Karin mielestä Suomessa ollaan liian sinisilmäisiä Venäjän suhteen, mikä on helppo allekirjoittaa.
Skaala vaikuttamisessa on laaja, alkaen Rosatomista ja päätyen KHL-Jokereihin (soft power).
Tämä on helppo allekirjoittaa. Kun Saksassa liittokansleri, sosialidemokraatti Gerhard Schröder hävisi vaalit Angela Merkelin johtamalle CDU:lle tehtyään ennen sitä päätöksen pääosin Venäjän omistaman ja hallinnoiman kaasuputken perustamisesta, Schröder hyppäsi suoraan virkakautensa jälkeen Nord Stream-yhtiön hallintoneuvoston johtoon. Schröderiä pidetään myös yhtenä Venäjän eräänlaisena operatiivina siinä mielessä, että hän tuo Putinin Venäjän näkemystä esille Saksassa, jossa hänen ratkaisuja arvosteltiin vielä ennen vuoden 2017 vaalejakin sekä Merkelin että nykyisen demarijohtaja Martin Schulzin toimesta.
Suomessa pääministeri Lipponen lähti virkakautensa jälkeen samalla tavalla ajamaan Venäjän asiaa. Hän lobbaa sekä uutta kaasuputkea Nord Stream 2, että Venäjän politiikkaa. Lipponen vaikuttaa Suomessa politiikan rakenteissa, eikä peittele Venäjä-myönteistä näkemystään. Oletan, että se on yksi ehto toimenkuvassa.
Putin haukkui Krimin valloituksen jälkeen länsimaat ja vetosi siihen, että länsi on historiallisesti aina pettänyt Venäjän. Näin Putin siirsi vastuun Krimin valloituksesta (ja myöhemmästä sodasta Itä-Ukrainassa) länsimaiden syyksi.
Paavo Lipponen toisti Putinin näkemystä 22.3. 2014, joskin yksityiskohdiltaan eri tavalla:
On täysin ymmärrettävää, että kun Ukrainan vakaus petti, niin Venäjän intressit tuli peliin. Tämä olisi pitänyt nähdä aikaisemmin. Ei tällaista asiaa olisi saanut jättää vain laajentumiskomissaarin käsiin. Täytyy ihmetellä, kuinka amatöörimäisesti asia hoidettiin
"EU tyri Ukrainassa" - Savon Sanomat
Niin Putin kuin Lipponenkin kaatavat syyn Krimin ja Ukrainan tilanteesta länsimaiden ja erityisesti EU:n piikkiin. Varmasti EU teki virheitä, mutta sen sijaan että länsimaita ja EU:ta syyllistetään Krimin valtaamisesta, todellinen syyllinen on Venäjä. Se ei noudattanut allekirjoittamiaan sopimuksia Ukrainan rajoista. Krim ja Ukraina eivät ole Venäjän ja EU:n pelinappuloita, vaan Ukrainalla ja sen kansalla tulee tietenkin olla samanlaiset oikeudet päättää itse tulevaisuudestaan, kuin muillakin itsenäisillä valtioilla on.
Suomessa Lipponen nauttii edelleen suurta koskemattomuutta, vaikka hän toimii EU:n ja Suomen etujen vastaisesti toistellessaan Putinin näkemyksiä. Tähän koskemattomuuteen on syynä ainakin kaksi asiaa:
1. Suomessa on edelleen vallassa tai lähellä valtaa paljon niitä, jotka toimivat aiemmin Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän etuja noudattaen. Vanha maalaisliittolainen perinne - jota jossain määrin pääministeri Sipilä ja vähän enemmän presidenttiehdokas Vanhanen edustaa - sulkee suita ja toimia Keskustapuolueessa. Niinpä Sipilä salli toisen entisen pääministerin, Esko Ahon, siirron Venäjän suurimman liikepankin hallintoneuvostoon. Ahon näkemyksistä joskus tarkemmin, mutta ollessaan YLE:n haastattelussa vuoden 2018 alussa, Aho ei kommentoinut toimittajan oleellisista Venäjään liittynyttä kysymystä lainkaan.
2. Lipponen, Tuomioja, Heinäluoma ja kumppanit pitävät huomattavasti vahvemmin ohjaksia demareissa kuin puheenjohtaja Rinne. Lipponen on osoittautunut Venäjälle vähintään yhtä hyödylliseksi operatiiviksi kuin Schröder Saksassa. Kun Venäjä toivoo Suomelta päätöksiä, jotka edistävät Venäjän politiikkaa (kuten energiapolitiikka) EU:ssa, Putinilla on yksi työkalu enemmän Suomen painostamiseksi.
Suomessa tarvittaisiin syvälle käyvää analyysia Suomen ja Venäjän suhteista ja asioista, joiden varassa ne ovat. Vaikka mitään totuuskomissiota vuosikymmenten takaisista, Suomen etujen vastaisista toimista tuskin Suomessa koskaan nähdään, olisi syytä kuitenkin uskaltaa avoimesti keskustella Venäjän Suomeen kohdistamasta painostuksesta ja sen operatiivien roolista Suomessa.