EU:n ja euron tulevaisuus?

  • 594 369
  • 4 708

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mikäli EU olisi oikein hyvä juttu, niin myös Norja ja Sveitsi olisivat liittyneet siihen.

Tässä kirjoitus Tuulilasi lehden numerosta 15/2012. Aika tanakkaa tekstiä EU-byrokraateista.

Sain serkkupojalta välitetyn viestin, jonka sisältö kertoo karjatalouden kannalta keskeistä EU-asiaa. Se koskee kotieläintilojen eläinmääriä ja niiden pitoaikoja, jotta tilalle voidaan hakea tiettyjä EU-tukia. Tuottajille lähetetty teksti ei ole mikään EU:n alkuperäisteksti, vaan Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) huippuasiantuntijan parhaansa mukaan tekemä selvennys, rautalankamalli edellytyksistä, jotka on täytettävä, jotta tukia voisi saada. Serkkupoika yrittää vielä saada tolkkua ELYn viestistä, itse ulkopuolisena väsähdin jo parin lukemisen jälkeen, kun lehmät ja fasaanit alkoivat mennä sekaisin.

Nyt kuitenkin tutustumme maistiaisina ainakin pieneen osaan aineiston rautalankamallista. Maatalouden byrokraattisiin käytäntöihin vertaamalla voimme sisäistää muiden elämänalojen selkeyden ja yleisen ymmärrettävyyden. Autojen elektroniikan toiminta ja liikenteen kommervenkit ovat lasten leikkiä seuraavaan verrattuna, eikä monen tunnin ruuhka hermostuta enää yhtään. Onnelliseksi aluksi muuan määritelmä: Yksi emolehmä vastaa 1375 teurastettua tarhattua fasaania. Tieto löytyy suoraan netistä selvällä suomella, ja samalla selkenevät lehmien suhteet esimerkiksi kanamaailmaan ja muihin vastaaviin alueisiin kotieläinkunnassa. Ja näin se alkaa:

Kysymys: Miten paljon tuotantoeläimiä pitää olla, jotta lfa- ja ymp-tuet säilyisivät? Vastauksen alku: Vuoden 2012 luonnonhaittakorvauksen eli lfa:n kansallisen lisäosan kotieläintilan korotuksen osalta eläimet on voinut laittaa pois 30.4. Jos 30.4 ei ollut eläimiä vaan oli tuotantoon kuuluva tauko, niin eläimiä on pitänyt ottaa tuotantoon tälle vuodelle vielä 30.4. jälkeen. Vuoden 2012 ympäristötuki (ymp) puolestaan edellyttää, että ympäristötuen eläintiheys on täyttynyt syyskuun alkuun asti eli ymp.tuen ensimmäisen erän maksuun saakka. Sen jälkeen eläimet on saanut laittaa pois. Vuoden 2013 tukea varten pitää kotieläintuotantoa olla lfa:n lisäosassa 30.4.2013 asti ja ymp:ssä 1.9.2013 asti.

Lfa:n lisäosassa viljeliä voi lukea hyväkseen määräysvallassaan olevan osakeyhtiön eläimet, jos osakeyhtiöllä ei ole omaa lisäosasitoumusta. Ympäristötuessa ei voi laskea hyväkseen osakeyhtiön eläimiä, vaan eläinten pitää olla suoraan viljelijän hallinnassa. Luonnonhaittakorvauksen eli lfa:n kansallisessa lisäosassa pitää olla 0,4 ey/ha (eläinyksikköä/hehtaari). Jos se on täyttynyt, voi olla tuotantotapaan kuulumattomia ylimääräisiäkin taukoja. Jos 0,4 ey/ha ei ole täyttynyt, niin sitten pitää olla vähintään 0,2 ey/ha ja samalla vähintään 10 ey koko sitoumuskauden ajan ja tuotannon on oltava jatkuvaa.

Sitten laskemaan tarvittavia eläinyksikkömääriä kansallisen luonnonhaittakorvauksen perusteella:
- 2,1 lihasikaa/ha kasvatuserässä, jos kaksi nollakuukautta
- 0,6 emakkoa/ha
- 75,5 broileria/ha erässä
- 31 kanaa/ha
- 0,4 lehmää tai yli 2 v nautaa/ha
- 0,7 nautaa 6 kk - 23 kk/ha
Jos 0,4 ey/ha ei täyty, niin sitten pitää olla vähintään 0,2 ey/ha ja samalla vähintään 10 ey. Alle 50 hehtaarin tiloilla tuo vähintään 10 ey on kynnyskysymyksenä. Kun alle 50 ha:n tilalla on 10 ey, niin silloin täyttyy myös 0,2 ey/ha. 10 ey:öön tarvitaan
- 53 lihasikaa kasvatuserässä, jos kaksi nollakuukautta
- 15 emakkoa
- 1887 broileria erässä
- 10 lehmää tai yli 2 v nautaa
- 17 nautaa (6-23 kk)

Ja niin edelleen. Eipä muuta voi kuin kauhistuneena kuvitella sitä minkähänlainen se alkuperäinen teksti on ollut. Eipä ihme, että maataloustuottajat ovat perin juurin tympääntyneitä näihin yhteiseurooppalaisiin byrokraatteihin, ilmeisesti samoihin, jotka aikoinaan askartelivat mm. kurkkujen käyryyden parissa. Jotenkin tulee mieleen hyvin vanha sutkautus maanviljelyksestä. Se kuuluu näin: "Kortti tuo ja kortti vie, mutta kyllä maanvilelys on onnenkauppaa." Tietenkin joku autopuolen huomiovalo/takavalodirektiivi on tunnetusti idioottimainen moka, mutta siitä huolimatta: kiittimet ristiin, etteivät nämä maatalousbyrokraatit ole päässeet aivan kaikille elämänaloille.

Autoilu ja liikenne sentään nykyiselläänkin sujuvat jotenkuten, kun kukaan ei ole vielä keksinyt suhteutella meitä tienkäyttäjiä sen perusteella mitä välinettä satumme käyttämään. Mitenköhän tämä maa makaisi, jos liikennettä alettaisiin pisteytellä esimerkiksi siten, että yksi autoyksikkö (ay, EU-normien mukainen 15-paikkainen teoreettinen auto) vastaisi 4,37 kappaletta etuvetoista alle 100 kW:n moottorilla varustettua henkilöautoa, 1973 kappaletta vaihteetonta polkupyörää tai 2842 rollaattoria kuluvan vuoden aikana ja että suhteet muuttuisivat vaikkapa ajoneuvojen rakenteissa käytettävien raaka-aineiden yleisen hintaindeksin perusteella. Verot ja maksut taas riippuisivat kulloisenkin vuoden pisteytyksestä.

Liikennöintiyksiköiden määrä pitäisi tietysti raportoida kuukausittain riippumatta siitä, onko määrissä tapahtunut muutoksia tai ei. Pistelakun oikeellisuutta valvottaisiin liikenteessä erityisillä rekisterilaattaskannereilla, aivan samoin kuin nykyään valvotaan vaikkapa marjanviljelijöisen puskien määrää ja laatua satelliittikuvien perusteella. Huomasitte varmaan, että ELY-keskuksen nimessä kirjain L tarkoittaa liikennettä. Saapas nähdä, milloin sieltä alkaa tulla ohjeistuksia autoilijoille - kehitys kehittyy. Sanonpahan vain, että Suomi ei olisi ikinä liittynyt EU:hun, jos Suomen itärajan takana olisi ollut valtameri, eikä euroon, jos Suomessa olisi ollut yhtä vastuulliset työmarkkinaosapuolet kuin esimerkiksi Ruotsissa.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Mikäli EU olisi oikein hyvä juttu, niin myös Norja ja Sveitsi olisivat liittyneet siihen.

Tässä kirjoitus Tuulilasi lehden numerosta 15/2012. Aika tanakkaa tekstiä EU-byrokraateista.

Eräs karjatilallinen ystäväni joku aika sitten kertoi hyvin samansuuntaista tarinaa. Hän ennakoi, että vuoden sisään olemme ihan todellisissa vaikeuksissa kotimaisen lihan tuotannossa. En sano, etteikö EU:sta olisi ollut myös hyötyä, päivä päivältä vain haitat muodostuvat hallitsevammaksi osaksi. Paitsi tietenkin vastuuta kantavilla kriisin selättäjillä menee aina hyvin, joko omaan tai veronmaksajan laskuun.
 
#76

Jäsen
Etkö mitään ongelmaa siinä, että suomalaisten verorahat päätyvät muiden kuin suomalaisten käyttöön, eikä suomalaisilla ole edes käytännössä mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mihin verorahat käytetään? Missä vaiheessa sinä alkaisit valittaa nettomaksuosuudesta? Seuraavassa budjetissa nettomaksu taitaa olla 800 miljoonaa, joko #76 hermostuisi jos nettomaksuosuus olisi vaikka 2,5 miljardia? Vai onko mikä tahansa osuus ihan ok sinulle, varmasti ne kreikkalaiset ja italialaisetkin ajattelevat vain EU:n yhteistä etua eivätkä oman maansa etuja?
Pitäisikö minun huolestua, kun Suomen valtiossa esimerkiksi Uusinaalaisten asioista pääosin päättävät muut ja valtio kerää uusimaalaisilta rahaa parantaakseen muiden valtion alueiden hyvinvointia?

Niin kauan kuin kokonaisuus toimii ja toimitaan reilusti en näe ongelmaa olisi sitten kyse Suomen valtion maksuista EU:lle tai Suomen valtion sisällä veronkeruusta. Toki tunnustan, että kummassakin tapauksessa löytyy systeemin väärinkäyttäjiä ja siksipä systeemiä tuleekin jatkuvasti tarkastella kriittisesti sekä kehittää.

Nyt kansallinen identiteetti on voimissaan, mutta näinhän ei ole aina ollut vaan aiemmin oma heimo, kylä tai pienempi kaupunkivaltio on ollut se tärkein yksikkö. Ehkä tulevaisuudessa eurooppalainen mittakaava onkin se tärkein identiteetin muodostaja.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Epätasa-arvosta saa huolestua ja olla eri mieltä, tapahtuu epätasa-arvo sitten yksilö-, kunta- tai valtiotasolla. Kaikkien ei tietenkään tarvitse asiasta huolestua, mutta en näe mitään väärää siinä, että haluaa kakun jaettavan jotenkin toisin kuin tällä hetkellä, tasosta riippumatta. Käsittääkseni tämä on juurikin mistä politiikassa on kyse.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pitäisikö minun huolestua, kun Suomen valtiossa esimerkiksi Uusinaalaisten asioista pääosin päättävät muut ja valtio kerää uusimaalaisilta rahaa parantaakseen muiden valtion alueiden hyvinvointia?

Niin kauan kuin kokonaisuus toimii ja toimitaan reilusti en näe ongelmaa olisi sitten kyse Suomen valtion maksuista EU:lle tai Suomen valtion sisällä veronkeruusta. Toki tunnustan, että kummassakin tapauksessa löytyy systeemin väärinkäyttäjiä ja siksipä systeemiä tuleekin jatkuvasti tarkastella kriittisesti sekä kehittää.

En ala nyt keskustelemaan siitä, että kuinka paljon Uusimaa hyötyy valtion työpaikoista ja investoinneista alueelle. Mutta Suomessa voit vapaasti vaihtaa asuinpaikkaa vaikka Rovaniemelle jos koet saavasi siitä etua. Et kuitenkaan voi muuttaa Kreikkaan (ellet saa töitä) ja alkaa nostamaan Kreikan työttömyyskorvauksia tai hakea Saksasta autoa Suomeen ja maksaa vain Saksan autoveron jne. Suomen rajojen sisällä kaikki maksavat saman taulukon mukaan veroja ja alv on samansuuruinen jne. Kuitenkin Suomen rahoja menee nykytilanteessa maille, joiden verotus on täysin erilaista ja yleensä huomattavasti kevyempää, harmaa talous huomattavasti suurempi ongelma (eli käytännössä kusetetaan EU-varoja mielin määrin) jne. Mielestäni on käsittämätöntä, että vielä ihmettelet kun joku kyseenalaistaa tämän järjestelmän.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oletko ihan varma tästä?

Pääsääntö on, että työntekijänä kuulut työskentelymaasi sosiaaliturvan piiriin. Jollet työskentele, oikeutesi sosiaaliturvaan määräytyy asuinvaltiosi lainsäädännön mukaan.

mol.fi

Eli taitanet olla oikeassa TF.
 
Miksi EU on itsessään suuri virhe?
Esim. siksi, että siellä harjoitetaan vuodesta toiseen miljardiluokan taloudellista kusetusta. Esim. siksi, että EU:n komissio tuottaa vuosi toisensa perään valheellista propagandaa uskotellakseen, että talouskasvu alkaa. Esim. siksi, että EU kajoaa asioihin, joihin ei ole mitään perusteita (esim. häkkidirektiivi, leikkipaikkadirektiivi jne.) Valtiot voivat luoda sisämarkkina-alueen ilman tuollaista kattojärjestöä, jossa pönöttää keskikokoisen suomalaisen kaupungin verran veronmaksajien niskoilla olevia loisia.

Suomen ja EU:n rinnastaminen on kuin vertaisi vaimoa huoraan, joka mainostaa parempaa kuin myy. Ensimmäinen on rakas, jälkimmäinen kauppatavaraa ja sellaisena sitä pitää katsoakin.

Jussih kirjoitti:
Tai kenties se, että EU-jäsenyys johti Suomen länsiviennin räjähdysmäiseen kasvuun
Näkemättä jäi, olisiko länsivienti kasvanut myös esim. ETA-jäsenyyden ansiosta.

Jussih kirjoitti:
Vai olisiko syy kenties se, että järjettömien maataloustukiaisten kokonaismäärää
Suomen maatalouden sijaan tuemme Puola, Ranskaa, Romaniaa jne...

Jussih kirjoitti:
Vai olisiko se EU:n puolustusyhteistyö (sisältyy Lissabonin sopimukseen), joka on meille lähes yhtä turvallinen ratkaisu kuin NATO-jäsenyys?
Parempaa turvallisuusratkaisua Suomi ei voi saada kuin mitä YYA-sopimus oli. Se ei velvoittanut Suomea puolustamaan Neuvostoliittoa kaikilta hyökkäyksiltä, mutta velvoitti Suomea puolustamaan omaa maatansa yksin tai yhdessä Neuvostoliiton kanssa estämään hyökkääjän pääsy Neuvostoliiton alueelle.
Lissabonin sopimus voi velvoittaa osallistumaan sotilaallisesti ja ainakin taloudellisesti puolustamaan jotain sellaista, kenen vuoksi en laittaisi tikkua ristiin.
 
kämmäri

Jäsen
Näin minäkin tuon tulkitsin. Toivottavasti joku joka asiasta tietää voisi kertoa ihan varmasti miten tuo menee.

Tällainen löytyi YTK:n sivuilta:

"Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa on vapaaehtoinen työttömyyskassojen hoitama työttömyysvakuutusjärjestelmä. Näissä maissa työntekijän pitää hakeutua työttömyyskassan jäseneksi, jotta pääsee ansioturvan piiriin. Muissa EU- ja ETA-maissa on yleinen työttömyysvakuutus, jolloin työssä olevat henkilöt ovat automaattisesti sen piirissä."

Tulkitsen tämän niin, että sinun on pitänyt työskennellä maassa, ennen kuin voit saada työttömyyskorvausta...Eli tämäkään ei vastaa kysymykseesi.
 
Viimeksi muokattu:

Flu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Padres
Eli tuossa on kyseessä Suomen maksama työttömyystuki, joka jatkuu korkeintaan kolmen kuukauden ajan. En usko, että sen kolmen kuukauden jälkeen voisi alkaa nostaa Saksan työttömyystukea.
Voit olla siis 3kk hakemassa töitä missä tahansa EU maassa. Tämän jälkeen voit tulla 2 viikoksi Suomeen ja tämän jälkeen voit olla jälleen 3kk hakemassa töitä EUssa. Työttömyyskorvauksen maksaa tietysti Suomi. Jos löydät töitä Saksasta ja olet siinä työssä 2 viikkoa niin sen jälkeen Saksa maksaa työttömyyskorvauksen, jos työsi loppuvat. Oleskelulupaa ei tarvita, mutta saat sen automaagisesti, koska olet EU kansalainen. Oleskella saat tietysti Saksassa myös tuon 3kk jälkeenkin, mutta ei tule saamaan työttömyyskorvausta mistään.

Mitä itse EU kysymykseen tulee niin on lähinnä käsittämätöntä, että joku jotenkin olettaa että voitaisiin kehittää sellainen kerho, jossa jäsenmaksuja jakamalla kaikki voisivat olla nettosaajia. Minusta tuo osoittaa vain poikkeuksellista intellektuellista vajavaisuuttta, joten minua ei erityisemmin yllätä ettei EU vastustajat kykene laskemaan jäsenyyden hyötyjä.
 
Niin, pointtihan alunperin oli, että jos uusimaalaista harmittaa Rovaniemen saamat tulot, niin hän voi muutta sinne ja saada samat edut kuin muutkin. Mutta jos suomalainen muuttaa Saksaan, niin hän ei automaattisesti saa kaikkia saksalaisten etuja. Siksi tulonsiirrot Helsinki-Sodankylä ja Helsinki-Ateena ovat ihan eri asia.

Ja mitä tulee tuohon nettomaksuasiaan, niin kyllä nettomaksuosuuksia voidaan helposti tasata, vai etkö ole kuullut jäsenmaksualennuksista joita esim. Britannia saa? Mielestäni EU:n budjetiksi riittäisi eri virastojen ja parlamentin budjetti, kaikki alue- ja maataloustuet voitaisiin jättää kansallisten parlamenttien asiaksi. Ja hienosti kerrot kuinka EU:n arvostelijat ovat itseäsi tyhmempiä. Suurin osa EU:n hyödyistä saataisiin valtioiden välisillä sopimuksilla aikaan yhtä hyvin, ilman mitään jättimäistä budjettia.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minusta tuo osoittaa vain poikkeuksellista intellektuellista vajavaisuuttta, joten minua ei erityisemmin yllätä ettei EU vastustajat kykene laskemaan jäsenyyden hyötyjä.

Oletko sinä laskenut EU:n hyödyt ja haitat? Laitatko laskutoimitukset tänne, niin vajavaiset saavat nähdä totuuden ja mahdollisesti tulevat sinun kannallesi nähtyään hyvin perustellun totuuden.
 
Flu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Padres
Niin, pointtihan alunperin oli, että jos uusimaalaista harmittaa Rovaniemen saamat tulot, niin hän voi muutta sinne ja saada samat edut kuin muutkin. Mutta jos suomalainen muuttaa Saksaan, niin hän ei automaattisesti saa kaikkia saksalaisten etuja. Siksi tulonsiirrot Helsinki-Sodankylä ja Helsinki-Ateena ovat ihan eri asia.
Sitä Timo Soini laamojen huutoa voitaisiinkin vain kuvitella, jos keskimääräinenn Kreikkalainen työtön voisi tulla Suomeen ja saada valtaisaa Suomalaista työttömyysturvaa ihan Suomen kustannuksella. EU kriittistenhän pitäisi olla TYYTYVÄISIÄ tähän tilanteeseen...
 
Flu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Padres
Oletko sinä laskenut EU:n hyödyt ja haitat? Laitatko laskutoimitukset tänne, niin vajavaiset saavat nähdä totuuden ja mahdollisesti tulevat sinun kannallesi nähtyään hyvin perustellun totuuden.
Kyllähän keskimääräisen työttämän Timo Soinin kannattajallekkin pitää jättää joitain tekemistä iltapuhteeksi. Olisihan se kauheaa, jos elämästä putoaisi pohja pois.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllähän keskimääräisen työttämän Timo Soinin kannattajallekkin pitää jättää joitain tekemistä iltapuhteeksi. Olisihan se kauheaa, jos elämästä putoaisi pohja pois.

Eli et pysty laskemaan EU:n hyötyjä vs. haitat. Juurihan leimasit EU:n kritisoijat tyhmiksi sen vuoksi, etteivät he pysty siihen. Laittaisit nyt meille tyhmillekin oikein faktoja EU:n hyödyistä ja haitoista, mielellään ihan laskutoimitukset näkyviin.
 
Kyllähän keskimääräisen työttämän Timo Soinin kannattajallekkin pitää jättää joitain tekemistä iltapuhteeksi. Olisihan se kauheaa, jos elämästä putoaisi pohja pois.

Et siis kykene kuin populistiseen huuteluun. On varmasti sietämätöntä tietää olevansa oikeassa, kun kukaan ei tajua. Juntit vaatii vielä perustelujakin...
 
#76

Jäsen
En ala nyt keskustelemaan siitä, että kuinka paljon Uusimaa hyötyy valtion työpaikoista ja investoinneista alueelle. Mutta Suomessa voit vapaasti vaihtaa asuinpaikkaa vaikka Rovaniemelle jos koet saavasi siitä etua. Et kuitenkaan voi muuttaa Kreikkaan (ellet saa töitä) ja alkaa nostamaan Kreikan työttömyyskorvauksia tai hakea Saksasta autoa Suomeen ja maksaa vain Saksan autoveron jne. Suomen rajojen sisällä kaikki maksavat saman taulukon mukaan veroja ja alv on samansuuruinen jne. Kuitenkin Suomen rahoja menee nykytilanteessa maille, joiden verotus on täysin erilaista ja yleensä huomattavasti kevyempää, harmaa talous huomattavasti suurempi ongelma (eli käytännössä kusetetaan EU-varoja mielin määrin) jne. Mielestäni on käsittämätöntä, että vielä ihmettelet kun joku kyseenalaistaa tämän järjestelmän.
Nyt tasapainoilemme EU:n ja kansallisvaltipiden välillä ja pitäisikin kehittää järjestelmää siten, että nämä omituisuudet saadan karsittua. Se onkin sitten isompi urakka miettiä miten eri osa-alueet järjestettäsiin, että esimerkksi EU-kansalaiset voisivat vapaasti valita asunpaikkansa ja järjestelmän väärinkäytökset ehkäistäisiin tai minimoitaisiin.

Kyllähän nytkin Suomen sisällä jokin kaupunki tai alue voi huijata enemmän valtion varoja itselleen.
 
EU-fanipoika Calle Haglund oli eilen A-studiossa piipertämässä Britanniasta rusinanpoimijana.

Olisi Callen kannattanut pestä linssinsä MEP-kautensa aikana eikä kulkea laput silmillä. EU:ssa on ylipäätään kyse rusinoiden poiminnasta. Jotkut suomalaiset vain uskovat tosissaan "Eurooppa"-jargonin.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mielenkiintoinen keskustelu eilen.

Itselleni tuli uutena asiana ja ehkä pienoisena yllätyksenä, kuinka hyvin Rautarouva osasi ennustaa tulevat tapahtumat 80- luvulla.

Siis toki tiesin hänen yhdentymisen vastustuksensa, mutta nämä arviot mm. Kreikan kaatumisesta olivat itselleni uusia.
 
kovalev

Vaikka pääministerinä Thatcher olikin kaikessa yksityistämiskiimassaan - ja Reaganin kullinlutkuttajana - historian kauheimpia ja vaarallisimpia akkoja, mielenkiintoista eilisessä oli se miten Pietikäinen ohitti tuon Terhon huomautuksen jollain merkillisellä mutinalla.

Tuohan on yleisempikin trendi nimenomaan EU:ta koskevissa asioissa: aivan samalla tavalla suomalaisetkin 90-luvun EU-kriitikot pyrittiin vaientamaan jo silloin eikä tunnustusta ole kuulunut vieläkään. Julkinen EU-keskustelu tuntuu kriisien keskelläkin olevan yhden totuuden keskustelua. Samat ihmiset, jotka ovat osoittaneet täydellisen ymmärtämättömyytensä jo aikaisemmin, naureskelevat vieläkin niille jotka olivat jo silloin oikeassa.
Jos Huovisen Veikko vielä eläisi, näissä barosoissa ja stubbeissa olisi kyllä loistavaa matskua vaikka kokonaiseen romaanisarjaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös