Mainos

Edmonton Oilers 2013–2014

  • 263 542
  • 835

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Miten Oilers-nimimerkit kuvailisitte Bostoniin veivattua Potteria? Luuletteko että pääsee Bruinsin junnupuolustuksen seassa kentälle asti?

6-7 pakki, pystyy pelaamaan ylivoimalla, mutta välistä omasssa päässä hiukan kömpelöhkö. Syvyyttä halvalla, joten ihan hyvä poiminta, Oilersissa vaan liikaa noita alempia pakkeja.
 
Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Kiitosta. Toivottavasti Potter pääsee tositoimiin Bostonissa ja mikä ettei pääsisi, hyvät raamit ja jos yrittää luistella sekä pystyy edes vahingossa törmäämään vastustajaan niin pääsee yksinkertaisten Bruins-fanien suosioon.
 
Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Jaahas, Oilers harjoituksissa ja Smyth, sekä Nultz puttuvat kokonaan, eli olisikohan jo kauppakumppanit löytyneet.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ja deadline meni Oilersilta käsikirjoituksen mukaan. Hemmeristä olisi kakkoskiekkaa toivonut, mutta kolmonen ja vitonen oli päivän hinta. Schultzista hyvä vastine eli vitoskiekka ja Potter ilmaiseksi. Nyt sitten vähän uusia kavereita alhaalta näyttämään kyntensä. Hemskyn olisi toivonut pääsevän contenderiin, mutta kesällä hänelle uusi yritys. Smyth pelannee sitten uransa loppuun Oilersissa.

EDIT: MacT:n mukaan Hemskystä ei vielä eilen ollut tarjolla edes kolmosta, joten oli tyytyväinen siihen mitä sai.
 
Viimeksi muokattu:

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Deadlinellä ei siis mitään ihmeellistä Oilersin osalta tapahtunut.

Ulos: Bryzgalov, N. Schultz, Hemsky, 2014 5th sekä 2015 3rd
Sisään: Fasth, 2014 4th, 2014 5th, 2014 5th sekä 2015 3rd

Näiden lisäksi Boston "nappasi" Corey Potterin waiverseista.

Kaksi UFAta sekä kaksi varausvuoroa treidattiin neljään varausvuoroon sekä yhteen maalivahtiin. Kokonaisuutena maalivahtiosasto vahvistui, sekä saatiin sitä mitä MacT lähti hakemaankin, varausvuoroja vapaita agentteja vastaan.

MacT oli keskustellut noin kuukausi takaperin Ryan Smythin kanssa mahdollisesta treidistä, mutta Smyth oli sanonut, että haluaa siirtyä ainoastaan selvään contenderiin (Boston, Pittsburgh, Chicago?). Tämä rajoitti selvästi treidimahdollisuuksia, jonka myötä Smyth tuleekin lopettamaan uransa siinä oikeassa joukkueessa. Ryan Jonesia ei ilmeisesti kukaan halunnut, enkä voi siitä kyllä ketään syyttää.

Alkuperäisen idean mukaan Oscar Klefbomin oli tarkoitus nousta farmista korvaamaan Nick Schultzia, mutta vähemmän yllättäen Klefbom oli jälleen kerran telonut itsensä, tällä kertaa aamutreeneissä. AHL:stä ylös nouseekin sinne vastikään lähetetty Philip Larsen. Siispä ketjut seuraavassa ottelussa tulee luultavasti näyttämään tältä:

Hall - RNH - Yakupov
Perron - Gagner - Eberle
Hendricks - Gordon - Jones
Joensuu - Smyth - Gazdic

Ference - J. Schultz
Marincin - Petry
Fraser - Larsen

Scrivens
Fasth

Nyt vaikka deadline onkin ohi, niin ei huvit vielä tähänkään lopu. MacTavishin mukaan jatkosopimusneuvottelut alkaa heti trade deadlinen jälkeen, ja erinäisten raporttien mukaan ainakin Luke Gazdicin jatkosopimus on jo lähellä. Gazdicin lisäksi ilman sopimusta (RFA) on vielä myös Justin Schultz sekä Jeff Petry, molemmat erittäin tärkeitä miehiä. Noista pelaajista ainakin Justin Schultz on jo ilmaissut halukkuutensa jatkosopimukseen.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Pakko myöntää että tuli haikea olo, kun Hemskyä haastateltiin Rexallissa samalla kun Oilers veti taustalla harjoituksia. Yksi aikakausi tuli tiensä päähän. Kiitokset Alesille hienoista hetkistä Oilers-paidassa. Todella vaikeaa on kyllä toisaalta kuvitella miestä Senators-nuttuun. Mutta niin se vain on nyt.

Siirtoraja meni hyvin mielestäni. Saatiin potentiaalinen kirittäjä Scrivensille ja hyvät vastineet Schultzista, Bryzgalovista ja Hemskystä. Lisäksi Potterista päästiin vihdoin - luojan kiitos - eroon. Vielä on MacT:llä työsarkaa joukkueen suhteen ja hommat jatkuvat kesällä.
 
Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Nyt vaikka deadline onkin ohi, niin ei huvit vielä tähänkään lopu. MacTavishin mukaan jatkosopimusneuvottelut alkaa heti trade deadlinen jälkeen, ja erinäisten raporttien mukaan ainakin Luke Gazdicin jatkosopimus on jo lähellä. Gazdicin lisäksi ilman sopimusta (RFA) on vielä myös Justin Schultz sekä Jeff Petry, molemmat erittäin tärkeitä miehiä. Noista pelaajista ainakin Justin Schultz on jo ilmaissut halukkuutensa jatkosopimukseen.

Tuohon vielä voisi lisätä nuo potentiaaliset college free agentit. Yksi potentiaalinen on kotikaupungin poika Kenney Morrison, kahden suunnan pakista kyse, joka osallistunut jo Oilersin Development campille. Varmaan sitten kevään aikana päätyy kirjoittamaan Oilersin kanssa sopimuksen. Muita mahdollisuuksia ovat varmaan Matt/Greg Carey, sekä Ryan Haggerty.
 
kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Tuohon vielä voisi lisätä nuo potentiaaliset college free agentit. Yksi potentiaalinen on kotikaupungin poika Kenney Morrison, kahden suunnan pakista kyse, joka osallistunut jo Oilersin Development campille. Varmaan sitten kevään aikana päätyy kirjoittamaan Oilersin kanssa sopimuksen. Muita mahdollisuuksia ovat varmaan Matt/Greg Carey, sekä Ryan Haggerty.

Tuosta tulikin mieleeni, että mm. Bob Stauffer on "huhuillut" niin ikään kotikaupungin omasta pojasta Mitch Holmbergistä. 178cm/79kg oikea laitahyökkääjä joka on tällä kaudella tehnyt Spokane Chiefsissä 60 otteluun 51 maalia sekä 100 pistettä. Samaa muottiahan tuo on kuin meidän muutkin pelaajat, mutta ainakin näin alkuun olisi varmasti Oklahomaan ihan kelpo pelaaja.

Eliteprospects.com - Mitch Holmberg
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ensi kautta kun ajattelee ja pitää tuota kesäesan pari viestiä aiemmin laittamaa kokoonpanoa pohjana, niin itselleni tulee ensimmäisenä mieleen, että kolmosketju puuttuu. Jones ja Smyth tuosta lopettanevat ja Hendricks toivottavasti siirtyisi sinne oikealle paikalleen neloseen. Nelosessa olisi silloin Joensuu, Hendricks ja Gazdic. Kelpaisi minulle jos peliaikaa annetaan muutama minuutti ottelussa. Kolmosessa Gordon keskellä ja siihen tarvitsee laiturit. Omasta takaa ei taida siihen rooliin olla tulossa kuin Pitlick ja hänen varaansa ei voi laskea mitään ainakaan ensi kaudeksi jos milloinkaan (kolmosessa pitäisi vähän pystyä myös hyökkäämään). Kahdessa ensimmäisessä ketjussa ovat ne kaverit, joista joku tai jotkut on pakko myydä ja saada vaihdettua paremmin roolitettuihin korvaajiin. Voidaan leikkiä, että MacT hoitaa ne kaupat suorilla vaihdoilla jolloin kaksi ensimmäistä ketjua olisivat toivottavasti paremmassa mallissa syksyllä.

Puolustuksessa Ferenceen ollaan jumiuduttu hamaan tulevaisuuteen ja olettaisin molempien RFA-kavereiden jatkavan. Marincinin otteet ovat vaikuttaneet hyviltä, mutta puolustajien kehittyminen kestää kauan ja takapakkeja saattaa tulla. Klefbom on jatkuvasti rikki. Nursen toivoisin jatkavan vielä jossain muualla kuin Oilersissa, jos tuonne ei saada hankittua paria ihan oikeaa pakkia. Ja ne pari ihan oikeaa pakkiahan jotenkin olisi löydettävä. Äsken leikin, että hyökkääjiä vaihdetaan hyökkääjiin, jolloin pakit olisi löydettävä UFA:na. Toki toimii myös toisinpäin eli hyökkääjiä vaihdetaan pakkeihin ja sitten hommataan uudet UFA-hyökkääjät.
Kahden UFA-pakin hankinnan jälkeen olisi siis heidän lisäkseen kokoonpanossa Schultz, Petry, Ference ja yksi osastosta Marincin, Klefbom, Nurse, Belov, Fedun...

Maalivahdeista jo olen oman mielipiteeni sanonut ja toivon parasta heidän osaltaan.

Kesällä MacTavishin pitäisi siis oman käsitykseni mukaan hankkia kaksi TOP-4 puolustajaa, vähintään yksi TOP-6 hyökkääjä ja kolmosketjuun pari laitahyökkääjää. Hankkimistavalla ei itselleni ole väliä. Turha tuolla on itseasiassa ketään pitää mitenkään suojattuna. Yhden onnistuneen UFA-hankinnan voin jotenkin uskoa mutta kaksi tai kolme on jo mielestäni utopiaa.
En usko kaikkien aukkojen täyttämiseen yhden kesän aikana, joten toivottavasti MacT tekee oikeat ratkaisut prioriteettien suhteen ja keskittyy yhteen puutteeseen kerrallaan, jottei jää tyhjä arpa käteen kaikilla rintamilla. Itse olisin puolustuksen fiksaamisen kannalla ja hyökkäystä voi taas pyöritellä kaudenkin aikana.

Aikamoinen yllätys olisi itselleni jos Eakins saisi laivan käännettyä siten, että ensi vuonna oltaisiin pudotuspeleissä. Ei se tietenkään mahdotonta ole. Tekihän Penguinskin sen tempun ja pyöräytti voitto-tappio saldonsa päälaelleen yhdessä kaudessa, mutta itse pidän todennäköisempänä sitä Blackhawksinkin käymää reittiä, jossa parannetaan askel askeleelta kohti pudotuspelejä. Toivottavasti tietenkin edes päästäisiin ensin sille ylöspäin johtavalle polulle.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Vaikeimman kautta noita hommia on näköjään tehtävä. Jatkoajalla kuitenkin 3-2 voitto. Smyth nousi Gretzkyn ohi ja Anderssonin rinnalle tekemällä Oilers-paidassa ylivoimamaalinsa numero 126. Ja mikäs hienointa niin Wayne oli itse katsomassa.
Toisella erätauolla ei ole ollut kopissa hiljaista. Perronin mukaan oli huudettu toisilleen ja Eakinsin mukaan hän ei ole kuullut mitään huutamista kun huusi itse. Sillälailla pojat. Onhan se kiva jos on jossain tunnetta. Perronin mukaan kuitenkin "positiivista huutamista" ja sehän tästä nyt vielä puuttuisi, että koko joukkueen vaihtamisen jälkeen alkaisivat riitelemään.

Larsenilta tärkeä tasoitus ja pitkän pelitauon jälkeen pääsi heti ratkaisevaan rooliin. Jatkoaikamaalin ohjasi sisään Hall, mutta siinä ehdottomasti kovin ja hienoin suoritus Gagnerilta kiekonriistoineen ja Straitin kahvituksineen. Luonnollisesti iltaan kuului myös Islesin alivoimamaali ja lukuisia ylivoimahyökkäyksiä kohti Oilersin maalia.

Tosiaan kun Larsen kutsuttiin ylös loukkaantuneen Klefbomin sijasta, niin sehän tarkoittaa sitä että käytettävissä on enää kolme nostoa AHL:stä. Ja tyrkyllä ovat ainakin Klefbom, Lander, Arcobello, Horak ja Fedun. Tietysti tuossa on pääasiassa valmistaudutu Baronsin pudotuspelipaikan metsästykseen ja siksi ylhäällä pidettiin deadlinella vain 20 pelaajaa. Nyt jos itse veikkaisin, niin Klefbom pääsee ylös jos kuntoutuu. Lander saanee viimeisen näyttöpaikan ja Pitlick tulee jatkamaan siitä mihin loukkaantuessaan jäi. Mutta on siellä tosiaan muitakin ehdokkaita nostettavaksi.

Oli muuten jossain blogissa tai ehkä twitterissä ihan hauska pointti tämän viikon maalivahdeista harjoituksissa. Scrivensin kanssa kiekkoja pysäytteli maanantaina Bryzgalov, tiistaina Mucha, keskiviikkona Szabados ja torstaina Fasth. Aikamoinen karuselli ollut maalilla.
 
Hemmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, HIFK
ALES HEMSKY - Tyylillä ja taidolla

Pakkohan se oli aktivoitua ja koitan päästellä tähän omat tuntemukset Hemskyn aikakaudesta. Katotaan mitä irtoo..

Päällimmäisenä fiilikset ovat erittäin haikeat, koska kyseessä on huikea pelimies ja tietenkin oma suosikkipelaajani. Mies on tykännyt pelata Edmontonissa ja antanut kyllä kaikkensa, että joukkue menestyisi. Viime kausi hyvä esimerkki; koitti vääntää rikkinäisellä jalalla, niin pitkään kuin mahdollista ja halu pudotuspeleihin oli valtava. Kausi kuitenkin päättyi jälleen pettymykseen. Tällä kaudella ensin kesällä lupailtiin treidiä, jota ei kuitenkaan ikinä saatu aikaiseksi. Hemsky ei tästä valittanut ja tyytyi pelaamaan joukkueelle sekä omaan roolinsa. Sattui vain erittäin huonoon rakoon tulemaan joukkueeseen, joka oli aika sekaisin kaikki nämä vuodet. Menestys on kiertänyt kaukaa myös tästä syystä (pl.2006). Varmasti henkisesti raskaita vuosia on riittävästi takana ja maiseman vaihdos varmasti piristää pelaamista.

Pelaajana Hemsky on tyylikäs ja kaverilta löytyy puhdasta taitoa huikea määrä. Mies on myös todella nopea ja täyteen vauhtiin päästessään on yksi niitä harvoja pelaajia, jotka pystyvät tekemään kovasta vauhdista myös huikeita harhautuksia. Pelinteko taidoiltaan myös parasta A-ryhmää. Ehkä se viimeinen askel eliittiin jäi ottamatta loukkaantumisten takia tai liian vähäisen harjoittelumotivaation takia. Kommentit siitä, että mies ei yrittäisi aina täysiä tai muuten löysäilisi on minusta tuulesta temmattuja. Ei toki vahvimmillaan kulmapeleissä mutta menee kyllä hanakasti pieniinkin rakoihin ja varsinkin nuorempana tunki liiankin ahnaasti joka rakoon. Tämä taas kasvatti loukkaantumisten listaa. Otti vastaan paljon kovia taklauksia mutta ei niistä juuri hätkähtänyt vaan seuraavassa vaihdossa täyteen vauhtiin laidalta ja uutta kynää kokeilemaan. Todellista viihdettä ja ennakkoluulotonta pelaamista! Laukauskaan ei ole aina mikään ”laaseri ylänahkaan” mutta ei myöskään mikään lapanen ja saisi laukoa enemmän mutta Hemsky on Hemsky ja laukominen ei ole hänellä päällimmäisenä mielessä. Kuitenkin ehdottomasti omissa papereissa ollut viihdyttävin Oilers siitä asti, kun saapui seuraan. Lisäksi pystyy tekemään todella tärkeitä maaleja ja on tähän mennessä ollut hyvä isoissa otteluissa. Toki näitä otteluita on kertynyt turhan vähän.

Itselleni on jäänyt sellainen kuva, että Hemskyä ei kyllä arvostettu läheskään tarpeeksi Edmontonissa enkä tiedä mikä on palstaveljien suhtautuminen. Varmasti herättää tuntemuksia puolesta ja vastaan. Täytyy muistaa, että Hemsky oli pitkään oikeastaan yksin Oilersin tähtipelaaja, jonka pistemäärät ja taidot muuhun joukkueeseen verrattuna olivat huikeita. Pelasi kuitenkin todella pitkään Horcoffin kanssa ja pystyi silti takomaan hyvät tehot. Tämä vuosi aivan hirveä kolmoskentässä. Palapeli ei oikein ollut ikinä suotuisa ja Hemskyn taitojen mukainen. Paremmilla pelikavereilla pistemäärät olisivat varmasti olleet erilaiset. Kuitenkin kaikkien aikojen kahdeksanneksi tehokkain Oilers.

Hienoa, että saa ansaitsemansa roolin Ottawassa ja toivottavasti Spezzan kanssa yhteinen sävel löytyy nopeasti. Ei voi muuta kuin olla onnellinen Hemskyn puolesta ja todella kiitollinen kaikista näistä vuosista Edmontonissa. Toivottavasti edessä on vielä monia terveitä vuosia ja tämän myötä pääsisi myös nauttimaan menestyksestä.

..aika pintapuolinen raapaisuhan siitä sitten irtos.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Pakkohan se oli aktivoitua ja koitan päästellä tähän omat tuntemukset Hemskyn aikakaudesta. Katotaan mitä irtoo..

Kyllä itse allekirjoitan hyvin pitkälle kaiken mitä kirjoitit. Tuon 2006 kevään jälkeen joukkue hajosi ympäriltä ja Hemsky yritti sitä lähestulkoon yksin pitää pinnalla. Useampi kausi putkeen aivan piste/peli tahdin tuntumassa. Nuoria kavereita (Cogliano, Gagner) tuotiin joukkueeseen oppimaan NHL:ää ja sillä välin Hemsky ja Horcoff joutuivat varsin mahdottoman homman eteen. Siitä olen vähän eri mieltä, että Horcoffin vaihtaminen toiseen sentteriin tai ainakaan toisentyppiseen sentteriin olisi välttämättä parantanut Hemskyn pistesaldoja. Ainakin tuntuu siltä, että Ales nimenomaan tarvitsee keskelle vähän puolustavamman sentterin, joka ei niin paljoa pidä kiekkoa. Kyllähän homma toimii parhaimmillaan niin, että Hemsky pitää kiekkoa ja ketjukavereiden tehtävä on päästä sellaiseen asemaan, että laittavat lavan jäähän ja kiekon maaliin. Sitten jos samassa ketjussa on ollut kiekkoa pitävä sentteri, eli Oilersissa Gagner tai RNH, niin roolit eivät ole toimineet. En olekaan lainkaan vakuuttunut siitä, että Spezza on Hemskylle sopivin sentteri, mutta tässähän se seuraavien viikkojen aikana nähdään.

Tosiaan monta kautta lähes piste/peli -tahdissa, mutta sitten kun uusimmat nuoret eli Hall ja Eberle tulivat joukkueeseen alkoi rooli pienetä. Suurin muutos tuli Renneyn toisella kaudella ja sen jälkeen Hemsky pelasikin pääasiassa kakkos- ja kolmosketjussa. Renneyn ensimmäinen kausi oli Hallin ja Eberlen ensimmäinen ja tuolloinhan Horcoff aika paljon jo kaitsi näitä junnuja. Mielestäni tämä nyt kuluva kausi on ollut Hemskyltä kuitenkin varsin hyvä vaikka roolista johtuen ei pisteitä ole niin paljoa tullut. Erittäin tunnollisesti Hemsky on pelannut sitä roolia mikä on annettu.
Vielä kun muistelee noita aiempia kausia, niin luulisi vähän ketjukaveritkin turhauttaneen Hemskyä. Pelaajina parhaimpina ketjukavereina varmasti Penner, Horcoff ja Smyth. Ja tuohan jo kertoo aika paljon. Toki nämä nuoret harjoittelijat ovat välillä tuonneet käsiä samaan ketjuun. Mutta sitten siellä on mm. JF Jacquesia, Thoresenia, Reddoxia ja uusimpana jonkin verran Hendricksiä, jotka eivät pysty edes siihen lapa jäähän suoritukseen.

Ja vaikka varsinkin edmontonilainen media (tai osa siitä) onkin aina halunnut antaa Hemskystä kuvan pehmeänä eurooppalaisena, niin se ei pidä paikkaansa. En tiedä onko Oilersissa historian aikana ollut toista pelaajaa, jota olisi otettu niin kovaa kuin Hemskyä ilman minkäänlaista vastatoimenpidettä. Joukkueen ainoana vaarallisena hyökkäyspään pelaajana Hemsky sai kyllä taklauksia ja iskuja ihan joka puolelta. Silti vaihdosta toiseen Ales painoi omaan tyyliinsä hyökkäysalueelle kiekon kanssa vaikka tiedossa oli taas toivoton tehtävä. Ja kiitoksena joukkueen eteen uhrautumisesta media alkoi savustaa Hemskyä ulos. Ja usean vuoden mustamaalaamisen jälkeen vielä kehtasivat ihmetellä, ettei vaihdossa tullut enempää kuin kaksi varausvuoroa.

Eihän Hemsky missään tapauksessa ole läheskään täydellinen pelaaja. Niin monta kertaa sai turhautua siihen toiseen kierrokseen maalin ympäri. Laukoa voisi siis enemmän. Nuorempana ei puolustaminenkaan aina ihan maistunut, mutta kun vertaa tämän kauden muihin Oilers-pelaajiin, niin onhan se ihan eri tasolla nykyään kuin uusilla junnuilla.

Ehdottomasti toivon Hemskyn pääsevän vielä pudotuspelijoukkueeseen. Jos ei tällä kaudella, niin sitten seuraavilla. Hienoimpana yksittäisenä muistona Hemskyn Oilers-ajoista jäi itselleni 2006 pudotuspelien ensimmäisen kierroksen kuudes ottelu Wingsiä vastaan, jolloin Hemsky heitti kolmannen erän viimeisten minuuttien aikana kaksi maalia ja niillä Oilers jatkoi toiselle kierrokselle.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Lander ja Klefbom kutsuttiin nyt ylös. Ja olivat jo harjoituksissakin mukana... tai ainakin Klefbom oli, joten siitä arvelen myös Landerin olleen. Petryn pelikunosta en ole nähnyt tietoa. Mutta jos hän on rikki, niin sitten Klefbom saattoi mennä emergency call-upina ja olisi siten vielä kaksi nostoa jäljellä. Mutta tuo selvinnee ajanmittaan.

EDIT: Jaa molemmat siis menivät emergency-kategoriaan. Ei se Lander siinä tapauksessa ollut harjoituksissa. Mukana harjoituksissa olivat samat 12 hyökkääjää kuin viime pelissä eikä loukkaantumisen perusteella voi nostaa hyökkääjää jos ylhäällä on 12 pelikuntoista. Kaipa siellä jonkun todettiin harjoitusten aikana tai jälkeen olevan pelikunnoton.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Minulla varmaankin paras yksittäinen muisto Hemskyn Oilers-ajoista on se Stars-ottelun viime sekuntien klassinen tasoitusmaali sen jälkeen, kun Patrik Stefan oli vetäissyt toisessa päässä tyhjästä maalista ohi. Se oli niin sähköinen suoritus, että vieläkin menee kylmät väreet sitä katsoessa.

Wayne Gretzky totesi joskus että Hemsky on liigan paras pelaaja, mutta hän ei vain tiedä sitä. Se kertoo paljon Hemskystä pelaajana.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Lander laitettiin ennen peliä takaisin alas, kun kaikki hyökkääjät olivat terveenä. Klefbom sensijaan pidettiin ylhäällä vaikka pakitkin pystyivät pelaamaan, joten siinä käytettiin toinen "tavallinen" nosto AHL:stä.

Sitten asiasta toiseen. Alkaa olla saman levyn soittamista uudestaan, mutta käsittämätöntä miten yksi mailanisku leukaan voi muuttaa kurssin kokonaan. Ennen sitä MacT:kin puhui siitä miten kaikkien pelaajien on pystyttävä olemaan uhka myös hyökkäyspäässä ja että viime kauden kokoonpanossa oli liikaa "non-factoreita". Gagnerin loukkaantumisen jälkeen joukkueeseen on tuotu ulkopuolelta MacIntyre, Gazdic, Hendricks ja Fraser. Heistä ei yksikään sovi tuohon viime kesän ajatusmalliin. En toki sano sen olevan pelkästään huono asia. Pitäähän joukkueesta löytyä särmää ja kovuutta. Mutta noista hankituista kavereista kenelläkään ei ole mitään käsitystä siitä mitä tehdä kiekon kanssa. Olisin toivonut, että kovuuden lisäksi hankituilta kavereilta olisi löytynyt edes auttavat jääkiekkotaidot. No, MacIntyre on jo laitettu syrjään. Gazdic kelpaa minulle kunhan häntä ei laiteta nelosketjua ylemmäs ja uusi sopimus on halpa. Hendricksiä ei kukaan taatusti halua riesakseen. Muuten kelpuutan nelosketjuun, mutta onhan tuo 1,85M$ pahasti yläkanttiin nelosketjun pelaajalle. Tai sitten Hendricksin on syytä olla pirun kova pukukoppipelaaja. Capin kanssa tulee vielä tekemään tiukkaa jos se ensi kaudella on siinä veikkaillun 68M$ paikkeilla.

Syy tähän avautumiseen on kuitenkin Fraser. Kovasti blogeissa on tulkittu Eakinsin ja MacT:n lausuntoja ja niiden perusteella arvellaan Fraserin saavan jatkoa. Ja onhan Frasein jääaikakin alkanut kasvamaan huolestuttavasti. Joo, ymmärrän, että Eakins haluaa puolustukseen kovuutta. Mutta eikö siis ketään sellaista fyysisesti pelaavaa pakkia olisi löytynyt, joka osaisi luistella tai syöttää. Ennen kautta haluttiin puolustukseen erityisesti hyvin kiekkoa liikuttavia pakkeja (no joo ei se Ferencekään siihen kategoriaan oikein mene), mutta nyt siellä on yksi riippakivi toimimassa pujottelukeppinä. Ihan kiva, että Fraser pystyy oman maalin edustaa siivoamaan, mutta jos ensisijaisesti yritettäisiin vähentää niitä oman maalin eteen tulevia tilanteita, niin lopputulos olisi varmasti parempi.

Willis kirjoitteli Oilersin maalia kohti tulleiden laukausten määristä. Ja miten niissä on menty huonompaan suuntaan tällä kaudella. Kuten aiemminkin on todettu, niin viime aikoina Scrivensin keskiarvoa parempi maalivahtipeli on pitänyt Oilersia pinnalla, mutta noilla laukausmäärillä ei homma näytä kovin valoisalta. Kiekko on jatkuvasti huomattavan osan peliajasta Oilersin päädyssä ja silloin väkisinkin kasvaa todennäköisyys sille, että kiekko jostain menee maaliinkin. Kuten Kingsiä vastaan Larsenin luistimesta.
 
Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Sitten asiasta toiseen. Alkaa olla saman levyn soittamista uudestaan, mutta käsittämätöntä miten yksi mailanisku leukaan voi muuttaa kurssin kokonaan. Ennen sitä MacT:kin puhui siitä miten kaikkien pelaajien on pystyttävä olemaan uhka myös hyökkäyspäässä ja että viime kauden kokoonpanossa oli liikaa "non-factoreita". Gagnerin loukkaantumisen jälkeen joukkueeseen on tuotu ulkopuolelta MacIntyre, Gazdic, Hendricks ja Fraser. Heistä ei yksikään sovi tuohon viime kesän ajatusmalliin. En toki sano sen olevan pelkästään huono asia. Pitäähän joukkueesta löytyä särmää ja kovuutta. Mutta noista hankituista kavereista kenelläkään ei ole mitään käsitystä siitä mitä tehdä kiekon kanssa. Olisin toivonut, että kovuuden lisäksi hankituilta kavereilta olisi löytynyt edes auttavat jääkiekkotaidot. No, MacIntyre on jo laitettu syrjään. Gazdic kelpaa minulle kunhan häntä ei laiteta nelosketjua ylemmäs ja uusi sopimus on halpa. Hendricksiä ei kukaan taatusti halua riesakseen. Muuten kelpuutan nelosketjuun, mutta onhan tuo 1,85M$ pahasti yläkanttiin nelosketjun pelaajalle. Tai sitten Hendricksin on syytä olla pirun kova pukukoppipelaaja. Capin kanssa tulee vielä tekemään tiukkaa jos se ensi kaudella on siinä veikkaillun 68M$ paikkeilla.

Syy tähän avautumiseen on kuitenkin Fraser. Kovasti blogeissa on tulkittu Eakinsin ja MacT:n lausuntoja ja niiden perusteella arvellaan Fraserin saavan jatkoa. Ja onhan Frasein jääaikakin alkanut kasvamaan huolestuttavasti. Joo, ymmärrän, että Eakins haluaa puolustukseen kovuutta. Mutta eikö siis ketään sellaista fyysisesti pelaavaa pakkia olisi löytynyt, joka osaisi luistella tai syöttää. Ennen kautta haluttiin puolustukseen erityisesti hyvin kiekkoa liikuttavia pakkeja (no joo ei se Ferencekään siihen kategoriaan oikein mene), mutta nyt siellä on yksi riippakivi toimimassa pujottelukeppinä. Ihan kiva, että Fraser pystyy oman maalin edustaa siivoamaan, mutta jos ensisijaisesti yritettäisiin vähentää niitä oman maalin eteen tulevia tilanteita, niin lopputulos olisi varmasti parempi.

Tuo tapaus Hendricks on kyllä mielenkiintoinen, itse olen tyytyväinen kaveriin, mutta en en ajattele sitä cap hitiä, koska se saa jo tavallaan voimaan pahoin. Nelosketjulaiseksi ihan ok ja alivoimaan mutta eipä tuossa voi hyökkäyspäässä paljoa odottaa. Itsellä ei ole mitään ongelmaa tuon jarruketjun pitämisessä, mutta ongelma on pakisto kun se peli ei oikein meinaa aueta sitä kautta, jo pelien katsominen on niin tuskaista että jättäytynyt katsomaan pelkästään highlightsit matseista kun se touhu näyttää suurimman osan ajasta suoraan sanottna onnettomalta.

Mitä Fraseriin tulee niin miksei vain pidetty Fistricia joukkueessa, koska osasi pelata edes aavistuksen verran paremmin kuin Fraser, toisaalta Oilersin pelityyli kun ei oikein suosi noita puujalkoja/-käsiä toisin kun joidenkin joukkuiden sumput, missä noiden jääjätkien ei liiemmin tarvitse likka vaan tosiaan riittää että siivotaan maalin edusta. Mutta ei tähänkään voi muuta sanoa kun että ei Mac ainakaan samalla tavalla korjaa tuota pakiston ongelmaa kuin korjasi maalivahdit periaatteessa pilkkahintaan.

Ja mitä cappiin tulee niin eihän tuo nyt voi olla ongelma vielä ensi kaudella, tietenkin jos meinataan maksaa ylihintaa joistakin UFA-pelaajista, tällä hetkellä 14 sopparia ensi kaudelle ja capissa $46 miljoona, merkittävimmät RFA pelaajat ovet J.Schultz ja Petry, ja secundana tulevat Lander, Larsen, Gadzic, Pitlick. Eli omien kanssa nyt ei tulee ongelmaa, saa sitten nähdä onko UFA markkinoilta kauheaa tunkua sisäänpäin.
 
Fistricin pitäminen olisi ollut omastakin mielestäni järkevää. Tosin siinä vaiheessa oli vielä ihan eri suunnitelmat sen suhteen millaisia pelaajia joukkueeseen halutaan. Enkä vieläkään tiedä mikä se suunnitelma oikeastaan on. Toisaalta tälle kaudelle MacT teki pari ihan hyvää ja halpaa riskikokeilua puolustukseen eli Belovin ja Grebeshkovin. Kumpikaan ei oikein onnistunut, mutta toisaalta eipä siinä ollut kuin voitettavaa.

Capin kanssa en olisi aivan yhtä luottavainen. Tai siis tietysti nämä omat saadaan helposti pidettyä. Petry, Schultz ja Gazdic saanevat yhteensä sellaiset kahdeksan miljoonaa. Tuossa vaiheessa capissa 54M$ ja 17 pelaajaa. Lisäksi jos sieltä tehdään sopimukset vaikka Landerin ja Pitlickin kanssa, niin heihin menee reilut 1,5M$. Eli sellaiset 12M$ olisi jäljellä. Ei siis siinä vaiheessa vielä mitään ongelmaa. Ja kokoonpano olisi tätä mallia:
Hall-RNH-Eberle
Perron-Gagner-Yakupov
Hendricks-Gordon-Joensuu
Pitlick-Lander-Gazdic

Petry-Marincin
Ference-Klefbom
Schultz-

Scrivens
Fasth

Schultzin kaveriksihan voi miljoonalla palkata sen Fraserin. Tuolloin 11M$ jäljellä ja kokoonpano on huonompi kuin tällä hetkellä. Marincinin ja Klefbomin kyvyt pelata NHL:ssä ensi kaudella ovat myös hyvin kyseenalaiset. Ainakaan isoissa rooleissa.
Jos halutaan parantaa tämän kauden suoritusta, niin mielestäni puolustukseen pitäisi saada kaksi uutta kaveria... mielellään ihan ykköspariin vähintään toinen. Ja jos sellaista UFA:na yritetään saada (en tosin edes tiedä keitä UFA-puolustajia voisi olla tarjolla kesällä), niin varmaan voi sieltä viiden miljoonan paikkeilta lähteä liikkeelle. Siis jos oikeasti löydetään huippupuolustaja. Ja toinen pakki parilla miljoonalla. Eli ehkä sellainen nelisen miljoonaa jäisi vielä tilaa capiin.
Hyökkäyksessä olisi mahdollista myydä Gagner jolloin vapautuisi vajaa viisi miljoonaa, mutta toisaalta taas pitäisi jostain hankkia kakkossentteri ja siihen menisi varmaankin saman verran, joten en spekuloi sillä sen enempää. Samoin annan kahden ensimmäisen ketjun muutenkin olla noin kuin ovat vaikkeivät toimikaan.
Kaksi alempaa ketjua ovatkin sitten vielä selvittämättä. Kolmosketju toimii varmasti hyvin jarruketjuna. Maaleja sieltä tosin on turha odottaa. Ja jos aletaan miettimään muita joukkueita, niin voidaanko lähteä sellaisella joukkueella liikkeelle, jossa on vain kaksi ketjua jotka pystyvät (ainakin välillä) tekemään maaleja. Itse haluaisin kolmosketjuun sellaiset laitahyökkääjät, jotka pystyisivät tarvittaessa pelaamaan myös ylempänä. Ja saattaisivat itsekin ketjuna tehdä välillä maalin.
Nelosen laidoilla voisivat sitten kiertää nämä Pitlickit, Gazdicit, Joensuut ja jos otteet ovat hyviä niin sitten voidaan nostaa ylemmäs. Kyllähän neljällä miljoonalla pari laitahyökkääjää saa ja sitten vain on kiinni siitä osuvatko valinnat oikeaan.
Niin joo ja onhan tietysti hyvä muistaa, että bonuksia en ottanut nyt lainkaan huomioon. Ainakin tällä kaudella Oilers on kuitenkin niiden aiheuttamaa cap-ongelmaa yrittänyt vältellä kuin ruttoa.

Toki sitten jos alan realistiksi, niin ei MacT saa UFA:na houkuteltua Oilersiin ketään pakkia. Pakki pitää hankkia ostamalla ja silloin vaihdossa menee todennäköisesti joku kuuden miljoonan sopimus hyökkäyspäästä. Toki hyökkäykseen jää silloin aukko, mutta siihen on helpompi löytää UFA-korvaaja pari miljoonaa halvemmalla. Ja muutenkin todennäköisesti kesällä saavat ehkä pari aukkoa paikattua ja sitten seuraavan kauden tai seuraavan kesän aikana lisää. Eli aivan varmasti siis saavat kokoonpanon kasaan tuon 68M$ puitteissakin. Mutta mielestäni tarkkana on oltava uusien sopimusten kanssa, eikä niitä dollareita voi ihan huolettomasti heitellä sinne tänne.
 
No tässäpä se juuri tulee, Mac tuskin saa houkuteltua kovempia miehiä kin männäkesän Gordon, joten tskin nuo ns. isot UFA-nimet tulevat aiheuttamaan ongelmia. Nimet joiden perään on edes mahdollisuuksia lähteä huutelemaan on luokkaa Quincey, Winnik, ehkä hyvällä tuurilla Downie, ehkä Matt Greene takaisin, mutta kun jo tällä hetkellä UFA markkinoilla olevat pakit ovat aikalailla tuota B-kategoriaa ehkä Markov poislukien niin ei sieltä voi kauheen kummosia parannuksia odottaa ellei tosiaan lähdetä kaupoille. Todennäköisintä on kuitenkin se että Mac ei jätä mitään UFA-markkinoiden varaan vaan draftissa alkaa kunnon dominoeffekti ja 1. Heinäkuta sitten täydennetään jämäpelaajilla mikäli enää tarvetta.

Sitten tuo kesän drafti aikalailla määrittää sen suunnan mitä kauppoja aletaan tekemään, drafti on myös viimonen järjellinen mahdollisuus kaupata Gagner johonkin, ennen kun NMC astuu voimaan. Mutta draftissa oleellisinta on se että milloin Oilers varaa, ja kuka varataan, mikäli Ekblad menee nenän edestä niin todennäköisesti Gagner ulostetaan pähkinöihin ja varataan Reinhartin tai Draisaitlin, enkä usko että ainakaan Reinhart voi pisteiden valossa pelata huonommin kuin Gagner.

Sitten nuo ison liikan ovia kolkuttelevat prospectit, jatkoa tulevat varmasti saamaan Pitlick, Lander, Horak, kaikki ovat itseasiassa ainakin AHL:ssä pelaaneet hyvää kahden suunnan peliä, enkäyhtään ihmettelisi vaikka aloittaisivatkin Oilersin riveissä kauden. Tientenkin yhtenä kysymysmerkkinä on Cutis Hamilton, Oilers varmasti katsoo kortit kaverin kanssa ja päättä antaako jatkaa matkaa vai tehdäänkö uusi sopimus, sai pelistä kiinni tällä kaudella, mutta sitten taas se polvivamma, mitkä ovat olleet aika pirun sio ongelma ja voi olla että juuri noihin se jatkokin tyssää. Syksyllä nähdään jatkaako Marincin siitä mihin tällä kaudella jäi ja mikä on Klefbomin tilanne, Klefbomilla ongelmaksi on modustuneet loukkaantumiset mitkä osaltaan ovat hidastaneet kehitystä jo aika paljon. Sitten tuo musta hevonen saattaa olla Frölundan Erik Gustafsson, kerännyt massaa ihan kunnolla varauksen jälkeen ja myös pelaa kovia minuutteja Frölundan paidassa, kahden suunnan pakki ja oikeastaan pelillisesti on sellainen pelaaja joita Mac on yrittänyt etsiä.
 
Joo, noinhan se saattaa hyvinkin mennä. Itselläni vain potkii kovasti vastaan se ajatus, että syksyllä kokoonpanossa olisi noin paljon tulokkaita (tai ainakin hyvin kokemattomia NHL-pelaajia). Tätä samaa virhettä on tehty vuodesta toiseen, että juuri varatut kaverit tuodaan NHL:ään liian isoon rooliin. MacT tosin ei Nursen kanssa sitä virhettä tehnyt ja toivon, ettei tee jatkossakaan. Nyt sitten jos esimerkiksi varattaisiin Reinhart, niin olisi toki hieno homma jos hän olisi syksyllä valmis NHL:ään. Olisi myös hieno homma, jos hän pystyisi pelaamaan kakkossentterinä ja tekemään jopa pisteitä enemmän kuin Gagner. Mutta mitäs sitten jos hän ei siihen pystykään tai tulee se notkahdus kuten useilla nuorilla. En halua tilanteen olevan sellainen, että häntä joudutaan peluuttamaan isossa roolissa pakosta. Siitä ei seuraa kuin ongelmia.

Sama koskee noita muitakin, tällä hetkellä AHL:ssä pelaavia, kavereita. Yksi tai kaksi tulokasta kerrallaan mielestäni vielä menee, mutta ei missään tapauksessa enempää. Vaikka AHL:ssä homma toimisi, niin siitä on usein pitkä matka menestykseen NHL:ssä. Lander on siitä hyvä esimerkki. On toki vastakkaisiakin esimerkkejä, mutta haluaisin nähdä syksyllä kokoonpanossa enintään kaksi kaveria osastosta Lander, Horak, Pitlick ja Hamilton. Sama homma pakkien kanssa... ja oikeastaan vielä enemmän pakkien kanssa. Heitä ei voi piilottaa pienelle peliajalle vaan väkisinkin minuutteja tulee reilusti. Yhden uuden pakin vielä voin hyväksyä Marincinin lisäksi jos sinne muuten hankitaan kokemusta avuksi. Nurse voi mielestäni vielä mieluummin jatkaa junioreissa ensi kauden kuin väkisin NHL:ssä. Klefbom varmaan saa nyt keväällä jokusen pelin vyölleen ja ne jo kertonevat suuntaa.

Jos jonain vuonna olisi tarkoitus menestyäkin, niin ennemmin pitäisi lisätä niiden kokeneiden pelaajien osuutta eikä aina vaihtaa heitä junnuihin. Nythän Gagner, Hall, Eberle ja RNH jo on mielestäni laitettu liian isoihin rooleihin aivan liian aikaisin. Jos taas katsoo vaikkapa niitä Penguinsin tai Blackhawksin joukkueita joihin tuotiin Crosbya, Toewsia ja Kanea, niin olihan niissä ikärakenne aivan erilainen. Paljon todella kokeneita pelaajia. Eivät välttämättä enää ihan uransa parhaassa iskussa, mutta varmasti antoivat paljon tukea ja oppia näille uusille tulokkaille. Oilersissa on vuodesta toiseen hankkiuduttu niistä kokeneista pelaajista eroon, kiitos Lowen ja Tambellinin jatkuvan tyhjennysmyynnin. Tällä hetkellä sitten Hall, RNH ja Eberle ovat niitä kokeneimpia, joiden pitäisi alkaa ottamaan uusia tulokkaita siipiensä suojiin. Harmi vain, etteivät itsekään ole siinä vaiheessa, että pärjäisivät ilman tukea.
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Willis kirjoitteli Oilersin maalia kohti tulleiden laukausten määristä.

Katselin äsken kauden kolmannen Kings-Oilers -ottelun. Joukkueiden keskinäisissä otteluissa Losin pelaajilla on yhteensä 138 laukausta kohden Oilers -maalia - siis 46 vetoa per matsi. Ja korostan, että tuon laukaisumäärän saamiseksi LA Kings ei ole pelannut yhdessäkään pelissä läheskään täysiä, vaan selvästi säästellen.

Oilersien asenne puolustuspelaamiseen ja kamppailuhalukkuus on niin perseestä kuin olla ja voi. Se on ihan sama ketä sinne hankitaan, jos nuorten jätkien annetaan pelata ja harjoitella kuin pelailisivat jossakin saatanan höntsäsarjassa, eikä vaativassa ammattilaissarjassa. Ja kavereille vielä maksetaan tuollaisesta lorvailusta miljoonia taaloja per kausi. Hyi helvetti.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Klefbomin NHL-debyytti taitanee tapahtua huomenna Minnesota Wildia vastaan. Toivottavasti ei loukkaannu sitä ennen.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Oilersien asenne puolustuspelaamiseen ja kamppailuhalukkuus on niin perseestä kuin olla ja voi. Se on ihan sama ketä sinne hankitaan, jos nuorten jätkien annetaan pelata ja harjoitella kuin pelailisivat jossakin saatanan höntsäsarjassa, eikä vaativassa ammattilaissarjassa. Ja kavereille vielä maksetaan tuollaisesta lorvailusta miljoonia taaloja per kausi. Hyi helvetti.

Juuri näin. Ennemmin kyse ei ehkä olekaan siitä ketä hankitaan vaan siitä, miten kulttuuria kaikkeen tekemiseen muutetaan.

Tästä aiheesta on tänään ollut oikeastaan kaksikin aika hyvää artikkelia. Ensimmäinen on Jason Gregorin kirjoittamana harjoittelusta. Siitä miten sekä Smid että Bryz totesivat uusissa joukkueissaan olevan ihan eri meininki harjoituksissa kuin Oilersissa. Tuohon en nyt ota kantaa, mutta muuten esimerkiksi Perronilta erittäin hyviä ajatuksia ja vastauksia. Siis esimerkiksi se, että valmentajahan ei lopulta pysty sitä päättämään miten kovaa harjoituksissa mennään vaan se on kiinni pelaajista. Ja ehkä vielä enemmän pelikavereista. Siitä millaista vaatimustasoa pelaajat pitävät itselleen ja toisilleen. Ja siitä, että harjoituksissa on tehtävä kaikki kunnolla ilman mitään lepsuilua.

Tässä tulee mielestäni esiin se Oilersin nuorten pelaajien ongelma. He tulivat jo valmiiksi häviävään joukkueeseen, josta kaiken lisäksi oli jo kovat harjoittelijat ja johtavat persoonat kuten Smith ja Moreau siivottu pois. Kaverukset saivat joukkueen "johdettavakseen" oikeastaan aivan kylmiltään ja ilmaiseksi. Ei heillä ollut minkäänlaista kokemusta ammattilaisuudesta eivätkä he tietenkään pysty silloin hoitamaan sitä roolia joka heille annettiin. En yhtään ihmettele jos harjoituksissa mennään silleen vähän sinnepäin. Kuka näille "halleille" ja "eberleille" siellä sanoo, että nykyinen tahti ei riitä. Ja jos sanookin, niin kuuntelevatko parikymppiset miljonäärit jotain uransa ehtoopuolella olevaa "ferenceä". Pelkään, että eivät kuuntele. Olen alkanut enemmän ja enemmän olemaan sitä mieltä, että tuo Hall, RNH, Eberle -kolmikko on hajoitettava jo ihan sen takia, että he tuntuvat olevan nykyään liikaa mukavuusalueellaan.

Ja vähän tuohon liittyen toinen hyvä juttu puolestaan Willisiltä, jossa hän on jutellut Hemskyn kanssa Oilersin rebuildista. Eihän Hemmerilläkään tietenkään ole mitään valmista reseptiä siihen miten homma lähtee toimimaan. Mutta tässä lainauksessa on mielestäni aika paljon sisältöä:
Maybe it’s just the kids. They have to step up and lead the team to the playoffs. They’ve been there for a long time and it’s their time, you know. They can’t only blame older guys or change their fourth line. They’ve got to start leading the team to the playoffs. Be leaders.
Siinäpä se mielestäni on. Tälläkin kaudella on kolmos- ja nelosketjua pyöritetty uuteen uskoon ja veteraaneja heitelty bussin alle jo monta vuotta. Ehkä pitäisi alkaa miettimään jotain muita ratkaisuja ja muutoskohteita. Sitä en tosin usko, että kukaan voi vain päättää alkaa johtajaksi. Kokemuksen myötä jotkut alkavat ottaa ja saada johtavampaa roolia. Toki onhan siinä omakin halu oltava mukana.
Mutta ihan mielenkiintoista sekin, että Hemsky noin suoraan sanoo näkemyksensä. Siis siinä mielessä, että voisi tuon perusteella ajatella joukkueen sisälläkin olevan hyvä käsitys siitä, että tehdyillä muutoksilla homma ei lähde toimimaan. Ja että nuorten panokseen ei ilmeisesti vanhempien pelaajin keskuudessa olla kovin tyytyväisiä. Tosin sehän ei ole ihme.
 
Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Katselin äsken kauden kolmannen Kings-Oilers -ottelun. Joukkueiden keskinäisissä otteluissa Losin pelaajilla on yhteensä 138 laukausta kohden Oilers -maalia - siis 46 vetoa per matsi. Ja korostan, että tuon laukaisumäärän saamiseksi LA Kings ei ole pelannut yhdessäkään pelissä läheskään täysiä, vaan selvästi säästellen.

Oilersien asenne puolustuspelaamiseen ja kamppailuhalukkuus on niin perseestä kuin olla ja voi. Se on ihan sama ketä sinne hankitaan, jos nuorten jätkien annetaan pelata ja harjoitella kuin pelailisivat jossakin saatanan höntsäsarjassa, eikä vaativassa ammattilaissarjassa. Ja kavereille vielä maksetaan tuollaisesta lorvailusta miljoonia taaloja per kausi. Hyi helvetti.

No tuo nyt ei päde pelkästään Kingsiä vastaan, vaan suurimmassa osassa peleistä sitä tekee mieli alkaa itkemään, hakkamaan päätä seinään ja vähän ehkä facepalmia, kun katsoo tuota onnetonta räpellystä joka ei nyt välttämättä ole sitä luovuttamista vaan luettua tuon Jason Gregorin jutun niin alkaa ymmärtämään sen suurimman ongelman.

I watched last night's game from the lower bowl and the size difference of the Oilers and Kings was even more obvious. If you don't believe the Oilers need more size in their top-six now, then I'm not sure what games you've been watching. I thought the Oilers overall effort was fine, they just aren't as big, mature and experienced as the Kings. The Kings could manhandle the Oilers when they wanted to, and until this team matures and adds some skilled size I don't see that changing.

Tuo sisäisti aika pitkälti sen ongelman mikä on ollut näkyvillä koko kauden, eikä pelkästään Kingsiä vastaan. Tilanne kyllä näyttää pahemmala kuin se se on, mutta ei nuo heiveröiset pikkupojat pärjää tuossa joukossa. Koko oma konferenssi kun on huomattavasti fyysisempi kuin Oilers, niin vaikeahan siinä on pärjätä.

If they are never exposed to playing against big, mean and aggressive defenders in practice, it makes sense that they would struggle against them in a game. Fraser at least gives them an idea of how hard it will be to go to the net or come out the corner against a big D-man.

Smith and Staios practiced like they played, and they used to have some great battles with Moreau. I believe that helped them during games

Tämä kertoo aika paljon siitä mitä Oilersilta oikeasti puttuu, esimerkiksi Larsen ei pelaa juuri sen takia että jää itse jyrän alle omassa päädyssä, Petry ja Jultz vaikka pituutta löytyy (6´3 ja 6´2) niin eivät omaa minkäänlaista aggressiivisuutta ja lasketaan nyt Marincin tuohon hoikkeleiden joukkoon. Joten eivätpä nuo kaverit voi kauheasti antaa hyökkääjille painetta harjoituksissakaan, mutta sama pätee myös toisinpäin kun ei nuo pakitkaan harjoituksissa saa minkäänlaista painetta hyökkääjiltä, ellei nimi ole Hendricks tai Gordon.

You practice like you play and the Oilers aren't blessed with many big, strong or aggressive players right now. They also don't have a lot of "old man" strength in their top-six. The Oilers skilled players will be much better and stronger when they are all 24 years of age and older, but they currently they lack the size and strength to compete with other teams.

Tuo taas on ihan mainio yhteenveto koko ongelmasta ja itse ainakin allekirjoitan sen ihan täysin. Mikä tuossa on surullista niin tuohonkin on vielä muutama vuosi aikaa ellei sitten kauppoja ala syntyä. Ja kun Oilers ei voi UFA-markkinoille oikein luottaa niin kaikki jää kauppojen tekemiseen, mutta onhan se totta oilers tarvitsee tuonne veteraaneja.

Piti ihan huvikseen vertailla vielä SC finaalivuoden rosteria nykyiseen niin onhan siinä huomattava ero, tuo joukkue oli tuhat kertaa fyysisempi, sekä kokemusta oli huomattavasti enemmän ja uskallan väitää että tuo Prongerin läsnäolo esimerkiksi auttoi useampaa pelaajaa pisteellisesti uran parhaaseen kauteen. Olisiko sitten esim. Weberin hankkimisella samanlainen vaikutus joukkueeseen, aivan varmasti mutta ei sekään yksinään riitä koko ongelman korjaamiseen.

Mutta Hemsky kyllä kiteytti aika hyvin " maybe it's just the kids" oikeastaan kertoo kaiken oleellisen, joukkue vaan on yksinkertaisesti liian nuori ja sieltä kärkiketjuista puuttuu se kokemus ja fysiikka. Mutta toistaiseksi ei voi kun jäädä odottamaan mitä kesä tuo tullessaan. Se ainakin on varmaa että jos MacT aikoo kaupat jonkun noista junnuista kokeneisiin pelaajiin (mikä olisi ehkä se oikea ratkaisu) niin siellähän nousee melkeinpä mellakka toimiston edessä. Mutta onhan Mac aika avoimesti senkin kertonut että tahtoo kokoa ja kovuutta top-6:seen ja kuitenkin kuuntelee mitä muilla on sanottavaa kun on kysytty junnujen (varsinkin Eberlen) kauppaamisesta.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Voisin vielä heittää ilmaan kysymyksen, että menikö kapteenin valinta ihan nappiin? Olisiko sittenkin pitänyt antaa C-kirjain vaikka Hallille Ferencen sijasta? Onko Ferencellä tarpeeksi auktoriteettia joukkueen johtamiseen? Ainakaan haastatteluista sellaista ei juuri välity.
 
Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Voisin vielä heittää ilmaan kysymyksen, että menikö kapteenin valinta ihan nappiin? Olisiko sittenkin pitänyt antaa C-kirjain vaikka Hallille Ferencen sijasta? Onko Ferencellä tarpeeksi auktoriteettia joukkueen johtamiseen? Ainakaan haastatteluista sellaista ei juuri välity.

Tätähän on spekuloitu suhteellisen paljon. MacT hankkii joukkueeseen uuden valmentajan ja nimittää kapteeniksi vastahankitun pelaajan - eli kaksi heppua tärkeisiin tehtäviin ja suoraan joukkueen ulkopuolelta. Hallin joukkue tuo on, sitä ei käy kiistäminen. Ferencen nimittäminen kippariksi oli jo alun alkaen huono valinta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös