Mutta mitkä ne ilmenneet ongelmat olivat? Kysyn, koska en tiedä. Pahoittelut jos on ketjussa tullut ilmi.
Aluksen noston ongelmat ymmärrän, mutta ainakin brittisukeltajien mukaan ruumiiden nostossa ei olisi ollut mitään ongelmaa.
@Rommeli Dokumenttia koskien tulikin jo vastauksia, mutta vaikka itsekään en ihan 100% keskittymisellä sitä katsonut, niin uskallan silti väittää, että sen autokannen vuotoa esittäneen mustavalkovideon kohdalla kerrottiin sen olevan kuvitusmateriaalia.
Aika hurjaa, jos joku oikeasti uskoi kyseessä olevan oikea video. Toki monelle myös varmaan ensimmäinen "kunnon" tutustuminen koko onnettomuuteen, mikä selittäisi sen.Itse asiassa olet oikeassa. Ainakin kolmannessa jaksossa käytettävässä pätkässä ilmestyy vasempaan yläkulmaan teksti "KUVITUS". Tuo ei toki poista sitä seikkaa, että jotkut ovat kuitenkin kuvitelleet tuon olleen autenttista kuvaa.
KOLMAS KONEMESTARI: Vettä virtasi sisään valtavia määriä. Itse asiassa kameran kuva hämärtyi, koska kameraan osui roiskeita.
MOOTTORIMIES: Monitorista hän näki,että autokannella oli suuria aaltoja ja vedenpinta oli autojen tasalla.
JÄRJESTELMÄMESTARI: Valvontamonitorista näkyi, että autokannelle tuli suuria määriä vettä rampin molemmilta sivuilta, mahdollisesti enemmän oikealta kuin vasemmalta. Hän ei osannut sanoa tuliko vettä myös rampin yli, koska tämä alue ei näkynyt kameran kuvassa.
Kaikki kolme ihmettelivät, oliko keulavisiiri avautunut, sillä pelkkä tiivistevaurio ei olisi mahdollistanut näin voimakasta veden tuloa. Vettä tuli sisään yhtämittaisesti eikä vain aaltojen yhteydessä. Laiva kallistui 30–40 astetta ja koneet pysähtyivät.
(lähde: https://www.turvallisuustutkinta.fi)
Jos tässä puhutaan siitä britti?sukeltajien kuvaamasta videosta pari? vuotta uppoamisen jälkeen, niin siellähän lillui paljonkin ruumiista irronnutta kudosta, joka näkyy videolla. Ruumiitakin toki näkyi mm. hyteissä.
Kyllähän tuosta oli jotain spekulaatioita jo silloin yli 20 vuotta sitten, että siirtynyt lasti eli käytännössä joku rekka olisi tehnyt tuon reiän kylkeen.Nyt kun uutisissa sanottiin syyksi, että Viro, Ruotsi ja Suomi yhteistuumin tekevät uuden tutkimuksen, tuon laivan kyljessä olevaan reikään nojaten, niin toteaisin seuraavaa. Autokannen toisessa reunassa on ollut ehkä raskas ajoneuvoyhdistelmä, kun laiva on kallistunut tuon 90 asteeseen, niin viimeistään silloin kiinnitysketjut rekasta pettävät. Ehkä 50-60 tonnia rekkaa putoaa n.20 metriä laivan kylkeen sisäpuolelta, aiheuttaisiko repeämän runkoon? Ehkä aiheuttaisi, mutta mihin rekka on sitten mennyt? On hyvin voinut kimpoilla ja pomppia laivan upotessa pois aukon vierestä. Tämä on ihan minun päätelmää, jolla koitan kumota salaliittoteoriat.
Ainakin Rockwaterin haasteltava puhuu dokumenitssä noin 150 ruumiista, jotka he olisivat suhteellisen helposti pystyneet nostamaan ylös. Eihän se iso määrä siinä reilun 800 ruumiin joukossa olisi ollut, mutta jotain silti, niinkuin haastattelussa mainitseekin.Ja ainakin itselle jäi epäselväksi että onko puhe ollut ruumiiden nostamisesta, vai kaikkien ruumiiden nostamisesta. Näissä kahdessa kun on iso ero.
Mä veikkaan että se reikä on tullut kun visiiri pudonnut ja jos kylki jotenkin viiltänyt sen visiirin yli.
Autokannen toisessa reunassa on ollut ehkä raskas ajoneuvoyhdistelmä, kun laiva on kallistunut tuon 90 asteeseen, niin viimeistään silloin kiinnitysketjut rekasta pettävät.
Tästähän se eräs rekalla laivaan ajanut selviytyjä sanoi, että laivaan ajettaessa pyydettiin laittamaan vain käsijarru päälle, että mitään muuta ei hänen mukaansa oltu autoille tai rekoille tehty.
Vasta pari vuotta sitten taisin nähdä saman videon, missä sukeltaja helium-äänineen tarkastaa yhtä Estonian hyteistä. Oikeastaan maalikko tunnistaa videolla lähinnä hytin oven, koska kaikenlaista epäpuhtautta leijuu siinä ympärillä niin paljon. Osaksi aines taisi olla ihmiskudosta, mistä sukeltaja taisikin videolla mainita. Jossain vaiheessa vasemmalla näkyy ikäänkuin naisen ruumis olisi hytin vessassa(?). Havainnosta ei voi olla kuitenkaan kuvan perusteella varma, eikä sukeltaja maininnut asiasta enempää.
Kovia karpaaseja nuo sukeltajat kyllä. Itse tunsin pahoinvointia videon katsottuani vielä seuraavana päivänäkin, vaikken ollut varma oliko videon hytissä myös ruumis vaiko ei. Sen verran aikoinaan pysäytti kuitenkin tämä Estonian tapahtuma.
Nyt kun uutisissa sanottiin syyksi, että Viro, Ruotsi ja Suomi yhteistuumin tekevät uuden tutkimuksen, tuon laivan kyljessä olevaan reikään nojaten, niin toteaisin seuraavaa. Autokannen toisessa reunassa on ollut ehkä raskas ajoneuvoyhdistelmä, kun laiva on kallistunut tuon 90 asteeseen, niin viimeistään silloin kiinnitysketjut rekasta pettävät. Ehkä 50-60 tonnia rekkaa putoaa n.20 metriä laivan kylkeen sisäpuolelta, aiheuttaisiko repeämän runkoon? Ehkä aiheuttaisi, mutta mihin rekka on sitten mennyt? On hyvin voinut kimpoilla ja pomppia laivan upotessa pois aukon vierestä. Tämä on ihan minun päätelmää, jolla koitan kumota salaliittoteoriat.
Kyllähän tuosta oli jotain spekulaatioita jo silloin yli 20 vuotta sitten, että siirtynyt lasti eli käytännössä joku rekka olisi tehnyt tuon reiän kylkeen.
Eikö se nimenomaan ole tullut asiantuntijoiden mukaan ulkoapäin. Eiköhän nuo päädy siihen tulokseen, että syntynyt pohjaan osuessa.Mutta se reikä on tullut laivan sisältä ulospäin. Sitähän ne haluaa tutkia uudelleen.
Tämä on kai jo todettu mahdottomaksi skenaarioksi.Mä veikkaan että se reikä on tullut kun visiiri pudonnut ja jos kylki jotenkin viiltänyt sen visiirin yli.
Täytyy varmaan seuraavaksi yrittää löytää se Silja Europan kapteenin haastattelu turmayöstä.
Europan kipparin haastattelua en ole löytänyt, mutta alla Mariellan kapteenin.
Rankkaa kamaa.
Täytyy varmaan seuraavaksi yrittää löytää se Silja Europan kapteenin haastattelu turmayöstä.
Europan kipparin haastattelua en ole löytänyt, mutta alla Mariellan kapteenin.
Rankkaa kamaa.