Mainos

Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi

  • 1 415 708
  • 11 690

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ässätkin pelasi aikanaan "Pohjola liigaa" 80-luvulla, ei ottanut tuulta alleen. Ei tule onnistumaan nytkään, kuolleena syntynyt ajatus. Perinteet ja paikallisuus tuovat tunnelman halliin, ei muovinen show.

Raha se tässäkin nykyään ratkaisee. Eurooppalaisessa kiekossa ei ole vain osattu tehdä sitä, mutta suunta voi olla muuttumassa. Luulisi omistajia aina kiinnostavan jos taloudellisen ja urheilullisen menestymisen voi yhdistää. NHL on osoittanut että tämä on kiekossakin mahdollista ja jotkut seurat takovat siellä valtavia voittoja, vaikka pelaajabudjetitkin ovat valtavia. Tosin riskit ovat isoja yleensä uusissa bisneksissä ja voi olla, että niitä ei olla valmiita ottamaan tarpeeksi.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Joskus 10-luvun alkupuolella muistelen vertailleeni Elitserien- ja liigajoukkueiden mediassa julkaistuja budjetteja ja silloin liigan suurimmalla budjetilla kauteen lähtenyt Kärpät olisi muistaakseni sijoittunut Elitserienin taulukossa toiseksi(?) viimeiseksi. En ymmärrä, mitä järkeä ruotsalaisseurojen olisi lähteä tällaiseen mukaan oman liigan kehittämisen sijaan - en ole Ruotsi-asiantuntija, mutta ylipäätään jäänyt aina kuva, että Suomessa katsotaan reilusti enemmän länsinaapuriin kuin toisinpäin.

Koska edes ruotsalaiset seurat eivät nyt pysty kilpailemaan pelaajista kuten haluaisivat. Ei tässä mitään NHL:ää kiinni otettaisiin todellakaan, mutta ehkä sieltä joku pienillä minuuteilla pelaava tms. saattaisi suunnata tänne jos täältäkin saisi enemmän rahaa. Ja saataisiin lyötyä kampoihin KHL:lle ja NLA:lle, edes nykyistä paremmin jos homma ottaisi tuulta alle.

Omaa tuotetta tässä jokainen seura olisi kehittämässä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos lasketaan että nykyisellään Liigan+SHL:n yhteenlasketut tv-sopimukset on jotakin 80-90 miljoonaa€/vuosi, niin saadaan jotain osviittaa mitä voisi tämän yhteisen markkina-alueen liigan tv-soppari arvoltaan olla. 12 joukkuetta, niin jo tv-sopparista tulisi noin 7milj€/vuosi/joukkue. Mukana olisi Suomen ja Ruotsin suurimmat organisaatiot, areenat ja talousalueet, niin kyllä tuolla jo suurelle osalle KHL joukkueista lyötäisiin luu kurkkuun. Kiinnostusta löytyisi kummasti kun pelaajabudjetit olisi 10milj.€ luokkaa ja rosterit sen mukaisia.

Pitää toki muistaa että kummastakin maasta tulisi vain kourallinen mukaan joukkueita ja nykyiset liigan soppari kattaa 15 joukkuetta ja ruotsissa 14, jos mukana olisi vain 6 joukkuetta niin ehkä keskimääräinen euromäärä per seura on kyllä isompi, mutta kokonaisarvo ei kasvaisi noin suureksi todennäköiseksi. Ruotsissa taitaisi pääsarjatason lätkä voida silti aika hyvin vaikka 6 isointa lähtisikin ja tappelisi samoista tv- rahoista, sama Suomessa. Ehkä joku 4-5 miljoonaa voisi olla mahdollista jos oikeudet saisi myytyä myös muihin maihin. Ainakin Suomessa on vielä niin lapsenkengissä maksutv että vaikea uskoa moninkertaisia summia maksettaisiin oikeuksista jos lätkää pelattaisiin kuitenkin vain suurimmissa kaupungeissa ja liiga tappelisi siinä rinnalla vielä samoista rahoista.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koska edes ruotsalaiset seurat eivät nyt pysty kilpailemaan pelaajista kuten haluaisivat. Ei tässä mitään NHL:ää kiinni otettaisiin todellakaan, mutta ehkä sieltä joku pienillä minuuteilla pelaava tms. saattaisi suunnata tänne jos täältäkin saisi enemmän rahaa. Ja saataisiin lyötyä kampoihin KHL:lle ja NLA:lle, edes nykyistä paremmin jos homma ottaisi tuulta alle.

Omaa tuotetta tässä jokainen seura olisi kehittämässä.

Niin, siis mihin perustuu näkemys, että kyseisessä skenaariossa rahaa tulisi mukaan lähteville ruotsalaisseuroille tämänhetkistä enemmän?
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Niin, siis mihin perustuu näkemys, että kyseisessä skenaariossa rahaa tulisi mukaan lähteville ruotsalaisseuroille tämänhetkistä enemmän?

Ei mihinkään, mutta jos tämmöinen liiga tullaan näkemään niin varmasti sitä tulee enemmän tai sitten ruotsalaiset seurat jäävät leikistä ulos se on ihan varma asia. Luulisin kyllä, että tämmöisessä sarjassa tv-tulot ja sponsoritulot nousisivat merkittävästi nykyisistä kun näkyvyys olisi taattu useammassa maassa.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Laitetaas tännekin. Jos yhteinen liiga perustettaisiin, niin kaikista simppelein se olisi tehdä ruotsalaisten kanssa näin: Kummastakin maasta 10 seuraa mukaan. Runkosarja pelattaisiin, niin että ruotsalaisia vastaan koti- ja vieraspelit. Eli yhteensä 20 peliä. Suomalaiset keskenään 4 peliä eli 36 matsia. Runkosarjassa siis 56 matsia.

Tämän jälkeen pelattaisiin idässä ja lännessä ploffit, joihin kumpaankin 8 parasta. Kaikki sarjat paras seitsemästä. Näinsaataisiin idän ja lännen mestarit eli maidensa ykköset. Nämä sitten kohtaisi Grande Finaalissa paras 7 sarjassa ja siitä selviäisi koko roskan voittaja. Ja idän mestarille jaettaisiin tiettykanada-malja. Koko liigan voittajalle sitten joku uudella nimellä kulkeva pysti.

Norskit ja tanskalaiset voisi läpsytellä vaikka omaa farmisarjaa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Raha se tässäkin nykyään ratkaisee. Eurooppalaisessa kiekossa ei ole vain osattu tehdä sitä, mutta suunta voi olla muuttumassa. Luulisi omistajia aina kiinnostavan jos taloudellisen ja urheilullisen menestymisen voi yhdistää. NHL on osoittanut että tämä on kiekossakin mahdollista ja jotkut seurat takovat siellä valtavia voittoja, vaikka pelaajabudjetitkin ovat valtavia. Tosin riskit ovat isoja yleensä uusissa bisneksissä ja voi olla, että niitä ei olla valmiita ottamaan tarpeeksi.

NHL:llä on perinteitä, se ei ole tyhjästä kehitetty muovisarja vaan orginal six:n ympärille kehittynyt perinteikäs sarja. KHL on perustettu Neuvostoliiton mestaruussarjan ympärille,sarja, silläkin on perinteitä. Tästä huolimatta sarjan rahoitus tulee ulkopuolelta, markkinoilta ei tuollaisia rahoja pystytä keräämään. Ihan vastaavasti käy "Pohjola Liigalle", markkinoilta ei tarvittavaa rahaa löydy.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Ihan vastaavasti käy "Pohjola Liigalle", markkinoilta ei tarvittavaa rahaa löydy.
Sittenhän asia on selvä. Mitään ylikansallista Pohjolan Liigaa ei synny, mikäli rahaa ei ole riittävästi takana. Joukkueiden budjetit pitää kasvattaa pitkälti yli 10M€:n, jotta joukkueista saadaan uskottavia ja kiinnostavia.

Mutta jos rahaa on (ja mielellään aika paljon) niin kyllähän joukkueista mielenkiintoisia saadaan. Joku vertasi että katsoo mielummin TPS-Ilves peliä kun TPS-HV71, jossa jälkimmäiseessä on pelkkiä "kukavitturuotsalaisia". Ison budjetin HV71 olisi aika nopeasti joku muu kuin nykyinen HV71. Sinällään siis vertailu ei ole ihan rehellistä nykypäivään verraten.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ei mihinkään, mutta jos tämmöinen liiga tullaan näkemään niin varmasti sitä tulee enemmän tai sitten ruotsalaiset seurat jäävät leikistä ulos se on ihan varma asia.

Kerros realistisesti miksi ruotsalaissponssit maksaisivat paljon enemmän saadakseen näkyvyyttä Suomessa?
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Arvelen, että tällainen yhteisliiga on melko lailla pystyyn kuollut idea, koska ainakaan Ruotsissa ei ole tähänkään asti ollut halua yhteispelaamiseen Suomen kanssa. Jos nyt kuitenkin sellainen syystä tai toisesta päätettäisiinkin perustaa, kuulostaa tällainen 6+6-systeemi aika epärealistiselta. Ruotsi on nimittäin aika paljon suurempi maa esim. väestöpohjaltaan, taloudeltaan ja etenkin palloilukulttuuriltaan. Itse näkisin paljon toimivampana ideana, että Suomesta sarjaan lähtisivät vain kaikkein suurimmat seurat (HIFK, Kärpät, TPS ja Tappara) ja Ruotsista otettaisiin mukaan esim. 10 tai 12 seuraa. Suomessa voitaisiin tämän tason alla pelata esim. 12 joukkueen Liigaa. Ruotsissa "kansallinen mestaruus" ratkaistaisiin sitten Allsvenskanissa.
 

Bay

Jäsen
No siellä kuitenkin todennäköisesti on Kerhonkin kasvatteja ja myös tuttuja naamoja, kun tässä uudessa sarjassa pelaa pomminvarmasti jätkiä, jotka ovat käyneet alemmissa sarjoissa hakemassa peliaikaa ja kehittymässä. Uskoisin kiinnostavan Käikälässä saakka.

No ei se vaan näin mene. Ei minua ainakaan itseäni kiinnosta mikään muu kuin SM-liiga ja siellä pelaava Porin Ässät, Ei minua kiinnosta esim. KHL tai Jokerit pennin jeniä vaikka siellä pelaa liuta Porilaisia ja entisiä Ässien pelaajia. Itse asiassa kun aloin miettimään niin en edes ole varma pelaako esim. Tommi Huhtala enää Jokereissa? Ei vain ole asia kiinnostanut koska "väärä" sarja. Toki tämä on siis vain oma subjektiivinen mielipiteeni. Ei minua tosin ole koskaan NHL:kään suuremmin kiinnostanut koska ei ole sinne mitään henkilökohtaisia siteitä eikä Ässätkään siellä pelaa :)
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Miksi vain paikan päällä kävijät ovat tarkastelun kohteena eikä kokonaiskatsojamäärä? Kuten sanottu, kotisohvalla pelejä seuraa moninkertainen määrä ihmisiä halliin verrattuna, niin tuntuu erikoiselta käyttää pelkästään yleisökeskiarvoa suosion mittarina.
Minä väitän, että yksittäisellä ottelulla on huomattavasti enemmän katsojia tänä päivänä kuin esim. 10 vuotta sitten, enkä saa käännettyä sitä millään mielessäni laskevaksi trendiksi. En mitenkään.

Minulla ei ole tietoa paljon väki seuraa otteita televisiosta. Mutta ihan lonkalta veikkaisin määrän laskeneen siitä, kun otteluita näki ilmaiseksi televisiosta. Vaikka tarjonta on lisääntynyt. Voisitko heittää jotain lukuja?
 
4

444

Minulla ei ole tietoa paljon väki seuraa otteita televisiosta. Mutta ihan lonkalta veikkaisin määrän laskeneen siitä, kun otteluita näki ilmaiseksi televisiosta. Vaikka tarjonta on lisääntynyt. Voisitko heittää jotain lukuja?
Ei mulla ole sen enempää lukuja tarjota. Mutta milloin on ollut tilanne, että kaikki pelit näkyivät ilmaiseksi? Vai tarkoitatko aikaa, jolloin Hockey Night esitti yhden ottelun viikossa ilmaiseksi? Oletetaan, että sitä katsoi vaikka 0,5 milj. ihmistä (joku uutinen syksyltä 2005 löytyi ja siinä puhuttiin 400 000 katsojasta), ja yhden joukkueen pelejä näytettiin ehkä 2-3 kertaa kaudessa. Veikkaisin, että tänä päivänä näitä 60 ottelua katsoo yhteensä useampi ihminen kuin 1-1,5 miljoonaa. Toki olet oikeassa siinä, että yhtä ottelua todennäköisesti katsoo pienempi määrä ihmisiä kuin vuonna 2005, mutta vertailuna se on vähän järjetön, kun vuonna 2005 otteluita näytettiin n. 50 kpl ja tänä vuonna 480.
Itse olen sitä mieltä, että otteluita pitäisi silloin tällöin, esim. kerran viikossa, näyttää myös ilmaiseksi, jottei käy niin, että myös tv-katsojat vähenevät ja yleisö hiljalleen etääntyy koko lajista, kun kysyntä ja tarjonta eivät enää kohtaa yleisen kiinnostuksen hiipuessa.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
NHL:llä on perinteitä, se ei ole tyhjästä kehitetty muovisarja vaan orginal six:n ympärille kehittynyt perinteikäs sarja.

Ja jostain on lähdettävä liikkeelle tämän Pohjolan liigankin, siitä ne perinteet lähtevät syntymään. Näin se maailma muuttuu, muutenhan metsästäisimme edelleen ruoaksemme karhuja kivikeihäillä luolissa asustellen.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kerros realistisesti miksi ruotsalaissponssit maksaisivat paljon enemmän saadakseen näkyvyyttä Suomessa?

Ei minulla ole tietenkään tuohon mitään heittää sillä mutuahan tämä on, että sponssitulot kasvaisivat. Pienessä päässäni voisin kumminkin kuvitella näin käyvän. Varsinkin jos mukana olisi vielä Norja, Tanska ja vaikka Saksa niin kai sitä voisi uusia sponsseja löytyä jne. jotka hyötyisivät näkyvyydestä myös esim. Ruotsin rajojen ulkopuolella?

Itse ainakin toivon jotain "Pohjolan liigaa" ja kiinnostaisi hyvinkin paljon jos tällä saataisiin enemmän rahaa peliin ja parempia pelaajia hankittua mikä tarkoittaisi pelintason parantumista.
 

OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikseivät nuo Suomen ja Ruotsin liigat voisi olla nykyisen kokoisia konferensseja uudessa yhteisessä liigassa? Osa runkosarjapeleistä vaan toista konferenssia vastaan, ja sitten normaalit Liiga-pleijarit ja Elitserien-pleijarit jonka jälkeen konferenssien voittajat kohtaavat finaaleissa. Muistaakseni olen tämän saman idean joskus vuosia sitten jo esittänyt.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Mikseivät nuo Suomen ja Ruotsin liigat voisi olla nykyisen kokoisia konferensseja uudessa yhteisessä liigassa? Osa runkosarjapeleistä vaan toista konferenssia vastaan, ja sitten normaalit Liiga-pleijarit ja Elitserien-pleijarit

Suunnilleen tällä tavalla voisi lähteä liikkeelle, joskin 12 joukkuetta olisi alkuun huomattavasti nykyistä sopivampi määrä. Myöhemmin sitten lisää tasoa ja vähemmän seuroja.

Mitä ruotsalaissponsseihin tulee niin eiköhän esim. Ikea, H&M, Abba, Marabou, Volvo näin muutamia mainitakseni tykkää näkyvyydestä myös Suomessa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lienee kuitenkin lähempänä kuitenkin se ruotsalaisten allsvenska jengien irtaantuminen kuin että ruotsalaiset pääsarjajengit lähtisi leikkimään irti nykyisestä tv-sopimuksesta joka on aika mittava koko euroopan mittapuussa. Tosin en tiedä sitten olisiko realistia ainakaan Suomesta kun ehkä Espoolaiset tuohon sarjaan, ehkä joku toinen mestisjengi, TuTo? pari tanskasta ja Norjasta. Ainakin luulisi että näillä tahoilla olis isompi halu yrittää jotain.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Toisaalta voisiko isoimmilla Liiga joukkueilla olla halua liittyä yhteen näiden kapinoivien allsvensan joukkueiden kanssa? Meinaa olisihan siellä kuitenkin sitten jonkin verran markkinaa, jos sieltä allsvenskanista (wikipedia) ottaisi joukkueita isoimpien hallien päästä. AIK ja Södertälje olisi kait Tuhkolman "metropoli alueella", MoDo ja Timrå voisi tuoda perinteitä ja pohjoista ulottuvuutta Ruotsista. Sitten vielä vaikka Leksand böndeltä ja IK Pantern Malmön (+ Kööpenhamina sillan toisella puolella) alueelta. Tosin tämä viimeisin on kait tämän kauden paininu pahoissa talousvaikeuksissa, että näinköhän on Ruotsin Espoon Blues/United
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Ruotsissa on ilmeisesti käynyt keskustelu kuumana sarjajärjestelmän tulevaisuudesta, johtuen uudesta televisiosopimuksesta, jonka pelätään aiheuttavan sen, ettei toiselta sarjatasolta enää pystyisi haastamaan ylimmän sarjatason joukkueita karsinnoissa. Nyt siellä sitten ilmeisesti paikallinen liitto meinaa ottaa koko ruotsalaisen sarjajärjestelmän suurennuslasin alle ja asiaa aletaan miettimään kolmen korkeimman sarjatason osalta mahdollisesti uusiksi (hockeysverige.se). Pitäisköhän Liiga johtajien olla nyt sitten yhteyksissä Ruotsin suuntaan ja ehdottaa, että jos isoon myllerrykseen meinaavat, niin pitäisikö samalla miettiä erilaisia yhteistyö mahdollisuuksia pohjoismaiden laajudelta.
 
Ruotsissa on ilmeisesti käynyt keskustelu kuumana sarjajärjestelmän tulevaisuudesta, johtuen uudesta televisiosopimuksesta, jonka pelätään aiheuttavan sen, ettei toiselta sarjatasolta enää pystyisi haastamaan ylimmän sarjatason joukkueita karsinnoissa. Nyt siellä sitten ilmeisesti paikallinen liitto meinaa ottaa koko ruotsalaisen sarjajärjestelmän suurennuslasin alle ja asiaa aletaan miettimään kolmen korkeimman sarjatason osalta mahdollisesti uusiksi (hockeysverige.se). Pitäisköhän Liiga johtajien olla nyt sitten yhteyksissä Ruotsin suuntaan ja ehdottaa, että jos isoon myllerrykseen meinaavat, niin pitäisikö samalla miettiä erilaisia yhteistyö mahdollisuuksia pohjoismaiden laajudelta.


Vai pitäisikö Liigan kenties toimia samoin kuin toverit Ruotsissa.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Pitäisköhän Liiga johtajien olla nyt sitten yhteyksissä Ruotsin suuntaan ja ehdottaa, että jos isoon myllerrykseen meinaavat, niin pitäisikö samalla miettiä erilaisia yhteistyö mahdollisuuksia pohjoismaiden laajudelta.

Ruotsalaiset vaan sanovat näihin järjestään nej tack niin turha edes kysyä. Osaavat olla ylpeitä omasta systeemistään ja kehittävätkin sitä ilman kaikenlaisia ylikansallisia viritelmiä itseisarvona.
 

Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ruotsalaiset vaan sanovat näihin järjestään nej tack niin turha edes kysyä. Osaavat olla ylpeitä omasta systeemistään ja kehittävätkin sitä ilman kaikenlaisia ylikansallisia viritelmiä itseisarvona.
En nyt jaksa alkaa etsimään mistä asiasta juuri joku aika takaperin luin, mutta kyllä Ruotsissa oltiin nimeenomaan kiinnostuttu tutkimaan Liiga - SHL-yhteistyötä ja muisaakseni hieman laajempaakin pohjoismaista sarjamuotoa. Ehkä aika on siis muuttunut?

Olisi erinomaista, jos pohjoismaissa löydettäisiin joku konsensus ja saataisiin sarja pystyyn. Olisi kova ase yhä kiihtyvää keski-euroopan ja KHL:n kilpavarustelua vastaan. Ei tietysti edelleenkänä taloudellisesti pystyisi taistelemaan, mutta laadulla sitäkin enemmän. Varsinkin nuoria kiinnostaisi 100% varmuudella pohjoismainen huippusarja ihan P-Ameriikkaa myöden. Enkä puhu nyt mistään ylijäämämateriaalista, vaan ihan parhaistakin NHL-prospecteistä.

Jos vaikka Liigasta ja SHL:stä sarjaan liittyisi neljä-viisi joukkuetta kummastakin, Norjasta ja Tanskasta pari-kolme, voitaisiin odottaa mielenkiintoista sarajaa.
Liigasta/Suomesta vaikkapa TPS, Jokerit, Kärpät, Tappara, HIFK ja JYP voisivat olla loogiset ja taloudellisesti järkevät joukkueet tähän sarjaan. Aivan varmasti taloudellisesti tuollainen sarja kiinnostaisi myös yritysmaailmaa, joten rahaakin virtaisi oletettavasti nykyistä huomattavasti enemmän joukkueille, koska laajempi näkyvyys jne.

Liiga voisi tällöin puolestaan olla edelleen Liiga ja kilpuutella avoimena sarjana Suomenmestaruudesta, kuten nytkin. Kovimmat äijät kärkkyisivät pelipaikka KHL:n ja muun Keski-Euroopan lisäksi tästä Pohjoismaiden huippusarjasta.

Liiga voisi olla hieman nykyistä kutistetumpi, noin 12 joukkueen sarja, mutta tosiaan ehdottomasti avoin, jolloin tasoero alempaan sarjaan ei olisi näin järkyttävän suuri, mitä se nyt on. Myös tuo, jos Liigan suurimmat lähtisivät toiseen sarjaan tasoittaisi puntteja Liigassa huomattavasti.
Liigassa voisivat kilvoitella lähtökohtaisesti alkuun KalPa, SaiPa, HPK, TuTo, Sport, KooKoo, Jukurit, Pelicans, Ilves, Lukko, Ässät ja joku uusi tulokas niin PK-seudulta, kuin Oulun alueeltakin, että saataisiin koko Suomi kattavuusalueen sisälle.

Ehdottomasti siis tämä ehdotus jatkoon!
 

Apheu

Jäsen
Mikäli tuollainen pohjoismaiden oma sarja tulisi, kyllä siinä sitten olisi järkevintä nimenomaan olla ne kovimmat seurat myös SHL:stä - ei siis mitään Leksandeja. Kaihdan myös suuresti ajatusta, jossa pelattaisiin ensin ns. Suomen mestaruudesta, ja sitten mestarit kohtaisisivat. Näkisin, että sarjasta olisi luotava mahdollisimman vähän keinotekoisesti Ruotsi vs. Suomi -asetelmaltaan.

Itse muovaisin tähän uuteen sarjaan aivan uudenlaisen järjestelmän; vuosittain vaihtuvan divisoonajaon. Ongelmaa mm. aikaerojen vuoksi tässä sarjassa ei olisi, joten divisioonajako toisi rivarlyhenkeä. Tämä divisioonajako suoritettaisiin jo hyvissä ajoin, ennen otteluohjelmien laatimista seuraavalla vuodelle. Tämä arvonta toisi aivan uuden spekulaation ja jännityksen aiheen, ja vuodesta toiseen ei pelattaisi samoja vastustajia vastaan (ellei arpaonni näin määrää). Näen jokseenkin ongelmaa siinä, että suomalaiset jengit pelaisivat eniten suomalaisia joukkueita vastaan jne, koska se ei palvele ajatusta siitä, että sarja olisi mahdollisimman yhtenäinen ja rajat rikkova. Myös ruotsalaiset seurat olisi tultava tutuksi jne.

Jos tähän saataisiin vaikkapa mukaan Jokeritkin, voisi se IFK:n, Tapparan, Kärppien ja TPS:n ohella liittyä sarjaan. Ruotsista tulisi sellainen kuutisen seuraa mukaan (Frölunda, Växjö, Djurgården, HV71, Färjestad, Skellefteå esimerkiksi) ja Norjasta yksi joukkue. Siinä olisi sopiva 12 joukkueen sarja, josta 8 parasta pelaisivat playoffit. Sarja jakautuisi kahteen divariin/konferenssiin (vuosittainen arvonta), joista 4 parasta playoffeihin (2 viimeistä lomalle), 1vs4 ja 2vs2, voittajat vastakkain ja tästä voittaja toisen divisioonan/konferenssin mestaria vastaan.

Myös Liigan puolelle jäisi isoja seuroja, yksi mukaan Mestiksestä, ja Liiga olisi 12 joukkueen sarja jälleen.

Sarjan teemana pitäisi olla mielestäni se, että se ei laajene, vaan pysyy tiiviinä ja todella kovatasoisena. Jokainen ottelu on kovatasoinen, ja nähdäkseni tämä varmasti houkuttaisi kovia pelaajia kehittämään itseään NHL:ää varten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös