Mainos

Edmonton Oilers 2013–2014

  • 263 531
  • 835

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Täysin samaa mieltä kanssasi. Ja varsinkin näistä kahdesta pointista. Ite katoin highlightsit herättyäni ja mitä mun silmään sieltä osu oli se ettei taaskaan oikein ollu irtokiekkoihin meneviä… Silmänlumetta?

Niin ja morjesta pöytään vaan tältäkin JA-keltanokalta!

Tervetuloa mukaan.

Vaikea sanoa irtokiekoista sen perusteella mitä itse katselin. No, toki edelleenkin se ykkösketju oli ainoa, joka sai jotain aikaiseksi kiekollisena. Ja edelleen mielestäni pelaavat tällä hetkellä vähän suoraviivaisemmin maalille kuin aiemmin kauden aikana. Hirveästihän en tosin ole pelejä katsonut.
Sellainen mielikuva kuitenkin jäi, että tässä pelissä olisi kolmannessa erässä oltu paljon paremmin mukana kuin Sharks-pelissä.
Niin ja vaikka ykkösketju sai kiekon kanssa ainoana jotain aikaan, niin toisaalta sitten taas kahdesti kolisi omissakin kun olivat jäällä. Ja molemmat nopeista vastahyökkäyksistä. Vaikka voittomaali olisi Fasthin pitänyt ottaa, niin silti ei olisi ollut mikään pakko päästää Beaucheminia vetämään niin vapaasti.

EDIT: Ihan mielenkiintoista keskustelun alkua twitterissä aiheesta Schultz vastaan Larsen. Toki Schultz on pelannut paljon enemmän pelejä ja pelaa ottelua kohden isompia minuutteja. Mutta vastustajien taso on aika sama samoin kuin pelikavereiden taso. Larsen aloittaa useammin sekä hyökkäys- että puolustusalueelta (eli Schultz todella paljon keskialueen aloituksissa jäällä). Pisteitä Schultzilla peliaikaan nähden vähän enemmän. Larsenilla paremmat corsit.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Coyotes kaatui 3-2 rankkareilla. Varsinaisella peliajalla onnistuivat Gagner ja Schultz. Gagner oli rankkarikisan ainoa onnistuja.

Seuraavaksi sitten mahdollisuus revanssiin Ducksista kotikaukalossa.

Barons teki tryout-sopimukset Jonesin kaksosten kanssa, eli Kellen ja Connor pääsevät pelaamaan samassa joukkueessa. Sopimukset kattavat myös ensi kauden.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Coyotes kaatui 3-2 rankkareilla. Varsinaisella peliajalla onnistuivat Gagner ja Schultz. Gagner oli rankkarikisan ainoa onnistuja.

Samalla Oilersin pistemäärä nousi uskomattomaan 63 pisteeseen. Ja sehän on pisteen enemmän kuin Oilersin historian huonoimmilla kausilla eli 09-10 sekä 10-11. Aikamoinen saavutus. Pelejäkin on vielä neljä jäljellä, joten teoriassa uskomaton 70 pisteen merkkipaalukin olisi ohitettavissa, mutta vastustajat toki ovat sitä tasoa, että aika epätodennäköistähän se on.
Toinen merkittävähkö juttu on sitten Panthersin ohittaminen sarjataulukossa. Siinä on vielä tiukka vääntö sijasta 28. Tai 29 jos niin päin ajattelee. Sabresille on kyllä nostettava hattua. Vaikka Oilerskin on mielestäni kehittynyt aika hyväksi tuossa häviämishommassa, niin Sabres pesi heidät ihan puhtaasti. Ja pistemäärä kaudelta tulee olemaan sellainen, että ei voi kuin ihmetellä.

Positiivisempiin juttuihin. Barons otti 1-0 voiton Checkersistä Stretchin maalilla. Samalla Barons nousi viivan päälle, mutta samoissa pisteissä ovat viivan alla IceHogs ja Checkers. Kaikki on kuitenkin omissa käsissä. Tänään heti uusi matsi Checkersiä vastaan ja sanomattakin on selvää, ettei sitä saa hävitä.

WHL:n pudotuspeleissä Oil Kings johtaa toisella kierroksella sarjaa Wheat Kingsiä vastaan voitoin 2-0. Ensimmäinen ottelu päättyi 5-0 ja toinen 3-0, joten varsin suvereenia etenemistä ollut toistaiseksi.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Hall, Eberle ja Perron jatkavat sisäisen maalipörssin jaetulla kärkisijalla kaikkien tehtyä maalin Ducksia vastaan. Saa nähdä pääsisikö joku heistä 30 maaliin kun jäljellä on kolme peliä ja tehtyjä maaleja kaikilla 27. Perronin tehdessä alivoimamaalinsa oli jäällä äkkiseltään mietittynä vähän erikoinen alivoimakentällinen eli Gagner, Perron, Larsen ja Klefbom. Toki syynä oli se, että Ducksin jäähy juuri loppui ja he ehtivät olla ylivoimalla neljä sekuntia ennen tuota maalia. Eli samalla nuo olivat Gagnerin, Perronin ja Larsenin ainoat sekunnit alivoimalla.
Pantherskin voitti oman pelinsä, joten Oilers edelleen pisteen edellä sijalla 28.

Barons menetti Checkersiä vastaan 4-1 johtonsa ja päästi kaverin tasoihin, mutta onnistuivat onneksi nousemaan uudestaan edelle ja voittivat 6-4. Horak palasi kokoonpanoon. Tällä hetkellä Barons on seitsemäntenä. Takana Americans pisteen päässä ja IceHogs sekä Checkers kahden pisteen päässä.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Pari peliä vielä olisi jäljellä. Tänään Kings ja lauantaina sitten Canucks. Ja sen jälkeen lokakuussa uutta matoa koukkuun. Ihan mielenkiintoinen kesä toki tulossa. MacT antoi taas lausuntoja mm. siitä miten kakkosketju pitää saada rakennettua toimivaksi. Ja paperillahan kakkosessa ovat Perron, Gagner sekä Yakupov. Perron toki voisi olla houkutteleva myytävä tällaisen kauden jälkeen, mutta toisaalta MacT:n omana hankintana tuskin on myynnissä. Yakupovin myyminen taas olisi tyhmää tässä vaiheessa. Joten sentteri siitä varmaankin lähtee vaihtoon. Toki helpommin sanottu kuin tehty. Tai ainahan Gagnerin voisi vaihtaa vaikka varausvuoroihin, mutta joukkueessa on jo valmiiksi niin huutava pula NHL-pelaajista, että se olisi taas askel taaksepäin.

Sama homma puolustuksen kanssa. Oma verenpaineeni nousee aina kun lukee fanien kommentteja siitä, miten Petry on myytävä ja tilalle laitetaan Marincinia, Klefbomia, Nursea ja Ekbladia. Eihän Petry mitenkään täydellinen puolustaja ole ja joutuu olosuhteiden pakosta pelaamaan isommassa roolissa kuin olisi järkevää. Mutta silti hän on nykyisen puolustuksen kokeneimpia kavereita ja se kenet voi laittaa siihen ykköspariin, vaikkei hän ihan siihen riitäkään. Jos Petry myydään, niin tilalle on saatava ehdottomasti kokenut puolustaja. Mieluummin omasta mielestäni yrittäisivät vaihtaa jonkun prospectin (Marincin ei saanut MacT:ltä sellaista "ylistystä" kuin Klefbom ja Schultz) kokeneempaan korvaajaan. Sitten kun puolustusta ei ole enää rakennettu käytännössä pelkästään junnujen varaan, niin voivat alkaa myymään kokeneempia kavereita pois.

Nurse on nyt loppukauden Baronsin mukana. Siinä on mielenkiintoinen paikka (jos pääsee pelaamaan varsin tiukassa paikassa olevaan Baronsiin) nähdä miten kyvyt riittävät AHL-tasolla. Syksyllä on kuitenkin tiukka valinta pelaako Nurse NHL:ssä vai junnuissa. Itse olen junnujen kannalla varsinkin jos sekä Klefbom että Marincin ovat edelleen organisaatiossa ja heidän tai toisen heistä on tarkoitus pelata ylhäällä.

Näissä kahdessa viimeisessä pelissä on Landerilla ehkä viimeiset mahdollisuudet näyttää kykynsä Oilersissa. Toki jostain syystä häntä väkisin peluutetaan laidassa vaikka AHL:ssä tulosta tulee sentterinä. Hän on kuitenkin ollut pettymys näistä loppukaudesta ylös nostetuista kavereista. Samoin toki pettymys on Pitlickin jatkuvat loukkaantumiset. Positiiviselle puolelle menee Pinizzotto. Ei hän mikään sateentekijä ole, mutta sellainen Hendricksin tapainen kaveri. Parempi jääkiekkoilija kuin Gazdic ja ehdottomasti Pitlickiä näkyvämpi siinä roolissa minkä "piti" olla Pitlickin näyttöpaikka. Eli oman näkemykseni mukaan mainituista Pinizzotto on ainoa positiivisen vaikutuksen tehnyt kaveri ja sillä saattaa saada uuden sopimuksen. Niin ja Larsenhan on hyökkääjänä ollut suorastaan hyvä. Ainakin parempi kuin muut nelosen laidassa tällä kaudella räpiköineet kaverit. Ei tosin ole fyysinen pelaaja ja sitä Eakins varmaan nelosketjulaisiltaan odottaa.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Yksi peli jäljellä. Ja se ilmeisesti on samalla Smythin viimeinen peli. Hänen odotetaan pitävän asiasta tiedotustilaisuuden ennen ottelua. Jospa se tieto vaikka saisi vähän yritystä tuohon touhuun.

Gagner loukkasi nilkkansa eikä pelaa viimeistä ottelua. Ilmeisesti nilkassa oli jo valmiiksi jotain pikkuvikaa. Gordonhan ei pelannut tätäkään peliä. Harmi, että Baronsin kaverit on käytännössä pakko pitää ylhäällä kauden loppuun asti.

Eikös Fasthissa ole aika paljon samaa kuin Dubnykissa? Periaatteessa pelaa yleensä ihan hyvin, mutta sitten lipsuu helppoja. Kuten nyt se kolmas maali. En toki katsonut peliä, joten en tiedä muutenkaan pelasiko hyvin, mutta ainakin aika paljon torjuntoja.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Täytyy tänne tulla sen verran kyselemään, että onko tuosta Edmontonin ykköskiekan pickin mahdollisesta kauppaamisesta liikkunut mitään juttua?

Nimittäin uskoisin, että MacT:n on miltei aivan välttämätöntä vahvistaa tuota joukkuetta ensi kaudeksi. En myöskään usko, että MacT uskaltaa jättää tuota UFA-markkinoiden varaan, koska tunnetusti hinnat ovat älyttömiä eikä Edmontonin vetovoima liene sieltä suurimmasta päästä.

Tältä osin uskon, että Edmonton mieluiten luopuisi tuosta tämän kauden ykköskierroksen pickistaan, koska se veisi organisaatiota lyhyellä aikavälille eniten eteenpäin (mikä olisi Edmontonin tilanteessa se ykkösprioriteetti) verrattuna siihen, että kaupattaisiin esim. Eberle.

En pitäisi kovinkaan yllättävänä, jos Buffalo ja Edmonton olisivat mahdollisesti jopa kaupoilla draftin aikana ja kyse olisi tuosta Edmontonin pickista. Buffalo nimittäin lienee ainoita joukkueita, joka pystyy liikuttamaan jopa useamman kokoonpanopelaajan saadakseen takaisin pelkkää tulevaisuutta. Esim. pelaajat kuten Foligno, Stafford, Stewart ja Ehrhoff olisivat varmasti erittäin tervetulleita Edmontoniin, koska siinä olisi valmista materiaalia, joka toisi kokoa, kokemusta ja/tai kahdensuunnan pelaamista. Tyler Ennisin saaminen myös kotikaupunkiinsa voisi kiinnostaa, mutta kyseessä on kyllä pelaajatyyppi, jota Edmonton ei todellakaan tarvitse tällä hetkellä - ainakaan niin kauan kun Gagner on organisaatiossa. Myös Tyler Myers varmasti kiinnostaisi Edmontonia, mutta Murrayn pyynti on huhujen mukaan sitä luokkaa, että Edmonton tuskin häntä on hankkimassa (tuskin edes päikseen Buffalon kannattaisi tuota pickia vaihtaa häneen, vaikka sillä saattaisikin saada loppujen lopuksi paremman pelaajan).

Haastavien aikojen edessä on MacT. Mielestäni on täysin mahdollista, että hän joutuu offseasonilla tekemään sellaisen treidin, joka "arvoltaan" ei ole kohdillaan, ja hän saa tästä paskaa niskaan joka suunnalta, vaikka se saattaisi olla se juuri oikea (joskaan ei välttämättä ideaali) liike organisaation eteenpäin viemiseksi.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Täytyy tänne tulla sen verran kyselemään, että onko tuosta Edmontonin ykköskiekan pickin mahdollisesta kauppaamisesta liikkunut mitään juttua?

...

Haastavien aikojen edessä on MacT. Mielestäni on täysin mahdollista, että hän joutuu offseasonilla tekemään sellaisen treidin, joka "arvoltaan" ei ole kohdillaan, ja hän saa tästä paskaa niskaan joka suunnalta, vaikka se saattaisi olla se juuri oikea (joskaan ei välttämättä ideaali) liike organisaation eteenpäin viemiseksi.

No jaa. Onhan siitä jotain spekulaatioita ollut kai marraskuusta lähtien. Mutta ei tietenkään mitään konkreettista. Eiköhän ne hommat ala sitten selviämään kun on lottery pidetty ja on selvillä monettako vuoroa olisi kaupan.
Enpä muista onko yhdestäkään MacT:n tekemästä kaupasta vuotanut tietoa etukäteen. Toki siellä on sellaisia, jotka ovat olleet odotettavissa kuten Dubnykin myyminen. Mutta aika hiljaista on ollut ostettavien pelaajien veikkailujen osalta. En siksikään ole jaksanut oikein perehtyä noihin juttuihin mitä netissä pyörii.
Itselläni ei ole mitään vahvaa mielipidettä tuon vuoron myymiseen. Jossain vaiheessa olin sitä mieltä, että kannattaa hankkia valmiita pelaajia myymällä niitä vuoroja ja prospecteja. Toisaalta onko TOP-3 vuoron myyminen miten usein ollut oikea ratkaisu? Vaikka sillä voisi lyhytaikaisen avun saadakin, niin kannattaako kuitenkaan uhrata tulevaisuutta. Ensi kaudella jos tuosta sellaisen 5-7 sijaa pystyisivät parantamaan, niin olisin tyytyväinen. Ja siitä sitten kohti uutta hallia ja pudotuspelejä. Uuden hallin valmistuminen lienee kuitenkin organisaatiolle se aikataulu, jolloin pitäisi olla jollain lailla kilpailukykyinen.

MacT:n homma on sinänsä helppo, että paskaa tulee joltain suunnalta niskaan teki mitä tahansa. Eli siitä ei pidä välittää. Odottelen sitä myrskyä ensi marraskuussa, kun MacT potkaisee Eakinsin pihalle ja siirtyy itse takaisin puikkoihin :).
 
Yleisesti ottaen ja normaalisti top-3-pickin myyminen ei liene kannattavaa. Mutta onko Edmontonin tilanne tyypillinen tai normaali? Mielestäni ei.

Organisaatioon on kovaa vauhtia iskostumassa kunnollinen häviämisen kulttuuri, josta onkin sitten hankalampi päästä eroon. Se ei myöskään houkuttele niitä vähenemään päin olevia UFA-pelaajia.

Jotain tuon toimintakulttuurin tasosta kertoo se täälläkin tuotu seikka, että Eakins oli lanseerannut jonkun "pulla-kiellon". Siis ajatushan tuossa on ihan oikea, mutta jokainen tietää, että yhteisön toimintakulttuuria ei luoda onnistuneesti millään ohjesäännöillä. Tuollainen lähinnä käy itseään vastaan, koska jokainen tietää, että edes huippu-urheilijalla mikään syöty pulla ei vaikuta yhtään mihinkään. Minkä lisäksi perusasiat ravinnosta ja levosta pitäisi olla osa ammattimaista toimintaa.

Kyllähän tuo joukkue tarvitsee sellaisia veteraaneja, jotka pystyvät myös pelillisesti joukkoa johtamaan. Smyth ja Ference taitavat olla nykyään lähinnä muinaisjäänteitä, joilla ei mitättömän pelillisen annin vuoksi varmasti juurikaan auktoriteettia ole.

Sitten on tietenkin ihan joukkueen rakenteelliset ongelmat, joita täällä onkin käsitelty paljon.

Jos MacT lähtee ensi kauteen ilman suurempia liikkeitä ja siellä toivotaan jotain 6 sijan parantamista, niin kyllä tuo organisaatio on jämähtämässä noille paikoille.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Jos MacT lähtee ensi kauteen ilman suurempia liikkeitä ja siellä toivotaan jotain 6 sijan parantamista, niin kyllä tuo organisaatio on jämähtämässä noille paikoille.

No aivan varmasti tulee liikkeitä. Ja todennäköisesti ainakin yritystä on suurempiinkin liikkeisiin. Mutta sitä en tiedä kuuluuko niihin, tai onko järkevää että kuuluisi, ykköskiekan vuoron myyminen. MacT on sanonut prioriteettien olevan kakkosketju ja puolustus. Mitkä nyt ovat kai kaikille itsestäänselvyyksiä. MacT on tainnut viimeisen vuoden aikana olla aktiivisin tai ainakin aktiivisimpia GM:iä koko sarjassa, joten tuskin hän jää tuleen makaamaan nytkään. Mutta sehän ei toki ole tavoitteena, että muutoksia tehdään mahdollisimman paljon. Tavoitteena on tehdä oikeita muutoksia. Ja jo viime kesän jälkeen MacT itsekin totesi, että joukkueesta vaihtui liian iso osa. Eli oikeastaan joukkueen muotoutuminen kesti liian pitkään. Siitä syystä tänä kesänä ei todennäköisesti ole tarkoitus vaihtaa puolta kokoonpanoa.

EDIT: Niin ja isoimman (ja ainoan) metelinhän pullakiellosta nostivat median edustajat. Ei ollutkaan enää toimittajille hallilla pullaa tarjolla vaan jotain rehuja.
 
Viimeksi muokattu:

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
No aivan varmasti tulee liikkeitä. Ja todennäköisesti ainakin yritystä on suurempiinkin liikkeisiin. Mutta sitä en tiedä kuuluuko niihin, tai onko järkevää että kuuluisi, ykköskiekan vuoron myyminen. MacT on sanonut prioriteettien olevan kakkosketju ja puolustus. Mitkä nyt ovat kai kaikille itsestäänselvyyksiä. MacT on tainnut viimeisen vuoden aikana olla aktiivisin tai ainakin aktiivisimpia GM:iä koko sarjassa, joten tuskin hän jää tuleen makaamaan nytkään. Mutta sehän ei toki ole tavoitteena, että muutoksia tehdään mahdollisimman paljon. Tavoitteena on tehdä oikeita muutoksia. Ja jo viime kesän jälkeen MacT itsekin totesi, että joukkueesta vaihtui liian iso osa. Eli oikeastaan joukkueen muotoutuminen kesti liian pitkään. Siitä syystä tänä kesänä ei todennäköisesti ole tarkoitus vaihtaa puolta kokoonpanoa.

EDIT: Niin ja isoimman (ja ainoan) metelinhän pukkakiellosta nostivat median edustajat. Ei ollutkaan enää toimittajille hallilla pullaa tarjolla vaan jotain rehuja.

Onhan hän aktiivinen tosiaan ollut, mutta aika hifistelyä se touhu on ollut, jos miettii organisaation tilaa kokonaisuudessaan. Eikä mahdollisimman suuri määrä "liikkeitä" tietenkään ole itseisarvo.

Joskin MacT:n ei myöskään liene järkevää liiaksi odotella sitä "arvoltaan" hyvää kauppaa, vaikka ei tietenkään mitää typerää kannata tehdä. Ja jos muutoksia joukkueeseen mahdollisimman vähän halutaan, niin silloinhan järkevää juuri pickin kauppaaminen olisi, koska lähtijöiden joukossa ei olisi jo joukkueen mukana olevia pelaajia. Tosin kyllähän tuon puolustuksen ja kakkoskentän vahvistaminen (frenzyjen ulkopuolelta) tulee väistämättä vaatimaan myös kokoonpanopelaajien siirtymisiä.

Pulla-homma oli tosiaan lähinnä kuriositeetti, mutta mielestäni se ilmentää myös selvästi jotain.
 
Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
No jaa. Onhan siitä jotain spekulaatioita ollut kai marraskuusta lähtien. Mutta ei tietenkään mitään konkreettista. Eiköhän ne hommat ala sitten selviämään kun on lottery pidetty ja on selvillä monettako vuoroa olisi kaupan.
Enpä muista onko yhdestäkään MacT:n tekemästä kaupasta vuotanut tietoa etukäteen. Toki siellä on sellaisia, jotka ovat olleet odotettavissa kuten Dubnykin myyminen. Mutta aika hiljaista on ollut ostettavien pelaajien veikkailujen osalta. En siksikään ole jaksanut oikein perehtyä noihin juttuihin mitä netissä pyörii.
Itselläni ei ole mitään vahvaa mielipidettä tuon vuoron myymiseen. Jossain vaiheessa olin sitä mieltä, että kannattaa hankkia valmiita pelaajia myymällä niitä vuoroja ja prospecteja. Toisaalta onko TOP-3 vuoron myyminen miten usein ollut oikea ratkaisu? Vaikka sillä voisi lyhytaikaisen avun saadakin, niin kannattaako kuitenkaan uhrata tulevaisuutta. Ensi kaudella jos tuosta sellaisen 5-7 sijaa pystyisivät parantamaan, niin olisin tyytyväinen. Ja siitä sitten kohti uutta hallia ja pudotuspelejä. Uuden hallin valmistuminen lienee kuitenkin organisaatiolle se aikataulu, jolloin pitäisi olla jollain lailla kilpailukykyinen.

MacT:n homma on sinänsä helppo, että paskaa tulee joltain suunnalta niskaan teki mitä tahansa. Eli siitä ei pidä välittää. Odottelen sitä myrskyä ensi marraskuussa, kun MacT potkaisee Eakinsin pihalle ja siirtyy itse takaisin puikkoihin :).

Muistaakseni Mac sanoi tuosta että kuuntelee tarjouksia, mutta ainut mihin harkitsee on nuori pelaaja ELC sopparilla, joten ei siinä tulevaisuutta kauheasti hukattaisi.

Mutta oma näkemys on tuosta että ainut missä suhteessa tuo tulee kysmykseen on se että jos joku on jo Ekbladin napannut nenän edestä. Itse en kuitenkaan tuohon usko koska Oilers ollut aika ahkerasti katsomassa varsinkin Draisaitlin ja Dal Collen pelejä, eivätkä varmasti Reinhartia ohita jos vielä vapaana on.
 
Niin ja tietenkään yksikään joukkue ei vaihda omaa nuorta ELC-sopparillista pelaajaansa suoraan varausvuoroon. Siis jos kyseessä olevan pelaajan potentiaali ja kehitys on sellainen, että Oilersin kannattaisi hänet hankkia tuolla varausvuorolla. Joka tapauksessa kyseessä olisi joku isompi kauppa, jossa varausvuoro olisi osana. Ja sen oikeastaan näenkin ainoana tilanteena, jolloin MacT varausvuorosta luopuisi. Tosin silloinkin pitäisi takaisinpäin tulla jollain tavalla vuoroja, koska muutenhan Oilersin porukka voisi jättää draftin ensimmäisen päivän kokonaan väliin.

Katselin muuten mielenkiinnosta viime kauden viimeisen pelin ja tämän kauden toiseksi viimeisen pelin Oilersin kokoonpanot. Seitsemän pelaajaa pelasi molemmissa peleissä Oilersin paidassa. Petry, Hall, Eberle, Schultz, Lander, Gagner ja Smyth. Toki RNH, Jones ja Yakupov ovat myös joukkueessa nyt sekä viime vuonna, mutta saikulla jommassa kummassa.

Barons meni häviämään Heatille 3-2. Tiukaksi menee. Omissa käsissä toki vielä pudotuspelipaikka. Tänään uudestaan vastassa Heat, keskiviikkona Stars ja ensi viikonloppuna kahdesti Wild. Stars on voittanut kymmenen putkeen, joten siinä on kova pala purtavaksi. Wild on toisaalta konferenssin viimeisenä, joten ne pelit on pakko voittaa.

Oil Kings voitti Wheat Kingsin viidennessä pelissä maalein 5-1 ja eteni konferenssin finaaleihin. Vastaan on tulossa todennäköisesti Kootenay Ice, jonkas Oil Kings on parina edellisenäkin kautena pudottanut matkalla finaaleihin.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Niin ja tietenkään yksikään joukkue ei vaihda omaa nuorta ELC-sopparillista pelaajaansa suoraan varausvuoroon. Siis jos kyseessä olevan pelaajan potentiaali ja kehitys on sellainen, että Oilersin kannattaisi hänet hankkia tuolla varausvuorolla. Joka tapauksessa kyseessä olisi joku isompi kauppa, jossa varausvuoro olisi osana. Ja sen oikeastaan näenkin ainoana tilanteena, jolloin MacT varausvuorosta luopuisi. Tosin silloinkin pitäisi takaisinpäin tulla jollain tavalla vuoroja, koska muutenhan Oilersin porukka voisi jättää draftin ensimmäisen päivän kokonaan väliin.

Näinpä juuri. Edes yhdenkään rebuild-joukkueen ei kannata tuollaista kauppaa tehdä, koska tuollainen kauppa vain veisi rebuildia taaksepäin.

Tältä osin täälläkin mainitsin Buffalon mahdollisena kauppakumppanina, koska joidenkin lähteiden mukaan Murray saattaisi tavoitella toista todella korkeaa pickia, liikuteltavia palasia on paljon. Varmasti siinä lähtisi tuo St.Louisilta todennäköisesti tuleva 1. kierroksen pick + muuta kamaa Edmontonin suuntaan.

Mutta mielenkiintoinen kesä näin sivustaseuraajana Edmontonin osalta luvassa joka tapauksessa.
 
Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Mielestäni olisi parempi hetki kaupata Nail Yakupov pois ennemmin kuin ykköspickki. Yakupov on pelannut todella heikon kauden, mutta hänellä on sen verran treidiarvoa, että kauppaamalla hänet voitaisiin saada joukkueeseen laadukkaita vahvistuksia sen heikoille osa-alueille. Oilersilla on myös joukkueen kärkihyökkääjien paikat jo miehitettynä, joten Yakupov ei pääse varmastikaan koskaan kasvamaan siihen rooliin, missä hän olisi parhaimmillaan (joukkueen ykköshyökkääjänä ja ylivoimapelin maalipyssynä). Yakupov vaikuttaa olevan myös hänelle väärässä organisaatiossa. Lisäksi Edmonton voi varata kesän draftissa jonkun kolmikosta Reinhart, Ekblad ja Bennett vahvistamaan joukkuetta.
 
Yakupovilla eittämättä on edelleen treidiarvoa, mutta se on suhteellisen matala, mikä ei välttämättä puolla kauppaamista. Tosin tuohon perään vielä toinen epäonnistunut kausi, niin tuo treidiarvo voi pudota jopa olemattomaksi, koska KHL-spekulaatiot iskevät välittömästi kuvaan, kun tulokassopimus loppuu.

Reinhart, Ekblad tai varsinkaan Bennett ei ymmärtääkseni ole tasoltaan sellaisia prospecteja, jotka pystyisivät suurella varmuudella olemaan joukkueelle selkeitä vahvistuksia. Uskoisin Reinhartin ja Ekbladin olevan mahdollisesti kykeneviä pelaamaan NHL:ssä, mutta kyse olisi enemmänkin sisäänajon aloittamisesta kuin tuloksen tekemisestä.
 
Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Niin ja tietenkään yksikään joukkue ei vaihda omaa nuorta ELC-sopparillista pelaajaansa suoraan varausvuoroon. Siis jos kyseessä olevan pelaajan potentiaali ja kehitys on sellainen, että Oilersin kannattaisi hänet hankkia tuolla varausvuorolla. Joka tapauksessa kyseessä olisi joku isompi kauppa, jossa varausvuoro olisi osana. Ja sen oikeastaan näenkin ainoana tilanteena, jolloin MacT varausvuorosta luopuisi. Tosin silloinkin pitäisi takaisinpäin tulla jollain tavalla vuoroja, koska muutenhan Oilersin porukka voisi jättää draftin ensimmäisen päivän kokonaan väliin.

No tässä tulee se kysyntä ja tarjonta, esimerkiksi Button spekuloita tuota että jos Eklab on mennyt niin Oilers kauppaisi sen 1. kiepin esimerkiksi Griffin Reinhartiin ja tuo voisi olla suoa koska Islesilla on paljon nuoria lupaavia pakkeja. Itse on tosin tuohon kyllä usko vaan että Mac ei saa mieleistään vastinetta joten varaa Draisaitlin tai Dal Collen ja sitten Gagner kaupataan ja Oilersilla katsotaan tosiaan tulevaisuuten, eli siihen uuteen halliin kun joukkueen pitäisi olla kilpailukykyinen.

Noista varattavista niin esimerkiksi Bennett on varmasti poissa Oilersin laskuista, vaikka taitoa löytyy niin Oilersin käyttäessä varauksen on oltava sitä kokoa ja näistä Draisaitl on varmasti se kärkinimi joka osaa käyttää sitä kokoaan hyödykseen. Tosin ei minullakaan kristallipalloa ole mutta kyllä tuo puute kakkosketjuun tai joukkeeseen ylipäätään on niin vesiselvä ja esimerkiksi Kingsiä jne. vastaan se näkyy kuin tähti kirkkaalla taivaalla.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kausi siis päättyi viikonloppuna ja samalla päättyi Smythin hieno ura. Todella harmi, että joutui niin monta vuotta olemaan osa kilpailukyvytöntä Oilersia, mutta hieno pelaaja ja hieno ura joka tapauksessa.
Kauden viimeisessä pelissä vielä mukavasti voitto Canucksista ja siitähän on tulossa tuollainen kauden päätösperinne. Jättää kivasti sellaisen mukavan positiivisen maun kesäksi. Tiedä sitten mitä Landerin päässä liikkuu tai miten organisaatiossa nähdään tuo Landerin tilanne. Hän ei saanut hyökkäyspäässä taaskaan mitään aikaiseksi näissä loppukauden peleissä vaikka pääsi pelaamaan vähän ylempänäkin kokoonpanossa. Sitten tulevat Acton ja Horak ylös heittäen viimeisessä pelissä maalin mieheen pelaten ihan AHL-kavereiden kesken omissa ketjuissaan.
Ihan mielenkiintoinen huomio twitterissä eli tällä hetkellä kauden 2010-11 aloittaneesta kokoonpanosta ovat jäljellä Hall, Eberle, Gagner ja Jones. Viimeiseksi mainittu ei varmastikaan enää jatka ja Gagneria ollaan kovasti myymässä. Syksyllä saattaa tuosta porukasta olla jäljellä enää kaksi pelaajaa... tai jopa vain yksi jos jotain isompaa kauppaa on tulossa. Neljässä vuodessa on siis käytännössä vaihdettu koko joukkue... ja valmentaja muutaman kerran. Tiedä sitten pitäisikö jossain muuallakin tehdä vaihtoja.

Kirjoittelin ihan höpöjä edelliseen Barons kommenttiin eli eihän sitä Heatia kohdattu lauantaina vaan vasta eilen. Mikä tietysti oli hyvä juttu, koska Lander, Acton, Pitlick, Pinizzotto, Horak ja Klefbom ehtivät Oilersin viimeisen pelin jälkeen takaisin Baronsiin ennen eilistä koitosta. Sehän päättyi hienoon 5-4 rankkarivoittoon. Ja samalla IceHogs hävisi Wolvesille 4-2, Checkers hävisi Griffinsille 2-1 ja Americans hävisi rankkareilla 2-1 Monstersille. Sarjataulukossa Americans on seitsemäntenä (73 peliä / 81 pistettä), Barons kahdeksantena (73/79), Checkers yhdeksäntenä(74/77) ja IceHogs kymmenentenä (74/77).

Noista kaupoista vielä sen verran, että onhan Oilersilla tietenkin sellainen huonon joukkueen ongelma eli pelaajia saatetaan joutua myymään huonon kauden jälkeen, jolloin markkina-arvo on alhaalla. Hyvillä joukkueilla, joilla on paljon syvyyttä, on paremmat mahdollisuudet odottaa tietyn pelaajan nousemista takaisin omalle tasolleen. Oilersilla kun ei ole kuin muutama pelaaja joilla oletan olevan kysyntää markkinoilla ja ne samat pelaajat ovat ne joista ei oikein voisi luopua, niin onhan siinä pohtimista. Yakupovin myymistä tässä vaiheessa en itse kannata missään tapauksessa, mutta kun ei tiedä kokonaiskuvaa, niin helppohan se on täältä huudella.

MacT:n kommentteja on tulkittu niin, että puolustuksessa saattaisivat syksyllä hyvinkin olla Marincin, Klefbom, Schultz, Petry ja Ference. No, kesän aikana ehtii tapahtua paljon ja nimiä ei ehkä niin kannata tuijottaa, mutta jos MacT on oikeasti sitä mieltä, että noin nuorella ja kokemattomalla puolustuksella voitaisiin lähteä liikkeelle, niin tarkoitus on ilmeisesti todellakin edetä rauhallisesti eikä yrittää kuuta taivaalta. Eli jotain sellaista toivomaani 5-7 seitsemän sijan parannusta voisi olla hakusessa, jolloin Oilers olisi sijoituksissa siinä vähän 20 huonommalla puolella. Mikä toki vaatii sen, että maalivahtipeli on kunnossa ja erikoistilannepelaamiseen saadaan jotain järkeä.
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Kausi siis päättyi viikonloppuna ja samalla päättyi Smythin hieno ura. Todella harmi, että joutui niin monta vuotta olemaan osa kilpailukyvytöntä Oilersia, mutta hieno pelaaja ja hieno ura joka tapauksessa.
Täältä vielä iso käsi Smythille; todella hieno, kova ja rehti pelaaja - todella harva pelaaja on päässyt minun "listalla" arvostuksessa samalle tasolle kuin Smyth. Meinasi tulla tippa linssiin, kun hänen viimeisiä luistimenvetojaan katseli kentällä. Ja tämä näin arkivihollisen leiristä kertoo olennaisen siitä kunnioituksesta, kuinka paljon Smythia arvostan pelaajana.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Draft-lotterya pukkaa tänään. Oilers on lähettänyt paikalle Scott Howsonin. Hänellähän on kokemusta ykkösvuoron menettämisestä lotteryssa, joten jos tällä kertaa olisivat tähdet toisessa asennossa.

Oil Kings odottaa edelleen konferenssifinaalivastustajan selviämistä. Medicine Hat Tigers on noussut tasoihin Kootenay Icea vastaan, joten ratkaisua haetaan seitsemännestä pelistä. Tuo ottelu on keskiviikkona ja seuraava kierros alkaa Rexallissa perjantaina, joten väsynyttä vstustajaa vastaan pääsee Oil Kings aloittamaan. Toisaalta ainakin Tigersilla on tällä hetkellä hyvä isku päällä, joten tuskin siitä helppoa tulee.
 
Howson paikan päällä ei tiedä hyvää, joten ei auta kuin toivoa että joko Floridaa tai sitten Buffalo voittaa, toisaalta on vähän sellanen fiilis että Florida ottaa todennäköisesti Ekbladin. Joten Oilersille jää Draisaitl joka tapauksessa, elleivät sitten tipahda neljänneksi.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Mitä olen lukenut referaatteja MacT:n pressikonffista, on offseasonilla hakusessa "high-end d-man" sekä vahvistusta kakkoskenttään. Hän ei myöskään maininnut Yakupovia core-pelaajana, vaikka Eberle, RNH, Hall ja Schultz siihen ryhmään lukeutuikin.

Eli eiköhän MacT treidaamalla pyri tuota puolustajaa hommaamaan, koska frenzyissa ei taida sellaista edes olla saatavilla - varsinkaan realistisesti. Varausvuoron kauppaamisesta ei tainnut mitään mainita, mutta eiköhän se Yakupovin kanssa ole trade baittina noiden vahvistusten hommaamisen osalta.
 
Itse sanoisin että se on Gagner kuka on trade baittina, Yakupovin kauppaaminen tarkoittasi sitä että hakusessa olisi uusi laiturikin samalla ja tuosta Mac taisi sanoa että ovat sitoutuneet kehittämiseen (mutta voi olla kaupan). Ja ennen kun joku arvostelee niin pitää ihmetellä miksei esim Huberdeau tai Galchenyuk ole saanut kauden aikana samanlaista peppuvetoa osakseen medialta ja nimenomaan Dregerilta. Eihän Gagner huono ole, mutta näkisin asian niin että Mac tahtoo kakkosketjuun erilaista sentteriä (nimenomainen Draisaitl). Eikä pelkästään kakkosketjuun sitä vahvistusta vaan koko TOP-9:siin, eli hakusessa myös vahvistusta kolmosketjuun.

UFA markkinoilla on pelkästään Markov jos pakistoa katsoo, joten kyllähän tuossa on se kauppa ainut vaihtoehto. Varauksen kauppaamiseen en oikein usko, jos ei se viime kesän seiskakaan mennyt kaupaksi kun ei tullut riittävää vastinetta sisältävää tarjousta vastaan. Yakupovia ei taas ole järkevää kaupata sophmore jinxin jälkeen joten vaihtoehdot on aikalailla vähissä.

En sitten tiedä oliko tuossa nyt loppujen lopuksi järkeä antaa tuollaista pressia kokonaisuudessaan, laskeeko tuo ns. pelaajien arvoa koska ajatellaan Macin oelvan epätoivoinen. Muuta onhan tuossa nyt helvetisti työnsarkaa kokonaisuudessaan ja ainut osasto minkä näkisin olevan kunnossa on 1-ketju ja maalivahdit.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Itse sanoisin että se on Gagner kuka on trade baittina, Yakupovin kauppaaminen tarkoittasi sitä että hakusessa olisi uusi laiturikin samalla ja tuosta Mac taisi sanoa että ovat sitoutuneet kehittämiseen (mutta voi olla kaupan). Ja ennen kun joku arvostelee niin pitää ihmetellä miksei esim Huberdeau tai Galchenyuk ole saanut kauden aikana samanlaista peppuvetoa osakseen medialta ja nimenomaan Dregerilta. Eihän Gagner huono ole, mutta näkisin asian niin että Mac tahtoo kakkosketjuun erilaista sentteriä (nimenomainen Draisaitl). Eikä pelkästään kakkosketjuun sitä vahvistusta vaan koko TOP-9:siin, eli hakusessa myös vahvistusta kolmosketjuun.

Gagneriahan hän on yrittänyt kaupata koko aika. Ei Gagnerilla saada edes etäisesti "high-end d-man" -kaliiberin pelaajaa. Siis, jos Gagner on se oleellisin palanen.

Tottakai hän sanoo, että ovat sitoutuneet kehittämään Yakupovia. Mitä muuta olisi edes voinut sanoa? Että ovat luovuttaneet Yakupovin suhteen?

UFA markkinoilla on pelkästään Markov jos pakistoa katsoo, joten kyllähän tuossa on se kauppa ainut vaihtoehto. Varauksen kauppaamiseen en oikein usko, jos ei se viime kesän seiskakaan mennyt kaupaksi kun ei tullut riittävää vastinetta sisältävää tarjousta vastaan. Yakupovia ei taas ole järkevää kaupata sophmore jinxin jälkeen joten vaihtoehdot on aikalailla vähissä.

Se on aika pirun hankala saada jotain arvokasta, jos ei mistään ole valmis luopumaan - ellei nimi ole Darcy Regier.
 
Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Gagneriahan hän on yrittänyt kaupata koko aika. Ei Gagnerilla saada edes etäisesti "high-end d-man" -kaliiberin pelaajaa. Siis, jos Gagner on se oleellisin palanen.

Tottakai hän sanoo, että ovat sitoutuneet kehittämään Yakupovia. Mitä muuta olisi edes voinut sanoa? Että ovat luovuttaneet Yakupovin suhteen?

Se on aika pirun hankala saada jotain arvokasta, jos ei mistään ole valmis luopumaan - ellei nimi ole Darcy Regier.

Ai kappas en tiennyt, ongelma onkin siinä että mitä joutuu joukkue tekemään kenellä ei ole kauheasti vetoa UFA-markkinoilla? Oilers jos tahtoo tehdä kauppoja jossa ei kauheasti kärsitä jollain tasolla niin se on sitten Hall tai RNH kaupaksi enkä usko että tuota nyt ollaan tekemässä. Gagnerillä on varmasti aika selkeä arvo GM:n keskuudessa kun taas epätasaaissen sophmore seasonin pelanneen Yakupovin arvo on about 30 senttiä dollariin, niin tottakai Oilers haluaa ennemmin kehittää tuollaisen potentiaalin omaavaa pelaajaa kuin kaupata.

Enkä minä voi nyt oikein tiedä miten tuon nyt selkeämmin sanois, mutta eihän tuossa Macin haastattelussa nyt loppujen lopuksi ollut mitään helvetin järkeä. Tahdotaan secondary scoringia ja tahdotaan high-end D, no ei tuosta vaan nyt mitenkään taiota noita kahta asiaa jos palaset on nuo millä pyöritellä ja pitää samalla joukkue kasassa.

JA kun vielä otetaan se seikka, ettei Oilers ole ensi kaudella tai edes seuraavalla kilpailemassa about mistään niin mitä järkeä on kaupata noita junnuja pelaajiin jotka ovat tyyliin UFA-pelaajia parin vuoden sisään, eihän siinä ole yksinkertaisesti mitään järkeä. Ja capin mennessä ylös niin ei noita Perron-kauppojakaan ole kyllä tarjolla. Niin en oikeasti ole sillä kannalla että Oilersin pitäisi jotain kauppoja alkaa järkkäämään ihan vaan kaupan ilosta.

Edit: Ja Belovin ura Oilersissa loppui lyhyeen kuten pystyi odottamaankin ja tehnyt 4-vuotisen sopparin SKA:n kanssa.

Dmitry Chesnokov ‏@dchesnokov

#KHL's SKA announced they have signed the now former #Oilers defenseman Anton Belov to a four year contract
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös