Mainos

Digiboksit

  • 482 399
  • 2 145

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Yläpesä kirjoitti:
Tavoitteena on täysin verkotettu koti, jossa laitteet ovat kaikki yhteyksissä keskusjärjestelmään (building operating system), jonka kautta asunto puolestaan on yhteydessä ulkomaailmaan. Niinpä jatkossa laitteet päivittelevät itse itseään, ilmoittavat vioistaan joko asukkaalle tai sovitulle huoltomiehelle, joka mahdollisesti etänä hoitelee ongelmakohdat. Näin siis paperilla ja seminaareissa ainakin.
Bingo! Papereilla ja seminaareissa. Muistan lapsuudestani, kuinka televison "Vuonna 2000" -ohjelmassa kerrottiin liikkuvista jalkakäytävistä ja lentävistä autoista. Eipä ole näkynyt.

Jos tähän verkottumiseen päästetään samat miehet asialle, jotka ovat sitä tähän asti puljanneet, näen mielessäni kodin, jossa mikään ei toimi. Automaattinen jääkaappi tilaa kaupasta itsekseen bulgarianjogurttia litrakaupalla, valot pamahtavat päälle ja kahvinkeitin pukkaa espressoa kolmelta aamuyöllä, digiboksi päättää äänittää lätkän MM-finaalin sijaan kovalevyn täyteen pikkukakkosta. Kaiken huipuksi järjestelmän tiltatessa, pitää kämpästä ottaa "virrat", koko perhe pihalle pakkaseen ja käynnistetään sitten koti uudestaan. Ei kiitos.

Kännyköiden ja tietokoneiden yleistyttyä, ihmisten sietokyky erilaisia vikoja kohtaan on omituisesti kasvanut. Se, että puhelimesta ei NMT-aikana aina kuulunut kuin kohinaa, nieltiin mukisematta ja nykyään tietokoneissa on sama juttu. Mitään tavaraa ei saa suoraan kaupan hyllyltä, vaan se pitää tilata. Kun tavara tulee, se ei välttämättä toimi ensimmäisellä yrittämällä eikä ehkä toisellakaan.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Bast kirjoitti:

My advice to you: älä osta. Virheetöntä ja täydellistä tuotetta ei ole eikä tule. Kyse on vain toleransseista. Kuten edelläkin todettiin, laatu maksaa. Yleensä laatu korreloi hinnan kanssa. Enkä puhu pelkästään viihde-elektroniikasta.
 
Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Leon kirjoitti:

Kyllä virheettömiä ja täydellisiä tuotteita on maailma väärällään. Kyse on puhtaasti suunnittelijoiden ja valmistajien etiikasta kontra ahneudesta. Ei varmasti ole mahdotonta valmistaa esimerkiksi virheettömästi toimivaa digiboksia. Ja virheettömyydellä tarkoitan sitä, että uusi tuote tekee sen, minkä luvataan ilman käyttäjän kohtuuttomia ponnisteluja ja korjauspäivityksiä ym.

Jos ostat auton, se pääsääntöisesti toimii uutena ostettaessa ja kyseessä on monimutkaisuudessa taatusti digiboksille vertoja vetävä tuote. Jos ei toimi, kyseessä on selkeästi vika eikä ominaisuus niinkuin digibokseissa. Auton tuotekehittely nykyisenlaiseksi tosin on kestänyt himpun verran kauemmin kuin digiboksin, joka piti saada sen perkeleellisellä kiireellä kaikkien ostettavaksi, mutta kyllä kautta aikain tuotteet ovat uutena toimineet niin kuin luvataan.

Ongelma on todellakin suunnittelussa.
 
Lyhyt gallup uuden auton omistajista (itseni mukaanlukien) kertoo, että täysin vikavapaa auto on harvinaisuus. Aina löytyy jotain pientä. Yleensä paljon. Joskus suurempaakin, kuten itselläni. Molemmissa televisioissani on selväsi silmin havaittavia kuvavirheitä, jotka ovat olleet riesana alusta lähtien. Uudempaa ei edes huoltomiehen käynti kyennyt korjaamaan kokonaan. Lähes jokaisessa omistamassani vaatekappaleessa on joku sauma jossain kohtaa vinossa. Lista on loputon. Uskosi kulutushyödyketeollisuuden toimitusvarmuuteen ja laaduntarkkailuun kaipaisi hiukan päivitystä. Uskallan väittää 99,99% varmuudella, että mikä tahansa kaupallinen tuote, missä on tietokonekoodi jossain roolissa, sisältää bugeja. Eli kyse on todellakin vain toleransseista. Ja tuotekohtaisissa eroissa.

Jos täydelliseksi toiminnaksi riittää se, että auto käynnistyy ja kulkee, ollaan samassa tilanteessa digiboksien kanssa. Kyllähän niistä kuva ulos tulee, eli ne toimivat. Muuten saa takuukorjauksen tai uuden tuotteen tilalle. Mutta entäs sitten, kun tuleekin pakkanen ja auto ei käynnisty? Tai liukasta, jolloin auto on mahdoton pitää tiellä? Onko vika olosuhteissa, käyttäjässä, suunnittelussa vai markkinoinnissa?

Tämä vuodatukseni ei muuten sitten tarkoita sitä, että hyväksyisin noin heikon laadun ostamissani tuotteissa, kun otetaan mukaan ne "kympin laitteet" kerrottuine vikoineen.
 
Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Leon kirjoitti:
Uskallan väittää 99,99% varmuudella, että mikä tahansa kaupallinen tuote, missä on tietokonekoodi jossain roolissa, sisältää bugeja. Eli kyse on todellakin vain toleransseista. Ja tuotekohtaisissa eroissa.
Ah-HAA. I rest my case. Tätä juuri tarkoitan. Tietokone pettää aina.
Muuten vastauksesi oli siinä rajoilla, ettei se mennyt saivarteluksi, mutta löytyihän sieltä se villakoiran ydin.

Mutta onko todella niin, ettei tietokonekoodia voi niinkin olosuhteille vähän alttiina olevaa laitetta kuin digiboksia varten suunnitella toimintavarmaksi? Tietokoneeseen verrattuna digiboksilla on aika paljon vähemmän toimintoja. Eikö kyse lopultakin ole a) huonosta suunnittelusta ja b) liian vähäisestä testauksesta?

Taitaa olla haihattelua odottaa parannusta tilanteeseen, sillä kilpailu kovenee ja hyödykkeiden "prime time" lyhenee koko ajan. Kamat pitää saada markkinoille heti. "Rahat pois ja rappuun" -etiikka alkaa olla yleinen käytäntö vähän alalla kuin alalla.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Leon puhuu asiaa toleransseista. Lisäksi on syytä oppia jo tässä vaiheessa evoluutiota se, että kehittyneen tekniikan kohdalla on jo siirrytty pois "valmis tuote" -ajattelusta. Jo hyvän aikaa tuotteet on vapautettu markkinoille sellaisina, että niitä kuuluukin päivittää jatkuvasti (verkoitse/over the air/huollossa) ja tuote "valmistuu" pikkuhiljaa. On siirrytty jatkuvan suunnittelun aikakauteen, missä kuluttajien asema on muuntunut ulkopuolisesta kohteesta yhteistoiminnalliseksi "beta/theta/delta jne-testaajien" armeijaksi.
 
Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Kansalaisboksin ostoa miettiville

Itsekin kävin viime viikolla hakemassa Verkkokaupasta kaapelimallin laitteen. Tämä tulee makuuhuoneeseen telkkarin perään, ihan perusboksiksi.

Käyttöönotossa pientä ongelmaa. Ei löytänyt makuuhuoneessa kanavia, signaali muka nolla. Olkkarin puolella pistin kanavat sisään ja jo lähti toimimaan. (makkariin menee pitkä antennikaapeli, mutta tuskin on syy.)

Toiminut hyvin reilun viikon ja eilen sitten lähti kenkkuilemaan. Katselin Canal Sport2:lta jääkiekkoa ja yhtäkkiä telkkarin ruutu siniseksi. Digiboksissa ei minkäänlaista valoa. Pimeä siis. Otin töpselin irti ja pistin takaisin. Virrat palautuivat, hain kanavat uudestaan. Katselin taas alle 10 minuuttia ja pimeä.
WTF? Virta tulee parin jatkojohdon päästä, joten vedin suoraan seinään ja annoin olla siinä hetken. Sitten taas vaihto alkuperäiseen paikkaan ja toimi loppuillan. Todella omituista.

Lastentauteja tuntuu olevan laitteessa jonkinverran. Laite kuumenee aika lailla. Teksti-tv on kyllä surkea yhden sivun muistilla.

Muuten laite on hyvä, oikeasti. Itse olen pitänyt sen helppokäyttöisyydestä ja onhan se edullinenkin. Perusboksi sellaista haluaville, kun ei tarvitse tallentaa mitään. Korttipaikka on kyllä hyvä juttu. Voi katsella Canalia ja olla tietokoneen ääressä samaan aikaan, kun rouva valloittaa kuitenkin olkkarin sohvan.

Kunhan noista pikku bugeista päästään eroon, niin tuo on mainio laite kaikille edullista boksia etsivälle.
 
stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
B1 kirjoitti:
(makkariin menee pitkä antennikaapeli, mutta tuskin on syy.)
Tämä ilmeisesti on se syy miksei löytynyt kanavia, digiboksit ovat selvästi herkempiä huonolle signaalille kun analogi-TV.
 
stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
acidjazz kirjoitti:
Kaapeliverkossa olevat saavat tämän viikonlopun ajan nauttia useista maksukanavista (mm. canal+, viasat, tv1000 jne) ilmaiseksi.

www.kaapelitelevisio.fi
Kiitos infosta, tuli tässä ketjussa jo muutama viesti taaksepäin.

Eikö jumalauta jotkut jaksa katsoa edes vuorokautta taaksepäin jos samasta asiasta on jo kirjoitettu?
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Näistäkin asioista on voitu keskustella, mutta ei ainakaan tämän päivän viesteissä enkä jaksa nyt 29 sivua selata läpi.

1) Miksi kaapeliverkkoon tehdyt digiboksit ovat antennibokseja kalliimpia? Eikös lähes kaikki kerrostaloasunnot ole kaapeliverkossa ja paljon omakotitalojakin, joten ei kai tämä vähäisemmästä menekistä johdu?

2) Tarvitsisin ihan perusboksin, kovalevyihin ei ole varaa enkä kortinlukijaakaan pakolla tarvitse. Tuota B1:n mainitsemaa kansalaisboksia olen harkinnut (siinäkin antenniversio halvempi), vaikka toki sisältääkin kortinlukijapaikan. Onko kaapeliverkkoon vielä halvempaa ja varmasti toimivaa boksia?

3) Miten käy VHS:n digiaikana? Pystyykö VHS-nauhuria liittää enää boksiin vai onko aika heittää laite roskiin? Voi toki olla tyhmä kysymys, mutta itsellä ei ole tästä tietoa.
 
Shelter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Raúl kirjoitti:

Ainakin oman boxini on kytketty videoihin ihan scart-liittimellä. Ja boxissa on oma scart-liitin videoita varten. Tosin boxi on jo vanha, oliskohan se jonkun 4-5 vuotta tuossa jo ollut, mutta eiköhän noissa nykyisissäkin tuo onnistu.
 
Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Raúl kirjoitti:
3) Miten käy VHS:n digiaikana? Pystyykö VHS-nauhuria liittää enää boksiin vai onko aika heittää laite roskiin? Voi toki olla tyhmä kysymys, mutta itsellä ei ole tästä tietoa.

Khteen ensimmäiseen en osaa vastata, joten poistin ne lainauksesta, mutta tähän kolmanteen minulla on tietoa.

Digiboxi muuttaa digitaalisen signaalin analogiseen muotoon, eli samanlaiseen, kuin nyt tuleva signaali on itsessäänkin. Näin ollen kaikki entiset laitteet toimivat digiboxin perässä niin kuin ennen ilman mitään lisälaitteita. Tästä tietenkin herää kysymys, että miksi tällaiseen järjestelmään on sitten olenkaan siirrytty. Syynä on se, että analogisella järjestelmällä ei olisi pystytty lisäämaan kanavia, koska vapana olevia taajuuksia on niin vähän. Kuten nyt on nähty, niin tv:stä tulee jo vaikka kuinka paljon uusia kanavia.

Itse asun alueella, missä ei ole mahdollisuutta liittyä kaapeliverkkoon ja hankin digiBoxin jo kolme vuotta sitten. Aivan perus boxi ja pelannut kuin junan vessa. Kuvan laatu on parantunut entisestä aivan hurjasti.
 
spertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Raúl kirjoitti:
Näistäkin asioista on voitu keskustella, mutta ei ainakaan tämän päivän viesteissä enkä jaksa nyt 29 sivua selata läpi.

1) Miksi kaapeliverkkoon tehdyt digiboksit ovat antennibokseja kalliimpia? Eikös lähes kaikki kerrostaloasunnot ole kaapeliverkossa ja paljon omakotitalojakin, joten ei kai tämä vähäisemmästä menekistä johdu?

Noita kaapelitalouksia on tosiaankin niin paljon vähemmän, että ne ovat hieman kalliimpia, eikä valikoimakaan niin hurja ole. Ylen käyttämä dvb-t tekstityskin karsii jokusen valmistajan kuitenkin suomen markkinoilta, joten sekin vähentää valikoimaa.
Raúl kirjoitti:
2) Tarvitsisin ihan perusboksin, kovalevyihin ei ole varaa enkä kortinlukijaakaan pakolla tarvitse. Tuota B1:n mainitsemaa kansalaisboksia olen harkinnut (siinäkin antenniversio halvempi), vaikka toki sisältääkin kortinlukijapaikan. Onko kaapeliverkkoon vielä halvempaa ja varmasti toimivaa boksia?
Kaapeliverkkoon ei tuon halvempaa boksia ole markkinoilla. Tai jos on, niin en ole törmännyt. Itselläni on kaapelissa nyt Medionin karvalakkimalli, ja tuo on toiminut ihan hyvin. Oikeastaan ainut mikä tuossa tökkii on surkea teksti tv. Kansalaisboksissa ei tosin teksti tv:tä ole ilmeisesti ollenkaan.
Jos nyt olisin boksia ostamassa, niin todennäköisesti ostaisin Topfieldin perusmallin ( 119€ ). Mutta kyllä tuo kansalaisboksi asiansa varmaankin ajaa.

Raúl kirjoitti:
3) Miten käy VHS:n digiaikana? Pystyykö VHS-nauhuria liittää enää boksiin vai onko aika heittää laite roskiin? Voi toki olla tyhmä kysymys, mutta itsellä ei ole tästä tietoa.
Niinkuin muut ovat jo sanoneet, niin onnistuuhan tuo.

Jos sinulla on vähänkin uudempi tietokone, niin yksi vaihtoehto on usb-porttiin kytkettävä digitv tikku. Siinä olisi sitten se tallentava boksi. Noita ei tosin taida olla kaapeliin, mutta omalla antennillaan toimivat yleensä hyvin. Tosin riippuu aika paljon paikasta.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
spertti kirjoitti:

Kaapelille on tulossa kohtapuoliin digipalikka, jonka voi lykätä koneeseen kiinni. Hinta pyörii jossain 150 tienoilla ja siinä on conax-paikka. Ja koneelle voi tiputella suoraan kamaa. Itselläni oli antenniverkkoon tuollainen tikku, helppo käyttää ja kanavat näkyivät hyvin, jos antennin sai kohdilleen.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
spertti kirjoitti:
Noita kaapelitalouksia on tosiaankin niin paljon vähemmän, että ne ovat hieman kalliimpia,

Vähemmän kuin mitä? Kaapelitalouksia on yli puolet Suomen tv-kotitalouksista, siis yli miljoona taloutta. Haravaihmiset ovat vähemmistö.Kaapelin suosio vaihtelee maasta toiseen, mutta esimerkiksi Italiassa sen osuus on huikea (Espanjassa puolestaan lähes nolla). Ostavaa kansaa on siis aivan riittävästi massamarkkinoita varten.
 
spertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yläpesä kirjoitti:
Vähemmän kuin mitä? Kaapelitalouksia on yli puolet Suomen tv-kotitalouksista, siis yli miljoona taloutta. Haravaihmiset ovat vähemmistö.Kaapelin suosio vaihtelee maasta toiseen, mutta esimerkiksi Italiassa sen osuus on huikea (Espanjassa puolestaan lähes nolla). Ostavaa kansaa on siis aivan riittävästi massamarkkinoita varten.

Ok. Tuota en tiennyt, vaan perustin arvioni omiin kokemuksiin. Meillä pääkaupunkiseudulla ainakin noita antennibokseja myydään moninkertaisesti kaapelibokseihin nähden. Tosin osasyy on varmaankin kaapelin hyvässä kuvanlaadussa jo ilman boksia.
 
stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Kaapeliboksien softa on kalliimpi kehittää verrattuna T-boksin. Johtuu siitä että softa pitää toimia joka kaapeliverkossa Suomessa ja verkoissa on toiminnallisia vivahde-eroja. Tämä tarkoittaa sitä että esimerkikis Welhon verkossa mainiosti toimiva boksi saattaa oireilla Vaasan läänin puhelimen verkossa.

Digitan signaali taas on sama ympäri Suomea, siis jos boksi toimii Hesassa niin se toimii myös Oulussa.

Kaapeliverkkoon ei myöskään löydy bokseja ilman korttipaikkaa ja siksi ihan "perus-perus-49€ -boksit" puuttuvat markkinoilta.

Nämä ovat päällimäiset syyt siihen että C-boksi on vähän kalliimpi.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Onneksi olen varsin vaatimaton suhteessani teknikkaan. Hoisin eilen digiboksiongelmani siten, että iskin vanhan antenniverkoon käyvän usb-palikan koneeseen kiinni ja ostin alle neljällä kympillä fiksun pöytäantennin (tai lautaselta tuo enemmän näyttää). Kanavat näkyvät oikein hyvin, kun sisutuksellisesti löytyi ensin sopiva paikka antennille ja rahaakin säätyi yli satanen. Conax-paikasta jouduin toki luopumaan. Kirkaspintanäyttö suo hyvän kuvanlaadun, joten mikäs tässä. Jollekin tämä ratkaisu olisi kai korkeintaan hyvä vitsi, mutta mulle riittää.
 
ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Nyt muuten löytyi se TopFieldin huono puoli. Tekstitv on suorastaan käisttämättömän onneton. Vuoden kelaa uusia sivuja - alasivuja en ainakaan minä osannut selata.

PIkkujuttu sinällään, mutta harmittava.
 
Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
ipa rules kirjoitti:

Tuo on kyllä totta, mutta eiköhän teksti-tv ala olla pian jo menneisyyden media. Urheilutulokset ovat melkeinpä ainoa asia, mitä itse tulee teksti-tv:stä haettua, kun ei aina jaksa ottaa muutamaa askelta tietokoneelle ja katsoa netistä.
 
Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
J-Ko kirjoitti:
Heh. Lyhyt ja ytimekäs vastaus otsikon esittämään kysymykseen.

Tänään oli muuten mielenkiintoinen juttu Hesarissa siitä, pitäisikö YLE:n siirtyä keräämään lupamaksujaan maksu-tv-periaatteella. Yhtenä vaihtoehtona ehdotettiin, mikäli oikein ymmärsin, maksullista katselukorttia, jolla YLE:n kanavat sitten näkyisivät. Silloin ei lupamaksujen maksamattomuus olisi enää ongelma. Jos ei maksa, ei näy kanaviakaan. Toisaalta se avaisi myös uudet mahdollisuudet olla maksamatta. Nythän sellaista vaihtoehtoa ei ole, että katsoisit vain mainosrahoitteisia kanavia. Jos on mahdollista katsoa YLE:ä, pitää maksaa vaikka ei katsoisikaan. Tämä YLE:n digiboksihössötys saattaakin kääntyä itseään vastaan. Henkilökohtaisesti olen kyllä budjettirahoituksen kannalla.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Bast kirjoitti:
Yhtenä vaihtoehtona ehdotettiin, mikäli oikein ymmärsin, maksullista katselukorttia, jolla YLE:n kanavat sitten näkyisivät. Silloin ei lupamaksujen maksamattomuus olisi enää ongelma. Jos ei maksa, ei näy kanaviakaan.

...

Henkilökohtaisesti olen kyllä budjettirahoituksen kannalla.

Olen aika varma, että maksukorttilinjalle siirrytään ennen pitkää yhteiskuntarauhaa jäytävien vapaamatkustajien takia. Tuskin on mahdotonta järjestää kaikki valtakunnassa myytävät maksukortit sellaisiksi, että niissä on YLE mukana.

Jos budjettirahoitukseen siirrytään, täytyy pitää tarkka huoli siitä, että kansalaisten ja organisaatioiden harteille siirretään oikeassa suhteessa tuo veron korotus (yrityksissä ja julkisen sektorin organisaatioissa on suuret määrät vastaanottimia joiden lupia ei pidä sälyttää veronmaksajien niskaan).
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Yleisradio on yleisradio, koko kansalle tarjottava palvelu, ei mikään maksu-tv. Ja olen vahvasti eri mieltä teksti-tv:n syvimmästä olemuksesta. Laajakaistan levinneisyydestä huolimatta uutisnälkää tyydytetään ensimmäisenä YLE:n kautta. Itse olen ainakin teksti-tv:n suurkuluttaja.

Mistä pääsenkin aasinsillalla takaisin otsikkoon. Toppyn teksti-tv:ssä en ole huomannut muuta erityistä hitautta. Tosin käytän telkkarin omaa kakea selailuun. Muistipaikat tosin eivät AV-kanavalla ole ohjelmoitavissa. Toisessa boksissani (Humax) on erikseen mahdollisuus teksti-tv:n ohisyöttöön, jolloin muistipaikatkin ovat käytettävissä. Ellen ihan väärin muista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös