Tai Jokerit ? Viimeisin mitali vuodelta 2007.Miten SaiPa täyttää yhtään mitään liigalisenssiä koskevia edellytyksiä?
Tai Jokerit ? Viimeisin mitali vuodelta 2007.Miten SaiPa täyttää yhtään mitään liigalisenssiä koskevia edellytyksiä?
2012. Tarkkoja siellä!Tai Jokerit ? Viimeisin mitali vuodelta 2007.
Ei Jokerien tarvitse täyttää liigalisenssin ehtoja, kun eivät hakeneet liigapaikkaa näillä ehdoilla ensi kaudeksi.Tai Jokerit ? Viimeisin mitali vuodelta 2007.
Juuri näin. Lisenssiä on hakenut 17 seuraa. Niiden kelpoisuutta tutkitaan. Jokerit ei ole siinä joukossa.Ei Jokerien tarvitse täyttää liigalisenssin ehtoja, kun eivät hakeneet liigapaikkaa näillä ehdoilla ensi kaudeksi.
Mä en kyllä saanut tosta samanlaista tulkintaa. Kysehän mm sen liigan osalta jatkossa on myös siitä, että mistä maassa -jossa urheilusta ei saada ihan niin kovaa liiketoimintaa kuin vertailumaissa- pitää löytää omat keinonsa toiminnan vakauttamiseksi, sekä tulevaisuuden konkurssien välttämiseksi, joten edelleenkin tuo osakemkasu lienee ainoa tapa tässä kohtaa se toteuttaa. Se on kaikille -samalla kaudella pyrkiville- saman arvoinen. Aiemmin olut edullisempi, tulevaisuudessa kalliimpi.Mielenkiintoista tekstiä
Jos ajatellaan tuota kysymystä, että käyttääkö Liiga määräävää markkina-asemaansa väärin, lienee aika selvää, että käyttää. Ehdot nousuun ei ole millään tavoin syrjimättömiä, avoimia tai objektiivisesti perusteltavissa.
Miten ihmeessä tuollainen kertaluontoinen suoritus pelastaisi Liigajoukkueiden talouden? Lisenssijärjestelmän pitäisi huolehtia siitä että Liigassa on vain taloudellisesti kelvollisia seuroja. 3,8 miljoonaa jaettuna vaikkapa nykyisellä 15 seuralla tekee pyöreästi 250 000 per seura.Eikä Liiga edes jaa tuota suoraan osakkailleen. Jatkossa summa on tarkoitus maksaa suoraan liigasta putoavalle. Sen se toki voi pelastaakin. Silti tuntuu oudolta että sarjanousijan vastuulla olisi putoajan talouden turvaaminen. Liiga voisi kerätä franchising-maksuja seuroilta vuosittain ja sillä rahastolla maksella noita laskuvarjorahoja. Tai sitten ottaa ne suoraan TV-korvauksista. Ymmärrän kyllä sen että Liiga on osakeyhtiö ja osake pitää hankkia, mutta tuo hinta on posketon. 2,5 miljoonaa kävisi vielä järkeen kun suhteuttaa sen siihen mitä viime vuosikymmenellä on maksettu.Mä en kyllä saanut tosta samanlaista tulkintaa. Kysehän mm sen liigan osalta jatkossa on myös siitä, että mistä maassa -jossa urheilusta ei saada ihan niin kovaa liiketoimintaa kuin vertailumaissa- pitää löytää omat keinonsa toiminnan vakauttamiseksi, sekä tulevaisuuden konkurssien välttämiseksi, joten edelleenkin tuo osakemkasu lienee ainoa tapa tässä kohtaa se toteuttaa. Se on kaikille -samalla kaudella pyrkiville- saman arvoinen. Aiemmin olut edullisempi, tulevaisuudessa kalliimpi.
Mutta voihan se olla, että tuo tullaan jatkossa poistamaan, ja otetaan vähän taka-askelia liigan tasossa ja sen ammattilaisuuden suhteen. Toisaalta saattaa myös olla että ei niin tapahdu. Ehdot kuitenkin on kaikille olleet samat, ja on jatkossakin. Summa vain on eri, ja siihen tosiaankin nuo kaksi perustetta löytyy.
Tästäkin huolimatta voi tulevaisuus olla enemmänkin suljettujen sarjojen suuntaan, kuin päinvastoin. Mutta aika näyttää.
Mä en osaa tuosta summasta sanoa muute kuin sen, että lukujen puolestahan se varmaankin tuohon summaan jotakuinkin asettuu, mutta kuten todettu, niin voihan tässä vielä tulla paljonkin muutoksia. Toki myös siihen huonompaan, jos siis nousuista haaveilee.Miten ihmeessä tuollainen kertaluontoinen suoritus pelastaisi Liigajoukkueiden talouden? Lisenssijärjestelmän pitäisi huolehtia siitä että Liigassa on vain taloudellisesti kelvollisia seuroja. 3,8 miljoonaa jaettuna vaikkapa nykyisellä 15 seuralla tekee pyöreästi 250 000 per seura.Eikä Liiga edes jaa tuota suoraan osakkailleen. Jatkossa summa on tarkoitus maksaa suoraan liigasta putoavalle. Sen se toki voi pelastaakin. Silti tuntuu oudolta että sarjanousijan vastuulla olisi putoajan talouden turvaaminen. Liiga voisi kerätä franchising-maksuja seuroilta vuosittain ja sillä rahastolla maksella noita laskuvarjorahoja. Tai sitten ottaa ne suoraan TV-korvauksista. Ymmärrän kyllä sen että Liiga on osakeyhtiö ja osake pitää hankkia, mutta tuo hinta on posketon. 2,5 miljoonaa kävisi vielä järkeen kun suhteuttaa sen siihen mitä viime vuosikymmenellä on maksettu.
Se on sitten toinen kysymys että mihin Liigasta pudonnut seura tarvitsee Mestiksessä selvitäkseen 3,8 miljoonaa. Se on tavallisen Mestisseuran viiden vuoden liikevaihto. Luulisi että Liigapudokas pystyisi Mestiksessäkin ainakin miljoonan likevaihtoon, joten sopeuttamisrahaa olisi kuin kansanedustajalla.
Joo. Ilman rahaa ei ole kehitystä, joten sinänsä tämän ymmärtää. Kaikista suurin ihanne talouden puolesta olisi tarkoin valitut seurat talousalueiden mukaan, vaikka se sanaa "kilpailu" potkiikin perseelle.Mä en osaa tuosta summasta sanoa muute kuin sen, että lukujen puolestahan se varmaankin tuohon summaan jotakuinkin asettuu, mutta kuten todettu, niin voihan tässä vielä tulla paljonkin muutoksia. Toki myös siihen huonompaan, jos siis nousuista haaveilee.
Mutta vielä ainakin uskon, että jotenkin sarja avaus tästä vielä muuttuu enemmän toiveiden mukaiseksi. Miten, niin siitä täällä on paljon jo arvailuja ja vaihtoehtoja esitetty, ja eiköhän jokin niistä lähelle osu.
Itselle on ihan sama palautuuko nousu vai ei, sillä vaikka en seinähullun kapitalismin palvoja olekaan (toki järjellisen markkinatalouden), niin ymmärrän kyllä Suomen kokoisessa maassa ja resurseilla homman olevan ihan eri tilanteessa kuin monessa muussa maassa, joten en koe suljettua liigaa mitenkään typeränä siinä olevien joukkueiden kannalta.
Jos kuitenkin ne isot haluavat muutosta, niin en usko (ihan niiden puheiden pohjalta), että se avattu liiga heitäkän houkuttaa, mutta senkin edestä kyllä Liiga jonka joukkueet ovat tarkoin valittuja. Siellä mennään nyt kuitenkin raha edellä kaikessa, ja siihenkin kehitystä halutaan, joten ei liene intresseissä tehdä siitä mitään komediaa sen enempää kuin se nyt jo on mahdollisesti on.
Mutta eiköhän tässä melko piankin nähdä mihin suuntaan homma lähtee.
Tämän uskon olevan niiden isojen seurojen tavoite enemmän kuin se avattu liiga, mutta voi olla että pitää löytää jokin muu ratkaisu ainakin toistaiseksi, sillä sen verran nyt on hälyä touhussa.Joo. Ilman rahaa ei ole kehitystä, joten sinänsä tämän ymmärtää. Kaikista suurin ihanne talouden puolesta olisi tarkoin valitut seurat talousalueiden mukaan, vaikka se sanaa "kilpailu" potkiikin perseelle.
Ei ollut asfalttikartellikaan mitenkään typerä Lemminkäisen kannalta. Se turvasi pitkään Lemminkäisen bisnestä. Silti siitä tuli tuomi ja 68 miljoonan euron sakot.Itselle on ihan sama palautuuko nousu vai ei, sillä vaikka en seinähullun kapitalismin palvoja olekaan (toki järjellisen markkinatalouden), niin ymmärrän kyllä Suomen kokoisessa maassa ja resurseilla homman olevan ihan eri tilanteessa kuin monessa muussa maassa, joten en koe suljettua liigaa mitenkään typeränä siinä olevien joukkueiden kannalta.
Jos jääkiekon SM:stä kilpaillaan, niin käytännössä tämä ei vaatisi mitään toimia liigalta. Jääkiekkoliitolla on oikeus tämän käyttöön, jota liiga saa käyttää heidän luvalla. Käytännössä siis liitto voisi koska vaan kieltää liigaa käyttämästä titteliä "Suomen mestari".Ei ollut asfalttikartellikaan mitenkään typerä Lemminkäisen kannalta. Se turvasi pitkään Lemminkäisen bisnestä. Silti siitä tuli tuomi ja 68 miljoonan euron sakot.
Kyse on edelleen siitä että kenellä tahansa pitää olla mahdollisuus voittaa jääkiekon suomen mestaruus. Sitä ei saa rajoittaa kohtuuttomilla osallistumismaksuilla tai muilla ehdoilla. Lisenssijärjestelmä on ok ja urheilulliset sarjaportaat joita pitkin noustaan pelaamaan mestaruudesta.
Voi olla noinkin, mutta toisaaltahan se ei ihan noin ole kuitenkaan niissä EU white paper teksteissä, jossa on jouduttu yhä enemmän ottamaan huomioon se suuntaus, että paine on enemmänkin kohti suljettuja sarjoja. Tokihan maissa joissa massia riittää hyvinkin pitkälle eri sarjatasoille, on tilanne tämän suhteen toinen. Esim valioliigasta pudotessaan seura saa matkaansa 40 miljoonan fyffet, jotka siis maksetaan noistatv-sopimus rahoista ym vastaavista.Ei ollut asfalttikartellikaan mitenkään typerä Lemminkäisen kannalta. Se turvasi pitkään Lemminkäisen bisnestä. Silti siitä tuli tuomi ja 68 miljoonan euron sakot.
Kyse on edelleen siitä että kenellä tahansa pitää olla mahdollisuus voittaa jääkiekon suomen mestaruus. Sitä ei saa rajoittaa kohtuuttomilla osallistumismaksuilla tai muilla ehdoilla. Lisenssijärjestelmä on ok ja urheilulliset sarjaportaat joita pitkin noustaan pelaamaan mestaruudesta.
Niillä lienee kuitenkin joku sopimus asiasta. Ei sopimuksia noin vain rikota ilman seurauksia. Toki se titteli jollain tapaa voitaisiin ottaa pois. Siinä menisi varmaan samalla Liigajoukkueilta mahdollisuus osallistua CHL:ään. Eiköhän liitossakin ole toiveissa hoitaa asia toisella tavalla. Varsinkin kun liiton ja Liigan johdossa on samoja naamoja.Jos jääkiekon SM:stä kilpaillaan, niin käytännössä tämä ei vaatisi mitään toimia liigalta. Jääkiekkoliitolla on oikeus tämän käyttöön, jota liiga saa käyttää heidän luvalla. Käytännössä siis liitto voisi koska vaan kieltää liigaa käyttämästä titteliä "Suomen mestari".
Miksi lisenssijärjestelmä on mielestäsi ok jos osakkeen osto ei? Kyllähän liigatason halli maksaa enemmän kuin osake.Ei ollut asfalttikartellikaan mitenkään typerä Lemminkäisen kannalta. Se turvasi pitkään Lemminkäisen bisnestä. Silti siitä tuli tuomi ja 68 miljoonan euron sakot.
Kyse on edelleen siitä että kenellä tahansa pitää olla mahdollisuus voittaa jääkiekon suomen mestaruus. Sitä ei saa rajoittaa kohtuuttomilla osallistumismaksuilla tai muilla ehdoilla. Lisenssijärjestelmä on ok ja urheilulliset sarjaportaat joita pitkin noustaan pelaamaan mestaruudesta.
Missäs vaiheessa olen sanonut että osakkeen osto ei olisi OK? Hintaa olen kyllä pitänyt korkeana. Pari viestiä sitten sanoin että 2,5 miljoonaa olisi realistisempi taso.Miksi lisenssijärjestelmä on mielestäsi ok jos osakkeen osto ei? Kyllähän liigatason halli maksaa enemmän kuin osake.
Ässät omisti hetken . Tarkoitinkin, että typerä vaatia liigatason hallia nousijalle kun kaupungit kuitenkin ne kustantaa ja ei ole kaikkialla valmiina.Missäs vaiheessa olen sanonut että osakkeen osto ei olisi OK? Hintaa olen kyllä pitänyt korkeana. Pari viestiä sitten sanoin että 2,5 miljoonaa olisi realistisempi taso.
Ei taida yksikään Liigaseura omistaa liigatason hallia.
Minä löysin tiedon että Ässät olisi omistanut 44 prosenttia hallin osakkeista. Ei koko hallia. Silloinkin kaupungilla oli osake-enemmistö. Ässät oli silloinkin vuokralla osittain omistamassaan hallissa.Ässät omisti hetken . Tarkoitinkin, että typerä vaatia liigatason hallia nousijalle kun kaupungit kuitenkin ne kustantaa ja ei ole kaikkialla valmiina.
Lisenssijärjestelmällä varmistetaan tietty taloudellinen ja urheilullinen perustaso, jota liigajoukkueelta on ihan perusteltua edellyttää. Jo niiden edellytysten rakentaminen on alemman sarjatason seuralle kallista puuhaa ja myös useille nykyisille liigaseuroille hyvin haasteellista ylläpitää. On kuitenkin aika vahva konsensus siitä, että tietyt lisenssikriteerit ovat tarpeellisia, joskin on heitäkin, jotka ratkoisivat sarjapaikat puhtaasti urheilun ehdoilla, olipa halliolosuhteet ja muu seuratoiminnan kokonaisuus millainen tahansa.Miksi lisenssijärjestelmä on mielestäsi ok jos osakkeen osto ei? Kyllähän liigatason halli maksaa enemmän kuin osake.
Ei sillä ole mitään väliä kuka sen hallin maksaa. Liigatason halli on syytä olla käytössä, että kykenee taloudellisesti liigatason organisaatiota pyörittämään. Ei tätä vaatimusta/ehtoa huvikseen aseteta, vaan halutaan seurojen olevan kykeneviä pelaamaan ammattilaissarjassa.Ässät omisti hetken . Tarkoitinkin, että typerä vaatia liigatason hallia nousijalle kun kaupungit kuitenkin ne kustantaa ja ei ole kaikkialla valmiina.
Boldasin tuosta kohdan, mikä kuvaa omaa ajatusmaailmaani. Tottakai ymmärrän lisenssijärjestelmän hyödyt ja tarpeellisuuden, mutta sitten taas toisaalta kolikossa on se toinen puoli. Ensinnäkin kuinka todennäköinen vaihtoehto on sellaisen seuran nouseminen, jolla fasiliteetit ovat tasoa ulkojää? Ei ne ole kovin todennäköisiä. Jos olisi suora nousu, niin sieltä olisi tänä vuonna nousemassa IPK. Eihän siellä halli missään määrin ole Liigan edellyttämällä tasolla ja kapasiteetti on Liigaan auttamatta liian pieni. Mutta sitten taas pohdintana, että mitä sitten? Eikö se suurin ongelma ole silloin IPK:n oman talouden kanssa ja eikö se olisi vähän niin kuin seuran omalla vastuulla miten aikoo toimia Liiga-paikan suhteen? Miten muut seurat siitä kärsisivät? Ok, tottahan suuret seurat haluavat mielenkiintoisia vastustajia ja IPK:n tullessa vieraaksi voisi olla vaikea myydä lippuja, mutta ehkä ekat pelit silti voisi kiinnostaa? Ehkä jonkun staran voi olla hankalaa pukea kamoja IPK:n hallissa, kun puuttuu ne kirkkaat valot? Mutta mitä sitten?Lisenssijärjestelmällä varmistetaan tietty taloudellinen ja urheilullinen perustaso, jota liigajoukkueelta on ihan perusteltua edellyttää. Jo niiden edellytysten rakentaminen on alemman sarjatason seuralle kallista puuhaa ja myös useille nykyisille liigaseuroille hyvin haasteellista ylläpitää. On kuitenkin aika vahva konsensus siitä, että tietyt lisenssikriteerit ovat tarpeellisia, joskin on heitäkin, jotka ratkoisivat sarjapaikat puhtaasti urheilun ehdoilla, olipa halliolosuhteet ja muu seuratoiminnan kokonaisuus millainen tahansa.
Olen kyllä seurannut keskustelua ja sanonkin, että pienempään päin pitäisi mennä.Tiedoksi sinulle, että 10 on 33,33 prosenttia vähemmän kuin 15. Et todennäköisesti ole lukenut pariin vuoteen uusittuun sarjajärjestelmään liittyvää keskustelua, kun 20 joukkueen sarjasta höpötät. Toki 20 joukkuetta tullee olemaan liigan alaisuudessa, mutta se on eri asia.
Kyllä sen liigapaikan voi evätä. Todennäköisesti TUTO ei ole valmis maksamaan pyydettyä liigaosakkeen hintaa, eikä myöskään täytä Liigan vaatimuksia viime vuosien menestymisestä Mestiksen puolella.Tarkoitin sitä, että kun nyt TuTokin hakee liigapaikka, niin eihän sitä siltä voida evätä. Varsinkin jos vedotaan kartelliasioihin ja kilpailulainsäädäntöön. No sen mukaanhan sitten kaikkien, jotka jotenkin täyttävät kriteerit, pitäisi päästä mukaan. Nyt on rajattu että 16, otetaankin kaksi eli 17 ja tasapuolisuuden nimissä vielä Narrit, niin 18. Näin se paisuu, kun mitään oikeaa suunnitelmaa Liigan kehittämiseksi ei ole ja Liiga yllätettiin ensin K-Espoon ja nyt myöhemmin TuTon toimesta pöksyt nilkoissa.
Nää tulkinnat on kyllä ihan sitä itseään.. Eihän Liiga estä kilpailijoita tulemasta markkinoille. Siitä vaan oma sarja pystyyn...
– Mielestäni alkaa olla ainakin todella lähellä, että SM-liigassa pitäisi pystyä toimimaan niin sanotusti lisenssiyrittäjänä. Kilpailulaki lähtee siitä, että monopoliasemassa oleva yritys, kuten SM-liiga, ei saa kohtuuttomasti rajoittaa uusien yrittäjien alalle tuloa, Rauste kertoo.