Olipas typerä esiintyminen Seliniltä. Kun vastustajan valmentaja ihan aidosti kritisoi omaa pelaajaansa ja oli myös huolissaan lopputuloksesta, niin olisi voinut jättää väliin nuo kollegan lässyttämisestä puhumiset.
Olipas typerä esiintyminen Seliniltä. Kun vastustajan valmentaja ihan aidosti kritisoi omaa pelaajaansa ja oli myös huolissaan lopputuloksesta, niin olisi voinut jättää väliin nuo kollegan lässyttämisestä puhumiset.
Teppo Miihkali (niinkuin Ylen toimittaja häntä joskus nimitti) teki pitkähkön sopparin koko-Suomen Kärppiin. Parin vuoden päästä mottipäistä tarjousta sisään niin saadaan kaapattua Rony Ahonen vol 2 takaisin "tähtirintoihin".
Parin vuoden päästä on liian aikaisin. Sehän olisi parhaaseen käyttöaikaan. Se ostetaan sitten 8-10v päästä, kun ura on laskusuhdanteessa. Samalla, kun ollaan taas päästetty muutamat hyvät junnut muualle, koska ne on yksiä uusia ”Jonihaverisia”.
Teppo pelasi edarissa 5 kautta ja lähes 200 ottelua. Jäikö monellekin keväällä 2018 kova ikävä, kun lähti hakemaan 25-vuotiaana junnuna peliaikaa maakunnista? Toki alla oli tuossa vaiheessa 10 pisteen tykkikausi.
Teppo pelasi edarissa 5 kautta ja lähes 200 ottelua. Jäikö monellekin keväällä 2018 kova ikävä, kun lähti hakemaan 25-vuotiaana junnuna peliaikaa maakunnista? Toki alla oli tuossa vaiheessa 10 pisteen tykkikausi.
Ei pidä paikkaansa. Kukaan ei ole ulostamassa joukkueesta lahjakkaita junioreita. Kyse on usein kokonaisuudesta ja väärästä roolituksesta. Joko nuoren harteille asetetusta liian suuresta roolista tai väärästä roolista. Esimerkkinä tällä kaudella Juha Jääskä, jota heitellään ketjusta ja pelipaikasta toiseen Ja se näkyy peliotteissa." Väitän, että kärsivällisyys näiden "junnujen" kanssa on huonompaa tällä palstalla, kuin officella. Ainakin nykyään.
Miihkali Teppo ei varmasti ole ollut halvempi kuin Aleksi Laakso, joka tuli jengiin Tanskasta.
Eiköhän Mige ole lähtenyt itse suuremman roolin perässä Lahteen ja hyvinhän siinä hänen kannaltaan kävi. Miihkali Teppo on kelpo liigapakki, mutta ainakaan vielä hän ei ole sillä tasolla, että perään pitäisi erityisemmin itkeä. Varmasti olisi saatu pidettyä lyömällä lisää palkkaa, mutta olisiko ollut fiksua? Ja HIFK:n tuntien palkka pyöri meillä varmaan jossain 80k€:n tietämillä, ainakin. Jossain muualla joutuu tekemään duuniakin sen eteen :D. Eiks tämä ole win-win?
Muuten hyvä, mutta Miihkalin palkka ei varmasti ollut mikään 80k. Ei Pelsuilla ole sellaiseen varaa. Veikkaan sen pelanneen meillä jollain 40-50k sopparilla ihan maksimissaan.
Laakso on eri arvioiden mukaan siellä 60-70k listauksessa.
Tepon palkka Pelcuissa oli verotietojen mukaan viime kaudella 67782e. Isompi siis kuin esim. Jesse Saarisella.Laakso on eri arvioiden mukaan siellä 60-70k listauksessa.
Mikäli Teppo olisi jäänyt pelaamaan ”Laakson minuutteja ja roolia”, niin kehitys ei todennäköisesti olisi ollut samaa kuin suuremmalla peliajalla ja vastuulla Lahdessa. Mulla ei ole mitään Miihkalia vastaan ja musta on hirveän hienoa, että hänellä kulkee ja sai tehtyä oletettavasti hyvän sopimuksen. En mä siltikään jaksa hänen peräänsä surkutella, kun meillä oli lähtönsä aikoihin jäänyt aika jämärooliin, joka tuskin olisi olennaisesti kasvanut.Periaatteessa itseasiassa Laakso varmaan vei Miihkalin pelipaikan. Puhutaan suurinpiirtein saman hintaluokan kavereista. Teppo varmaan muutaman kympin halvempi.
Ehkä vertailu Ahonen-Teppo on väärä, koska Ahosta tuotiin sisään kahden ekan pakkiparin miehenä, joka tosin nyt alisuorittaa. Ja toivottavasti tekee Varakkaat eli ensi kaudella nostaa sitten tasoaan.
Mutta olisin pitänyt Teppon ja päästänyt Laakson menemään. Olin sitä mieltä jo 2018. Me maksettiin ne kasvatuksen kipurahat ja sitten kadotetaan se potentiaali.
No hyvä, että saa mahdollisuuden Kärpissä.
Edit. Siis Laakso taisi tulla sisään, kun Teppo lähti. Eli ei varmaankaan Teppoa potkittu pois Laakson tieltä vaan ei vaan tarjottu sopparia.
Kevin Lankinen käynyt olkapääleikkauksessa ja on loppukauden sivussa:
Leijonien MM-kultasankari Kevin Lankinen kävi leikkauksessa – koko loppukausi sivussa