Eurovaalit 25.5.2014

  • 76 331
  • 605
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
VÄhä'n erilainen vaalikone. Hakee vertailua omien arvojen ja puoluedien välillä. ihan mielenkiintonen, näyttää mm. sijainnin nelikentässä oik/vas/konserv./Lib.

EDIT: Erilaisissa nelikentissä sekä omien vastausten että vaalikoneen mukaan.

aika hyvä


EUvox - Suomi
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Ihmisen ahneus ja lukeneisuus yhdistyy parhaiten keskivertokokkareessa, jolle "eurooppalaisuus" on myös tärkeä osa identiteettiä; sillä tavalla ollaan myös henkisesti lähempänä länttä.

Kyllä kyllä. Sitähän minäkin olen sanonut, että äänestetään kuviteltua imagoa, jotakin mikä vastaa omaa kuvitelmaa. Harmittavaa, että edes ns. koulutettu väki ei pysty tekemään eroa kuvittellun imagon ja puolueiden tekemän politiikan välillä.

Kaksipuoluejärjestelmässä on isot puutteensa, mutta ainakin siinä äänestetään enemmän vaalien jälkeen toteutuvasta politiikasta. Suomessa puoluekanta tuntuu tulevan enemmän sosiaalisesta ympäristöstä tai pahimmillaan kuvitellusta sosiaalisesta ympäristöstä kuin puolueiden todellisesta politiikasta. Kaiken järjen mukaan ohjelmissaan epäonnistuneiden ja tavoitteistaan jääneiden hallituspuolueiden kannatuksen pitäisi romahtaa. Ei vain tapahtu Suomessa. Se on harmittavaa.

Lisäksi nykyaikana yhteiskunnan ollessa hyvin tasapäinen, niin on omituista kuinka puolueuskollisia ollaan...Tai no ehkä ei. Jos puolueen vaalien jälkeistä politiikkaa ei voi ennustaa ennen vaaleja, niin kaipa se on sama mitä äänestää. Ideaalitilanteessa tosin äänestäjät palkitsisivat onnistunutta asioiden hoitoa ja rankaisisivat huonosta, mutta puolueuskollisuus vesittää tämänkin.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Lisäksi nykyaikana yhteiskunnan ollessa hyvin tasapäinen, niin on omituista kuinka puolueuskollisia ollaan...

Puolueuskollisuushan on vähentynyt rajusti 80 -luvun lopulta lähtien. Liikkuvia äänestäjiä on olut koko ajan enemmän ja ei ne nukkuvien puolueesta ne Jytkyn tekijät ilmestyneet, vaan nimenomaan muista puolueista
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
VÄhä'n erilainen vaalikone. Hakee vertailua omien arvojen ja puoluedien välillä. ihan mielenkiintonen, näyttää mm. sijainnin nelikentässä oik/vas/konserv./Lib.

Nämä nelikentät on meikäläisen kohdalla aika hauskoja sillä myös HS:n vaalikoneessa oli kyseinen ominaisuus ja joka kerta olen aivan keskellä kyseistä taulukkoa. Itse en siis ole konservatiivinen, mutta en myöskään liberaali. Mikään puolue ei siis ole lähelläkään minun aatteitani.

Tulen kuitenkin äänestämään Perussuomalaisia näissä vaaleissa. EU-vaaleissa uskoisin, että PS todennäköisimmin ajaisi Suomen asiaa, kuin mikään muu puolue.

Tutkitusti Kokoomus on suosituin korkeakoulukseen saaneiden keskuudessa, sitten Vihreät. Eli ihmiset joilla on kykyä ymmärtää ja omaksua tietoa ja tehdä niistä kokonaisuuksia koskevia johtopäätöksiä (sitähän se koulutus opettaa, tiedon hankintaa ja käsittelyä).

Tai sitten Kokoomuksen äänestäjät ovat korkean koulutuksensa turvin hankkineet hyvän työpaikan, josta maksetaan hyvää liksaa. Tietenkin kyseinen henkilö haluaisi verotusta alemmas ja on sitä mieltä, että jokaisen tulisi kantaa vastuu omasta elämästä. Kun itsellä on jo ässäpari kädessä niin helppohan se on huudella kuinka köyhyys on valinta jne.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tai sitten Kokoomuksen äänestäjät ovat korkean koulutuksensa turvin hankkineet hyvän työpaikan, josta maksetaan hyvää liksaa.

Totta kai näin myös, toisaalta Vihreiden kannatus korkeasti koulutettujen parissa ei selity tulotasolla, vaikka eivät tietenkään mitään köyhällistöäkään ole opiskelijoiden ulkopuolella (opiskelijoiden tulotaso pudottaa Vihreiden keskitulotasoa merkittävsti vs. Kokoomus).
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Totta kai näin myös, toisaalta Vihreiden kannatus korkeasti koulutettujen parissa ei selity tulotasolla, vaikka eivät tietenkään mitään köyhällistöäkään ole opiskelijoiden ulkopuolella (opiskelijoiden tulotaso pudottaa Vihreiden keskitulotasoa merkittävsti vs. Kokoomus).

Lasketko tässä opiskelijat korkeasti koulutettuihin vai kuinka huikeaa Vihreiden knnatus on korkeasti koulutettujen osalta? Kuulostaa vähän siltä että opiskeluaikana henkilö on Vihreä mutta valmistuttuaan alkaa äänestää Kokoomusta.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Joku on jaksanut käydä läpi ja tiivistää MEPien lupaukset vs. äänestyskäyttäytymisen

Tarkoitukseni on osoittaa, miten meppien äänestystulokset ja puheet vaalien alla eivät aina käy yksiin. Istuva meppi ei takaa äänestäjän oikeusturvaa. Pääasiallisena lähteenä meppien touhujen tarkastelulle olen käyttänyt Euroopan vihreiden ylläpitämää Miten meppi äänesti? –sivustoa.

Linkki UudenSuomen blogiin

Istuva meppi ei takaa äänestäjän oikeusturvaa Ville Hämäläinen
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Lasketko tässä opiskelijat korkeasti koulutettuihin vai kuinka huikeaa Vihreiden knnatus on korkeasti koulutettujen osalta?

Kannatus yliopistokoulutettujen / ammattikorkeakoulutuksen saaneiden / opiskelijoiden keskuudessa

Kok 33% /32% / 18%
Vihr 15% / 9% / 25%
SDP 12% / 14% / 12%
kesk 11% / 23% / 9%
PS 11% / 12% / 11%
vas 8% / 4% / 8%
RKP 6% /4% / 5%
KD 6% / 2% / 1%
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Kannatus yliopistokoulutettujen / ammattikorkeakoulutuksen saaneiden / opiskelijoiden keskuudessa

Kok 33% /32% / 18%
Vihr 15% / 9% / 25%
SDP 12% / 14% / 12%
kesk 11% / 23% / 9%
PS 11% / 12% / 11%
vas 8% / 4% / 8%
RKP 6% /4% / 5%
KD 6% / 2% / 1%
Kerrotko vielä mistä gallupista on kyse? Vaikka se milloin gallup tehtiin, selkeintä olisi kai se että laittaisit linkin itse gallupiin.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb

Joo. Hienostipa Hämäläinen laittaa yhtäläisyysmerkit Korholan ilmaston puolustamisen ja EU:n sitovien tavoitteiden vastustamisen välille. Vain Vihreä kykenee tuollaiseen:
Kokoomuksen meppi Eija-Riitta Korhola (kok./EPP) suorastaan työkseen ajaa kaksilla rattailla. Hän on vaaleissa ilmaston puolesta ja parlamentissa sitä vastaan. Korhola äänesti EU:n sitovia ilmastotavoitteita vastaan (40% päästövähennys, 30% uusiutuva energia ja 40% energiatehokkuus sitovina), hiilidioksidin päästökaupan tiukennusta vastaan ja kasvihuonepäästöjen vähentämistä 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä vastaan.

Korholan ilmastopolitiikka on kierompaa kuin korkkiruuvi. Näissä vaaleissa hän on vedonnut päästökaupan tehottomuuteen ja liian suuriin päästötavoitteisiin.
 

HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
Sikäli tuo "mitenmeppiäänesti" sivusto on mielenkiintoinen, että siitä saattoi tehdä mielenkiintoista statistiikkaa itse äänestämäni mepin äänestyskäyttäytymisestä. Oli nimittäin äänestänyt miltei systemaattisesti päinvastoin (paria poikkeusta lukuunottamatta) kuin olisin toivonut.

Jopa Jaakonsaari, joka monilta näkemyksiltään edustaa päinvastaista kantaa kuin minä, onnistui n. 50% todennäköisyydellä valitsemaan sen vaihtoehdon, jota pidin toivottavampana - paljon paremmin kuin äänestämäni meppi!

Ja tämä siis vain niiden kysymysten perusteella, joista ymmärsin sen verran, että pystyin pitämään jompaakumpaa vaihtoehtoa selvästi toivottavampana. Joissakin ei oma ymmärrys riittänyt - tai saatoin nähdä molemmilla äänestysvaihtoehdoilla puolensa ja puolensa (esim. Snowdenin turvapaikka - voi tehdä aika pätevän keissin kumman tahansa vaihtoehdon puolesta).

No, hyvä tietää viikonlopun vaaleja varten. Meni nimittäin vaihtoon sekä ehdokas että puolue.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sikäli tuo "mitenmeppiäänesti" sivusto on mielenkiintoinen, että siitä saattoi tehdä mielenkiintoista statistiikkaa itse äänestämäni mepin äänestyskäyttäytymisestä. Oli nimittäin äänestänyt miltei systemaattisesti päinvastoin (paria poikkeusta lukuunottamatta) kuin olisin toivonut.

Eiköhän tuollakin aika paljon äänestetä ryhmäpäätösten mukaisesti mikä saa aikaan ihan kiinnostaviakin lopputuloksia. Euroopan konservatiivit esim. lienevät aika tavalla arvokonservatiivisempia kuin mikä tilanne on Suomessa - vihreät puolestaan lienevät Euroopan tasolla, hmm, vihreämpiä kuin mitä täällä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
vihreät puolestaan lienevät Euroopan tasolla, hmm, vihreämpiä kuin mitä täällä.

Vihreät äänestävät kuitenkin 98% samalla tavalla ilman puoluekuria, joka osoittaa että Vihreät on aika homogeeninen porukka ympäri Eurooppaa. Ja onkin yksi yhtenäinen yleiseurooppalainen puolue yhteisellä vaaliohjelmalla.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Eiköhän tuollakin aika paljon äänestetä ryhmäpäätösten mukaisesti mikä saa aikaan ihan kiinnostaviakin lopputuloksia. Euroopan konservatiivit esim. lienevät aika tavalla arvokonservatiivisempia kuin mikä tilanne on Suomessa - vihreät puolestaan lienevät Euroopan tasolla, hmm, vihreämpiä kuin mitä täällä.

Jokuhan taisi tässä taannoin sanoa, että kannattaa mieluummin äänestää sen mukaan mihin ryhmään tuo ehdokkaan puolue kuuluu tuolla itse parlamentissa kuin sen mukaan mikä puolue on Suomessa, koska erot saattavat olla isojakin.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jokuhan taisi tässä taannoin sanoa, että kannattaa mieluummin äänestää sen mukaan mihin ryhmään tuo ehdokkaan puolue kuuluu tuolla itse parlamentissa kuin sen mukaan mikä puolue on Suomessa, koska erot saattavat olla isojakin.

Tämä oli hauska vaalikone, tuo kaikki puolueet mukaan - itse sain korkeimmat pisteet (vain 43%) joltain omalaatuiselta puolueelta Belgiasta (vaihdoin vain mielessäni brittejä koskevat kysymykset Suomea vastaaviksi). Äärioikeistolaiset EU-kriitikot olivat hännillä, mutta pers-suomalaiset aika paljon edellä noita todellisiä hörhö-puolueita (joista osa on menestymässä vaarallisen hyvin).

Which party should you vote for in the EU elections? | News | theguardian.com
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Ei gallup, vaan tutkimus. Sami Borg: Muutosvaalit 2011 (29.3.2012)
Pitipä kaivaa dokumentti esiin ja se sisälsikin mielenkiintoista tietoa (on huomattava toki että tutkimus koskee Eduskuntavaaleja 2011, ei mitään muuta).

Otetaan vertailuun vaikkapa PS ja Vihreät. Kun katsotaan koulutusta niin kohdassa Yliopisto Vihreät saa suuremman kannatuksen, kaikissa muissa tapauksissa PS:n kannatus on suurempi.

Entäpä kun katsotaan ammattia. Maatalousyrittäjiltä molemmat saa nollan mutta kaikissa muissa (muu yksityisyrittäjä, johtava asema ylempi toimihenkilö, alempi toimihenkilö, työntekijä, eläkeläinen, työtön) PS:n kannatus on suurempi kuin Vihreiden. Poislukien ammattiryhmä "opiskelija" jossa Vihreiden kannatus on suurempi.

Nuo kaksi kohtaa näyttää minusta hieman ristiriitaisilta. Minkä tulkinnan asiasta teet joka selittää ristiriidat, Tarinankertoja? Mitä yliopistotutkinnon suorittaneet Vihreät tekevät työkseen, ovat opiskelijoita?
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Eiköhän tuollakin aika paljon äänestetä ryhmäpäätösten mukaisesti mikä saa aikaan ihan kiinnostaviakin lopputuloksia.

Saattaa olla, että parlamentaarikon on itselleen suotavampaa noudattaa ryhmän linjaa kuin äänestäjilleen antamia lupauksia, mutta ainakaan samanlaista ryhmäkuria ei europarlamentissa ole kuin esimerkiksi Suomen eduskunnassa.

Vaalikeskusteluissa puhutaan aivan liikaa ehdokkaiden mielipiteistä. Keskustelussa pitäisi ottaa esille juuri tämänlaiset asiat, mutta minkäs teet, jos joukossa on Sarvamaan tapaisia ehdokkaita, jotka suuttuvat heti, kun joku vähän haastaa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Saattaa olla, että parlamentaarikon on itselleen suotavampaa noudattaa ryhmän linjaa kuin äänestäjilleen antamia lupauksia, mutta ainakaan samanlaista ryhmäkuria ei europarlamentissa ole kuin esimerkiksi Suomen eduskunnassa.

Ei varmasti - esim. Keskusta (lest.) on absurdisti Euroopan (lähinnä oikeasti) liberaalien puolueiden ryhmässä, mistä ei varmasti olisi tupailtoihin tulemista, jos äänestäisivät avainkysymyksissä ryhmän mukaisesti. Mutta epäilen, että kuitenkin ryhmäjäsenyys sitoo tiettyyn mittaan asti kaikkia edustajia, ja se kannattaa ottaa huomioon äänestäessään. Jos äänestää. (Vähän ajattelen omalta kohdaltani että pitäköön kaikki tunkkinsa.)
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Korholan vaalikuvaan törmäsin jossain raitiovaunussa ja hyvä etten ruvennut ääneen nauramaan - kertoo kokoomuslaisesta viettielämästä epäilemättä paljon: eihän siitä dominatrixilta puuttunut kuin piiska kädestä... Tässä siis herkisteltävää palstan runsaalle oikeistokansalle:

http://www.korhola.6g.fi/wp-content/uploads/2014/05/FB.png

Kommenttisi kertoo sinusta ja sinun viettielämästäsi aika paljastavasti. Kerroit omista fantasioistasi peilinä kuva Eija-Riitta Korholasta. Vai olenko väärässä?

Kun täällä Nurmon Kertunlaaksossa oli postilaatikkoon jaettu Eija-Riitta Korholan vaalilehtinen, jossa kannessa on tuo sama kuva, kiinnostuin sisällöstä enemmän kuin kenenkään muun EU-vaaliehdokkaan mainoksesta. Sain hyvän yhteenvedon EU:n ilmastopolitiikasta ja Korholasta sen kritisoijana. Työ on tältä osin Korholan kohdalla kesken.

Energiapolitiikasta on myös lehden pienuus huomioiden saatu mahtumaan hyvää informaatiota. Erityisen kiinnostava on koko sivun käsittävä yhteenveto biotalouden kehittämisestä ja sen mahdollisuuksista Suomen yhdeksi uudeksi kasvutekijäksi. Perheen parempi puolisko metsän omistajana kiinnostui kovasti Korholan ajatuksista. Ei kuitenkaan niin paljon, että siirtyisi keskustasta kokoomukseen näissäkään vaaleissa.

Korhola kuuluu EU-parlamentin ihmisoikeuksia koskevien kiireellisten päätöslauselmien laatijoiden ryhmään. Korhola vetää kansainvälistä rauhanvälittämiseen keskittyvää ihmisoikeusjärjestöä, joka on perehtynyt erityisesti uskonnollisten vähemmistöjen kysymyksiin. Tähän First Step Forumiin kuuluu myös mm. Norjan entinen pääministeri Kjell-Magne Bondevik, Viron entinen pääministeri Mart Laar sekä Puolan entinen pääministeri europarlamentin puhemies 2009-2012 Jerzy Buzek.

Odotetusti kokoomus ja Alexander Stubb jyräävät EU-vaaleissa. Korhola taistelee tiukasti omasta paikastaan Stubbin takana.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kommenttisi kertoo sinusta ja sinun viettielämästäsi aika paljastavasti. Kerroit omista fantasioistasi peilinä kuva Eija-Riitta Korholasta. Vai olenko väärässä?

Nyt täytyy sanoa, että olet, piiskat eivät suuremmin houkuttele! Eivätkä nahka-asut - ilmeisesti ne kuvat jäivät sitten pois vaalikampanjasta... Eikä siinä elämäntyylissä ja harrastuksessa tietenkään mitään pahaa ole, etenkin britti-konservatismissa puhutaan kai jo suorastaan kunnianarvoisasta perinteestä kun parhaiden yksityiskoulujen kasvatit käyvät sessioissa verestämässä muistiaan ihanista kouluajoista.

Anyway, Korholan imago on huolella ja ammattitaidolla rakennettu, mutta samalla jotenkin kaikessa ei-puhuttelevuudessaan huvittava. (Toki siis löytyy kohdeyleisö, jota se puhuttelee suuresti.)
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Aika ihme juttu, että äänestysprosentissa ollaan jäämässä viime eurovaaleista, ellei nyt sitten äänestyspäivänä tule todellista äänivyöryä joka suunnasta.

Kuitenkin asetelmat näihin vaaleihin ovat olleet monelta kantilta mielenkiintoiset, mutta uurnille se ei ihmisiä ainakaan ennakkoäänestysvaiheessa ole saatellut..

Kokoomus tietysti klaaraa homman, korkeakoulutetut ihmiset tajuavat käydä toteuttamassa demokratiaa ja Pitkänsillan länsipuolella äänestysprosentti tulee taas olemaan varsin korkea.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Pitkänsillan länsipuolella äänestysprosentti tulee taas olemaan varsin korkea.

Siltasaaressa? Minä en kyllä juuri ihmettele matalaa intoa - ainakaan itselleni ei ole yhtään EU-linjoiltaan luontaista puoluetta. Meillä on takana ja itse asiassa vieläkin kulumassa järkyttävä poliittisen ja taloudellisen järjen romahdus, mutta mikään ei tule muuttumaan, ja kaikki protestimieliala mitä on, kohdistuu näihin erinäisiin kansallisradikaaleihin voimiin, jotka ovat vielä typerämpiä. Luulenpa että nykymuotoinen EU tulee vähitellen yksinkertaisesti ajautumaan umpikujaan, näillä ei voi mennä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Siltasaaressa? Minä en kyllä juuri ihmettele matalaa intoa - ainakaan itselleni ei ole yhtään EU-linjoiltaan luontaista puoluetta. Meillä on takana ja itse asiassa vieläkin kulumassa järkyttävä poliittisen ja taloudellisen järjen romahdus, mutta mikään ei tule muuttumaan, ja kaikki protestimieliala mitä on, kohdistuu näihin erinäisiin kansallisradikaaleihin voimiin, jotka ovat vielä typerämpiä. Luulenpa että nykymuotoinen EU tulee vähitellen yksinkertaisesti ajautumaan umpikujaan, näillä ei voi mennä.

Heh, joo ehkä vähän väärä termi tuo "länsi", kantakaupunkia siis kuitenkin tarkoitin...

Ja juu, en minäkään varsinaisesti ihmettele alhaista äänestysintoa (ainahan se on alhainen eurovaaleissa), mutta tänä vuonna ajattelin, että prossa olisi ollut vähän korkeampi, paljon pöhinää ollut vaalien ympärillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös