Edmonton Oilers 2018–2019

  • 282 664
  • 800

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Selkeästi parempi peli, kuin ne kaksi edellistä. Nyt oli nähtävissä sitä peliä, jolla mentiin voiton päähän konferenssifinaaleista kaksi vuotta sitten. Missään vaiheessa eivät luovuttaneet, vaikka häviöllä olivatkin.

Koskinen sai Hitchcockilta ihan ansaitut kehut. Pidin siitä kommentista, kun Hitchcock sanoi että pärjätäkseen liigassa pitää molempien maalivahtien pystyä voittamaan pelejä. Eiköhän Hitchcock varmasti käytä molempia veskareita vähän tasapuolisemmin kuin McLellan.

Kolmannessa erässä McDavid pelasi kahdessa ketjussa, mikä oli kyllä erinomainen veto HItchcockilta. SIinä on vastustajan nelonen varpaillaan, kun McDavid asettuu aloituksessa vastaan

Kaiken kaikkiaan sain tuosta Hitchcockin pressistä sen fiiliksen, että hän sai välittömästi joukkueen luottamuksen puolelleen. Näin ei aina ollut McLellanin aikana. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Chiarelli kertoi eilen Edmontonin medialle pressitilaisuudessa alkaneensa harkita McLellanin potkuja sunnuntaina. Hitchcock oli ainoa jonka kanssa hän kävi keskusteluja. Tiistaina valmentajanvaihdos sitten tehtiin. Sain vähän sen käsityksen vastauksesta, että tämä oli GM:n oma päätös.
 
Viimeksi muokattu:

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
On kyllä mennyt perseelleen tämä Oilersin uuden dynastian luominen Chiarellin puolelta.

Vapailta markkinoilta Milan Lucic 7x7 sopimuksella. Raskasjalkainen ja menneisyyden hitaasta ja fyysisestä pelityylistä muistuttava voimahyökkääjä sisään. Ulos nopeat ja taitavat Hall sekä Eberle. Mitä saatiin; Spooner ja Larsson.

Olisi kai paremminkin voinut rakentaa joukkuetta McDavidin ympärille?

Ei näyttäisi peräpääkään niin huonolta, kun olisivat vain pysyneet 2016 varaustilaisuuden alkuperäisessä suunnitelmassaan varata Sergachev.

Voi myös miettiä tuota Islanders kauppaa, jossa Griffin Reinhart siirtyi Edmontoniin vaihdossa 2015 draftin 16. ja 33. pickiin. Noista tuolla 16.pickillä Islanders varasi Matthew Barzalin. En tiedä mikä Edmontonin tarve pakille tuolloin oli, mutta kyllähän tuolla 16.pickillä näin retrospektiivisesti tarkasteltuna olisi sanut hyvän pakin esim. Thomas Chabotin muodossa.

Edit. Lisänä voidaan vielä mainita, että Reinharthan siirtyi sitten laajennusdraftissa Vegasiin. Joten eiköhän tästäkin voida antaa yksi sulka Chiarellin hattuun.
 
GHowe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Hitchcockin ja Oilersin menestyksen määrää hyvin pitkälti se, kuinka paska McLellan oli. Ei kesken kauden penkin taakse astuessa pysty mihinkään ihmetekoihin, uuden pelitavan sisäänajokin saattaa olla vähän kyseenalaista. Helposti opetellessa menetetään ne pisteet, mitkä mahdollisilla parannuksilla lopulta saavutetaan. Rosteri nyt ei kuitenkaan ole niin huono, mitä porukka haukkuu, vaikka Chiarelli on virheitä suoltanutkin.
Pittsburgh nostanut kaksi kertaa Stanely Cupia vaihdettuaan kesken kauden valmentajaa ;)
Ehkä vertaus ei ole reilu, koska pelaajamateriaali ei ole vastaava ja Pittsburghin isoimmat ongelmat olivat pelitavan epäsopivuus pelaajamateriaalin kanssa.

Mutta pointtina olikin, että valmentajan vaihdos saattaa tehdä ihmeitä pelaajien henkiselle puolelle.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
^ Toki, jos edellinen valmentaja on menettänyt kopin, niin tietysti otteet voivat parantua reilustikin. Ja siihen tavallaan viittasinkin, kun totesin, että Hitchcockilla on mahdollisuus kääntää kausi ainoastaan, jos McLellan oli paska.

Mutta jos mediaa on uskominen, niin McLellan on hyvä valmentaja (ja hyvä tyyppi), joukkue hyppysissä, ja Oilersin tarpominen on vain ja ainoastaan Chiarellin ja talenttivajaan rosterin syytä. Silloin ei ole realistista odottaa kauden kääntyvän valmentajavaihdoksella.
 
Hitchcock sanoi tarvinneensa vain neljä vaihtoa, ennen kuin alkoi valmentaa joukkuetta. Ja joukkue myös vastasi huutoon välittömästi.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Draftaus ja scouttaus on Chiarellin aikana mennyt parempaan suuntaan. Oilersilla on pitkästä aikaa nuoria lupauksia systeemissä tulossa, kuten Kirill Maksimov, Tyler Benson ja Dimitri Samorukov. Pelaajakaupoissa ei ole niin hyvin mennyt, kuten sanoit.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mä en kyllä mitenkään näe Hitchcockia muuta kuin menneen ajan dinosauruksena. Saattaa hetkellisesti tuoda voittoja, mutta isossa kuvassa ei tule muuttamaan mitään.
 
Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
McDavidista totesi, että 97 on kantanut vähän turhankin isoa kuormaa ja hän aikoi sitä hieman keventää. Ihan hyvä fiilis jäi tuosta Hitchcockin pressistä. Hyväntuulisen oloinen ukko oli ja kehonkieleltään aivan toisenlainen kuin yrmy McLellan. Tähän paikkaan Hitchcock voi olla juuri sitä, mitä tuo joukkue tarvitsee.

Aika pikaisesti mielipide kääntynyt päälaelleen McDavidin kuormittamisesta: https://www.tsn.ca/nhl/video/hitchcock-plans-to-push-the-limits-of-mcdavid-s-ice-time~1545775
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Mä en kyllä mitenkään näe Hitchcockia muuta kuin menneen ajan dinosauruksena. Saattaa hetkellisesti tuoda voittoja, mutta isossa kuvassa ei tule muuttamaan mitään.
Isossa kuvassa Hitchcock tulee muuttamaan joukkueen puolustusta. Twitterissä tuli eilen vastaan aika vakuuttava tilasto siitä, miten Hitchcock on pudottanut kaikissa valmentamissaan joukkueissa vastustajan iskemien maalien määrää. Ja sitä Oilers tällä hetkellä nimenomaan tarvitsee. Hitchcockin kohdalla on sekin etu, että kyseessä on vain tämän kauden mittainen valmentajasopimus, joten valmennustilannetta voidaan tarkistella uudestaan kauden jälkeen.

Pidän Hitchcockia vahvistuksena McLellaniin nähden, joka antoi esim. Lucicille jääräpäisesti aivan liikaa peliaikaa ykköskentissä ja -yv:llä. Jossain toisessa twiitissä tuli muutenkin vastaan jonkun pelaajan kommentti, jonka mukaan McDavidin ja Draisaitlin duoa lukuun ottamatta öljyä vastaan on ollut helppo pelata. Se tulee muuttumaan Hitchcockin myötä ainakin jonkin verran. Tai niin ainakin uskon.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Aika pikaisesti mielipide kääntynyt päälaelleen McDavidin kuormittamisesta: https://www.tsn.ca/nhl/video/hitchcock-plans-to-push-the-limits-of-mcdavid-s-ice-time~1545775

Nopea tutustuminen muuhun rosteriin taisi vaikuttaa tuohon.

Oilersin 5v5 maalisuhde McDavidin ollessa kentällä vs. McDavidin ollessa poissa jäältä:

2015-16: w/ McDavid GF 36 GA 35 = +1 / w/o McDavid GF 40 GA 60 = -20 (McDavidilta väliin jääneissä otteluissa GF 58 GA 75 = -17)
2016-17: w/ McDavid GF 77 GA 47 = +30 / w/o McDavid GF 89 GA 93 = -4
2017-18: w/ McDavid GF 81 GA 61 = +20 / w/o McDavid GF 82 GA 115 = -33
2018-19: w/ McDavid GF 19 GA 13 = +6 / w/o McDavid GF 17 GA 29 = -12
Total: w/McDavid GF 213 GA 156 = +57 / w/o McDavid GF 228 GA 297 = -69 (McDavidilta väliin jääneissä otteluissa GF 58 GA 75 = -17)

Onhan tuossa nyt pienoista eroa maalieroissa McDavidin ollessa jäällä ja ollessa poissa jäältä. Toivottavasti Hitchcock ei nyt yritä lähteä kuitenkaan mistään McDavidin puolustuspään pelaamisen muuttamisesta ('building his game from Oilers net out), vaan yrittäisi nyt ensin opettaa muulle Oilers-joukkueelle puolustuspelaamisen ja antaa McDavidin tehdä sitä mitä parhaiten tekee.

Edit. Erittelin nyt vielä tulokaskaudelta nuo McDavidilta väliin jääneet ottelut tuohon.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Nopea tutustuminen muuhun rosteriin taisi vaikuttaa tuohon.

Oilersin 5v5 maalisuhde McDavidin ollessa kentällä vs. McDavidin ollessa poissa jäältä:

2015-16: w/ McDavid GF 36 GA 35 = +1 / w/o McDavid GF 98 GA 135 = -37
2016-17: w/ McDavid GF 77 GA 47 = +30 / w/o McDavid GF 89 GA 93 = -4
2017-18: w/ McDavid GF 81 GA 61 = +20 / w/o McDavid GF 82 GA 115 = -33
2018-19: w/ McDavid GF 19 GA 13 = +6 / w/o McDavid GF 17 GA 29 = -12
Total: w/McDavid GF 213 GA 156 = +57 / w/o McDavid GF 286 GA 372 = -86

Onhan tuossa nyt pienoista eroa maalieroissa McDavidin ollessa jäällä ja ollessa poissa jäältä. Toivottavasti Hitchcock ei nyt yritä lähteä kuitenkaan mistään McDavidin puolustuspään pelaamisen muuttamisesta ('building his game from Oilers net out), vaan yrittäisi nyt ensin opettaa muulle Oilers-joukkueelle puolustuspelaamisen ja antaa McDavidin tehdä sitä mitä parhaiten tekee.

Aivan älytöntä statistiikkaa. Siis huh huh.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tuo "Building his game from the net out" tarkoittaa sitä, että Hitchcock haluaa McDavidin (ja ylipäätään Oilersin senttereiden) hakevan enemmän kiekkoa omasta päästä kuin että odottelisi keskialueella läpisyöttöä. Mikä on kyllä ihan järkevää, kun miettii Oilersin puolustuksen avauspelaamista.

"He needs to have the puck more,” Hitchcock said. “As do all of our centres, because that’s the strength of the team. I think we need to find ways to get them the puck more deeper [in the defensive zone]. That’s going to be the focus starting tomorrow at practice. That’s what we want to do, get way more touches for our whole centre ice."

Hitchcock set to challenge McDavid for more - TSN.ca
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hitchcockissa on kyllä jotain todella miellyttävää. On aina ystävällinen toimittajille ja suusta tulee järjestäen pelkkää asiaa ja kaikki käy järkeen (näin karkeasti). Nyt kun viimeinen vuosi on maistunut aika paskalta, niin tuollainen äärimmäisen asiallinen ja osaava koutsi tulee varmasti tarpeeseen.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Nopea tutustuminen muuhun rosteriin taisi vaikuttaa tuohon.

Oilersin 5v5 maalisuhde McDavidin ollessa kentällä vs. McDavidin ollessa poissa jäältä:

2015-16: w/ McDavid GF 36 GA 35 = +1 / w/o McDavid GF 40 GA 60 = -20 (McDavidilta väliin jääneissä otteluissa GF 58 GA 75 = -17)
2016-17: w/ McDavid GF 77 GA 47 = +30 / w/o McDavid GF 89 GA 93 = -4
2017-18: w/ McDavid GF 81 GA 61 = +20 / w/o McDavid GF 82 GA 115 = -33
2018-19: w/ McDavid GF 19 GA 13 = +6 / w/o McDavid GF 17 GA 29 = -12
Total: w/McDavid GF 213 GA 156 = +57 / w/o McDavid GF 228 GA 297 = -69 (McDavidilta väliin jääneissä otteluissa GF 58 GA 75 = -17)

Onhan tuossa nyt pienoista eroa maalieroissa McDavidin ollessa jäällä ja ollessa poissa jäältä. Toivottavasti Hitchcock ei nyt yritä lähteä kuitenkaan mistään McDavidin puolustuspään pelaamisen muuttamisesta ('building his game from Oilers net out), vaan yrittäisi nyt ensin opettaa muulle Oilers-joukkueelle puolustuspelaamisen ja antaa McDavidin tehdä sitä mitä parhaiten tekee.

Edit. Erittelin nyt vielä tulokaskaudelta nuo McDavidilta väliin jääneet ottelut tuohon.
Joo tosiaan kaksi erää riitti Hitchcockille tilanteen toteamiseen.
Itsekin olen sitä mieltä että antaa McDavidin tehdä sitä mitä osaa parhaiten. Sitten jos muu joukkue pääsisi edes plussalle maalierossa niin voi tarvittaessa alkaa viilaamaan McDavidin peliä.
Niin ja ainakin jos jatkossakin aikoo peluuttaa McDavidia joka toisessa vaihdossa niin toivottavasti hänen ei joka kerta tarvitse hakea kiekkoa omalta veskarilta.

Jännä miten monella taholla on mainittu McDavidin pelin muuttamisesta kun hän on aikalailla ainoa toimiva palanen.
Tosin sama oli Hallin kanssa. Maalierot aika samanhenkiset kuin McDavidilla nyt mutta hänestä tehtiin se syyllinen ja ongelma.
 
Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
"He needs to have the puck more,” Hitchcock said. “As do all of our centres, because that’s the strength of the team. I think we need to find ways to get them the puck more deeper [in the defensive zone]. That’s going to be the focus starting tomorrow at practice. That’s what we want to do, get way more touches for our whole centre ice."

Hitchcock set to challenge McDavid for more - TSN.ca
Luulisin tuon sopivan Puljujärvellekin paremmin, jos sentterit tulevat kiekon kanssa omista ylös. Hän kun tarvitsee kiekkoa lapaansa vauhtiin, mielellään ennen punaviivaa, ollakseen pelissä "sisällä".

Ja tuo oli nimenomaan ongelma aiemmin, jos hänen piti voittaa vain alue laidan kautta keskialueelle tai keskialueella irtokiekko laidasta. Tuntui, että hän oli aina vähän väärässä paikassa ja ajoitukset pielessä.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Jännä miten monella taholla on mainittu McDavidin pelin muuttamisesta kun hän on aikalailla ainoa toimiva palanen.
Tosin sama oli Hallin kanssa. Maalierot aika samanhenkiset kuin McDavidilla nyt mutta hänestä tehtiin se syyllinen ja ongelma.
Kysehän on lähinnä siitä, että Hitchcock, kuten moni muukin, näkee mahdollisuuden saada McDavidistä enemmän irti, kun tätä käytetään enemmän hyödyksi myös avauspelissä. Siis joukkueen kannalta. Ehkä McDavidin henkilökohtaiset tehot kärsivät.

Oilersilla on rosterissa sen verran heikkouksia, että pelikokonaisuudessa merkkaa muukin kuin McDavidin maaliero. Kuinka paljon pakit joutuvat painimaan omassa päässä jne. Kiekko enemmän hyökkäysalueella ja se helpottaa pelaamista sekä peluuttamista paljon.

Hall #muuten hakee nykyään kiekkoa todella alhaalta, paikoitellen pelaa kuin sentteri.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kysehän on lähinnä siitä, että Hitchcock, kuten moni muukin, näkee mahdollisuuden saada McDavidistä enemmän irti, kun tätä käytetään enemmän hyödyksi myös avauspelissä. Siis joukkueen kannalta. Ehkä McDavidin henkilökohtaiset tehot kärsivät.

Oilersilla on rosterissa sen verran heikkouksia, että pelikokonaisuudessa merkkaa muukin kuin McDavidin maaliero. Kuinka paljon pakit joutuvat painimaan omassa päässä jne. Kiekko enemmän hyökkäysalueella ja se helpottaa pelaamista sekä peluuttamista paljon.

Hall #muuten hakee nykyään kiekkoa todella alhaalta, paikoitellen pelaa kuin sentteri.

Toinen asia, mistä Hitchcock puhui haastattelussa oli McDavidin nopeuden käyttäminen silloin, kun vastustajalla on kiekko. Hitchin mielestä McDavidin pitäisi vielä enemmän paineistaa vihun puolustusta ja sitä kautta aiheuttaa vastustajalle kiekonmenetyksiä.

Sharks-ottelussa McDavid ja Draisaitl aiheuttivat kahdeksan kiekonmenetystä.
 
Viimeksi muokattu:

LemMy

Jäsen
Nopea tutustuminen muuhun rosteriin taisi vaikuttaa tuohon.

Oilersin 5v5 maalisuhde McDavidin ollessa kentällä vs. McDavidin ollessa poissa jäältä:

2015-16: w/ McDavid GF 36 GA 35 = +1 / w/o McDavid GF 40 GA 60 = -20 (McDavidilta väliin jääneissä otteluissa GF 58 GA 75 = -17)
2016-17: w/ McDavid GF 77 GA 47 = +30 / w/o McDavid GF 89 GA 93 = -4
2017-18: w/ McDavid GF 81 GA 61 = +20 / w/o McDavid GF 82 GA 115 = -33
2018-19: w/ McDavid GF 19 GA 13 = +6 / w/o McDavid GF 17 GA 29 = -12
Total: w/McDavid GF 213 GA 156 = +57 / w/o McDavid GF 228 GA 297 = -69 (McDavidilta väliin jääneissä otteluissa GF 58 GA 75 = -17)

Onhan tuossa nyt pienoista eroa maalieroissa McDavidin ollessa jäällä ja ollessa poissa jäältä. Toivottavasti Hitchcock ei nyt yritä lähteä kuitenkaan mistään McDavidin puolustuspään pelaamisen muuttamisesta ('building his game from Oilers net out), vaan yrittäisi nyt ensin opettaa muulle Oilers-joukkueelle puolustuspelaamisen ja antaa McDavidin tehdä sitä mitä parhaiten tekee.

Edit. Erittelin nyt vielä tulokaskaudelta nuo McDavidilta väliin jääneet ottelut tuohon.

Mutta kun se vaan karkailee ja ei osaa puolustaa! Jos pelais puolustuksen kautta niin muusta rosterista tulis parempi!!!
 
ipaz

Jäsen
On kyllä mennyt perseelleen tämä Oilersin uuden dynastian luominen Chiarellin puolelta.

Vapailta markkinoilta Milan Lucic 7x7 sopimuksella. Raskasjalkainen ja menneisyyden hitaasta ja fyysisestä pelityylistä muistuttava voimahyökkääjä sisään. Ulos nopeat ja taitavat Hall sekä Eberle. Mitä saatiin; Spooner ja Larsson.

Lucicin kohdalla kannattaa aina muistaa, että mikä oli taka-ajatus kun hänet hankittiin kesällä 2016. Oilersia ja varsinkin McDavidia kohdeltiin jatkuvasti kaltoin edellisellä, #97:n tulokaskaudella. Chiarelli hankki loppukaudesta Maroonin Anaheimista suojelemaan nuorta tähteään ja sitten vielä lisää lihasta Lucicin muodossa. Lucic painoi kuitenkin kaudella 2015-16 Losissa 20 maalia, niin varmasti ajateltiin hänen jatkavan samaa tahtia - ja jatkoikin ensimmäisen kauden Edmontonissa. Viime kaudella kuitenkin aika, tai siis pelinopeus, alkoi ajamaan Lucicin ohitse ja vaikka mies pudotti viime kauden jälkeen painoaan ja on ilmeisesti kovemmassa kunnossa kuin moneen vuoteen, niin nopeus ei vaan enää oikein riitä. Mutta ei kuuden miljoonan miestä voi katsomossakaan istuttaa. Lucic on kaikesta huolimatta tärkeä koppipelaaja Oilersille ja yllättävän fiksu ihminen, joka mm. ottaa erittäin paljon selvää vastustajista etukäteen.

Eberlen treidin kohdalla oli pitkälti kyse palkkadumppauksesta (Eberle 6M - Strome 3M), sekä vihkoon menneistä plaijareista keväällä 2017 (13 peliä, 0+2). Muistaakseni tälläkin palstalla oltiin valmiita luopumaan kalliista Eberlesta, jotta cappiin tulisi enemmän tilaa rakentaa joukkuetta McDavidin ympärille.

Taylor Hall-treidiä on mahdoton puolustella mitenkään. Se oli todella paska vaihtokauppa Chiarellilta. Olisi mielenkiintoista tietää, mikä oikeasti oli takana että Hallista piti päästä eroon niin nopeasti - ja tuollaiseen hintaan. Pitempään kaupittelemalla olisi varmasti saanut erittäin hyvän korvauksen.

Pelasipa muuten Oilersissa kaudet 2014-16 kahden vuoden ja 9 miljoonan sopimuksella eräs Nikita Nikitin. Caphit siis 4,5M kaudesta. Nikitinin sopimuksen taisi kuitenkin tehdä edellinen GM Craig MacTavish. Nikita pelasi kahden kauden aika Oilersin paidassa yhteensä 53 peliä. Siinä on ollut palkka / vaihto kohdallaan.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kysehän on lähinnä siitä, että Hitchcock, kuten moni muukin, näkee mahdollisuuden saada McDavidistä enemmän irti, kun tätä käytetään enemmän hyödyksi myös avauspelissä. Siis joukkueen kannalta. Ehkä McDavidin henkilökohtaiset tehot kärsivät.
Siis McDavidia käytettäisiin enemmän avauspelissä, jotta kiekkoa saataisiin enemmän hyökkäysalueelle. Siis vielä nykyistä enemmän. Ja ilmeisesti kiekko olisi tarkoitus saada maaliinkin. En kyllä ymmärrä miten henkilökohtaiset tehot heikkenisivät jos vielä enemmän Oilers tekisi maaleja hänen ollessaan jäällä. Tai siis en varmaan nyt ihan tajunnut tätä. McDavid enemmän kiekossa mutta tekisi vähemmän pisteitä? Vai auttaako se avaamisessa ilman kiekkoa? Vai johtaako tuo pienempään jääaikaan?

Joka tapauksessa mielestäni McDavid pelasi liikaa edellisessä pelissä. Ja jos vielä tulee useammin alemmas (niin ja siis tulee nytkin kyllä ihan alas asti vaikka täällä saa sen kuvan ettei juuri omalla alueella käy) niin sitten on ainakin vähennettävä minuutteja.
 
White Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC/DC

Kärjistettynä Oilersin pelaaminen oli McLellanin aikaan paljolti sitä, että kun omassa päässä näytti vähän siltä, että oma pakki saattaisi voittaa kiekon, hyökkääjät hävisivät välittömästi keskialueelle. Tämä toki tuotti Oilersille hyviä maalipaikkoja, jos puolustaja tosiaan voitti kiekon ja onnistui vielä pitkässä avauksessa.

Koska Oilersin rosteri on kuitenkin peräpäästä melko kamppailuvoimaton, eikä avauspelissäkään loista, mielestäni pelitapa oli hyvinkin kyseenalainen. Aivan liian usein pakki ei voittanut etulyöntiasemasta huolimatta kaksinkamppailuaan tai ainakaan onnistunut pitkässä avauksessa. Maalitilanteita syntyi Oilersin pelitavasta johtuen myös vastustajalle ja oman pään kiekonmenetyksistä seuraavat vastustajan maalipaikat ovat poikkeuksetta hyviä.

Ennen kaikkea pelitapa johti siihen, että Oilers ei pelannut kiekon kanssa niin paljon kuin olisi voinut. Maalipaikkoja haettiin riskillä sen sijaan, että olisi pidetty kiekosta huolta ja hengähdetty. Hitchcock tulee muuttamaan nimenomaan tämän. Maalipaikkoja ei haeta riskillä: niitä tulee vähemmän itselle, mutta myös vastustajalle. Oleellista, että Oilers on enemmän kiekossa. McDavid on myös enemmän kiekossa, mutta pisteiden kannalta epäedullisemmissa paikoissa: omassa päässä ryhmittäytynyttä vastustajaa vastaan sen sijaan, että keskialueella 1vs1 -tilanteessa.

Jääkiekossa ei koskaan ole kyse yhdestä pelaajasta. Jos McDavidia ominaisuuksilla varustettua pelaajaa on mahdollista peluuttaa myös niin, että hänellä paikataan rosterin heikkouksia, niin se voi perusteltua, vaikka se ei ole paras pelitapa McDavidin henkilökohtaisen tuloksen teon kannalta.

Edit. Jos Oilers nousee pudotuspeleihin, niin McDavid tulee kyllä putsaamaan palkintopöydät ihan peluutuksesta ja roolista huolimatta.
 
ipaz

Jäsen
Oilers jatkaa aktiivisena markkinoilla – Chris Wideman vahvistamaan puolustusta

Jaahas, pakistoon uutta ukkoa. Chris Wideman.
Itelle ei sano yhtään mitään, että minkälainen pelimies se tämä kaveri on.
Eliten mukaan pelannu viime kaudella vain 16 peliä Ottawassa. Loukkaantuminen? Vai mikä tuossa on takana?

Oli lähes koko viime kauden sivussa loukkaantumisen vuoksi. "Torn hamstring" eli takareisivamma, kun teki liian nopean spagaatin jäädessään Malkinin alle viime marraskuussa. Wideman on nopea ja hyvä kieko kanssa. Hyökkäävä puolustaja, mutta kokonsa puolesta (178cm / 82kg) vähän kusessa omassa päässä. Ei mikään nuori jannu enää, 28v.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös