Dream Theater – musiikillinen tutkimusmatka

[Kh]

Aloitteen tähän musiikilliseen tutkimusmatkaan sain toisesta viestiketjusta. Siinä nimim. HN kertoi oman top20-listansa autiolle saarelle. Listassa oli monta hienoa bändiä ja biisiä. Oli Rush'ia, Moody Blues'ia, Rainbow'n Stargazer ja Rainbow Eyes. Purplen Child In Time, oli Maidenia jne. Ainoa uusi tuttavuus oli Dream Theater –niminen orkka, en ollut koskaan kuullutkaan. Bändin teki mielenkiintoiseksi ympäristö, missä bändi mainittiin.

Päätin, että heti kun tilaisuus tulee, niin kysyn "asiantuntijalta" lisää tästä Dream Theater'sta. Ja tulihan se tilaisuus. Asiantuntija kertoi millaisesta orkesterista on kysymys. Kuulosti ihan lupaavalta: melodista, progressiivista heavyrockia; näin tein johtopäätökseni. Ei kun levykauppaan ja ostopäätös: Images And Words kainaloon.

Se oli just sellaista mitä odotinkin. Ei se niin toivotonta ollut, ettei se minulle aukea. Muutama kerta on tullut levy nyt läpi kuunneltua. Sellaista progressiivistä hardrockia. Kuitenkaan sitä ei kannata sotkea vanhan ajan proge-musiikkiin, se tyyli oli aivan liian monimutkaista ja vaikeatajuista. Dream Theater - Images And Words'ssä on progressiivisiä tunnusmerkkejä: rytminvaihdoksia, vaikeita sävelkuvioita, monipuolista soittoa. Mutta hallitsevimmat piirteet ovat hardrockista: kitarariffit, komppi ja rytmi, laulu, melodisuus jne. Toiseksi se ei ollutkaan sellaista "tiluttelua", millaiseksi ehkä sen pelkäsin olevan. Ja laulajalla oli ihan riittävän laajaa äänen käyttö, laidasta laitaan on skaala käytössä. Peruslaulutapa ja äänen käyttö muistutti Iron Maidenin, Helloweenin ja Stratovariuksen laulajia.

Muutamia tunnelmia ja harmonioita olivat kyenneet (mm Surroundedin alku ja loppu) sisällyttämään musiikkiinsa, joka viehätti. Ja ei se sopraanosaksofonin käyttökään ole kovin tavanomaista tuon musiikkityylin musiikissa. "Kulkuset" ihmetytti.

Dream Theater muistuttaa Rushia, Queensrycheä. Itse asiassa se muistuttaa 80-luvulla vaikuttanutta saksalaista Eloy'a. Alkuun en muistanut koko Eloy'ta. Metromania -levyn kansi pyöri koko ajan silmissä. Täytyi käydä penkomassa velipojan levyhyllyä, sieltä se löyty.

Vaikka Images And Words'ssä on rytminvaihdoksia ja vaikeita sävelkuvioita, niin hyvin se pysyi kasassa. Ei oikeastaan kertaakaan tullut tunnetta, että "hei, tuo ei kuulu kyllä tuohon.".

Kokonaisuutena ihan hieno levy. Muutaman kuuntelukerran jälkeen annan arvosanaksi kasin. Minä kuuntelen aika monipuolisesti musiikkia, joten yksikään orkesteri ei saa levyarvostelussani numeroa ysi isompaa. Täydellistä levyä ei olekaan.

Aloitusraita <B>Pull Me Under</B>. Kuunteluolosuhteista johtuen, olen kuullut ko laulun useiten. Rytminvaihdoksiltaan levyn tasaisin viisu. Loppuu kuin seinään.

<B>Another Day</B>. Sopraanosaksofonin käyttö ole kovin tavanomaista hardrockissa. Se sopi biisiin kuin nyrkki silmään. Biisi on Pull Me Underin tavoin rytminvaihdoksiltaan levyn tasaisin. Rauhallinen, balladin tyylin biisi, jossa LaBrie osoittaa (ainakin minulle) osaavansa laulaa.

<B>Take The Time</B>. Paljon rytminvaihdoksia, erilaisia sointukuvioita. Levyn yksi progressiivisimmista biiseistä. Vaikka sisältääkin paljon "tiluttelua", pysyy koko ajan kasassa. Varsinkin vokaaliosuudet kokoaa hienosti biisin kasaan.

<B>Surrounded</B>. Tarjoaa varsinkin alku- ja loppuintroissa, mukaanlukien vokaaliosuudet, hienoja tunnelmia ja harmonioita. Rushimaisia piirteitä, varsinkin lauluosuuksissa. Suosikkini.

<B>Metropolis</B>. Take The Time'n tapaan paljon rytminvaihdoksia, erilaisia soitinkuvioita; todella paljon "tiluttelua". Kulkusten käyttäminen hämmentää. Kitarariffit sahaavat siististi, samoin keybordilla luodaan hienosti tunnelmaa. Siitä huolimatta ja kehuista riippumatta, levyn tavallisin biisi. Nimenomaan tavallisin. Luo hienoja mielikuvia, tunnelmia, levyn muiden biisien tavoin. Odottaa niin sanotusti…

<B>Under A Glass Moon</B>. Kuin edellinen Metropolis. En oikein saanut tartuntapintaa.

<B>Wait For Sleep</B>. Upea, balladinomainen biisi. Hieno vokaaliosuuksia (mm taustakuoro), joilla kasataan biisi upeasti. Kosketinsoittimilla hienoja tunnelmia, pianosooloa. Levyn lyhyin biisi, jota voisi kuunnella vaikka 10 minuuttia.

Lopetusbiisi <B>Learning To Live</B>. Hienot vokaaliosuudet. Kitaraosuudet kuin Rushia. Levyn pisin kappale, yli 11 minuuttia. Take The Time'n, Metropolis'n ja Under A Glass Moon'n tapaan Learning To Live jää tekemään työtään alitajuntaan…

Ensi kuulemalla levyn tunnelmat toivat mieleen Eloy'n Metromanian. Myös Metromaniassa kirkkaita ja kuulaita soundeja Images And Words'in tavoin. Images And Words on kuitenkin paremmin tehty levy, eikä siinä ole niin paljon syntetisaattorikuvioita kuin on Metromanialla. Metromania on tehty '84 ja I&W '92, ja sen tuotoksista huomaa.


En ole musiikin ammattilainen, vaan ihan tavallinen musiikinkuluttaja. Ehkä voisi sanoa, että musiikin suurkuluttaja. Musiikkia täytyy kuulla kaikkialla: töissä, autossa, kotona, baarissa, lätkäpelissä. Missä tahansa. Arviointi, vaikka olen yrittänyt käyttää "ammattitermejä", on täysin amatööripohjalta, musiikin kuluttajan omia huomioita.

 

[Kh]

:) :) :) ;) :D

Hyvää kesää kaikille.

 

[Noose]

Hieno analyysi Kh! Paitsi, että miten olet onnistunut välttämään Dream Theaterin, jos kerran olet jonnin sortin progemies?

Kuten tuossa mainitsitkin, niin nämä enemmän proget biisit Take the Time, Metropolis pt.1 - The Miracle and the Sleeper, Under a Glass Moon ja Learning to Live tarvitsevat selkeästi eniten kuuntelua. Mutta jokainen näistä biiseistä (tai oikeammin koko levy) ovat lajinsa eliittiä. Tuossa Learning to Liven lopussa John Myung pamauttaa vielä bassosoolonkin kaiken kukkuraksi - oikein hieno kipale.

Mitä tuohon Wait For Sleepiin tulee, niin se tosiaankin aukeaa helpolla ja siihen jääpi koukkuun toviksi jo toiseksi. Kevin Moore on sen luokan biisintekijä, että oksat pois, eikä mies jätä paljoakaan arvailujen varaan. Sääli, että Moore läksi Dream Theaterista sooloproggikseensa Chroma Keyhin. Oli aikamoinen menetys DT:lle tämä varsinkin biisien teossa. Onhan uudemmilla levyillä mukana olevat Derek Sherinian ja Jordan Rudess lähes Mooren tasoisia epeleitä. Mooren biisejä ovat esim. Pull Me Under Images & Wordsilta, mutta Kevinin imo laadukkain biisi löytyy Awakelta - Space-Dye Vest. Ehkä Space-Dye Vest on hieman ylitsevuotava itsesääli-biisi, mutta minuun se uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Varsinkin kosketin osuudet kyseisestä biisistä ovat aivan omaa luokkaansa.

Kaiken kaikkiaan I & W on laadultaan ja varsinkin tasaisuudeltaan huippuluokkaa. I&W yleensä tarttuu mukaan, kun johonnin täältä kotipesästä lähden. Ei huono valinta, ei ollenkaan.

Kh: Jos vielä uudet tuttavuudet kiinnostaa. Suosittelen sinullekin samaa mitä Designerille, elikkäs Shadow Gallery - Tyranny. Mahtavaa jenkkiprogea, mutta SG:n muut levyt ei näillä näkymin nouse läheskään yhtä korkeisiin sfääreihin mitä Tyranny. Silti Tyranny on yksittäisenä levynä uskomattoman mahtava levy. Vieläkö ylistetään? :)

NP: Helloween - Secret Alibi

 

[Timbit]

Shadow Gallery - Tyranny

Ongelma on se, että ei tuota levyä saa mistään! Se yksi levykauppa Helsingistä lupasi lähettää, mutta eipä ole pariin kuukauteen mitään kuulunut. Jonkin aikaa jaksoin sähköpostia lähetellä perään, mutta sitten luovutin.

SG:lta otin tutustumisen alle levyn Legacy. Ihan pätevää musiikkia, jota tulee varmasti kuunneltua jatkossa paljonkin. Silti jollain tavalla jää DT:n varjoon. DT on ehkä sen verran raskaampaa, että jytisee minulle paremmin. Erittäin hyvä levy on myös Symphony X:n The Divine Wings of Tragedy. Ei aukea ensimmäisellä eikä viidennelläkään kuuntelukerralla, mutta sitten kun aukeaa... ding.

Noose: olen sulle melkoisessa kiitollisuudenvelassa taannoisista suosituksista musiikin suhteen. Piffaan joskus oluen kun satut tulemaan Rinkulalla vastaan :)

Kh: suosittelen lämpimästi tutustumaan DT:n muihinkin levyihin.

 

[Rehtori]

!!!

Nämä jutut saivat kyllä hymyn suupielille. Tälläkin foorumilla näyttää olevan fiksua ja musiikillisesti tasokasta/ymmärtävää porukkaa! Hyvä pojat!

 

[Noose]

Re: Shadow Gallery - Tyranny

Viestin lähetti Designer
SG:lta otin tutustumisen alle levyn Legacy. Ihan pätevää musiikkia, jota tulee varmasti kuunneltua jatkossa paljonkin. Silti jollain tavalla jää DT:n varjoon. DT on ehkä sen verran raskaampaa, että jytisee minulle paremmin. Erittäin hyvä levy on myös Symphony X:n The Divine Wings of Tragedy. Ei aukea ensimmäisellä eikä viidennelläkään kuuntelukerralla, mutta sitten kun aukeaa... ding.

Tuota noin. Ostin minäkin juuri tuon Legacyn, mutten vielä siitä paljoa osaa sanoa, koska en ole siihen sen suuremmin tutustunut. Mutta jostain sun tarttis se Tyranny saada kaivettua.

Mitä Symphony X:n tulee, niin seuraavana ostoksena ehdottomasti tämä V - The New Mythology Suite. V teki meikäläiseen vaikutuksen laakista, mutta on myös kestänyt rankan kuuntelemisen. Communion and the Oracle hakee vertaistaan progeskeneltä. Taitaa Dream Theater ainoana pystyä moiseen suoritukseen, vaikkei biisi teknisesti mitenkään über vaikea liene(?).

Noose: olen sulle melkoisessa kiitollisuudenvelassa taannoisista suosituksista musiikin suhteen. Piffaan joskus oluen kun satut tulemaan Rinkulalla vastaan :)

Palataan asiaan. Tosin olen siiderimiehiä, joten olunen ei uppoa kun hyvässä sivumyötäisessä.

 

[Seppochu]

Eiköhän tämäkin ketju ansaitse noston 12 (:o) tapahtumarikkaan vuoden jälkeen. Ollut rumpalin vaihdosta (ei. Issään pienimmässä mittakaavassa) uutta matskua ja upea keikka Helsingissä. Tämä uusin levy, Dramatic Turn of Events, on mielestäni yksi onnistuneimmista levyistä ja on ollut kovassa kuuntelussa.

 

[Immo]

Olipas tässä ketjussa pitkä tauko. Kyllähän taas DT-faneja hemmotellaan, syyskuussa pukkaa uutta levyä ja marraskuu tarjoilee Live at Luna Park dvd:n/blu rayn. Jostakin lukaisin että Mangini (uusi rumpali siis) on tällä kertaa
osallistunut myös sävellystyöhön. Toki kuinka se levyltä sitten erottuu, niin jää nähtäväksi. Tulevat myös päättämään euroopan kiertueensa Suomeen ensi helmikuussa.

 

[Tumpe]

Jostakin lukaisin että Mangini (uusi rumpali siis) on tällä kertaa
osallistunut myös sävellystyöhön. Toki kuinka se levyltä sitten erottuu, niin jää nähtäväksi.

Portnoyn lähdön jälkeenhän ADTOE:n rumpuosat tehtiin rumpukoneella (säveltämistä tukemaan) ja Mangini ilmeisesti vain lähinnä soitti niiden pohjalta oman osuutensa levylle. Itse ainakin odotan tulevalta levyltä huomattavasti parempaa rummuttelua.

 

[Pavlikovsky]

Miten on jatkiksen DT-faneille kolissut uusi kiekko? Näin ensialkuun itse olen ainakin pitänyt, kyllä tuolta Dream Theaterin tunnistaa ja hyvin DT:mäisiä koukkuja biiseistä löytää.

Petruccin soitto on kunnossa ja LaBriekin tulkitsee vanhalla tutulla sekä vankalla tyylillään biisit läpi. Vaikka Portnoyta rumpalina arvostankin, niin kyllä Mike Mangini hoitaa tällä levyllä rumpupatteriston takana leiviskänsä tyylikkäästi ihan niin kuin edellisellä A Dramatic Turn Of Eventsillä. Mitään yksittäisiä biisejä en osaa vielä ihan nostaa esille, mutta 22 minuuttinen Illumination Theory on melkoinen järkäle ja teos lopussa, jossa on tyyliä ja joka varmasti vaatii aikansa auetakseen.

Ei tämä nyt DT-klassikoksi nouse, mutta erittäin pätevä kiekko on kyseessä mielestäni jo vähäisenkin kuuntelun perusteella.

 

[Andy]

Hyvä kun muistutit, piti kaivaa levy kuunteluun. Ensimmäistä kierrosta painellaan ja Illumination Theory on vasta alkamassa, mutta kyllä tämä maistuu oikein hyvältä jo nyt!

 

[Turnipsi]

Itse kuuntelin tuon spotifystä kerran läpi mutta ei oikein saanut minkäänlaista reaktiota aikaan. Voi toki johtua siitä että kuuntelin vasta kerran mutta aika tasapaksulta tuntui ja pidän edellisestä levystä huomattavasti enemmän.

 

[haunted shores]

Kyllä nämä on oikeastaan vanhasta muistista tullut ostettua, mutta Train of thought on viimeinen levy jota on tullut kuunneltua aktiivisesti vielä ilmestymisen jälkeenkin.

Uusin vaikuttaa nyt sitten hieman yllättäen pitkästä aikaa kiinnostavalta levyltä. Voihan tämäkin olla ohimenevää ja pettymysten sekä yhdentekevyyksien pitkä sarja saa jatkoa, mutta ainakin vielä fiilikset ovat varovaisen optimistiset.

 

[Pavlikovsky]

DT ei kauaa paikallaan seisoskele vaan raskasta progea nauhoitellaan jo ja uskaltaiskohan odotella uutta pitkäsoittoa syksyksi? Joku pieni EU-kiertue tekisi toki myös promomielessä hyvää, kyllä tämän yhtyeen järisyttävä taitavaa sekä teknistä yhteissoittoa pitää päästä tsekkaamaan livenä! Dream Theateria kantava edellinen järkäle oli tavallaan haastava, mutta palkitsi kuuntelijan useiden kuunteluiden jälkeen.

Linkkiä kehiin: Dream Theater To Enter Studio In February To Begin Work On New Album - Blabbermouth.net

 

[Klose16]

Dream Theateria kantava edellinen järkäle oli tavallaan haastava, mutta palkitsi kuuntelijan useiden kuunteluiden jälkeen.

Linkkiä kehiin: Dream Theater To Enter Studio In February To Begin Work On New Album - Blabbermouth.net

Kiva uutinen tämä, juuri varmaan vuorokausi sitten kuuntelin vaihteeksi läpi tuon uusimman, joka on aika tasapainoinen levy mielestäni vaikkei nyt se järisyttävin kaikista olekaan, muistuttaa jokseenkin paljon Octavariumia. DT on kuitenkin vuosien varrella säilyttänyt omat trademarkinsa ilman turhia venkoiluja joten jäädään odottamaan mielenkiinnolla millainen versio tällä kertaa sieltä tulee.

Tuotannon laadun tasaisuudesta kertoo sekin, että on vähän hankala nyt nimetä parhaita levyjä. Vanhimpia levyjä on tullut myös pyöritettyä aikoinaan sen verran. Jos ajattelee sitä, missä on tällä hetkellä parhaimmat kuunteluarvot niin itselle kaksikko Systematic Chaos ja Dark Clouds & Silver Linings on takuuvarmoja. Metropolis 2:n ollessa varmaan se musiikillinen high point ja toimii varmasti edelleen. Täytyy todeta myös että ensimmäinen tutustuminen DT:hen eli A Change of Seasons on säilynyt myös ikisuosikkina, ehkä sen kaksijakoisuutensakin ansiosta. Wikipedia ei tuota edes listaa albumiksi mutta itse kyllä lasken, pituuttakin on kuitenkin sen verran.

 

[Pavlikovsky]

No nyt tärähti. Radio City kekkereihin DT elokuun alussa. Hienoa, että saapuvat jälleen tänne pohjolan perukoille kiertueensa kanssa, kun uutta kiekkoakin par`aikaa nauhoittelevat ilmeisesti. Tämä olis nähtävä, oppitunti raskaan progen soitosta tiedossa ja sitä luennoivat progehevin pitkäaikaiset lehtorit Mangini - Petrucci - Myung - LaBrie - Rudess!

 

[Rommeli]

Mitäs mieltä porukka on bändin uusimmasta? Omaan makuun on ainakin alkupuoliskon perusteella aivan liian kevyttä tavaraa. Ei paljon metalli tunnu maistuvan.

 

[Klose16]

Mitäs mieltä porukka on bändin uusimmasta? Omaan makuun on ainakin alkupuoliskon perusteella aivan liian kevyttä tavaraa. Ei paljon metalli tunnu maistuvan.

Erittäin mielenkiintoinen ja innostavakin projekti, koska yllätti parin viimeisimmän levyn jälkeen.
Joo kevyempää kamaa enemmän. Aikeissa hankkia cd-versio jotta pystyy kuuntelemaan kunnolla.
Progarchivesissa saanut ihan hyvän arvosanan, itsekin olen ollut toistaiseksi 4/5 kannalla.
Melodiarikas levy jossa LaBrie pääsee loistamaan, mikä ei tietysti ole kaikkien makuun.

 

[Sokea Vartija]

En ole innostunut yhtä paljon uudesta DT:stä sitten Six Degrees of Inner Turbulencen. Liiallisesta soitinpornosta ja mukarankasta riffittelystä vihdoinkin luovuttu. Olen aina pitänyt DT:n kevyemmästä ja melodisemmasta tuotannosta, joten tämä todellakin toimii meikäläiselle. Arvosanaa en vielä uskalla antaa, sillä tämä vaatii todella paljon sulattelua ja paneutumista. Hyvän levyn merkki, ettei 140 minuutin teoksen kuuntelu tunnu ollenkaan raskaalta, vaan päin vastoin sen pariin tekee koko ajan mieli palata.

 

[Rommeli]

Joo normiprogena tämä on hyvää, mutta ainakin meikäläinen odotti progemetallia. Ehkä tämä vielä aukeaa, kun antaa aikaa. Mihinkään Images and Words -tasolle ei kuitenkaan päästä, mikä on tosin ihan ymmärrettävääkin.

 

[Pavlikovsky]

Omani kävin hakemassa ja onhan tämä melkoinen möhkäle ja järkäle sulatettavaksi, mutta eihän proge olekaan mitään kerta laakista uppoavaa musaa yleensäkään. Monella biisillä on mukavasti tilaa hengittää, vaikka ajoittain tuntuu toisaalta edelleen, että kaikkea on pitänyt tunkea mukaan, joten ähkyriski on olemassa. Labrien vokalisointi korostuu tosiaan merkittävästi tällä levyllä, mutta varmaan rankemman DT:n ystävät jos eivät pety niin ainakin vähän ehkä hämmästelevät. Varsin erilaista DT:tä, mutta ei laisinkaan huonoa, koska en varhaisvuosien takomista juurikaan enää Petruccilta ja kumppaneilta ehkä odotakaan. Kypsyttely jatkuu.

 

[Tumpe]

Mua tympäsee todella ohuet rumpusaundit. Jopa Metallican AJFA:lla on paremmat rumpusaundit, vaikka ne oli aika paskat. Semmosta rummutteluääntä kun ite sormilla naputtelee esim. pöytään.

3 kertaa kuunnellut läpi, muutama yksittäinen hyvä biisi sieltä löytyy toki, mutta en saa oikein tarttumapintaa tuohon konseptilevynä.

 

[adolf]

On tämä minun mielestäni kuitenkin parempaa kamaa, kuin se edellinen aikamoisen hengetön levy.

 

[Pavlikovsky]

DT:n Image And Words-klassikkolevyn tour ylettää kuin ylettääkin tänne Pohjolan perukoille 27.2 ja paikkana Hkin vanha jäähalli, vaikka alkuun huonolta näyttikin. Siinäpä sitä vanhaa progejytää nostalgikoille, joille ei välttämättä bändin syntikkavetoinen nykymeno maistu! Liput lähtenee tilaukseen.

 

[Pavlikovsky]

Tähän palvelukseen alettiin tänään jakaa 50-70 euron pottia vastaan lipukkeita ja varmuuden vakuudeksi hankin jo istumakatsomossa puolelta omani, vaikkei DT aivan viime vuosina ole suuria kansanryntäyksiä saanut aikaan. Tosin, mikäli oikein katsomokarttaa vielä aamun tunteina tulkitsin, niin aika paljon tikettiä oli mennyt maailmalle, joten liekö Image And Words-teema saanut maksavan jengin liikkeelle. Anyway, piletti taskussa ja nyt vain odottelemaan helmikuun pakkasia. Sitä ennen ehtii hyvin takoa läpi parit DT-maratonit, vaikka tämän poppoon kohdalla mun mieltymykset on aina tottakai liittynyt vanhaan matskuun.

Tuntuu, että noita lipukkeita saa nykyään turhankin vaivattomasti. Voi että niitä takavuosien jännityksiä ja kiroiluja, jossain sissien säässä katutasolla, kun jonotettiin bändin X lippuja takaraivossa jyskyttäen pelko, että näinköhän ne loppuvat käsistä. Nykyään bändi kuin bändi lappaa Suomessa tiheämpään kuin lääkäri määrää ja netin kautta samanlaiseen "tämän keikan ansaitsin, kun jonotin" - fiilikseen ei ihan enää pääsekään...