Loistava kirjoitus, kopioitu eräältä toiselta foorumilta (kirjoittajana nm. Rokka76)
"Olipa kerran planeetta, jolla oli kaksi saarta. Toisella saarella asui vasemmistolaisia ja toisella porvareita.
Vasemmistolaisten saarella kolme ihmistä päättivät, että tehdään kaikki työtä ja jaetaan hedelmät tasan kaikkien työtä tehneiden kanssa. Yksi heistä alkoi viljellä maata ja hoitaa eläimiä, jotta ruokapuoli olisi turvattu. Toinen heistä alkoi rakentaa majoja, jotta asumispuoli olisi turvattu. Kolmas heistä teki kaivoja, joista saatiin vettä, rakensi kärryjä ja kasvatti hevosia, jotta pystyttiin liikkumaan.
He päättivät, että kaikki tekevät kahdekan tuntia päivässä töitä, jokaisen työpanos vastaisi toisen, jolloin maksuna toisen työstä kävisi vastaava määrä omaa työtä. Kaikki sujui hienosti vuoden. Maatilalla vilja kasvoi, lehmät tuottivat maitoa ja lihaa saatiin teuraseläimistä. Ensimmäiset majat valmistuivat, samoin kärryt hevosineen ja ensimmäinen kaivo. He olivat onnellisia, kaikki toimi hienosti.
Seuraavana vuonna kuitenkin viljasato ei ollut yhtä hyvä kuin edellisenä, lisäksi eläimiä sairastui ja ruokaa ei saatu yhtä paljon kuin aikaisemmin. Rakentaja ja kaivonporaaja närkästyivät maatilanhoitajalle. "Eikö hän teekään enää työtänsä yhtä tehokkaasti kuin ennen? Miksi meidänkään pitäisi, jos hänkään ei hoida?" Näin he päättivät keskenään ja vähensivät omaa työpanostaan tunnilla, he tekivät enää seitsemän tunnin päiviä. Kaivonporaaja ei enää tuonut yhtä paljon vettä kaivostaan kuin aikaisemmin, uuden kaivon poraus alkoi hidastua, lisäksi hän käytti kärryjä kuljetuksiin vähemmän kuin aikaisemmin. Rakentaja ei korjannut vuotavien majojen kattoja enää, kuten aikaisemmin.
Lopulta maatilanhoitaja närkästyi. Miksi nuo kaksi eivät enää tee töitä kuten aikaisemmin? Minulla raskas vuosi ja nuo kaksi vain luistavat töistään. Niinpä maatilanhoitaja päätti kostoksi tuottaa vähemmän viljaa. Jospa nuo kaksi huomaisivat, että heidän on parasta alkaa tehdä enemmän töitä, tai ruokapuoli jää vähemmälle.
Kun kaivonporaaja ja rakentaja huomasivat, että ruoka pöydässä väheni, he suuttuivat. "Nyt se maatilanhoitaja lintsaa aivan tosissaan. Pistetään hänet koville." Niinpä kaivonporaaja kieltäytyi hakemasta vettä kaivostaan, rakentaja jätti uusien majojen tekemisen kokonaan ja keskeytti vanhojen korjaamisen, ne ränsistyivät. Maatilanhoitaja lopettu ruoan ja viljan tuotannon, eläimet kärsivät, viljaa ei hoidettu, ruokavarastot hupenivat uhkaavasti. Kaikki mököttivät ränsistyneissä mökeissään odottaen, että joku toinen alkaisi tehdä työtään, koska ei ole oikein, että vain minä joutuisin tekemään muiden hommat. Planeetan ensimmäinen työnseisaus oli syntynyt, jota paljon myöhemmin kutsuttiin sanalla "lakko".
Toisaalta samaan aikaan porvareiden saarella oli menossa vastaava tilanne. Sielläkin oli maatilanhoitaja, kaivonporaaja ja rakentaja. Heillä ensimmäinen vuosi oli toiminut aivan vastaavasti kuin vasemmistolaisilla, mutta he olivat lisäksi sopineet yhteisestä valuutasta, vaihdon välineestä, jolla työstä maksettiin. Ensimmäisen vuoden aikana oravannahat kiersivät tasaisesti toiselta toiselle.
Seuraavana vuonna, maatilan sadon ollessa heikompi, maatilanpitäjä sai vähemmän oravannahkoja palkaksi työstään, koska sato oli edellistä heikompi. Mutta hän päättikin tehdä väliaikaisesti 10 tunnin päiviä ja sai lopulta sadon tuottamaan paremmin, eläimistä saatiin enemmän lihaa. Samalla hän korotti hintaa aavistuksen. Rakentaja ja kaivonporaaja hyväksyivät sen, koska ymmärsivät, että sato oli vaikeammin saatavissa tänä vuonna. Kaivonporaaja taas pisti vauhtia uuden kaivonsa valmistumiseen ja vettä riitti nyt jo hyvin peseytymiseenkin. Hän tosin samalla nosti hieman veden hintaa ja kuljetuskustannuksia, koska hevoset kuluttivat enemmän viljaa, mitä enemmän niillä ajettiin. Rakentaja korjasi vuotavia majojen kattoja nopeammalla tahdilla ja lisäksi keksi uusia parempia maja ideoita, joista kaivonporaaja ja maatilanhoitaja heti kiinnostuivat. Kaikkien palkka nousi, vain oravannahkoja jouduttiin metsästämään enemmän.
Näin he toimivat ja lopulta laajensivat toimintaansa saaren rannalle, jossa kaivonporaaja päätti rakentaa lautan. Hän teki suuren lautan, johon tuotiin ruokaa ja vettä. Kaikki kolme päättivät lähteä etsimään uutta maata, jonne he voisivat laajentaa toimintaansa. Jonkin ajan päästä he löysivät vasemmistolaisten saaren ja ajautuivat rantaan. He lähtivät tutkimaan saarta ja löysivät sieltä ränsistyneitä majoja, ränsistyneen maatilan ja kuivuneen kaivon. Majojen sisältä he löysivät kolme ihmistä henkitoreissaan, nälkäisinä ja haisevina, koska eivät olleet syöneet eivätkä peseytyneet. Heti porvarit päättivät antaa näille ruokaa ja vettä ravinnoksi, sekä pesivät heidät. Kolme tulokasta ajattelivat: "Miten heitä oli voinut kohdata tällainen epäonni? Todella hurjat ajat ovat tällä saarella vallinneet." Kolme tulokasta ruokkivat ja juottivat saaren vanhat asukkaat kuntoon ja olivat onnellisia, nythän heillä oli tuplasti enemmän voimaa tehdä työtä ja kehittää kumpaakin saarta.
Kaikki sujui hyvin aluksi, mutta vasemmistolaiset eivät olleet päässeet ajatuksestaan eroon. Niinpä he aina vaativat porvareilta enemmän ja enemmän oravannahkoja, taikka lopettivat aina työntekonsa, riippumatta siitä, mikä kunkin työpanoksen arvo oli. Porvareiden oli pakko antaa enemmän omistaan, koska muuten ränsistyminen alkaisi taas ja heillä ei enää kasvaneessa taloudessa ollut mahdollisuutta hoitaa sitä itse. Porvareille ja vasemmistolaisille syntyi lapsia, näistä tuli sosiaalidemokraatteja. Sattumalta kateuden geeni oli dominoiva, kun taas kehittämisen geeni oli resessiivinen ja lopulta vasemmisto ja sosiaalidemokraatit yhdistyivät.
Porvarit eivät nähneet enää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä takaisin vanhalle saarelleen. Ennen lähtöään he varoittivat: "Jos te ette muuta tyyliänne, me lähdemme pois." Vasemmistolaiset vastasivat: "Menkää vain, emme me teitä tarvitse, ahneet riistäjät. Teillä on jo vaikka millä mitalla niitä oravannahkoja."
Kun porvarit viimein lähtivät, vasemmistolaiset huusivat perään: "Missä on teidän yhteiskuntavastuu?! Jatkossa täällä tulee olemaan vielä kovemmat olot, lakko jatkuu ja veroja kiristään. Sitäkö te haluatte?" Tosin porvarit eivät sitä enää kuulleet, koska olivat jo irti rannasta.
Kolme porvaria meloivat minkä käsistään pystyivät kohti vanhaa saartaan ja jättivät sosiaalidemokraatit hoitamaan omaa saartaan. Kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun asti - porvarit kuten aikaisemminkin tuloeroineen ja toisella saarellakin oltiin lopulta suhteellisen tyytyväisiä suhteelliseen köyhyyteen, kukaan ei sentään ollut toista rikkaampi."
