No niin, nyt on runkosarja saatu päätökseen ja loppulämmittelyssä hoidettiin Chicago maalein 4-1. Viimeisen ottelun kokoonpanoiksi ilmoitettiin aiemmin ihan muuta, mitä ne sitten loppujenlopuksi oli.
Hasek ei huilannut, Chelioksen ei pitänyt huilata, mutta huilasi, myös Rafalski ja Drake huilasivat terveinä. Jonathan Ericsson oli nostettu ylös hakemaan vielä yksi peli tuntumaa, hänestä todennäköisesti tässä rakkentaan varamiesten varamiestä pleijareita varten. Mikäs siinä, kolossi on varmasti haasteeseen valmis.
Hyökkäyksen kaksi ekaa ketjua oli ilmeisesti pleijarimuodossaan, mutta 3-4 ketjut olivat aivan sillisalaattia. Dats-Zeta-Homer pelasivat yhdessä, samoin Flippula-Franzén-Cleary. Kolmosessa pelasivat Hudler-Helm-McCarty ja nelosessa Abdelkader-Hartigan-Downey. Monet kritisoivat ennen peliä, että miksi ei Babcock anna Abdelkaderille mahdollisuutta, mutta Draken peluuttaminen harjoituksissa hänen tilallaan oli ilmeisesti vain hämäystä.
Hyvä että näitä nuorukaisia ajetaan jo sapluunaan sisään. Rahan pankkiin laittamista tulevaisuutta varten. Ja eihän sitä koskaan tiedä, mitä pleijareissa tapahtuu (loukkaantumissuma).
Nicklaas Lidström pelasi todennäköisesti uransa pienimmän minuuttimääränsä (16 minsaa) ja iski kaksi maalia. Lämäreillä. Pitäisiköhän tästä päätellä jotain, olisiko Lidas jopa tehokkaampi, jos häntä ei rasitettaisi puolustushommissa niin paljoa? En tiedä, parempi kai että mies pysyy hommissaan ja estää enemmän niitä vastustajia tekemästä maaleja.
Lidströmin pistesaldoksi tältä hänen vähiten otteluita sisältäneeltä (76) NHL-kaudelta (-95 lockouttia lukuuottamatta) tuli siis 10+60=70. NHL:n pistepörsissä Lidas sijoittui sijalle 39. joten keskimäärin jokaisesta joukueesta löytyi reilu yksi häntä enemmän tehopinnoja tekevä pelaaja.
Normaalisti Dats ja Zeta pelaavat sen reilut 20 minuuttia, mutta nyt heidätkin päästettiin noin 15 minuutin peliajalla. Tuli ihan harjoituspelit mieleen noista peluutusten määrästä. Kunhan nyt pelailtiin.
Kokoonpano:
Datsjuk - Zetterberg - Holmström
Filppula - Franzén - Cleary
Hudler - Helm - McCarty
Abdelkader - Hartigan - Downey
Lidström - Meech
Kronwall - Lilja
Lebda - Ericsson
Hasek
(Osgood)
Vaikka se runkosarjan voitto ei merkitsekään yhtään mitään, niin olihan se taas hieno osoitus organisaatiomme vahvuudesta. 115 pistettä pykälän viime kaudesta vahvistuneessa Keskisessä divisioonassa. Edellisen kerran kun joku muu joukkue Detroitia lukuun ottamatta on yli 115 pistettä kerännyt, oli Colorado kaudella 2000-01. Ensi kaudella divisioonan sisäinen kilpailu vaan kiristyy, erityisesti Chicagon ja miksei St. Louisinkin ansiosta.
Red Wingsin vahvuutta tällä kaudella kuvasti erityisesti se, että divisioonan ulkopuolisia joukkueita vastaan pärjättiin selvästi aiempia vuosia vahvemmin, mitä divarin sisällä olevia joukkueita vastaan. Se lupaa hemmetin hyvää jatkoa ajatellen (kunhan nyt ei Nashvillen kanssa kävisi kylmät). Jos joku vielä tulee jauhamaan vanhaa mantraa, että Wings voitti runkosarjan helpon divarinsa takia, niin kaveri on totaalisesti kassalla eikä edes halua ymmärtää asioita oikein.
Eikä President's Trophy ollut ainoa, joka tässä voitettiin. Molareille meni William M. Jennings Trophy, joka jaetaan vähiten maaleja päästäneelle joukkueen maalivahdeille, joilla on vähintään 25 ottelua pelattuna. Osgood väänsi kauden aikana 43 ottelua ja Hasek 40, joten aika tasan hommat meni. Vaikka palkinto meneekin molareille, niin oikeastihan se on vain osoitus loistavasta joukkueen puolustuspelaamisesta. Siinä ovat kokonaisuutena osallisena niin hyökit, pakit kuin maalivahditkin.
And se defence voittaa niitä championshipsejä.
