Mainos

Elämä raiteiltaan – keskustelua junaliikenteestä

  • 100 584
  • 591

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Offsesongilla auton ja makuuhytin saa satasella suunta ensimmäisenä varaajana, mutta jopa marraskuun pimeydessä kuukautta ennen varatessa sai maksaa 250 eur suunta vaikka kysyntä oli yllä mainitulla tasolla. Jotenkin ei uppoa miksi on kannattavaa ajella puolityhjänä aikalailla kiinteillä kuluilla vs ottaa äkkilähtöihin edes joitain maksavia asiakkaita lisää. Seurailin hintatasoa koko kuukauden mitä olisi maksanut eri vaiheissa varattuna ja hinta vain nousi pikku hiljaa. Olisiko äkkilähtö päivän parin päähän ollut sitten jo 300 eur tienoilla.

Mulle kerrottiin viime viikon perjantaina, että koska asiakkaat ovat toivoneet lippujen tulevan myyntiin aikaisin, ovat vastanneet asiakkaiden toiveisiin. Riskinä se, että juna perutaan, kun väylävirasto vain ilmoittaa milloin korjauksia tehdään. Joskus kesä/heinäkuussa.

Esim. 2023 ostettiin jollain ~150e maaliskuussa lippu elokuun junaan, joka peruttiin heinäkuussa ja nyt siis tämä mistä ei edes ilmoitettu. Ostettiin 2024 tammikuussa ja peruttiin kesäkuussa. Aika samalla hinnalla.

Melko kauheita hintojahan noissa on jos vaikka parin viikon päähän haluisit saada lipun, mutta ehkä sen on joku laskenut/päättänyt, ettei kukaan äkkilähtijä saa päästä halvalla. Ja sitten on tyhjää. Ja periaatteessa pakotetaan asiakas ostamaan aikaisin ja VR:n puolelta laittamaan niitä lippuja aikaisin myyntiin, vaikka ehkä terveempi tapa olisi se, ettei tuo hinta eläisi/nousisi noin voimakkaasti ja voisi ostaa liput vähän myöhemmin?

Muuten oma osuus reissun jälkipuinnista on tehty. Tein eilen illalla hyvin laajan reklamaation mielestäni ihan reilulla korvauspyynnöllä. Mitä VR:ltä tulleista sähköposteista voisi päätellä, siellä ilmeisesti ymmärretty että on munittu ja ehkä ainakin sovellukseen voisi jotain muutosta tehdä. Ainakin, että siellä lipun kohdalle tulee heti tieto jos juna perutaan. Ihan vihjailtiin myös hyvillä korvauksilla, koskien tuleviakin reissuja. Mutta uskon kun näen. Ja tietysti toivon, että homma menisi maaliin asiallisesti ja voitaisiin siirtyä eteenpäin.

edit: Reissu muuten oli loistava ja nyt taloudessa on rotunsa ensimmäinen Pohjoismaiden jäljestysvalio, kun Norjan koekin meni hienosti vanhimman koiran osalta. On tuo hankala paikka tuo Norja varmasti finskikoirille, kun täysin eri hajumaailma kuin esim. Hämeessä, missä ei mahdollisesti porot ja lampaat sohi koejäljen poikki yön aikana. Lepposat 3350km tuli autoilua to-ti, josta itse ajoin 3000km ja rouva tuon pätkän Sodankylästä Utsjoelle.

Edit2: VR'ltä tuli vastaus reklamaatioon, joka tyydyttää. Case Closed.
 
Viimeksi muokattu:

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Emmä tiä pitäskö olla huolissaan, mutta pikkumokia tuntunut syksyn mittaan tulleen junaliikenteessä, osasta saa syyttää VR:ää ja osasta liikenteenohjausta, joka ei VR:llä..

Tässä syksyllä kaveri oli myöhässä kulkeneessa junassa ja oli jatkojuna Tampereelta Parkanoon, mikä ei Tampereella odottanut. Myöhästyneessä junassa sekä asiakaspalvelussa Tampereella todettiin että seuraava pohjoiseen menevä juna tekee ylimääräisen pysähdyksen Parkanossa tämän takia. Todellisuus kuitenkin, että kaveri sai katsella kun juna meni Parkanon ohi. VR:ltä ei tainnut vieläkään tulla vastausta kuka sohlasi ja kaveri sai tehdä pitkän Pohjanmaan kierroksen.

Liikenteenohjauksen vikaahan oli joku viikko sitten kun tavarajuna olikin Hillosensalmen laituriraiteella ja pientä vekslaamista oli, että henkilöjuna saatiin sille raiteelle.

Tänään näköjään oli matkustajajuna unohtanut pysähtyä Karkussa Porin radalla. Kulkutie mennyt tietojen mukaan laituriraiteen kautta, että lieneekö veturikuskin vika..
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tänään näköjään oli matkustajajuna unohtanut pysähtyä Karkussa Porin radalla. Kulkutie mennyt tietojen mukaan laituriraiteen kautta, että lieneekö veturikuskin vika..
Äkkiseltään kuulostaa kuljettajan inhimilliseltä virheeltä. Karkussa näyttäisi ainakin Juliadatan mukaan olevan vain yksi laituriraide ja se taitaa olla vielä myös pääraide eli ei tarvinne hidastaa vaihteissakaan. Sopivasti kun on jo valmiiksi vihreää opastetta läpi, niin kulunvalvontakaan ei pakota pysähtymään aseman kohdalla.

Sinänsä ei kuulosta vaaralliselta virheeltä, mutta matkustajia tuollainen luonnollisesti harmittaa ihan aiheellisesti.
 
Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Sinänsä ei kuulosta vaaralliselta virheeltä, mutta matkustajia tuollainen luonnollisesti harmittaa ihan aiheellisesti.
Pakittikohan se juna takaisin, vai jäikö pysähdys kokonaan väliin ? Siinä tapauksessa VR ;än
on ollut pakko korvata taksikyydit niille joiden piti jäädä pois kun se on kokonaan heidän vika.

Sattuuhan noita joskus, vaimo oli kerran Lahden Z-junassa, joka jatkoikin vahingossa suoraan
Keravalta eikä kääntynytkään oikoradalle, mutta se peruutti tietysti sitten takaisin ottamaan
uutta vauhtia. Kuski kuulutti että vaihteet oli jääneet väärään asentoon.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Pakittikohan se juna takaisin, vai jäikö pysähdys kokonaan väliin ? Siinä tapauksessa VR ;än
on ollut pakko korvata taksikyydit niille joiden piti jäädä pois kun se on kokonaan heidän vika.
En tiedä tapauksesta muuta kuin mitä @KooMT kirjoitti. Eiköhän tuossa tapauksessa ole järjestetty taksikyydit. Riippuu tietysti kuinka paljon on menty aseman ohi ja vaiheessa asia on huomattu. Jos juna on mennyt matkavauhtia aseman ohi, niin ainakin oma veikkaukseni on, että se ei ole enää palannut Karkkuun. Kyseessä ei taida olla kuitenkaan kovin vilkas asema ja noissa palaamisissa menee yllättävänkin paljon aikaa. Taksikorvaukset saattaa olla kokonaisuuden kannalta siis pienempi paha, vaikka siinä yksittäiset matkustajat joutuvatkin sijaiskärsijöiksi. Esimerkiksi aiemmin mainitussa Hillosensalmen tapauksessa väärältä raiteelta peruuttamaan joutunut matkustajajuna jäi uutisten mukaan 20 minuuttia myöhään tuon vuoksi.

Jos juna on ollut menossa Porin suuntaan, niin seuraava pysähdys on onneksi jo Vammalassa. Tampereen suuntaan onkin sitten vähän enemmän matkaa Nokialle.

Sattuuhan noita joskus, vaimo oli kerran Lahden Z-junassa, joka jatkoikin vahingossa suoraan
Keravalta eikä kääntynytkään oikoradalle, mutta se peruutti tietysti sitten takaisin ottamaan
uutta vauhtia. Kuski kuulutti että vaihteet oli jääneet väärään asentoon.
Tuossa on tosiaan hieman eri tilanne, kun juna on päätynyt kokonaan eri rataosalle. Kuulostaa liikenteenohjauksen virheeltä ja hieman vastaavalta kuin aiemmin mainitussa Hillosensalmen tapauksessa, jossa oli ohjattu tavarajuna ainoalle laituriraiteelle kohtaamaan matkustajajuna. Silloin peruuttaminen taitaa olla ainoa tapa saada juna ja matkustajat takaisin oikealle rataosalle.
 
KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Siis tuossa Karkun tapauksessa asemalla Poriin päin menijöille voinut ongelmia tulla. Mutta taas, jotka olivat junassa ja halusivat Karkussa pois niin oli Vammalassa hetken päästä toinen juna menossa toiseen suuntaan onneksi ja vartin verran viivästystä tuossa kierroksessa Vammalan kautta..
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ruuhka-ajan R-juna. Vain yksi yksikkö käytössä ja näyttää siltä, etteivät kaikki halukkaat seuraavalta asemalta mahdu kyytiin... Miksi VR? Käsitän kalustopulan, mutta aika heikko suoritus.
 
Mulle kerrottiin viime viikon perjantaina, että koska asiakkaat ovat toivoneet lippujen tulevan myyntiin aikaisin, ovat vastanneet asiakkaiden toiveisiin. Riskinä se, että juna perutaan, kun väylävirasto vain ilmoittaa milloin korjauksia tehdään. Joskus kesä/heinäkuussa.

Esim. 2023 ostettiin jollain ~150e maaliskuussa lippu elokuun junaan, joka peruttiin heinäkuussa ja nyt siis tämä mistä ei edes ilmoitettu. Ostettiin 2024 tammikuussa ja peruttiin kesäkuussa. Aika samalla hinnalla.

Melko kauheita hintojahan noissa on jos vaikka parin viikon päähän haluisit saada lipun, mutta ehkä sen on joku laskenut/päättänyt, ettei kukaan äkkilähtijä saa päästä halvalla. Ja sitten on tyhjää. Ja periaatteessa pakotetaan asiakas ostamaan aikaisin ja VR:n puolelta laittamaan niitä lippuja aikaisin myyntiin, vaikka ehkä terveempi tapa olisi se, ettei tuo hinta eläisi/nousisi noin voimakkaasti ja voisi ostaa liput vähän myöhemmin?

Muuten oma osuus reissun jälkipuinnista on tehty. Tein eilen illalla hyvin laajan reklamaation mielestäni ihan reilulla korvauspyynnöllä. Mitä VR:ltä tulleista sähköposteista voisi päätellä, siellä ilmeisesti ymmärretty että on munittu ja ehkä ainakin sovellukseen voisi jotain muutosta tehdä. Ainakin, että siellä lipun kohdalle tulee heti tieto jos juna perutaan. Ihan vihjailtiin myös hyvillä korvauksilla, koskien tuleviakin reissuja. Mutta uskon kun näen. Ja tietysti toivon, että homma menisi maaliin asiallisesti ja voitaisiin siirtyä eteenpäin.

edit: Reissu muuten oli loistava ja nyt taloudessa on rotunsa ensimmäinen Pohjoismaiden jäljestysvalio, kun Norjan koekin meni hienosti vanhimman koiran osalta. On tuo hankala paikka tuo Norja varmasti finskikoirille, kun täysin eri hajumaailma kuin esim. Hämeessä, missä ei mahdollisesti porot ja lampaat sohi koejäljen poikki yön aikana. Lepposat 3350km tuli autoilua to-ti, josta itse ajoin 3000km ja rouva tuon pätkän Sodankylästä Utsjoelle.

Edit2: VR'ltä tuli vastaus reklamaatioon, joka tyydyttää. Case Closed.
Avaa nyt tännekin mitä korvasivat niin osaa hinnoitella oikein jos vastaavaa itselle tapahtuu.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Avaa nyt tännekin mitä korvasivat niin osaa hinnoitella oikein jos vastaavaa itselle tapahtuu.

Yksittäistapauksiahan nämä aina ovat, mutta palauttivat tietysti junalipun hinnan sekä korvasivat bensakulut Tampere-Rovaniemi + 1.yön majoituksen hinnan, kun se 1.päivä meni vähän niinkuin nukkuessa. Tuo oli se mitä vaadinkin.

Lupasivat myös ensi syksylle jotain autojunamatkailuun liittyvää, mutta tätä en sen tarkemmin avaa, koska en usko siihen itsekään ennenkuin näen tai koen. Sähköpostit tästä on kyllä tallennettu ja tulostettu, että on kättä pidempää sitten kun asia tulee ajankohtaiseksi ja jos joku rupeaa köhimään.
 
Eli ihan hyvä korvaus ja toisaalta et mitään kohtuuttomuuksia pyytänytkään. Viime talvena kun pakkaset oli kovat ja vessat jäässä, niin oltiin Rollosta lähdössä Helsinkiin. VR laitteli oma-aloitteisesti sähköpostia, että voidaan ottaa halutessaan hotelli heidän piikkiin ja vaihtaa liput ilmaiseksi seuraavan päivän päiväjunaan. Silloin hoitivat tuon tilanteen kyllä poikkeuksellisen hyvin.
 
Weber80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Katselin tuossa junalippua tammikuulle Helsinkiin, niin ensin hinta oli 54 euroa. Latasin Vr sovelluksen, että onhan se kätevää saada liput talteen. No sama lippu siellä 64 euroa. Incognito-tilassa kokeilin selaimen kautta niin hinta 69 euroa. Näinkö tämä dynaaminen hinnoittelu toimii, että jos et kerralla osta lippua, niin seuraavassa hetkessä hinta nousee? Ja nämä kaikki oli 10 min sisään. Kuitenkin matka on 3kk päästä, niin tuskin kovin moni juuri tällä hetkellä samaa lähtöä on katselemassa.

Ja samalla myös paluumatkan hinta nousi kympillä...
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus

Takseja arvostellaan kun "maailman paras systeemi rikottiin". VR tekee ihan samaa, mutta aika vähällä pääsee.

Kerran matkustin lähijunalla (VR, ei HSL). Lähtöasemalla ostin 10 kerran sarjalipun. Siinä oli joku kamppis päällä.

Matkan aikana (noin 45min) kävin nettikaupassa ja totesin tarjoushinnan ja päätin tehdä Helsinkiin saavuttuani uuden oston. No, sitten se ei enää ollut voimassa.

Mitä tuollaisella muka VR voi saavuttaa? Ihan tuurilla osuin kamppikseen, mutta sitten lopulta saivatkin sen tuntumaan kettuilulta.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Katselin tuossa junalippua tammikuulle Helsinkiin, niin ensin hinta oli 54 euroa. Latasin Vr sovelluksen, että onhan se kätevää saada liput talteen. No sama lippu siellä 64 euroa. Incognito-tilassa kokeilin selaimen kautta niin hinta 69 euroa. Näinkö tämä dynaaminen hinnoittelu toimii, että jos et kerralla osta lippua, niin seuraavassa hetkessä hinta nousee? Ja nämä kaikki oli 10 min sisään. Kuitenkin matka on 3kk päästä, niin tuskin kovin moni juuri tällä hetkellä samaa lähtöä on katselemassa.

Ja samalla myös paluumatkan hinta nousi kympillä...

Joskus huomannut saman kun rouvan kanssa skannattu hintoja pohjoisen juniin. Molemmat omilla kännyköillä. Ja kun mennyt ostamaan niin hinta ollut täysin eri. Sitten pari tuntia myöhemmin hinta palautunut alkuperäiseen. Silloin liput kannattaakin ostaa kerrasta kun seuraavalla päivityksellä voi taas olla kalliimpi hinta.

En tykkää systeemistä.
 
Joo toisella kännykällä hinta oli tuon 64 euroa. Pitää nyt olla ihan hissukseen vähän aikaa ja käydä kokeilemassa sitten olisiko hinta laskenut.
 
Pottajofa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kieltämättä kaiholla tulee muisteltua vielä noin kymmenenkin vuoden takaista lipunhinnoittelua, kun hinta oli aina sama ostoajankohdasta riippumatta. Junastakin ostettuna hinta oli vain pari euroa nettikauppaa korkeampi, mikä muutamaan otteeseen pidensikin reissuja, kun huomasi jotain mukavaa tapahtumaa ja ei ollut ostettua paluulippua pakottamassa lähtemään.

Ei kyllä nykysysteemi kannusta junaa suosimaan.
 
Jospa

Jäsen
Ruuhka-ajan R-juna. Vain yksi yksikkö käytössä ja näyttää siltä, etteivät kaikki halukkaat seuraavalta asemalta mahdu kyytiin... Miksi VR? Käsitän kalustopulan, mutta aika heikko suoritus.
Jep, Tampereelta Helsinkiin R-junat iltapäivisin (ihan sama mikä päivä ja kellonaika) on aina ihan tupaten täynnä. Ihmiset tukkii sen eteisaulan kun joutuvat siinä seisomaan, joten junasta on välillä aika vaikea päästä väliasemilla pois. Perjantai 16.35 juna ihan kaikista pahin..
 
KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Kemijärvellekin pääsisi perjantaina illaksi ja lauantaiaamuna aamulla pois junalla. Oliko nyt joulun tietämillä ja muina sesonkiaikoina. Toki alueen kunnat maksaa.

VR myös voitti jälleen Ruotsissa ja hoitelee joulukuu 2025-joulukuu 2030 Öresundstågia eli eikö sillan ylitse Tanskaan Ruotsista ja taitaa olla vuoroja Göteborgista, Kalmarista ja Karlskronasta.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kuten urheilussa ja kulttuurissakin, dynaaminen hinnoittelu on täyttä kusetusta, jossa lippujen hintoja hinataan ylöspäin jonkun hetkellisen kysynnän "perusteella". Vuodessa on muutama sesonki(joulu, pääsiäinen jne.), jolloin tuossa jotain järkeä, 95% junista vain keino nostaa hintaa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hyppäsin klo. 12.26 R-junaan Keravalta Helsingin suuntaan ja kahden yksikön juna aivan täpötäynnä, eikä istumapaikkaan mitään tsäänssiä. Todellako syyslomaviikolla "maakunnista" halutaan näin runsaslukuisina Helsinkiin?
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Hyppäsin klo. 12.26 R-junaan Keravalta Helsingin suuntaan ja kahden yksikön juna aivan täpötäynnä, eikä istumapaikkaan mitään tsäänssiä. Todellako syyslomaviikolla "maakunnista" halutaan näin runsaslukuisina Helsinkiin?

Eikös R-junat ole lähes aina aika täynnä? Tai ainakin oma kokemus on ollut tämä kun mennyt Helsingin tai Tampereen suuntaan täältä Hämeenlinnasta.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Taas mennään. PK-seudun lähiliikenteessä laajoja perumisia ja ilmeisesti myös muuta viivästymistä ratajärjestelmävian vuoksi. Saa nähdä, miten VR tulee pärjäämään, jahka ekat muutama sentti lunta sataa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ratajärjestelmävika vaihteeksi. Keravan ja Riihimäen välillä.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
VR:llä näemmä oleellista kalustopulaa taas kerran. (?) Lähellä kun näyttää olevan, etteivät kaikki halukkaat mahdu enää Tikkurilassa R-junan kyytiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös