Mainos

Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi

  • 1 415 184
  • 11 689

Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Täällä on kyllä välillä aika korkealentoisia ehdotuksia..

Mitenkäs toimisi tämmöinen villi idea, että pääsarjassa olisi vaikka 12 joukkuetta joista kahdeksan jatkaa pudotuspeleihin ja viimeinen putoaa alempaan sarjaan ja sen voittaja nousee ensikaudeksi hallin koosta ym. riippumatta? Jos ihan pakko niin viimeinen ja toiseksiviimeinen voisivat pelata keskenään tippujasta. Eikö kuulostakkin hurjalta?

Ainiin, unohdin. Eihän tämä voi toimia suomessa koska ei toimi suomessa. Jatkakaa.
Ei voi toimia, mitenkään, ikinä. Ei kannata ees kokeilla.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tähän on varmaan yhtä paljon mielipiteitä kuin ihmisiäkin, mutta itse mieluummin katsoisin vaikka tunnin rankkareita kuin tasapelin. Mikään ei ole pahempi antikliimaksi kuin tasapeli ja yhtä hyvin olisi voitu tällöin jättää koko matsi pelaamatta.

Lisäksi jos tasapelit otetaan mukaan kuvioon, niin mielestäni silloin koko pistesysteemi pitäisi muuttaa siten, että voitosta tulee vain 2p. Ainakin oma kiinnostus putoaisi todella merkittävästi jos pelin tuloksen perusteella ottelusta voi tulla erimäärä pisteitä.
Täysin eri mieltä ensimmäisestä kappaleesta. Ottaisin ihan mielelläni tasapelit takaisi, eikä minulla ollut koskaan mitään niitä vastaan. Toisesta kappaleesta siitä samaa mieltä, että kahden pisteen systeemiin olisi järkevintä siirtyä sen jälkeen. Mutta ei todellakaan mitään luuseripistettä jatkoajan hävinneelle, vaan nolla pistettä niin kuin joskus ennen. Ja siirtyminen 5 vs. 5 -peliin. Voisi kuitenkin harkita Jatkoajan pidentämistä samalla 10 minuuttiin.
 
stop madness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tähän on varmaan yhtä paljon mielipiteitä kuin ihmisiäkin, mutta itse mieluummin katsoisin vaikka tunnin rankkareita kuin tasapelin. Mikään ei ole pahempi antikliimaksi kuin tasapeli ja yhtä hyvin olisi voitu tällöin jättää koko matsi pelaamatta.
Itsellä täysin päinvastainen mielipide tuosta. Jos joukkueet pelaavat varsinaisella tasan olisi urheilullisesti järkevämpi antaa molemmille saman verran pisteitä. Samalla tasurit kannustaisi joukkueita voittamaan varsinaisella peliajalla, koska yksi piste on aina negatiivinen tulos kuntopuntarin kannalta. Ei ole mitään antikliimaksimpaan kuin voittaa jossain typerässä hassuttelussa ja sanoa "jee"
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No varmaan se että runkosarja on lähes täysin mitätöity näillä 12 joukkueen pudotuspeleillä tekee ison määrän merkityksettömiä otteluita kaudessa. Sitten tietenkin se että liigakin on vain näennäisesti auki, jolloin ketään ei kiinosta joukkueet jotka eivät tavoittele mestaruutta. Jos Liigassa olisi Sveitsin ja Ruotsin tapaan vain 52 runkosarja peliä niin olisi sekin tuntuva 14% vähennys. Tulisi joukkueille edes jonkunlainen paine voittaa pelejä jo alkukaudessa ja kulutkin olisivat pienempiä.
Vai että lähes täysin mitätöity. Ymmärrettävää, että näin ajattelee kärkijoukkueen kannattaja, mutta eikö se runkosarja olisi kärkijoukkueiden kannalta yhtä mitättömiä pelejä täynnä, vaikka pleijareihin menisi 8 parasta?

Jos haluttaisiin mukaan vain sellaiset joukkueet, jotka olisivat joka kausi samalla viivalla mestaruustaiston suhteen, niin oikea joukkuemäärä olisi varmaankin 4-5.

Eikä tuo 60 -> 52 niin älyttömästi muuta otteluiden merkittävyyttä. Ei näy myöskään kalenterissa kovin paljoa, jos kuukaudessa olisi keskimäärin 1 peli vähemmän per joukkue.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tässä tapauksessa lähinnä, se että siellä häntäpäässä ei ole tarvinnut enää tammikuussa hirveästi stressata kun kausi on käytännössä jo ohi + oliko viimekaudella Sport jolla oli vielä mahdollisuudet pudotuspeleihin, tyhjensi pakan jo kesken kaiken. Tällainen laskee kiinnostusta ja uskottavuutta.

Toki nyt kun on karsinnat ei varmaan tyhjennellä ihan vanhaan malliin, mutta se putoaja pitäisi kyllä olla tuon playout sarjan häviäjä suoraan.
Toisaalta nyt joukkueita jää pleijareiden ulkopuolelle sama määrä, mitä jäisi jos joukkueita olisi 12 ja pleijareihin pääsisi 8. Eli käytännössä ihan yhtä aikaisin alkaa ne "turhat pelit" niillä parilla jumbojoukkueella.

Suora putoaminen ja nousu on itselläkin ollut aina toiveissa.
 
Emu1

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täällä on kyllä välillä aika korkealentoisia ehdotuksia..

Mitenkäs toimisi tämmöinen villi idea, että pääsarjassa olisi vaikka 12 joukkuetta joista kahdeksan jatkaa pudotuspeleihin ja viimeinen putoaa alempaan sarjaan ja sen voittaja nousee ensikaudeksi hallin koosta ym. riippumatta? Jos ihan pakko niin viimeinen ja toiseksiviimeinen voisivat pelata keskenään tippujasta. Eikö kuulostakkin hurjalta?

Ainiin, unohdin. Eihän tämä voi toimia suomessa koska ei toimi suomessa. Jatkakaa.

Ei ikinä!

Sen sijaan otetaan viellä lisää joukkueita jokaisesta Suomen kunnasta, niin ei jää jonkun peltihitsaamon sponsori rahat saamatta
Ja pelataan 60 sijasta 80 peliä niin saadaan sitä kautta viellä rahaa enemmän, eikun vaikka samantien 100 niin alkaa rahaa löytymään.

50 peliä.
14 joukkuetta.
8 pudotuspeleihin.
Viimeinen tippuu suoraan.
12. Ja 13. Karsinta sarjaan.

Siinä olisi mielenkiintoinen sarja joka voisi jotain myös kiinnostaa. Tällä hetkellä 12 joukkuetta pääsee pudotuspeleihin niin koita nyt tässä saada mun työkaverit kiinnostumaan liigasta kun käytännössä pelataan 60 ottelua ilman panosta.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Mikään ei ole pahempi antikliimaksi kuin tasapeli ja yhtä hyvin olisi voitu tällöin jättää koko matsi pelaamatta.
Mitäs vikaa tasapeleissä on? Onhan jalkapallonkin puolella tasapelit, hyvin yleisiä vieläpä ja ei silloin ole lainkaan sellainen olo että peli olisi ollut turha. Jos paremmuutta ei saada kerta selville peliajan puitteissa niin silloin pisteet kuuluukin jakaa. Ei rankkarivoitto koskaan ole itselle tuntunut ollenkaan niin hyvältä, tai tappio pahalta. Se on lähinnä sellainen "ihan kiva". Käytännössä jos 65min jälkeen maalit on yhä tasan, periaatteessa se tuntuu melkeinpä tasapeliltä.

Eilinen IFK-KooKoo oli suorastaan surkuhupaisa näytös. Kumpikaan ei olisi ansainnut lisäpistettä tuosta.
 
Veleho

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Itse asiassa nuo jalkapallon tasapelit on yksi merkittävä syy, miksi laji ei itseä juurikaan jaksa sytyttää arvokisojen ulkopuolella. Joku siinä vaan itseä niissä hiertää ja vie mielenkiinnon täysin. Eikä rajoitu edes pelkkään urheiluun, vaan kyllä ihan perheen keskenkin kaiken maailman lautapeleissakin sun muissa kisailuissa voittaja haetaan jollain keinolla väkisin, vaikka säännöt tasapelin mahdollistaisivat. Ymmärrän toki, että kaikki ei tätä mielipidettä varmastikaan jaa.

Pelkän jääkiekon parissa tämä myös voinee jonkinlainen ikäkysymyskin olla? Itselle kun nuo rankkarit ilman tasuria on se ns. normaali, kun taas vanhemmalle polvelle tasapelit lienevät paljon normaalimpi asia. Muistaakseni joskus 2000-luvun alussa tuo muutos taisi tulla?
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mietiskelin sellaista sarjajärjestelmää, jossa täyttyisi seuraavat kriteerit:
  • Kaikilla nykyisillä liigaseuroilla säilyisi teoreettinen mahdollisuus Kanada-maljaan
  • Sarjaan voisi ottaa uusia joukkueita matalammalla kynnyksellä kuin nyt
  • Merkityksellisiä pelejä olisi enemmän
  • Tasoerot olisi pienempiä
  • Yksittäisen seuran konkurssi ei pistäisi koko systeemiä uusiksi
Näillä premisseillä ehdottaisin ratkaisuksi A+B sarjoja, joista A-sarja on aina 10 joukkueen kokoinen ja B-sarjan koko riippuu siitä, moniko saa lisenssin ja on valmis maksamaan osakkeen. Lisenssin kriteerejä voisi nykyisestä madaltaa. Paikkaa B-sarjassa voisi siis hakea kuka vaan.

A-sarjassa pelattaisiin kuusinkertainen 54 ottelun runkosarja. Tämän jälkeen 7 parasta jatkaisi ylempään jatkosarjaan (pisteet säilyttäen), jossa pelataan kaikkia vastaan kertaalleen (6 ottelua). 3 huonointa taas joutuu karsintasarjaan, johon mukaan pääsee B-sarjan mestari. Karsintasarjassa pelataan kaksinkertainen sarja (6 ottelua), jonka jälkeen paras jatkaa ylemmän jatkosarjan joukkueiden mukaan playoffeihin, ja huonoin putoaa ensi kaudeksi B-sarjaan. Playoffit pelataan normaaliin tyyliin 8 joukkueen kesken.

B-sarjan eksakti malli ei tarvitse olla kiveen hakattu, vaan voi riippua siitä montako joukkuetta mukana on. Pääasia on, että pelejä tulisi noin 50, ja jollain keinolla selvitetään voittaja, joka pääsee A-sarjan karsintasarjaan. Jos B-sarja joskus kasvaa liian suureksi, voidaan se pilkkoa vielä B- ja C-sarjoihin.

TV-sopimus olisi molempien sarjojen yhteinen, mutta tulonjako olisi porrastettu. A-sarjan joukkueet saisivat kaikki saman osuuden (esim. 1/15) koko potista, mutta B-sarjan joukkueet saisivat edellisen kauden sijoituksen perusteella portaittain laskevan osuuden. Eli edellisellä kaudella karsintasarjassa pudonnut jengi saisi saman summan kuin A-sarjan joukkueet, mutta B-sarjan häntäpää paljon vähemmän. Jos B-sarjassa on paljon joukkueita, viimeisten ei tarvitse saada mitään - porrastus voisi olla aina esim sijoille 1-6. Tällä mahdollistettaisiin se, että B-sarjan kärkipään jengit olisivat taloudellisesti kilpailukykyisiä A-sarjan häntäpään kanssa, eikä B-sarjan kasvattaminen söisi muun porukan tuloja. Pitkäjänteisellä työllä sijoitustaan nostamalla B-sarjassa saisi aina vaan enemmän tv-tuloja, mikä mahdollistaa nousun tavoittelemisen. Liigaosakkeen arvo voisi olla nykyistä pienempi, koska sillä ei automaattisesti saisi samaa osuutta tv-rahoista kuin nyt.

Uskon, että tämänkaltainen sarjajärjestelmä olisi paljon helpompi ajaa läpi, kuin vaikkapa perinteinen 12 joukkueen Liiga. Koska B-sarjaan joutuminen ei olisi mikään kuolinsuudelma vaan tarjoaisi aidon mahdollisuuden sopeuttaa toimintaa urheilullinen panos säilyttäen, pienempien seurojen olisi helpompi se hyväksyä.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ensin 54 peliä runkosarjaa, jonka jälkeen 70% jatkaa suoraan playoffeihin, ja niillä kolmella viimeiselläkin on mahdollisuus vielä playoffeihin, kunhan on alemman sarjan paras. Eikös tuo ole merkityksettömien otteluiden huipentuma, kun voit hävitä 54 peliä putkeen, ja voittaa mestaruuden.
 
Emu1

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sarjajärjestelmä, jossa kilpailu toteutuisi:

14 joukkueen sarja
52 ottelua
8 pudotuspelihin
Sijat 9. 10. Ja 11. kausi päättyy suoraan.
Viimeinen tippuu suoraan
12. ja 13. sija karsintasarjaan Mestiksen 2. ja 3. kanssa.

Mestis, jossa joukkueilla olisi todellinen mahdollisuus suoran nousun myötä Liigaan ja myös sijoilta 2-3 mahdollisuus karsinnan kautta pelillisesti ansaita paikka.
Vaatimukset Liigaan vaadittavasta hallista ja yms. poistettavana ja ainoana kriteerinä nousta Liigaan olisi kilpailullinen menestys.
Putoavalle joukkueelle pieni avustus putoamisesta Liigasta Mestikseen.
 
Viimeksi muokattu:

Falling Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Tässähän tietysti myytäisiin vielä yhtä kanavapakettia molempien sarjojen alla hinnalla "järkyttävä". Kuka B-sarjan kannattaja olisi valmis tällaisesta maksamaan maltaita? Tuote on jo nyt ylihintainen, maksaisivatko nykyiset tilaajat A-sarjaan jäävistä kannattajista entistä isompaa hintaa, kun se on ylittänyt jo tässä vaiheessa monen kipurajan? B-sarjan kymmenestä joukkueesta vain hyppysellisellä olisi oikea mahdollisuus edes päästä pelaamaan mahdollisuudesta pudotuspeleissä. Jos näin onnellisesti sattuisi käymään ehtisi paketin ostaa sopivasti pudotuspeleihin. Palveluntarjoaja kiittää. Kaikissa näissä kahden portaan ehdotuksissa jää tärkein pointti ymmärtämättä: huippuarvokas tv-sopimus ei vedä katsojia riittävää määrää ollakseen järkevä, jos A-sarjassa on noin onnettoman vähän joukkueita. 14 on ehdoton minimi.
 
Sille on syynsä, miksi SHL:ssäkin 10/14 pääsee playoffeihin. Itseasiassa taitaa jokaisessa Euroopan kunnon sarjassa vähintään 10 päästä pudotuspeleihin.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Tässähän tietysti myytäisiin vielä yhtä kanavapakettia molempien sarjojen alla hinnalla "järkyttävä". Kuka B-sarjan kannattaja olisi valmis tällaisesta maksamaan maltaita? Tuote on jo nyt ylihintainen, maksaisivatko nykyiset tilaajat A-sarjaan jäävistä kannattajista entistä isompaa hintaa, kun se on ylittänyt jo tässä vaiheessa monen kipurajan? B-sarjan kymmenestä joukkueesta vain hyppysellisellä olisi oikea mahdollisuus edes päästä pelaamaan mahdollisuudesta pudotuspeleissä. Jos näin onnellisesti sattuisi käymään ehtisi paketin ostaa sopivasti pudotuspeleihin. Palveluntarjoaja kiittää. Kaikissa näissä kahden portaan ehdotuksissa jää tärkein pointti ymmärtämättä: huippuarvokas tv-sopimus ei vedä katsojia riittävää määrää ollakseen järkevä, jos A-sarjassa on noin onnettoman vähän joukkueita. 14 on ehdoton minimi.
Eikö nykyäänkin Mestiksen kannattajat joudu ostamaan liigapaketin? Koska molemmat sarjat ovat samalla operaattorilla, niin periaatteessa sillä kuinka monta joukkuetta pelaa kummassakin sarjassa ei juuri ole väliä. Tilaajamäärä ratkaisee, jotenkin voisi sanoa, että Mestiksessä olisi enemmän otettavaa kuin Liigassa kasvun suhteen.
 
Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Tuli eilisestä Hölön pressistä mieleen, että mitähän suomalaisen liigakiekkoilun tasolle ja nuorten kehitykselle tekee se, että kauden aikana ei suuren pelimäärän vuoksi voida harjoitella.

Hölö kommentoi pressissä, että tässä peliruuhkassa mennään pelirungon toistamisella, kun prosessi taas voisi edetä vain harjoittelemalla.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luulisi, että pelaaminenkin kehittää pelaajia. Kanadan junnuliigoissa, joilla on aika vahva rekordi nuorten pelaajien kehittämisen osalta, pelataan 68 ottelun runkosarja syyskuun lopulta maaliskuun lopulle.
 
Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
12 joukkueen sarja ja sama 52 ottelua, mikä SHL:ssä.
Ottelupäivät pääasiallisesti perjantai ja lauantai, joka toinen viikko perjantai ja sunnuntai.
Sarjaa pelattaisiin 25 viikkoa, eli syyskuun puolivälistä maaliskuun ensimmäiselle viikolle.
Sarjassa 12 joukkuetta pelaisin 4 kertaisen sarjan (4 x11 = 44).
Lisäksi olisi joko lohkot itä-länsi tai etelä-pohjoinen, joiden sisällä pelattaisiin nuo 8 puuttuvaa ottelua. Näistä osa arkena, koska muutama peli tulisi joka tapauksessa jakaa viikolle.

Edellämainitulla saataisiin parempia pelipäiviä ja mielenkiintoisempia pelejä, koska sarjassa ei todennäköisesti olisi niin suurta laatueroavaisuutta joukkueiden välillä.
Tämä puolestaan nostaisi käyttöasteita ja voisipa asiakkaat olla jonkun euron valmiimpia maksamaankin enemmän tuotteesta.
Myös loukkaantumiset todennäköisesti vähenesivät, koska rytmitys olisi parempi ja arki aikaa nuolla haavoja. Tällä saavutettaisiin puolestaan säästöjä.

Liigalle yhteiset teemaottelut ja perjantaiottelut olisivat enemmän suunnattu yrityselämän tarpeisiin ja niitä olisi ehkä jopa helpompi myydäkin, kuin tiistaita tai torstaita.
Lauantaipelit alkaisivat hieman myöhempään ja olisivat suunnattu enemmän aikuisteemoilla.
Sunnuntaipelit olisivat puolestaan suunnattuina enemmän lapsiperheaktiviteetteihin.

Sarjasta kahdeksan parasta pudotuspeleihin ja neljä viimeistä pelaisi kaksinkertaisen sarjan, jonka viimeinen joutuisi karsimaan divarin parhaan kanssa. Tällä sarjalla varmistettaisiin se, ettei kenenkään pelit päättyisi heti maaliskuun alkupuolella.

Lohkot esim.
Lohko1: TPS, Ässät, Lukko, Jokerit, K-Espoo ja HIFK
Lohko2: JYP, KalPa, Ilves, Tappara, Pelicans ja Kärpät.

Tai jopa siten, että lohkot olisivat
1 - Jokerit, K-Espoo, HIFK
2- TPS, Lukko, Ässät
3 - JYP, KalPa, Kärpät
4 - Ilves, Tappara ja Pelicans

Tässä tulisi suurta säästöä siirtymäkustannuksisssa ja saataisiin todennäköisesti vieraspaikkakuntalaisia suuremmin joukouin halleille käyttöastetta nostamaan.
 
Viimeksi muokattu:

Rasvasektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, HIFK, Junnut

Saattaa noi sunnuntait olla vähnä haasteellisia tapahtuman järjestämisen puolesta, kun noita palkkojakin pitää kuulemma maksaa työntekijöille tapahtuman aikana. Onko katsojat valmiita maksamaan sunnuntain peleistä enemmän kun lippujen hinnat on jo nyt aika korkeat? Hieman epäilen.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Itse en vaan hetkeksikään usko, että Liigasta löytyisi neljää joukkuetta, jotka vapaaehtoisesti suostuisivat pudottautumaan Mestikseen. Sen takia uskon edelleen, että ainoa toimiva tie olisi Liigan laajentaminen ja kahden ensimmäisen tason rakentaminen Liiga rakenteen sisään. Siinähän lopullinen tavoite voisi hyvinkin olla sitten se sama, 12 joukkueen ylin taso, mutta siihen mentäisiin sitten tällaisten välivaiheiden kautta ja joukkueiden kykyjen mukaan. Eli sitä mukaan otetaan joukkueita lisää, kun heillä on kyky ottaa toiminnassaan seuraava askel eteenpäin.

Nimimerkki @-One- olikin tähän jo hyvää ehdotusta. Mutta jos meillä ei olisi vielä 20 joukkuetta valmiina, niin uskoisin, että 9+9 malliin löytyisi tarvittavat joukkueet.

Mietiskelin sellaista sarjajärjestelmää, jossa täyttyisi seuraavat kriteerit:
  • Kaikilla nykyisillä liigaseuroilla säilyisi teoreettinen mahdollisuus Kanada-maljaan
  • Sarjaan voisi ottaa uusia joukkueita matalammalla kynnyksellä kuin nyt
  • Merkityksellisiä pelejä olisi enemmän
  • Tasoerot olisi pienempiä
  • Yksittäisen seuran konkurssi ei pistäisi koko systeemiä uusiksi
Näillä premisseillä ehdottaisin ratkaisuksi A+B sarjoja, joista A-sarja on aina 10 joukkueen kokoinen ja B-sarjan koko riippuu siitä, moniko saa lisenssin ja on valmis maksamaan osakkeen. Lisenssin kriteerejä voisi nykyisestä madaltaa. Paikkaa B-sarjassa voisi siis hakea kuka vaan.

Eli jos lähdettäisiin liikkeelle 9+9 mallista, niin nyt Kiekko-Espoon nousun jälkeen tarvisi enää kaksi seuraa, joilla rakenteen saisi pystyyn. Jokereilla lienee kova tahto (ja usko omaan tekemiseen), joten sen jälkeen tarvittaisiin enää yksi seura ja jos tuo yksi seura olisi sitten alemman portaan viimeinen joukkue, niin senhän ei välttämättä tarvisi olla edes samantien valmis Liiga joukkue. Ensimmäinen vuosi voi koittaa rakentamista ja jos ei riitä, niin sitten kauden päätteeksi karsisi paikastaan alemman sarjan parhaan kanssa.

9+9 mallissa voitaisiin ristiinpelaamisella saada 50 ottelun runkosarja jokaiselle ja jos sen jälkeen jakauduttaisiin vielä kuuden joukkueen jatkosarjoihin (joissa jokainen pelaisi vielä 10 ottelua), niin kahdeksan joukkueen pudotuspeleihin olisi teoreettisesti ovi auki jokaiselle 9+9 mallilla syksyllä aloittaneista seuroista. Noiden kahdeksan lisäksi seuraavat kahdeksan voisivat pelata vikasta paikasta ylhäällä seuraavaksi kaudeksi ja jäljelle jäävät kaksi voisivat Ruotsin mallin mukaan pelata karsintasarjan, että kuka lähtee putoamis/nousu kamppailuihin. Eli jokaiselle joukkueelle tulisi kevään pelejä vähintään yhden pudotuspelisarjan verran.

Ja jos joitakin pelottaa, että B-Liigasta tulisi tässäkin tapauksessa jo nimensä puolesta vain uusi Mestis, niin sitten rakennetaan tämän vain yhden ja saman Liiga nimen alle ja kauteen lähdettäisiin saman Liigan ylemmästä ja alemmasta alkusarjasta ja korostettaisiin ristiinpelaamisten myötä, että kyse olisi yhdestä sarjasta vaikka siellä olisi ikäänkuin kaksi eri tasoryhmää.

Ja jos esim. tv-rahan jakoa pohtisi, niin sen sopimuksen arvo on kaiketi 30 miljoonaa kaudesta nyt viimeisimpien julkisuuteen tulleiden tietojen myötä, joten jos siitä jaettaisiin 2,2 miljoonaa ylemmälle yhdeksikölle, niin siitähän riittäisi sitten 1,1 miljoonaa alemmalle yhdeksikölle. Eihän 1,1 miljoonaa ole sama, mitä Liiga joukkueet kaiketi nyt saavat, mutta onhan se aivan tolkuttomasti enemmän, kuin mitä nykyisen kakkostason seurat saavat. Eli voisi kuvitella, että tuo jo tuollaisenaan mahdollistaisi ammattimaisen toiminnan uudella kakkostasollakin.
 
Viimeksi muokattu:

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ensin 54 peliä runkosarjaa, jonka jälkeen 70% jatkaa suoraan playoffeihin, ja niillä kolmella viimeiselläkin on mahdollisuus vielä playoffeihin, kunhan on alemman sarjan paras. Eikös tuo ole merkityksettömien otteluiden huipentuma, kun voit hävitä 54 peliä putkeen, ja voittaa mestaruuden.
Noh, tällä hetkellä meillä pelataan 60 ottelua runkosarjaa, jonka jälkeen 75% jatkaa playoffeihin.

Täydellistä mallia ei olekaan, kaikissa on omat heikkoutensa. Mielelläni kuulisin sinun ehdotuksesi.
 
Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Saattaa noi sunnuntait olla vähnä haasteellisia tapahtuman järjestämisen puolesta, kun noita palkkojakin pitää kuulemma maksaa työntekijöille tapahtuman aikana. Onko katsojat valmiita maksamaan sunnuntain peleistä enemmän kun lippujen hinnat on jo nyt aika korkeat? Hieman epäilen.
Jaa, jaa. En tiedä, kuinka muilla hommat menee, mutta Kärpissä ei mitään sunnuntailisiä maksella silloin harvoin, kun sellaisia pellaillaan. Ehkä lainkirjaimen mukaan pitäisi, mutta ei makseta. Ei makseta kyllä mittään iltavuorolisiäkään, vaikka ehkä pitäisi. En tiedä pitäisikö, mutta ei makseta.
 
taspmas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Örebro

Pelaajille ei maksetakaan, mutta niille kaikille muille hallilla työskenteleville järkkäreille ja kojumyyjille jne täytyisi maksaa sunnuntain tuplapalkka. Siitä tuossa käsittääkseni on kyse.
 
Animal

Jäsen
Tuli eilisestä Hölön pressistä mieleen, että mitähän suomalaisen liigakiekkoilun tasolle ja nuorten kehitykselle tekee se, että kauden aikana ei suuren pelimäärän vuoksi voida harjoitella.

Hölö kommentoi pressissä, että tässä peliruuhkassa mennään pelirungon toistamisella, kun prosessi taas voisi edetä vain harjoittelemalla.
Tähän voi toki esittää vastakommenttina sen, että kuuluuko nuorten pelaajien olla kehittymässä Suomen kovatasoisimmassa miesten ammattilaissarjassa vai pitäisikö siihen olla joku muu, riittävän kova sarjataso.

Kanadan pääjunnuliigoissa vedetään 68 ottelun runkosarja paikoitellen Suomea suuremmilla maantieteellisillä alueilla ja siihen päälle täyden pleijarit ja parhailla kesän korvalla Memorial Cup. En oikein osta selitystä, että Suomessa on "liikaa pelejä".
 
Kälvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

YLE:n Nättinen ja Paasi puhuvat A- ja B-Liigan puolesta.

Mielestäni heillä on hyvä pointti siinä, että seuroille B-Liigaan putoaminen olisi parempi vaihtoehto kuin konkurssi. Ei sarjatasoa alemmas putoaminen tuhoa seuroja, mutta nykyiset Liigan tasoerot sen sijaan saattavat sen tehdä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös