Jussi Halla-aho/perussuomalaiset
Mielenkiintoin lähetys kaikkinensa. Tämä herätti enemmän ajatuksia kuin monet muut tentit, jotka ovat muistuttaneet hyvin paljon toisiaan. Mielestäni Halla-aho selviytyi tentistä voittajana, vaikka alussa näyttikin aika pahalta.
Halla-ahon puhe oli kohtuullisen hyvin kirjoitettu. Toteutus jätti kuitenkin toivomisen varaa: esiintyminen oli aika jäykkää, yleinen olemus hivenen hermostunut ja retorinen ote lakoninen. Plussaa tulee siitä, että Halla-aho ei esittänyt yliampuvia vaalilupauksia tai jämähtänyt latteuksiin. Pidän puhetyylistä, jossa vedotaan realiteetteihin ideologisen maalailun sijaan. Alun hermoilun jälkeen itseluottamus löytyi, mikä näkyi parempana puheen virtauksena. Papereihin vilkuilun sijaan olisi kannattanut valmistautua vastauskorteilla, joista olisi voinut luontevammin luntata pääpointteja.
Sisällöllisesti Halla-aho valitsi yleisluontoisen lähestysmistavan. Puhe oli enemmän kommentaari kuin kansoja villitsevä esitys. Pidin kuitenkin siitä, että Halla-aho onnistui sisällyttämään puheeseen itsereflektiota ja muista puolueista eroavia teemoja. Poliittisen keinovalikoiman vähyys oli selvä heikkous: Halla-aho ei juuri vedonnut lukuihin, tarjonnut työkaluja ongelmien ratkaisuun tai luonut visiota tulevaisuuden hyvinvoinnista. Sen sijaan hän tyytyi kertomaan, mitä asioita perussuomalaiset eivät edusta. Halla-aholla on selvästi kehittymisen varaa esiintymisessä, joka voisi olla innostavampaa ja itsevarmempaa. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon myös, että "nettiöyhötys" ja "velkaorjuus" kalskahtivat vähän turhan raflaavina termeinä korvaan.
Tentti alkoi nihkeästi. Halla-aho vaikutti jossain määrin ärsyyntyneeltä, kun kysymyspatteristo alkoi melko triviaaleilla teemoilla. Vastaukset venyivät, vaikka toimittajat kysyivät perustellusti spesifejä mielipiteitä. Esimerkiksi tiedusteluun vaalitavoitteista olisi voinut vastata ytimekkäästi numerolla. Halla-aho ajautui sen sijaan jaarittelemaan aiheesta, joka ei ole puolueen kannalta merkityksellinen
Kangertelevan alun jälkeen Halla-aho pääsi kuitenkin vauhtiin. Pienet piikittelyt toimittajien suuntaan olivat ehkä konseptin vastaisia, mutta toimivat mielestäni hyvin. Yleisö lämpeni, Halla-aho sai itsevarmuutta otteisiinsa ja katsojat kotisohvilla hymähtelivät varmasti pienelle nokittelulle.
Tentin edetessä vaikutti siltä, että toimittajien tivaavat kysymyksenasettelut alkoivat vaivata mietiskelevästä puhetyylistään tunnettua Halla-ahoa. Uskoisin, että toimittajien keskeytykset kääntyivät kahdella tapaa Halla-ahon eduksi: ensinnäkin ne saivat katsojan asettumaan haastatellun puolelle, sillä tämän ei annettu vastata rauhassa. Toiseksi ne herättivät haastatellussa ärtymyksen kipinän, joka kanavoitui entistä sisukkaampana argumentaatiotan. Aika nopeasti alkoi näkyä, että Halla-aho on vahvimmillaan akateemisissa väittelyissä.
Tämä oli oikeastaan ensimmäinen tentti, josta annan pyyhkeitä haastattelijoille. Halla-aho pääsi suoraan sanottuna luvattoman helpolla. Toimittajat menivät siihen ansaan, että he lähtivät pelaamaan argumentaatiopeliä Halla-ahon ehdoilla. Etenkin Heikel vetosi toistuvasti sellaisiin näkemyksiin, jotka Halla-aho ehti jo aiemmin tuomita perussuomalaisen ajattelun vastaisiksi; ilmastoahdistusta kokevat nuoret eivät toimi emotionaalisena motivaattorina, jos haastateltu on minuutti aikaisemmin todennut puolueen edustavan kylmän realistista maailmankuvaa.
Toimittajien olisi ehdottomasti pitänyt haastaa Halla-ahoa kansainvälispoliittisilla kysymyksillä. Nyt Halla-aho sai korostaa globaalia yhteistyötä ilman, että hänen puolueensa reaalipoliittisia toimia olisi asetettu kriittiseen valoon. Halla-ahon ei pitäisi voida vedota kansainväliseen yhteistyöhön, jos puolue on ollut johdonmukaisesti sitä vastaan. Juuri aiemmin päivällä Huhtasaari oli vedonnut puolueen nationalistiseen politiikkaan, jossa suhtautuminen ylikansalliseen päätöksentekoon on nihkeä. Toimittajat olisivat voineet kysyä, miten perussuomalainen puolue suhtautuu muiden Pohjoismaiden selkeään halukkuuteen sitoutua ilmastotavoitteisiin.
Aloin jossain kohtaa jopa lipua Halla-ahon puolelle, sillä vaalikevään aikana käyty talous- ja ilmastopoliittinen keskustelu on ollut todella yksipuolista. Globaaleja ongelmia yritetään niputtaa osaksi kansallista politiikkaa, mutta kukaan ei pysähdy pohtimaan, mikä on esimerkiksi Suomen EU-poliittinen linja tai mitkä vaikutuskanavat meillä on käytössä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei ole puhuttu halaistua sanaa, vaikka se on yksi kansallisen politiikan ydinaihealueista. Halla-aho onnistui käyttämään hyväksi toimittajien poliittisesti korrektia kysymysvalikoimaa, joka suorastaan aneli lausumaan mitäänsanomattomia vaalipuheita.
Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa Heikel oli pahasti jäässä, kun Halla-aho viittasi Malmön esimerkkiin. Hänen olisi ehdottomasti pitänyt nostaa esiin Ruotsin erinomaiset talousluvut ja 6%:n tienoilla heiluvan työttömyysasteen. Talouspolitiikassa Halla-aho maalasi niin lavealla pensselillä, että toimittajien olisi pitänyt lisätä höyryä eikä jumittua maahanmuuttoon tai ilmastokysymyksiin.
Kaiken kaikkiaan tentti kääntyi loppua kohden Halla-ahon eduksi. Uskon, että tämän lähetyksen perusteella persujen kannatuskäyrä saattaa heilahtaa maltillisesti ylöspäin. Studioyleisö oli kyllä täynnä aikamoisia huurupäitä, mikä ei ehkä edistä puolueen imagoa.
Kommentaattoreista Ginman oli tavattoman huono. Hän ei tuntunut löytävän sanoja ajatutensa tueksi, joten sisältö jäi erittäin suppeaksi. Puheenparsi vaikutti myös poliittisesti motivoidulta, mikä ei ole asiantuntijan roolissa hyvä asia. Apunen on ollut positiivinen yllätys näissä tenteissä.