Edmonton Oilers 2019–2020

  • 243 808
  • 691

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Coyotes oli jatkoajalla parempi 3-2. Haasille uran ensimmäinen NHL.maali, McDavid osui myös kerran. Koskiselle meni 1-1-tasoitus aika helposti. Muuten oli hyvä peli häneltä.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Yhtenä positiivisena asiana kolmesta viime ottelusta on se, että ykkösketjun ja ylivoiman ulkopuoleltakin on tullut maaleja. Nyt Haas, Pensiä vastaan Cave ja Columbusta vastaan onnistui Khaira. Ja pisteitä näistä kairattu 5/6. En Coyotes ottelua seurannut, mutta laituriosastoa oli siirrelty sen verran, että Haas sai laidoilleen Khairan ja Gagnerin ja Nuge Nealin ja Kassianin. Jos noin jatkavat, toivottavasti Khaira napsii suurimman osan kolmosketjun aloituksista Haasin sijaan.

Sheahan on siksi ulkona kokoonpanosta, että otti osumaa tuossa Columbusta vastaan jättäen pelin kesken, eikä ole sen jälkeen pelannut. On käynyt jäällä ja piti myös pelata Pensiä vastaan, muttei lopulta pelannutkaan.

Näistä bottom-9:n maaleista huolimatta on täysin selvää, että vahvistusta tarvitaan laituriosastolle. Omissa toiveissa olisi Kevin Fiala, jonka huhuttu olevan kaupan, mutta katsellaan tuleeko Hollandilta mitään peliliikkeitä vai ei. Jos nyt en aivan väärin muista, Detroitissa ei hirveästi Hollandin aikana treidejä etenkään syksyllä nähty.

Seuraavaksi sitten Blues ja Devils vielä kotona vastaan. 16 pelatun ottelun jälkeen Oilers edelleen lännen piikkipaikalla Bluesin hengittäessä pisteen päässä, ottelun vähemmän pelanneena ja neljän ottelun voittoputkessa niskaan.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tänään treeneissä oli taas vaihdettu:
Draisaitl-McDavid-Gagner
Neal-RNH-Kassian
Jurco-Haas-Chiasson
Khaira-Cave-Russell
Granlund-Sheahan-Archibald

Aikamoinen arvonta päivittäin noiden kolmen alimman ketjun kesken.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Blues oli parempi lukemin 5-2. Blues ratkaisi pelin toisessa erässä iskemällä kaksi maalia Mike Smithin selän taakse. Oilersilla oli paikkoja, mutta ei nyt oikein mennyt mistään sisään. Draisaitl kilautti tolppaan kerran. Lopussa Blues teki kaksi maalia tyhjiin.

Tämä oli hyvä oppitunti siitä, missä Oilersilla on vielä parantamisen varaa jos pudotuspeleihin aikovat.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tomas Jurco laitettiin waiversiin. Ilmeisesti Archibald lähestyy pelikuntoa ja oltaisiin aktivoimassa rosteriin.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Olisi hyvä saada se Nygårdkin pelikuntoon niin saisi vähän nopeutta tuohon kokoonpanoon. Aika verkkaisia kavereita alemmissa ketjuissa.

RNH pitäisi myös saada jotenkin käyntiin sillä nyt ei ole edes sitä kahta ketjua, jotka saisivat jotain aikaiseksi.

Vaikka Tippett kai vähän kouluttaakin Perssonia sen edellisen pelin kiekonmenetyksen takia, niin silti hänet pitäisi laittaa kokoonpanoon aina ennen Manningia. (Vai oliko joku loukkaantuminen?)

Draisaitl on aivan huikeassa iskussa edelleen ja vetää siinä sivussa ketjukaverinsakin hyviin pisteisiin tällä kaudella.

Viimeisistä kymmenestä pelistä kaksi voittoa varsinaisella peliajalla, kaksi jatkoaikavoittoa, kaksi jatkoaikatappiota ja neljä tappiota. Kahdesti noissa peleissä Oilers teki enemmän kuin kaksi maalia.
 
Draistl on löytänyt peliinsä vielä uuden vaihteen viime kaudesta. On kyllä järkyttävän vahva ja ulottuva kaveri kiekon kanssa. Kaikkein suurin yllätys itselleni on ollut tämän luistekunopeus. Aiemmin en ollut tajunnut kuinka nopea onkaan. Löytyy räjähtävyyttä ja suorassa luistelussa saa karistettua kaveria kannoiltaan. Hienoa että ei tarvitse McDavidin yksin vetää muuta joukkuetta perässään.

Puljujärven tilanne on harmillinen. Olisi voinut odottaa jonkin sortin läpimurtoa Tippetin Oilersissa.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Colby Cave laitettiin Condorsiin. Tällä liikkeellä tehtiin Nygårdille tilaa. Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu sitten, kun Larsson tervehtyy. Ethan Bearia on aika vaikea pudottaa nykyrosterista. Eilen oli harjoiteltu seuraavilla ketjuilla:

Draisaitl-McDavid-Kassian
Neal-RNH-Chiasson
Khaira-Sheahan-Archibald
Granlund-Haas-P.Russell
 
Viimeksi muokattu:

MrHeuft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu sitten, kun Larsson tervehtyy.
Omaan silmään ei pitäisi olla kyllä mitään muuta vaihtoehtoa kuin Larsson Benningin/Perssonin tilalle, mieluummin Benning ulos. Bear on kuitenkin ollut lähes jokaisessa pelissä Oilersin paras pakki. Ja muutaman pelin jälkeen uusi arviointi riippuen Perssonin tasosta. Edelleen Benningin ratkaisu paineen alla on usein roiskaisu lasien kautta ulos, kun taas Beariltä näitä tulee todella harvoin. Toki tuota roiskimista tulee paljon myös muilta kuin Benningiltä.
Tästä Bearin ja Benning vertailusta olisi kiva nähdä jotain tilastoja, kun itse en ole koskaan noihin tilastoihin syventynyt enkä tiedä mistä niitä haetaan/tulkitaan. Olisi kiva nähdä onko oma pelin seuranta vaan niin vahvasti Bear myönteinen vai tukeeko tilastot myös tätä.
 
Itse olen aika samoilla linjoilla. Bear on ollut hyvä. Toki voi olla että tulee vielä seinä vastaan, mutta mennään nyt siinä uskossa että jatkaa samaan malliin, jolloin Bear olisi yksi rightin kaveri.
Sitten olisivat Larsson, Persson ja Benning. Heistä Persson mielestäni on hyvä kiekollisena (vaikka virheitä välillä tuleekin) ja Larsson sekä Benning sitten kuuluvat siihen kiekkoa laseihin ja ulos alueelta -porukkaan. Mutta on Larsson tietenkin Benningiä parempi yleisesti, joten Benning jäisi itsellänikin ulos.
Saa sitten nähdä mikä olisi valmennuksen näkemys. Voi olla Perssonkin liipaisimella.

Sitten on se ongelma, että kenet voi laittaa Russellin pariksi. Onko hänestä jeesaamaan ja paikkaamaan Perssonia. Toki tuo pari saisi helpoimmat minuutit eli ehkä se toimisi. Jolloin Larsson voisi palata Klefbomin pariksi.

Mutta tämä nyt on toki siinä mielessä turhaa spekulointia että Larsson ei ihan heti ole pelikunnossa ja sitten kun on, niin ovatko kaikki muut terveenä tai onko tullut muita muutoksia.

Yllä olevissa ketjuissa on edelleen tuo että Chiassonia yritetään väkisin peluuttaa noissa ylemmissä ketjuissa. Pitäisi jo uskoa, että kun ei riitä niin ei riitä. Kaverilla oli vuosi sitten tulikuuma lokakuu, jolla ratsasti koko kauden ja teki hyvän sopimuksen. Mutta muutenhan pistemäärät olivat lähinnä kolmos- ja nelosketjun tasoa. Vaikka pelasikin lähes koko ajan ykkös- tai kakkosketjuissa.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Chiasson ilmeisesti lukee Jatkoaikaa, kun räppäsi heti maalin 4-0-voitossa New Jersey Devilslstä. Myös Persson avasi pistetilinsä NHL:ssä kahdella syöttöpinnalla. Draisaitl venytti pisteputkeaan jo kahdeksaan peliin. Koskiselta vahva peli, 29 torjuntaa ja nollat.
 
puna-hundi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Mike Keenanin jengit
Huutelen vieraisiin pöytiin, mut öljyn kolmospaidat on kyl suht tyylikkäät muihin kolmosiin verrattuna. Diggaan toki aina orkkispaitoja, mut ei tod huono kolmonen. Oranssista hilitestä tulee flyersin vastaavat mieleen, mut nää vie kyl pidemmän korren vertailussa.
 
eeMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Huutelen vieraisiin pöytiin, mut öljyn kolmospaidat on kyl suht tyylikkäät muihin kolmosiin verrattuna. Diggaan toki aina orkkispaitoja, mut ei tod huono kolmonen. Oranssista hilitestä tulee flyersin vastaavat mieleen, mut nää vie kyl pidemmän korren vertailussa.

Luulin olevani yksin mielipiteeni kanssa, sillä törmännyt lähinnä vain dissaaviin viesteihin koskien Oilersin kolmospaitoja.

Peliä en viime yönä kerennyt katsoa, mutta koosteen perusteella Chiassonilla ois ollu hyvät mahdollisuudet vaikka hatulliseen, kokoajan tuntui olevan (ainakin koosteessa) esillä.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ducks kaatui 6-2. McDavidille hattutemppu ja 400 pistettä täyteen. Nugent-Hopkins alkaa heräillä, tänään kaksi maalia. Kassian osui kerran.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tosiaan RNH on alkanut tehoilemaan heti kun arvostelin viime viikolla. Samoin Chiasson onnistui maalin tekemään aiemmassa pelissä.
Itseasiassa kakkonen on pelannut nyt ihan hyvin ja toivottavasti jatkavat noin. McDavid ja Draisaitl taas napsuttelivat kivat pisteet. Itse laittaisin aika monta maaleista kyllä veskarin piikkiin kun etukulmasta meni useampi. Mutta ehkä se on maalintekijöiden hyvyyttä.

Alemmissa ketjuissakin on joitain positiivisia välähdyksiä silloin tällöin. Granlund on kyllä aika turha eli hänet ehkä pudottaisin kokoonpanosta Nygårdin tieltä.

Puljujärvi siis näillä näkymin pelaa Kärpissä loppukauden. Kärppien pelejä en ole nähnyt mutta pisteiden perusteella on ilmeisesti mennyt ihan hyvin. Nyt sitten noita Karjala-turnauksen pelejä kun katsoin niin Puljujärven peli niissä ei vastannut omia odotuksiani. Oikeastaan aika samaa kuin Oilersissa aiemmilla kausilla. Sellaista kaartelua ja huonoja kiekollisia ratkaisuja. Laitaväännöissä oli myös heikko. En usko että tuossa turnauksessa ainakaan nosti arvoaan.
Ehkä ihan hyvä vetää Kärpissä kausi mutta vähän huolestuttaa se jos Liigassa pystyy koviin pisteisiin ilman että sen kummemmin tarvitsee pyrkiä kehittymään. Tai että voi vain pellailla ja pisteitä tulee tasaisesti, jolloin voi tyytyä nykyiseen tasoonsa.
Kausi on toki nuori ja voihan olla että oli vain huono turnaus. Mutta pelottavasti vaikutti olevan vanhat ongelmat tallella.
Eihän tuo toki Oilersin ongelma ole muuten kuin siinä mielessä että hankaloittaa kauppojen hieromista.
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Huutelen vieraisiin pöytiin, mut öljyn kolmospaidat on kyl suht tyylikkäät muihin kolmosiin verrattuna. Diggaan toki aina orkkispaitoja, mut ei tod huono kolmonen. Oranssista hilitestä tulee flyersin vastaavat mieleen, mut nää vie kyl pidemmän korren vertailussa.

Mäkin diggaan tosta Oilersin kolmospaidasta tosi paljon, mutta mun mielestä se olisi vieläkin hienompi jos logo olisi ihan originaali ja ehkä selässä nimi ja numero olisi jotenkin rajattu/korostettu vielä selkeämmin, jotta numerot ja kirjaimet erottuisivat paremmin. Mutta tyylikäs kokonaisuus ehdottomasti noinkin.
 
Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Puljujärvi siis näillä näkymin pelaa Kärpissä loppukauden. Kärppien pelejä en ole nähnyt mutta pisteiden perusteella on ilmeisesti mennyt ihan hyvin. Nyt sitten noita Karjala-turnauksen pelejä kun katsoin niin Puljujärven peli niissä ei vastannut omia odotuksiani. Oikeastaan aika samaa kuin Oilersissa aiemmilla kausilla. Sellaista kaartelua ja huonoja kiekollisia ratkaisuja. Laitaväännöissä oli myös heikko. En usko että tuossa turnauksessa ainakaan nosti arvoaan.
Ehkä ihan hyvä vetää Kärpissä kausi mutta vähän huolestuttaa se jos Liigassa pystyy koviin pisteisiin ilman että sen kummemmin tarvitsee pyrkiä kehittymään. Tai että voi vain pellailla ja pisteitä tulee tasaisesti, jolloin voi tyytyä nykyiseen tasoonsa.
Kausi on toki nuori ja voihan olla että oli vain huono turnaus. Mutta pelottavasti vaikutti olevan vanhat ongelmat tallella.
Eihän tuo toki Oilersin ongelma ole muuten kuin siinä mielessä että hankaloittaa kauppojen hieromista.
Itse en nähnyt pelaamista noin negatiivisena. Mitä tarkoitat esim. kaksinkamppailujen häviämisellä? Joissain tilanteissa hän tuli kiekon kanssa ulos laitatilanteissa, ja jossain ei. Ehkä noin 50/50, kolme peliä huomioiden.

Kiekollisena pelasi hyvin maalia kohti ja selkeästi oli tarkoitus maalipaikoissa. Ampui esim. patjoihin, jos ei ollut hyvää mahdollisuutta yrittää maalia. Ylivoimalla minusta hyvä tai ok, vaikka sen viisikon peli ei ollut täysin uomissaan. Sisäänviennissä pieniä vaikeuksia/vääriä ratkaisuja.

Ensimmäinen peli minusta paras, koska loppua kohden meinasi mennä pakottamiseksi. Tuntui hakevan maalia ja koska sitä ei ollut tullut, niin peli vaikeutui. Hyvää oli, että pysyi kiekossa.

Tehokkuutta hän tarvitsee lisää pelaamiseensa. Se tulee röyhkeyden ja suoraviivaisuuden kautta. Jos hän aikoi olla ratkaisupelaaja NHL:ssä, niin ero liigapelaajiin pitää olla iso. Nyt se on vielä pieni. Lammikko on hyvä referenssi. Hänen pelaaminen riittää hyvin NHL:n nelosketjuun.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
6-3 tappio vieraissa San Joselle.

Archibald ja Nygård tekivät paluun kokoonpanoon, jolloin Granlund ja Haas saivat tehdä tilaa. Lisäksi Persson oli katsomossa Manningin ottaessa paikan kolmosparista. Erittäin mielenkiintoiset kokoonpanomuutokset, etenkin kun Haas oli tehokkain pelaaja bottom-6 kavereista ennen tätä ottelua pisteillä 2+1. Persson on pelannut ihan ok ja vastikään naulasi ensimmäiset pisteensäkin.

Brandon Manningilla ei pitäisi olla mitään asiaa NHL-joukkueen kokoonpanoon ilman loukkaantumisia. Hanskasi nyt Goodrowia vastaan (Hertl taklasi McDavidia keskialueella, jonka jälkitilanteessa Manning ajautui Goodrowin kanssa nyrkkeilemään), mutta niitä tappelukykyisiä kavereita löytyy jo omasta takaa Kassianin ja Khairan muodossa. Sharksin 3-0 maalissa Manning roikkui Marleaussa kiinni, mutta ei onnistunut estämään kaveria ohjaamasta Heedin laukausta sisään. En pysty ymmärtämään ajatustenjuoksua, jossa Manning laitetaan askiin Perssonin sijaan. Tälläinen muutos pakottaa vielä siirtämään Kris Russellin rightin puolelle, missä homma ei niin hyvin suju kuin vasemmalla, luonnollisemmalla puolella.

Nelosketjussa pelasi Gagner sentterinä ja laidoilla Nygård ja P. Russell, ja suht hyvin pelasivatkin. Olivat kentällä yhden Sharks-maalin aikana, mutta värkkäsivät myös itse yhden ja Russellilla ainakin yksi tolppa hyvästä paikasta ja Nygårdin esityöstä. Russellilla alkaa olemaan näitä tuhrattuja paikkoja jo sen verran, että kai sen on pakko jo kohta jostain laittaa kiekko häkkiin edes vahingossa.

Seuraavaksi kotona vastassa Avalanche, jota ei tunnu loukkaantumishuolet hidastavan.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Itse en nähnyt pelaamista noin negatiivisena. Mitä tarkoitat esim. kaksinkamppailujen häviämisellä? Joissain tilanteissa hän tuli kiekon kanssa ulos laitatilanteissa, ja jossain ei. Ehkä noin 50/50, kolme peliä huomioiden.

Kiekollisena pelasi hyvin maalia kohti ja selkeästi oli tarkoitus maalipaikoissa. Ampui esim. patjoihin, jos ei ollut hyvää mahdollisuutta yrittää maalia. Ylivoimalla minusta hyvä tai ok, vaikka sen viisikon peli ei ollut täysin uomissaan. Sisäänviennissä pieniä vaikeuksia/vääriä ratkaisuja.

Ensimmäinen peli minusta paras, koska loppua kohden meinasi mennä pakottamiseksi. Tuntui hakevan maalia ja koska sitä ei ollut tullut, niin peli vaikeutui. Hyvää oli, että pysyi kiekossa.

Tehokkuutta hän tarvitsee lisää pelaamiseensa. Se tulee röyhkeyden ja suoraviivaisuuden kautta. Jos hän aikoi olla ratkaisupelaaja NHL:ssä, niin ero liigapelaajiin pitää olla iso. Nyt se on vielä pieni. Lammikko on hyvä referenssi. Hänen pelaaminen riittää hyvin NHL:n nelosketjuun.
Joo voi olla että näin tuon liiankin negatiivisesti. Tai siis että omat odotukseni olivat ehkä liian suuret. Jotenkin ehkä odotin hänen, jos ei nyt dominoivan, niin ainakin erottuvan selkeästi positiivisesti. Tietenkin sitten kun vastassa on parhaita Euroopassa pelaavia pelaajia, niin ehkä oli ihan odotettavaakin että ei niin pääse erottumaan.
Laitaväännöissä silti mielestäni aika kevyesti hävisi kiekkoja noin isoksi kaveriksi mutta eihän se oikeastaan kai koskaan ole hänellä tietenkään vahvuuskaan ollut.

Ja sellainen esitys sitten Sharksia vastaan. Itse katselin vain toista erää enkä sitäkään ehtinyt kokonaan, mutta jotenkin oli taas ihan sekaisin koko peli.

Smithillä ei kauheasti ollut maaleihin sanottavaa. Ensimmäinen Burnsilta aivan yläkulmaan hyvältä paikalta. Toisessa Smith olisi ehkä voinut saada ekan vedon kiinni tai ainakin näytti siltä että oli sitä yrittämässä. Sen jälkeen sitten neljä ohjausta maalin edestä. Pienellä tuurilla olisi voinut ne jalkojen välistä menneet saada. Toki molemmissa lähti jo pelaamaan sitä alkuperäistä syöttöä/vetoa, jolloin maila ei enää ollut jäässä.

Sinänsä hyvä että Tippett kierrättää porukkaa, mutta onko sitten osasyynä se että kolme kenttäpelaajaa ja veskari vaihdettiin edellisen pelin jälkeen. Toki ei tämä nyt kauden eka tuollainen sekoilupeli ollut.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Brandon Manningilla ei pitäisi olla mitään asiaa NHL-joukkueen kokoonpanoon ilman loukkaantumisia. Hanskasi nyt Goodrowia vastaan (Hertl taklasi McDavidia keskialueella, jonka jälkitilanteessa Manning ajautui Goodrowin kanssa nyrkkeilemään), mutta niitä tappelukykyisiä kavereita löytyy jo omasta takaa Kassianin ja Khairan muodossa.

Tuo tappelu aiheutti Manningille käsivamman ja hänet laitettiin IR:lle. Caleb Jones nostettiin ylös Condorsista Manningin tilalle.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Avalanche kaatui kotikaukalossa 6-2. McDavid kirjautti pelistä tehot 3+3 ja Draisaitl säesti viidellä syöttöpinnalla. RNH iski kaksi maalia ja Kassian yhden. Ylivoimapeli toimi myös tänään hyvin, sillä Oilersin maaleista neljä tehtiin yv:llä.
 
Jännästi siinä Ducks pelissäkin McDAvid teki kolme, RNH kaksi ja Kassian yhden.

Jos ei olisi ammattilaissarjasta kyse niin olisi voinut vähän käydä sääliksi Avsin kokemattomia veskareita. Eivät noille maaleille juuri mahtaneet mitään ja vähän olisivat kaivanneet enemmän jeesiä kenttäpelaajilta.

Itse katselin kolmannen erän, mutta siinä nyt oli vähän pelailun makua. McDavid kävi neljä vaihtoa pelaamassa. Vikalla ylivoimalla olivat pääasiassa ne kaverit, jotka eivät yleensä ylivoimalla pelaa.
Yksi loistava Smithin torjunta jäi mieleen kun Russell ja Benning ensin molemmat päätyivät oman maalin eteen ja sitten molemmat lähtivät samaan suuntaan kohti kulmaa unohtaen yhden vastustajan maalille.
Jones pelasi siis kauden ensimmäisensä. Vähän näytti välillä tulevan kiire ja ainakin yhdessä tilanteessa näytti siltä että Avs aika hanakasti lähti häneltä karvaamaan kiekkoa pois. Mutta ei hänellä tuossa näkemässäni pätkässä ainakaan mitään isompaa ongelmaa ollut.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Starsia vastaan tuli 5-4-jatkoaikatappio. Khaira teki kaksi maalia (taisi olla kauden ensimmäiset hänelle). Bear ja Draisaitl osuivat kumpikin kerran. McDavid kartutti pistetiliään kolmella syötöllä. Kolmas erä oli Oilersilta malliesimerkki siitä, miten johtoasemassa ei pidä pelata. Stars sai kaksi pistettä täysin ilmaiseksi.
 
MrHeuft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Vahva peli Oilersilta. Kokonaisuutena yksi parhaista peleistä, ellei paras, tällä kaudella. YV-maali, AV puhtaana, alemmista ketjuista maaleja ja lisäksi maalipaikkojen luontia sekä Koskiselta varsinkin ekassa erässä muutama mukava torjunta. Toivottavasti pitävät saman meiningin koko tiukan vieraskiertueen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: TAM

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kingsiä vastaan lähtivät sitten takki auki ja tulos oli sen mukainen. Ensimmäinen laukaus sisään ja peli käytännössä ohi samantien. Ei jäänyt tuosta pelistä paljoa jälkipolville kerrottavaa.

Benning on jonkin aikaa sivussa aivotärähdysoireiden vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös