Mainos

EM-kisat 2016 – liveseuranta

  • 409 463
  • 6 438

Morgoth

Jäsen
Tämähän ei ole mitenkään mahdollista, Saksa on jo Euroopan mestari.

Toivottavasti viimeistään seuraaviin kisoihin mennessä kisastudiossa avataan tämä "moraalinen finaali" käsite ja muistetaan kisäjärjestäjällekin kertoa etteivät turhaan jatkaa enää kisoja sen jälkeen. Ainiin, Litti on muuten ihan vitun paska ja ulos studiosta, koska sekään ei lämmennyt tälle "moraalinen finaali" käsitteelle, mutta toki se ei muutenkaan ymmärrä mitään fudiksesta.
 

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Justjust, siis puolivälierissä pudonnut joukkue on turnauksen toiseksi paras.
Hyvä, olet jäljillä! Puolivälierässä pudonnut voi olla toiseksi paras, jos häviää siinä parhaalle. Minun "unelmaturnauksessani" Italia olisi edennyt finaaliin Belgian reittiä noita hmv-joukkueita vastaan ja kahden parhaan paremmuus olisi mitattu vasta siellä. Tämä vain minun mielestäni (ja nähtävästi myös Fordélin).

Yhtä kaikki, vain mestaruus ratkaisee. Italialle oli varmaan ihan sama häviääkö puolivälierän vai finaalin. Mestaruutta joukkue oli tullut hakemaan, vaikka ei siihen oikein kukaan ennen kisoja uskonut.
 

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Hienoa, olet siis sitä mieltä että Islanti on turnauksen toiseksi paras joukkue mikäli Ranska voittaa turnauksen!
Ei, vaan minun mielestäni Italia. Tuskin tämän illan peli muuttaa mielipidettäni, vaikka olen kyllä valmis arvioimaan mielipiteeni silloin uudelleen.
 

Morgoth

Jäsen
Ei, vaan minun mielestäni Italia. Tuskin tämän illan peli muuttaa mielipidettäni, vaikka olen kyllä valmis arvioimaan mielipiteeni silloin uudelleen.

Eli kyse on lopulta siitä mitä joukkuetta itse fanittaa ja millainen ajatusrakennelma lohduttaa, jos oma suosikki ei voitakaan.

EDIT. Jos Saksa häviäisi välierissä niin miten Saksa voisi olla huonompi kuin Italia siinä tapauksessa? Vai onko se mahdolliinen muu maailmanmestari kuin Saksa huonompi kuin Italia/Saksa kaikissa tapauksissa.
 

MrOrange

Jäsen
Oon kyllä itte vahvasti sitä mieltä, että jos Saksa putoaa välierissä tai häviää finaalin, ei sitä voi turnauksen parhaana joukkueena pitää, ja täten Italiakaan ei voi olla turnauksen toiseksi paras joukkue koska meni häviämään joukkueelle joka ei edes ollut turnauksen paras. Mutta Jatkoajassa on jo mestaruus ratkottu ja hopeakin, joten mitäpä millään välierillä, finaaleilla sun muilla on edes väliä?
 
Mutta Jatkoajassa on jo mestaruus ratkottu ja hopeakin, joten mitäpä millään välierillä, finaaleilla sun muilla on edes väliä?

Moraalisen kolmosen paikka on vielä jaossa, vaikka kaksi parasta on jo selvillä. Toki vähän kinkkiseksi voi sen suhteen mennä. Jos ja kun Saksa murskaa vastustajansa välierässä ja finaalissa, voisiko moraalinen kolmonen olla esimerkiksi Espanja?
 

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Eli kyse on lopulta siitä mitä joukkuetta itse fanittaa ja millainen ajatusrakennelma lohduttaa, jos oma suosikki ei voitakaan.
Niin näistä voimasuhteista voidaan varmaan jatkaa niille kuuluvassa ketjussa. Perustellaan nyt vielä kuitenkin vähän mielipidettä täällä.

Italia on pelannut tiivistä puolustusta ja pirteää vastahyökkäyspeliä siitä huolimatta, että keskikentälle ei saatu parhaita mahdollisia mukaan. Conte on kuitenkin rakentanut taktiikan, jolla tästä joukkueesta saatiin paras irti. Maalivahtipeli on ollut kisojen kärkeä. Sen lisäksi, että peli on ollut varman oloista, energistä ja viihdyttävää katseltavaa, se on ollut tuloksellisesti tehokasta. Italia voitti oman alkulohkonsa ja kaatoi lisäksi aina kovan Espanjan. Saksaa vastaan paukut sitten loppuivat, mutta niin on käynyt muillakin. Yritän olla arviossani puolueeton, mutta vaikeaahan se kieltämättä on.

Näitä tekijöitä vasten Italia on minun mielestäni ollut kisojen toiseksi paras tähän asti. Saksa paras. Tuloksellisesti ja peliesitysten perusteella siis. Tämä mielipide voi vielä muuttua, jos joku muu vielä parantaa turnauksen edetessä peliään huomattavasti, tai yltää vielä tuloksellisesti urotekoihin. Esimerkkinä Islanti. Kaikki kunnia Islannin hienolle suoritukselle, mutta minusta se ei ole esittänyt mitään sellaista, että tässä vaiheessa sitä voisi pitää peliesityksiltään kahden parhaan joukossa. Tulos on tähän mennessä hieno ja jos vielä pystyvät sitä jatkamaan, olen valmis muuttamaan mielipidettäni. Nyt se on kuitenkin tämä.

On teidän kanssanne tylsä keskustella, jos paremmuudesta ei saa olla mitään mielipidettä, tai ainakaan sitä ei saa esittää ennen kuin turnaus etenee siihen pisteeseen, että kaksi parasta tiedetään faktisesti.

Kysyn vielä omaa mielipidettänne, mitkä ovat mielestänne kisojen kaksi parasta joukkuetta ja millä perusteella? Arvio on tehtävä valitettavasti tämän hetkisten tietojen perusteella, koska torstaina vasta ollaan kaikki viisaampia.
 

Skeleton Crew

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PHI, BMG
Samaa kyllä ihmetellyt. Omat kokemukset rankkarien torjumisesta ovat aika kevyehköt, mutta luulisi, että joku maalivahti edes silloin tällöin tuota kokeilisi. Ainakin ennakkoon heikompien rankkarivetäjien kohdalla.

Eilenkin Italia veti ainakin kaksi maalia keskelle. Ne nyt ainakin olisi saanut kiinni tuolla taktiikalla. Väitän, että Buffon olisi saanut myös ratkaisevan Hectorin rankkarin kiinni, joka tuli max. 2m maalin keskikohdasta, katsomalla vedon rauhassa. Nythän hän aavisti ja syöksyi reilusti pallon yli.

Edit. Tarkennetaan nyt vielä, että kun olisi yleisesti tiedossa, että joku maalivahti tuota silloin tällöin tekee, laittaisi se lisäpainetta pelaajalle, kun koskaan ei tiedä, mitä se tällä kertaa keksii ja vedon pitäisi olla ainakin tarkka.
Kyllähän Neuer siinä pelitilannerankkarissa nimenomaan odotti laukojan ratkaisua. Sitä vertaamalla näkee hienosti eron mihin maalivahti yltää aavistamalla verrattuna odottamiseen. Selvennettynä, aavistamalla voi ottaa "täydellisen" rankkarin, ilman ei ole mitään saumaa. Mutta olet kyllä aivan oikeassa, että rankkarikilpailussa maalivahdin kannattaisi muuttaa taktiikkaansa eri vetäjien kesken.
 
Näitä tekijöitä vasten Italia on minun mielestäni ollut kisojen toiseksi paras tähän asti. Saksa paras. Tuloksellisesti ja peliesitysten perusteella siis. Tämä mielipide voi vielä muuttua, jos joku muu vielä parantaa turnauksen edetessä peliään huomattavasti, tai yltää vielä tuloksellisesti urotekoihin.

Miten tulevat ottelut voivat vaikuttaa siihen, että Italia on ollut tähän mennessä turnauksen toiseksi paras? Eiväthän esim. välierät vaikuta enää tähän mennessä pelattujen matsien kenttätapahtumiin millään tavalla. Ne pelit menivät kuten menivät ihan riippumatta siitä, vaikka Wales voittaisi loput pelinsä maalierolla 15-0.
 

RonSwanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, HIFK, Pittsburgh Steelers, Die Mannschaft
Kyllähän Neuer siinä pelitilannerankkarissa nimenomaan odotti laukojan ratkaisua. Sitä vertaamalla näkee hienosti eron mihin maalivahti yltää aavistamalla verrattuna odottamiseen. Selvennettynä, aavistamalla voi ottaa "täydellisen" rankkarin, ilman ei ole mitään saumaa. Mutta olet kyllä aivan oikeassa, että rankkarikilpailussa maalivahdin kannattaisi muuttaa taktiikkaansa eri vetäjien kesken.


UCL-finaalissa muistaakseni se Atleticon maalivahti ei kauheasti aavistellut. Lopputuloksena se, että näytti kun ei olisi yhteenkään Realin vetoon ollut mitään saumaa. Joten vähän kaksipiippuinen juttu... Se on totta, että sellaiset heikot pilkut varmaan ottaisi kiinni, vähän kuin Mullerin perkeleen syöttö Buffonille :D
 

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Miten tulevat ottelut voivat vaikuttaa siihen, että Italia on ollut tähän mennessä turnauksen toiseksi paras?
Ei siihen. Mielipide tällä hetkellä perustuu tähän asti nähtyyn ja mielipide voi vielä muuttua turnauksen edetessä, jos joku parantaa peliään huomattavasti. Mielipidekysymyksestähän tässä vaiheessa puhutaan, koska kisat ovat kesken.

Mutta nyt varmaan voidaan siirtyä täältä liveseurannasta tuonne toiseen ketjuun vääntämään, jos tässä jotain väännettävää on. Toin tämän hetkisen mielipiteeni julki ja ilmoitin olevani sitä valmis muuttamaan kisojen edetessä, jos koen sen tarpeelliseksi. Sinusta näistä mielipiteistä kai ei kannata tässä vaiheessa vielä keskustella, vaan odottaa kisat loppuun, niin tiedetään enemmän.
 

Fordél

Jäsen
Justjust, siis puolivälierissä pudonnut joukkue on turnauksen toiseksi paras. Pitääkin ottaa talteen ja muistuttaa sinua, jos tämän jälkeen pidät mahdollisia voittoja välierässä tai finaalisssa kehumisen arvoisina suorituksina.

Tottakai puolivälierissä pelannut joukkue voi olla turnauksen toiseksi paras jos se häviää turnauksen voittajalle. Ota ihmeessä tämä talteen.

Ja miksen voisi silti kehua muita hyviä joukkueita? Käsittämätön näkemys sulta. Onhan tässä turnauksessa nähty muitakin hyviä suorituksia kuin vain Saksalta ja Italialta. Olen kehunut niitä aikasemminkin ja aion kehua jatkossakin. Saksa ja Italia ovat kuitenkin mielestäni kaksi parasta joukkuetta. Uskon, että Italiakin voittaisi Portugalin ja Walesin. Ranskan kanssa olisi tiukkaa. Ranskalla on hyvä hyökkäyspotentiaali, mutta Italia on kauttaaltaan paremmin organisoitu.

Tää on ihan turhaa teoreettista keskustelua, joka ei johda mihinkään. Mun mielestä voidaan hyvin fanien ja asiantuntijoiden keskuudessa puhua moraalisesta finaalista. Turnauksessa käytetään sarjasysteemiä, joka aiheuttaa sen, että välttämättä esim. välierissä ei ole välttämättä neljä parasta joukkuetta. Vai voitko pokkana väittää, että kaavioiden molemmat puolet ovat olleet ihan yhtä kovat? Historian kirjoihin jää kuitenkin vain virallinen marssijärjestys. Tässä turnauksessa se tarkoittaa, että Italia ei ole edes TOP4:ssä vaikka varmasti kaikkien asiantuntijoiden mielestä Italia on neljän parhaan joukkueen joukossa tässä turnauksessa. Sun mielestä ilmeisesti moraalinen finaali on täysin typerä käsite ja olet ihan oikeutettu mielipiteeseesi.

Eli tämä keskustelusta. Jos sulla on jotain annettavaa varsinaiseen sisältöön eli mitkä ovat olleet ne kaksi parasta joukkuetta niin siitä voidaan jatkaa. Tästä perustavanlaatuisesta näkemyserosta on turha jatkaa vääntämistä.
 

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Joten vähän kaksipiippuinen juttu... Se on totta, että sellaiset heikot pilkut varmaan ottaisi kiinni, vähän kuin Mullerin perkeleen syöttö Buffonille :D
Minusta myös sillä on vaikutusta tällaisissa kovissa paikoissa, että paineet siirtyisi pelaajalle, kun tietävät, että vedon pitää olla tarkka tolpan juureen, kun muuten veskari napsii vähänkin epäonnistuneet helposti. Ohivetoja voisi ainakin tulla enemmän. Tätä ei tietenkään kannattaisi tehdä joka kerta, vaan aavistaa voisi edelleen vaikka 4/5, kunhan pitäisi pelotteen yllä.

Nyt tuntuu, että pelaajilla on "liian helppoa" (huh!) kun pääasia on, että tekee päätöksen keskiympyrässä ja pitäytyy siinä. Huonokin veto voi mennä sisään, jos veskari aavistaa väärin. Keskelle ei ainakaan enää varmaan uskallettaisi vetää niin helposti, kun niistä tulee helppoja maaleja. Neuerille meni niitä eilen kaksi.
 

Yö-Orava

Jäsen
Ovathan nuo rankkarit mielenkiintoisia, monenmoisia yrityksiä näkee. Luulisi kuitenkin, että varmin ratkaisu on ampua nurkkaan riittävän kova peruspotku. Aina sekään ei onnistu. Voi mennä liian keskelle, mennä ohi tai maalivahti voi tehdä huipputorjunnan. Silti tuntuu, että kikkailuilla menetetään maaleja enemmän kuin peruspotkuilla.

Usein olen miettinyt sitä, eikö maalivahdin kannattaisi tönöttää keskellä ja lähteä liikkeelle vasta sitten, kun hän näkee, mihin pallo lähtee. Tällöin epätarkan liian keskelle suuntautuneen potkun voisi saada kiinni, samoin keskelle ylös laukaistut. Onnistuneet nurkkaan ammutut menevät maaliin joka tapauksessa.
Helpottaisi laukaisuvalintaa, tai ainakin kasvattaisi marginaalia maalin kulmissa/laidoissa laukojalle. Nythän tuo tavallaan hieman lisää tuota paineaspektia, mahdollisesti myös näitä heikomman konversioprosentin yrityksiä, kun laitaan tai lähes ei välttämättä riitä. Mutta olen samaa mieltä siitä, että vakiintuneiden käytäntöjen/syklin nykyisen vaiheen valossa voisi hyvinkin olla kokeilunarvoista useamminkin. Toisaalta, silloin joskus kun tähän on joku maalivahti (heitän kylmiltään Argentinan Romero?) heikoin tuloksin pyrkinyt, jo on taas kiekkopalstan jalkapalloasiantuntijat kömpineet sohvan pohjalta yrityksen puuttetta vähätellen.

Ehdottomasti kannattaa toki stondailun ja aavistamisen välillä sekoittaa, mieluiten vielä hieman laukojan tendenssejä huomioiden.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oli kyllä hulvaton tuo Zazan suoritus. Oikein huokui ylimielisyys "rankkarispesialistilta"(?) steppailuineen ja tuloksena pallo taivaan tuuliin.

Siinä kun Schweini käveli pilkulle niin mies näytti jotenkin niin jännittyneeltä että ajattelin ettei taatusti onnistu. Ja taivaan tuuliin sekin meni.

Harvinaisen epävarmaa pilkkutyöskentelyä Saksalta, mutta niin vain sekin riitti voittoon.
 

Morgoth

Jäsen
Niin näistä voimasuhteista voidaan varmaan jatkaa niille kuuluvassa ketjussa. Perustellaan nyt vielä kuitenkin vähän mielipidettä täällä

Kysehän oli käsitteestä moraalinen finaali, joka on mielestäni ihan älytön. Ei sillä ole väliä mistä lajista, turnauksesta tai joukkueiden välistä voimasuhteista. Sinuun nyt kolahti, koska suosikkisi Italia oli tässä osallisena, mutta koita ajatella asiaa "teoreettisesti".
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Moraalinen finaali tullaan näkemään Ranska-Saksa-ottelussa, jossa kaksi turnauksen ennakkosuosikkia kohtaavat. Italia sellainen ei ollut missään vaiheessa.

Amen.

Italia on noussut kisojen aikana yhdeksi ennakkosuosikiksi ja on ollut mielestäni vakuttavampi kuin Ranska. Juuri sen takia, että Italia on hyvin yhtenäinen ja todella organisoitu jengi. Niillä tuppaa menemään kisoissa pitkälle.
...
Kun kaksi turnauksen parasta jengiä kohtaavat ennen finaalia, voidaan tätä hyvin kutsua moraaliseksi finaaliksi. Aika moni on perustellusti nostanut kisojen aikana Saksan ja Italian kovimmiksi jengeiksi näissä kisoissa.

Italia ei ole missään vaiheessa ollut näiden kisojen suosikkeja, vaan se on niin vedonvälitysfirmojen kuin ennustemarkkinoidenkin arvioissa ollut vielä ennen tätä kuudentoista kierrostakin Saksan lisäksi niin Espanjan, Ranskan, Englannin kuin Belgiankin takana. Belgian se ohitti alkulohkovaiheessa hetkeksi, mutta tällöinkin sen edellä oli em. nelikosta muut jäsenet.

Ovatko nämä "perusteltuja näkemyksiä" esittäneet tarinoita kertovat käsienheiluttelijat niitä samoja, jotka eivät kuitenkaan jostain syystä ylivoimaista tietoaan ikinä koe tarpeelliseksi muuttaa rahaksi? Varmaan ymmärrät ennustemarkkinoillakin otettavan huomioon asiat, "joilla tuppaa menemään kisoissa pitkälle", ja että jos sinun ja muutaman muun näkemys näin perustavanlaatuisesti niidenkin konsensuksesta poikkeaa, olette mitä todennäköisimmin väärässä.

¨
Edelleen, näen, että Saksa ja Italia ovat tämän turnauksen kaksi kovinta ja vakuuttavinta jengiä. En siis usko, että Saksa häviää Ranskalle. Uskon myös, että Italiakin olisi kammennut voiton Ranskasta. Toki helkkarin tiukka peli siitäkin olisi tullut. Näin ollen seuraava välierä GER-FRA/ISL ei ole moraalinen finaali vaikkakin toki GER/FRA olisi toiseksi paras vaihtoehto moraaliseksi finaaliksi.

Saa olla eri mieltä ja olen. Saksa ja Ranska ovat olleet kisojen suurimmat suosikit ennen kisoja ja lyhyttä Espanjan tähtihetkeä lukuunottamatta koko kisojen ajan. Italia on ollut alussa kutossuosikki, joka ei ole esittänyt mitään mikä olisi sen nostanut hetkellisestikään nelos-vitossuosikkia korkeammalle sijalle.

Ainahan voi uskoa mitä mieli haluaa, mutta kun puhut vielä "hyvistä perusteluista", niin miten ennakkoon ei-suosikki Italia nousi kisojen toiseksi kovimmaksi voittamalla kaksi alkulohko-ottelua ja häviämällä yhden, sekä seuraavilla tilastoilla:

Laukaukset maalia kohti (ja vastustajan vastaava): 15-7
Maalintekoyritykset: 30-35
Pallonhallinta: 48,3-51,67
Maalit: 3-1.

Ja kyllä, Italia voitti Belgian. Niin voitti Waleskin. Vieläpä merkityksellisemmässä pelissä. Espanjan voittaminenkin oli kyllä Italialta hieno temppu ja ylipäänsä minusta Italia on loistava joukkue jota ei pidä aliarvioida. On kuitenkin todella paksua puhua jostain moraalisesta finaalista ja väittää tätä "hyvin perustelluksi", kun tosiaan kisojen kaksi suosikkia ovat vielä mukana ilman tappioita. Esim. Saksa ja Ranska ovat niin systemaattisesti arvioitu koko ajan Italiaa paremmaksi joukkueeksi, että vaatisi jo vahvoja näyttöjä tehdä johtopäätös Italian nostosta Ranskan edelle. Se, että joukkue suoriutui kenties paremmin kuin osa odotti, ei ole sama kuin että "on paras/toiseksi paras".

Hyvä, olet jäljillä! Puolivälierässä pudonnut voi olla toiseksi paras, jos häviää siinä parhaalle.

Puolivälierässä pudonnut voi olla vaikka paras joukkue, mutta ei se sitä luultavasti ole. Ja tällä logiikallahan siis Saksan pudotessa sinun tulee kantaasi muuttaa, eikö?
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Morgoth

Jäsen
että Italia ei ole edes TOP4:ssä vaikka varmasti kaikkien asiantuntijoiden mielestä Italia on neljän parhaan joukkueen joukossa tässä turnauksessa. Sun mielestä ilmeisesti moraalinen finaali on täysin typerä käsite ja olet ihan oikeutettu mielipiteeseesi.

Käsite moraalinen finaali on todellakin typerä mielestäni. Pelisysteemi EM-kisoissa on mikä on ja Portugal/Wales tulee olemaan toinen finalisti ja jompikumpi vähintään toiseksi paras joukkue tässä turnauksesta. Hyvä ja korkean moraalien fanien ja asiantuntijoiden TOP-listoja voi toki tehdä loputtomasti ja kirjoittaa vaihtoehtoista historiaa rinnalle. Kenties jatkossa paremmuus ratkaistaan asiantuntijoiden äänestyksellä.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä uskon Islannin todennäköisesti tekevän maalin Ranskaa vastaan. Vaikka Islanti puolustaakin tunteella, niin Lagerbäck on pätevä valmentaja löytämään heikkouksia vastustajasta ja modifioimaan oman joukkueen hyökkäysvahvuudet mahdollisimman tehokkaiksi kutakin vastustajaa vastaan. Tänään on satavarma, että Islannin suurin mielenkiinto tulee olemaan erityisesti Evran suunnassa.

Ranska ei ole vielä vakuuttanut allekirjoittanutta lainkaan, vaan taso on mittaamatta ajatellen pelejä aivan kärkimaita vastaan. Joukkue voi olla kova, mutta tällä hetkellä näytöissä on epävarmuustekijöitä enemmän, kuin edes isompaa häivähdystä loistosta.

Tänään en olisi mielettömän yllätynyt, jos Islanti jatkaisi välieriin, mutta Islannin eteneminen neljän joukkoon jatkaisi taasen sitä mieletöntä ihmetystäni tällaisen kokonaissuorituksen mahdollisuudesta ylipäätään. Ranskan paletissa mm. Patrice Evra luo mahdollisuuden katastrofiin, joka olisi putoaminen kotikisoissa puolivälierässä Islantia vastaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös