dick Dynamite and His Hotlips - Panaanilaulu

Sama koskee mitä tahansa musiikkigenreä, kun mennään ns. syvemmälle kyseiseen genreen. Kuullaan niiltä genren tunnetuilta nimiltä muutamia biisejä, jotka uppoavat suurempaan yleisöön, mutta valtaosa näidenkin tuotannosta jää kokonaan pois.

Mielestäni ihan ymmärrettävää, kun tässä kuitenkin haetaan isoon yleisöön uppoavaa musiikkia.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ja syöksykierrehän oli raju jo heti Helsingin kisojen jälkeen, se 2007 voitiin vielä pistää voittokrapulan piikkiin kuten suurimmalle osalle käy. 2008 ja 2009 finaalin viimeisillä sijoilla ja 2010 Kuunkuiskaajilla ei menty edes finaaliin. Se oli sentään vähän eksoottisempi laulu genreltään. Paradise Oskar oli ihan mukiinmenevä vielä 2011, mutta sen jälkeen alkoi ruma, ruma syöksykierre mikä ei oikeastaan ennen Blind Channelia ottanut laantuakseen.
Softengine tosin menestyi vuonna 2014 ihan hyvin, sijoitus oli 11 ja se on Suomen mittapuulla kuitenkin hyvä sijoitus. Pisteitäkin tuli 72.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Softengine tosin menestyi vuonna 2014 ihan hyvin, sijoitus oli 11 ja se on Suomen mittapuulla kuitenkin hyvä sijoitus. Pisteitäkin tuli 72.
Pitää paikkaansa. Kuten Paradise Oskarin kohdalla, se jäi yksittäiseksi vähän paremmaksi vuodeksi synkkyyden keskellä, eikä "buumia" onnistuttu synnyttämään millään tavalla mikä olisi johtanut tason vakituiseen nousuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös