EU:n ja euron tulevaisuus?

  • 593 729
  • 4 708

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
EU:n elättämisen hyödyt eivät ole selvinneet. Hyötyjen selvittämistä hankaloittaa subjektiivinen informaatio. Esiintyy väitteitä, että elättämisen hyöty on sisämarkkina-alue, vaikka todellisuudessa kyseiselle alueelle voi päästä myös elätiksi.

Minäpä koen saavani itselleni ja läheisilleni paljon hyötyä EU:sta ja Eurosta. Toivon myöskin edistystä liittovaltion suuntaan, koska miellän itseni enemmän pohjois-eurooppalaiseksi kuin suomalaiseksi, kutsuvat meitä scandaholiganeiksi. En tietenkään väitä että kaikki kehitys olisi tai olisi aina ollut positiivista.

Olen lukenut kirjoituksiasi ja tiedän että kantamme EU:sta eivät voisi olla enää eriävämmät, siksi en edes yritä kääntää päätäsi. Sinulla on täysi oikeus mielipiteisiisi ja jos niistä tulee vallitseva mielipide Suomessa ja aletaan eristäytymään niin osaan kyllä toimia siinäkin tilanteessa. Suomella ei, harhaluuloista huolimatta, ole mitään erityisen ihmeellistä tarjottavaa minulle. Onneksi voin nykyaikana valita asuinpaikkani itse.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitäs sitten tehdään, kun noiden bondien ostajalta loppuu rahat?

Taantuman kourima Espanja on turvautunut eläkevaroihinsa rahoittaakseen julkista talouttaan, kertoo talouslehti Wall Street Journal.

Lehden mukaan Espanja on käyttänyt eläkerahastoaan valtionlainojen ostajana. Nyt tämä on tulossa tiensä päähän, kun vähintään 90 prosenttia 65 miljardin euron rahaston varoista on jo sijoitettu valtion joukkovelkakirjoihin.


Ja sitten loppuun tuttu huumoripläjäys:

Hallituksen mukaan talous alkaa elpyä loppuvuodesta, mikä helpottaisi tilannetta.

Lainaukset Taloussanomien jutusta, johon linkki löytyy tästä.
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eikö tuo kuulosta vähän kuin edustukselliselta demokratialta?

Miten tulee olo että Teuvo Hakkaraisella ja muutamalla mullakin edustajalla jäisi testi läpäisemättä. Kansanedustajaehdokkkaille voisi tulevaisuudessa järjestää muutaman viikon soveltuvuuskurssituksen ja hylätty loppukoe aiheuttaisi poistamisen ehdokaslistalta. Jäisi kaikenmaailman missit, urheilijat ja sahurit siten valitsematta.
 
Minäpä koen saavani itselleni ja läheisilleni paljon hyötyä EU:sta ja Eurosta.
Koettavia asioita ei voi lähteä kieltämään. Minä en koe saavani mitään hyötyä kummastakaan ja sen lisäksi tiedän Unionin ja yhteisvaluutan aiheuttavan minulle kuluja ja siten rajoittavan mahdollisuuksiani saada kokea hyötyä niistä asioista, joista oletan voivani kokea hyötyä.

peruna kirjoitti:
Lisäksi, Portugaalin tilanne on myös kohentunut, joten ehkä homma lähtee taas toimimaan tästä?

Kirjoitin 10.10.2012 näin:
Toejoen Veikko kirjoitti:
Veikkaan, että Portugali ei saa budjettivajettaan 2,5% BKT:sta vuoden 2014 budjettiinsa. Tarjoan aiheesta vedon ensimmäiselle siihen tarttuvalle, vaikka unionisteja olisikin varmasti jonoksi asti. Panos: 0,7 Jameson (siis viski, ei Jenna).
Vielä ei ole löytynyt halukasta tarttumaan vetoon.
 

kovalev

Jäsen

#76

Jäsen
Toisaalta EU:lle voisi tehdä selvän faceliftin ja ravistella ns. saavutettuja etuja arvioiden koko kuplettia puhtaalta pöydältä. Jäsenmäärä ja tehtäväkenttä kitenkin kasvanut vuosien aikana.
 

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
Lienee perusteltua makustella hetki päivän tärkeää tuplauutista.
Ensin Cameron teki soinit:

Cameron maansa EU-jäsenyydestä: Haluan Britannialle paremman diilin | Yle Uutiset | yle.fi

Sitten Soini teki cameronit:

Soini: Pääministerinä järjestäisin kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä | Yle Uutiset | yle.fi

Alkaako tästä Cameronin heitosta jotain "isompaa", vai hautautuuko se parissa päivässä taka-alalle? Kohtalaisen populistinen veto joka tapauksessa.

Tuli tästä mieleen: Pyyhitääs pois noi teidän jäsenmaksualennukset ja lähetään miettiin mitäs sitten.

Kyyllähän tuossa vaikkapa Suomi ja reilu parisenkymmentä EU-maata voivat sitten lähteä poimimaan rusinoita pullasta.

GB on EU:ssa vähän niin kuin RKP ja pakkoruotsi meillä, voisiko sanoa, että historiallinen painolasti. Tosin täällä jatkoajassa voisi samaa vertausta vähän alusta käyttää myös pääkaupunkiseudusta/-tulaisista.

t. hanu
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Sitten Soini teki cameronit:

Soini: Pääministerinä järjestäisin kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä | Yle Uutiset | yle.fi

Alkaako tästä Cameronin heitosta jotain "isompaa", vai hautautuuko se parissa päivässä taka-alalle? Kohtalaisen populistinen veto joka tapauksessa.

Onkohan Soini tosissaan tämän asian kanssa vai onko kyseessä tuomarin selän takaa huutelu? Onko hän laskenut mitä tuo päätös tarkoittaisi Suomelle?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jos Raimo Sailas olisi saanut enemmän omaa tahtoaan läpi, Suomella menisi huomattavasti paremmin kuin nyt.

Mielenkiintoista on, että Sailas nyt kritisoi 80-luvulla tehtyä rahoitusmarkkinoiden liberalisointia, jonka näkee suoraan johtaneen 90-luvun lamaan ja yleiseen epävakauteen. Vaikea tuosta on olla eri mieltä.
 

#76

Jäsen
Kun on tilaisuus sysätä hirviö reunalta rotkoon, kannattaa paikka käyttää.
Eikö EU:ta voi sinusta kehittää sen sijaan että se tulisi lakkauttaa? Kykenetkö näkemään mitään positiivista valtioiden yhteistyössä?

Puhtaasti oman edun hengessä voisi miettiä tulisiko Suomen erottaa joitain alueita valtiosta, koska ne vain kuluttavat resursseja ja loppujen alueiden hyvinvointi voisi parantua ns. huonojen alueiden erottamisella.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielenkiintoista on, että Sailas nyt kritisoi 80-luvulla tehtyä rahoitusmarkkinoiden liberalisointia, jonka näkee suoraan johtaneen 90-luvun lamaan ja yleiseen epävakauteen. Vaikea tuosta on olla eri mieltä.

Olen Sailaksen ja sinun kanssa tästä täysin samaa mieltä. Pienessä mittakaavassa jokainen kasvattaja joutuu vastaavan tilanteen eteen kun lapsi täyttää 18 v. Tuon maagisen yön jälkeen tarjolla on kymmenientuhansien eurojen arvosta rahaa ja tavaraa. Miten toimia oman perheen Sailaksena, jotta lapset pärjäisivät liberalisoituneilla rahamarkkinoilla?
 
Niin pitää vain ekana varmistaa, että se hirviö ei ole oma hirviö. Ehkä se pelottaa pois naapuritilan sudet?
Ei se hirviö naapuritilan susia pelota. Eikä ole tarpeenkaan. Naapuritilan sudet ovat kesyä lajia ja lisäksi monin paikoin hyödyllisiä.

#76 kirjoitti:
Eikö EU:ta voi sinusta kehittää sen sijaan että se tulisi lakkauttaa? Kykenetkö näkemään mitään positiivista valtioiden yhteistyössä?
Valtioiden välinen yhteistyö on Suomelle välttämätöntä pelkästään riittävän ravinnonsaannin vuoksi.
Järjestelmää, joka itsessään on suuri virhe, on tarpeetonta kehitellä.
 

#76

Jäsen
Valtioiden välinen yhteistyö on Suomelle välttämätöntä pelkästään riittävän ravinnonsaannin vuoksi.
Järjestelmää, joka itsessään on suuri virhe, on tarpeetonta kehitellä.
Miksi EU on itsessään suuri virhe? Koska Suomen valtiokin aiheuttaa alueilleen asioita yhtälailla, niin onko Suomen valtiokin suuri virhe niille ketkä ovat tuon valtion sisällä häviäjiä?
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Miksi EU on itsessään suuri virhe?

Varmaan siksi, että EU:n vakaissa valuuttaolosuhteissa lainojen korot ovat laskeneet reilusti viisi prosenttia. Tai kenties se, että EU-jäsenyys johti Suomen länsiviennin räjähdysmäiseen kasvuun ja paikkasi NL:n romahtamisen aiheuttaman kolon viennissä. Vai olisiko syy kenties se, että järjettömien maataloustukiaisten kokonaismäärää on EU:n myötä saatu painettua lähemmäs hyväksyttävää taso (= 0 euroa)? Vai olisiko se EU:n puolustusyhteistyö (sisältyy Lissabonin sopimukseen), joka on meille lähes yhtä turvallinen ratkaisu kuin NATO-jäsenyys?
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Varmaan siksi, että EU:n vakaissa valuuttaolosuhteissa lainojen korot ovat laskeneet reilusti viisi prosenttia.

EU:n "vakailla valuuttolosuhteilla" on marginaalinen merkitys lainankorkoon. Kun katsoo Kreikan, Irlannin, Espanjan ja Italian lainankorokoja, niin voi helposti todeta, ettei "vakailla valuuttaolosuhteilla" ole juuri mitään merkitystä vaan suurin vaikuttava tekijä on valtion oma talous. Ihan älytöntä verrata Suomen korkoja 90-luvun lamassa ja 2000-luvulla ja tehdä suora päätelmä, että "katsos lainankorot ovat tippuneet 5% + 90-luvulla ei oltu eurossa ja nyt ollaan = korkojen lasku euron ansiota."
 

#76

Jäsen
Itsenäen EU:n paotiivisena asia kehityskaaressa, jossa jollain aikajänteellä olisi vielä EU:n yläpuolella Maailman Unioni, jossa sovittaisiin tietyt asiat vähentäen maiden välistä kilpailua ja resurssien hukkaamista. Päätöksenteko olisi sitten jaettu globaalin, alueellisen, valtiollisen, paikallisen ja vaikka kaupunginosallisen päätöksenteon kesken. Näen tämän rauhoittavana tekijänä sekä mahdollistavan ihmiskunnan resurssien paremman hyödyntämisen.

Nettomaksajan roolista valittamisen näen jossain määrin omituisena, koska samallalaillahan valtoidoin, kaupunkien tai kansalaisten kesken asia menee. On mahdotonta laittaa kymmenen ihmisen rahat yhteen pottiin, jakaa takaisin kaikille ja huolehtia kaikkien saaneen enemmän kuin laittoi pottiin. Näin pienessä mittakaavassa.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nettomaksajan roolista valittamisen näen jossain määrin omituisena, koska samallalaillahan valtoidoin, kaupunkien tai kansalaisten kesken asia menee. On mahdotonta laittaa kymmenen ihmisen rahat yhteen pottiin, jakaa takaisin kaikille ja huolehtia kaikkien saaneen enemmän kuin laittoi pottiin. Näin pienessä mittakaavassa.

Etkö mitään ongelmaa siinä, että suomalaisten verorahat päätyvät muiden kuin suomalaisten käyttöön, eikä suomalaisilla ole edes käytännössä mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mihin verorahat käytetään? Missä vaiheessa sinä alkaisit valittaa nettomaksuosuudesta? Seuraavassa budjetissa nettomaksu taitaa olla 800 miljoonaa, joko #76 hermostuisi jos nettomaksuosuus olisi vaikka 2,5 miljardia? Vai onko mikä tahansa osuus ihan ok sinulle, varmasti ne kreikkalaiset ja italialaisetkin ajattelevat vain EU:n yhteistä etua eivätkä oman maansa etuja?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös