Jokaista hyvää argumenttia seuraa vain sama vanha virsi, joten taidetaan taistella tyylimyllyä vastaan. Ehkä tosiaan parempi antaa olla.On kyllä ihmeellinen keskustelu täällä käynnissä, ja täysin yhden nimimerkin "ansiosta". Tai no, voisivathan muut nimimerkit vaan sivuuttaa nämä ajatukset Tuohimaista, Kaarlehdoista, Metsoloista ja ties kenestä muista. Eemil Vinni taitaa olla lupaavin maalivahti IFK:ssa hetkeen ja seuran on tehtävä kaikkensa, että tämä kortti kantaa hedelmää niin pelillisesti kuin taloudellisesti. Nyt ei todellakaan ole se hetki, kun hankitaan maalivahtia tukkimaan Vinnin tietä IFK:ssa eteenpäin. Jos tänne halutaan uusi ykkönen hankkia, tulee vanhan ykkösen lähteä muualle. On kuitenkin vaikea nähdä, että IFK luopuisi Taposesta tämän make it or break it -kauden kynnyksellä.
Ylipäänsä @Marleau vaikuttaa huutavan hankintoja hankkimisen ilosta. Vähät siitä, ovatko ehdotetut pelaajat sitä mitä joukkue oikeastu tarvitsee. Keskustelu Vinnin ympärillä ampuu tähän samaan putkeen. Nyt kun meillä on todella lupaava maalivahti omasta takaa, ei häntä ole mitään järkeä uhrata ehkä mahdollisille pienille pikavoitoille. Täysin absurdi ajatus.
Se se vasta oliskin hienoa, jos jossain liigaorganisaatiossa joskus taas olis semmonen maalivahtivalmennuksen taso junnuista edariin putkena, että se tuottaisi jatkuvalla syötöllä änäritason kassaria, ja kun yks lähtee sinne änäriin, maalivahtikoutsi vois sanoa että ei tunnu missään, seuraava huikea jamppa ja huipun veljes on jo valmiina jalostettuna ottamaan seuraavan askeleen liigaan. Tuo ei ihan pikkuseuroilta onnistu, mutta isommilta voisi onnistua kun on junnumateriaalia mistä jalostaa.Vaikea maalivahtitilanne HIFKlla on kaikkinensa. Taponen on kysymysmerkki. On potentiaalia olla yksi sarjan parhaista, mutta todennäköisemmin ailahteleva keskinkertaisuus. Vinnillä identtinen tilanne omassa roolissaan. Jos HIFK pelaisi mestaruudesta ei keväällä kakkosmaalivahtina nykyisillä näytöillä voisi olla Vinni, mutta ei HIFK nyt mestaruudesta pelaakaan eli parempaa paikkaa ajaa häntä sisään ei tule. Vinnille mahdollisuuden antaminen voi maksaa itsensä isostikin takaisin tässä parin kolmen vuoden sisällä. Taustalla toki uhka, että Oilers pääsee nauttimaan HIFKn sisäänajotyön tuloksista ja HIFK jää ilman mitään hyötyä. Mutta eiköhän Oilers yhden onnistuneen kauden vaadi ennenkuin AHL kutsuu.
Malliesimerkki whataboutismista. IFK:lla ei ollut mahdollisuuksia näistä yhdenkään hankintaan. Jos kerran tilanne on se, että rahaa ei ole ja joukkue näyttää muutenkin täysin välikauden jengiltä, niin miksi iso raha (jota kassassa ei ole) lyötäisiin kiinni johonkin Olkinuoraan tai Tuohimaahan?
Kun vaihtoehtona on peluuttaa kahta omaa nuorta veskaria. Palvelee tulevaisuutta ja kassaa.
Mutta terveisiä sinne toiseen todellisuuteenkin, jossa kovin harva meistä elää. Siis sinne, jossa Kaarlehto ajaa Vinnin edelle ja Aaltonen ja Antonen ovat vuonna 2024 vahvistuksia.
Kyse ei ole siitä, lämpenetkö sinä välikausille, sopivatko ne mielestäsi IFK:n kokoisille seuroille tai muutenkaan sinun mielipiteestäsi. Kyse on faktasta: raha on poikkeuksellisen tiukalla ja kokoonpanossa on useita surkeita sopimuksia. Siksi välikausi.No ensinnäkään en itse oikein lämpene ihan kamalasti tällaisille "välikausille", joissa IFK:n tasoinen suurseura lähtee tulevaan kauteen heikoin eväin, joissa joukkueella ei ole käytännössä katsoen edes tarkoitus menestyä tai jos on, niin just sitä, että "Kaikki tyyliin kymppisijaa paremmat sijat ovat plussaa". Mielestäni tällainen menettely sopii enemmän joillekin pikkuseuroille, kuten esim. SaiPalle tai HPK:lle, mutta ei ainakaan pitäisi olla resurssien perusteella IFK:n tapaisen ison seuran touhua tällainen.
Nyt pitäis oikeasti laittaa valot päälle:No ensinnäkään en itse oikein lämpene ihan kamalasti tällaisille "välikausille", joissa IFK:n tasoinen suurseura lähtee tulevaan kauteen heikoin eväin, joissa joukkueella ei ole käytännössä katsoen edes tarkoitus menestyä tai jos on, niin just sitä, että "Kaikki tyyliin kymppisijaa paremmat sijat ovat plussaa". Mielestäni tällainen menettely sopii enemmän joillekin pikkuseuroille, kuten esim. SaiPalle tai HPK:lle, mutta ei ainakaan pitäisi olla resurssien perusteella IFK:n tapaisen ison seuran touhua tällainen.
Totta kai mielipiteitä voi olla asiasta monia, mutta kyllä mä silti vaan itse näen sen hyvään ja vahvaan maalivahtipeliin panostamisen myös erittäin tärkeänä osana seuran tulevaisuutta ja mahdollista menestystä. Sen kovan veskarin, kuten Olkinuoran tai Metsolan avulla joukkue saattaisi hyvinkin myös menestyä odotettua paremmin, kun jengillä olisi maalin suulla se kova lukko, joka pystyisi kääntämään usein niitä pelejä voitoksi jopa yksinkin, kuten monien eri huippuveskarien kohdalla on nähty.
Vinnistä voi kyllä tulla joskus hyväkin maalivahti, mutta kun vielä hän ei vaan taida sitä olla ja kun noin nuorena sitä ei oikein kannata heittää nuorta junioria maalin suulle, eikä välttämättä edes siihen kakkosveskarin paikalle, kun mielestäni sen juniori-ikäisen veskarin on vielä hyvä kasvaa korkoa vaikka Mestiksessä.
Eikä niistä Aaltosen tai Antosen huippukausista ole vielä niin kauan aikaa, etteikö heille voisi antaa pelaajana vielä sitä mahdollisuutta näyttää taitojaan. Varsinkin Antonen on vielä nuori pelaaja, jolla niitä pelivuosia on ikänsä puolesta edessä, niin kyllä mä itse voisin sen mahdollisuuden hänelle vielä antaa. Sen ymmärrän, jos kaikki eivät Aaltosta halua enää hankkia sen hänen ikänsä takia, mutta Antosella pitäisi olla vielä aikaa kääntää se kurssi pelaajana.
Kyse ei ole siitä, lämpenetkö sinä välikausille, sopivatko ne mielestäsi IFK:n kokoisille seuroille tai muutenkaan sinun mielipiteestäsi. Kyse on faktasta: raha on poikkeuksellisen tiukalla ja kokoonpanossa on useita surkeita sopimuksia. Siksi välikausi.
Joo taas poissa ja IFK:kin otti Hovisen. Joku voisi laskea 1+1. En yllättyisi jos siellä selässä isompaa häikkää tjsp.Taitaa olla Vinni edelleen rikki, kun lainapestistä huolimatta on taas pois Kiekko-Poikien kokoonpanosta, ja lainasivat Huhtamaan sinne.
Se, että Hoviselle sorvattiin suorilta koko kauden kattava sopimus, kertoo mielestäni myös siitä, että Vinnin kuntoutumisessa on tullut takapakkia.En haihahtelis VInnin suuntaan enää ajatustakaan.
Hovisen sopimus kertoo aivan satavarmasti sen että joko Vinni tai Taponen on pidempään sivussa.Se, että Hoviselle sorvattiin suorilta koko kauden kattava sopimus, kertoo mielestäni myös siitä, että Vinnin kuntoutumisessa on tullut takapakkia.
Hovisen sopimus kertoo aivan satavarmasti sen että joko Vinni tai Taponen on pidempään sivussa.
Taposen status on kuitenkin päivä päivältä, kun taas Vinni on mysteerisesti kadonnut, joten lienee järkevää olettaa että Vinni on se palanen joka on pidempään sivussa.
Vinni ei vaan ole Joensuulaisten kokoonpanossa tänäänkäänei kait Vinni ole kadonnut kuin Joensuuhun?
Joensuun Kiekko-Pojat | Edustus
Joensuun Kiekko-Pojat on alkujaan vuonna 1953 perustettu joensuulainen jääkiekkoseura, jonka edustusjoukkue pelaa Mestiksessäjoensuunkiekkopojat.fi
Vinni ei vaan ole Joensuulaisten kokoonpanossa tänäänkään
Meni joo lainalle sinne, mutta ei oo ollu kertaakaan rosterissa ja nyt Jokipojat jo lainasi uutta veskaria itelleen sisään.ei kait Vinni ole kadonnut kuin Joensuuhun?
Joensuun Kiekko-Pojat | Edustus
Joensuun Kiekko-Pojat on alkujaan vuonna 1953 perustettu joensuulainen jääkiekkoseura, jonka edustusjoukkue pelaa Mestiksessäjoensuunkiekkopojat.fi
Ilmeisesti selkä vaivaa edelleen.Vinni pelannut Kolleissa ekan pelinsä tällä kaudella 17.10, sen jälkeen ei ole ollut kokoonpanossa.
Missäköhän mennään hänen kanssaan? Marraskuu jo ovella.
Ilmeisesti selkä vaivaa edelleen.
Varmaksi en osaa sanoa mitään, mutta huhujen mukaan on ottanut kahdesti takapakkia, kun on yrittänyt paluuta.Osaatko sanoa, onko ihan "odotettavissa olevaa" ja normaalin rajoihin kuuluvaa? Vai onko tullut yllättävää takapakkia?