Eduskuntavaalit 2023

  • 354 921
  • 4 401

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä kaikki mitä esität, on pelkkää mutuilua. Epäilen hyvin vahvasti, että lapsilisät lisäisivät Suomen vetovoimaa niin, että tällä argumentilla kannattaisi edes osaltaan perustella lapsilisien maksamista hyvätuloisille. Suomen vetovoimaa parannetaan ihan muilla tekijöillä ja lapsilisien maksuun hyvätuloisille täytyy olla muita perusteita. Palaillaan jos hyviä perusteita ilmenee tai kaivat jostain jotain tutkimustietoa mutusi tueksi.
Saathan sinä epäillä, mutta ei näitä leikkauspäätöksiä tutkimustiedon perusteella ole aikaisemminkaan tehty eikä tulla tekemäänkään.
 

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Viittaatko vasemmistolla siis nimenomaan vasemmistoliittoon vai nykyiseen hallituspohjaan? Omasta mielestä Andersson on Orpon ohella aika helpostikin parhaiten esiintynyt tentissä, surkeimpia sitten taas Saarikko ja Purra.
Viittaan Demareihin ja Vihreisiin. Li on erottunut siinä porukassa edukseen. Pitää olla täsmällisempi.

Mainoskatkot tulevat kyllä tarpeeseen, tuosta päällehuutelusta olisi päästävä eroon.
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Popparit esiin.

Oma veikkaus: Kokoomuksen veronalennukset yhdistettynä "on aika" -pelottelupainotteiseen kampanjaan on se johon pääministeripaikka menee.

Liian hyvä syöttö lapaan muille. Perusviesti jää ohueksi kun jokainen muu puolue voi kääntää huomion leikkauksista veronkevennyksiin.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
On kyllä surkea tentti. Syyt siihen ovat muut tuoneet jo hyvin esiin.

Mutta voi Petteri… skarppaa nyt vähän tai vaalivoitto valahtaa kankkulan kaivoon. Tuollaisilla TV-esiintymisillä et saa puolueellesi yhtään uutta äänestäjää.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saarikko on ollut yllättävän hyvä. Enkä minä ole ikinä äänestänyt Kepua. Enkä äänestä. Marin oli pitkään hiljaa ja vähän hätääntyneenkin näköinen, kun tajusi itsekin, ettei substanssi riitä ja puhumalla jotain tyhmää, voi mokata isostikin. Maaganmuuttokysymyksessä kuitenkin heräsi. Arvostelemaan Kokoomusta siitä, että se haluaa säästää miljardeja sotesta ja pistää sote-henkilöstöä pellolle. Wtf? Hyvä vastaus maahanmuuttopoliittisesta aiheesta. Li A. on tasaisen hyvä. Koulutusasioista olen hyvinkin samaa mieltä hänen kanssaan, vaikka muuten olen asiasta täysin eri mieltä. Essayah on edelleen fiksu muidu, mutta puolueensa ihan suolesta. Petteri puksuttaa tasaisen varmasti, mut ei vaan oo mun kuppi kahvia.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Marin saa huudella tässäkin päälle? Toimittajilla ei ole tässäkään yhtään munaa.

Ai kun ihanaa. Maikkarin puheenjohtajatentissä Marin puhuu minuuttikaupalla sanomatta mitään ja kun Orpo alkaa puhumaan, niin Marin puhuu minuuttikaupalla päälle.
Tosiaan ihan näin yksityishenkilönä ilman mitään poliittista agendaa ärsyttää juurikin tämä ainainen pääministerien erityiskohtelu. Joka nyt kiistatta oikein vielä korostuu.. jumankauta ottaa päähän tämä median pakonomainen nöyristely ja tarve nuoleskella Marinin maratonpakaroita
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Milloin tulee seuraava gallup julki? Mullekin on kahdesta eri tutkimusfirmasta soiteltu viime viikolla.
 

Fordél

Jäsen
Saathan sinä epäillä, mutta ei näitä leikkauspäätöksiä tutkimustiedon perusteella ole aikaisemminkaan tehty eikä tulla tekemäänkään.
Ikävä tuottaa pettymys, mutta tutkimustiedolla on merkittävä rooli siinä, kun näitä päätöksiä tehdään. Lopulta kaikki on tottakai poliittista päätöksentekoa, mutta esimerkiksi hallitusohjelmaneuvotteluissa, joissa seuraavankin hallituskaudennlinjat muodostetaan, käydään läpi paljon erilaista tutkimustietoa päätöksenteon pohjaksi.

Samoin jos joku etuus perustetaan tai sitä muutetaan, sen pohjana on erilaista tutkimus- ja selvitystietoa. Siksi tämä maa on täynnä erilaista selvitystä ja tutkimusta.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ikävä tuottaa pettymys, mutta tutkimustiedolla on merkittävä rooli siinä, kun näitä päätöksiä tehdään. Lopulta kaikki on tottakai poliittista päätöksentekoa, mutta esimerkiksi hallitusohjelmaneuvotteluissa, joissa seuraavankin hallituskaudennlinjat muodostetaan, käydään läpi paljon erilaista tutkimustietoa päätöksenteon pohjaksi.

Samoin jos joku etuus perustetaan tai sitä muutetaan, sen pohjana on erilaista tutkimus- ja selvitystietoa. Siksi tämä maa on täynnä erilaista selvitystä ja tutkimusta.
Sinulla on yllättävän positiivinen kuva. Poliitikot tekevät poliittisia päätöksiä ja ottavat heille sopivat tutkimustiedot pohjaksi - ja sivuuttavat osan tutkimustiedoista. Lopulta se on kuitenkin arvovalinta mistä leikataan.

Li on mielestäni paras ja Harkimo on ihan pihalla. Ihmettelen kuka häntä äänestää.

Tämä on varmaan ensimmäinen kerta kun olemme samaa mieltä. Juuri mietin, että Li esiintyy jälleen edukseen.
 

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Tosiaan ihan näin yksityishenkilönä ilman mitään poliittista agendaa ärsyttää juurikin tämä ainainen pääministerien erityiskohtelu. Joka nyt kiistatta oikein vielä korostuu.. jumankauta ottaa päähän tämä median pakonomainen nöyristely ja tarve nuoleskella Marinin maratonpakaroita

Orpo jää kiljuvien naisten alle ja toimittajat on huonoja. Tätähän tämä on viime aikoina ollut…
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
On muuten vitun raskasta seurattavaa tää tentti
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hjördis lähti vetämään :D.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Mainoskatkotkaan ei ihan hirveästi auta tätä tenttiä onnistumaan.
 

p_3ksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL, Jukurit
Sivusilmällä tuota huutamista ja kiljumista seurannut ja aina tää on samanlaista sirkusta. Huvikseni otin aikaa siitä kun kysymys esitetään, että joku alkaa puhumaan päälle, menihän siinä huikeat 9 sekuntia.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Hjallis sai tarpeekseen ja käveli ulos :D Pisteet Hjallikselle!
Eihän hänen tuon äänen perusteella tuolla nyt pitäisi ollakaan, selvästikään mies ei ole kunnossa. Liike Nyt lienee itse asiassa siinä tilanteessa, että heillä ei vain ole kerta kaikkiaan laittaa ketään muuta televisioon asti..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös