Mainos

Euroviisut 2014

  • 136 431
  • 1 018

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Btw, luulisi Suomen hyötyvän tästä jonkun verran?

Itse uskon ainakin että hyötyy. Tuo biisi on itsessään todella laadukas, ihan kärkikamaa laadullisesti verrattuna moneen kyhäelmään joita on nähty tuolla Kööpenhaminan lavalla. Silti tavallaan kuvittelen myös että kliseet puree, ja euroviisumaiset biisirakenteet takaavat sen että kappaleet uppoavat asiantuntijaraateihin yhtä hyvin kuin aina ennenkin. En osaa sanoa miten paljon asiantuntijaraadit esiintymisille antaa painoarvoa, mutta kuvittelisin että Softengine ei kauheasti ylimääräisiä pinnoja kairaa tuolla lavapreesenssillään.

Eikä siinä mitään, mielestäni tuo Something Better pitääkin esittää juuri noin. Tuo kipale on tyylikäs ja persoonallinen, ja tuo "ujo, mutta tosissaan" olemus sopii esitykseen hyvin. Se ei välttämättä silti iske samalla tavalla kaikkiin kohderyhmiin kuin esitykset, joissa biisin sijaan on panostettu enemmän lavashow'hun ja bileisiin. Näitä tällaisia nyt taas on useita, esimerkiksi Puola ja Kreikka.

Softenginen finaalipaikka on jo itsessään kova saavutus. Nämä jätkät ovat niin nuoria vielä, että ehtivät saavuttaa vaikka mitä. Uskon, että tyylikäs vetonsa sijoittuu viidentoista parhaan joukkoon, mutta sijoitusta on äärimmäisen hankala ennustaa. Silloin joskus se Azerbaidzhanin Running Scared tuli aivan puskista ja kyykytti kaikkia, yllätysmomenttia ei kannata aliarvioida.

Itse lähden toivomaan että vetonsa taas onnistuu, ja sen jälkeen tie on auki. Voittajaehdokkaista vahvin lienee ennakkospekulaatioissa Itävalta tuolla erilaisuusprovokaatiollaan, mutta vaikka Conchitalle paljon hurrataankin paikan päällä, näkisin että äänestyskunta kuitenkin on niin pirusti laajempi käsite ettei oikein tiedä miten tuo freakshow uppoaa. Esim. perinteiset, vanhoilliset ja konservatiiviset ESC-jännärit jättävät varmasti monta kertaa kymmenestä äänestämättä tuota. Itsellenikin tulee mieleen väistämättä se, olisiko sittenkin ollut parempi olla siellä ihan "normaalina" drag:inä vaan heilumassa. Tuo parta on ainakin omasta mielestäni niin irvokas provo että sen kun olisi jättänyt himaan, olisi äänestäjiä varmasti ollut luokkaa enemmän ja hatereitä vähemmän. Uskon että hatereidensä määrän vuoksi ei tule voittamaan, vaikka sijoittuisikin korkealle.

Pirteää vaihtelua tuonne finaaliin tuo eittämättä Valko-Venäjä tuolla turhanpäiväisellä juustokakkuhöpöhöpöllään. Lisäksi Sveitsin biisi tuo hyvää mieltä. Erilaisuudesta plussaa myös Hollannin countrykappaleelle, sekä Maltan Mumford & Sons- jäljitelmälle. Äärimmäisen hankala povata etukäteen Itävallalle haastajia kyllä, tasaista lienee olevan.
 

#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,Datsjuk, VPeltonen,Liverpool, RealMadrid
Ruotsin biisi ainoana pysäytti. Siinä on kaikki mitä voittajalta vaaditaan. Duettona jos tuon kuulis vielä niin, että Sanna vetäis sen Mustaschin Ralfin kanssa. Voi pojat, siinä olis munaa kerrakseen.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Itse uskon ainakin että hyötyy. Tuo biisi on itsessään todella laadukas, ihan kärkikamaa laadullisesti verrattuna moneen kyhäelmään joita on nähty tuolla Kööpenhaminan lavalla. Silti tavallaan kuvittelen myös että kliseet puree, ja euroviisumaiset biisirakenteet takaavat sen että kappaleet uppoavat asiantuntijaraateihin yhtä hyvin kuin aina ennenkin. En osaa sanoa miten paljon asiantuntijaraadit esiintymisille antaa painoarvoa, mutta kuvittelisin että Softengine ei kauheasti ylimääräisiä pinnoja kairaa tuolla lavapreesenssillään.

Niin, se vähän riippuu, että minkälaista ryhmää näissä asiantuntijaraadeissa istuu. Jos ne koostuu paikallisista pingpongeista ja megapauloista, niin Softikset on heikoilla. Mutta jos sinne on sattunut joku edes pikkuisen pop ja rock-musiikista perillä oleva tyyppi, niin pinnat nousee.

Kun samassa karsinassa ei ole muita sorkkijoita, niin uskon että Softikset yltää paremmalle puoliskolle, jopa kympin sakkiin voi olla kevyet saumat.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Ruotsin biisi ainoana pysäytti. Siinä on kaikki mitä voittajalta vaaditaan. Duettona jos tuon kuulis vielä niin, että Sanna vetäis sen Mustaschin Ralfin kanssa. Voi pojat, siinä olis munaa kerrakseen.

Jumalauta, että vitutti kun kuulin, että Ralfin Bed On Fire oli ollut viisuehdokkaana, mutta ei kelvannut. Kertakaikkisen komea biisi!
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Iltapäivälehdessä oli, että sekä Venäjä että Valko-Venäjä blokkaavat parrakaan naisen esityksen.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Iltapäivälehdessä oli, että sekä Venäjä että Valko-Venäjä blokkaavat parrakaan naisen esityksen.

Mitä säännöt sanoo tälläisistä? Tuohan on aikaa törkeää ihan noin kilpailun kannalta.

Vähän tuollainen P-Korea meininki tuollaisessa kyllä on. Näyttävätkö tulevaisuudessa Venäjä ja V-Venäjä vain omat esityksensä?
 

Hirvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Iltapäivälehdessä oli, että sekä Venäjä että Valko-Venäjä blokkaavat parrakaan naisen esityksen.

Aina nämä idän ihmemaat jaksavat yllättää. Venänäläinen nuorisohan menisi täysin pilalle nähtyään parrakkaan naisen televisiossa. Parempi siis vain kieltää kaiken homouden ja siihen liittyvän olemassaolo. Onko ennen tapahtunut vastaavaa, että jonkun maan esitys olisi jätetty esittämättä?
 

Skeleton Crew

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PHI, BMG
Mitä säännöt sanoo tälläisistä? Tuohan on aikaa törkeää ihan noin kilpailun kannalta.

Vähän tuollainen P-Korea meininki tuollaisessa kyllä on. Näyttävätkö tulevaisuudessa Venäjä ja V-Venäjä vain omat esityksensä?

Jos tekevät noin, niin heidän esityksensä hylätään ja kaiketi tulee muuta penaltia (varmaan annetut äänetkin mitätöityvät). V-Venäjä kuitenkin näytti esityksen jo semeissä, niin en näe syytä miksi blokkaisivat nyt
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Iltapäivälehdessä oli, että sekä Venäjä että Valko-Venäjä blokkaavat parrakaan naisen esityksen.

Ei yllätä. Tolitaarisissa diktatuureissa tämä on yleinen käytäntö ja sellainenhan Putlerin Venäjä on.



On kyllä hyvin mielenkiintoista nähdä mistä maista Venäjä saa pisteitä ja kuinka paljon.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Iltapäivälehdessä oli, että sekä Venäjä että Valko-Venäjä blokkaavat parrakaan naisen esityksen.

Jos pitää paikkansa, niin ainoa oikeas asia olisi mielestäni diskata kyseiset valtiot.

Ihan asiallisesti ajateltuna tuo nimittäin vääristää noiden maiden äänestyskäyttäytymistä (kun kaikkia esityksiä ei näe), joten pitäisi sulkea pois lopputuloksista.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Jos pitää paikkansa, niin ainoa oikeas asia olisi mielestäni diskata kyseiset valtiot.

Euroopan fasistijuntat tekevät näköjään kaikkensa venäläisvastaisuuden levittämiseksi. Tällainen rasistinen syrjintä venäläisiä kohtaan on käytössä EU:n pakotteiden myötä yksittäisiä ihmisiä kohtaan ja jopa laulukilpailuissa äärioikeistolainen fasismi rehottaa.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Euroopan fasistijuntat tekevät näköjään kaikkensa venäläisvastaisuuden levittämiseksi. Tällainen rasistinen syrjintä venäläisiä kohtaan on käytössä EU:n pakotteiden myötä yksittäisiä ihmisiä kohtaan ja jopa laulukilpailuissa äärioikeistolainen fasismi rehottaa.
Höpö höpö. Joko pelaat sääntöjen mukaan tai et pelaa ollenkaan.
 

#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,Datsjuk, VPeltonen,Liverpool, RealMadrid
Jumalauta, että vitutti kun kuulin, että Ralfin Bed On Fire oli ollut viisuehdokkaana, mutta ei kelvannut. Kertakaikkisen komea biisi!
Kumarrus samanhenkiselle heimoveljelle! Ilosaarirock kutsuu! Ralf on Kuningas!
 

Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Kohta sitä sitten mennään.

Jännä miten jokavuosi jaksaa lähteä suht toiveikkain mielin finaaliin, ottaen huomioon ettei menestys siinä ole ollut kovin kaksista. Viime vuonnakin ajattelin Suomen pärjäävän ihan ok:sti, mutta se sama totuus iski jälleen kun viisi ensimmäistä maata oli antanut pisteensä. Saa nähdä miten käy tänä vuonna. Ainakin kappale itsessään on paljon laadukkaampi.

Toivotaan parasta :)
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mä olen aina tykännyt et suomen esitykset on parempia ku monen muun ja ois ansainnut paremmat pisteet. Poislukien viime vuosi ja se paljasjalkanen kantelekaksikko. Mulle ei myöskään iske balladit tai mikään freakshow. Noi tissitytötkin menee, jos niillä on tarttuva biisi.

Hanna Pakarisen aikaan ketutti kun siellä oli niitä foliohattuja ja ripaskan tanssijoita, jotka selvästi umpisurkeempia ku Hanna.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Boikotointia on harrastettu Euroviisuissa aiemminkin; toki yleensä syynä on ollut politiikka. Israelin esityksiä on uhattu jättää näyttämättä arabimaissa jo pitkään - ja eiköhän näin ole toimittukin. Itse asiassa Israel teki "wurstit" jo aiemmin ja voitti kisat Dana Internationalin voimin 1998. En muista jättikö Venäjä tai joku muu maa esityksen näyttämättä. Ihmettelen jos ei.

Omat viisuveikkaukseni pyöritin lähinnä Alankomaiden kautta. Ruotsin ja etenkin Itävallan voittokertoimet oli painettu jo (Suomessa Veikkauksella) niin alas, että luotin kantriballadin vetovoimaan. Se saa pisteitä tuotannon laadukkuuden vuoksi asiantuntijaraadeilta hyvällä prosentilla. 50% painoarvolla se muodostaa jo ison pistemäärän.

Itävalta saa varmasti pisteitä länsimaisimmin ajattelevista maista, mutta voi olla että se konservatiisempi puoli jättää Itävallan nollille. Niinpä tasaisesti pisteitä keräävät kappaleet ovat vahvoilla. Ruotsi on tästä syystä vahva ehdokas voittajaksi. Kaikkien kaveri.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Onkos euroviisuille omaa liveseurantaa, vai onko tämä luokaa, kukaan ei katso ja kommentoi? Ikäänkuin näitä pippaloita voisi katsella selvinpäin.
 

Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Mä olen aina tykännyt et suomen esitykset on parempia ku monen muun ja ois ansainnut paremmat pisteet.

Oon muuten aina ajatellut samalla tavalla, epäilin kyllä jossain vaiheessa että vedän vaan törkeillä värilaseilla, mut onneks joku muukin on tätä mieltä. Täällä on toki parjattu Paradise Oskariakin, mut mielestäni olisi ansainnut todellakin paremman sijoituksen. Sinä vuonna oli niin paljon paskempiakin.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo miesselostaja kuvittelee varmasti olevansa kovastikin hauska, mutta totuus on jotain muuta. Ei hitto noiden karhu- ja 5.1-äänivitsien kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joo Oskar oli ihana :) Mut ainahan naapurimaille menee pisteet. From Moldova, twelve points goes tooo... Romania! Reppanat pohjoismaat luulee et musiikkia pitää äänestää, niin ei ikää tuu naapurimaille Tanskasta tai Norjasta kunnon pisteitä. Prkleen politiikka.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Tuo miesselostaja kuvittelee varmasti olevansa kovastikin hauska, mutta totuus on jotain muuta. Ei hitto noiden karhu- ja 5.1-äänivitsien kanssa.
Hietamäen Jorkki on hauska kaveri. Not. Oikeasti on kyllä mielenkiintoinen tapaus noiden kaikkien mukahauskojen juttujensa kanssa, näille tuli hajoiltua jo torstain semifinaaleissa.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mistäköhän tollasia juoksypyöriä saa, olis kyl magee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös