Mainos

Elokapina

  • 358 385
  • 3 362

Hilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kohtuulliset
Ilmastonmuutoksen vastainen taistelu, vai? Ilmastonmuutoksen estäminen? Eli hiilidioksidipäästöt? Siinä sinulle: CO2 Emissions by Country - Worldometer

Suomen päästöjen osuus maailman päästöistä 0.14%.

Vaikka Suomen päästöjen osuus olisi tasan 0, se ei vaikuttaisi ilmastonmuutokseen lainkaan.

Tämä ei ole ilmastonmuutoksen vastaista taistelua. Tämä on kuvitteellista taistelua, jolla ei ole mitään merkitystä, ja jonka tavoite on vain saada osalliset ihmiset kokemaan henkilökohtaista mielihyvää siitä, että taistelee hyvän asian puolesta, sen sijaan että sillä oikeasti pystyttäisiin yhtään mitään vaikuttamaan mihinkään.

Ilmastonmuutosta vastaan ei pysty taistelemaan Suomessa. Mitään mitä sinä, minä, ta kukaan muukaan Suomen asukkaista tekee henkilökohtaisessa elämässään, ei ole lainkaan vaikutusta ilmastonmuutoksen etenemiseen.
Suomen valtion velka on 0,0007 % kaikesta maailmassa arvioidusti olevasta velasta, mutta eipä se ole estänyt hallitusta tekemästä isojakin toimia valtionvelkaan liittyen.

No tietysti ilmastokriisi on yksilöä isompi systeemitason mittaluokan ongelma ja systeemin muutostahan Elokapina ajaa. Muutoksen vaatiminen onkin varmasti merkittävin toimi mitä kukin yksilö voi ilmaston eteen tehdä. Samalla se muutos vaikuttaisi melkoisella varmuudella muihinkin vakaviin ongelmiin joita meillä rupeaa olemaan kertynyt jo vaikka kuinka paljon.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Elokapinan toiminnalla ei ole mitään merkitystä käytännössä sillä ilmastonmuutos on ollut jatkuvasti käynnissä ja tulee olemaan niin myös tulevaisuudessa.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lueskelin muutaman esimerkin kansalaisfoorumeiden toiminnasta eri maissa, lähinnä onnistuneista tapauksista. Se mihin kiinnitin huomiota on, että ihmisten määrä per foorumi tuntui melko pieneltä, 60-100 kansalaista. En tunne alan matematiikkaa niin hyvin, että osaisin arvioida millainen joukko tarvittaisiin, jotta he satunnaisotannalla kuvaisivat riittävän hyvin Suomen kansaa.
YLE:n uusimmassa gallupissa:
Haastatellut: 2 490, kantansa ilmoittaneet: 1 820 | Virhemarginaali max. ±2,0 prosenttiyksikköä.

Lukemistani tapauksista en saanut sellaista vaikutelmaa, että ne olisivat millään lailla uhka parlamentaariselle demokratialle. Elokapinan ehdotuksessa kansalaisfoorumi tekisi lakialoitteita, jotka on käsiteltävä vuoden kuluessa. Eli päätösvalta olisi edelleen eduskunnalla.
Tässä hypoteettisessa tapauksessa, joka erittäin epätodennäköisesti etenee toteutukseen asti, lakialoitteiden määrää per vuosi olisi syytä rajoittaa, ettei sillä tukita muuta lainsäädäntöä.
 
#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oikein myöntämällä myönnetään, että valkoinen, keski-ikäinen hetero-oletettu nettikirjoittaja ei tykkää Elokapinasta, joten kuunnelkaapa tunteitani, ja keksitäänpä mitä ihmeellisempia aasinsiltoja, mennään sekunnissa ilmastonmuutoksen estämisestä johonkin moraalitarkasteluun, sitten kommunismiin, eli todellisuudessa kirjoittajan omaan haluun vastustaa ilmastonmuutoksen vastaista taistelua, tai ainakin vältellä kipeän aiheen ratkaisukeskeistä käsittelyä.
Kuulemani perusteella Elokapinasta ei oikein tykätä, koska ei ymmärretä, kuinka heidän toimensa edesauttavat ilmaston tilaa. En ole kuullut juuri kenenkään vastustavan toimia luonnon ja ilmaston puolesta, mutta Elokapina ei vaan ole uskottava taho ja siksi heihin suhtaudutaan tekojensa perusteella. Eikä välttämättä nähdä asiaa siten, että ilman Elokapinaa, viesti ei tulisi perille.

Henkilökohtaisesti suhtaudun Elokapinaan lähes neutraalisti, kuten mihin tahansa poliittiseen nuorisojärjestöön. Olen keskustellut muutaman liikkeen jäsenen kanssa metsäpolitiikasta sekä kuullut joitakin kannanottoja julkisesti, enkä kyseisten tahojen erittäin puutteellisen kompetenssin vuoksi voi pitää heitä millään tavalla uskottavana toimijana. Sinänsä on hienoa, että haluavat pitää huolta ympäristöstä esillä, mutta vastustan kansalaistottelemattomuutta.

Keinoilla on paljonkin väliä. Mummoja potkimallakin saisi huomiota, mutta kysymysmerkiksi edelleen jäisi, miten se mitään hyödyttää. Elokapinassa vaikuttaisi olevan mukana paljon sellaisia, joille mukana olo on paljon tärkeämpää kuin tavoitteet ja ehkä siksi toiminta on sitä, mitä se on. Fiksummat ymmärtäisivät, että polarisointi ja ärsyttäminen eivät edistä lainkaan tavoitteitaan, vaan lähinnä sulkevat korvat sellaisilta tahoilta, keille viesti olisi kaikkein tarpeellisinta saada perille. Jokainen voi kokeilla pienessä mittakaavassa vaikkapa naapuriin Elokapinointia: hauku hänet pystyyn ja kuse postiluukusta sisään. Kuinka vastaanottavainen hän on asioillesi sen jälkeen?

Onneksi ilmastonmuutoksen ja ympäristön eteen tehdään konkreettista ja uskottavaa työtä kaiken aikaa, mutta enemmällekin olisi tarvetta. Suomessakin on paljon viisaita päitä pohtimassa ratkaisuja puhtaan energian ja ruoan tuottamiseksi tavoilla, joilla voitaisiin ratkaista globaaleja ongelmia. Silti asennemuutokset täällä ja kaikkialla maailmassa on se tärkein asia ja vastakkainasettelun ja polarisoinnin sijaan sitä pitäisi edesauttaa kiihkottomasti ja psykologisesti oikein. Pitää oikeasti ymmärtää ihmismielen toimintaa ja sitä, kuinka vaikeaa totutuista tavoista ja ajattelumalleista luopuminen on, vaikka haluakin olisi. Provosointi ei takuulla auta.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Niinkö?

Erilaisia muutoksia ajavat porukat voivat kysyä itseltään ja muilta onko ok rikkoa lakia mikäli eivät saa tahtoansa muuten läpi. Elokapina vastaa tähän että noin yleisesti ei ole paitsi me saamme rikkoa lakia, meille se on ok. Kun nyt tähän totean että kyseessä vaikuttaisi olevan jonkunlainen uskonnollisista hihhuleista koostuva porukka tämän moraalinsa takia, liikkeen sisältä todetaan että syy sanomaani on oma haluni vastustaa ilmastonmuutoksen vastaista taistelua. En ole ihan varma onko tuossa väitteessä kyse väärinymmärtämisestä siksi että sanojan äly ei vaan riitä vaiko tahallaan väärinymmärtämisestä.

Lisäksi kirjoittaja oikeuttaa itse itsensä arvioimaan onko Elokapinan aiheuttama kiusa isoa vai pientä ja luonnollisestikin määrittelee sen kovin pieneksi. Ja kertoo että kyseessä on epäolennaisuus joka vaikuttaa keskustelun tasoon negatiivisesti. Eihän näistä Elokapinan perseilyistä pitäisi edes keskustella, hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!
Keskustele niistä perseilyistä niin paljon kuin sielu sietää. Ja siinä vaiheessa kun sinä tai joku muu keskustelee 25 pertin ja pirkon lomamatkan viivästymisestä "terrorina", minä keskustelen että hellanlettas mitkä prioriteetit, ilmastonsuojelu, lomamatka, ilmastonsuojelu, lomamatka, luonnonsuojelu, ilmastonsuojelu, lomamatka.

Elokapinalaisten suhtautuminen muiden mielenosoituksiin - sen kuvaaminen perseilynä - on kovin epä-älyllinen pyrkimys mustamaalata ja kyseenalaistaa. Lukuisat esimerkit ja eri kirjoittajien lähestymistavat asiaan eivät ole saaneet sinua ymmärtämään asiaa. Valitse taistelusi.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets

Sinä näytät kuvittelevan että voit toimia omien tekojesi tuomarina.
Elokapinan toiminta on pelkkää keskenkasvuisten nulikoiden perseilyä. Nulikoiden jotka eivät saa haluamaansa niin alkavat häiriköidä muita.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Suomen valtion velka on 0,0007 % kaikesta maailmassa arvioidusti olevasta velasta, mutta eipä se ole estänyt hallitusta tekemästä isojakin toimia valtionvelkaan liittyen.
Huono vertaus. Se Suomen valtion velka on kuitenkin Suomelle 100% mitä taas ilmastonmuutos ei ole. Ymmärtääkseni sitä ei ole jaettu eikä voida jakaa osiin - kunpa voisikin.
Ihan naurettaviksi mennyt argumentit tästä. Ilmasto tulee muuttumaan riippumatta meidän suomalaisten käsien ja jalkojen heiluttelusta tai lentomatkustajien kiusaamisesta.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ilmastonmuutoksen vastainen taistelu, vai? Ilmastonmuutoksen estäminen? Eli hiilidioksidipäästöt? Siinä sinulle: CO2 Emissions by Country - Worldometer

Suomen päästöjen osuus maailman päästöistä 0.14%.

Vaikka Suomen päästöjen osuus olisi tasan 0, se ei vaikuttaisi ilmastonmuutokseen lainkaan.

Tämä ei ole ilmastonmuutoksen vastaista taistelua. Tämä on kuvitteellista taistelua, jolla ei ole mitään merkitystä, ja jonka tavoite on vain saada osalliset ihmiset kokemaan henkilökohtaista mielihyvää siitä, että taistelee hyvän asian puolesta, sen sijaan että sillä oikeasti pystyttäisiin yhtään mitään vaikuttamaan mihinkään.

Ilmastonmuutosta vastaan ei pysty taistelemaan Suomessa. Mitään mitä sinä, minä, ta kukaan muukaan Suomen asukkaista tekee henkilökohtaisessa elämässään, ei ole lainkaan vaikutusta ilmastonmuutoksen etenemiseen.

Näin asia varmaankin sitten näyttäytyy impivaaralais-perämettäläisestä näkökulmasta. Kyseessä on se sama "Suomi ei mahda mitään millekään, vaan on vaan muiden vietävänä vikitivikitiviiiiiii" -ininä.

Väsynyttä surkistelua.

Tosiasiassa Suomi on kiinteä osa maailman toiseksi suurinta kansantaloutta, joka on kolmanneksi merkittävin co2-päöstöjen lähde. Tässä kontekstissa Suomi on suoraan tekemässä päätöksiä.

Suomessa on lisäksi maailman kärkipään osaamista vihreissä teknologioissa sekä palveluissa. Näiden kotimarkkinakysyntä on suoraan meidän päätettävissämme ja kotimarkkinakysyntä ratkaisee sen, onko kyseisillä yrityksillä vipua kasvaa sisämarkkinoilla ja kansainvälisesti.

Ilmastotoimista Suomi tekee päätöksiä niin ikään Euroopan Unionin päätösten pohjalta, joihin puolestaan on itse vaikuttamassa.

Joillekin on ilmeisen mahdotonta ymmärtää, että Suomi ei ole mikään maailmasta erillinen saareke, vaikka sillä onkin oma lippu.
 
#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suomi voi olla yksi tärkeä palanen vihreän energian ja teknologian alalla. Suomessa kannattaa panostaa vihreään siirtymään todella paljon.
Meidän väestöpyramidilla ja maantieteellisellä sijainnilla vihreä energia on aivan valtaisa mahdollisuus välttää näivettyminen taloudellisesti. Toivottavasti mahdollisuus hyödynnetään täysimääräisesti, koska potentiaali on uskomattoman suuri.

Olen ollut esittelemässä ja edistämässä sivutoimisesti useita vihreän energian hankkeita virkamiesten, kuntapäättäjien, yritysten ja yksityisten ihmisten keskuudessa. Vastaan on tullut jos jonkinlaista hiihtäjää ja mielipidettä, mutta yksi asia on varma: Yksikään pää ei käänny, jos asiaa esittelee ylhäältä päin idiooteille. Ironisesti uusiutuvien yleisen hyväksyttävyyden pahimpia jarruja ovat ylimieliset idiootit, jotka omalla käytöksellään herättävät vastustusta, ärsyyntymistä melkein kynnyskysymykseksi saakka, vaikka itse ovat niiden puolella. Jokaisen vastarannankiisken kanssa ei ole mitä tehdä, mutta itsekin olen kääntänyt melkoisen monta päätä kuuntelemalla ja etsimällä vastaukset niihin todellisiin huoliin, jotka usein johtuvat silkasta tietämättömyydestä ja epäluuloisuudesta uuden edessä. Valitettavasti Suomikin on pullollaan idiootteja, joille on tärkeämpää päästä tölväisemään ja asemoitumaan toisten yläpuolelle sen sijaan, että kärsivällisesti opastaisi ja kohtaisi ihmiset huolineen. Jos siihen ei kykene, tehkää palvelus ja pitäkää edes suunne kiinni, siitä on paljon enemmän apua.

Edit. Lisätään huomautus, ettei viimeinen kappale ja sen toivomus liity millään tavalla lainattuun kirjoittajaan.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Suomi on osa isompaa kokonaisuutta EU:n kautta. Jos jokaisessa maassa niin EU:ssa, kuin muuallakin maailmassa ajatellaan tuolla tavalla pienesti, että miten meidän mitättömät päästöt vaikuttavat mitään mihinkään, niin siinä sitä sitten ollaan. Kädet pystyyn, ja mitään ei ole tehtävissä. Katsokaa Kiinaa!

Jos sveitsiläiset, belgialaiset, israelilaiset, kanadalaiset, mexicolaiset, chileläiset, argentiinalaiset, egyptiläiset, japanilaiset, australialaiset jne. kaikki ajattelevat tuolla samalla logiikalla, että mitä nämä meidän pienet päästöt tässä mitään mihinkään vaikuttaa, niin mitä silloin tapahtuu?

Niinpä.

Eli jos tämä pölhökustaan asenne nyt kuitenkin unohdettaisiin, ja ajatellaan asiaa hieman eri tavalla?

Tietenkin se on oikeasti niin, että jokaisessa maassa täytyy syntyä tahollaan ymmärrys asiasta, ja toimenpiteistä mitä se ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii. Pienistä puroista syntyy se isompi virta. Kyllä, toden totta myös niistä marginaalisista Suomen päästöistä. Jos me ei täällä tehdä osuuttamme, niin millä ihmeen oikeutuksella sitten vaatisimme isompiakaan tekemään omaa osuuttaan? Emme millään. Tietenkään. Silloin kun kukin tahoillamme ymmärrämme asian, ja puhallamme yhteen hiileen, niin silloin tälle asialle on tehtävissä jotain.

Ongelmallista tämä asia on etenkin sen vuoksi, että oikein missään asiassa ei tämän maailman kansakuntia pysty saamaan kokoontumaan yhteisen asian äärelle, ja tekemään jotain todella merkittävää yhteistyötä. Konfliktit ja erimielisyydet jakavat meitä liikaa. Väestön valtava kasvu, ja ihmisten halu kohottaa omaa elintasoaan etenkin työllä köyhemmissä maissa vaikuttaa tietysti myös asiaan.
 
Viimeksi muokattu:

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU

Olen tämän ennenkin sanonut, mutta juuri tuon takia meidän pitää mennä yhteisillä EU:n tavoitteilla, eikä yrittää enemmän ja nopeammin. Sillä saa allekirjoittaneenkin ottamaan tavoitteet vakavammin.
 
Tämä on varmasti validi näkökulma. Toinen on sellainen, jossa me lakkaisimme haikailemasta kasvun perään ja opeteltaisiin tulemaan toimeen nykyistä paremmin ei ehkä edes vähemmällä mutta ei-enää-kasvavalla vaan riittävällä taloudella. Koska mitä nopeammin tämä tehtäisiin, sen paremmat mahdollisuudet Suomella olisi sopeutua tulevaisuuteen ja nostaa omavaraisuutta, koska tämä tulee olemaan todellisuus ihan kaikille, ja mitä isompi sen vaikeampi varmasti myöntää. Planned or by disaster.
 
Minusta tuntuu, että nyt kun yritämme enemmän ja nopeammin, tai olemme ainakin yrittävinämme, niin emme jää lopulta niin paljoa jälkeen EU:n tavoitteista.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämä on varmasti validi näkökulma. Toinen on sellainen, jossa me lakkaisimme haikailemasta kasvun perään ja opeteltaisiin tulemaan toimeen nykyistä paremmin ei ehkä edes vähemmällä mutta ei-enää-kasvavalla vaan riittävällä taloudella. Koska mitä nopeammin tämä tehtäisiin, sen paremmat mahdollisuudet Suomella olisi sopeutua tulevaisuuteen ja nostaa omavaraisuutta, koska tämä tulee olemaan todellisuus ihan kaikille, ja mitä isompi sen vaikeampi varmasti myöntää. Planned or by disaster.

Jos emme pyri talouskasvuun, ilmastonmuutosta hillitsevät toimet tuottavat enemmän ongelmia kuin ratkaisuja. Markkinatalous on ainoa tie. Mutta se ei tarkoita, että tulevan kasvun strategiat ja valinnat voivat olla mitä tahansa. Esimerkiksi kulutusta tulee joillakin tavoilla rajoittaa.
 
Talouskasvusta ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä luonnonvarojen kulutuksen kasvuun. Toki niin usein tapahtuu, mutta se ei ole mikään pakollinen seuraus, vaan talouskasvua voidaan saada aikaan myös luonnonvaroja säästämällä. Tästä esimerkiksi kasvussa olevea kiertotalous tai monet eri uusiutuvan energian tuotantomuodot. Esimerkiksi valtaisan potentiaalinen talouskasvun sektori on puhdas ruoka. Suomalainen soleiini vaikkapa on yleistyessään merkittävä ympäristön säästäjä luoden samalla talouskasvua. Synteettiset polttoaineet jne. Kaikki nämä etenevät markkinvetoisesti taustalla on muhimassa paljon.
 
Hilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kohtuulliset
Talouskasvusta ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä luonnonvarojen kulutuksen kasvuun
Tämä on juuri asian ydin. Jos absoluuttinen irtikytkentä olisi mahdollinen, miksi sitä ei ole jo tehty vaan ollaan annettu ongelmien kasautua näin katastrofaalisen pitkälle vaikka yli 50 vuotta tämä ollaan tiedetty. Ja miksei mittarit mene vielä edes siihen suuntaankaan? Jos tämä olisi realismia, tuskin meillä olisi Elokapinaakaan olemassa.
 
Hilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kohtuulliset
Jos emme pyri talouskasvuun, ilmastonmuutosta hillitsevät toimet tuottavat enemmän ongelmia kuin ratkaisuja. Markkinatalous on ainoa tie. Mutta se ei tarkoita, että tulevan kasvun strategiat ja valinnat voivat olla mitä tahansa. Esimerkiksi kulutusta tulee joillakin tavoilla rajoittaa.
Kunnolla toimivaa markkinataloutta vastaan ei minulla ole mitään, mutta nykymuotoinen ultrakapitalismi ei kykene korjaamaan luomaansa ongelmaa. Ei voi enää uskoa siihen kuin joulupukkiin. Sen puitteissa ei taideta ainakaan sitä kulutusta saada kuriin.
 
#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä on juuri asian ydin. Jos absoluuttinen irtikytkentä olisi mahdollinen, miksi sitä ei ole jo tehty vaan ollaan annettu ongelmien kasautua näin katastrofaalisen pitkälle vaikka yli 50 vuotta tämä ollaan tiedetty. Ja miksei mittarit mene vielä edes siihen suuntaankaan? Jos tämä olisi realismia, tuskin meillä olisi Elokapinaakaan olemassa.
Koska kaikkialla sitä ei ole haluttu tehdä. Tietty sektori pudottaa päästöjä ja ympäristöhaittoja selvästi ja toisaalla ne kasvavat. Kapitalismi ei ole syypää, vaan ihmiset. Valtaosa maailman päästöistä tulee eri asteen banaanivaltioista, jotka eivät ole vapaata markkinataloutta nähneetkään. Siellä monista eri syistä ei olla kiinnostuneita ja toisaalta kasvava väestö lisää ongelmaa. Vastaavasti kapitalistiset maat ovat juuri niitä, joissa päästöjä on saatu vähennettyä ja ennen kaikkea niitä, joissa puuhataan tekniikkaa saada hyödykkeet mahdollisimman vähäpäästöisesti kaikkialla.
 
Tuamas

Jäsen
Tämä on juuri asian ydin. Jos absoluuttinen irtikytkentä olisi mahdollinen, miksi sitä ei ole jo tehty vaan ollaan annettu ongelmien kasautua näin katastrofaalisen pitkälle vaikka yli 50 vuotta tämä ollaan tiedetty. Ja miksei mittarit mene vielä edes siihen suuntaankaan? Jos tämä olisi realismia, tuskin meillä olisi Elokapinaakaan olemassa.

Kahdesta syystä, joista A):sta on johdettavissa kaikki jatko-ongelmat.

A)
Ei ole riittävästi poliittista tahtoa.

B)
Koska ei ole poliittista tahtoa, ei ole sitä olennaisinta ja helpointa tapaa hoitaa, eli negatiivisten ulkoisvaikutusten (päästöt) hinnoittelua markkinalla.

Tämähän ei ole sinänsä mikään järjestelmäperusteinen kapitalismi-/kommunismi-/diktatuurikysymys, vaan puhtaasti poliittiseen tahtoon liittyvä kysymys.

Kansa, eli valitsemansa poliitikot, ei näe ongelmaa riittävän isona, silloin se on aivan yksi hailee minkä järjestelmän puitteissa toimitaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kunnolla toimivaa markkinataloutta vastaan ei minulla ole mitään, mutta nykymuotoinen ultrakapitalismi ei kykene korjaamaan luomaansa ongelmaa. Ei voi enää uskoa siihen kuin joulupukkiin. Sen puitteissa ei taideta ainakaan sitä kulutusta saada kuriin.

No, joulupukistahan tässä ei ole kyse. Tarvitaan päätöksiä ja vaikka vierastan Elokapinan mallin eräänlaista neuvostoperinteistä vallan anastamista eduskunnalta osin itselleen, on toisaalta hyvä että nuorempi sukupolvi on aktiivinen asioissa, jotka putoavat heidän käsiin. Osin valitettavasti.

Mutta laitetaanko faktat kohdilleen? Mitä tulee kapitalismiin, kapitalistiset maat ovat valtaosin vähentäneet päästöjään. Katsotaanpa merkittävimmät kasvihuonekaasujen päästömaat 2021:

1. Kiina, osuus 30 %. Lisää päästöjä edelleen.
2. USA, osuus 13 %. Vähentänyt päästöjä 15 vuotta.
3. EU, osuus 9 %. Vähentänyt päästöjä 15 vuotta ja jyrkästi 5 vuotta.
4. Intia, osuus 8 %. Lisännyt päästöjä koko ajan.

On aika höpöä väittää ettei kapitalismi kykene vähentämään päästöjä kun juuri kapitalismi (USA, EU) on sitä tehnyt. Toki tiedän, että osa vähennyksestä on sen ansiota, että saastuttavaa toimintaa on siirretty mm. Afrikkaan. Oleellista olisi vihdoin saada Kiina ja Intia samaan linjaan. Tämä kaksikko kattaa lähes 40 prosenttia ko. päästöistä koko maailmassa. Maailman kasvihuonekaasupäästöt kasvavat yhä | Ilmasto-opas

e: lisätty lähde kun jäi vahingossa pois.
 
Viimeksi muokattu:

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on juuri asian ydin. Jos absoluuttinen irtikytkentä olisi mahdollinen, miksi sitä ei ole jo tehty vaan ollaan annettu ongelmien kasautua näin katastrofaalisen pitkälle vaikka yli 50 vuotta tämä ollaan tiedetty. Ja miksei mittarit mene vielä edes siihen suuntaankaan? Jos tämä olisi realismia, tuskin meillä olisi Elokapinaakaan olemassa.

Jos ilmastohätätila olisi mahdollista julistaa, miksi sitä ei ole jo tehty? Jos lihansyönti on mahdollista lopettaa, miksi sitä ei ole jo tehty? Jos fossiilisista on mahdollista luopua, miksi sitä ei ole jo tehty? Jos ….?

Käsittääkseni Elokapina itse ajaa kaikenlaisia tavoitteita joita ei ole vielä tehty. Aika ristiriitainen logiikka sinulla siis nähdäkseni.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
On aika höpöä väittää ettei kapitalismi kykene vähentämään päästöjä kun juuri kapitalismi (USA, EU) on sitä tehnyt. Toki tiedän, että osa vähennyksestä on sen ansiota, että saastuttavaa toimintaa on siirretty mm. Afrikkaan. Oleellista olisi vihdoin saada Kiina ja Intia samaan linjaan.
Toki se kapitalismi on aiemmin ajanut tuotantoaan myös juurikin tuonne Kiinaan, ja ne tuotteet tehdään käytännössä täysin länsimarkkinoille. Nykyisinhän Kiina on jo talousmahti joka haluaa nousta palveluyhteiskunnaksi, eikä olla tuotantomaa. Mutta kyllä Kiina on paljon myös tehnyt päästöjensä eteen, suhteellisesti päästöt ovat pienentyneet tuotantomääriin, mutta edelleen tuotanto lisääntyy niin kovaa vauhtia että absoluuttisesti päästöt kasvavat. Kiinalla on kuitenkin kunnianhimoinen ilmastopolitiikka olla hiilineutraali vuonna 2030 jota ajetaan sellaisella intensiteetillä, että se jopa taitaa onnistua.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mutta kyllä Kiina on paljon myös tehnyt päästöjensä eteen, suhteellisesti päästöt ovat pienentyneet tuotantomääriin, mutta edelleen tuotanto lisääntyy niin kovaa vauhtia että absoluuttisesti päästöt kasvavat. Kiinalla on kuitenkin kunnianhimoinen ilmastopolitiikka olla hiilineutraali vuonna 2030 jota ajetaan sellaisella intensiteetillä, että se jopa taitaa onnistua.

Näin toivottavasti tapahtuu. Kiinan kasvihuonekaasujen päästöt ovat nousseet edelleen reippaasti ja ovat joku 65-70 prosenttia koko maailman ko. päästöjen kasvusta. Siksi Kiinan merkitys on valtava.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös