Mainos

Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi

  • 1 416 457
  • 11 690

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Ei todellakaan enää tälläistä. Eikö jo kertaalleen nähty että playofftaistosta kalkkimetreillä pudonnut joukkue oli vaarassa pudota koko liigasta. Kyllä voittoon pitää tähdätä ja mestaruus olla kaikkien tavoite eikä se että viikko playoffpaikan menettämisen jälkeen joutuukin pelaamaan jotain hemmetin karsintaa.

Viimeinen karsikoon, jos karsinta on pakko järjestää.

Aikoinaan muuten tuota playout-järjestelmää ajoi voimakkaimmin Blues Tom Kivimäen johdolla. Blues myös halusi sen säilyttää kun seuraavana vuonna liigajoukkueet päättivät siitä äänin 13-1 luopua. En tiedä miten harmissaan Espoossa nyt ollaan, kun tänä vuonna ei playoutia pelata.

Mun mielestä just päinvastoin. Pudotuspeleihin pääsee aivan liikaa joukkueita, ja runkosarjan menestyksellä ei ole läheskään niin isoa merkitystä. Nytkin pudotuspeleihin pääsi kolme joukkuetta, jotka ovat runkosarjassa hävinneet enemmän otteluita kuin voittaneet.

Periaatteessa olen samaa mieltä. Mutta säälien poistaminen olisi pelkkää kosmetiikkaa eikä käytännössä antaisi runkosarjalle sen suurempaa arvoa. Jos oikeasti haluttaisiin korostaa runkosarjan merkitystä, pitäisi pudotuspelijoukkueiden määrä pudottaa esim. neljään ja aloittaa suoraan välieristä.
Itse suhtaudun muutenkin hieman epäillen tuollaisiin kosmeettisiin muutoksiin joissa pudotuspelien tai koko liigan joukkuemäärää pudotettaisiin yhdellä tai kahdella. Liigan tai Mestiksen taso ei olennaisesti nouse jos liigajoukkueiden määrä pudotetaan 12:en. Silloin vain ammattikiekkoilu loppuisi kahdessa kaupungissa. 10+10 -järjestelmä voisi sen sijaan oikeasti hyödyttääkin, koska siinä Mestiskin voisi oikeasti olla ammattimainen.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Porukka vois mun puolesta lopettaa nää 10+10 jauhamiset, kunnes kaikki JYP akatemiat on siivottu pois, sitten voitaisiin edes keskustella moisesta.

Siihen asti niin järkevin tapa oikeasti ajaa asioita eteenpäin on jollain tavalla tulouttaa rahaa liigasta suoraan tai epäsuorasti alemmalle portaalle ja pikkuhiljaa mahdollistaa ammattimainen kiekkoilu myös Mestiksen tasolla. Mahdoton tuo tehtävä ei voi olla, mutta aikaa se tulisi viemään.

Ja sit kaikki jotka tulee ekana huutamaan bisnes sitä ja tätä, niin mielestäni bisneksen etu olisi nimenomaan siinä, että kun kukaan joukkue ei suoraan kilpaile samoista apajista tässä maassa (no pari poikkeusta löytyy, mutta niin löytyy maksajiakin noilta alueilta), joten se olisi kaikkien ja varsinkin kiekkoilun etu, että tässä maassa olisi kaksi vahvaa ammattilais liigaa, jolloin putoaminen ei olisi automaattinen kuolinisku. Toimivia vaihtoehtoja olisi jokin cup tyylinen, suorat ristiin peluut tai isompi karsinta, mikäli TV sopimuksia ei saada sidottua tiiviimmin yhteen. Jos joku keksii muita niin ainahan saa tuoda julki. Liiga joukkue vetää Mestis halliin hyvin väkeä, en näe että se olisi niin karmeeta pelata isommat karsinnat esim. 2+2 tai 2+4 tyyliin, jolloin siinä saataisiin helposti lisää rahaa alemmalle portaalle, lisä pelien ja katsojien muodossa, lisäksi silloin menestymisestä saisi Mestiksessä "boonusta", jolloin se houkuttelisi sinne pyrkimään. Yksi mikä on kanssa niin silloin voitaisiin Metiksessä jatkaa pelejä pidemmälle, joka kanssa edesauttaisi tuloissa.

Mun mielestä on ihan uskomatonta touhua että Liigassa huudellaan että "mutta se on vaan Mestis" ja samaan aikaan jos se ihme tapahtuu niin henki lähtee joukkueelta kuin joukkueelta laakista, se on todella sinisilmästä omaan pesään kuseskelua, mutta kai se vaan on niin että vaatisi liikaa ajatella vähän suuremmassa mittakaavassa kokonaisuutta, eikä vaan yhtenä vuonna omaa napaa.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä linkki liigan sivulle, josta voi tutkailla noita kerran kokeiltujen playout-pelien katsojamääriä. Ovathan nuo surkeita lukemia, ja voisin hyvin kuvitella ainakin osan noista menneen tuottojen suhteen pakkaselle. Tästä syystä minäkin pidän parempana, että karsija määräytyy runkosarjan mukaan. .

Vielä kun ottaa huomioon että siinä oli viimeisenä parina paikallisvastustajat, joiden luulisi kiinnostavan, muttei edes se kerännyt yleisöä. Olisi järjettömyyttä ottaa uudelleen käyttöön tämä systeemi.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Porukka vois mun puolesta lopettaa nää 10+10 jauhamiset, kunnes kaikki JYP akatemiat on siivottu pois, sitten voitaisiin edes keskustella moisesta.

Siihen asti niin järkevin tapa oikeasti ajaa asioita eteenpäin on jollain tavalla tulouttaa rahaa liigasta suoraan tai epäsuorasti alemmalle portaalle ja pikkuhiljaa mahdollistaa ammattimainen kiekkoilu myös Mestiksen tasolla. Mahdoton tuo tehtävä ei voi olla, mutta aikaa se tulisi viemään.

Mut siis miten kaikki JYP akatemiat ovat 10+10 mallia poissulkeva? Eihän 10+10 ajattelussa JYP akatemioilla olisi käytännössä mitään erityistä roolia. En voi tietenkään muista olla varma, mutta itse olen 10+10 ajattelussa lähtenyt siitä, että se jakautuisi liigajoukkueiden ja kuuden parhaimman/ itsenäiseksi ajateltujen mestis seurojen kesken. JYP akatemiat jätettäisiin automaattisesti tällaisten ulkopuolelle jo urheilullisista perusteista.

Lisäksi jos sm-liiga laajennettaisiin tällaiseksi 10+10 malliksi (vaikka a ja b lohkoineen), niin silloinhan tämä tulonjakokin, niin sanotulle toiselle portaalle kävisi helpommin.

Eli a-lohkossa pelaisi kymmenen parasta ja seuraavat 10 b-lohkossa. Että myös "alempi" lohko keräisi kiinnostusta, niin neljän täyden kierroksen (omassa lohkossa) lisäksi pelattaisiin kaksi täyttä kierrosta myös toisen lohkon joukkueita vastaan. Sitten vielä jotain tasauspelejä, että päästäisiin maagiseen 60 peliin. 30 kotipeliä jokaiselle, josta alemmankin tason joukkueilla olisi kolmasosa, ylemmän tason joukkueita vastaan.

Vain yhdet pudotuspelit yhteiselle sm-liigalle, johon tiensä selvittäisi seitsemän parasta a-lohkosta ja b-lohkon voittaja. B-lohkon voittaja kuittaisi samalla paikan seuraavaksi kaudeksi a-lohkoon. A-lohkon kolme huonointa ja b-lohkon 2-4 pelaisivat sitten kuuden joukkueen karsintasarjan, josta vain kahdelle aukeasi paikka, seuraavaksi kaudeksi a-lohkoon. Koska pudotuspelit kestäisivät kahdeksalla joukkueella ja paras seitsemästä mallilla 12-21 peliä, niin karsintasarjastakin tehtäisiin pitkä. Neljä kertaa kaikki kaikkia vastaan -> 20 peliä ja tämän lisäksi mukaan laskettaisiin vielä kahden täyden kierroksen edestä keskinäisiä pelejä kauden ajalta, joka lisäisi kauden aikana pelattavien, lohkorajat ylittävien pelien arvoa.

Ammattimaisuuteen pyrkivien organisaatioiden olisi varmasti helpompi murtautua tällaiseen 20 joukkueen liigaan, kuin vaikka nykyiseen. Mietitään esim. RoKia. Tällä hetkellä pitäisi eka mestis voittaa, aika haastava rasti, kun tällä hetkellä hisseilee mestiksen ja suomisarjan välillä ja tämän jälkeen vielä kukistaa Ilves. Uudessa tilanteessa pelaisi todennäköisemmin vakituisena joukkueena heti sm-liigan alapuolella olevassa kilpailussa ja sisään päästäkseen joutuisi haastamaan varmaankin jotain tyyliin Jokipoikien kaltaisia joukkueita. Ei helppoa sekään, mutta luultavasti toteuttamiskelpoisempi "haave", nykyiseen verrattuna.
 

Noma

Jäsen
Vain yhdet pudotuspelit yhteiselle sm-liigalle, johon tiensä selvittäisi seitsemän parasta a-lohkosta ja b-lohkon voittaja.

Tässä mennään jo heti metsään. Ei tuollaisessa mallissa ylemmän sarjan kahdeksannella voi olla huonompaa kohtaloa kuin alemman sarjan voittajalla, ei toteudu oikeudenmukaisuus millään tavalla.

Tällainen menetelmähän on nyt käytössä jollakin junioritasolla, olikohan B-SM:ssä, että ylemmän jatkosarjan viimeinen ei pääse playoffeihin mutta alemman jatkosarjan voittaja pääsee.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Tässä mennään jo heti metsään. Ei tuollaisessa mallissa ylemmän sarjan kahdeksannella voi olla huonompaa kohtaloa kuin alemman sarjan voittajalla, ei toteudu oikeudenmukaisuus millään tavalla.

Miksi ei voi olla, jos siitä yhdessä sovitaan? Tämähän olisi vain mekanismi, muiden joukossa tehdä myös "alemmasta" lohkosta entistä kiinnostavampi. Eikä sinne "tippuminen" olisi millekään joukkuelle edes mestaruustaiston kannalta täysin mahdoton paikka. Ja siis ihmetyttää siltäkin kannalta, että "ylemmällä" ei voi olla huonompi kohtalo, kuin "alemmalla". Mitäs jos esim. Ilves (ylemmän sarjan 14. tällä kaudella) kohtaa huonomman kohtalon, kuin alemman sarjan ykkönen. Jääkö silloinkin oikeudenmukaisuus toteutumatta?
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mut siis miten kaikki JYP akatemiat ovat 10+10 mallia poissulkeva? Eihän 10+10 ajattelussa JYP akatemioilla olisi käytännössä mitään erityistä roolia. En voi tietenkään muista olla varma, mutta itse olen 10+10 ajattelussa lähtenyt siitä, että se jakautuisi liigajoukkueiden ja kuuden parhaimman/ itsenäiseksi ajateltujen mestis seurojen kesken. JYP akatemiat jätettäisiin automaattisesti tällaisten ulkopuolelle jo urheilullisista perusteista.

Lisäksi jos sm-liiga laajennettaisiin tällaiseksi 10+10 malliksi (vaikka a ja b lohkoineen), niin silloinhan tämä tulonjakokin, niin sanotulle toiselle portaalle kävisi helpommin.

Eli a-lohkossa pelaisi kymmenen parasta ja seuraavat 10 b-lohkossa. Että myös "alempi" lohko keräisi kiinnostusta, niin neljän täyden kierroksen (omassa lohkossa) lisäksi pelattaisiin kaksi täyttä kierrosta myös toisen lohkon joukkueita vastaan. Sitten vielä jotain tasauspelejä, että päästäisiin maagiseen 60 peliin. 30 kotipeliä jokaiselle, josta alemmankin tason joukkueilla olisi kolmasosa, ylemmän tason joukkueita vastaan.

Vain yhdet pudotuspelit yhteiselle sm-liigalle, johon tiensä selvittäisi seitsemän parasta a-lohkosta ja b-lohkon voittaja. B-lohkon voittaja kuittaisi samalla paikan seuraavaksi kaudeksi a-lohkoon. A-lohkon kolme huonointa ja b-lohkon 2-4 pelaisivat sitten kuuden joukkueen karsintasarjan, josta vain kahdelle aukeasi paikka, seuraavaksi kaudeksi a-lohkoon. Koska pudotuspelit kestäisivät kahdeksalla joukkueella ja paras seitsemästä mallilla 12-21 peliä, niin karsintasarjastakin tehtäisiin pitkä. Neljä kertaa kaikki kaikkia vastaan -> 20 peliä ja tämän lisäksi mukaan laskettaisiin vielä kahden täyden kierroksen edestä keskinäisiä pelejä kauden ajalta, joka lisäisi kauden aikana pelattavien, lohkorajat ylittävien pelien arvoa.

Ammattimaisuuteen pyrkivien organisaatioiden olisi varmasti helpompi murtautua tällaiseen 20 joukkueen liigaan, kuin vaikka nykyiseen. Mietitään esim. RoKia. Tällä hetkellä pitäisi eka mestis voittaa, aika haastava rasti, kun tällä hetkellä hisseilee mestiksen ja suomisarjan välillä ja tämän jälkeen vielä kukistaa Ilves. Uudessa tilanteessa pelaisi todennäköisemmin vakituisena joukkueena heti sm-liigan alapuolella olevassa kilpailussa ja sisään päästäkseen joutuisi haastamaan varmaankin jotain tyyliin Jokipoikien kaltaisia joukkueita. Ei helppoa sekään, mutta luultavasti toteuttamiskelpoisempi "haave", nykyiseen verrattuna.
Tarkoitatko nyt että siis joukkueet pelaisi aina ristiin noin joka kolmannen matsin tms. sen A:n ja B:n välillä? Mä en usko että nykynen liiga suostus ees villeimmissä ideoissaan pelaan yhtä kiekkaa Mestistä vastaan, vaikka jo se tekis ihan hiton hyvää Mestikselle.

Toisaalta voisi tuollainen systeemi toimi paremmin niin että ne A ja B olisivat saman arvosia ja niistä muovattais ylempi ja alempi kesken kauden, jolloin myös Marraskuulla jne. olis enemmän merkitystä. Sieltä sitten jotkut säälit alemman ja ylemmän väliin ja siitä pleijarit.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miksi ei voi olla, jos siitä yhdessä sovitaan? Tämähän olisi vain mekanismi, muiden joukossa tehdä myös "alemmasta" lohkosta entistä kiinnostavampi. Eikä sinne "tippuminen" olisi millekään joukkuelle edes mestaruustaiston kannalta täysin mahdoton paikka.

Tuo järjestelmähän voisi johtaa tilanteseen, jossa B:n ykkönen hävittyään kaikki pelinsä A:n joukkueita vastaan pääsisi A:n pudotuspeleihin, kun taas A:n kahdeksas joutuisi karsimaan, vaikka olisikin voittanut kaikkin pelinsä B:n joukkueita vastaan. Olisiko tuo mielestäsi reilua?

Ja siis ihmetyttää siltäkin kannalta, että "ylemmällä" ei voi olla huonompi kohtalo, kuin "alemmalla". Mitäs jos esim. Ilves (ylemmän sarjan 14. tällä kaudella) kohtaa huonomman kohtalon, kuin alemman sarjan ykkönen. Jääkö silloinkin oikeudenmukaisuus toteutumatta?

Ehdottomasti olisi mielestäni epäoikeudenmukaista, ja siksi vastustankin suoria putoamisia.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä mennään jo heti metsään. Ei tuollaisessa mallissa ylemmän sarjan kahdeksannella voi olla huonompaa kohtaloa kuin alemman sarjan voittajalla, ei toteudu oikeudenmukaisuus millään tavalla.

Juuri näin. En ole 10+10 mallien ylin ystävä, mutta jos joku 10+10 malli pitäisi olla, niin sarjajärjestelmän pitäisi olla sellainen jossa a) ei tule tuollaisia "hierarkialoukkuja" b) jokaisella joukkueella on mahdollisuus pleijareihin. c) runkosarjan ottelumäärää ei voi vähentää d) playoff-ottelumäärää ei myöskään voi vähentää
Esim. nopeasti kasattu kyhäelmä:


Ylempi konfrenssi (A) 10 joukkuetta, alempi konfrenssi (B) 10 joukkuetta.

Ylempi ja alempi alkusarja, molemmissa 4x9ottelua + 1x10 ottelua toista konfrenssia vastaan = 46ottelua

Jatkosarja A:n 1-8 pelaavat keskenään 2x7 = 14 ottelua.
Jatkosarjan 6 parasta pääsevät suoraan puolivälieriin. 7 ja 8 sääleihin kotiedulla.

A:n 9-10 sekä B:n 1-6 pelaavat myös oman jatkosarjan 2x7 = 14 ottelua.
Alemman jatkosarjan kaksi parasta pääsevät a) sääleihin ylemmän jatkosarjan 7. ja 8. vastaan b) A-konfrenssiin seuraavaksi kaudeksi.

Pleijarit nykyjärjestelmän mukaan, alemman konfrenssin 4 heikointa karsimaan Suomisarjaan.
 

Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
16 joukkuetta, 60 peliä. 8 suoraa pleijaripaikkaa, ei säälejä. Liigan jumbo ja Mestis-mestari vaihtavat automaattisesti sarjoja.

Se, mitkä ovat ne kaksi ylimääräistä joukkuetta, niin on täysi arvoitus :)
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
16 joukkueen sarja kelpaisi, jos samalla saataisiin parempi karsintajärjestelmä. Karsintasarja 2+4 tai vähintään kaksi viimeistä joukkuetta, kahta Mestis joukkuetta vastaan nykyisellä systeemillä. Niille, jotka vastustavat karsintasarjaa merkityksettömien pelien takia. Ruotsissa pelattiin eilen playoffien viimeinen kierros paikasta Kvalserieniin. Johtaja Karskoga hävisi jatkopaikan menettäneelle Oskarshamnille ja menetti itsekin jatkopaikkansa. Eli toisella oli kaikki lataus ja toiset vain pelasivat kauden viimeistä peliään vailla panosta.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Jos sm-liigaa lähdettäisiin laajentamaan, niin kannattaisi se samantien laajentaa kaikilla "kynnelle kykenevillä". Meinaa jos sieltä potenttiaalisista mukaan otettaisiin vaan pari, niin jällein tehtäisiin jäljelle jääville potenttiaalisille ohraset. Eli jos lähdetään laajentamaan, niin mukaan Sport, Kookoo, Jukurit, Jokipojat, Tuto ja sit joku extra hissijoukkue. Myös mahdollinen jakautuminen tavallaan kahdelle tasolle, antaisi paremmat edellytykset kehittyville joukkueille kasvattaa omaa juttuaan ja toisaalta tällaiseen järjestelmään olisi amatööri/puoliammattilaisjoukkueen helpompi tulla sisään, kuin nykyiseen sm-liigaan. Rakenteellisilla järjestelyillä voitaisiin varmistaa myös se, ettei edes "ison rahan" joukkueen joutuminen tässä järjestelmässä alemmalla tasolla, merkittävästi muuttaisi toimintaympäristöä. Tietenkin alkulohkot ja jatkolohkot voisivat olla tietyllä tavalla reilumpia, mutta jo käytännön syistä kannattaisin omaa ehdotelmaani. Meinaa sillä mallilla kalenteri voidaan lyödä lukkoon, koko runkosarjan osalta, heti syksyllä. Alku ja jatkosarjoissa kalenterirumba pitää käydä kahteen kertaan läpi ja kaikki hallivaraukset yms.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Tarkoitatko nyt että siis joukkueet pelaisi aina ristiin noin joka kolmannen matsin tms. sen A:n ja B:n välillä? Mä en usko että nykynen liiga suostus ees villeimmissä ideoissaan pelaan yhtä kiekkaa Mestistä vastaan, vaikka jo se tekis ihan hiton hyvää Mestikselle.

Juu, tarkoitan. Tosin kun järjestelmä olisi nimenomaan 10+10, verrattuna nykyiseen, niin "alhaallakin" pelaisi nykyisiä, tuttuja liigajoukkueita. Eli homma muuttuisi vain niiden kuuden laajennusjoukkueen osalta. Uusi sm-liigan b-lohko olisi siis huomattavasti paranneltu versio mestiksestä, se pelaisi pelejä ristiin myös ylimmän tason kanssa ja sieltä olisi tämän mallin mukaan myös teoreettinen mahdollisuus nousta aina Suomen mestariksi, saman kauden aikana, kun varmistaa nousunsa.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922

En itse hirveästi syttyisi tällaiselle "lohkojako" liigalle. Kyllä mun mielestä pitäisi ottaa ihan yleis Eurooppalainen pyramidi malli sarjoissa käyttöön. Lähinnä tätä liikkuvuutta pyramidin tasojen välillä pitäisi parantaa. Mestiksen ja Suomi-sarjan välillä se käsittääkseni on ihan hyvää (tai ainakin joukkueet sentään vaihtuvat välillä), ja Mestiksen ja Liigan välille pitäisi saada sama homma. Automaattinen nousu/pudotus jalkapallon tyyliin voisi olla yksi vaihtoehto, mutta Ruotsin kaltainen karsintasarja missä mukana on Mestiksen parhaat ja Liigan 2 huonointa olis mielestäni paras.

Sarjojen kokoa en näkisi välttämättömäksi muuttaa. Jos joukkueiden määrää vähennettäisiin, tulisi myös ottelujen määrää vähentää reilusti, ettei joka viikonloppu tulisi samoja vastustajia kohdalle.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Ja vaikka se oma ehdotelma saattaisi joltain kohdin näyttäytyä outona, niin olen koittanut rakentaa sen juuri siitä näkökulmasta, mikä tällä hetkellä pelkää avointa liigaa ja haluaisi sulkea sen. Eli tuossa on pyritty taklaamaan kaikki mahdolliset möröt nykyisten sm-liigajoukkueiden mielistä, joiden takia avoimuutta karsastetaan. Meinaan vaikkei se välttämättä reilua ole, niin se ylin liigataso päättää, onko avoimuutta vai ei ja silloin se kiertokulkua edistävä malli on rakennettava heidän pelkoja lievittävällä tavalla.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tässä on oma ehdotus sm-liigan sarjajärjestelmäksi:

- 14 joukkuetta
- Nelinkertainen sarja (52 otttelua)
- Tammikuun tasaus kuten ennen (2 ottelua)
- Puolivälin krouvi (2 ottelua)
- Säälit ja playoffit entiseen tapaan.
- Runkosarjan vika karsii ja Mestiksen mestarille kotietu karsintasarjaan.

Eli "puolivälin krouvissa" olisi ideana että kun 26 matsia olisi joka jengillä takana niin silloin runkosrajan ykkönen kohtaisi kakkosen kerran kotonaan ja kerran vieraissa, kolmonen nelosen, vitonen kutosen jne. Eli samalla tavalla kuin tammikuun tasauksessa, mutta nämä tasausparit menisivät sarjataulukon mukaan.

Tolla systeemillä saataisiin kiva 56 ottelun runkosarja. Omasta mielestä nelinkertainen runkosarja olisi se kaikista paras vaihtoehto, mutta kai se on taloudellinen realiteetti että nykyään sm-liiga jengit tarvii ton 26 - 30 himamatsia. Itse pidän näistä tasauspareita enemmän kuin siitä että on jotain "Itäistä" ja "Läntistä" - paikallislohkoa niinkuin nykysysteemissä on, joten siksi tällainen kyhäelmä.
 

ipaz

Jäsen
NHL-fanina tulen huutelemaan tänne liigapuolelle. En kahlannut ketjua kovin paljoa taaksepäin, joten en tiedä kuinka moni on jo ehdottanut Ruotsin ja Elitserien/Kvalserien-mallia. Mä kannatan sitä. Suomessa 14 joukkuetta, 8 parasta playoffseihin, eikä mitään säälikierroksia - joten neljän kausi päättyy runkosarjaan. SM-Liigan kaksi viimeistä pelaa kaksinkertaisen sarjan Mestiksen neljän parhaan kanssa = kymmenen ottelua ja tämän sarjan kaksi parasta on liigassa seuraavalla kaudella.

Elitserienissä on ja on ollut pieniä kaupunkeja kuten Leksand (6000 asukasta), Timrå (10000), Ängelholm eli Rögle (22000), Mora (11000). Jollain tavalla nuo ovat saaneet aikaiseksi menestyvän joukkueen, jotka ovat ansainneet paikkansa pelata, edes kauden, Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla.

Viime keväänä perinteinen Djurgården putosi Allsvenskaniin. Se oli varmasti iso shokki tukholmalaisille, eikä seura päässyt täksi kevääksi Kvalserieniin joten pelaavat ensi kaudella edelleen Allsvenkania. Tuollaisen luulisi tervehdyttävän seuraa sekä taloudellisesti että pelaajapoliittisesti.

Allsvenskanin kolme ensimmäistä menee suoraan Kvalserieniin ja neljäs karsitaan sijojen 4-7 välillä. Mielestäni tätä systeemiä olisi syytä kokeilla myös SM-Liigassa ja Mestiksessä. Se toisi enemmän painetta liigajoukkueille ja samalla Mestiksessä ikimenestyjät Jukurit, Tuto ja Sport saisivat vähintäänkin reilun mahdollisuuden nousuun pelaamalla 10 ottelua viittä eri samassa tilanteessa olevaa joukkuetta vastaan. Lisämausteen tähän tuo se, että teoriassa Mestiksen 7. voisi nousta SM-Liigaan, jos onnistuu karsinnoissa.

Iso asia joka tässä tulee vastaan on tämä SM-Liigan lisenssi ja miten menestyvä, mutta pieni seura pystyy sen lunastamaan. Kovin monessa Mestis-kaupungissa ei ole 5000 katsojan hallia, josta tullaan siihen että pitääkö se luku olla juuri 5000, sillä tälläkin kaudella kahdeksan joukketta pelasi alle 5 tuhannen keskiarvon ja viisi joukkuetta alle 4000.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
joten en tiedä kuinka moni on jo ehdottanut Ruotsin ja Elitserien/Kvalserien-mallia. Mä kannatan sitä.


Iso asia joka tässä tulee vastaan on tämä SM-Liigan lisenssi ja miten menestyvä, mutta pieni seura pystyy sen lunastamaan. Kovin monessa Mestis-kaupungissa ei ole 5000 katsojan hallia, josta tullaan siihen että pitääkö se luku olla juuri 5000, sillä tälläkin kaudella kahdeksan joukketta pelasi alle 5 tuhannen keskiarvon ja viisi joukkuetta alle 4000.

Todella moni on tuota ehdottanut ja vielä enemmän on kannattanut, toivottavasti myös liigassa ton hienous tajutaan.

Onneksi tuota 5000 katsojan hallikokoa ei enää näytä liigalisenssissä olevan vaan näyttää olevan 4000 katsojan halli.

Lisenssijärjestelmässä edellytetään seuroilta muun muassa kaukaloiden turvalasien sekä katsomoiden turvakameroiden käyttöönottoa vuoden 2015 loppuun mennessä pelaajien ja katsojien turvallisuuden edistämiseksi. Turvamääräyksiä on myös kaikilta osin tarkennettu.

Lisäksi seurat tekevät lääkärintarkastukset jatkossa yhteisen mallin pohjalta niin liigajoukkueelle kuin A-junioreillekin.

Tulevaisuudessa liigalisenssin ehtoihin kuuluvat myös 4000 katsojan katsomokapasiteetti sekä videotaulut yleisöpalveluiden parantamiseksi.

Tommonen löytyi SM-Liigan sivuilta.
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Tässä on oma ehdotus sm-liigan sarjajärjestelmäksi:

- Runkosarjan vika karsii ja Mestiksen mestarille kotietu karsintasarjaan.

Muuten hyviä ajatuksia, ja olen niistä samaa mieltä, mutta voisitko perutella tätä boldaamaani kohtaa? Millä perusteella Mestiksen mestarin pitäisi saada kotietu? Mielestäni nimenomaan liigajoukkueella pitäisi olla se kotietu, niin kuin on ollut tähänkin asti.

Voin perustella tätä ihan sijoituksia tuijottamalla:

- SM-liigan viimeisen sijoitus on siis 14., ja joukkue on samalla Suomen 14. paras joukkue.
- Mestiksen voittanut seura on siis Mestiksen 1., ja joukkue on samalla Suomen 15. paras joukkue.

Luonnollisesti korkeammalla sijoittunut joukkue saa kotiedun, enkä löydä kyllä syitä miksi tästä pitäisi poiketa. Kuulisin kuitenkin mielelläni perustelut tuolle mielipiteellesi.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Elitserienissä on ja on ollut pieniä kaupunkeja kuten Leksand (6000 asukasta), Timrå (10000), Ängelholm eli Rögle (22000), Mora (11000). Jollain tavalla nuo ovat saaneet aikaiseksi menestyvän joukkueen, jotka ovat ansainneet paikkansa pelata, edes kauden, Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla.

Osa noista on vain keskustajamien, ei koko kuntien, asukaslukuja, ja toisaalta vaikkapa Timrån lähinaapurina on paljon suurempi Sundsvall. En siis tekisi kovin pitkällemeneviä päätelmiä tällä perusteella. Epäilemättä alle 9000 asukkaan Kauniainen voisi hyvinkin olla menestyksekkään liigaseuran kotipaikka. Sen sijaan moni asukasluvultaan vastaava kunta "keskellä ei-mitään" voisi kohdata paljon suurempia ongelmia katsojalukujen suhteen.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Muuten hyviä ajatuksia, ja olen niistä samaa mieltä, mutta voisitko perutella tätä boldaamaani kohtaa? Millä perusteella Mestiksen mestarin pitäisi saada kotietu?
Siis Tamihan pari vuotta sitten kyseenalasti ton että miksi sm-liigan jengi saa aina sen kotiedun. Perusteli sitä sillä että se nostaisi Mestiksen mestaruuden arvoa enemmän ja näin palkittaisiin joukkue joka on voittanut jotain eikä joukkuetta joka on pelannut surkeasti.

Jos toi kotietu olisi Mestiksen mestarilla, niin kyllähän se pikkasen parantaa Mestis-jening nousu aikeita, joka nyt musta ei ole mikään paha asia. Se että sm-liiga jengillä olisi suurempi tippumisuhka niin tekisi taistelun siitä 13. paikasta ehkä nykyistä kiivaamaksi ja tippumisuhassa olevat seurat eivät pystyisi niin herkästi iskemään hanskoja tiskiin kesken kauden ja myydä kaikkea mikä nyt menee kaupaksi.

Mutta toi on ihan validi vasta-argumentti että SM-liigan viimeinen on Suomen 14. paras joukkue kun taas Mestiksen voittanut seura on Suomen 15. paras joukkue. Ja taitaa se olla ihan yleistä kaikissa palloilusarjoissa että sillä ylemällä sarjatasolla olevalla jengillä on se kotietu. Mutta se että jotain asiaa tehty vuodesta keppi ja kivi aina samalla tavalla ei musta saa olla mikään syy siihen että ei aina välillä miettäs että onko jotain muitavaihetoehtoja.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Lentopallossa on käytössä systeemi, jossa ykkösen voittaja pelaa kotiedulla liigan viimeistä vastaan ja liigan toiseksi viimeinen kotiedulla ykkösen toiseksi sijoittunutta vastaan. Mielestäni tuo olisi toiseksi paras systeemi karsintasarjan jälkeen. Nykyinen systeemi on varsin huono, kun vain yhdet joukkueet ovat karsinnoissa.
 

Handyy

Jäsen
Muuten hyviä ajatuksia, ja olen niistä samaa mieltä, mutta voisitko perutella tätä boldaamaani kohtaa? Millä perusteella Mestiksen mestarin pitäisi saada kotietu? Mielestäni nimenomaan liigajoukkueella pitäisi olla se kotietu, niin kuin on ollut tähänkin asti.
Minusta kotietu pitäisi arpoa, koska molemmilla osapuolilla on perusteet olla kotiedullinen joukkue.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Joukkuemäärä voidaan pitää tässä 14 joukkueessa mikä nytkin on. Sääleistä luopuisin ja runkosarjan 2 viimeistä joutuisi Mestiksen runkosarjan 6 parhaan kanssa karsintasarjaan jolloin jokaiselle joukkueelle tulisi 14 peliä. Karsintasarjaan 8 joukkuetta siksi, että siihen saataisiin tarpeeksi pelejä, kun jokainen saisi 7 kotipeliä joista tulisi lisätuloja kassaan. Mestiksen 5 suurta pääsisi näin jokainen joka kausi taistelemaan noususta tai ainakin pitäisi päästä ja näin ollen saisivat myös loppukauteen kovia pelejä ja pääsisivät testaamaan tasoaan liigajoukkueita vastaan ja saisivat myös tärkeitä euroja kassaansa. Tietysti siellä olisi sitten yksi Mestisjoukkue mukana jolla ei ole tavoitteena nousu, mutta sekin saisi tärkeitä euroja kassaansa. Karsintasarjan 2 parasta seuraavaksi kaudeksi liigaan ja loput Mestikseen. Näin myös ne Mestisjoukkueet jotka eivät pääse nousemaan tai jonka tavoite on nousta vasta parin kauden kuluttua saisi kasattua rahaa kassaansa ja kokemusta liigajoukkueita vastaan pelaamisesta.


Tämän kauden päätteeksi karsintasarja olisi tällä systeemillä ollut:

TPS
Ilves
Jukurit
Tuto
Sport
Hokki
Jokipojat

Mestiksestä ei olisi yhtään farmia ollut mukana. Mielenkiintoisia pelejä olisi varmasti nähty ja varsinkin TPS - Tuto olisi ollut mielenkiintoinen parivaljakko.
 

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Otan tekstissäni kantaa sekä SM-liigan että Mestiksen sarjajärjestelmiin.

Liigaan 12 joukkuetta ja Mestikseen 10. Liigan joukkuemäärän tiputus 14:stä 12:een tapahtuu siten, että pienennyspäätöstä seuraavan kauden jälkeen Liigan neljä huonointa ja Mestiksen kaksi parasta pelaavat kaksinkertaisen sarjan, jonka kaksi parasta pelaa seuraavalla kaudella SM-liigassa ja neljä huonointa Mestiksessä. Mestiksen playoffit pelataan kuudella joukkueella. Kaksi parasta saavat suoran paikan välieriin ja 3-6 pelaavat playoff-sarjan, jonka jälkeen pelataan välierät, joiden voittajat menevät liigakarsintaan. Mestiksen runkosarjan 7.-12. ja Suomi-sarjan kaksi parasta pelaavat kaksinkertaisen sarjan, jonka kaksi parasta pelaa seuraavalla kaudella Mestiksessä.

Täten:
- Liigasta putoaa kaksi joukkuetta, minkä jälkeen joukkuemäärä on 12
- Mestikseen tulee kaksi joukkuetta SM-liigasta ja sarjasta putoaa neljä joukkuetta, minkä jälkeen joukkuemäärä on 10

Miten Liigassa pelataan:
- Nelinkertainen sarja (11 x 4 = 44 ottelua)
- Lisäksi kolme neljän joukkueen lohkoa, joiden välillä pelataan kaksi ottelua lisää (3 x 2 = 6)
- Yhteensä runkosarjassa siis 50 ottelua
- Playoffeihin runkosarjan kahdeksan parasta, kaikki sarjat paras seitsemästä
- Runkosarja lokakuun alusta helmikuun loppuun (21 viikkoa, 2,4 o/vko)
- Otteluiden pisteytys NHL:stä (voitosta kaksi, ja-/vl-tappiosta yksi, tappiosta nolla. Suora- ja jatkoaikavoitto rankkarivoittoa arvokkaampi)

Miten karsitaan:
- Liigasta runkosarjan kaksi huonointa
- Mestiksestä runkosarjan kolme parasta
- Mestiksen runkosarjan 4.-7. pelaavat kaksinkertaisen sarjan, jonka voittaja pääsee mukaan liigakarsintaan
- Kaksi parasta Liigaan, neljä huonointa Mestikseen
- Tämä on siis suora kopio Ruotsin mallista

Miten Mestiksessä:
- Kymmenen joukkueen viisinkertainen sarja (9 x 5 = 45 ottelua)
- Lisäksi kaksi viiden joukkueen lohkoa, joissa jokainen pelaa kerran toisiaan vastaan (4 x 1 = neljä ottelua)
- Lisäksi jokaiselle joukkueelle U20-maajoukkueen vierailu
- Yhteensä siis 50 ottelua, kuten Liigassakin
- Runkosarja saman mittainen
- Pisteytys kuten Liigassa
- Karsintasarja välillä Mestis-S-sarja kuten Liigan ja Mestiksen välillä

Miten kabineteissa:
- Toiminnan avoimuutta lisätään rankasti
- Molemmille sama kurinpito
- Tuomarit kategorioissa Liiga, Liiga/Mestis ja Mestis, molempiin sarjoihin sama tuomitsemislinja
- Yhteinen TV-sopimus
- Otteluohjelman laatimiseen käytetään rutkasti enemmän aikaa kuin nykyään

Perusteluja juuri tällaiseen sarjajärjestelmään:
- Pelien vähentyessä yksittäisen pelin merkitys kasvaa, eikä "marraskuisia tiistai-illan läpsyttelyjä" nähdä, ainakaan kovin montaa
- Seurojen taloudelliset ja urheilulliset erot tasoittuvat sarjojen välisen liikkuvuuden kasvaessa
- Suomessa on tilaa vain noin 18-20 ammattilaisseuralle (mutu, tällä hetkellä potentiaali (ei välttämättä valmius) Liigajoukkueilla + Sportilla, KooKoolla, Jokipojilla ja TUTO:lla, varauksin Jukureilla, jonkun ajan sisään RoKilla ja Hokilla, miksei SaPKollakin), ei siis mitään järkeä pitää kahdessa ylimmässä sarjassa 26 joukkuetta
- Ei, Mestiksestä farmisarja ei ole vaihtoehto
- Tästä syystä Mestiksessä juuri 10 joukkuetta, eikä esim. 12. Kahdeksan olisi jo liian vähän
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös