Minut tuo Iltalehden vaalikone sijoittaa melkolailla oikeistoakselin ääripäähän. Liberaali konservatiivi akselilla tulos on tietysti konservatiivisen puolella, mutta tässä on minusta pieni ongelma. Käytännössä kaikki oikeistolaiset sijoittuu noissa konservatiiveihin ja liberaalin puolelle pääsee vain vasemmistossa. Olisi ehkä kyllä syytä uudistaa näitä standardeja, kun ainoat liberaalit muka ovat vasemisto.
Tämä ei pidä paikkaansa ainakaan minun kohdalla. Kaikissa vaalikoneissa ja arvokartoissa sijoitun "alaoikealle", eli arvoliberaalille puolelle mutta kuitenkin keskustasta oikealle. Lähimmät puolueet ovat yleensä liberaalit, kokoomus, rkp ja jossain määrin vihreät.
Tulokseen pääsee suomalaisen politiikan kontekstissa seuraavasti: Talouskysymyksissä kannattaa ennemmin verojen laskua kuin nostoa. Kuntapolitiikassa priorisoi menoleikkaukset veronkorotusten/velkaantumisen edelle.
Arvoakselilla päädyn liberaalille puolelle, koska minulle on aika lailla se ja sama, miten ihmiset viettävät henkilökohtaista elämäänsä. Vastustan uskonnollista vallankäyttöä julkisissa asioissa, en usko ankaraan kuriin kouluopetuksessa enkä koe, että yhteiskunnassa olisi sananvapaus jotenkin radikaalisti uhattuna. Konservatiivit ovat näistä kaikista asioista pääsääntöisesti eri mieltä kanssani.
Sitten voi tietysti keskustella, onko liberaalia kannattaa vaikkapa huumeiden käyttöhuoneita. Konservatiiveille huumeiden ja seksin kaltaiset aiheet ovat yleensä moraalikysymyksiä, kun taas itse lähestyn niitä käytännön ongelmina. Toisin sanoen voin asettua vaikkapa käyttöhuoneiden perustamisen puolelle, jos on arvioitavissa, että sitä kautta huumekuolemien määrä laskee ja vaikutukset yhteiskunnalle ovat nettopositiiviset.
Liberaalismi kun minun käsittääkseni lopulta aika oikeistolainen aate, jossa keskiössä on yksilön vapaus olla sellainen kun on ja päättää itse itsestään. Tähän vapauteen lopulta vasemmistolainen vapauden riisto veroin ei oikein istu kovin hyvin.
fi.m.wikipedia.org
Liberalismista voisi kirjoittaa vaikka 10 sivua pääsemättä mihinkään selkeään johtopäätökseen. Noin yleisesti sanoisin kuitenkin, että kannattaa aina palata siihen, millainen ihmiskuva erilaisilla poliittisilla ryhmittymillä on.
Kokoomukselle liberalismi on etupäässä joukko negatiivisia vapauksia (=vapaus jostakin). Tämä nojaa Ranskan vallankumouksesta liikkeelle lähteneeseen irtiottoon sääty-yhteiskunnasta, aristokratiasta ja kuninkaanvallasta. Toki siis myös demokratiaan ja yksilönvapauteen ynnä muihin nyky-yhteiskunnan kulmakiviin. Toisin sanoen oikeistolle liberalismi on sitä, että luotetaan yksilöön ja hänen ponnisteluihin. Lopputulos sitten on mitä on, mutta ainakin kaikille annettiin mahdollisuus.
Vasemmiston ihmiskäsitys taas nojaa enemmän siihen, että ihmisten pitäisi olla jokseenkin tasa-arvoisessa asemassa riippumatta siitä, miten hyödyllisiä tai menestyksekkäitä he ovat. Yhteiskunnallisen "hyvän" toivotaan jakautuvan kaikille eikä vain niille, joilla on kykyä ja lahjakkuutta sen luomiseen. Tällöin valtio on se instrumentti, jonka avulla tasataan lähtökohtia sekä myös lopputulemaa.
Tämä nyt voi kuulostaa näin sanottuna epäreilulta "tasapäistämiseltä". Pitää kuitenkin muistaa, että monet yhteiskunnalliset asemat ovat vahvasti periytyviä; jos synnyt hyvään perheeseen, saat yleensä hyvät valmiudet opinnoissa menestymiseen ja lopulta työelämään. Kokoomus toki kannattaa vahvasti mahdollisuuksien tasa-arvoa, mutta tämä tapahtuu usein enemmän ideologisella kuin käytännön tasolla.
Tässä mielessä vasemmisto on tavallaan sosiaalisen liikkuvuuden puolella, sillä he kannattavat positiivisia vapauksia (=mahdollisuus johonkin) julkisen vallan tukemina. Eli jos jollakin köyhän perheen lapsella ei ole varaa urheiluharrastukseen, kunta tai muu julkinen taho antaa siihen tukea. Se tuki tulee pääsääntöisesti verorahoitteisesti, jolloin oikeisto yleensä vastustaa sitä. Tällainen tukeminen tietysti parantaa heikoista lähtökohdista ponnistavia, ja voisikin sanoa, että Suomen hyvinvointivaltio rakennettiin aika vahvasti tältä pohjalta.
Nykyisin puolueet eivät enää ole ryhmittyneet kovin tiukasti yhteiskunnallisten asemien mukaan. Mutta karkeasti arvioiden lienee kuitenkin totta, että hyväosaiset kannattavat omien asemiensa pysyvyyttä, kun taas heikommin pärjäävät toivovat "varallisuuden uusjakoa". Eivät toki mitään vallankumousta, mutta sellaisia politiikkatoimia, joilla pelikenttää tasoitetaan.
Näitä tavoitteita harvemmin lausutaan julki, koska sehän kuulostaisi pahalta, jos vasemmisto olisi ryöväämässä yksilöiden kovalla työllä ansaitsemat rahat, tai jos oikeisto toteaisi olevan reilua, että osa ihmisistä nyt vain saa sen Erottajan hotelleineen ennen kuin noppaa on heitetty kertaakaan.