Entiset HIFK-pelaajat muualla

  • 2 505 816
  • 8 739

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Avautui että toissa kaudella DEL-liigaan siirtynyt Elis Hede on nykyisin myös Saksan kansalainen. Moniko täällä tiesi ja milloinkohan mahtaa olla tämän kaksoiskansalaisuuden saanut?
Isä Niklas on myös kaksoiskansalainen, kun hankki sen DELissä pelatessaan. Liittynee tähän jotenkin?
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Isä Niklas on myös kaksoiskansalainen, kun hankki sen DELissä pelatessaan. Liittynee tähän jotenkin?

Isä-Niklas tosiaan pelasi Saksanmaalla yli 10 kautta. Hänen Saksan passin hankkimista nimimerkki @Bruins on ansiokkaasti avannut viestissään ihan äskettäin eli vuonna 2006:

Niklas Hede

Ei Hede ole kansalaisuutta vaihtanut; sai Saksan passin pari viikkoa ennen joulua (8kk:n hakuprosessin jälkeen...) ja näin voi tituleerata itseään myös Horstiksi. Malmössä "joutui" syntymään koska faija oli työkomennuksella siellä.
Siirtyi DEL:liin koska tuo kaksoiskansalaisuus antaa tähän hyvän mahdollisuuden; vaikkain on ulkolainen niin lasketaan germaaniksi juuri tuon passin myötä. Ja palkkakin sen mukainen.
Soppari kattaa loppukauden ja keskustelua on ollut ensi kaudesta. Viihtyy hyvin Hampurissa jossa loistoolosuhteet hokinpelaamiseen; halli & fanit. Eikä asunnoltakaan kuin draivi ja rauta4 golfkentälle:-)

Voisin kuvitella että Eelikselle olisi myös haettu kaksoiskansalaisuutta jo tuolloin ihan lapsiperheen käytännön syistä?
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
@Frankie @McBean kiitos! Olin itse vielä kovin nuori jannu, silloin kun Niklas Hede pelasi että enpäs tätä edes tiennytkään.

Okei, olin mä tuon @Bruins viestin aikaan sentään "jo" 12,5v mutta oli kuitenkin ihan täysin mennyt ohi isä-Heden Saksan seikkailut.
 
Viimeksi muokattu:

Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meillä KooKoossa on kaksi entistä HIFK-taustaista peluria, jotka ovat täysiä turhakkeita. Otto Paajanen ja Ville Leskinen. Olkaa tyytyväisiä, etteivät pelaa enää teidän väreissä.

Ollaan tyytyväisiä.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Meillä KooKoossa on kaksi entistä HIFK-taustaista peluria, jotka ovat täysiä turhakkeita. Otto Paajanen ja Ville Leskinen. Olkaa tyytyväisiä, etteivät pelaa enää teidän väreissä.
Vaihdatteko Paajasen Manniseen?
 

Bruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori,Boston,Vaasa
Voisin kuvitella että Eelikselle olisi myös haettu kaksoiskansalaisuutta jo tuolloin ihan lapsiperheen käytännön syistä?
Tsekkasin tilanteen; Elis laittoi viime vuonna itse hakemuksen vetämään ja teki kielitestit ja Einburgerungstestin. Meni kevyesti läpi. Tosin auttoi myös että oli asunut 8v perheen kanssa Saksassa ja käynyt 2v paikallista koulua.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Tsekkasin tilanteen; Elis laittoi viime vuonna itse hakemuksen vetämään ja teki kielitestit ja Einburgerungstestin. Meni kevyesti läpi. Tosin auttoi myös että oli asunut 8v perheen kanssa Saksassa ja käynyt 2v paikallista koulua.

Kiitos tsekkauksesta ja väärän olettamukseni korjaamisesta!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös