Jos tuollaiselle usean kymmenen miljoonan euron hallihankkeelle on hankalaa saada rahoitus edes päävuokralaisen vakaassa liiketoimintatilanteessa, niin mitä luulet kuntapoliitikkojen ajattelevan sellaisessa skenaariossa jossa on riski päävuokralaisen maksukyvyn selkeälle alentumiselle?Miksi hallihankkeet lyötäisiin jäihin, jos sarja olisi auki? Asianhan voi myös nähdä niin, että olosuhteisiin olisi syytä panostaa nimenomaan nykyistä enemmän, jos liiga olisi auki. Ei pelkästään nykyisten liigaseurojen osalta vaan myös niiden mestisseurojen osalta, jotka mielivät liigaan joskus päästä.
Ei se tietenkään mikään erityisen tärkeä mittari ole sarjajärjestelmän toimivuuden kannalta. Kuitenkin sillä on mielestäni negatiivinen vaikutus suomalaisen jääkiekkoilun kannalta jos jääkiekkoilijoiden työpaikkoja vähennetään.Tässä ketjussa on aiemminkin oltu sarjan avaamista ja/tai joukkuemäärän pienentämistä vastaan, kun ollaan oltu huolissaan jääkiekkoilijoiden työpaikkojen puolesta. Mutta ihanko oikeasti toimivan sarjajärjestelmän mittari on se, että kuinka monta jääkiekkoilijaa sillä pystytään työllistämään? Ja nimenomaan ajatuksella, mitä enemmän niin sen parempi.
Itse olen aika vahvasti sen kannalla että Liiga pitäisi ensin laajentaa mahdollisuuksien mukaan 20 joukkueen sarjaksi ja tämän jälkeen joko; A) Pilkkoa ylemmäksi ja alemmaksi Liigaksi tai B) Aloittaa kausi isona sarjana ja jakautua kauden mittaan ylemmäksi ja alemmaksi lohkoksi. Molemmissa vaihtoehdoissa kaikki joukkueet saman tv-sopimuksen alle. Nykyisellään Liigan alla on niin suuri resurssikuilu ja farmeina toimivia joukkueita, ettei sinne nykyisten Liiga-seurojen tiputtamisella saavutettaisi mitään hyvää.