Digiboksit

  • 475 189
  • 2 151

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Minkähän takia Topfield aina välillä erittäin veemäisesti poksahtelee ja päästelee muitakin varsin kimakoita räsähdyksiä ja pinkeitä paukkuja. Varsinkin jotakin piinaavaa kauhuleffaa katsoessa meinaa singahtaa lusikallinen säikähdyskakkaa punttiin, kun ilman mitään ennakkovaroitusta kämpässä kuuluu hermoja raastava pinkeä B I N G tai P O K S !
 
ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Eipä ole Paitselon mainitsemia ääniä kuulunut, mutta sen sijaan tallentaessa pitää aikamoista hurinaa ja "jurnuttavaa" ääntä kuuluu myös.
 
Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itsellä Toppura pitää ääntä aluksi käynnistettäessä, mutta sitten hiljenee. Monesti alkuäänet on riittävästi vaimolle, jotta siirrytään analogiseen.

Itsellä ohjelmalistojen saaminen ja ajastaminen guiden kautta vie kohtuullisen pitkäön ajan. Yleensä ohjelmaluettelossa näkyy meneillään oleva ja seuraava ohjelma ja kauemmaksi meneviä ohjelmia saa odotella melkoisen tovin. Onko muilla samanlaisia ongelmia. Jonnekin lähtiessä yrittäessä laittaa ohjelmaa nauhoitukseen "pikaisesti" tuo parhaimmillaan kymmenen minuutin odottelu nyppii toden teolla. onko muilla vastaavia ongelmia. Itsellä käytössä OPOY kaapelissa boxi.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itsellä ohjelmalistojen saaminen ja ajastaminen guiden kautta vie kohtuullisen pitkäön ajan.

Yleensä on melko välttämätöntä että kysymystä esittäessään kertoo mistä koneesta, softaversiosta ja liittymästä puhuu. Sinulla on siis kaapeli-Topfield, mutta mikä malli, mikä softa sisällä (Topfieldin oma vai jokin TAP) ja mahdollisesti sen versionro?

Jos kyse on Toppyn omasta EPG:stä niin muistaakseni sillä saattoi kestää pahimmillaan minuutin ennenkuin lista täyttyi kyseisen muxin osalta. Toisen muxin ohjelmia ei myöskään aina näkynyt ollenkaan. Eli nähdäkseen maikkarin tai nelosen ohjelmalistat piti siirtyä pois Ylen muxista.

Itsellä on Jagsin EPG (2.7) ja sillä listaus räpsähtää kyllä aika pikaisesti. Tuota pystyy vielä osaava näperöimään, että kone hakee listat aamulla ennen heräämistä talteen ja ovat sitten kaikilta kanavilta tallella kun aamutv:n katselu alkaa.
 
Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos kyse on Toppyn omasta EPG:stä niin muistaakseni sillä saattoi kestää pahimmillaan minuutin ennenkuin lista täyttyi kyseisen muxin osalta. Toisen muxin ohjelmia ei myöskään aina näkynyt ollenkaan. Eli nähdäkseen maikkarin tai nelosen ohjelmalistat piti siirtyä pois Ylen muxista.

Toppyn oma softa on ja tämän vuoden versiota. Ulkoa en muista. Kiietokset tuosta muxi vihjeestä. Ei tullut itse ajateltua.
 
Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minulle väitettiin, että näistä kovalevyllisistä digiboxeista ei yleensä ole mahdollista tallentaa suoraan tietokoneen avulla DVD:lle. Onko todella näin?
 
Minulle väitettiin, että näistä kovalevyllisistä digiboxeista ei yleensä ole mahdollista tallentaa suoraan tietokoneen avulla DVD:lle. Onko todella näin?
Ainakin joissain tapauksissa on käsittääkseni niin, että se boksin tiedostomuoto on jonninmoista muokkausta vaativa ennen kuin DVD:nä toimii. Eli vaikka sen suoraan levylle tallentaisi, ei se toimisi.
 
majuho

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Puolisen vuotta on kaapelitaloudesta löytynyt Humax, ja tyytyväinen olen ollut. Varsinkin ohjelmapäivityksen jälkeen jolloin EPG nopeutui huomattavasti ja kovalevykin lakkasi pyörimästä valmiustilassa..
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
kovalevyllisistä digiboxeista ei yleensä ole mahdollista tallentaa suoraan tietokoneen avulla DVD:lle.

Pitää paikkansa, että heittämällä polttaminen ei onnistu, vaan tietokoneelle siirretty tiedosto pitää ensin muuntaa. Muunto ei kuitenkaan ole mikään iso homma, joten aika kivuttomasti tuo tapahtuu. Ja "tavallisen" katsojan kannalta digitaalinen tallennus ei ole edes tarpeellinen, vaan analoginen siirto + poltto (boksi kytketään scrtilla polttavaan dvd-soittimeen) riittää aivan hyvin (silmä ei huomaa telkkarissa eroa).
 
Eli analooginen siis onnistuu scartilla, mutta kun esim. kannettavassa tietokoneessani ei ole scart-liitintä, niin miten toimitaan? Onko olemassa jotain välipalikoita?

Minusta tuntuu, että päädyn kuitenkin esim. Sonyn tarjoamaaan digiboxin ja DVD:n yhdistelmään, jolloin tällaiset kikkailut ovat tarpeettomia.
 
En tiedä onko kummempia välipalikoita moiseen, käsittääkseni tuossa tarkoitettiin vain ihan konkreettista DVD-tallenninta, ei tietokoneessa olevaa. Digivirittimellinen DVD-tallennin on kyllä kätevä peli, ja sillä tuo poltto levyllekin onnistuu kuulemma varsin vaivattomasti.
 
bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Puolisen vuotta on kaapelitaloudesta löytynyt Humax, ja tyytyväinen olen ollut. Varsinkin ohjelmapäivityksen jälkeen jolloin EPG nopeutui huomattavasti ja kovalevykin lakkasi pyörimästä valmiustilassa..

Puolisen vuotta sitten talodestani löytyi sama vehje. Huonoksi totesin. Pahin vika oli salauksen purku, joka ei toiminut, vaan aiheutti kuvan jäämisen välillä paikalleen. Ja tämä siis maksukanavilla. Katso siinä sitten lätkää/fudista kuvan nykiessä. Maahantuoja sanoi päivityksen hoitavan laitteessa olevan virheen. Lisänä oli juuri mainitsemasi älytön kovalevyn jatkuva pyöriminen, joka aiheuttaa "mukavaa" ääntä olohuoneessa. EPG ei tosiaan toiminut juuri lainkaan. Vekotin lähti takaisin kauppaan.

Onko tämä päivitys tuonut jollekin parannuksen salauksen purkuun? Vai onko nykiviä Humaxeja vielä liikenteessä? Vehje vaikutti toiminnoiltaan selkeältä. Welhossa ollaan.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
On joskus aiemminkin tullut kirjoitettua tähän ketjuun. En omista vieläkään tikipoksia, enkä aio sellaista hankkia vielä pitkään aikaan vaikka anaalilookiset lähetykset loppuu n. 1 kk kuluttua. Taloudessani näkyy kaapeli joten käsittääkseni en poksia tarvitse kuin vasta ensi vuonna....
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Puolisen vuotta sitten talodestani löytyi sama vehje. Huonoksi totesin. Pahin vika oli salauksen purku, joka ei toiminut, vaan aiheutti kuvan jäämisen välillä paikalleen. Ja tämä siis maksukanavilla. Katso siinä sitten lätkää/fudista kuvan nykiessä. Maahantuoja sanoi päivityksen hoitavan laitteessa olevan virheen. Lisänä oli juuri mainitsemasi älytön kovalevyn jatkuva pyöriminen, joka aiheuttaa "mukavaa" ääntä olohuoneessa. EPG ei tosiaan toiminut juuri lainkaan. Vekotin lähti takaisin kauppaan.

Onko tämä päivitys tuonut jollekin parannuksen salauksen purkuun? Vai onko nykiviä Humaxeja vielä liikenteessä? Vehje vaikutti toiminnoiltaan selkeältä. Welhossa ollaan.

Luultavasti yksilöllinen juttu, jos nyt puhutaan mallista 9200C. Sillä itse en ole pätkimistä maksukanavilla huomannut. Katselen paljon Canal+ kanavia ja maxia. Maxilla pari kertaa näkynyt kanava salattu, mutta vain maxilla, eli luultavasti joku valtuutus häiriö. Tuokin poistunut aina n. kymmenen sekunnin odotuksella. Tekstitv:tä käytän TV:n omaa kun se on parempi ja tässä toimii signaalin läpisyöttö.

Itsellä käytössä vielä SmartWi kortin jakaja, ja silti pelittää.

Taloudessa käytössä myös Toppy 5100 HDMI ja sekin toiminut moitteetta.

Humax on hieman vaimoystävällisempi. Käyttöliittymä on äärimmäisen simppeli ja kaukosäädin valovuoden Toppya tyylikkäämpi ja simppelimpi.

Mitään kännykkäongelmia ihmeellisempää ei ole ollut. Eli mitään, mikä ei poistuisi virtajohtoa tuulettamalla. Tämän toimepiteen olen joutunut tekemään kahdesti puolessa vuodessa. Onneksi Humaxissa on päävirta keinukytkin helposti käsillä.
 
Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Ehdin jo luulemaan että meikäläisellä tekisi tiukkaa hankkia digiboksi mutta paikallisen sanomalehden mukaanhan kaapelitalouksissa jatkuu lähetykset helmikuulle. Luulin että se oli taloyhtiöden asia, mutta näköjään kaapeliyhtiö hoitaa sen.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ehdin jo luulemaan että meikäläisellä tekisi tiukkaa hankkia digiboksi mutta paikallisen sanomalehden mukaanhan kaapelitalouksissa jatkuu lähetykset helmikuulle. Luulin että se oli taloyhtiöden asia, mutta näköjään kaapeliyhtiö hoitaa sen.

Pidättele hevosia vielä. Muistetaan että LVM:n päätös oli ehdollinen: analoogisuutta voi jatkaa JOS alle 85% kaapelikotitalouksista on hankkinut digiboksin.

http://www.mintc.fi/scripts/cgiip.e...70&menuid=88&channelitemid=15756&channelid=54

Laskentapäivää en tosin tiedä. Tokkopa sitä ihan viimeiseen päivään uskalletaan jättää, jos luku sittenkin ylittyisi. Eikä tosin ole varmaa tietoa lasketaanko tuo luku niistä kaapelitalouksita joissa on tv-lupa, vai kaikista. Luulenpa että ensin mainittu, joka on loogisempi, ja sen luvut ovat luonnollisesti koko ajan olleet korkeampia kaikkien kotitalouksien lukuihin verrattuina.
 
Seagull

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Otsikon kysymykseen suora vastaus. En omista. Oikeastaan olen harkinnut kokonaan televisiosta luopumista, kun digiaika koittaa, mutta tuskinpa sentään onnistuu. Taitaisi tulla urheilua ikävä.

Jos/kun boxin ostan, olen ajatellut hieman parempaa versiota. Tai siis sellaista tuplavirittimellistä ja kovalevyllistä. Pari vuotta sitten moista harkitsin, ja silloin ainakin olivat kohtuu tyyriitäkin. Lieneekö nykyään vakiovarusteita moiset? Valehtelematta en ole kahteen vuoteen ajatusta digiboxille uhrannut.

En ole tätä ketjua lukenut. Täytyypä kahlata lävitse, jos vaikka itselle sopivaa infoa digiboxeista löytäisin.
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Muutama viikko sitten uutisoitiin, miten kauppojen varastoissa makaa huikeat määrät digiboxeja.

http://www.iltalehti.fi/digi/200706266275373_du.shtml

Ilmeisesti tämän päiväisen uutisen tarkoitus on vain saada ihmiset kauppoihin.

Siis eihän nämä uutiset toisiaan kumoa millään tavalla. Tässä vanhemmassa uutisessa kerrotaan että varastossa on paljon tavaraa kesäkuussa, mutta alea ei tarvitse tehdä näiden tuotteiden osalta koska ostointo lisääntyy heinäkuussa.

Heinäkuussa alankehitys on huidellut kaksinumeroisissa prosenteissa, mutta erittäin hiljaisten touko/kesäkuun takia monet menivät perumaan heinä/elokuun ennakkotilauksia. Sitten kauppa räjähtää käsiin, tavara loppuu, ei oo. (Siis tietenkin suosituimpien mallien osalta)

Tätä tilannetta ovat odottaneet nämä turkin salorat ja finluxit, katsotaan vaan niin nyt ne löytävät tiensä kauppoihin kun muita merkkejä ei saa. Ei ne valmistajatkaan niitä seisota varmuuden vuoksi varastoissaan.
 
AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
digibox rikki

Itsellä on toisena boxina tuollainen x-satin cdtv410 eli sama kuin finluxin 410. Nyt siinä on vika, kun ei tule enää virta päälle. Tietääkö kukaan voisko tossa olla vain joku pieni vika jonka voisi itse korjata? Aukasin sen jo kerran ja en ainakaan mitään sulaketta löytänyt. En huomannut myöskään mitään näkyviä vaurioita. Takuuta ei ole ollut enää pitkään aikaan. Ois kuitenkin kiva saada toi kuntoon kun kaapeliin boxit maksaa vielä sen satasen.
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Itsellä on toisena boxina tuollainen x-satin cdtv410 eli sama kuin finluxin 410. Nyt siinä on vika, kun ei tule enää virta päälle. Tietääkö kukaan voisko tossa olla vain joku pieni vika jonka voisi itse korjata? Aukasin sen jo kerran ja en ainakaan mitään sulaketta löytänyt. En huomannut myöskään mitään näkyviä vaurioita. Takuuta ei ole ollut enää pitkään aikaan. Ois kuitenkin kiva saada toi kuntoon kun kaapeliin boxit maksaa vielä sen satasen.

Virtalähde sökö, ei kannata korjautaa.

Monet boxit on yhtä herkkiä virtapiikeille, kuin adsl modeemit. Eli ukkosella kannattaa ottaa piuhat irti. Voi se siis olla rikkoontunut vanhuuttaankin.

Itsellä menossa kolmas boxi. Kaikki perus zapperit kestäneet n. 3 vuotta.

Itse olen päättänyt käyttää halpis malleja, joten hyväksyn kohtaloni. Nyt tosiaan on noita tallentavia käytössä, saa nähdä miten kauan ne kestää.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Monet boxit on yhtä herkkiä virtapiikeille, kuin adsl modeemit. Eli ukkosella kannattaa ottaa piuhat irti.

Totta, ja erittäin tärkeä asia. Jokaiselle jota olen ollut auttamassa boksiasioissa, olen suositellut samalla jännitesuojan hankkimista. Eihän se suoria taloon kohdistuvia iskuja tietenkään estä, mutta osa jännitepiikeistä jää kyllä mötikkään ja näin boksi + telkkari suojeltuvat. Kovilla ukkosilla edelleenkin sähköjohto ja antennipiuha irti.
Mitä vetoa niin parin vuoden sisällä vakuutuslaitokset pistävät jäihin av-laitteiden korvaamisen sähköiskujen takia, ilman erillismaksua.
 
Eilen tuli suoritettua ensimmäinen nauhoitus digikanavalta vhs:lle. Pari vuotta vanhan digiboxin ohjekirjaan ei oltu jaksettu laittaa kytkentäohjeita muulle, kuin analogiselta kanavalta nauhoittamiselle. Nyt piti siis kytkeä boxin ainoasta scart-liitännästä johto jakajaan, josta scartit sitten sekä tv:seen, että videonauhuriin. Tällaista on vanhojen vehkeiden säätäminen, Sulevi olisi ylpeä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös