Mainos

Entinen Blues-fani, aiotko siirtyä Unitedin kannattajaksi?

  • 92 854
  • 508

Oletko United-fani?

  • Äänestäjiä
    157

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Allekirjoittanut on nyt varmaan liian optimistinen, mutta jos Espoon lätkätilanne muuttuisi sikäli, että Blues Juniors vuokraisi EU:n alla pelaaville edustusjoukkueille lisenssin pelata Espoo Blues -brändin alla (tilanne siis sama kuin Ilveksellä,) lämpenisikö nykyisten "Blues always, United never" -kannattajien tunteet uutta joukkuetta kohtaan?

INT - EU:N AITIO METRO AREENALLA - MARRASKUU 2016, OTTELUPÄIVÄN ILTA
(henkilöhahmot ovat täysin fiktiivisiä eikä niillä ole mitään yhteyttä todellisten henkilöiden kanssa)

Jussi tulee aitoon kahvikuppi kädessään ja iskee sen pöytään. Kahvia roiskuu tyhjälle pöydälle.
Olli nojailee käsivarsiin pöydän ääressä ja hätkähtää ajatuksistaan.

JUSSI
Missä helvetissä kaikki katsojat ovat? Täällä on tyhjempää kuin niiden JE:n tunareiden aikana koskaan oli.

OLLI
Rauhoitu nyt.

JUSSI
Eivätkö ihmiset tajua, että minä teen kaikkeni että kiekkoa pelataan Espoossa.

Jussi potkaisee roskiksen nurin ja istuu tuoliin.

JUSSI
On jo sovittu, että ensi kaudella pelataan liigassa. Mutta lisenssiä ei tipu jos katsomot ovat tyhjillään.

OLLI
Minulla on muutamia ideoita, joilla ....

Jussi hyppää pystyyn ja silmät kiiluen alkaa selittämään.

JUSSI
Nyt minä keksin. Muutetaan nimi Bluesiksi. Silloin kaikki vanhat katsojat ja fanit palaavat takaisin.

Vastustajajoukkue tekee maalin ja Benny Hill- tunnari räjähtää soimaan täyttäen äänellä aition.
 
Viimeksi muokattu:

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Kenellä on nykyään oikeudet Kiekko-Espoo tavaramerkkiin? Onko konkurssipesällä? Eikös Kiekko-Espoo ollut kuitenkin se halutuin nimi joukkueelle?

Käsittääkseni Kiekko-Espoo Liiga ry omistaa K-Espoon oikeudet. Sitä en tiedä, ketkä tuota pitävät pystyssä... arvata voin, ja kai tuonkin voisi jostain tarkistaa, jos haluaa.
 
Bª™ªN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Käsittääkseni Kiekko-Espoo Liiga ry omistaa K-Espoon oikeudet. Sitä en tiedä, ketkä tuota pitävät pystyssä... arvata voin, ja kai tuonkin voisi jostain tarkistaa, jos haluaa.

Näin se ainakin oli ennen ja tämäkin taitaa olla nykyään Jussilla. Ainakin hän on Kiekko-Espoo Liiga ry:n puheenjohtaja.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Näin se ainakin oli ennen ja tämäkin taitaa olla nykyään Jussilla. Ainakin hän on Kiekko-Espoo Liiga ry:n puheenjohtaja.

Onko varmasti? En tiedä itse, enkä pysty asiaa varmistamaan julkisesta lähteestä, mutta itse olen kuullut muuta. Mutta tosissaan en tiedä.

Ry on silleen hauska, ettei sitä voi omistaa kukaan kuten Oy:n voi.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Ry:n omistavat siihen kuuluvat jäsenet. En tosin tiedä miten Kiekko-Espoo liiga ry:n jäseneksi voi liittyä. Yhdistyksen säännöissä tuo määritetään.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Ry:n omistavat siihen kuuluvat jäsenet. En tosin tiedä miten Kiekko-Espoo liiga ry:n jäseneksi voi liittyä. Yhdistyksen säännöissä tuo määritetään.

Omistaa on huono sana ry:n kohdalla, koska jäsenyys on erittäin harvoissa tapauksissa käytettävissä kauppatavarana. Jäsenistö käyttää yhdistyksen sääntöjen tai yhdistyslain perusoletusten mukaan päätösvaltaa yhdistyksissä, mutta ei sitä omistuksena pidetä. Ja olisi tosissaan jännä tietää, ketkä yhdistyksessä ovat jäseniä.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
On. Tämä muutettu 2016 puolella.

Puheenjohtaja, Salonoja Jussi Sakari
Hallituksen jäsen, Kivinen Mika Kristian

Ok.

Onkohan tuolla ry:lla enää toimintaa ollenkaan sitten... Tuo Kivinen ainakin on Jussin JOY Groupin controller.
 
Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Osaako kukaan sanoa mikäköhän mahtaa olla tuon Kiekko-Espoo liiga ry:n idea? Onkohan vain siksi ettei kukaan kilpaileva taho pystyisi käyttämään nimeä vai olisiko Jussi sittenkin palauttamassa joukkueelle sen oikean nimen? Jos olis tuo viimeksi mainittu niin kusisin hunajaa. Tietääkö @Jarmo V. Asiasta mitään?
 
Itselleni kerrottiin, että tuo ry olisi aiemmin pyörittänyt Bluesin naisten jengiä, mutta en tiedä tätä faktaksi. Tuo viittaisi, että joukkue saattaisi edelleen olla juridisesti ry:n eikä EU oy:n alla. Spekulaatiota täysin.
 
Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Eiköhän tuolla suojata juurikin tuota muiden tahojen mahdollista nimen käyttöä. Tuskin olisi kannattanut nimetä joukkuetta tällä eU viritelmällä jos olisi tarkoitus palauttaa alkuperäinen.
 
Jos tuo on totta (ihan puhtaasti hallilla baarissa eräältä kuultua, joten en tiedä, onko faktaa, toivottavasti joku varmistaa tai kieltää asian), että tuo ry pyörittää Bluesin naisten joukkuetta, uskoisin itse Kiekko-Espoon nimen tulleen vaan "pesuveden mukana", kun naisten edustuksen toiminta on nykyisin Unitedin alla.

Ihan perusteena se, että jos Jussi olisi halunnut torpata muilta aikaisempien nimien käytön, olisi kyllä maksanut siitä Bluesinkin nimestä ihan sen vuoksi, että saa sen hallintaansa. En ainakaan itse näe järkeä antaa Bluesia muualle ja saada K-Espoo itselle.

Ja jos tuo pitää paikkansa, että naisten joukkuetta on tuo ry pyörittänyt, voi hyvin olla, että pyörittää sitä edelleenkin, vaikka on Unitedin nimellä.
 
k-espoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo/Blues
Näin se pitkäjänteinen työ palkitaan! Huonot ajat ovat vain osa seurahistoriaa ja niistä on otettu opiksi. Mutta ainahan kaiken jo olemassa olevan voi heittää roskiin ja aloittaa uuden rakentamisen, se tosin ottaa oman aikansa, rahansa ja voidaan törmätä jopa uusiin ongelmiin.
Hyväksyisitkö jos meidän Bluesimme olisi jatkunut, mutta pelipaidan väri olisi muuttunut sinisestä vaikkapa punaiseksi? Tulisiko siitä kitinää?
 
Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Hyväksyisitkö jos meidän Bluesimme olisi jatkunut, mutta pelipaidan väri olisi muuttunut sinisestä vaikkapa punaiseksi? Tulisiko siitä kitinää?
En hyväksyisi! Eikä varmaan moni muukaan. Hyväksyisitkö itse? Todennäköisesti se olisi sinulle ihan sama kunhan se on Espoolainen?
 
k-espoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo/Blues
En hyväksyisi! Eikä varmaan moni muukaan. Hyväksyisitkö itse? Todennäköisesti se olisi sinulle ihan sama kunhan se on Espoolainen?
En tietenkään tykkäisi. Kunhan kysyin kun hehkutat tuota Kärppiä moneenkin otteeseen: konkurssin kautta nousúun... Aika paljon on muuttunut esim. juuri nuo peliasut sen jälkeen. Astuit miinaan. Kurkkaapa aikaa linkistä ylimmällä rivillä kolmas oikealla, mikä oli paita joskus ennen.
http://historia.karpat.fi/arkisto/arkisto/
Minkälainen väri on suurinpirteen Espoolainen? Ruskea? Vihreä? En tiedä?
 
Viimeksi muokattu:

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Aika paljon on muuttunut esim. juuri nuo peliasut sen jälkeen. Astuit miinaan. Kurkkaapa aikaa linkistä ylimmällä rivillä kolmas oikealla, mikä oli paita joskus ennen.
http://historia.karpat.fi/arkisto/arkisto/
Minkälainen väri on suurinpirteen Espoolainen? Ruskea? Vihreä? En tiedä?
En nyt oikein noilla vihjeillä ole varma, mitä kuvaa tarkoitettiin, mutta varmaankin tuota punaista paitaa? Kärppien alkuperäinen logo (ainakin wikipedian mukaan) piti sisällään mustaa, punaista ja valkoista. On aika loogista, että noita värejä on nähty myös pelipaidassa aikojen saatossa. Kärpillä on kuitenkin niin pitkä historia, että monet asiat ovat ehtineet muuttua, mutta perinteistä on kuitenkin pidetty kiinni. Bluesilla/Kiekko-Espoolla on tuohon verrattuna todella lyhyt historia ja paidan väritys on ehtinyt meilläkin muuttua moneen kertaan. Punainen ei ole koskaan kuitenkaan kuulunut Bluesin tai Kiekko-Espoon väreihin, joten olisihan tuo aikamoinen järkytys, mitä moni ei hyväksyisi. Varsinkin kun suurin paikallisvastustaja on tunnetusti punainen. Onko Oulussa vaihdettu paidan väritystä vastaamaan pahinta paikalliskilpailijaa? Onko heillä edes samanlaista paikallisvastustajaa?

Espoo on sininen, näkeehän sen heti, kun avaa vaikka espoo.fi-sivuston. Kun katsoo vielä Espoon vaakunan, huomaa että sininen saa kaveriksi keltaisen. Mitkä olivat Kiekko-Espoon värit? Olivatko ne pääasiassa sininen ja keltainen? Myös Bluesin peliasussa kautta aikain on korostunut sinisen eri sävyt. Usein mukana on ollut myös keltaista. Täytyy olla aika toope, jos ei näe Espoon pääasiallista väriä sinisenä.. Sinisen vastaväri on virallisesti kai oranssi, mutta espoolaisen jääkiekkoseuran suhteen tuosta ei ole kovin pitkä matka punaiseen, kun ottaa huomioon juuri tämän suurimman paikallisvastustajan pääasiallisen värin.
 
Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
En tietenkään tykkäisi. Kunhan kysyin kun hehkutat tuota Kärppiä moneenkin otteeseen: konkurssin kautta nousúun... Aika paljon on muuttunut esim. juuri nuo peliasut sen jälkeen. Astuit miinaan. Kurkkaapa aikaa linkistä ylimmällä rivillä kolmas oikealla, mikä oli paita joskus ennen.
http://historia.karpat.fi/arkisto/arkisto/
Minkälainen väri on suurinpirteen Espoolainen? Ruskea? Vihreä? En tiedä?
En tunne tarinaa väri vaihdon takaa, mutta se ei ollut se oleellinen jota hain tällä vertauksella Kärppiin. Ja tuo loppu oli kohdistettu teille joilla ei ole joukkueella niin väliä, kunhan se on Espoolainen.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
En tunne tarinaa väri vaihdon takaa, mutta se ei ollut se oleellinen jota hain tällä vertauksella Kärppiin.

Mitä sitten hait? Konkurssin tehneellä Kärpillä ja nyt isot voitot tehneellä Kärpillä on kuitenkin aika vähän yhteistä. Paitsi kohtuullisen suuri talousalue jossa ei ole saman alan kilpailijoita. Varmaan keskeisenä erottavana tekijänä on, että 2000-luvulla siellä on bisnesosaamista omaava seurajohto, 80-luvulla ei ollut. Espoossa sitä ei ole koskaan ollut.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
En hyväksyisi! Eikä varmaan moni muukaan. Hyväksyisitkö itse? Todennäköisesti se olisi sinulle ihan sama kunhan se on Espoolainen?
Tuli vähän yllätyksenä, että "fanikulmaus" olikin muotiin ja tyyliseikkoihin erikoistunut raati. EPS muuten pelasi Jäähongan tapaan punaisissa (Jäähonka valko-puna), EJK vihreä-keltaisessa, Matinkylän Mahti musta-vihreässä. Onko Espoossa alkuaikoina pelattu kiekkoa niin rumissa paidoissa, että tästä synkästä menneisyydestä tulisi vaieta? Ilmeisesti.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Tuli vähän yllätyksenä, että "fanikulmaus" olikin muotiin ja tyyliseikkoihin erikoistunut raati. EPS muuten pelasi Jäähongan tapaan punaisissa (Jäähonka valko-puna), EJK vihreä-keltaisessa, Matinkylän Mahti musta-vihreässä. Onko Espoossa alkuaikoina pelattu kiekkoa niin rumissa paidoissa, että tästä synkästä menneisyydestä tulisi vaieta? Ilmeisesti.
Sanoiko Jambo edustavansa ketään muita kuin itseään? Itse voin vastata omalta osaltani, että jos edustusjoukkueen nimi on EPS, Jäähonka, EJK, Matinkylän Mahti, EKS tai vaikka Junnu-Honka, totta kai heidän oma alkuperäinen paitavärityksensä otettaisiin vastaan, oli se ollut millainen tahansa. Nyt puhuttiin kai kuitenkin Espoo Bluesin paidan muuttumisesta punaiseksi...
 
Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Mitä sitten hait? Konkurssin tehneellä Kärpillä ja nyt isot voitot tehneellä Kärpillä on kuitenkin aika vähän yhteistä. Paitsi kohtuullisen suuri talousalue jossa ei ole saman alan kilpailijoita. Varmaan keskeisenä erottavana tekijänä on, että 2000-luvulla siellä on bisnesosaamista omaava seurajohto, 80-luvulla ei ollut. Espoossa sitä ei ole koskaan ollut.
On niillä yhteinen historia johon olennaisesti kuulu nuo huonot ja vähän paremmat ajat. Voidaan vain arvailla olisiko Kärpät nykyisen kaltainen jos se olisi hylännyt perinteet, riitauttanut kannatus pohjansa ja perustanut muovisen seuran vanhan tilalle.
 
"Kärpät perustanut muovisen seuran vanhan tilalle". Mielenkiintoinen visio joskin käsitteelisesti mahdoton.

Kärpät on hieno tuhkimotarina, mutta yhtymäkohtia Espooseen niin vähän ettei kyllä sovi vertailukohdaksi oikeastaan missään suhteessa.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös