Sitä kutsutaan hyvinvointivaltioksi.
Kreikka vei tuon kaikkein pisimmälle. Halvalla velkarahalla rahoitettiin aivan tolkuttomia etuisuuksia. Suomi ei sentään ole vielä samassa tilanteessa, mutta samassa hengessä mennään ja vastaavaa polkua kuljetaan.
Demokratian ja vastuullisen taloudenpidon välille on kehittynyt selkeä - jopa pysyvä - ristiriita. Hyvinvointivaltion viittaan verhoutumalla ohitetaan peruskysymys, että liian moni kansalainen nauttii panostaan parempaa elintasoa.
Onko valtion tehtävä edistää osallistensa hyvinvointia vai talouselämän kasvua? (<- nuohan siis eivät ole sama asia).
Nuot eivät sinänsä ole toisiaan poissulkevia asioita, mutta mielestäni valtion ensisijainen tehtävä ei varsinaisesti ole kumpikaan noista. Mielestäni valtion tärkein tehtävä on turvata rajojensa sisäpuolella asuvan yhteisön turvallisuus. Toisaalta tuo ei vaadi valtion olemassaoloa.
Perustavan laatuisten kysymysten äärellä ollaan. Jos halutaan edistää kansalaisten hyvinvointia, valtio kerää veroja hyvinvointipalvelujen rahoittamiseen ja tulonsiirtojen mahdollistamiseen.
Toki ollaan ja hivenen ehkä sivussa itse aiheesta. Ydinkysymys on lähinnä siinä, että kuinka paljon valtiolle tai kunnille tehtäviä kasataan ja miten tuo rahoitetaan.
Pelkään talouteen tukeutuvissa valtioissa sitten onkin yleensä slummeja, köyhiä ja epäarvoisuutta ja varallisuus kasaantuu harvoille. Tämä on ihan YK tilastollinen fakta.
Tottakai, koska yksilöt ovat osaamiseltaan ja ominaisuuksiltaan erilaisia ja toisilla yksilöillä on suurempaa taloudellista hyötyä mahdollistavia ominaisuuksia.
Köyhyys ei ole mielestäni välttämättä osoitus eriarvoisuudesta, vaan ainoastaan heikoista taloudellista hyötyä mahdollistavista ominaisuuksista. Pohjoismaissa tilanne on tällä hetkellä ratkaistu siten, että nuo ominaisuudet koitetaan häivyttää minimiin ja valtio ratkaisee, kenelle annetaan kuinkakin paljon.
Eriarvoisuus tai tasa-arvoisuus ovat vähän huonoja termejä, koska niillä usein perustellaan omia subjektviisia näkemyksiä. Minä en näe tasa-arvoisena sitä, että yksilö A maksaa palveluista, joita ei käytä. Yksilö B ei maksa, vaikkaa käyttää.
