TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Avalanche kaatui kotikaukalossa 6-2. McDavid kirjautti pelistä tehot 3+3 ja Draisaitl säesti viidellä syöttöpinnalla. RNH iski kaksi maalia ja Kassian yhden. Ylivoimapeli toimi myös tänään hyvin, sillä Oilersin maaleista neljä tehtiin yv:llä.
Jännästi siinä Ducks pelissäkin McDAvid teki kolme, RNH kaksi ja Kassian yhden.

Jos ei olisi ammattilaissarjasta kyse niin olisi voinut vähän käydä sääliksi Avsin kokemattomia veskareita. Eivät noille maaleille juuri mahtaneet mitään ja vähän olisivat kaivanneet enemmän jeesiä kenttäpelaajilta.

Itse katselin kolmannen erän, mutta siinä nyt oli vähän pelailun makua. McDavid kävi neljä vaihtoa pelaamassa. Vikalla ylivoimalla olivat pääasiassa ne kaverit, jotka eivät yleensä ylivoimalla pelaa.
Yksi loistava Smithin torjunta jäi mieleen kun Russell ja Benning ensin molemmat päätyivät oman maalin eteen ja sitten molemmat lähtivät samaan suuntaan kohti kulmaa unohtaen yhden vastustajan maalille.
Jones pelasi siis kauden ensimmäisensä. Vähän näytti välillä tulevan kiire ja ainakin yhdessä tilanteessa näytti siltä että Avs aika hanakasti lähti häneltä karvaamaan kiekkoa pois. Mutta ei hänellä tuossa näkemässäni pätkässä ainakaan mitään isompaa ongelmaa ollut.
 
“I struggled with the names like I had one player I called him four different names and he never got off the bench so he never went anywhere and then finally we got to a nickname and that kind of worked in the third period.”
Hitchcock ensimmäisen Oilers-pelinsä jälkeen

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Starsia vastaan tuli 5-4-jatkoaikatappio. Khaira teki kaksi maalia (taisi olla kauden ensimmäiset hänelle). Bear ja Draisaitl osuivat kumpikin kerran. McDavid kartutti pistetiliään kolmella syötöllä. Kolmas erä oli Oilersilta malliesimerkki siitä, miten johtoasemassa ei pidä pelata. Stars sai kaksi pistettä täysin ilmaiseksi.
 
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

MrHeuft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Vahva peli Oilersilta. Kokonaisuutena yksi parhaista peleistä, ellei paras, tällä kaudella. YV-maali, AV puhtaana, alemmista ketjuista maaleja ja lisäksi maalipaikkojen luontia sekä Koskiselta varsinkin ekassa erässä muutama mukava torjunta. Toivottavasti pitävät saman meiningin koko tiukan vieraskiertueen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: TAM

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kingsiä vastaan lähtivät sitten takki auki ja tulos oli sen mukainen. Ensimmäinen laukaus sisään ja peli käytännössä ohi samantien. Ei jäänyt tuosta pelistä paljoa jälkipolville kerrottavaa.

Benning on jonkin aikaa sivussa aivotärähdysoireiden vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

T1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolme kovaa
Kysymyksenä; miten NHL:ssä lasketaan tuo veskareiden voittoprosentti?
Tänään illan pelissä näytettiin Koskisen tilastoa ja kiinnitti huomion että tuohon oli tappiopeleiksi laskettu myös nuo matsit joissa vaihdettiin Smithin tilalle kesken ottelun.
Eikös nuo ole aiemmin laskettu aloittaneelle veskalle, eikä sille joka vaihdetaan vaikkapa 3-0 tappiotilanteessa jäälle.
Eli Kossu aloittanut 11 pelissä, joista 8 voittoa.
Smith 13 aloitusta, joista 6 voittoa.
 
Vasemmistolaisessa maailmankuvassa vasemmistolainen veskari päästäisihelpon vedon keskialueelta sisään ja alkaisi argumentoimaan ettei termi "maalivahti" tarkoita että hänen tulisi estää vastustajan maaliteko eikä tätentehtymaali ollut hänen vikansa, vaikka edellisellä erätauolla kehui miten hienosti torjui vetoja.
@SergeiK

Ralph

Jäsen
Kysymyksenä; miten NHL:ssä lasketaan tuo veskareiden voittoprosentti?
Tänään illan pelissä näytettiin Koskisen tilastoa ja kiinnitti huomion että tuohon oli tappiopeleiksi laskettu myös nuo matsit joissa vaihdettiin Smithin tilalle kesken ottelun.
Tappio tai voitto merkitään sille maalivahdille, joka on maalilla ottelun voittomaalin syntyessä. Esimerkiksi jos 3-0-tilanteessa Smith vaihtuu Koskiseen ja Oilers häviää 4-3, Koskiselle merkitään tappio, koska oli kentällä vastustajan neljännen maalin aikana, mikä oli siis voittomaali.
 
"Ralph is known for his hilariously random one-liners, positive attitude and pure loopiness."

T1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolme kovaa
Tappio tai voitto merkitään sille maalivahdille, joka on maalilla ottelun voittomaalin syntyessä. Esimerkiksi jos 3-0-tilanteessa Smith vaihtuu Koskiseen ja Oilers häviää 4-3, Koskiselle merkitään tappio, koska oli kentällä vastustajan neljännen maalin aikana, mikä oli siis voittomaali.
Ok, sitten oli statistiikka pielessä. Noissa kummassakin pelissä voittomaali syntyi Smithin ollessa jäällä.

E. Ihmetyttää tuo peluutus, Koskisen voittoprosentti yli 70 ja Smithin vajaa 50. Silti aloittaa taas tänään.
 
Vasemmistolaisessa maailmankuvassa vasemmistolainen veskari päästäisihelpon vedon keskialueelta sisään ja alkaisi argumentoimaan ettei termi "maalivahti" tarkoita että hänen tulisi estää vastustajan maaliteko eikä tätentehtymaali ollut hänen vikansa, vaikka edellisellä erätauolla kehui miten hienosti torjui vetoja.
@SergeiK

Ralph

Jäsen
Ok, sitten oli statistiikka pielessä. Noissa kummassakin pelissä voittomaali syntyi Smithin ollessa jäällä.
Näin on. NHL:n sivuilla ei Koskiselle ole merkitty kuin yksi varsinaisen peliajan tappio tällä kaudella eli se, mistä hänelle sellainen kuuluikin merkitä.
 
"Ralph is known for his hilariously random one-liners, positive attitude and pure loopiness."

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa
Vegasista pisteet kotiin 4-2 voitolla. Drai 0+3, McDavid 2+0 ja Kassian 0+2. Viime aikoina maaleja iskenyt Khaira oli vuorostaan viltissä ja Patrick Russell nousi kokoonpanoon.

Ei tullut kuin kolmas erä katseltua, joten ei tästä pelistä sen ihmeemmin uskalla tarinoida. Granlundille nyt toinen maali jo kolmen ottelun sisään ja näitä bottom 6:n tehojahan tässä on kaivattu. Jäi myös voittomaaliksi tuo osuma. Mutta kertoohan se karua kieltään, että Gaetan Haas on tällä hetkellä bottom 6:n tehokkain pelaaja tehoilla 2+3=5, ja nuokin tehot 17 otteluun (vähiten noista kavereista jos ei loukkaantuneina olleita Nygårdia ja Archibaldia lasketa). Chiassonilla 1+4=5, mutta on pelannut paljon myös kakkosketjussa. Granlundilla ja Russellilla kolme pistettä, Sheahanilla yksi ja Archibald edelleen 15 ottelun jälkeen nollilla. Puolustuspainotteista peliä totta kai nuo ketjut pelaavat, mutta jotain tulostakin olisi syytä odottaa, jos tässä meinataan Tyynenmeren divisioonan ja Lännen konferenssin kärjessä roikkua koko kausi.

Kiva myös katsoa tuota Smithin mailatyöskentelyä. Nyt näyttää siltä, että siellä on myös kenttäpelaajat kärryillä, eikä sellaista ensimmäisten pelien kaltaista sekoilua ainakaan nyt ollut havaittavissa. Loppupeleissä tuo joukkueseen kuitenkin aikamoisen lisän, jos maalivahtikin pystyy avaamaan peliä.
 
Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ok, sitten oli statistiikka pielessä. Noissa kummassakin pelissä voittomaali syntyi Smithin ollessa jäällä.

E. Ihmetyttää tuo peluutus, Koskisen voittoprosentti yli 70 ja Smithin vajaa 50. Silti aloittaa taas tänään.
Kumpikin on pelannut hyvin, joten eiköhän tuossa aika tasaisella peluutuksella mennä jatkossakin. Smith on tietysti Tippettin vanha luottoveskari joten silläkin on vaikutusta. Koskinen on jo KHL:ssä tottunut kovaan kilpailuasetelmaan Shestyorkinin kanssahan kävivivät aikoinaan kovaa taistoa ykkösmaalivahdin paikasta. Koskinen veti kuitenkin lopulta pitemmän korren ja uskon että niin tulee myös käymään Smithin kanssa ennen pitkää. Smith on jo 37 vuotias.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa
Coyotesista 3-4 voitto rankkareilla. RNH ei pelannut, vaan Gagner otti paikan kakkossentterinä ja RNH luultavasti missaa vielä vähintään toisenkin pelin käsivamman vuoksi. Granlund iski taas maalin ja se oli jo kolmas neljään otteluun.

En tiedä mitä tuossa Coyotesin 3-2 maalissa tapahtui. Stepan tönäisi vähän Nygårdia, jonka luistin jäi Koskisen patjan ja tolpan väliin maalin sisään, Koskinen ei nähnyt yhtään mitään Nygårdin ollessa maskissa ja Hinostrozan laukaus meni maaliin. Vaikea sanoa, menikö tuo nyt Nygårdin piikkiin kuitenkaan, kun jäi jumiin. En tiedä penkitettiinkö Nygård tuon jälkeen, kun peliaika jäi vain reiluun seitsemään minuuttiin. Jos Tippett tuon katsoo olevan Nygårdin moka, eiköhän katsele seuraavan pelin katsomosta ja Khaira pääse kaukaloon.

Draisaitlille taas aivan järkyttävät minuutit, 29min peliaikaa, toki jatkoajallehan tuo meni, mutta silti.

Seuraavaksi vieraskiertueen viimeinen ottelu Coloradoa vastaan. Nyt jo kairattu 3/4 voitot ja jos Avs kaatuu, niin kaikin puolin onnistunut vierasreissu.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Vähänhän tässä pitää huolestua kun hyökkäystehot ovat täysin McDavidin, Draisaitlin ja Granlundin harteilla. Vähän pitäisi löytyä taustaltakin apuja.

Ei vaan, hienoa että on alkanut tulla maaleja alemmilta ketjuiltakin kauden edetessä. Aika hyvin on muutenkin toiminut tuo taktiikka, että on hommattu 72 kolmos- ja nelosketjun pelaajaa ja Tippett sitten pyörittelee aina vähän eri kaverit kokoonpanoon.

Maalivahtien peluutuksesta sen verran, että tuohan oli ihan oikea ratkaisu että back-to-backissa pelasivat molemmat veskarit. Tai siis että kumpikin yhden pelin. Muuten Smith on enemmän ilmeisesti Tippettin mieleen ja esimerkiksi aloitus Kings-pelissä vaikutti vähän hassulta. Mutta toisaalta kun tuo varsin tasainen peluutus tuntuu toimivan, niin miksipä sitä pitäisi muuttaa. Voihan se olla Koskisellekin etu että ei joudu kaikkia pelejä pelaamaan... kuten aiempien valmentajien maalivahtipeluutus on toiminut.
 
“I struggled with the names like I had one player I called him four different names and he never got off the bench so he never went anywhere and then finally we got to a nickname and that kind of worked in the third period.”
Hitchcock ensimmäisen Oilers-pelinsä jälkeen

eeMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Draisaitlille taas aivan järkyttävät minuutit, 29min peliaikaa, toki jatkoajallehan tuo meni, mutta silti.
Twitterissä tuli vastaan tilasto, minkä mukaan jatkoilla Draisaitl kellotti 4:10 ja McDavid neljän minuutin tuntumaan. Ja kehtaavat vielä väittää, että on vain kahden pelaajan joukkue?

Tyytyväinen saa vieraskiertueeseen olla jo tässä vaiheessa, vaikka ottelu Kingsiä vastaan oli täysin luokaton. Toivon todella, että Koskinen alottaisi Denverissä.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Twitterissä tuli vastaan tilasto, minkä mukaan jatkoilla Draisaitl kellotti 4:10 ja McDavid neljän minuutin tuntumaan. Ja kehtaavat vielä väittää, että on vain kahden pelaajan joukkue?

Tyytyväinen saa vieraskiertueeseen olla jo tässä vaiheessa, vaikka ottelu Kingsiä vastaan oli täysin luokaton. Toivon todella, että Koskinen alottaisi Denverissä.
Avalanche-ottelun kokoonpanoon ei ole tehty muutoksia. Koskinen aloittaa maalilla.
 
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Avalanche oli tällä kertaa parempi lukemin 4-1. Khaira teki ainoan maalin. Koskiselta hyvä peli tappiosta huolimatta. Maaleille ei mitään voinut. Jonesia vietiin 2-1- ja 3-1-maaleissa aika huolella.
 
Viimeksi muokattu:
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

MrHeuft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ihan mielenkiinnosta, mitä mieltä Larssonin ulosajosta? Ihmetyttää kun on tullut niin paljon vastaan mielipiteitä, joiden mukaan tuomio oli väärä. Omaan silmään ainakin aivan päivänselvä päähän kohdistunut kyynärpää ja tuomio oikea. Tilannetta edeltänyt taklaus Chiassoniin täysin puhdas ja siihen Larssonilta joku ylireagointi (toki kohde oli eri), vai mitä mietti Adam?
Cult of Hockeyn podcastissa David Staplesin mielestä ihan normaalia kun kaveri tulee kohti, niin se otetaan vastaan kyynärpäät ylhäällä, mitä helvettiä.
 
jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks

Tuomio oli täysin oikea. Kostokyynärpää suoraan päähän johtaa luonnollisesti ulosajoon. Eihän tässä pitäisi keskustella enää muusta kuin pelikiellon pituudesta...
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Chiasson on tuon Gravesin taklauksen seurauksena viikon päivät sivussa aivotärähdysoireiden vuoksi. Myös RNH on käsivamman vuoksi sivussa molemmista viikonlopun peleistä. Nygård todennäköisesti tulee Chiassonin tilalle Canucks-peleissä.

Oilers todennäköisesti tarvitsee yhden sentterin lisää nyt, kun Nuge on pois. Saa nähdä kuinka kauan kestää ennen kuin Holland sellaisen hankkii.
 
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Chiasson on tuon Gravesin taklauksen seurauksena viikon päivät sivussa aivotärähdysoireiden vuoksi. Myös RNH on käsivamman vuoksi sivussa molemmista viikonlopun peleistä. Nygård todennäköisesti tulee Chiassonin tilalle Canucks-peleissä.

Oilers todennäköisesti tarvitsee yhden sentterin lisää nyt, kun Nuge on pois. Saa nähdä kuinka kauan kestää ennen kuin Holland sellaisen hankkii.
Toisaalta kun Tippett sanoi että tuo RNH:n vamma on vaivannut jo jonkin aikaa ja nyt päätettiin tehdä tuo operaatio sen hoitamiseksi, niin en usko että tähän hätään ketään ovat hankkimassa. Tai että jos näkisivät sille tarvetta, niin olisivat varmaan sen jo tehneet. Mutta toivotaan että RNH pääsee alkuviikosta mukaan peleihin.

Larssonin tilanne oli mielestäni ihan selvä ja oikea tuomio. Olisiko siinä vähän harmittanut että antoi pienen kaverisyötön Chiassonille ja sitten kun harmitti niin meni hölmöilemään. No ainakaan torstain aikana ei ollut tullut jatkotoimenpiteitä tai kerrottu mistään kuulemisista.
Saa nähdä mikä Larssonin rooli tulee olemaan. Nyt on loukkaantumisen jälkeen pelannut käytännössä kolmosparissa Russellin kanssa. Vegasia vastaan tosin oli yhdessä Klefbomin kanssa. Tekeekö Tippett sitten niin että vähän vastustajan mukaan katsoo että pelaako Klefbomin kaverina Jones vai Larsson. Larsson ehkä varmempi ja kokeneempi, mutta jos kiekkoa pitäisi saada liikkeelle muutenkin kuin lasien kautta, niin sitten Jones on parempi vaihtoehto.
Ykkösketjun takana joka tapauksessa pelaa tällä hetkellä lähinnä Nurse-Bear.
 
“I struggled with the names like I had one player I called him four different names and he never got off the bench so he never went anywhere and then finally we got to a nickname and that kind of worked in the third period.”
Hitchcock ensimmäisen Oilers-pelinsä jälkeen

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
RNH laitettiin IR:lle ja hän on ainakin viikon verran sivussa. Samalla Benning aktivoitiin takaisin rosteriin. Larsson tosiaan taisi selvitä tuosta kyynärpäätaklauksestaan ilman pelikieltoa. Ilmeisesti liigan kurinpito ei nähnyt tilanteessa mitään pelikiellon arvoista. Olisi tuo jo nyt ilmoitettu, jos siitä pelikieltoa tulisi.
 
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Canucks oli parempi lukemin 5-2. Oilers tuli 2-0-tappioasemasta mukaan peliin, mutta siihen ne ilonaiheet sitten jäivätkin. Canucks oli tänään työteliäämpi joukkue ja ansaitsi voittonsa. Tänään Vancouverissa Oilersilla on revanssin paikka, kun joukkueet kohtaavat uudestaan.
 
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Oilers haki revanssin Canucksista 3-2-voitolla. Draisaitl teki kaksi maalia ja Archibald yhden. McDavidille kirjattiin kaksi syöttöpinnaa. Samalla McDavid ja Draisaitl saivat 50 pistettä täyteen. Koskinen pelasi hyvän pelin torjuen 32 laukausta. Koskisen torjuntaprosentti oli 93.8.

Kassianin poissaolon(selkävamma) vuoksi ketjuja oli pistetty hieman uusiksi. Draisaitl pelasi Gagnerin ja Chiassonin kanssa, McDavid oli saanut ketjukavereikseen Archibaldin ja Nealin. Myöskään Kris Russell ei tänään pelannut, koska hän on saamassa perheenlisäystä. Lisäksi Benning tippui kokoonpanosta pelin aikana loukkaantumisen vuoksi. Mike Smith kärsii jalkavammasta, joten Stuart Skinner oli saanut komennuksen luukkuvahdiksi.
 
Viimeksi muokattu:
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Russellin vaimo oli tosiaan synnyttämässä ja Kris siksi Edmontonissa.

Sukunimikaimansa Patrick se vaan ei saa maalitiliä auki. Nyt maali hylättiin maalivahdin estämisen takia.

Ihan alusta en peliä katsellu, mutta Jones-Benning ei mitenkään häikäissyt omasta mielestäni. Ja sitten taas huonoa tuuriakin eli Benning loukkaantui blokatessaan laukausta ja jätti pelin kesken toisen erän lopulla. Tuon jälkeen ei Joneskaan enää pelannut, mutta siinä kai ihan peluutukselliset ja pelilliset syyt takana. Eli kahdella pakkiparilla vetivät kolmannen erän.

Ihan positiivista osaltaan että Draisaitl ja McDavid pelasivat ihan loppuun asti eri ketjuissa. Eihän se Draisaitlin ketju (Khaira ja Gagner) mitään saanut aikaiseksi mutta Tippettillä piti hermo. Ylivoimalla sitten Draisaitl sai tuon kuivan jaksonsa poikki komeasti.

Hyvä että saivat voiton raavittua, mutta vähän on sellainen tunne itselläni että viimeisimmissä peleissä nenä on pysynyt juuri ja juuri pinnalla. Vähän sellaista jatkuvaa taistelua ja aika paljon eriä, joissa kiekko on käytännössä koko ajan Oilersin päädyssä. Mutta toivottavasti tuo on väärä arvio itseltäni. Ehkä se karmea Avs-pelikin vähän vielä painottuu liikaa omassa mielikuvassa.
 
“I struggled with the names like I had one player I called him four different names and he never got off the bench so he never went anywhere and then finally we got to a nickname and that kind of worked in the third period.”
Hitchcock ensimmäisen Oilers-pelinsä jälkeen

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa
Skinner ja Jones lähetetty takaisin Bakersfieldiin ja Persson nostettu ylös. Benning on laitettu IR-listalle. Smith lienee siis pelikunnossa. Persson on ehtinyt pelaamaan kuusi ottelua AHL:ssä ja näihin tehot 1+4=5, +2 ja yhden kakkosenkin käynyt istumassa. Jonesilla jäi tuosta NHL-keikasta käteen yhdeksän ottelua kiikareilla ja -3.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Senatorsia vastaan tuli 5-2-tappio, Koskinen otettiin vaihtoon, kun selän taakse livahti kolme kiekkoa kuudessa minuutissa. Ilmeisesti loistavan avauserän jälkeen takki aukesi koko joukkueella ja toinen erä oli ihan kamalaa surffailua. Toivottavasti joukkue nyt sisuuntui tästä, sillä seuraavana on Kings vastassa ja heitä vastaan on kaksi umpisurkeaa peliä pelattu.

Draisaitl totesi osuvasti, että tämänpäiväisellä pelillä ei olisi voitettu edes AHL-joukkuetta. Oilersin olisi jo pikkuhiljaa sytyttävä myös näitä häntäpään joukkueita vastaan. Se ei vaan riitä, että pelaat 20 minuuttia tosissaan ja kurvailet sen jälkeen loppupelin selkä suorana (köh McDavid köh)
 
Viimeksi muokattu:
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy