Mainos

Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi

  • 1 415 865
  • 11 690

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)

Toisaalta muistelisin, että tuo Liigan ja liiton välinen sopimus oli mallia toistaiseksi voimassa oleva ja purettavissa 6kk ennakkovaroituksella. Jos Liiga nyt ensimmäisiä hakemuksia ottaa sisään vasta kaudeksi 2024-25, niin onhan tuossa vielä aikaa sopimusta värkätä uusiksi, jos tarve sitä vaatii. Tarvettahan ei ole, ennenkuin Liigan ovia kolkuttelee enemmän kuin yksi seura, joka ehdot täyttää.
 
Tuossa olisi sellainen ongelma, että Mestiksestä karsimaan pitäisi saada joukkueet, joilla olisi edes jotenkin realistinen mahdollisuus pelata SM-liigassa. Ei esim. viime kausien Mestiksen kestomenestyjä Ketterä voisi mitenkään järkevästi pelata liigaa reilun tuhannen katsojan hallissaan.
Tästä itseaiheitetusta pattitilanteesta ei päästä ennen kuin tästä vaatimuksesta joustetaan. Yhtäkään ei-liigahallia ei tulla investoimaan liigatasolle niin kauan kuin liiga on suljettu.

Mitä enemmän liiga tämän seurauksena näivettyy Euroopan sarjoihin verrattuna, sitä tyytyväisempi olen nyt viitisen vuotta jatkuneeseen suljetun liigan boikottiini.

Silloin kun Mestiksessä vielä kilpailtiin (edes kabinetti) nousuista, kestomenestyjät täyttivät kolmetuhatpaikkaiset hallitkin.
 
Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Ajatus, että Ketterä, KeuPa tms.karsisivat liigaan on naurettava ja sen takia nousu- / putoamismahdollisuus 2 ylimmän sarjatason välillä on järkevää vain 10 + 10 mallissa eli "liigan sisällä".
Itse näen niin, että nämä Ketterät ja KeuPat ovat nimenomaan tämän Mestiksen panoksettoman näivettymisen ajan menestyjiä. Jos liigapaikkaa voisi tavoitella karsinnoissa, liigakelpoisuutta tavoittelevat organisaatiot lisäisivät panostuksia joukkueeseen, jolloin niiden todennäköisyys nousta Mestiksen kärkipaikoille kasvaisi. Liiga-paikkaa tavoittelemattomat seurat eivät lähtisi tähän mukaan, eivätkä todennäköisesti enää pärjäisi yhtä hyvin. Näen melko pienenä riskinä sen, että esim. Ketterä olisi jonain keväänä niin vahva, että se voittaisi liigajoukkueen karsintasarjassa, vaikka hyvällä työllä vielä Mestiksen liigatavoittelijat voittaisikin.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tästä itseaiheitetusta pattitilanteesta ei päästä ennen kuin tästä vaatimuksesta joustetaan. Yhtäkään ei-liigahallia ei tulla investoimaan liigatasolle niin kauan kuin liiga on suljettu.

Mitä enemmän liiga tämän seurauksena näivettyy Euroopan sarjoihin verrattuna, sitä tyytyväisempi olen nyt viitisen vuotta jatkuneeseen suljetun liigan boikottiini.

Silloin kun Mestiksessä vielä kilpailtiin (edes kabinetti) nousuista, kestomenestyjät täyttivät kolmetuhatpaikkaiset hallitkin.
Joensuussa päätös halliin investoimisesta on jo tehty ja se toteutetaan aivan piakkoin. Joensuun halli lienee kyllä liigakelpoinen jo nyt ennen investointiakin.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Jos sarjajärjestelmän muutosta jossain vaiheessa saadaan alulle, niin itse olen päätynyt 12+10 sarjoihin. Meillä on mahdollisesti 17 Liiga-kelpoista seuraa kohta ja tuolla jaolla saataisiin alempaankin sarjaan 5 sellaista joukkuetta, jolla on kykyä ja halua ensimmäisestä kaudesta lähtien pyrkiä sarjanousuun. Loput viisi tulisi nykyisen Mestiksen itsenäisisimmin pärjäävistä joukkueista, joilla olisi elinvoimaa ilman Liiga-seurojen farmitoimintaa.

Koko systeemi pitäisi tulla nykyisen Oy:n alle ja brändityö B-sarjan suhteen on tehtävä tarkoin, että ihmiset innostuvat siitä ja pitävät tavoitteellisena sarjana. Pahinta mitä voisi tapahtua on se, että media unohtaa B-sarjan ja tuhoamme kaikki organisaatiot, jotka sinne putoavat useammaksi vuodeksi.

Tylynä ihmisenä sulkisin B-sarjan alapäästä ainakin hetkeksi (3-4vuotta), jotta järjestelmän aiheuttamat konkurssivaarat saataisiin parhaiten vältettyä.
 
Joensuussa päätös halliin investoimisesta on jo tehty ja se toteutetaan aivan piakkoin. Joensuun halli lienee kyllä liigakelpoinen jo nyt ennen investointiakin.
Se nyt oli jo muutenkin verrattavissa viime nousijoiden halleihin ennen niiden remontteja.

Mutta jos vaatimuksena on ettei voi karsia ettei tuhannen katsojan hallilla vaan päästä karsintoihin tai liigaan niin sitten jatketaan hamaan tappiin suljetulla liigalla ja puoliammattilaismestiksellä tuhannelle katsojalle.

Kannattaisikohan liigaan tällöin harkita änärityylistä varausjärjestelmää.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Tylynä ihmisenä sulkisin B-sarjan alapäästä ainakin hetkeksi (3-4vuotta), jotta järjestelmän aiheuttamat konkurssivaarat saataisiin parhaiten vältettyä.
Kyllä se tippuminen aina tuntuu, mutta jos homma avataan, niin sitten avataan kunnolla tappiin asti.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mutta jos vaatimuksena on ettei voi karsia ettei tuhannen katsojan hallilla vaan päästä karsintoihin tai liigaan niin sitten jatketaan hamaan tappiin suljetulla liigalla ja puoliammattilaismestiksellä tuhannelle katsojalle.
Olennaista on, että jos karsitaan, niin karsitaan sitten tosissaan. Mitään sellaisia pelailuja, joissa jo valmiiksi tiedetään, että kävi peleissä miten kävi, Mestis-seura ei missään tapauksessa ota liigapaikkaa vastaan, on turhaa järjestää.

Kannattaisikohan liigaan tällöin harkita änärityylistä varausjärjestelmää.
Eipä taida olla mitenkään mahdollista Suomen lainsäädännön puitteissa.
 
Olennaista on, että jos karsitaan, niin karsitaan sitten tosissaan. Mitään sellaisia pelailuja, joissa jo valmiiksi tiedetään, että kävi peleissä miten kävi, Mestis-seura ei missään tapauksessa ota liigapaikkaa vastaan, on turhaa järjestää.
Voisihan liigajengin sitten vain tiputtaa nostamatta ketään, jos ei pärjää "ketteröille" kaukalossa paras seitsemästä sarjassa. Tämä tietysti täyttä utopiaa.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kutsukaa hulluksi mutta näiden viimepäivien statementtien jäljiltä uskon että Liiga oikeasti harkitsee jonkinlaista Liigan avausta. 17 jengiä vaan on yksinkertaisesti liikaa Suomen markkinoilla, ja K-Espoo + Jokerit tullaan kuitenkin jossain vaiheessa nostamaan Liigaan, niin jotain täytyy keksiä.

Ehkä jopa Liigan & Mestiksen väliin joku uusi sarjataso 10+10 tyyppisesti tms.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Miksi tuota 10+10 mallia jauhetaan jatkuvasti? Tuollaisessa mallissa sitten playoffsit on ihan naurettavan pienet
tai vastaavasti runkosarjassa on vielä vähemmän panosta kuin nykyään. Lisäksi moni lopettaa liigan katsomisen kun oma joukkue on b sarjassa muutaman vuoden ja alkaa vaikka lenkkeilemään tai lukemaan kirjoja.
 
Glove

Kansanterveydellisesti lenkkeily olisi paljon parempi vaihtoehto kuin sohvalla lätkämatsin katsominen kaljaa juoden.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Miksi tuota 10+10 mallia jauhetaan jatkuvasti? Tuollaisessa mallissa sitten playoffsit on ihan naurettavan pienet
tai vastaavasti runkosarjassa on vielä vähemmän panosta kuin nykyään. Lisäksi moni lopettaa liigan katsomisen kun oma joukkue on b sarjassa muutaman vuoden ja alkaa vaikka lenkkeilemään tai lukemaan kirjoja.

Vähemmän panosta kuin nykyään? Mikäli itse olen mitään noista 10+10 malleista ymmärtänyt, niin niissä olisi putoamiset ja nousemiset (ainakin tuon 10+10 rakenteen sisällä) ja jo pelkästään sen myötä sitä panosta on hyvinkin paljon enemmän, kuin nykymallissa.

Muutoinkin ihmetyttää nämä jotkut nimimerkit, jotka täällä aina aika ajoin ihmettelee, että "mistä pelataan". Jos joku pelaaja tuota kysyisi, niin ihan ensimmäisenä häneltä voisi kysyä, että oletkohan sä ollenkaan oikeassa paikassa? Jos siitä kysymyksestä selviäisi kuivin jaloin, niin voisi kysyä seuraavaksi, että kuinka monta kertaa Liigan pudotuspelit on voitettu runkosarjan sijalta 1. ja kuinka monta kertaa se on voitettu runkosarjan sijalta 8.? Jos pelaajan silmistä näkisi, että tuuttaa varattua, niin sitten voisi vain todeta, että pelaa palkkasi eteen.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Jo laskennallisesti näkee, että jos 10 joukkueen a liigassa 8 pääsee playoffseihin niin 80% on playoffseissa ja kun yksi kymmenestä varmasti rakentaa huonon joukkueen niin sitten käytännössä suurin osa peleistä voi pelata stressaamatta ja jos joukkue tippuu niin parhaat tekee sopimuksen a liigan muuhun joukkueeseen tai lähtee ulkomaille. Näin b sarja muuttuu muutamassa vuodessa nykyiseksi mestikseksi. Nykyisin vain 66% on playoffseissa. Toki sitten jos 4 parasta pääsee playoffseihin niin se olisi ok. tosin silloin olisi katsojia vain kolmessa kaupungissa eli tampereella ja kahdella muulla paikkakunnalla,
 
En tiedä, kuinka nuori olet, mutta kyllä jääkiekon Suomen pääsarjassa on pelattu myös kuuden joukkueen pudotuspelejä. Ja tietenkin yksi vaihtoehto voisi olla, että runkosarjan seitsemän parasta menisi pudotuspeleihin, b-Liigan runkosarjan parhaan kanssa. Jos tuolle b-Liigan runkosarjan parhaalle annettaisiin samalla paikka a-Liigaan seuraavaksi kaudeksi, niin a-Liigan runkosarjan kolme viimeistä voisi pelata b-Liigan runkosarjan sijoille 2.-6. jääneiden kanssa kahdesta viimeisestä paikasta a-Liigassa seuraavalle kaudelle. Tämä tekisi sen, että aina vähintään yksi joukkue vaihtuisi a-Liigassa, mutta mahdollisuus olisi peräti kolmen joukkueen vaihtumiseen.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Olen tosi vanha ja kun muistetaan kuinka 90-luvulla kahden ulkomaalaisen aikana he usein olivat pelin parhaat pelaajat ja nyt 15 joukkueen aikana eivät erotu niin paljon kuin joskus aikaisemmin niin sanoisin, että liigaa kannattaa ennemmin laajentaa kuin supistaa . sitten kun häntäpään joukkueet ottavat vastaan 200 maalia enemmän kuin tekevät on aika supistaa liigaa. Näin Ässien kannattajana täytyy vielä sanoa , että karsinnat tai peräti suora putoaminen on minulle ok , mutta liigan supistaminen ilmoitusasiana 10 joukkueeseen on naurettavaa ja jääkiekon tuhoamista
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
mutta liigan supistaminen ilmoitusasiana 10 joukkueeseen on naurettavaa ja jääkiekon tuhoamista

Kun siellä Liigassa on nyt 15 osakasta, niin ei tuollainen asia voi tulla ilmoitusluontoisena asiana, ainakaan joukkueille itselleen. Luultavasti vaatisi yksimielisyyden 15 osakkaan kesken. Toki faneille se sitten toki voi tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta, pelkkänä kylmänä ilmoituksena. Toki tuotakin epäilen ja kyllä asiaa varmaan huolellisesti valmisteltaisiin myös julkisuudessa.

Jos sitten jatketaan spekulointia, niin jos mentäisiin vaikka 9+9 malliseen sarjaan sillä tavalla, että Liigaan otettaisiin sisään kolme uutta joukkuetta ja sitten jakauduttaisiin ikäänkuin A ja B Liigoiksi ja tämän jälkeen media raha jaettaisiin siten, että A Liigan joukkueet saisivat saman, kuin nykyään ja kuuden "yli jäävän" seuran rahat jaettaisiin yhdeksän kesken B Liigassa, niin B Liigan yksittäinen seura saisi tuota media rahaa 2/3 osaa siitä, mitä nykyinen Liiga seura saisi. Olisiko se lähtökohtaisesti silti jääkiekon tuhoamista?

Jos sitten kysytään, että miksi mahdollinen mediakumppani haluaisi maksaa B Liigan peleistä ja sellainen tilanne olisi todella päällä, niin sitten vaan runkosarjaan ristiinpelaamisia A ja B Liigan välillä. Kun mediakumppanit ainakin tähän asti ovat halunneet yksinoikeuden, niin tuollainen malli pakottaisi heidät ottamaan B Liigan myös mukaan sopimukseen.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Täältä ehdoton ei kaikenlaisille ristiinpelaamisille, 10+10 sarjoille jne.

14-16 joukkuetta Liigassa. 10-12 joukkuetta Mestiksessä. Karsinnat takaisin ja jos Mestiksen voittaja ei ole kykeneväinen täyttämään Liigan vaatimia kriteerejä, niin sitten karsintasarja ei toteudu. Yksinkertaista. Mitään hupipelejä ei ruveta järjestelemään.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Menee haastavaksi auditoida Mestiksen mestari yht'äkkiä Mestiksen pudotuspelien ja karsintojen välissä.

Pitäisi melkein tehdä niin että kaikki pudotuspeleihin pääsevät Mestisseurat ilmoittavat ovatko halukkaita karsimaan ja tekevät tarvittavat selvitykset jo tuolloin. Toinen mahdollisuus on pelata karsinnat ja katsoa niiden jälkeen jos Mestisseura on nousemassa että täyttääkö se lisenssivaatimukset. Jos Mestisseura ilmoittaa että liiga ei kiinnosta niin siinä tapauksessa jätetään sitten karsinnat pelaamatta.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Karsinnat takaisin ja jos Mestiksen voittaja ei ole kykeneväinen täyttämään Liigan vaatimia kriteerejä, niin sitten karsintasarja ei toteudu. Yksinkertaista. Mitään hupipelejä ei ruveta järjestelemään.

Kyllähän tämä olisi varmaan se perinteisin tapa tehdä asioita. En vain näe tässä suomalaisessa viitekehyksessä tilannetta, jossa toimitusjohtaja kertoo osakkaille, että luovuttiin Liiga osakkeesta (joka tuo seitsennumeroisen luvun euroja vuosittain sisään), koska jääkiekko aiheisella foorumilla oltiin sitä mieltä, että se olisi Suomikiekon etu.

Tästä johtuen näkisin mahdollisen uudistuksen paljon toteutuskelpoisempana, jos niiden osakkaiden määrä nostettaisiin, laskemisen sijaan ja jos osakkaiden määrä saavuttaisi riittävän määrän, niin silloin nuo osakkaat keskenään sopisi, miten jakautua mahdollisesti kahteen portaaseen.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksi tuota 10+10 mallia jauhetaan jatkuvasti? Tuollaisessa mallissa sitten playoffsit on ihan naurettavan pienet
tai vastaavasti runkosarjassa on vielä vähemmän panosta kuin nykyään. Lisäksi moni lopettaa liigan katsomisen kun oma joukkue on b sarjassa muutaman vuoden ja alkaa vaikka lenkkeilemään tai lukemaan kirjoja.
Mitä se oikeasti muuttaisi playoffien suhteen?

Sääliplayoffslomarengaskierros läpsyttely jäisi pois, eli mitä, joku 8 ottelua?

Fakta kuitenkin on se että lähivuosina Liigassa tulee olemaan 17 joukkuetta joka on yksinkertaisesti liikaa, eli jotain täytyy keksiä, johon myös kaikki julkisuuteen viimepäivinä annetut lausunnot viittaa;

Liiga (Lopun lauseet)

Jokerien paluulle tyly stoppi – nyt käännettä kommentoivat HIFK:n ja Kärppien pomot (Niin ikään lopussa)

10+10 nyt oli hatusta heitetty, mutta pienempi Liiga tarkottaisi myös Mestiksen tason nousua, jolloin itse pidän että 12 olisi varmaan aika sopiva maksimi Liigan joukkuemäärä.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Iltalehti osaa kertoa, että nyt Liigassakin puhutaan jo ihan avoimesti, että järjestelmää voitaisiin uudistaa. Mitään tiettyä vaihtoehtoa ei ole lyöty pöytää, mutta asiasta aletaa ilmeisesti keskustelemaan. Joten nyt sitten kait on paikalla myös täällä alkaa taas erilaisia ehdotuksia alkaa latomaan pöytään.

Lupaavalta ainakin omaan korvaan kuulostaa kohta "Kahden joukkuemääriltään pienemmän ammattilaisliigan malli, jossa keväällä pelattaisiin karsinnat, on yksi tulevaisuuden vaihtoehdoista". Meinaa ainakaan omasta mielestä ei ole mitään järkeä lähteä Liigaa pienentämään, ellei sillä pyritä siihen, että se toinenkin taso olisi tulevaisuudessa ammattilaissarja.
 
Glove

Jäsen
Pitäähn niiden jotain muuttaa, ettei sarja paisu 17 joukkueeseen. Ensi vuonna nostetaan K-Espoo ja sitten jatkossa pidetään liiga 16 joukkuun sarjana ja mielestäni viimeinen voisi tippua suoraan ja toiseksi viimeinen karsia.
 
Moritz

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Dallas Stars
Veikkaan että jos Liiga oikeasti "jaettaisiin" kahteen sarjaan, niin joukkueet pelaisivat silti joitakin keskenäisiä pelejä sarjojen välillä, jossa pisteet lasketaan sitten omiin sarjataulukkoihin. Eli jos joku SaiPa esim. joutuu kakkossarjaan niin saisivat silti Tapparat, Kärpät, IFK:n ym. vieraiksi eivätkä joutuisi pelaamaan pelkkiä Jokipoikia, jokereita ja muita Mestis-seuroja vastaan.

Vaikea vaan uskoa että pienemmissä seuroissa ihan muuten vaan hyväksyttäisiin käytännössä varma alemmalle tasolle putoaminen. Niin vahvasti umpisolmulla tää nykyinen Liiga on suljettu että joku kompromissi systeemi sieltä tulisi jos se avattaisiin. Tai sitten vaan porhalletaan 17-18 joukkueella ja leikitään ettei mitään ongelmaa olekaan.

e: nähtävästi toisessa ketjussa juuri myös ehdotettu.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös