Tähän sotavammaketjuun saa vissiin raportoida muitankin kuin polvivammoja. Eilen tuli komennus magneettikuvaan ja kaikella todennäköisyydellä olkapääleikkaukseen. En olisi vielä alkusyksystä arvannut, kun keväällä syntyneen vamman kuntoutus oli hyvällä mallilla ja fysioterapeutti antoi vihreää valoa urheilla ja toimia muutenkin rajoitteitta.
Sain viime talvena lapset innostumaan laskettelusta, kun lähes kaikki muu harrastustoiminta oli blokissa. Vielä kymmenisen vuotta sitten olin itsekin hyvin aktiivinen laskija ja myös kilpailutaustaa on jonkin verran, joten uusivanha harrastus lähti liikkeelle hyvällä rutiinilla ja pääsin lähes vanhaan vauhtiin kiinni nopeasti. Yksi parhaista tunteista, kun saa tehdä leikkaavaa käännöstä kovassa vauhdissa ja olla vuoropuolin "on the edge". Yksi paskimmista tunteista on, kun sen sekunnin murto-osan tajuaa, että huhtikuun aamun rinne on aivan jäässä, suksia ei olekaan huollettu vuosikausiin ja nyt mennään selkä edellä kohti kivikkoista metsää.
Siihen nähden, että luisuin kovaa vauhtia kiviseen ryteikköön, ei käynyt pahasti. Luulin aluksi vain reväyttäneeni selkä- ja rintalihakset pahasti, mutta jonkin aikaa happea puhalleltuani alkoi kirkastua, että jotain taisi mennä rikki. Muutaman tunnin kuluttua, kun olin saanut järjestettyä lapsille ja itselleni kyydin rinteestä, pääsin paikalliseen päivystykseen ja röntgenissä todettiin olkapään sijoiltaanmeno. Olivat kovin optimistisia, että saavat olan paikalleen paikallisessa TK:ssa ja tosissaan arsiharjun kokoinen itäblokkilainen lääkäri sitä yrittikin vähän toista tuntia, kunnes ymmärsi passittaa Acutaan, jossa ihan helvetin ammattitaitoinen lääkintävahtimestari laittoi nivelet paikalleen ihan tuosta vaan.
Ei kun kotiin ja iltatoimia aloitellessa huppari pois päältä. Noin vaan. Tai sitten ei. Rusahti aivan pienestä ukorotaatiosta pois paikoiltaan, enkä saanut takaisin paikalleen samoilla konsteilla kuin Acutassa aiemmin. Ei kun hyvin valvotun yön jälkeen takaisin paikalliseen kiirevastaanottoon, jossa tietysti vastassa se sama arsiharju, jota naamani luultavasti vitutti yhtä paljon kuin oma kykenemättömyytensä edellispäivänä. Tästä seurasi hirveä vääntely, jota kestin kyyneleet silmissä jonkin aikaa, kunnes sain puserrettua suustani, että lopeta nyt saatana. Vielä tämän jälkeen kehtasivat roikututtaa kättä parin tunnin ajan lisäpainolla, kunnes vihdoin sai taas komennuksen Acutaan, jossa homma sujui vieläkin hienommin kuin edellispäivänä.
Pari viikkoa myöhemmin joku tarkkasilmäinen lääkäri löysi röntgenkuvista vielä Bankartin murtuman ja jonkun toisenkin. Akuuttien toimenpiteiden jälkeen aloitettiin kuntoutus ja pätevä vapaa-ajan vakuutus takasi reilun määrän fysioterapiaa, jota jatkettiin aina lokakuulle saakka, jolloin fyssarin mukaan kaikki vaikutti lähes normaalilta. Ainoastaan ulkorotaatiossa liikelaajuus ei ollut ihan entisellään, mutta se liike ei myöskään tuottanut kipua. Siispä back to normal ja lasten kanssa jalkapalloilemaan.
Ensin brucegrobbelaarmainen vasemman käden salamatorjunta yläkulmasta ja olkapäästä kuului isohko naks. Pikainen kuntotarkistus ja kaikki kunnossa, säikäytti vaan. Minuuttia, paria myöhemmin juoksu korkean pallon perään, potku oikealla jalalla vauhdista ilmassa ja sieltä se riittävä ulkorotaatio kropan vasemmalle puolelle tuli. Aivan kiitettävä kipu olkapäähän ja pienen pimeän hetken jälkeen oli helppo todeta, että here we go again. Ei ollut pienintäkään hinkua, eikä oikein mahdollisuuttakaan lähteä paikalliseen päivystykseen eikä sen paremmin viettämään iltaa Acutaan, joten sain laitettua olkapään paikalleen nostamalla käden toisella ylös ja painamalla kevyesti aitaseinää vasten.
Työterveyden kautta luonnollisesti röntgeniin ja puhtaat paperit siinä mielessä, että uusia murtumia ei löytynyt, mutta paskana mikä paskana. Vajaan kuukauden asioita työterveyden ja vakuutusyhtiön kanssa setvineenä pääsin viimein ortopedille, joka antoi vartissa tuomion magneettikuvaan ja leikkaukseen. Nyt vaan pitää odotella vakuutusyhtiön kanta näiden ja jatkokuntoutuksen korvauksista. Ortopedin mukaan tiedossa olisi karkeasti parin kuukauden totaalistoppi ja sen perään 3-4 kuukauden kuntoutus, taas kerran. Jotain metallikiinnikkeitä olisi kai tarkoitus laittaa pitämään nivelet paikoillaan.
Tulipa hemmetisti tekstiä. En osannut maallikkona huhtikuussa ymmärtää, kuinka kenkkumaisia olkapäävaivat ovat. Päivästä yksi alkaen itse olkapään lisäksi vittumainen hermosärky vasemmassa ranteessa, joka saatiin viimein lieventymään fyssarin ja kineesioteipin avulla kuukausi sitten, mutta joka palasi nyt kahta ikävämpänä.
Harmittaa toki isolla v-kirjaimella, mutta haluan toisaalta olla optimistinen, että operaatiolla olkapäästä saataisiin vielä toimintakelpoinen.
Onko kenelläkään palstatovereista kokemuksia vastaavahkoista?