Eri mieltä tekstisi kanssa. Valmentajia voi arvottaa keskenään heidän kykyjensä ja taktiikkataitonsa kautta, mutta taktiikoita ei voi mielestäni arvottaa keskenään, koska taktiikat ovat lähinnä työkaluja joukkueelle. Vai voitko jotenkin laittaa vasaran ja ruuvimeisselin paremmuusjärjestykseen? Tai oikeastaan voi, jos mietitään kumpi sopii paremmin ruuvin avaamiseen. Sama juttu se on taktiikan tai pelitavan kanssa. Ne voi arvottaa keskenään, jos ottaa huomioon joukkueen resurssit ja materiaalin. Mikä taktiikka sopii parhaiten joukkueelle, jolla ei ole varaa haalia taitokiekkoon sopivaa pelaajamateriaalia?
Pelin tarkoitus on saada pelattua kiekko vastustajan maaliin useammin kuin vastustaja saa sen pelattua oman joukkueen maaliin. Pidän todennäköisyyttä huomattavasti suurempana oman joukkueen maaliin kuin vastustajan maaliin, jos kiekko on oman joukkueen hallussa. Pelitavan pitäisi tukea sitä, että kiekko on oman joukkueen hallussa ja kiekottomien omien pelaajien tukea sitä, että oman joukkueen kiekollinen pelaaja voi siirtää kiekon mahdollisimman helposti eteenpäin niin, että kiekko pysyy oman joukkueen hallussa ja pelin suunta on kohti vastustajan maalia. Lyhytsyöttöpeli ei välttämättä vaadi edes taitavimpia yksilöitä. Eiköhän jokainen liigapelaaja pysty syöttämään lyhyen syötön oman pelaajan lapaan. Yksilötaidot nousee esille enemmän sitten 1vs1-tilanteissa ja esimerkiksi maalipaikkojen hyödyntämisen onnistusmisprosenteissa.
Kiekosta tarkoituksellinen luopuminen pitäisi olla oikeastaan aina viimeinen vaihtoehto ja sitä tulisi käyttää vain siinä tilanteessa, jossa riskit kiekon pitämisen yrittämisen epäonnistumiseen, siitä johtuvaan kiekonmenetykseen ja sitä kautta vastustajan maalipaikkaan ovat liian suuret. Tämä voi koskea esimerkiksi tilanteita, joissa apua ei ole omien kiekottomien pelaajien puolesta tarjolla tai esimerkiksi alla on pitkäksi venähtänyt vaihto ja koko viisikko pitää saada vaihdettua.
En usko, että yksikään jääkiekkoa pelannut olisi sitä mieltä, ettei kiekon haltuun saaminen vastustajalta ole se kaikista kuluttavin ja väsyttävin asia jääkiekossa. Jos jatkuvasti joutuu karvaamaan ja raatamaan, että saa kiekon haltuun, väsyy ja altistaa itseään entistä enemmän virheille. Kääntäen taas pelaaminen on hauskempaa ja vähemmän kuluttavaa, kun kiekko on oman joukkueen hallussa ja voi juoksuttaa vastustajaa.
Kiekon kanssa omalle joukkueelle pitäisi myös saada tilaa ja aikaa tehdä oikeita ratkaisuja. Liian pieniin väleihin puskeminen vain "koska pitää mennä ylöspäin" tai päätykiekkojen ylipainotettu viljeleminen tuo vain ja ainoastaan ajoittaista kamppailupelaamista (useimmiten vastustajan puolustaja on siellä päätykiekossa ensimmäisenä) - vähentää tilaa ja aikaa omalta joukkueelta. Ja sen vuoksi ratkaisut ovat hätäisiä ja pelistä katoaa se kontrolli, jolla voi päästä "pelin päälle".
Nopeasti pitkillä syötöillä ylöspäin pelaamalla ja kiekon "karkaamisen" kautta sen menettämisen riskiä ottamalla on paikkansa silloin, kun vastustajaa vastaan on mahdollisuus päästä ylivoimahyökkäykseen. Muissa tilanteissa nopeasti ylöspäin pelaaminen altistaa vain oman joukkueen ajan ja tilan loppumiseen. Kiekon lyöminen päätyyn sellaisessa tilanteessa, missä se ei ole tarpeellista riskinvälttelyn vuoksi, on taas mielestäni turhaa kiekosta luopumista - erityisesti nyt kun siniviivat on kauempana päätyä niin kiekon perään on vielä vaikeampi ehtiä ensimmäisenä. Ja siinäkin vaikka ensimmäisenä ehtisi kiekkoon, on joutunut tekemään ylimääräistä työtä kiekon oman joukkueen haltuun saamiseksi - kiekko oli jo omalla joukkueella lähtötilanteessa.
Asiasta voisi esimerkkien kautta kirjoittaa paljon enemmänkin, mutta pelitavallisesti ja nimen omaan pelitavan vuoksi kiekosta luopuminen ja itsensä juoksuttaminen, liian nopea pelaaminen ylöspäin tilanteissa, joissa oma joukkue ei ole tasapainossa jne ei koskaan voi olla optimaalinen tapa pelata peliä. Niin isoja taitoerot eivät liigassa esimerkiksi luistelunopeuksissa ole, että se olisi avain onneen.
Valmentaminen liigatasolla on valtaosin henkistä valmennusta, ei pelitavallista. Totta kai taktiikoita treenataan, mutta lätkä on kuitenkin verrattain yksinkertainen ja nopea peli, jossa taktiset hienoudet jäävät yhdeksän kertaa kymmenestä yksilötaidon piiloon.
En ole tästä hirveästi eri mieltä alkuosan suhteen. Henkiset asiat ja joskus ihan puhdas sattumakin ratkaisevat paljon - ja sen vuoksi paremmalla pelitavalla pelaava joukkue tai paremman materiaalin joukkue ei aina otteluita saati mestaruuksia voita. Joskus maalivahdin maaginen peli ratkaisee ottelut "huonomman" voitoksi. Taktiset hienoudetkin on jo nyansseja - taktinen perustekeminen on kuitenkin ihan yhtä ydintoimintaa kuin mikä tahansa muu osa peliä. Jos kiekkoa pitämällä ja sitä kautta tilaa ja aikaa omille pelaajille tekemällä pystyy voittamaan sen puoli sekuntia enemmän aikaa, nähdään niitä asioita, joita monesti pidetään yksilötaitona - saattaa aueta parempia syöttöpaikkoja, saattaa aueta mahdollisuus jalkakynään tai mihin vaan - vaikka perimmäinen syy siihen, että tätä "yksilötaitoa" päästään näkemään on se, että joukkue pelasi sitä tilaa ja aikaa sen ratkaisevan sekunnin osan enemmän. Liigankin taitavimmat yksilöt tarvitsevat sitä tilaa ja aikaa ja heidät saa tehokkaimmin turhautumaan sillä, että sen tilan ja ajan vie heiltä pois - ja siinä ei ole kyse pelkästään henkisistä seikoista, vaikka niiden piikkiin monesti nämä pelitavalla tehdyt "kasettien hajoamiset" pistetään.