Divisioonien MM-kisat

  • 169 642
  • 925

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Siis kyllä, onhan Hollanti väärällä sarjatasolla tällä hetkellä ja Kiina olisi aivan eri tason joukkue ilman KHL-pelaajia. Mutta se on turhaa jossittelua. Ensi vuonna on sitten Hollannin vuoro.

Pyydän anteeksi vappuhuuruista kommenttiani.

Joo, ei mitään.

Saat kyllä anteeksi.

Itsekin pahoittelen vähän sitä epäselvää ilmaisua.

Tosin täytyy kyllä tosin mainita joutuneeni hämilleni siitä hyvästä, että yleensäkin Hollanti ylipäänsä edes häviää Kiinalle jääkiekossa.

Se on nimittäin kaikkiaan ollut hyvin harvinaista näiden vuosikymmenien saatossakin riippumatta Kiinan ajoittaisista muiden kansallisuuksien pelaajien käytöstä tai sitten ei.

Edellisen kerran Jään Lohikäärmeet voittivat Ijs-Oranjen vuonna 1999 ennen jälkimmäisen koti-MM:n puolen kisoja C-sarjaan Eindhovenissa harjoitusottelussa myöskin Eindhovenissa 2.4.1999 maalein 4-3 ennen sitten itse peleissä tietenkin jälkimmäisen voittoa maalein 8-0 ja tätä edeltävä, ylipäänsä ensimmäinen voitto koskaan tuli vuoden 1982 MM-kisojen B-sarjan Itävallan Klagenfurtin peleissä kun tuolloin hieman yli 40 vuotta sitten 27.3.1982 ensin mainitut voittivat jälkimainitun jo peräti maalein 8-3!

Tosin Ijs-Oranjen vuoden 1982 turnaus meni vessanpöntöstä alas enemmän tai vähemmän karmeasti melkein heti.

Etenkin kun heidän piti sille vuodelle pääsääntöisesti olla nousemassa jälleen MM-kisoihin vuodeksi 1983 tai edes olla kolmen parhaan joukossa ja kaikkein surkeimmillaan edes pitää sarjapaikka.

Murheellista on nyt myös se seikka, että Hollanti joutuu ensi kerran sitten 1970-luvun alun jäämään säännöllisesti pelaamaan entisten aikojen C-sarjaa vastaavaa sarjatasoa eli tietenkin MM-kisojen 2. Divisioonaa.

Kun ennen nyt jäämistä välillä ilman muuta se oli kyllä pelannut tälläkin tasolla, mutta hyvin nopeasti aina noussut takaisin edes B-sarjan puolelle ja nykyisin MM-kisojen 1. Divisioonaan.

Pitänee nyt vielä vastata muutamiin muihin juttuihin joista kenties on muut käyttäjät mahdollisesti pahoittaneet mielensä kun en ole ehtinyt vastata.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jotenkin tästä höpötyksestä tulee Tuntemattoman sotilaan Honkajoki mieleen, tai ihan vaan joku kunnon pössyissä. En tiedä sitten onko tarkoituksellisesti haettua vaiko ei. Noh asiahan ei sinällään divarikisoja koske joten jatkakaa.

No en nyt kyllä ihan Honkajoeksi ole ryhtynyt kumminkaan.

Sitäkin vähemmän mitään pössyjä ei ole vedetty/käytetty.

Kärjistetty mielipide kylläkin tuli tuolloin osin huonon päivän seurauksena ja siitäkin pitänee myöhemmin selvitys antaa kun ehtii.

Etenkin kun tuleville ajoille on tullut paljon ajattelemisen aihetta.

Ainoa nimimerkki muuten kenen olen ajatellut olevan pössyissä tällä palstalla (Tosin tuolloinkin enemmän loppuaikojen puolella joskin välillä jo ihan sitä ennenkin.) oli lähinnä nk. Veli Abianos ennen kuin hänellekin taisi lähtö tulla kun jutut menivät jo liiankin lennokkaiksi.

Abianos tosiaan oli...

Aikamoinen tapaus jolla kyllä lopulta kaikki meni vähän liian pitkälle.

Vaikka ulkopuoliselle ja osin itselleni jäi vähän sellainen huvittunut rock'n roll-henkinen olemus päälle hänestä.

Ainakin alkuun kunnes liika tosiaan oli liikaa.

Tosin tämä palsta ehkä sellaisenaan ihan sellaiseen käytökseen on liian väärä.
 

Pardus

Jäsen
Täällähän alkaa olla hyvää pöhinää 1A:n kynnyksellä. Reilun vuorokauden kuluttua (16.30) onkin heti yksi nousukamppailuista Etelä-Korean ja Unkarin välillä. Illalla sitten isäntämaa Slovenia kohtaa Liettuan.

@Toimitus Onko tulossa ennakkoa?

Slovenia voitti eilen Ranskan 2-0, joten kovassa iskussa lähtee itäisin Alppimaa kotikisoihinsa.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Miksi ei voi käyttää esim. Belgiasta nimitystä Belgia? Tai Kiinasta nimitystä Kiina eli sitä maan oikeaa nimeä?
Mulla loppuu ainakin kiinnostus lukea noita ottelusepustuksia samantien, kun siellä on joku saakelin lempinimi ja joutuu miettimään mikä hemmetin maa on kyseessä.

Tarvitsee varmaan jättää sinun kirjoittamat viestit lukematta ja toivoa, että joku kirjoittaisi matseista maiden oikeilla nimillä niin olisi jotain luettavaa.

Tähän piti aluksi vastata pidemmänkin katsauksen verran paljon myöhemmin.

Tulin toisiin ajatuksiin.

Mitä lempinimiin tulee niin siitä tulisi nyt sitten juttua.

Osin noiden käyttö kieltämättä vaikka nyt Belgialle ja Kiinalle tässä tapauksessa tulee pitkälti kokemuspohjalta, perinteestä kun niillä kuitenkin oli kauan ne käytössään pelipaidoissa ja muutenkin kun yritin/olen yrittänyt luoda vähän laajempaakin yleistiedollista pohjaa.

Tiedä sitten, että teenkö niin mikäli joskus siirryn toimituspuolelle. Sen näkee sitten.

Olen ollut harmissani kun ennen koronaa tämä ei juuri ollut ongelma.

Poikkeuksena ehkä kolme vuotta sitten olleet jutut juurikin vähän ennen tätä kaikkea ja osin viime vuonna kun oli tulla tämä nk. Jääkarhu-kohu eli Norjan ja Leijonien kesken olleen ottelun melkein muuttuessa yhteenotoksi minkä myötä olen mieluummin pysynyt poissa niistä Leijona-keskusteluista tai ollut erittäin harkitseva siinä mitä sanon jatkossa.

Etenkin kun yhteenotot ovat kuumentuneet Leijonien otteluille usein kesken pelin pikkujutuista eikä sekään ensimmäinen ollut.

Myös alkuaikoina oli tätä lempinimiväittelyä, mutta näinä vuosina eli siinä vuosina 2015-2019/2016-2019 luulin asian jo rauhoittuneen kun tottumusta tuli.

Olet kuitenkin antanut minulle ajattelemisen aihetta jatkoon.

Kun olen harkinnut muutenkin jossain määrin siirtyvän lempinimipuolella niiden käyttöön vain mikäli kunkin eri pienemmän jääkiekkomaan pelipaidoissa on vielä selkeästi tunnistettavia, lempinimen arvoisia hahmoja.

Esimerkiksi Norjalla ja Ranskalla on tietenkin vielä käytössään jääkarhu ja kukko pelipaidoissaan jolloin niitä vielä voisi nimittää Jääkarhuiksi ja Jääkukoiksi, mutta välttämättä esimerkiksi kenties ei enää varmastikin pitkän harkinnan jälkeen Belgiaa tai Kiinaa kun heiltä puuttuvat paholaiset ja lohikäärmeet pelipaidoistaan.

Belgialle tietysti vielä nimeksi voisi laittaa myös vaikka Mustat Leijonat kun onhan nk. Kuninkaallinen Leijona pelipaidassa milloin minkäkin värisenä silloin tällöin, mutta sitten tosiaan menee aiemman selvityksen mukaan meidän Leijoniemme kanssa sekaisin joten en välttämättä niin tee mikäli sitten luovun lempinimen käytöstä sille/hyvin reilusti vähennän käyttöä jatkoa ajatellen.

Mikäli luit näitä MM-kisojen 2. Divisioonan loppumetrejä vaikkapa päätöspäivältä niin niissä tulinkin jo vähän vastaan kuten mainitsit eli olisiko sinusta parempi sen mukaan mainita normituloksiin maan nimet eli esimerkin Ijs-Oranje-Jään Lohikäärmeet sijaan Hollanti-Kiina ja lempinimet mainita vain niiden sulkuihin laitettaviin mieteteksteihin mikäli välttämättä niihinkään ajan kanssa?

Mikäli pahoitit mielesi aiemman pohjalta niin esimerkiksi MM-kisojen 1. Divisioonan alemman lohkosarjan puolella en niin käyttänyt noita eri lempinimiä osin senkin takia kun Serbian kanssa yhtä aikaa sen kanssa pelasi Puola jolloin olisi mennyt liikaa ne sekaisin.

Muutenkaan ei sen ryhmän mailla ne lempinimet olleet niin hirveän vakiintuneita yleiskäyttöön tai ovat hankalia käyttää suomeksi tai maiden omilla kielilläkin.

Iloksesi voin myös ilmoittaa, että nyt MM-kisojen 1. Divisioonan ylemmässä lohkosarjassa ei juuri millään maalla ole lempinimeä, ne ovat vanhentuneet tai ovat yksinkertaisesti mielestäni liian keinotekoisia käyttää.

Ainoa poikkeus säännössä, mutta tämänkin kanssa voin rajoittaa sen käyttöä olisi Tricolori Hochei eli Romania kun sitä voisi kutsua myös Tricoloriksi.

Kaikilla mailla ei edes ole lempinimeä jääkiekossa ja esimerkiksi tämä viime aikojen lempinimi Slovenialle ei vain sovi sille.

Etenkin kun se on ihan ennen viime vuosia aina ollut vain Slovenia.

Eli varmaankin voinet seurata nyt näitä tulevia kirjoituksiani kun ne tulevat hyvin pian?

Kun olen itse kyllä seurannut vastavuoroisesti kirjoituksiasi aiemmin ja pidän niitä kyllä itse hyvänä.

Onhan tämäkin aika nyt ollut nk. Divarien MM-puolella aika pitkä kun nyt onneksi niitäkin nyt on ollut.

Etenkin kun minulta oli alkujaan jäädä tämä puoli vähemmälle kun en edes tiennyt, että aiotaanko niitä vieläkään edes pelata tänä vuonna koronan ja Ukrainan sodan takia niin paljon kun niitä on pelattu!

Loppuun vielä pitänee nyt tosiaan miettiä vakavasti tätä nimimerkkijuttua kunhan kiekkokausi on ohi.

Otan kuitenkin ehdottomasti neuvosi huomioon jo ihan näillä puhein!

Olen vain ollut hämilläni ja välillä kieltämättä vähän pahoin mielin kun ei tämä lempinimijuttu esimerkiksi ulkomaiden kiekkopalstoilla ole ollut ongelma kun olen käynyt ja nähnyt mitä nyt ruotsalaispuolella ja venäläispuolella on ollut myös tuo lempinimijuttu ongelma.

Jotenkin muutenkin olen hieman murehtinut, että miksi tästä tuli ongelma juurikin nyt?
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä ja kansainvälinen kiekko
1A on tosiaan alkamassa, mielenkiintoinen turnaus on monellakin tavalla luvassa. Käytännössä Unkari, Slovenia ja Etelä-Korea kisaavat noususta, Liettuan ja Romanian vältellessä putoamista.

Sloveniaa pitäisin itse kotikisoissaan pienenä ennakkosuosikkina, etenkin tuon Ranska-pelin jälkeen. Ainakaan IIHF:n sivuilta ei vielä joukkueiden kokoonpanoja näkynyt, mutta voisin kuvitella, että hyvin samankaltaisilla rostereilla joukkueet menevät kuin harkkapeleissäkin.

Slovenian ja Unkarin joukkueessa näyttäisi niiden perusteella olevan paljon kokemusta näistä peleistä, tutut ukkelit tulevat toisiaan vastaan. Joka tapauksessa kolmen kärki vaikuttaa niin tasaiselta, etten ihmettelisi jos pelaisivat keskenään ristiin ja kahden kärki ratkottaisiin maalierolla.

Liettua ja Romania on mulle aika kysymysmerkkejä. Löytyisiköhän Mantas Armalis vielä Liettuan tolppien välistä?
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Nyt se on niin, että viimeistä sarjalohkoakin viedään MM-kisojen nk. Divaripuolella tälle vuodelle huomisesta alkaen!

Uskomatonta tämä kaikki on ollutkin.

Etenkin kun odotukset olivat, että edelleen kiitos koronan/sodan mitään ei pelattaisi tai tänä vuonna olisi vielä vaiheittain pelattu vastalauseiden jälkeen viime vuoden mielipahan pohjalta MM-kisojen 1. Divisioona ja varauksin ehkä myös 2. Divisioona huonoimmillaan ehkä vain sarjalohkollakin ajatellen.

Itse tilannehan nyt erikoisuuksineen on nyt seuraava:

MM-kisojen 1. Divisioona A-sarjalohko Sloveniaan: Etelä-Korea, Slovenia, Unkari ja Tricolori Hochei eli Romania jäävät pelaamaan, Liettua saa jäädä putoamatta ja Puola ei tietenkään noussut myös sarjalohko B:n puolelta eli se pelataan viiden joukkueen sarjalohkona hieman typerästi kun muutoksia ei tullut koskaan. Täten Ljubljanassa pelataan 3.5-8.5.2022 eli toisin sanoen huomisesta alkaen.

Liettua olikin lopulta ainut erinäinen tasojoukkue joka sai tänä vuonna jäädä putoamatta kun muut eli Hollanti ja Belgia pudotettiin ja lisäksi useampi erinäinen joukkue ei saanut nousulupaa kuten esimerkiksi Puolan ohella vaikkapa Georgia ja Turkki eivät saaneet nousulupaa. Kieltämättä tuloksiin sidottu pudottamattomuus Hollannille ja Belgialle tänä vuonna tulosten perusteella olisi ollut enemmän tai vähemmän virhe.

Käykö Liettualle samoin sen näyttääkin aika.

Liettuan tilanne jääkiekossa on vaihteleva. Välillä se on kuin nk. Mustan Hevosen asema ja välillä se on todella huono.

Riippuu osin siitä, että mihin haluaa verrata.

Kuten aikaisemmin ajan osalta ennen koronaa 7.5.2019 Espen kirjoitti niin tilanne sitä osin lainaten tähän alle on sen mukainen:

''10-15 vuotta sitten Liettualla ei näin hyvää runkoa ollut maajoukkueessa kuin nykyään. Armalis, Alisauskas, Kumeliauskas ja Bosas ovat hyvän tason kiekkoilijoita. Nuoremmista Krakauskas, Gintautas, Cizas, Cetvertak ja Kaleinikovas kehittyvät edelleen. U20:ssa ja U18:sta on jatkuvasti potentiaalisia pelaajia, kuten Nuorten SM-liigassa hyvin pelannut maalivahti Laurynas Lubus. Puolustajien tuottaminen on suurin kysymysmerkki.''

Osin näillä linjoilla ollaan myös koronan jälkiajoille joskin Talviolympialaisten erinäiset karsinnat menivät huonosti siltä kuten osin tuoreemmat harjoituspelitkin.

Ennen tietenkin muuta mietintää täytyy sanoa, että nousijoista tuleekin mielenkiintoinen näytelmään eteen todistaa!

Tai on tullut heti silloin kun Jääkukot eli Ranska ja Itävalta saivat nousta MM-kisoihin korvaamaan tietenkin kisoista suljetut Venäjän ja Valko-Venäjän.

Ilman sitä liikettä siitä olisi tullut hyvin, hyvin katkera kolmen suunnan veto, olisi puhuttu enintään yhdestä paikasta ja sekin ihme olisi vaatinut Ranskan ja Itävallan jonkin asteen möhläilyä osin nyt ainakin.

Nyt kun he ovat poissa tilanne tietenkin on toinen.

Ikävä kyllä vain kaksi kolmesta voi nousta ja jälleen pientä katkeruutta varmasti on ilmassa tämän jälkeen.

Vuonna 2019 eli ajalta ennen koronaa jokainen joukkue tässä sarjalohkossa möhläsi jotakin, mutta ennen kaikkea ruoskakimput iskuineen/herjoineen päivineen kohdistuivat Unkariin, Sloveniaan ja Etelä-Koreaan.

Näillä kolmella enimmäkseen onkin sitten juurikin se nousutaistelu edessä siinä missä Liettua yrittänee todistaa olevansa sarjapaikan arvoinen etenkin kun putoaminen lähtökohtaisesti on tässä todennäköisintä kuin missään muualla tietenkin nyt myös muutettujen MM-kisojen kohdalla.

Ikävä kyllä kolmikko Unkari-Slovenia-Etelä-Korea on myös melkoinen kolmikko erinäisten epäonnistumisten kesken etenkin silloin kun kaikki menee vikaan todella pahoin.

Tilanteen mukaan tai sen mukaan miten ehtii ennen pelejä tai jopa turnauksen jälkeen voinee puhua sitten tälle kolmikolle omat loppuarvionsa hyvinkin laajalti kuten tein juurikin ajalle ennen koronaa kun puitavaa ajoittain kovine mielipiteineen riitti tuolloinkin.

Etelä-Korea näin lyhyesti todeten oli kritisoitu, mutta ei koskaan miten Slovenia puhumattakaan miten Unkari mokaili viime kisoissa.

Olympiakarsinnoissa kärsittiin shokkiherätys ja tämän myötä Etelä-Korean koronarajoitusharjoituksiakin vietiin tulille välittömästi tauolla olon sijaan jolloin tietenkin tulostakin taas kuten piti.

Etelä-Korealla on edelleen paljon todistettavaa joskin vähän paremmalla onnella silläkin olisi jo hieman enemmänkin kokemusta MM-kiekon ylimmästä tasosta kuten myös ehkä yleisemminkin parempi maine.

Tavoitteet edelleen ovat kunnossa, mutta kärsineet ja viivästyneet tietenkin koronasta johtuen.

Sitten onkin Slovenia:

Tältäkin maalta, nykyisin hieman keinotekoisen oloisina Jään Ilveksinä tunnetun joukkueen osalta puhuen välillä tuntui viime kerralla katsoessa kuin olisi pelannut maan B-maajoukkue tai Kroatia jäällä väärällä sarjatasolla kun katsoi sitä kohellusta!

Tätä sentään se karisti kannoiltaan Talviolympiakarsinnoissa, mutta ei päässyt siltikään koskaan Pekingiin 2022.

Se olisi ollutkin kolmas kerta sille peräkkäin Talviolympialaisissa ja kaivattu osoitus sille.

Pahinta kuitenkin oli se, että sen mokailuaikakausi oli ollut ilmassa jo vuodesta 2018 eteenpäin ja varauksin sitä ennenkin pahentuen vuodeksi 2019.

Nyt koronan jälkilöylyihin lähdettäessä epäonnistuessa ei voi enää vedota nk. Huonoon Kiekkovuoteen tai mihinkään muuhun erinäisiin sooloilusta tulleisiin selityksiin josta paremmat kiekkomaat vaikkapa kotoisin Leijoniemmekin osalta ristiin naulittaisiin mikäli sellaisia alettaisiin esitellä.

Mikäli Slovenia taas onnistuisi tietenkin nousulla MM-kisoihin niin silloin ainakin voidaan toivoa, että eninmmäiset kriisit olisivat vuosilta 2018-2019 kuten myös Talviolympiakarsinnoista/hyvin harvoista harjoituspeleistä johtuen ohi ja se voisi keskittyä paremmin tulevaa.

Lopuksi Unkari vaikka varmasti yhdelle suosikkijoukkueistani puhuen juttua kyllä tulee riittämään myöhemmin laajemmin:

Sillä on totisesti riittänyt kyllä menoa suuntaan mikäli toiseenkin brittiottelun voittotunnelmista Talviolympialaisten Esikarsinnassa aina järkyttävään Latvia-ottelun viimeiseen erään asti sitten Talviolympialaisten Karsinnassa siitä puhuen.

Unkarilla oli ajoittain karmaisevankin heikko turnaus ennen koronaa ja todellakin toivon, että vaikka jäätäisiin sarjaan niin vastaava ei sentään vain toistuisi.

Sillä on kykynsä, mutta sillä on näinä vuosina ja jo sen vähän ylikin jo toista vuosikymmentä ollut järkyttäväkin epäonni kintereillään.

Tänä vuonna nousuun jälleen on hyvät edellytykset, mutta vain kaksi kolmesta voi nousta ja kieltämättä melko lailla loppuun asti saa jännittää nousua.

Nitropurkki lienee leikkisästi syytä varata jo etukäteen sillä nyt tulee juttua vielä viimeisestä vastustajasta joka muuten onkin noussut kuin Pandoran Lippaan Kummitus viime aikoina jääkiekon kansainvälisen puolen ystävien huulille:

Kyseessä tietenkin on Tricolori Hochei eli Romania jolle ennustan näihin kisoihin vähintään ainakin hyviä pelejä sarjapaikasta, nk. Mustan Hevosen paikkaa turnaukseen muutoin ja nyt voineekin äärimmillään miettiä sitä hurjinta kuvaa mitä vielä vuonna 2018 pidin melkein täysin utopistisen järjettömänä eli voisiko Tricolori Hochei todella nousta MM-jääkiekon huippumaiden joukkoon sitten Lake Placidin 1980 ja Wienin 1977 MM-kisojen A-sarjan?

Se selätti Puolan ihan lähivuosina kun muutenhan Puola pelaisi täällä eikä se, lievästi sanoen piinasi Iso-Britanniaa 6.2.2020 Talviolympiakarsinnoissa kuten myös 8.2.2020 Unkaria tuottaen melkein minulle sydänkohtauksen kun tulokset olivat toki sen tappioksi, mutta vain maalein 3-4 ja 2-3! Jatkoaika tarvittiin jälkimmäiseen Unkarin onneksi silloin.

Se piinasi Ranskaakin viime vuoden MM-divisioonissa korvaavissa turnauksissa ja paperilla monikin maa on sitä edellä!

Brittiottelu oli kyllä Talviolympialaisten Esikarsinnassakin melkoinen:

Välillä piti kyllä ihan hieraista silmiä Tricolori Hochein kentällisen pyörityksen osalta siinä, että eletäänkö ihan tätä päivää vai vuoden 1993 B-sarjan MM-kisojen vastaavaa jännitysnäytelmän ottelua?!

Sen verran huikeasti Tricolori Hochei pyöritti kenttäpeliään siinä missä briteillä tuntui olevan aika hermostunutta kohellusta kotiyleisön edessä etenkin ottelun alussa ja yllättävänkin pitkälle osaa ottelua.

Menipä Tricolori Hochei peräti brittien kannalta ikävään johtoon maalein 0-1 briteille!

Kiekkoa pidettiin toki hallussa brittien osalta kuten myös lauottiin enemmän maalia kohti, mutta ratkaisupaikoissa, hyökkäyspaikkojen torjunnoissa ja yleensäkin keskialuepelissä mentiin briteillä vahvasti persneton puolelle. Ei tuommoista ainakaan ihan tämän kevään kisoissa kyllä saa tapahtua mikäli britit ikinä mielivätkään säilyä!

Toki melkoisen nopeasti ihan kovissa paikoissa pahimpien säpinäminuuttien mentyä ohi britit pystyivät kyllä tasoituksiin ja johtoon menemiseen mitä ei sittemmin enää menetetty, mutta kyllä tuntui olevan silti taktinen linjauskin vähän hukassa.

Romanian osalta paljon voisi kehua sitä, sen kenttäpelaajia ja ennen kaikkea uransa ehtoopuolta tavallaan lähestyvää Patrik Polcia Tricolori Hochein maalin suulla.

Välillä kyllä mietin alakuloisena sitä, että miten monta vuotta meni Romanialla vaalia Adrian Catrinoi-Corneaa ja hänen taitojaan kun edes joskus yrittää saada enemmän irti työteliään vaatimattomasta Polcista? Polc on koko ajan uransa ehtoopuolta lähestyttäessä vaan parantanut otteitaan nuorempiin aikoihinsa nähden.

Polcia on jo parhaimmillaan verrattu jopa itse Gheorghe Hutaniin ja parhaimmat pelastukset torjuntoineen huomioiden se on jo erittäin paljon sanottu kun tähän ei välttämättä edes Catrinoi-Cornea yltänyt maineikkaalla urallaan ja kun ottaa huomioon tosiaan huippuluokan ottelut periaatteessa taitotasolta tai näyttävyydessä huomattavasti edellä ainakin paperilla olevan Puolan, Iso-Britannian ja Unkarin!

Tricolori Hochei pisteryöstökyvyillään tulee olemaan kyllä ehdottomasti yksi kevään valopilkkuja ainakin mikäli vain kaikki pelaajat ihan todella pääsevät takaiskuitta mukaan kauden tärkeimpään tapahtumaan.

Ihan vain pikkaisen vähemmäksi kun olisi jätetty ne turhat leipomiset, taitopelin elvistelyt ja kun ehkä pari muutakin maalipaikkaa olisi isketty hieman eri kulmasta maaliin niin Varsinaiseen Talviolympialaisten Karsintaan olisi mennyt Tricolori Hochei eikä Unkari tai Iso-Britannia ja britit eivät tietenkään päässeet Unkari-tappion myötä!

Niihin tiettyihin ongelmiin ei ole Romanialla uudestaan varaa tällä kertaa.

Työteliään, mutta ajoittain hieman vaisuhkolta vaikuttavan tai sellaiseksi usein ansiottaan moititun Tricolori Hochein pelaajan eli Alpar Sallon ja Daniel Trancan otteita pitänee katsoa tarkalla silmällä kevään peleissä mikäli he toivon mukaan vain pelaavat.

Sallo on taustoistaan huolimatta usein hyvä viimeistelijä ja Tranca oli Romanian maalintekijöiden kuningas juurikin esimerkiksi Talviolympiakarsinnoissa esimerkiksi iskien pelkästään Eestin pömpeliin kypärätempun kuten myös muitakin maaleja tehden sitten muita vastaan. Trancalla on useimmiten sähäkkyyttä tarpeeksi keskialueelle, tarkat rannarit ja yksinkertaisesti täydentää hyvin useiden muiden ketjukavereiden mahdollisia puutteita juurikin erinäisten päätyhakujen, syöttöjen ja alarajapudotusten osalta.

Tietenkin voi käydä myös niin, että Romanialta loppuisi puhti tai jossain määrin se heikentyisi turnauksen kestäessä.

Aliarvioida sitä ei kuitenkaan pidä missään nimessä tai muuten varsinkin kärkikolmikolle voi joillekin niistä käydä hyvin kylmät edes kerran!

Sen verran pelottava peijooni se on ollutkin ihan viime vuosien jääkiekossa eikä välttämättä edes koronakaan ole vienyt siltä tätä pelotetta poiskaan!

Seuraavaan viestiin laitan sitten vielä lyhyempiä odotuksia huomisesta.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Huomenna pelataankin sitten viimeinen tämän kevään MM-kisojen divisioonapuolen eli MM-kisojen 1. Divisioonan ylemmän sarjalohkon avauspäivän ottelut.

Ne ovat katkeran jännittävästi murheellisella tavalla heti alkuun Unkari-Etelä-Korea ja Slovenia-Liettua.

Tässä odotuksia niistä:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1A

3.5.2022

Unkari-Etelä-Korea (Tässä sitten onkin saman tien jo murehdittava juttu jatkoon. Etenkin kun kummatkin ansaitsisivat nousun, mutta ilman kisaisäntien mokia sitä ei ole luvassa. Unkarilta mikäli vähänkin puuttuu avainpelaajia tai mikäli homma menee kuten joskus Suomella tai Eestillä menee jääkiekossa pahana päivänä niin hyvä ei heilu nousun kannalta. Etelä-Korealla vuorostaan on niin paljon todistettavaa joten voitto Unkarin viime vuosien sisäisten ristiriitojen, yleensäkin välillä epäonnesta huolimattakin olevan juurtumiskyvyttömyyden ja sitten tietenkin erinäisten huonojen päivien jäähyalttiuden nimissä puhuen olisi järkevämpi sinne saada. Ikävä kyllä Etelä-Korea on kärsinyt koronasta ja huolimatta toki ihan viime hetken hyvistä suorituksistakin se voitto etenkin täytenä on vaikeaa saada.)

Slovenia-Liettua (Tämän pitäisi olla kisaisäntien heiniä, mutta Liettuakin useimmiten on vaarallisimmillaan juuri turnauksen alkuun mikäli onkaan. Vuodet 2018-2019 osin tästä eteenpäin mokineen on liiankin hyvin isäntien muistissa tai pitäisi olla. Mikäli edes pisteryöstö saatikka tappio tulisi isännille niin se olisi sensaatio ainakin edes pienesti mikäli ei isostikin.)

Huomenna ei turnauksen villi kortti eli Romania tietenkin myös Tricolori Hocheina tunnettuna pelaa, mutta 4.5 eli ylihuomenna sitten pelaakin tuolloin tosin heti isäntiä vastaan. Se voi olla tiukka peli ja etenkin kun välttämättä Liettuan voimat eivät riitä väsyttämään isäntiä Tricolorille edullisen iskun paikkaan kiinni!

Arena Hala Tivolissa Ljubljanassa eli tuttavallisemmin Hala Tivolin Jäähallissa ottelut pelataan Klo 15.30 ja Klo 19 Slovenian aikaa eli Klo 16.30 ja Klo 20 Suomen aikaa.
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä ja kansainvälinen kiekko
Nopeasti Unkarista, kun tuon joukkueen vaiheita olen tässä pari vuosikymmentä seuraillut. Hyökkäys näyttäisi harkkapelien osalta ihan hyvältä. Harkkamatseissa ykkösketjuna on ollut Erdely-Hari-Sofron, poppoo, jolla on vielä pelivuosia jäljellä ja kaikilla hyvä kausi alla.

Ykkösen takana on itse asiassa teoriassa kovempi ketju, Sebok-Kulmala-Magosi. Noista Magosi ei ehkä ole edes kakkosketjun tasoinen veijari, mutta ehkä tuota vielä kisoihin hieman sorvataan. Kolmosessa ja nelosessa näkyy myös kokeneita nimiä, etenkin nelosen laidassa näkyvä Janos Vas, jolla ura alkaa olla kyllä jo ehtoopuolella. Joka tapauksessa hyökkäyspäässä Unkari ei jää muista jälkeen.

Sitten tuleekin kysymysmerkkejä. Pakisto on todella ohut, jälleen kerran. Scott Macaulay lienee myös kisajoukkueessa mukana, samaten pakiston liiderinä kokemuksensa puolesta pelaava Bence Sziranyi. Muuten pakistosta löytyy nuorehkoja kavereita Unkarin omasta liigasta ja taso on melkoinen arvoitus.

Rajna jatkanee ykkösveskarina, Hetenyin tähti on sammumisvaiheessa. Unkarin kassaritilanteesta kertoo jotain se, että 34-vuotias Hetenyi oli U25-joukkueen veskarina harkkapelissä Etelä-Koreaa vastaan. Noh, ei Unkarin turnaus Rajnaan kaadu, mutta heikon pakiston takana Rajna ei kyllä pysty yksin toimimaan oman pään lukkona.

Summa summarum, mitä enemmän Unkari pystyy kontrolloimaan pelejä hyökkäyssuuntaan, sitä parempi tulos tulee. Yllätykset on tietenkin aina mahdollisia.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
olisiko sinusta parempi sen mukaan mainita normituloksiin maan nimet eli esimerkin Ijs-Oranje-Jään Lohikäärmeet sijaan Hollanti-Kiina ja lempinimet mainita vain niiden sulkuihin laitettaviin mieteteksteihin mikäli välttämättä niihinkään ajan kanssa?


Jotenkin muutenkin olen hieman murehtinut, että miksi tästä tuli ongelma juurikin nyt?

Omasta mielestäni paljon parempi vaihtoehto on tuo Hollanti - Kiina, siitä tulee selkeästi selville ketkä ovat vastakkain. Jos lempinimet haluaa mainita niin ne voisi laittaa tuolla tavalla kuin mainitset. Tärkeintä olisi se, että heti aluksi tulee selville ketkä pelaavat.

En ole koskaan tykännyt tuosta, että käytetään noita lempinimiä ja maiden oikeat nimet jäävät välillä kokonaan unohduksiin ja joutuu sitten kelailemaan aikaisempiin viesteihin, että saa selville kuka oli kuka. Itse tartuin asiaan, kun joku muu oli ottanut asiaan kantaa ensiksi.

Muuten tykkään analyyseistäsi koskien ottelupareja ja maiden mahdollisuuksia pärjäämiseen ja otteluraporteistasi
 
Suosikkijoukkue
Slovenia & muut sympaattiset
Paita päällä matsipäivänä. Kyllähän Slovenian pitää tämä hoitaa, 2000-tuhannella ei ole kotikisoissa hävinnyt otteluakaan. Nyt viidennet kisat Ljubljanassa. Hyväksi kakkoseksi kannustetaan toki Unkari, joka kaikilla mahdollisilla mittareilla edelleen vaihtoehtojaan kiinnostampi, mielenkiintoisempi yms.
Kohta mennään.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Paita päällä matsipäivänä. Kyllähän Slovenian pitää tämä hoitaa, 2000-tuhannella ei ole kotikisoissa hävinnyt otteluakaan. Nyt viidennet kisat Ljubljanassa. Hyväksi kakkoseksi kannustetaan toki Unkari, joka kaikilla mahdollisilla mittareilla edelleen vaihtoehtojaan kiinnostampi, mielenkiintoisempi yms.
Kohta mennään.

Näin tehdään ja on jo mentykin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tänään pelattiinkin sitten viimeinen tämän kevään MM-kisojen divisioonapuolen eli MM-kisojen 1. Divisioonan ylemmän sarjalohkon avauspäivä otteluineen.

Ne olivat katkeran jännittävästi murheellisella tavalla heti alkuun Unkari-Etelä-Korea ja Slovenia-Liettua.

Tässä niiden tulokset mietintöineen:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1A

3.5.2022

Unkari-Etelä-Korea 5-1 (Tässä sitten olikin saman tien jo murehdittava juttu jatkoon. Etenkin kun kummatkin ansaitsisivat nousun, mutta ilman kisaisäntien mokia sitä ei ole luvassa. Unkari käänsi ennen koronaa sattuneen tappionsa eli 29.4.2019 alkaneen unohdettavan huonon turnauksensa luvut 1-5 nyt voitokseen luvuin 5-1. Täten se asema on kuitattu jatkoa varten. Etelä-Korea oli alakynnessä, mutta yllättävänkin paljon sillä oli epäonneakin mikä kasvatti tappion noihin lukemiin kun ilman niitä ja kenties muutenkin ilman koko koronaa tilanne olisi voinut olla toinen. Huominen välipäivä tulee korealaisille tarpeeseen.)

Slovenia-Liettua 4-2 (Tämän pitäisi olla kisaisäntien heiniä ja olikin, mutta Liettuakin useimmiten on vaarallisimmillaan juuri turnauksen alkuun mikäli onkaan. Vuodet 2018-2019 osin tästä eteenpäin mokineen on liiankin hyvin isäntien muistissa tai pitäisi olla kuten olikin onneksi. Mikäli edes pisteryöstö saatikka tappio olisi tullut isännille niin se olisi ollut sensaatio ainakin edes pienesti mikäli ei isostikin. Tosin Slovenia meni menojaan kyllä.

Viimeisessä erässä hölläys tosin oli tuoda levottomuuttakin onneksi maalien mennessä Liettualle niin myöhään kuin menivät.

Isännille tosin ainakin yksi maali etuineen oli hieman kiistanalainen johtuen tilanteesta missä maalivahdin hanskan jo torjuessa alettiin väkisin survoa sitä sinne maaliin eikä Armalis sumputuksesta huolimatta saanut pidettyä kiekkoa tarpeeksi räpylässä.

Toisaalta mikäli toimitsija olisi ollut hereillä jatkuvaan survomiseen jo torjuntatilanteessa eikä odottanut kunnes kiekko lipeää tilannetta varten hieman hanskasta ulospäin lipuen niin Slovenialla olisi ollut yksi maali vähemmän lopuksi ja mene ja tiedä, että olisiko kenties Liettua vetäyttänyt 'Mantan' pois maalin suulta ja yrittänyt pisteryöstöä tasapelillä?

Liettuaa voisi arvostella monestakin seikasta, mutta yllättävänkin hyvin pysyivät isäntien kyydissä ja tappio oli selvästikin pienempi kuin mitä 5.5.2019 oli aikana ennen koronaa kun tuolloin hävittiin maalein 0-9! Tosin tuo tuli hyvin raivostuneen ja nöyryytetyn Slovenian päätöspelin jälkeen pieleen menneessä turnauksessa sillekin eli se selitti silloin vähän eroa eikä nyt turnauksen aluksi liian suurelle maalijuhlalle ollut tarvetta.)

Huomenna pelataankin jälleen seuraavat kaksi ottelua:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1A

4.5.2022

Liettua-Unkari (Tämän pitäisi jälleen olla Unkarin heiniä, mutta missään nimessä liikajäähyille ei ole tilaa. Liettua pysyi makuuni ehkä vähän turhankin hyvin sloveenien perässä joten pientä jännitystä tulee halusipa tai ei.

Paljon riippuu siitä, että kumpi tekee ensin maalin huomisen ottelussa siitä mitä tulee sen voittamiseen.

Onneksi Unkari voitti korealaiset joten nyt tuskin lyödään hommia lekkeriksi toisin kuin mitä kolme vuotta sitten aikana ennen koronaa kun voitettiin 4-1, mutta tuolloin 2.5.2019 tilanne oli lekkeripeliä kun hädin tuskin kahdessa erässä saatiin edes maaleja voittoon ja tuntui kyllä vikoja riittävän kaikille säädyille.

Puhumattakaan mikäli lähdettäisiin tappiolla tähän otteluun. Toivottavasti niitä jäähyjä tai muita kohelluksia ei nähdä huomenna.)

Romania-Slovenia (Voi veljet! Tricolori Hocheilla onkin sitten huomiselle melkoisen yllätyksen paikka sellainen järjestää. Tietenkin edellyttäen, että kaikki menee oikein. Tricolori Hochein osalta katsoen joitakin pelimiehiä joukosta puuttuu, mutta onneksi Tranca sentään maalitykkinä on mukana.

Ikävä kyllä Liettua ei ollut riittävän väsyttävä voima sloveeneille joten hikinen iltapuhde tulee kyllä Tricolorille. Lisäksi kisaisännille tuli voitto, mutta joskus ylimielisyys on koitunut sloveenien kohtaloksi. Ja vuosina 2018-2019 virheitä tuli liikaakin ajalle ennen koronaa.

Itse isännille puhuttaessa tämä on mitä tahansa helpon tai painajaisen välille menevä ottelu. Toki mikäli käyttää vain viime vuoden korona-cupia divisioonien MM-puolen korvaavana turnausmittarina niin silloin ei tule ongelmia, mutta kokonaisvaltaisesti puhuen kaikkea ajatellen tilanne voi olla toinen.

Tiedä sitten, että ovatko sloveenit toivottavasti katsoneet riittävän monesti viime vuosien Puolan, Iso-Britannian ja Unkarin kärsimysvideoita juurikin Tricolori Hocheita vastaan vetääkseen oikeat taktiset johtopäätökset sitä vastaan.

Tricolorilta voi toki loppua menovesi kesken turnaukseen voimineen, mutta juuri alkuun tulosta voisi tulla ja se olisi helpotus Unkarille ja Etelä-Korealle mikäli näin kävisi!)

Arena Hala Tivolissa Ljubljanassa eli tuttavallisemmin Hala Tivolin Jäähallissa ottelut pelataan Klo 15.30 ja Klo 19 Slovenian aikaa eli Klo 16.30 ja Klo 20 Suomen aikaa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Viimeinen tämän kevään MM-kisojen divisioonapuolen osuus eli MM-kisojen 1. Divisioonan ylemmän sarjalohkon toinen päivä otteluineen pelattiin tänään.

Tässä niistä tuloksia mietteineen:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1A

4.5.2022

Liettua-Unkari 1-2 (Tämä oli jälleen Unkarin heiniä, mutta missään nimessä ei liian helpolla. Taas niitä liikajäähyjä tuli niin perskatisti! Liettua pysyi makuuni ehkä vähän turhankin hyvin jo sloveenien perässä ja tässä jännitys nousi melkein liian suureenkin luokkaan ottelussa jonka piti olla naurettavankin helppo ajoittain Unkarille Slovenia-ottelun väsytyksin!

Paljon riippui siitä, että kumpi teki ensin maalin tämän päivän ottelussa siitä mitä tuli sen voittamiseen.

Onneksi Unkari teki niin mitä nyt Jään Ritareiden virheen johdosta!)

Romania-Slovenia 1-9 (Voi veljet! Tricolori Hocheilla olikin sitten tälle päivälle aluksi melkoisen yllätyksen paikka sellainen järjestää. Tietenkin edellyttäen, että kaikki olisi mennyt oikein. Tricolori Hochein osalta katsoen joitakin pelimiehiä joukosta puuttui, mutta onneksi Tranca sentään maalitykkinä oli mukana.

Ikävä kyllä Liettua ei ollut riittävän väsyttävä voima sloveeneille joten hikinen iltapuhde tuli kyllä Tricolorille tätä ennenkin oletuksena. Ikävä kyllä hyvän ensimmäisen erän jälkeen, etenkin 23 minuutin jälkeen voimat loppui hyvin nopeasti ja loppu suurtappiolla menikin sitten enemmän isäntien käsikirjoituksen eli selvemmän tappion mukaan Tricolori Hocheille.

Sloveenit onneksi hieman huvittuneesti todeten ovat nähtävästi katsoneet riittävän monesti viime vuosien Puolan, Iso-Britannian ja Unkarin kärsimysvideoita juurikin Tricolori Hocheita vastaan vetääkseen oikeat taktiset johtopäätökset sitä vastaan eivätkä jääneet peruuttelemaan.

Slovenia on etenkin kotijäillään turhan selvästi menossa ensi vuoden varsinaisiin MM-kisoihin, mutta ei Tricolorista puhuen vielä kaikkea ole loppuun sanottu!

Tricolorilta voi toki edelleen loppua menovesi kesken turnaukseen voimineen, mutta kyllä esimerkiksi Etelä-Korealle, Liettualle tai jopa kunnolla tyrivälle Unkarille Romania vieläkin voi järjestää enemmän kuin tarpeeksi riittävänkin viihdyttävää tekemistä jäljellä oleviin otteluihin mikäli näin kävisi!

Etenkin liikepelissä tappiollakin Romania pysyi verraten hyvin mukana, mutta hieman turhaa kohellusta oli liikaa eikä syöttöpaikkoja huomioitu.

Ehkä kenties myös Toke olisi pitänyt ottaa maalille nuorempana, silti kyllä yhä ihan melko varttuuneena kaverina Polcin voimien säästämiseksi aiemmin pelissä kuin otettiin. Vieläkin etenkin mikäli kaikki voitetaan vielä niin järkyttävän ulkopuolisena Tricolori Hochei voisi uskomattomasti nousta MM-kisoihin sitten kakkostilallakin! Mene ja tiedä, että miten käy siinä sitten. Huonoimmillaan kaiken romahtaessa pelataan vain sarjapaikasta.)

Huomenna pelataankin vain yksi ottelu ja se on tämä:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1A

5.5.2022

Romania-Etelä-Korea (Tricolori Hochei voisi levänneenä suorittaa kenties pisteryöstön tai voitonkin, mutta nyt väsyneenä tilanne on tuntuvasti vaikeampi suorittaa kuin muutoin kenties. Toisaalta Etelä-Korea tarvitsee ehdottomasti näyttävän voiton. Mieluiten selkeästi, mutta mikäli pistemenetys tulee niin voitto on otettava sitten enemmistöpistein. Muutoin todennäköisesti perästä kuuluu. Mikäli sitten Tricolorin puhti päättyisi niin siinä tapauksessa korealaisilla on ilman muuta helpompaa tämä peli hoitaa nimiinsä. Ikävä kyllä korona vaikutti enemmän korealaisiin harjoittelukausilla kuin mitä Tricolori Hochein piirissä on vaikuttanut joten surkeimmillaan tappio ei ole poissa kuvioista.)

Arena Hala Tivolissa Ljubljanassa eli tuttavallisemmin Hala Tivolin Jäähallissa ottelu pelataan Klo 15.30 Slovenian aikaa eli Klo 16.30 Suomen aikaa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
MM-kisojen 1. Divisioonan ylemmän sarjalohkon kolmas päivä ainoalla ottelullaan pelattiin eilen.

Tässä siitä tulos mietteineen:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1A

5.5.2022

Romania-Etelä-Korea 1-4 (Tricolori Hochei olisi voinut levänneenä suorittaa kenties pisteryöstön tai voitonkin, mutta väsyneenä tilanne oli tuntuvasti vaikeampi suorittaa kuin muutoin kenties. Toisaalta Etelä-Korea tarvitsi ehdottomasti näyttävän voiton. Mieluiten selkeästi, mutta mikäli pistemenetys olisi tullut niin voitto olisi ollut otettava sitten enemmistöpistein. Muutoin todennäköisesti perästä olisi kuulunut.

Mikäli sitten Tricolorin puhti päättyisi kuten päättyi niin siinä tapauksessa korealaisilla oli ilman muuta helpompaa tämä peli hoitaa nimiinsä.

Ikävä kyllä korona vaikutti enemmän korealaisiin harjoittelukausilla kuin mitä Tricolori Hochein piirissä oli vaikuttanut joten surkeimmillaan tappio ei ollut poissa kuvioista korealaisille. Ihmeteltävän kauan myös vaikutti siltä, että Etelä-Korea olisi hävinnyt tämän ottelun!

Toisaalta yhtä kauan näytti myös siltä, että Etelä-Korea karkaa kauempaankin voittoon kuin 3-0 ennen sitten lipsumista. Romania olisi saattanut voittaa tämän mikäli erinäiset ylivoimatilanteet olisivat vähästäkin toimineet paremmin kuin toimivat. Nyt kävi näin joten vuoden 1977 MM-kisojen Yhdysvaltojen 5-4-voiton 45-vuotispäivän kunniaksi Tricolori Hochei ei saanut uutta juhlittavaa itselleen.)

Tähän loppuun pistetilanne:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1A Sloveniassa Pistetilanne

Slovenia 6 pistettä

Unkari 6 pistettä

Etelä-Korea 3 pistettä

Liettua 0 pistettä

Romania 0 pistettä

Käytännössä eilisin tuloksin Slovenia ja Unkari ovat melkein varmoja nousijoita.

Tietenkin heillä on keskinäinen pelinsä tänä iltana, mutta ilman erikseen tapahtuvaa omaa pistesyöntiä toinen näistä eli pitkälti Slovenia varmistaa jo tänään illemmalle nousun ja toinen eli lähinnä Unkari on silti hyvin vahvoilla nousemaan.

Mikäli kuitenkin niin kävisi ja vaikka ei kävisikään niin ainoa muu nousija lähtökohtaisemmin on enää Etelä-Korea sen voittaessa pakkovoitoin loput ottelunsa ja hyvin teoriassa myös Romania mikäli Unkari jäisi koko ajan nollille mitä se ei kyllä jää. Tosin Tricolori Hocheille pakkovoitot on sitäkin kovempia kuin Etelä-Koreallekin.

Tosin pistesyönneinkin tilanteen pohjalta Slovenialle ja Unkarille riittää edelleenkin 1-2 pistettä ja muutoin 3 pistettä miten tahansa nousuun ensi vuodeksi MM-kisoihin.

Osin tulee tietenkin pakkorajakin vastaan eli Unkarilla esimerkiksi on keskinäinen voitto Etelä-Koreasta ja Slovenialla Romaniasta.

Muutoin Tricolori Hochei, Etelä-Korea ja tietenkin Liettua kilpailevat kovasti edes sarjapaikastaan kun tietenkin hyvin todennäköisesti pudotetaan yksi pois ensi vuodeksi viidelläkin maalla.

Itse tämän päivän ottelut ovat kuitenkin seuraavat:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1A

6.5.2022

Etelä-Korea-Liettua (Tämä on korealaisille melkoisen väsyttävä ja vaikea ottelu etenkin nyt Tricolori Hochein hoitelun jälkeen. Erikoista kyllä niin hirveästi kuin vaikeuksia povattiin Etelä-Korealle eilenkin se pystyi hoitamaan silti itselleen voiton täysin pistein. Ennen koronaa 2019 Etelä-Korea mokasi MM-kisanousunsa, mutta sitä tuskin ilman ihmeitä toistamiseen se tekee. Tosin korona on vaikuttanut miehistöön ja tämäkin on näkynyt turnauksessa. Jään Ritarit pysyttelevät korealaisten vauhdissa hyvinkin ja parhaassa tapauksessa voittavatkin jälleen, mutta todennäköisyys sille on ehkä kuitenkin nyt vähän pienempi kuin viimeksi pieni yllätysetukin oli puolella.)

Slovenia-Unkari (Tämä on perinteinen painajaisottelu Unkarille melkein missä muodossa tahansa eikä isäntien kotiareena tee siitä yhtään lievempää. Mikäli kuitenkin niin uskomattomasti kävisi, että voitto tai edes pisteryöstö tulisi niin se olisi sensaatiomainen etenkin pääosin voittamattoman vastustajan kotiareenalla tehdä näin! Mahdollisuudet nousuun edelleen ovat hyvät vaikka tappio tulisikin. Etenkin nyt kun turnaus on sujunut paremmin niin tämä ei ole niin huono juttu kuin miten se olisi juurikin huonolle turnaukselle. Isännille melkoisen suuren todennäköisyyden voitto varmistanee melkein täysin varman nousun ja käytännössä pistemenetys Unkarin ryöstölläkin näin tekee. Ja mikäli kuitenkin tulisi täysi tappio niin kaikki muut ovat Unkaria heikompia joten sillä ei ole Unkariin verrattuna melkein mitään hädän päivää enää kun vuosien 2018-2019 mokat ovat jääneet taakse.)

Arena Hala Tivolissa Ljubljanassa eli tuttavallisemmin Hala Tivolin Jäähallissa ottelut pelataan Klo 15.30 ja Klo 19 Slovenian aikaa eli Klo 16.30 ja Klo 20 Suomen aikaa.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
MM-kisojen 1. Divisioonan ylemmän sarjalohkon neljäs päivä otteluineen pelattiin eilen.

Tässä niistä tulokset mietteineen:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1A

6.5.2022

Etelä-Korea-Liettua 3-5 (Tämä oli korealaisille melkoisen väsyttävä ja vaikea ottelu etenkin nyt Tricolori Hochein hoitelun jälkeen. Ennen koronaa 2019 Etelä-Korea mokasi MM-kisanousunsa, mutta sitä tuskin ilman ihmeitä toistamiseen se niin olisi tehnyt odotuksin. Toisin kävi. Liettuasta uhkaa tulla Etelä-Korealle lähivuosina sitkeä päävastus. Liettua kun viimeksikin nousun pilasi. Tosin korona on vaikuttanut korealaisten miehistöön ja tämäkin on näkynyt turnauksessa.

Välillä tuntuu siltä, että miksi Etelä-Korea ei tarttunut annettuun tarjoukseen vetäytyä ilman putoamista koronaan vedoten kun moni muukin selvästi valmistautumaton maa niin teki? Etenkin kun jo Talviolympiakarsinta oli jo niin huono.

Jään Ritarit pysyttelivät korealaisten vauhdissa enemmän kuin hyvinkin ja nyt voittivatkin jälleen, mutta todennäköisyys sille oli ehkä kuitenkin nyt vähän pienempi kuin viimeksi pieni yllätysetukin oli puolella.

Tällä kertaa yllätyksiäkään ei tarvittu mitä nyt pienenä kauneusvirheenä ehkä vähän turhan moni Liettuan maali tuli ylivoiman ja Etelä-Korean omien mokailujen takia. Etelä-Korea mokasi kyllä, mutta ikinä ei sentään niin pahoin kuin mitä Unkari jälleen viime iltana mokaili jäällä taas kerran.)

Slovenia-Unkari 5-1 (Tämä on edelleen perinteinen painajaisottelu Unkarille melkein missä muodossa tahansa eikä isäntien kotiareena tehnyt siitä yhtään lievempää. Mikäli kuitenkin niin uskomattomasti olisi käynyt, että voitto tai edes pisteryöstö olisi tullut niin se olisi ollut sensaatiomainen juttu etenkin pääosin voittamattoman vastustajan kotiareenalla tehdä näin!

Mahdollisuudet nousuun edelleen ovat hyvät vaikka tappio tulikin. Etenkin nyt kun turnaus on sujunut paremmin niin tämä ei ole niin huono juttu kuin miten se olisi juurikin huonolle turnaukselle. Isännille melkoisen suuren todennäköisyyden voitto varmisti nousun.

Unkari pysyi erittäinkin pitkään tasoissa ja ilman typeriä liikajäähyjä, miesten laskua juuri maalin aikaan jäille liikaa ja tietenkin Benny Hill/Kummeli-tason perseilyä kiekkolahjoituksineen Slovenialle ei vain kerran vaan käytännössä peräti kaksikin kertaa nyt puhuttaisin tasapelistä jatkoerävoittoineen tai tappioineen 1-1 tilanteesta tai hyvin niukasta voitosta Unkarille maalein 2-1!

Horvathin voikin lyödä viime illan perseilyn myötä Slovenian kunniakansalaiseksi kun kerran pitää niin äkkiä syötellä suoraan vastustajan lapaan ja ellen nähnyt väärin niin Ogranjensekin maali oikeammin taisi olla helvetin nöyryyttävästi Unkarin oma maali luistinkimpoiluksi menneenä mikä merkittiin isännille häveliäisyys-syistä.

Kirosanoja lenteli urakalla viime iltana kun mikäli Unkari sittenkin olisi silti hävinnyt niin edes sekin riittävän kuittaannuttava 1-3 tappio olisi ollut parempi pitää yllä sen enempiä enää perseilemättä. Siihen he eivät kyenneet.

Etelä-Koreaa voi monesta moittia, mutta he eivät ole koskaan mokanneet niin paljon kuin miten Unkari pystyi tässä ottelussa jo pelkästään mokaamaan, heillä on ollut koronakin esteenä tämän kaiken kurimuksen vahvistajana ja heille tilanne huonoimmillaan olisi voinut olla 0-3 välillä ennen sitten ryhdistäytymistä pystyen torjumaan edes jotenkin pakkitasollaan ja keskialuepelillään Liettuan lisähyökkäykset.

Unkari ei pystynyt tähänkään vaan mokailujen pitäessä päättyä tuli vain entistä enemmän lisää mokailua!

Slovenia pysyy voittamattomana ja voin vain todeta, että verenpaineen kiehumiseen ja sydänkohtauksen estämiseen Unkarin on edes parempi voittaa Tricolori Hochei eli Romania sitten huomiseksi.

Muuten niin hienoa kuin olisi nähdä Tricolori Hocheikin jälleen MM-kisoissa niin Unkarin kustannuksella nousun tapahtuen ei paljon naurata. Brittien noustessa he sentään olivat paljon mainettaan kyvykkäämpiä jääkiekkoilijoita vertailuksi jolloin sillekin ajan kanssa on pystynyt tekemään kunniaa. Vieläkin enemmän mikäli britit säilyvät nyt myös putoamisten säännöin MM-kisoissa jatkoon!)

Tähän loppuun pistetilanne:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1A Sloveniassa Pistetilanne

Slovenia 9 pistettä

Unkari 6 pistettä

Liettua 3 pistettä

Etelä-Korea 3 pistettä

Romania 0 pistettä

Käytännössä eilisin tuloksin Slovenia nousi MM-kisoihin ensi vuodeksi ja Unkari on edelleen melkein varma nousija.

Paino ikävä kyllä on sanalla 'melkein' kun Unkari aina tekee nousuistaan tai nousutaistoistaan niin helskutin vaikeita!

Pieneksi iloksi sentään ainut jäljellä oleva nousija eli Tricolori Hocheina tunnettu Romania on nollilla.

Etelä-Korea nyt perien Unkarin ja Slovenian ahdingon ajalta ennen koronaa melkein MM-kisanousijana nyt taantuen melkein putoajaksi kiitos koronan, siitä johtuneen melkein täysharjoittelemattomuuden yhtä melkein ennen viime hetkeä ja erinäisten virheryöppyjen myötä jäillä näiden kahden maan ahdingon on pulassa eikä voi nousta ja samoin Liettua ei voi enää nousta ikävä kyllä.

Haastetta on edelleen myös putoamistaistossa kun nyt näin ylätasolla MM-kisojen ohella putoaminen on varmempaa kuin muuten mitenkään viitospaikallakin.

Siten Etelä-Korea, Liettua ja Romania voivat edelleen kukin pudota pois tämän sarjan alempaan lohkosarjaan ensi vuodeksi ellei muuta tietenkin sitten IIHF ennen pitkää päätä.

Joskin tästäkin putoaa kaikista todennäköisemmin koko divisioonatasolla alempiin vastaaviin ja etenkin ihan alimpiin MM-sarjoihin verrattuna.

Etelä-Korean säilymiseen Liettuan voitto Tricolori Hocheista Jään Ritareiden viimeisessä ottelussa tänä vuonna juurikin tänään olisi parempi kuin Romanian voitto sitten siitä joskin Romanian Etelä-Korea itse on voittanut jolloin siinäkin olisi etunsa. Etenkin kun erinäiset pistetilanteet voivat olla kinkkisiäkin.

Liettua taas tietysti lähtee voittamaan mikäli mahdollista kun etenkin täysi tappio voisi tehdä säilymisen vaikeaksi riippuen päätöspäivän pelistä joskin sille helpottavana piirteenä sillä on voitto Etelä-Koreasta ja Etelä-Korealla on käytännössä täysin mahdoton tehtävä Sloveniaa vastaan päätöspäivänä.

Romanialla on taas edessään etuna, mutta myös harmina kaksi peliä mitä muilla ei enää ole.

Tricolori Hochein on pakko voittaa tänään täysin pistein Liettua ja samoin huomiseksi päätöspäivälle Karpaattien perinnetaistossa Unkari ja jopa vielä tällöin ottelusta Etelä-Korea-Slovenia riippuen välttämättä nousua ei tule riippuen sen ottelun erinäisistä maali/piste-erotilanteesta.

Jotta nousu olisi täysin varma niin Tricolori Hochein pitäisi olla kuin Karpaattien 'Ruotsi' taitokiekostaan toki tunnettuna historiallisemmin Karpaattien 'Suomea' vastaan ja johdonkin pitäisi tässä ajoittain hämmentävänkin usein kuin varsinaista Leijonien ja Tre Kronorien kamppailua muistuttaen huomioiden olla voitolle Unkarista vähintään kaksi maalia tai enemmän riippumatta sitten siitä miten monta maalia tehdään.

Tai, että mikä erinäisin piste/maalieroin on Etelä-Korea-Slovenia-ottelun lopputulos.

Elähdyttääkö se kaikki kiihdyttämään Tricolori Hochein nollasta huippuun ja ensi kertaa huipulle sitten yhteisten Talviolympialaisten ja MM-kisojen 1980 Lake Placidin ja sitten pelkkinä MM-kisoina huomioiden ensi kertaa sitten Wienin 1977 niin sen näkee sitten huomenna jo päivälläkin.

Ikävä kyllä taas kerran tämäkin muutoin hieno tuhkimotarina uhkaa tulla Unkarin kustannuksella!

Myös pärjääminen tällä hetkellä edes ajatuksena MM-kisoissa Romanialle on melkoinen ja liian suuri vuori kiivettäväksi.

Muutaman vuoden päästä, säännöllisen MM-kisojen 1. Divisioonan kokemuksen myötä myönteisen kehityksen jatkuessa toisin kuten vaikka Liettualle tai nyt ylempään sarjalohkoon nousevalle Puolalle on käynyt/käymässä niin silloin uskonen toisin Tricolori Hochein pärjäämisen edellytyksistä myös MM-kisoissakin.

Tänään pelataankin vain yksi ottelu ja se on tämä:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1A

7.5.2022

Liettua-Romania (Tämä onkin pakkovoiton ottelu Tricolori Hocheille eli Romanialle edes hyvin ohuiden MM-kisojenkin nousuhaaveiden kannalta kun muutoin tässä ottelussa on panoksena sarjalohkon paikka. Liettua on haasteen edessä jonka se voi voittaa, mutta myös hävitäkin. Mielellään se ei saa jäädä pisteittä, mutta se voi silti säilyä kiitos Etelä-Korea-voittonsa kun jälkimainitulla on pisteryöstönäkin melkein mahdoton tehtävä eli Slovenia-ottelu edessä. Jään Ritareita varmasti jää harmittamaan Unkarin kompurointi kuten myös se seikka, että sillä ei ole enää ylimääräistä ottelua kun sen turnaus tänä vuonna päättyy tähän peliin. Tiedä sitten kuten Tricolori Hocheikin, että onko/olisivatko Jään Ritarit vielä sittenkään oikeasti valmiita MM-kisoihin mikäli kohtalo olisi hieman asiat muokannut toisin? Entä tuleville vuosille? Etenkin riippuen sitten MM-kisaputoajistakin?)

Arena Hala Tivolissa Ljubljanassa eli tuttavallisemmin Hala Tivolin Jäähallissa ottelu pelataan Klo 15.30 Slovenian aikaa eli Klo 16.30 Suomen aikaa.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
MM-kisojen 1. Divisioonan ylemmän sarjalohkon viides päivä ainoalla ottelullaan pelattiin tänään.

Tässä siitä tulos mietteineen:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1A

7.5.2022

Liettua-Romania 5-4 (Tämä olikin pakkovoiton ottelu Tricolori Hocheille eli Romanialle edes hyvin ohuiden MM-kisojenkin nousuhaaveiden kannalta kun muutoin tässä ottelussa oli myös panoksena sarjalohkon paikka. Liettua oli haasteen edessä jonka se olisi voinut voittaa kuten voitti, mutta se olisi voinut myös hävitäkin.

Mielellään se ei olisi saanut jäädä pisteittä, mutta se olisi voinut silti säilyä kiitos Etelä-Korea-voittonsa kun jälkimainitulla oli pisteryöstönäkin melkein mahdoton tehtävä eli Slovenia-ottelu edessä.

Jään Ritareita varmasti jää harmittamaan Unkarin kompurointi kuten myös se seikka, että sillä ei ollut enää ylimääräistä ottelua kun sen turnaus tänä vuonna päättyi tähän peliin. Jään Ritarit voittivat tuoden pronssia maalleen ensi kerran sitten vuoden 2006 tällä sarjatasolla kun tuolloin lohkokakkosena oltiin yhteisessä sarjassa keskinäisiä kolmosia kokonaistaulukkoon.

Ikävä kyllä Liettua muuten olisi itsekin ollut ensi kerran jo vuodeksi 2019 MM-kisoissa varsinaisesti ilman typerää lohkosarjojen sisäisinä tapahtuvia nousuja koskevaa sääntöä yleensä lohkosarja kerrallaan samaa matkaa yhdessä brittien kanssa kun tämähän siis tapahtui vuonna 2018 kotiyleisönkin edessä Zalgiris Arenalla Eesti-ottelun jälkeen 28.4.2018!

Tiedä sitten kuten nyt hävinnyt Tricolori Hocheikin, että onko/olisivatko Jään Ritarit vielä sittenkään oikeasti valmiita MM-kisoihin mikäli kohtalo olisi hieman asiat muokannut toisin? Entä tuleville vuosille? Etenkin riippuen sitten MM-kisaputoajistakin? Puhumattakaan, että miten olisi ollut vuodeksi 2019 hieman toisin MM-kisoihin?

Tricolori Hochei taisteli hyvin, mutta menetti myös johtonsa. Onneksi kuitenkin kiitos nykyisten sääntöjen tyhmyyden Tricolori Hocheille tulee tietenkin sentään hyvin lähtökohtaisesti putoaminen enintään tämän sarjan alempaan lohkosarjaan eikä sentään suoraan MM-kisojen 2. Divisioonaan. Siinä on mahdollisuus hakea nousukin. Kun näin kävi niin sijoitukset on nyt jaettu jo ennen päätöstäkin.)

Tähän loppuun pistetilanne:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1A Sloveniassa Pistetilanne

Slovenia 9 pistettä

Unkari 6 pistettä

Liettua 6 pistettä

Etelä-Korea 3 pistettä

Romania 0 pistettä

Tämän päivän ottelutuloksella Slovenia ja Unkari nousevat ensi vuodeksi MM-kisoihin viimeinkin etenkin Unkarin kannalta puhuen. Liettua pääsi niin kiusallisen lähelle jälleen jo vuoden 2019 turnauksen tapaan, tällä kertaa lunastaen siitä lopullisen selvästi poiketen hitaasta alusta huolimatta turnauksen nk. Mustan Hevosen paikan kolmostilalla!

Liettuan oma tavoite ennen turnausta kulki yllättävän selvästikin kolmostilassa tai huonoimmillaankin nelostilassa mihin ei sarjaan jäämisestä huolimatta uskottu jostain syystä edes Liettuassakaan!

Epäilevä kotirintama mahdollisesti vihamielisine toimittajineen saakin tästä näpäytyksestä miettimisen aihetta.

Etelä-Korea vuorostaan nyt kiitos koronan saa entistäkin enemmän mietittävää keskelle kovin levotonta jääkiekkovuoden päätöstään ja koronan jälkeistäkin aikaa katsoen. Etelä-Korea taantui siinä missä Slovenia ja onneksi myös Unkari eivät enää toisin kuin vuosina 2018-2019 kun juuri ennen koronaa korealaiset olisivat nousta ennen Liettua-tappiotaan kun se nöyryytti korealaisia jälleen joskin korona on ilman muuta huomioon.

Romania ei enää keskinäisten ottelutulosten vuoksi voi enää tehdä mitään muuta kuin hieman nöyryyttää Unkaria mikäli sitäkään ennen lähtökohtaisesti hyvin todennäköistä putoamistaan ensi vuodeksi alempaan lohkosarjaan.

Etelä-Koreakin voinee saada isäntien kenties hieman löysätessä pienen mahdollisuuden kiillottaa kilpeään. Mikäli ei niin siinäkin voi olla ikäviä mietekantoja ensi vuodeksi tiedossa.

Itse ottelut kuitenkin nyt merkitystään menettäen päätöspäivälle ovat silti seuraavat:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1A

8.5.2022

Unkari-Romania (Karpaattien perinteinen otteluparivaljakko tällä kertaa ei tule olemaan niin kiihkeä välttämättä kuin mitä tavallisesti se olisi. Etenkin kun nyt ei ole enää panoksia jopa noususta. Kun nyt ei ole enää liikaakin jännitystä toisin kuin esimerkiksi oli Talviolympialaisten Esikarsinnassa vähän liiankin paljon kuten sitä seuranneessa brittien taistossakin niin tällä erää Unkari voittanee tämän.

Onhan toki perinnejännitys vielä jäljellä kuten myös se, että kieltämättä Unkarille tulisi kovin kiusallista ensi vuodeksi mikäli ei tästä voittoa tulisi. Mieluusti vielä melko suurin lukeminkin.

Tricolori Hocheille vuorostaan tästä pelistä on vain voitettavaa. Ensi vuodeksi Romanian on kyllä mietittävä paljon sen omia puitteita kun yllättävän monikin alemman lohkosarjan maa kuten Japani vie sitä ainakin nopeudessa ja erinäisissä paikan ratkaisuissa.)

Etelä-Korea-Slovenia (Tässä riippuu siitä, että kumpi tekee maalin ensin koko mielenkiinto lähtökohtaisesti ainakin. Mikäli isännät niin korealaisille lienee ikävä kyllä jälleen osa olla maalijuhlien huonompi osapuoli. Mikäli kuitenkin korealaiset saavat maalin niin siinä tapauksessa jotakin piristystä lienee luvassa. Mikäli tässä jotain panosta olisi ollut niin Etelä-Korea olisi kyllä ollut melkein mahdottoman tehtävän edessä ja on osin nytkin ilman isäntien löysäämistä.)

Kuudennen, viimeisen ja samalla myös päätöspäivän ottelut koko tälle MM-divisioonakeväälle pelataan Klo 15.30 ja Klo 19 Slovenian aikaa eli Klo 16.30 ja Klo 20 Suomen aikaa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
MM-kisojen 1. Divisioonan ylemmän sarjalohkon kuudes ja viimeinen päivä otteluineen pelattiin tänään.

Täten MM-kisojen 1. Divisioona ja MM-kisojen alemmat sarjat tältä vuodelta ovat päättyneet!

Tässä niistä tulokset mietteineen:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1A

8.5.2022

Unkari-Romania 4-2 (Unkari voitti tämän, mutta ei helpolla. Se ennakoikin vaikeaa ensi kevättä sitten MM-kisojen puolelle!

Tricolori Hocheille vuorostaan oli tästä pelistä vain voitettavaa. Ensi vuodeksi Romanian on kyllä mietittävä paljon sen omia puitteita kun yllättävän monikin alemman lohkosarjan maa kuten Japani vie sitä ainakin nopeudessa ja erinäisissä paikan ratkaisuissa.)

Etelä-Korea-Slovenia 1-4 (Tässä riippui siitä, että kumpi tekee maalin ensin koko mielenkiinto lähtökohtaisesti ainakin. Mikäli isännät niin korealaisille ikävä kyllä jälleen tuli osa olla maalijuhlien huonompi osapuoli kuten kävi. Mikäli kuitenkin korealaiset olisi saaneet maalin niin siinä tapauksessa jotakin piristystä lienee luvassa. Mikäli tässä jotain panosta olisi ollut niin Etelä-Korea olisi kyllä ollut melkein mahdottoman tehtävän edessä ja on osin nytkin ilman isäntien löysäämistä. Tosin Etelä-Korea sai kyllä maalin, mutta isännätkin tuntuivat löysäävän aika tavalla ja vain hyvin vähäisesti imarteli isäntien pari ylivoimamaalia voimasuhteita. Sen pituinen oikeastaan se.)

Lopullinen pistetilanne tuleekin tässä:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1A Sloveniassa Pistetilanne

Slovenia 12 pistettä

Unkari 9 pistettä

Liettua 6 pistettä

Etelä-Korea 3 pistettä

Romania 0 pistettä

Slovenia ja Unkari nousevat ensi vuodeksi MM-kisoihin viimeinkin etenkin Unkarin kannalta puhuen. Liettua pääsi niin kiusallisen lähelle jälleen jo vuoden 2019 turnauksen tapaan, tällä kertaa lunastaen siitä lopullisen selvästi poiketen hitaasta alusta huolimatta turnauksen nk. Mustan Hevosen paikan kolmostilalla!

Liettuan oma tavoite ennen turnausta kulki yllättävän selvästikin kolmostilassa tai huonoimmillaankin nelostilassa mihin ei sarjaan jäämisestä huolimatta uskottu jostain syystä edes Liettuassakaan!

Epäilevä kotirintama mahdollisesti vihamielisine toimittajineen saakin tästä näpäytyksestä miettimisen aihetta.

Etelä-Korea vuorostaan nyt kiitos koronan saa entistäkin enemmän mietittävää keskelle kovin levotonta jääkiekkovuoden päätöstään ja koronan jälkeistäkin aikaa katsoen.

Etelä-Korea taantui siinä missä Slovenia ja onneksi myös Unkari eivät enää toisin kuin vuosina 2018-2019 kun juuri ennen koronaa korealaiset olisivat nousta ennen Liettua-tappiotaan kun se nöyryytti korealaisia jälleen joskin korona on ilman muuta huomioon.

Lisäksi Etelä-Korea ei toistanut hienoa viime kerran Slovenia-voittoaan kun tuolloin vuonna 2019 se tosiaan voitti sen heti Unkarin jälkeen putkeen!

Romania lähtökohtaisesti hyvin todennäköisesti putoaa ensi vuodeksi alempaan lohkosarjaan.

Ellen muuta kirjoittane sitten jälkisanoiksi tai pui muuten eri joukkueita tai kenties puhu vielä kieltämättä keskustelua herättänyttä lempinimipuolta eri joukkueista niin osaltani on aika kiittää hienosta MM-divisioonakeväästä näin koronan jälkeen!
 
Suosikkijoukkue
Slovenia & muut sympaattiset
Kannattihan tuo viimeinenkin ottelu katsoa, vaikka tämän päivän matseilla ei kummallakaan ollut mitään merkitystä sijoitusten puolesta. Sen verran arvokkaat olivat seremoniat, vastaavaa ei tule heti mieleen. Tyylikkäät nousijajoukkueet rinta rinnan juhlimassa. Nähdäkseni myös jo eilen turnauksensa päättäneen Liettuan ahkera maalivahti yhtä lailla mukana pokkaamassa ansaitsemaansa all stars -kentällispaikkaansa.

Joku saattaa sanoa, että helpolla mentiin, kun pari maata nostettiin pois näistä kisoista. Yhtä lailla viimeiset pari vuottakin ovat olleet ulkoisten tekijöiden värittämiä. Tänään kaikkien äitien muassa saivat juhlia myös he, jotka eivät hätkähdä. He, jotka uskaltavat ammentaa monille tuntemattomasta, jossa elävät oikeat tarinat.

Slovenia 6 ja Unkari 7 vuoden tauon jälkeen takaisin. Saapi nähdä missä kisat järkätään.
 

Ak13Ze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit, Ässät
Jo nyt voi aikalailla sanoa että ensivuoden 1A tulee olemaan erittäin kova tasoinen. Puola, Liettua, Etelä-Korea ja siihen päälle kaksi pääsarjasta tippujaa (uskoisin heidän olevan Iso-Britannia & Italia), niin 1A:ssa tulee olemaan 5 tasoltaan todella tasaista joukkuetta joista jokaisella on imo mahdollisuus nousta.
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä ja kansainvälinen kiekko
Vuoden päästä siis MM-katsomoissa kuullaan pitkästä aikaa Ria Ria Hungariaa, onhan se kerrassaan mukavaa! Slovenialle tietty puhdas turnaus kotikatsomon edessä on huikea juttu, Unkarilla aistin ehkä vähän joukkueelle perinteistä motivaation tipahtamista, kun nousu oli kahden matsin jälkeen selvä. Romaniaa vastaan riitti aivan perussuoritus, eikä ylimääräistä tarvinnut koneesta kaivaa esiin.

Ensi vuoden 1A tulee tosiaan olemaan mielenkiintoinen. Putoajaehdokkaita ovat Britannian ja Italian ohella myös Ranska, Itävalta ja Kazakstan, eli aivan itsestään selviä ensi vuoden divarimaita ei vielä ole. Italia on omissa arvioissa noista ehkä kuitenkin se selkeästi heikoin joukkue. Ylipäätään ranking-sijoilla 13-21 on nykyään paljon tasaisempaa kuin ennen, mikä tekee kiekolle lajina kyllä todella hyvää. Tanskan, Latvian ja Norjan näkisin olevan vielä tuota osastoa himpun verran kovatasoisempaa, vaikka tasaisia pelejä näidenkin kanssa tuossa putoamisrajalla olevat maat ovat viime vuosina pelanneet.

Hyvä näin, kaikki parhain päin! Hieno oli divarikiekkokevät!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Divisioonien MM-kisoista puhuen erinäisten joukkueiden tulevaisuus on vielä hämärän peitossa kiitos koronan.

Sen jälkeiseen aikaan on kuitenkin jo varauduttu.

Mikäli se ei hetkeen häviä niin sen kanssa opitaan/on opittu elämään.

Myös erinäinen kattojärjestön eli IIHF:n konservatiivisuus erinäisiin tilapäisyhdistymisiin tai sarjalaajennuksiin edes vuodeksi tuntuu olevan tiukassa.

Mikäli kuitenkin mennään ikään kuin nyt olisi pudotuksia alempaan sarjaan tai lohkosarjaan niin tilanteet olisivat täten seuraavat ensi vuodeksi maiden suhteen päivitettynä:

Jääkiekon MM-kisat 3. Divisioonaan sarjalohkoihin A ja B vuodeksi 2023

3. Divisioona sarjalohko 3A

Meksiko (Putoaja MM-kisojen 2. Divisioonasta lähtökohtaisesti mikäli niin käy tässä kielteisemmässä näkemyksessä. Kuitenkin maamäärien ollessa pienempiä se voi säilyä vielä sarjassaan, mutta toisin kuin alimmissa mahdollisissa MM-kisojen sarjatasoissa ylemmillä tasoilla kuitenkin pudotuksia sellaisenaan on kerrottu harrastettavan heti kuin voidaan ellei maamäärä sitten ole liian pieni ja sitä se ei näillä näkymin viidellä maalla ole.)

Turkki

Turkmenistan

Taiwan

Pohjois-Korea (Säilytti paikkansa koronaan vedoten.)

Etelä-Afrikka (Nousija alemmasta sarjalohkosta.)

Luxemburg putoaisi tässä näkemyksessä pois, mutta edelleen muu tilapäislaajeneminen voi myös olla mahdollisuus.

Sen osalta tilanne jää tulevaan.

Kuten myös siihen, että jatketaanko MM-kisojen 3. Divisioonassa jaettuna, yhdistetäänkö sarja vai luodaanko vielä jokin karsintasarja-tyypin ratkaisu asiaan.

Ongelmia ei tuota välttämättä ylempi sarjalohko, mutta alempi tuottaa kun siinä pelasi tänä vuonna yleensäkin niin vähän maita kuin pelasi.

Tämä tilannekuva nojautuu seuraavaksi pessimistisempään näkemykseen kun se tuntuu olevan IIHF:n herrojen tavaramerkki näinä päivinä eli nyt sarjalohkon 3B:n tilanne olisi seuraava:

3. Divisioona sarjalohko 3B

Thaimaa

Hong Kong (Säilytti paikkansa koronaan vedoten.)

Luxemburg (Putoaja ylemmästä sarjalohkosta vain mikäli pudotetaan. Tiedä vielä pudotuksesta.)

Kirgisia (Nousija MM-kisojen 4. Divisioonan tai vanhempien aikojen nimensä mukaan Jääkiekon MM-kisojen E-sarjasta. Hyvin todennäköinen nousija ylempään sarjalohkoon tai koko ylempään sarjaan eli MM-kisojen 2. Divisioonaan mikäli yhdistys tapahtuu.)

Bosnia ja Hertsegovina putoaisi tässä näkemyksessä pois alempaan sarjaan, mutta edelleen muu tilapäislaajeneminen voi myös olla mahdollisuus.

Sen osalta tilanne jää tulevaan.

Kuten myös siihen, että jatketaanko MM-kisojen 3. Divisioonassa jaettuna, yhdistetäänkö sarja vai luodaanko vielä jokin karsintasarja-tyypin ratkaisu asiaan.

Tilaa muutenkin vielä olisi noin kahdelle eri maalle tai yhdelle alempaan sarjalohkoon mikäli se säilytetään.

Muutenkin erikoista kieltämättä olisi mennä noin kielteiselle puolelle asiaan kun MM-kisojen 3. Divisioonassa on aina ollut hieman vaihtelevia nuo kunkin eri vuosien sarjakäytännöt.

Periaatteessa näin oli jo MM-kisojen D-sarjan aikaan vanhempina päivinä.

Pieneen maamäärään vedoten bosniakkien tilanne on siten vähän valoisampi kuin Luxemburgin ainakin periaatteessa.

Tähän tulee vielä MM-kisojen 4. Divisioonan mahdollinen tilanne ensi vuodeksi kun näillä näkymin sarjaa ollaan kyllä jatkamassa ja ehkä kenties laajentamassakin riippuen maamääristä:

Jääkiekon MM-kisat 4. Divisioonaan vuodeksi 2023

4. Divisioona

Iran

Singapore

Malesia

Kuwait

Filippiinit (Ei osallistunut koronaan ja täysharjoittelemattomuuteen vedoten tänä vuonna. On paha sanoa, että miten käy ensi vuodeksi. Tässä näkemyksessä se osallistuisi ensi vuodeksi.)

Bosnia ja Hertsegovina (Putoaja MM-kisojen 3. Divisioonasta lähtökohtaisesti mikäli niin käy tässä kielteisemmässä näkemyksessä. Kuitenkin maamäärien ollessa pienempiä se voi säilyä vielä sarjassaan ja tietenkin sen tilalla voi olla joku muu maa.)

MM-kisojen 4. Divisioonan tai vanhempien aikojen mukaisesti MM-kisojen E-sarjan osalta puhuen paljonkin on auki.

Etenkin kun sarja on uusi tai melkein täysi uusi kiitos kahden viime vuoden peruutuksen ja vain kertaalleen vanhempina aikoina pelatun osin epävirallisen sellaisen kauden johdosta.

Halukkaita maita on tarjolla hyvinkin paljon pelkästään jo ensi vuodelle ja osin lähivuosillekin.

Loppuun tulee vielä erinäisten kieltäytyjien ja tulemisen/kieltäytymisen rajamailla olevien maiden tilanteita.

Niiden tilanne on päivittynyt huhtikuulta.

Kieltäytyjiäkin on eli seuraavat maat eivät osallistu lähtökohtaisella varmuudella ensi vuodeksi vaikka korona-aika päättyisikin:

Indonesia (Maa haluaa jatkaa ainakin vielä ensi vuoden ja kenties vähän sitä pidemmän aikaa Jääkiekon Aasian Haasteturnausta pelaten sitten siellä. On kuitenkin tulossa lähtökohtaisesti seuraavan 5 vuoden sisällä ja on käytännössä varma MM-ohjelmaan seuraavan 10 vuoden aikana.)

Macao (Maa haluaa jatkaa ainakin vielä ensi vuoden ja kenties vähän sitä pidemmän aikaa Jääkiekon Aasian Haasteturnausta pelaten sitten siellä. On kuitenkin tulossa lähtökohtaisesti seuraavan 5 vuoden sisällä ja on käytännössä varma MM-ohjelmaan seuraavan 10 vuoden aikana. Tosin Indonesiaan verrattuna innokkuus maan sisäisesti ajatellen on epävarmempaa ja kyvykkyys on ollut heikkoa siinä missä Indonesialla esikuvana on esimerkiksi Singaporen ja Thaimaan pelaamiset. Etenkin Thaimaan pelaaminen Olympiakarsinnoissa huomioitiin suuresti Indonesiassa lehdissäkin. Macaossa taas huomio jäi vähemmäksi. Osin ehkä siksi kun puhuttiin Pekingin Talviolympialaisistakin.)

Oman (Maa haluaa jatkaa ainakin vielä ensi vuoden ja kenties vähän sitä pidemmän aikaa Jääkiekon Aasian Haasteturnausta pelaten sitten siellä. Tosin Indonesiasta ja Macaosta poiketen MM-ohjelmaan tulo on mahdollisempaa jo vuosina 2024-2025. Oman lisäksi pelaa myös Jääkiekon Arabi Cupin kun se nähtävästi järjestetään. Pitkälti vielä ensi vuodeksi osallistumattomuus MM-ohjelmaan on lähinnä rahoituksen ja ajankohdan kysymys.)

Qatar (Maa haluaa jatkaa ainakin vielä ensi vuoden ja kenties vähän sitä pidemmän aikaa Jääkiekon Aasian Haasteturnausta pelaten sitten siellä. Tosin Indonesiasta ja Macaosta poiketen Omanin tapaan MM-ohjelmaan tulo on mahdollisempaa jo vuosina 2024-2025. Qatar lisäksi pelaa myös Jääkiekon Arabi Cupin kun se nähtävästi järjestetään. Pitkälti vielä ensi vuodeksi osallistumattomuus MM-ohjelmaan Omanin tapaan on lähinnä rahoituksen ja ajankohdan kysymys.)

Moldova (Ei kykene osallistumaan kun jääkiekollinen tilanne on heikolla pohjalla ja lisäksi myös poliittisen tilanteen vuoksi eli Ukraina-Venäjä-sodan vuoksi.)

Nepal (Ei kykene osallistumaan kun rahoitus on heikolla tolalla. Lähinnä olisi tarjolla joukkue ilman jäähallirahaa tai sitten rahat menisi Kathmandun Jäähalliin, mutta oikein mihinkään muuhun pyöritykseen ei sitten jäisikään varoja. Aasian Haasteturnaus kompromissin muodossa jäänee myös väliin kun ei ole rahoitusta.)

Azerbaidzhan (Ei kykene osallistumaan kun jääkiekollinen tilanne on heikolla pohjalla ja lisäksi myös poliittisen tilanteen vuoksi eli Ukraina-Venäjä-sodan vuoksi kuten myös Armenian Vuoristo-Karabahin kiistan takia. Herätti viimeksi muutenkin jääkiekkohuomiota lähinnä naurettavalla puhetason vuoden 2022 Talviolympiahakemuksellaan tietenkin jo kaikkiaan ajatellen jokunen vuosi sitten.)

Uzbekistan (Tämä oli hieman yllätys, mutta vastoittain uuden jäähalliin jälleen maahan saanut perinteisemmän jääkiekon maa neuvostoajat huomioiden tosiaan kieltäytyi tulemasta pelaamaan ensi vuodeksi. Lähivuosille varmaankin tulee kuitenkin. Selvää kieltäytymisen syytä ei tullut, mutta mitä ilmeisimmin Filippiinien tapaan on pelätty kilpailukyvyttömyyttä kiitos koronan aiheuttaman harjoittelemattomuuden. Juuri ennen koronaa kuten tietenkin osin korona-aikaankin maassa on ollut myönteistä jääkiekollista kehitysliikehdintää ja kieltämättä päätös on hieman murheellinen kun mieli ei todennäköisesti enää muutu tästä. On paha sanoa, että mihin tämä maa haluaa sitten osallistua kun se sitten tulee takaisin.)

Lisäksi on vielä päivitysten myötä nyt kuusikin MM-ohjelman osalta kieltäytymisen ja tulemisen rajamailla olevaa maata jotka olisivat seuraavat:

Chile (Chilen tämän hetken tilanteen mukaan siellä on keskusteltu siitä, että jätettäisiinkö Jääkiekon LATAM Cup väliin tältä syksyltä ja yritettäisiin ensi kerran MM-ohjelmaan menemistäkin ensi vuodeksi. Jääkiekon LATAM Cup olisi tosin turvallisempi turnaus vielä muutaman vuoden ajan kenties, mutta siinä pysyminen on käytännössä pois sitten MM-ohjelman parista. Lisäksi olosuhteisiin pitäisi tulla parannuksia Chilessäkin Brasilian malliin, että MM-ohjelmaan tulosta olisi enemmän katetta. Chile ei myöskään ole esimerkiksi Kolumbian tasolla asemansa suhteen.)

Mongolia (Viimeinkin tällä maalla on ollut jonkun aikaa sääntöjen mukainen, täysimittainen jäähalli jolloin se voisi palata yhtä viimein MM-ohjelman pariin. Tällä hetkellä MM-ohjelmaan paluu on keskustelun alla. Tosin voi olla myös, että se kieltäytyy vielä ainakin ensi vuodelle kuten myös kenties vuodeksi 2024. Silloin se vielä pysyisi Aasian Haasteturnauksessa. Tosin se on juurikin sen turnauksen hallitseva mestari yhtä juurikin ajalta ennen koronaa. Parikin kertaa jo peräkkäin. Mongolian jatkaessa tietään se on kuin muutaman vuoden takainen Taiwan joka ehkä turhan pitkään pitkitti paluutaan MM-ohjelman pariin voittamalla Aasian Haasteturnauksen jo vähän turhankin ylivoimaisella tavalla vuoden toisensa perään vuosina 2013-2016. Siten paluu MM-ohjelmaan voisi olla paras ratkaisu. Olympiakarsintakokeilu voisi myös käydä kompromissiksi.)

Intia (Tämän maan osalta se on juuri ennen koronaa ja korona-ajan luomalla tauolla harkinnut vakavasti osallistumista MM-ohjelman pariin. Mikäli se ei osallistu niin sillä kuitenkin on osallistumisoikeus Jääkiekon Aasian Haasteturnaukseen. Pitkälti viime vuosien MM-ohjelmainnokkuus on ollut kiinni sen kolmen vuoden takaisesta juhlavuodesta ja siitä lähtien seuranneesta melko positiivisestakin kehityksestä. Tosin tietenkin matka on vielä pitkä senkin osalta. Paljon riippuu siitä, että miten Aasian Haasteturnausta jatketaan koronan jälkeen. Olympiakarsintakokeilu voisi myös käydä kompromissiksi.)

Kolumbia (Vähemmän yllättäen Jääkiekon Kehittyvien Maiden Turnauksen voitto historiallisella tavalla käytännössä on avannut tälle maalle välittömät keskustelut MM-ohjelmaan tulosta kuten myös maan kiekkoliiton merkittävästä lisärahoituksestakin. Tietenkin ihan ensi vuodeksi hieman vieläkin pelätään sitä, että kaikki ei vain ehdi toteutua niin äkkiä. Lisäksi tietenkin kysymysmerkki on siinäkin, että onko maa vieläkään todella valmis MM-ohjelman pariin? Varmaankin yli-innokkuuden ja mahdollisen itsenolaamisen vaaran vähentämiseksi Kolumbian ehdottomasti kannattaisi vielä pelata ja voittaa LATAM Cup pääturnauksineen toistamiseen. Mikäli niin kävisi niin sitten voisikin tulla lopullisen ehdottomasti mukaan MM-ohjelmaan. Muutoin Olympiakarsintakokeilu voisi myös käydä kompromissiksi.)

Egypti (Tällä hetkellä maa käy neuvotteluja yhdessä Kenian kanssa. Ne koskevat lopullisia jäsen-neuvotteluja liittymisestä viimeinkin virallisemmin IIHF:n pariin kuten myös siitä, että se haluaa jättää hakemuksen yhteisenä Kenian kanssa myös MM-ohjelmahaun epäonnistuessa edes selkeästi Talviolympiakarsintoihin vuodeksi 2026 koskien tämän hetken Torino-Cortina d' Ampezzon Talviolympialaisten tilannetta. Lisäksi se on kansainvälinen erikoisvieras syksyn LATAM Cupin pääturnaukseen.)

Kenia (Tällä hetkellä maa käy neuvotteluja yhdessä Egyptin kanssa. Ne koskevat lopullisia jäsen-neuvotteluja liittymisestä viimeinkin virallisemmin IIHF:n pariin kuten myös siitä, että se haluaa jättää hakemuksen yhteisenä Egyptin kanssa myös MM-ohjelmahaun epäonnistuessa edes selkeästi Talviolympiakarsintoihin vuodeksi 2026 koskien tämän hetken Torino-Cortina d' Ampezzon Talviolympialaisten tilannetta. Lisäksi se on kansainvälinen erikoisvieras syksyn LATAM Cupin pääturnaukseen. Kenian muista jääkiekollisista asioista puhuen sillekin jossakin vaiheessa tulee enemmän juttua tuonne muiden maajoukkueiden puolelle. Etenkin kun maan urheiluministeriö myönsi lisävaroja jääkiekonkin puolelle ja kaiken kaikkiaan yhteistyö muualle paitsi Venäjän suuntaan näyttäisi onnistuvan kehitystyön osalta jääkiekkoon.)

Tulijoita olisikin sitten pieneksi virraksi asti nyt ensi vuodeksi tai lähivuosille näin esimerkiksi Jamaikaa ja Brasiliaa myöten.

Algeriaa tietenkään myöskin unohtamatta.

MM-kisojen alemmat divisioonat täten voivat ylikuumentua tai sitten uusia sarjatasoja tulisi tulille eli jopa 5. Divisioona tai 6. Divisioona eivät ole täysiä mahdottomuuksia, mutta toki melko epätodennäköisiä sellaisenaan etenkin nyt ihan heti.

Ja etenkin kun ihan kaikki maat eivät niin taida päästä tulemaan.
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Oli vähän hassut B-sarjan kisat tänä vuonna kun 2 joukkuetta nostettiin jo kabinetissa ja sitten vielä 2 siihen päälle. Todella halvat nousut kun ei tarvitse voittaa edes "Italiaa", minkä pitäisi olla ehdoton minimi jos aikoo A-sarjaan. Mielenkiintoista nähdä mihin Venäjä ja Belarussia työnnetään jatkossa jos heidät otetaan joskus mukaan. Pääsarjassa on nyt paljon hissitasoisia pikkujoukkueita ja B-sarjassa on taas kokoelma heikohkoja ryhmiä jotka kuuluisivat suurelta osin C-sarjaan.

Katsoin livetuloksista kokoonpanoja ja silmään pisti se, että Slovenia oli jalkeilla erittäin ukkoutuneella ryhmällä. Melkein kaikki 3 ensimmäisen ketjun pelaajista ja molemmat veskarit olivat syntyneet 80-luvulla. Ensi vuoden kisat menee toki tuolla samalla ryhmällä, mutta jännä nähdä miten kova seinä heille tulee vastaan 3-5 vuoden päästä kun tuo joukkue on jo auttamatta liian vanha. Ylempänä puhuttiin perinteisistä A-sarjan maista, niin vähän samanlainen tilanne on Norjalla ja Ranskalla. Heillä oli kovat ikäluokat jotka ovat nyt lopettaneet/lopettamassa, eikä uusia pelaajia meinaa nousta esiin. Jos joku paikkansa vakiinnuttanut A-sarjan maa ajautuu lähitulevaisuudessa hissijengiksi, niin sanoisin se olevan Norja tai Ranska, kun heillä on vaikeuksia säilyä B-sarjassa junnutasoilla jne.

Junnuista puheenollen U18-divareissa pisti silmään se, että Itävalta oli helvetin lähellä pudota D-sarjaan omissa kisoissaan. Jumbofinaalin voitto Puolasta säilytti heidän paikkansa kolmannella sarjatasolla. Itävallalla on toki kovia yksittäisiä lupauksia, joista pari varataan tänäkin vuonna NHLään, mutta kokonaisuus ei "oikein vakuuta", jos he saavat isosti turpaan Ukrainalta, Slovenialta ja Unkarilta, jotka ovat kuitenkin saman verran perässä B-sarjan maita tyyliin Norja, Tanska ja Kazakstan. Noiden tuloksien pohjalta Itävallalla on vielä pitkä matka jos aikovat pois hissistä aikuisissa, vaikka ne pari yksilöä saivatkin heidät jopa pääsarjaan U20-tasolla..
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Ilmeisesti ensi kevään 1A-kisoja havittelevat molemmat putoajat ainakin eli Italian Brunico ja Brittien (P-Irlannin) Belfast.

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös