Pateettinen
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Jokerit & Kiekko-Vantaa
Viestin lähetti Potnapekka
Tänään kävin maistamassa kaverin tykönä oikea oppisesti valmistettua susia tätä Japanin kansallisruokaa.
Ai että oli hyvää. On kuulemma aika työlästä tehdä.
Jos sushia tarkoitat, tekeminen ei ole vaikeaa. Ellei sitten kuulu siihen ihmisryhmään, jonka mielestä kaikki keittiössä tehtävät asiat ole hankalia (mikrolla lämmittämistä lukuunottamatta). Toki Japanissa puristeja koulutetaan vuosia, että osaa keittää riisin oikein, mutta kyllä siitä kotikonsteinkin saa tarpeeksi hyvää. Wasabinkin voi ostaa valmiina.
Pekingissä eksyin markkinakadulle, jossa kuului sieltä täältä ihme älämölöä/korinaa, joka ilmeisesti oli vielä markkinointia - friteerattuna oli mm. skorpioneja ja hämähäkkejä, mutta eipä kauheasti kiinnostanut testata (etenkään sen huudon vuoksi). Samalla reissulla uuden vuoden bileissä ilmestyi pöytään liharuokia, joiden alkuperästä en sitten tiennyt - yksi sitkeä hässäkkä saattoi olla koiraa.
Strutsia olen testannut, hyvä makuelämys.
Oloneuvos kehui raakaa lihaa. Itsekin kokeilin sitä työväenopiston liharuokakurssilla. Eli revittiin naudan paistia, jonka seuraksi lisättiin lautaselle mm. raaka kananmuna, sipulia ja suolakurkkua. Mielestäni medium-pihvi tartar-version yleensä voittaa.
Noista kotitekoisista makkaroista saa aivan uskomattoman hyvän makuisia - niihin jää kuulemma koukkuun!