Tässähän olisi Wingseillä hyvä tilaisuus ajaa Conklin sisään finaaleita varten;) Olisi herkullista katsoa miten Pingviinit (Ellei Ward sitten jatka päällään seisomista edelleen?) taistelevat vanhaa maalivahtiaan vastaan.
Runkosarjassahan juuri Conklin oli muuten se voittava maalivahti Chicagoa vastaan. Osgood ei tosin pelannut kuin yhden pelin ja hävisi sen. Noissa runkosarjan kohtaamisissa pitää muistaa se, että kaksi ensimmäistä peliä meni Detroitille arvoilla. Jos arpavoitot otetaan pois (kuten ne playoffeissa onneksi otetaan), sarja meni tasan 2-2. Mielenkiintoisen tasaista tuossa mielessä.
Mielenkiintoista seurata sarjassa edelleen noita Blackhawksin osin tuntemattomia (ilmeisesti, kun tätäkin ketjua on lukenut) telaketjumiehiä. Joukkueella on kokonaisuutena ihan kaamean kokoinen tuo osasto; Byfuglien 191cm/110kg, Eager 191/102, Brouwer 191/100, Ladd 188/91 ja joukon "katkarapuna" trashtalkaaja Burish 185/87.
Eikä tuo Chicagon telaketju-osaston toimivuus omassa hommassa rajoitu vain pelkkään kokoon, vaan pelaajat ovat myös ahkeria ja hyviä taklaajia, liikkuvat hienosti ja pelaavat hyvin energisesti. Tällä hetkellä NHL:n playoffien taklaustilastossa onkin peräti neljä Chicagon hyökkääjää ensimmäisten 20 joukossa hyökkääjien listalla. Noiden hyökkääjien lisäksi erinomainen nuori puolustaja Seabrook oli runkosarjassa NHL:n puolustajien taklaustilaston kakkonen ja nyt playoffeissa hänellä on ylivoimainen johto Läntisen konferenssin pakkien taklauksissa, joten kyllä sitä taklausvoimaa löytyy myös paljon pelaavien pakkien joukosta.
Taklausten lisäksi tuo Chicagon osasto osaa myös pelata. Esimerkiksi Byfuglien oli erinomainen sarjassa Vancouveria vastaan - mielestäni hyvin lähellä sarjan MVP:n titteliä. Hän pelasi kolmessa pelissä päälle 18 minuuttia, teki sarjassa tehot 2+1, iski kuudessa pelissä 32 taklausta ja oli koko ajan Luongon riesana peittämällä näkökenttää 110 kilon massallaan tai tökkimällä Canucks-vahtia.
Ladd oli sen sijaan sarjan neljännen pelin ratkaiseva pelaaja. Hän pelasi koko sarjan ilkeästi ja kovaa taklaamalla. Hän viihtyi myös erityisen hyvin Luongon riesana. Brouwerin puolesta puhuu puolestaan mm. Canucks-sarjan noin 30 taklauksen lisäksi se, että hän oli yhden pelin kakkostähti, vaikka ei tehnyt pisteitä ja antoi viidennessä pelissä ratkaisevan taklauksen Chicagon sarjan kannalta huipputärkeään tasoitusmaaliin. Noiden lisäksi Eager ja Burish tekevät joka ilta vastustajan kannalta ärsyttävän hyvää työtä Chicagon eteen.
Nyt tuo osasto tulee jyskäämään Detroitin pakkien päälle, ja saa nähdä miten Wingsin kokeneet puolustajat tuon hoitavat. Vancouverin puolustajien liikenopeuden puute näkyi sarjassa pahiten siinä, että oikeastaan Edleria lukuun ottamatta pakit eivät saaneet kiekkoa omista jaloilla ylös (jaloilla siksi, koska Hawks osaa tukkia erinomaisen hyvin myös syöttölinjat), vaan joutuivat tuon Chicagon telaketjuosaston jyräämäksi omassa päässä. Noista seurasi liian usein painejaksoja omaan päähän ja myös maaleja.
Monella tapaa mielenkiintoinen sarja edessä. Kuten jo Canucks-sarjan jälkeen kirjoitin, olen täysillä Chicagon puolella niin kauan kun tätä kautta kestää. Erittäin hienoa nähdä joukkue pitkästä aikaa näin pitkällä ja kun se on pelannut kahdella ensimmäisellä kierroksella vielä juuri sellaista kiekkoa, mitä haluan nähdä (muutamaa tyhmyyttä lukuun ottamatta tietenkin), niin mikäs sen parempaa.
