Edmonton Oilers 2021–2022

  • 355 377
  • 1 341
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Koripallosta ja jalkapallosta tulee mieleen ihan vastaavia tarinoita, missä johtavat pelaajat haastavat toisiaan hyvinkin sähköisissä merkeissä. Halusta voittaa ja tehdä asiat paremmin siinä on vain loppupeleissä kyse, eikä mistään henkilökohtaisesta.

Kun intohimona on voittaa ja pelissä on paljon tunteita mukana, välillä räiskyy ja tunteet kiehuvat yli. Silloin tärkeintä on olla ottamatta vuodatuksia henkilökohtaisesti ja keskittyä oman tekemisen parantamiseen.

Siitäkin huolimatta voisi olla ihan paikallaan, jos joku uskaltaisi kaataa ämpärillisen kylmää vettä McDavidin päälle. Se ei palvele joukkueen etua, jos joku tekee omasta egostaan joukkuetta suuremman, lapsellisesti kiukuttelee joukkuetovereilleen, alkaa sanella keiden pelaajien kanssa hän haluaa pelata, vaatii itse päästä pelaamaan 25 minuuttia illasta toiseen muiden jäädessä jämäminuuteille ja on vielä niin sokea omalle tekemiselleen, ettei tajua katsoa peiliin puolustusvelvoitteista luistaessa tai tuossa paitsiotilanteessa. Buffalo-pelin viimeisen 10 minuutin aikana touhu näytti välillä epätoivoiselta sooloilulta eikä niinkään oikealta yrittämiseltä tasoittaa peli. Mieleen jäi ainakin yksi tilanne, kun McDavid purjehti kentän läpi ja yritti päästä maalille, mutta pysähtyi Buffalon lihamuuriin maalin edessä. Joskus sillä tavalla ajaa kahville neljä Rangersin pelaajaa ja tekee highlightsiin päätyvän maalin, mutta yleensä tällaisilla sooloiluilla vain menettää kiekon.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Tässähän oli ihan äskettäin juttu jossa Jesse Puljujärvi kertoo ihan itse että palautetta tulee pelissä ehkä vähän kovasanaisestikin, mutta kuuluu asiaan. Onhan siellä penkeillä lentäneet juomapullot, mailat saaneet kyytiä ja muuta sellaista. Useissa eri peleissä käy noin.

Myös palaute pelaajien välillä tulee pelin tuoksinassa usein suoraan ja suodattamattomana. Tästä on nähty joitakin esimerkkejäkin, kun tiukkaa palautetta on kesken pelin annettu ja otettu vastaan penkillä tai jäällä. Puljujärven mukaan supertähtikaksikon sammumaton jano kehittymistä ja voittamista kohtaan näkyy armottomana vaatimustasona muita kohtaan.

– Kyllä siellä välillä aika kovaa sanotaan. Jokaisella meistä joskus tulee pelin aikana tunteet mukaan. Mutta ei niistä mitään ongelmia synny, meillä on erittäin hyvät välit. Se on osa tätä hommaa, että täytyy voida sanoa suoraan. Jos me tässä halutaan kehittyä, niin asioita täytyy voida käydä tarvittaessa läpi rehellisesti ja niin me on tehty.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ensi yönä taas luvassa kova mittari, kun Blues on vastassa. Toivottavasti nyt saataisiin ehjä 60-minuuttinen pelattua.
 

ipaz

Jäsen
En vaan ymmärrä mitä se auttaa turhautua kesken pelin jonkun paitsion takia ja vielä suurieleisesti purkaa se penkillä. Tuollainen energia aiheuttaa mun mielestä joukkueeseen vaan hämmennystä. Kyllä tuon lasken omissa papereissani heikoksi johtamiseksi.

Kuten Pulju haastattelussa kertoo, niin kaksikko McDavid / Draisaitl voitonhalu on sammumaton ja he antavan muiden kuulla jos homma ei ole halutulla tasolla. Ei mitään ihmeellistä, vaan normaalia asioiden läpikäyntiä joukkuekavereiden kesken. En usko että tuo McDavidin ohjeistus Jesselle on mikään yllätys tai negatiivinen asia joukkueen sisällä.

Ainahan se on ollut tuollaista supertähtien kanssa lajista riippumatta. Coloradossa MacKinnon Zadorovin mukaan vaati muita olemaan syömättä epäterveellisesti kauden aikana ja hankkiutui eroon kaikesta "roskaruoasta" joukkueen tiloissa. MacKinnon myös potkii toisia jatkuvasti eteenpäin ja vaatii täydellistä keskittymistä, niin treeneissä kuin peleissä. Ja jos jotain ei kiinnosta, niin palaute on välitön. Joukkueen paras pelaaja voi näin tehdä ja muut voivat sitten olla mukana ja ottaa mallia, tai vaihtaa maisemaa.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Hienosti jatkui ja 11 voitto. RNH sai lopultakin kiekon maaliin ja myös McLeodille uran avausmaali. Onnistumiset jakaantuivat aika kivasti kolmelle ensimmäiselle ketjulle ja yksi kiintiömaali ylivoimalla. Yamamotolle iso maali ihan pelin loppuun. Koskiselta jokunen aika iso torjunta.
Draisaitlille kauden kahdeksas vähintään kolmen pisteen ottelu.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tänään tuli jäähyjä ihan liikaa. Onneksi selvisivät vain yhdellä takaiskulla, sillä Bluesin ylivoima on liigan toiseksi parasta Oilersin jälkeen. Yamamoton voittomaali tuli kreivin aikaan, juuri kun näytti siltä että peli on menossa jatkoajalle. RNH:lle vihdoin kauden avausmaali, toivottavasti niitä nyt tulisi lisääkin.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Järkyttävä määrä vaarallisia maalipaikkoja annettiin vastustajalle. Toki kokonaisuutena hyvä, että tuli voitto mutta jotain tuolle puolustukselle ja viisikkopelille täytyy keksiä. Koskista on tullut mollattua, mutta tänään oli mies paikallaan vaikka neljä päästikin. Russellilla jäi peli kesken kun otti kovan lämärin polven seutuville. McLeodille uran ensimmäinen ja itselläkin oli mahtava fiilis, kun näki miten mielissään poika oli. Itse olin jo varma, että liusutaan tappioon, kun Blues sai tasoitettua ja peli rupesi kääntymään heille, mutta uskomattomalla tavalla Draisaitel löysi Yamon siitä keskeltä ja saatiin kairattua puhdas voitto.

Edit. Typot.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: TAM

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Oliko vähän sellaista pudotuspelihenkeä tuossa pelissä. Siis muutenkin kuin sen osalta että Oilers hävisi eikä ollut oikein mitään mahdollisuuksiakaan. Tai sitten se pudotuspelimielikuva tuli itselle juuri tuosta.

Aika epäkiitollinen paikka Koskisella. Joukkue on pelannut huonosti ja samalla hän on pelannut monta hyvää peliä putkeen joilla on raavittu voittoja. Ja sitten kun hänelle tulee huonompi peli ja joukkue pelaa edelleen huonosti, niin jo on taas syyttävät sormet osoittamassa maalivahdin suuntaan. Vaikka tietenkin on ihan syytäkin, mutta samalla unohtuvat taas ne perusongelmat pelaamisessa.

Ja Tippett. Alan olla niin kyllästynyt tuohon että taas aloitetaan tuolla vaihtoehdolla että McDavid ja Draisaitl ovat eri ketjussa ja sitten viimeistään pelin puolivälissä he taas päätyvät samaan ketjuun. Tuohan ei yllätä ketään. Ja jos Tippettin mielestä on parempi pitää heidät samassa ketjussa, niin pitäisi nyt sitten ihan rehellisesti eikä aina muka kokeilisi jotain muuta ja sitten taas palaa tuohon samaan. Tai kokeilisi nyt sitten samantien vaikka vähän jotain erilaista uutta. Vaikka RNH tai Yamamoto ykköseen. Voi toki olla että McDavid-Puljujärvi ja RNH-Yamamoto parit on permanent-tussilla vedetty sinne fläppitaululle eikä niitä saa pyyhittyä pois.

Tosin Puljujärvi pelasi yhden vaihdon nelosessa Turrisin paikalla, että olihan siinä kokeilua. Tuo oli juuri ennen Jetsin toista maalia, mutta Puljujärvi ehti hypätä pois kaukalosta ja siitä miinus Yamamotolle.

5v5 maaliseurannassa pari maalia omiin kolmoselle (joskin ensimmäisen voi ainakin laittaa Koskisen sarakkeeseen) ja yksi neloselle (sitäkin voi tietenkin pohtia, että olisiko Koskisen se pitänyt myös ottaa vaikka hyvä veto olikin b-pisteen kaarelta). Eikä yhtään tehtyä 5v5 maalia.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Sellainen peli. Kyllähän tuo eka lipsahti Koskiselle helposti mutta muut maalit menee puolustuksen sekoilun piikkiin. Vaikkei nyt Koskiseltakaan tosiaan mikään nappipeli ollut. Ensimmäinen vieraskiertue siis meni aika nihkeästi, kun viidestä pelistä kolme hävittiin. Jetsistä päästään hakemaan torstaina revanssia kotikaukalossa.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ryan ei tänään pelaa. Hänellä on aivotärähdysoireiden kaltaisia oireita vaikkei aivotärähdystä olekaan diagnosoitu. Sceviour oli aamujäillä siellä nelosessa hänen paikallaan. Ja ilmeisesti taas on tarkoitus aloittaa siten että Draisaitl on kakkosketjussa. Skinner ilmeisesti maalilla.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
No nyt ei voi sanoa muuta kuin että olipa Skinneriltä loistava peli. Ja kun itse miehen viime kaudella jo tuomitsin menetetyksi lupaukseksi, niin pakko vetää sanat takaisin tämän kauden pelien perusteella. Ja jännä juttu, että enää ei vaikuta niin epävarmaltakaan kun on alkanut tulemaan peliaikaa ja tuntuma on parempi. Ehdottomasti kaverille lisää minuutteja.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Omaan silmään Skinnerillä lähti se positiivinen lumipallo pyörimään siitä viime kauden ensimmäisestä pelistä ylhäällä. Silloin hän ei vielä hyvin pelannut, mutta näki sen, että mahdollisuudet on ylös. Sen jälkeen tykkikausi Bakersfieldissa ja syksyllä loistava camppi. Loistavat 45 torjutaa, eikä tuota maalia kyllä milllään voinut hänen piikkiin laittaa, niin upea oli Ehlersin laukaus. Itse antaisin suoraan uuden mahdollisuuden Blackhawksia vastaan viikonloppuna ja katsoisin, miten mies vastaa huutoon.

McDavidilta taas uskomaton suoritus! Olin varma että Hellebuyckista ei päästä läpi. Ties kuinka monta huippupaikkaa kerkesi ottaa ennen tuota yksilösuoritusta. Kokonaisuutena oma peli oli suhteellisen hyvin kasassa, sekä tiivistä omassa päässäkin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: TAM

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Joo, ei tosiaan takaiskua Skinnerin piikkiin mitenkään. Suoraan syötöstä todella tarkasti yläkulmaan ja taisi olla Nursekin vielä vähän edessä.
Mutta kyllä omaan makuuni liikaa olivat taas maalivahdin varassa. Toki niin oli Jetskin siinä mielessä että Hellebuyck oli todella hyvä. Ja erityisesti mielestäni siitä että kiekot eivät putoile torjunnoista maalin eteen.
Oilersin puolustuksessa on aika paljon huonoja kiekollisia ratkaisuja, jotka usein päätyvät vastustajan tekopaikkaan. Kuten nyt vaikka Nurse jatkoajalla kun on 1,5 minuuttia pelattu samoilla miehillä alivoimaa ja saa kiekon omalla alueella haltuun, niin ei todellakaan saa menettää sitä ennen siniviivan ylittämistä.

Oli vissiin scoutattu että Hellebuyck pudottaa aika aikaisin mailakäden puoleisen polven alas rankkareissa. Samaa hyödynsivät sekä McDavid että Turris. Ja aika jännästi tulivat molemmat oikealta ja laukoivat samaan paikkaan vaikka Turris on rightin kaveri.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Hieno voitto ja tänään oli molemmissa päissä maalivahdit iskussa. Oilersillakin oli tukuttain vaarallisia tekopaikkoja, mutta Hellebuyck oli ohittamaton. McDavidin suoritus oli kyllä taas kerran upea, Rankkareilla sitten voitto kotiin.

Koekkoek loukkaantui avauserässä viiden minuutin pelin jälkeen, alavartalovamma on kyseessä. Pelasi tuon tilanteen jälkeen vielä neljä vaihtoa, mutta poistui toisen erän lopulla koppiin eikä palannut enää kolmanteen erään. Harmittoman oloinen tilanne sinänsä, meni taklaamaan Jets-pelaajaa ja jalka vääntyi. Saa nähdä mikä on vamman laatu ja sairausloman pituus.
 
Viimeksi muokattu:

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Ei ollut häpeä menettää yhteensä 3 pistettä Lännen kovimmalle nipulle. ;)

Kyllä pelasi Skinner hyvin. Ja varmasti se itseluottamus nousee, kun tulee onnistumisia. Ja yhden pelin sisällä myös voi tapahtua ihmeitä, kun pitää nollat mahdollisimman pitkään. Nytkin oli sellainen fiilis itsellä tuossa jatkoajan ylivoimalla, että tämä on nyt vain käsikirjoitettu tämä peli niin, että Skinner ei enää taakseen kiekkoa päästä. Ei sillä, mitään todella hyviä paikkoja Jets ei varsinaisesti edes saanut tuon neliminuuttisen aikana. Kovin oli mielikuvituksetonta.

Jännä nähdä joukkueiden välisiä tuleviakin otteluita. Eihän tuota koskaan tiedä, vaikka kumpikin onnistuisi raivaamaan tiensä Avalanchen/Bluesin/Wildin/Flamesin/Golden Knightsin läpi konferenssifinaaliin.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Huhut (Jason Gregorin mukaan kaksi lähdettä, eli ei siis mikään nettihuhu) kertovat että Nurse on loukkaantunut ja muutaman viikon sivussa. Jos tämä pitää paikkansa, niin Oilers on pulassa. Broberg on joka tapauksessa tulossa ylös kun Koekkoek on ainakin saikulla. Mutta jos Nurse puuttuu, niin ykkösparin vasemmaksi pakiksi taitaa nousta Keith... jonka minuutteja olisi ennemmin pitänyt vähentää kuin lisätä.

 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Toivottavasti eivät kuitenkaan pistä Brobergia suoraan ykköspariin Nursen tilalle. Paha juttu jos Nurse joutuu olemaan sivussa. Odotellaan virallista tietoa vamman laadusta ja poissaolon kestosta.

Lagesson nostettiin myös ylös ja Smith laitettiin LTIR:lle. Smith taitanee olla sivussa pitempään.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Toivottavasti eivät kuitenkaan pistä Brobergia suoraan ykköspariin Nursen tilalle. Paha juttu jos Nurse joutuu olemaan sivussa. Odotellaan virallista tietoa vamman laadusta ja poissaolon kestosta.

Lagesson nostettiin myös ylös ja Smith laitettiin LTIR:lle. Smith taitanee olla sivussa pitempään.
Ja siis Nurse laitettiin IR:lle, että on nyt sitten ainakin sen viikon pois. Mutta varmaan tuo muutaman viikon arvio on ihan todennäköinen. Ja kyllähän Nursella on ollut muutama huonompi peli putkeen eli olisiko sitten joku vamma ollut jo pidempään. Jetsiä vastaanhan kuitenkin vielä jatkoajalla pelasi ihan normaalivaihdot eikä siinä vaikuttanut loukkaavan itseään. (EDIT: Jaa, tulikin Gregorilta veikkaus että loukkaantui siinä kolmanen erän lopussa kun blokkasi laukauksen ja että olisi ehkä sormi murtunut. Se olisi ainakin "selkeä" vamma eikä mikään epämääräinen nivusongelma tms.)

Mielenkiintoista nähdä mitä parien kanssa tehdään. Olisiko se fiksua pitää kuitenkin Keith ja Ceci yhdessä. Ceci on viime peleissä pelannut aika vahvasti ja pystynyt paikkaamaan usein Keithin virheitä. Eli olisiko siinä järkevää sitten vain nostaa heidän minuuttimääriään. Kakkospariin sitten Russell ja Barrie tai Bouchard, joista toinen kolmospariin Brobergin kanssa.

Ei se hyvältä näytä kuitenkaan missään tapauksessa.

EDIT: Ja muuten olisin voinut jättää Russellin ulos mutta aika vaikea nähdä että sekä Broberg että Lagesson laitettaisiin heti kokoonpanoon.
 
Viimeksi muokattu:

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Mutta jos Nurse puuttuu, niin ykkösparin vasemmaksi pakiksi taitaa nousta Keith... jonka minuutteja olisi ennemmin pitänyt vähentää kuin lisätä.

Mitens Keith on vetänyt? Tiedän kyllä tilastojen perusteella, mutta Oilers-fanien silmäarviot kiinnostavat.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Huhut (Jason Gregorin mukaan kaksi lähdettä, eli ei siis mikään nettihuhu) kertovat että Nurse on loukkaantunut ja muutaman viikon sivussa. Jos tämä pitää paikkansa, niin Oilers on pulassa. Broberg on joka tapauksessa tulossa ylös kun Koekkoek on ainakin saikulla. Mutta jos Nurse puuttuu, niin ykkösparin vasemmaksi pakiksi taitaa nousta Keith... jonka minuutteja olisi ennemmin pitänyt vähentää kuin lisätä.

Ilmeisesti 2-3 viikkoa.



 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Omaan silmään Keith on ollut hyvä. Toki edistyneistä tilastoista en osaa sanoa mitä ne kertovat, mutta omasta mielestä on ollut tasaisimpia suorittajia puolustusosastolla Nursen ohella, ja avaukset napsuu lapaan samalla tavalla kuin kymmenen vuotta sitten.

Itse uskon että Broberg ei saa isoja minuutteja. Syksyn campilla peli ei ollut lähellekään valmista ja viesti alhaalle lähetettäessä olikin, että kaikkea pitää parantaa luistelua lukuunottamatta. Toki hyvä alku Bakersfieldissä on voinut taittaa pahimman jännityksen ja rentouden myötä peli on löytynyt, mutta silti uskon, että Lagesson on se joka saa minuutteja Russellin kanssa. Valtava menetys on kyllä ykköspakin puuttuminen,mutta eiköhän Keith pysty sitä roolia hoitamaan jos Nursen poissaolo on vain sen viikon pari.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Mitens Keith on vetänyt? Tiedän kyllä tilastojen perusteella, mutta Oilers-fanien silmäarviot kiinnostavat.
Omasta mielestäni puolustussuuntaan on ollut ongelmissa. Aika paljon päästään miehen selän taakse. Ja välillä pelaa itseään ulos tilanteista. Olisiko vähän sitä ettei ihan vauhti riitä. Muttei nyt mikään ihan katastrofi.
Kiekollisena tekee sekä hyviä avauksia että sitten ihan hasardeja vastustajan lapaan. Tietenkin paljon kiekossa olevilla pelaajilla tulee väkisin virheitäkin mutta ehkä tuota suhdetta hyvien ja huonojen suoritusten välillä voisi vähän ruuvata positiivisempaan suuntaan.
Olen kuitenkin ihan positiivisesti yllättynyt, että on ollut noinkin hyvä. Ehkä kakkosparin minuutit ovat vähän liikaa, mutta kolmosparin taas vähän liian vähän. Että varmaan ihan ok roolissa on ollut toistaiseksi.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ja Smith Tippettin mukaan parhaimmillaankin week-to-week. Mutta tuo LTIR:lle laittaminen tarvittiin senkin takia että kaikki mahtuvat capin alle. Brobergin ja Lagessonin noston myötä olisi capin ylitys noin 7,5M$. Ja LTIR:llä oli vain noin 6,3M$:n edestä palkkoja. Nyt Smithin palkalla tuo LTIR ylitys nousi 8,5M$:iin. Että taas on pelivaraa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös