Mainos

Espoo Metro Areena

  • 738 362
  • 3 005

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Lisäksi näin se on lähempänä suurinta osaa yleisöstä, toisessa päädyssä on vähemmän katsomoita
Juu. Näin oli varsinkin silloin hallin valmistuessa kun toisen päädyn laajennusta ei oltu vielä tehty. Silloinhan hallin kotipäädyn päätyseinä oli parin metrin päässä kaukalon päädystä.

Tosiaan kaarimallinen katto kestää roikkuvaa kuormaa parhaiten kun se roikkuu kaaren korkeimmasta kohdasta jolloin sen paino jakautuu kaarelle tasaisesti.
 

Tangens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kannatan paikallista seuraani
Kiekko-Espoon instagramista bongattu tieto, että tulevan kevään U18 MM-kisat pelataan Espoossa ja Vantaalla. Hieno juttu, en ollut tästä aiemmin tietoinen!

K-Espoon kannalta kuitenkin mietin, että kuinkakohan pitkälle kevääseen Mestis-kauden on tarkoitus jatkua? U18-kisat ilmeisesti käynnistyvät 25. huhtikuuta. Viime keväänä Mestis-kannua nostettiin 28. huhtikuuta, joten ei kai me jouduta mahdollisia finaaleita pelaamaan evakossa?
 

k-espoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo/Blues
Kyllä nuo kisat pelataan ihan Metroareenalla eikä harjoitushallissa.
Ja aika nopeasti Mestiksen sivulta löytyy, että runkosarja loppuu 7.3., kun se viime vuonna loppui vasta 18.3.
 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itse olen miettinyt että aitioita reunustavat, nykyään mustalla kankaalla peitetyt valomainokset saisi vaihtaa vaikka sinikeltaisiksi raidoiksi kun ilmeisesti ei mainoksia ole myyty niihin ja ledinäyttöriviin tuskin on varaa. Tosin voi olla, että areena olisi sitäkin vastaan jos fyffeä ei ole. Varmaan sponssaisin sen jos voittasin lotossa, sitä ennen saa vain toivoa. Sama myös jumbon valkoseksi jätetty mainostila.
Saa nähdä tuleeko tähän muutosta tällä kaudella, palasi asia taas mieleen. Harmiksi ei ole lottorivit osuneet vieläkään kohilleen.

Tiedä sitten toimiiko tuo valaistujen mainosten rivi edes.

Veikkaan, että nämä isommat toimet ja modernisoinnit kuten led taulurivit ja jumbo on jollain kartalla, mutta odottavat liigaan nousua, mutta toisaalta veikkaan, että jollain talkoohommilla saisi ainakin jotain ehostusta tehtyä.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Tiedä sitten toimiiko tuo valaistujen mainosten rivi edes.

Veikkaan, että nämä isommat toimet ja modernisoinnit kuten led taulurivit ja jumbo on jollain kartalla, mutta odottavat liigaan nousua, mutta toisaalta veikkaan, että jollain talkoohommilla saisi ainakin jotain ehostusta tehtyä.
Eihän hallin suhteen ole tapahtunut käytännössä mitään merkittävää muutosta (no, toki positiivinen tulos vuonna 2022) vaan tilanne on kaikin puolin sama kuin on ollut jo vuosia joten en pidättelisi hengitystäni. Täytyy toivoa tuo asia nyt jotenkin ratkeaisi sillä tuo asia on kuitenkin ihan merkittävässä roolissa Liiga-projektia ajatellen.
 

Särkilauma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, RoKi, Sharks, Lions, Seahawks
Laitetaas vaikka tähän ketjuun. Jos keli sallii, ajattelin saapua torstain peliin moottoripyörällä. Mahtaako hallista löytyä paikkaa mihin laittaa kypärä säilöön pelin ajaksi?
 

Bafel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers, Eagles, Tahko
Laitetaan nyt tännekin. Huomiseen spektaakkeliin jos vielä joku vailla lippua niin laitoin juuri Ticketmasterin resaleen lipun alakatsomoon 204, rivi 13, paikka 3. Hinnaksi näytti tulevan tuolta 33,18€.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Millä noita hintoja arvotaan? Tuokin jotenkin erikoisen näköinen hinta. Tuskin kuitenkaan sinun päättämäsi?

Järjestelmässä pystyy re-saleen lipun laittaessa itse määrittelemään hinnan mitä ITSE lipusta haluaa. Joku yläraja tuossa onneksi näyttäisi olevan, kun itsellä 19,25€ per lippu oli kulut ostaessa ja myyntiin laittaessa pystyi laittamaan maksimihinnaksi jotain luokkaa 23,xx€ muistaakseni. Ja sitten toki tuon päälle Ticketmaster ottaa taas varmaan omat kulunsa uudestaan päälle.
 

haamujänis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Laitetaas vaikka tähän ketjuun. Jos keli sallii, ajattelin saapua torstain peliin moottoripyörällä. Mahtaako hallista löytyä paikkaa mihin laittaa kypärä säilöön pelin ajaksi?
Aiemmilla kausilla olen jättänyt/joutunut jättämään repun täynnä alkoholia siihen lipunmyynnin koppiin pelin ajaksi ja hakenut siitä pelin jälkeen. Eli uskoisin, että on mahdollista vastaavalla tavalla jättää kypärä siihen pelin ajaksi.

Tietysti toimistolta voi kysyä ennakkoon, että mikä on paras ratkaisu tai hallille tullessaan kysyy järkkäreiltä.
 

Bafel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers, Eagles, Tahko
Millä noita hintoja arvotaan? Tuokin jotenkin erikoisen näköinen hinta. Tuskin kuitenkaan sinun päättämäsi?
Joku Ticketmasterin oma hässäkkä niin kuin @SirKepola tuossa yllä sanoikin. Laitoin alimman hinnan (29,5€) eli sen minkä itse maksoin ja loput tuli sitten Ticketmasterin puolelta.
 

Trg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Lämmin oli tänään yläkatsomoissa ja näytti, että koko halli ihme sumussa. Tai sitten tunnelma vaan oli sen verran lämmin.

Musiikin suhteen en huomannut ihmeempää.
Se johtuu näissä kauden alkumatseissa siitä, että jos ulkona on lämmin, kosteus tiivistyy kaukalon sisään. Näin oli monesti myös Bluesin kauden avauspeleissä.
 

J44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Milloinhan tuo todella vanha mediakuutio viimein vaihdetaan? Ei näyttänyt enää hirveän terveeltä pohjasta ja muutenkin kuva kyllä surkea. Toki ei mikään halpa investointi, mutta kuulunee kai halliyhtiölle.
 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Milloinhan tuo todella vanha mediakuutio viimein vaihdetaan? Ei näyttänyt enää hirveän terveeltä pohjasta ja muutenkin kuva kyllä surkea. Toki ei mikään halpa investointi, mutta kuulunee kai halliyhtiölle.
Luulisi, että tuon pian korvaisi jo neljällä melko tavallisella samsung telkkarilla jo pilkkahintaan. Toki varmaan joku professionaalimpi ratkasu olisi hyvä ja toki siihen kuuluu varmasti muutakin päivitettävää kuin kuution laitteet vaan myös ohjausjärjestelmät sun muut automatiikat. Ja nekin sitten olisi hyvä tehdä valmiiksi ohjaamaan myös medialaitteita jos tai kun niiden märää lisääntyy.
Edit. Tosin luulisi, että näitä on nyt asenneltu jo niin moniin halleihin ja kauppakeskuksiin, että luulisi olevan tekniikka tullut edullisemmaksi ja valmiita paketteja löytyvän.

Positiivista sentään, että toisen pitkän sivun takana kiskojen hinnastot oli nyt digitaalisella näytöllä ja hallilta löytyi enemmän toimivia ja moderneja näyttöjä/telkkareita eli jotain päivityksiä on jo kaikessa hiljaisuudessa tehty.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Onhan toi mediakuutio jo 25 vuotta vanha. Aikanaan oli Suomen paras, nyt todellakin päivityksen tarpeessa. Veikkaan, että halliyhtiö vaihtaa sen vasta sitten kun menee rikki.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuota kuutiota suurempi ongelma on edelleen tuo äänentoisto, joka oli ilmeisesti sama kuin viime käynnillä 10 vuotta sitten. Äänii puuroutuu todella paljon, eikä osasta mainoksia meinannut saada selvää. Bassot toimivat, mutta kaikki muut äänet ovat todella huonolaatuisia.

Muutenhan halli on hyvä ja nykyään metron myötä myös erittäin hyvien yhteyksien varrella.
 

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Positiivista sentään, että toisen pitkän sivun takana kiskojen hinnastot oli nyt digitaalisella näytöllä ja hallilta löytyi enemmän toimivia ja moderneja näyttöjä/telkkareita eli jotain päivityksiä on jo kaikessa hiljaisuudessa tehty.

404-406 yläkatsomossa (siis vaihtoaitioiden puolella) oli jotain televisioita, mutta niissä ei näkynyt mitään. Olisi ollut kiva katsoa niistä peliä samalla kun siemaili olutta, sen saamista joutui luonnollisesti hetken aikaa jonottamaan. Liekö nuo ruudut vielä vanhassa analogisessa signaalissa kiinni vai oliko vain unohtunut laittaa päälle?

Mediakuutiot ja muut kannattaa päivittää sitten kun aletaan pelataan Liigaa. Nykyiset puitteet Mestikseen ovat joka tapauksessa kerrassaan erinomaiset, vaikka toki hallissa pelataan myös esim. maajoukkuekorista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös