Rolosonin tulo toteutuu kyllä Lukon kannalta parhaaseen mahdolliseen aikaan. Tällainen kaveri varmasti herättää ja piristää hieman alamaissa ollutta porukka. Ja ennen kaikkea rauhoittaa tuon Lukon veskaritilanteen niin, että kenttäpelaajatkin voivat luottavaisin mielin keskittyä siihen omaan hommaansa.
Ja tämä kaikki konkretisoituu juuri Ässiä vastaan, se panee hieman pelottamaan. Oletettavasti ailahtelevan veskarin maineessa oleva Dwayne pelaa jossain vaiheessa hieman vaisumpiakin pelejä, mutta pitkän tauon jälkeen homma sujunee pelkästä pelaamisen ilosta ja toki näyttämisen halustakin varsin hyvin. Alkuun pari hyvää koppia, joista patamiesten usko jo hivenen horjuu, sitten Lukolle avausmaali, ja katsos, Lukko ja Roloson ovat taas lennossa.
Langkow'iin Rolosonia on mukava verrata, ja ilman mitään sokeaa kotiinpäinvetoa, tai periaatteellista dissausta, ei se nyt niin kirkossa kuulutettua ole, että Roloson olisi lopulta selkeästi Langkow'ia parempi. Uskaltaisin väittää, ettei herrojen perustasossa tarvitse suurtakaan eroa olla, vaikka toinen lasketaan NHL:n huippuveskareiden joukkoon ja toinen pelaa kolmatta kautta SM-liigasa.
Kohtalo olisi voinut heittää asetelmat toisinkinpäin. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan myös Scott olisi voinut lunastaa niitä lupauksia, joita häneen NHL-piireissä junnuna asetettiin. Ja huonommalla tuurilla Roloson taas ei olisi koskaan löytänyt sitä seuraa ja valmentajaa, jotka todella hänen kykyihinsä luottavat. Miikka Kiprusoff on mitä parhain esimerkki siitä kuinka pienestä maalivahdin läpimurto voi olla kiinni. Eihän se ilmeisesti kovin kaukana ollut, että Miikkakin olisi palannut lopulta maitojunalla Suomeen. Osaamiseltaan ja lahjakkuudeltaan hyvät maalivahdit lienevät siis aika lähellä toisiaan. Se miten kullekin käy, onkin sitten kiinni lähinnä henkisestä kantista, tuurista ja sopeutumisesta.
