Dallas Stars 2019–2020

  • 276 471
  • 988

M10

Jäsen
Jotenkin tuntuu siltä, että oli se syy mikä tahansa Montyn pois-kenkimiseen, ei siitä syystä olisi voinut saada kenkää vielä 10-15 vuotta sitten. Elämme herkkiä aikoja eritoten sosiaalisessa mediassa. Tai sitten Monty on pannut Nillin tytärtä ja Hicksin poikaa jossain huumebileissä bora boralla.

Huvittaa kun eilen katselin youtubesta videoita tsekkilegenda Vladimir Ruzickasta. Törmäsin pätkään Ottawa Senatorsin ajoilta ysärin alusta kun Ruzicka oli penkitetty. Silloinen päävalmentaja Rick Bowness selitti medialle että taso ei vaan Vladimirilla riitä.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Onhan tässä edelleen aika tyhjä ja paska olo tuosta Montyn erottamisesta, eikä vähiten siksi että Nill ei suostunut yhtään raottamaan syitä siihen. Pierre LeBrun sanoi Overdrive-podcastissa, että yksikään hänen haastattelemansa Stars-organisaatioon kuuluva henkilö ei suostu sanomaan mitään eli gag order on ilmeisesti aika tiukka. Pelaajillekaan ei ole kerrottu syytä. Bob McKenzie taas spekuloi, että salailun syy ei olisi niinkään Montyn suojeleminen, vaan kolmannen eli loukatun osapuolen tai osapuolten. Spekulointia toki tuokin.

Jos kyse ei kerran ole mistään laittomuudesta, voidaan kotiväkivalta, huumeet, rattijuoppous ja seksuaalinen häirintä rastia yli. Ei koske kuulemma ketään Starsin entistä tai nykyistä pelaajaa tai Starsin henkilöstöä ylipäätään. Jos kyse olisi alkoholismista, kuten eräs suomalainen suurisuu Twitterissä spekuloi, voisi kuvitella että Montya ohjattaisiin hoitoon ja siirrettäisiin määräajaksi sivuun, kun ei yleensä ole NHL:ssä tyylinä heittää vaan kaveria ongelmineen susille. Ei kai tässä voi kuin odottaa, että jos Monty jossain vaiheessa haluaa itse kertoa, mitä tapahtui. Riippuen toki siitä, mitä se on, ulostulo + julkinen anteeksipyyntö lienee ainoa tapa, millä voisi kuvitellakaan, että tulisi palkatuksi tänä aikana takaisin NHL-valmentajaksi.
 

Veemel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi U20
On tuolla Amerikassakin jonkinlainen yksityisyyden suoja. Dallasin organisaatio ei varmasti tiedota mitään virallista potkujen syytä, ellei Montgomery itse ensin tule julkisuuteen, ja silloinkaan Dallasin ei kannata virallisesti tiedottaa asiasta mitään.

Ja kyllä tuo kännissä työpaikalle saapuminen voi riittää. Silloin ohjataan (yleensä) hoitoon, tosin päävalmentaja voidaan ehkä katsoa sen verran vastuulliseksi ja edustavaksi työksi, että potkut voidaan antaa suoriltaan. Ja hoitoonohjaukseen ei ole pakko suostua.

Luultavasti mikään seuraavasta ei pidä paikkaansa:

Nill:
"Hei, Montgomery, olet kännissä! Mene kotiin ja mene hoitoon, sinulla on ongelma"
Monty: "Älä nillitä, -ttu mulla mitään ongelmaa ole, ja tää on mun työpaikka, lähe sä kotiis!"
Nill: "Kotiin ja hoitoon tai tulee kenkää."
Monty: "Mäen lähe mihinkään! Hiton nillittäjä, mähän teen mitä huvittaa."
Nill: "Vartijat, ohjaatteko herra Montgomeryn kotiin lepäämään, hän voi hieman huonosti."
Monty: "En mä mitään huonosti voi, mähän jään tänne!"

Seuraavana päivänä

Nill: "Tuli sitten vähän töpättyä."
Monty: "Joo."
Nill: "Tässä ois potkut tai hoitoon ohjaus."
Monty: "Joo, otetaan potkut. Käyn sitten hoitamassa itteni, mutta ei se korkki kiinni pysy jos tässä jatkan."
Nill: "Sääli, tässä nää nyt sitten ois."
Monty: "Joo. Älä sitte kerro pojille, kerron itse paremmalla ajalla."
Nill: "Selvä, pidä ittes miehenä."
Monty: "Joo. Lykkyä teille."
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Viimeksi muokattu:

M10

Jäsen
Jotenkin ei tuota vieläkään käsitä, että Monty on poissa - niin täydellinen shokkitila vieläkin koko hommasta. Kuinkakohan paljon Montgomerya vituttaa tällä hetkellä? Kuitenkin niin tuore koutsi NHL-tasolla ja näytti siltä, että pitkä upea ura edesspäin. Nyt sitten pudottiin erittäin korkealta kanveesiin ja nolla, peräti miinustilanteeseen.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Klingoni oli perhesyistä sivussa, mutta Fedun hoiti tonttinsa kunnialla. Stars pelasi muutenkin vahvan eka erän ja vain Subban piti Vegasia mukana. Toka erän alussa VGK tuli aivan eri otteella ja ehdin jo miettiä, että miten hienoa peliä Bish pelaa, kunnes kiekko oli selän takana Big Benin pyöriessä yhden miehen karusellissa (Razorismi). No, ei yksi takaisku mitään tarkoita, vaan ennen erän päätöstä lipsahti toinenkin ja etukulmasta. Vihaan etukulmalipsahduksia. Onneksi ei varsinaisella enempää mennyt, vaikka paikkoja olisikin ollut. Jatkoaika on aikamoista lottoa ja tällä kertaa oli Paciorettyn vuoro pistää Bish jäihin läpiajosta ja kiekko tyhjiin.

Vaikka hetken nuo maalit harmittivatkin, ei se muuta sitä tosiasiaa, että Stars-vahdit antavat lähes poikkeuksetta joka ilta joukkueelle mahdollisuuden voittaa. 7/8 pistettä neljästä kotimatsista on hyvä suoritus, kun miettii mitä joukkueen ympärillä on taas tapahtunut
 

Duffeldof

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS
Monty oli viimeiseen asti täysin normaalisti valmentajan hommissa eikä jälkikäteenkään katsottuna haastatteluista yms. erotu mitään poikkeavaa. Tämä viittaisi siihen, että hänelle asia on tullut yllättyksenä tai hän ei ole osannut arvioida tilannetta kovin vakavaksi.

Oisko sitten kännipäissään töppäillyt jotain, Nill saanut tiedon viikonlopun aikana, organisaatio salassa tutkinut asiaa ja hoitanut itse erottamisen nopealla prosessilla.
 

Pedretti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Klingoni oli perhesyistä sivussa, mutta Fedun hoiti tonttinsa kunnialla. Stars pelasi muutenkin vahvan eka erän ja vain Subban piti Vegasia mukana. Toka erän alussa VGK tuli aivan eri otteella ja ehdin jo miettiä, että miten hienoa peliä Bish pelaa, kunnes kiekko oli selän takana Big Benin pyöriessä yhden miehen karusellissa (Razorismi). No, ei yksi takaisku mitään tarkoita, vaan ennen erän päätöstä lipsahti toinenkin ja etukulmasta. Vihaan etukulmalipsahduksia. Onneksi ei varsinaisella enempää mennyt, vaikka paikkoja olisikin ollut. Jatkoaika on aikamoista lottoa ja tällä kertaa oli Paciorettyn vuoro pistää Bish jäihin läpiajosta ja kiekko tyhjiin.

Vaikka hetken nuo maalit harmittivatkin, ei se muuta sitä tosiasiaa, että Stars-vahdit antavat lähes poikkeuksetta joka ilta joukkueelle mahdollisuuden voittaa. 7/8 pistettä neljästä kotimatsista on hyvä suoritus, kun miettii mitä joukkueen ympärillä on taas tapahtunut

Totuushan on se, että Bishopin pelatessa koko pelin tasollaan olisi pinnat jäänyt Dallasiin. Olivat varsinaisen hirveitä maaleja veskarin kannalta pari ekaa ja Paciorettyn voittomaalissakin Ben vietiin tosi helpohkosti kahville.

Tosissaan 7/8 kaiken tapahtuneen keskellä ei ole huono suoritus.
 

M10

Jäsen
Bishop otti kyllä myös aivan helvetin hyviä koppeja Vegasia vastaan joten en hänen piikkiinsä tuota tappiota laittaisi. Bishop on liigan top5 veska helposti.

Fedun on tehokas ja aika näyttävä kiekollisena, mutta tekee omissa vielä sellaisia virheitä joita muut ei tee. Esimerkiksi yhdestä sellaisesta lähti Karlssonin tasoitusmaali. Huono, liian kova rännikiekko johon Comeau ei millään voinut ehtiä ja siitä lähti koko tilanne. On Fedun silti erittäin kelpo seiskapakki. Paljon parempi kuin Honka.
 

Torsti56

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stars, Blue Jackets
Hyvä toinen erä Starsilta! Mukava oli nähdä viimein Oleksiakin onnistuminen myös maalin muodossa. Onhan noita nousuja ennenkin nähty ja Radulov ja Seguin pelasivat paikan hyvin. Myös Ellisin käsien levittely maalin jälkeen hymähdytti. Sama mies seisoi 30 sekuntia oman maalin takana kiekon kanssa joka pisti vähän vituttamaan.

Hintz sitten teki taas sen pakollisen yhden ja Comeau läpiajosta tolpan kautta alivoimalla, tällä kertaa ei lähtenyt syöttämään taaksepäin ja loppunumerot Cogliano omasta irtokiekosta.

Voisi sanoa että perus voitto.
 

Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
42 Stars
Hyvä toinen erä Starsilta! Mukava oli nähdä viimein Oleksiakin onnistuminen myös maalin muodossa. Onhan noita nousuja ennenkin nähty ja Radulov ja Seguin pelasivat paikan hyvin. Myös Ellisin käsien levittely maalin jälkeen hymähdytti. Sama mies seisoi 30 sekuntia oman maalin takana kiekon kanssa joka pisti vähän vituttamaan.

Hintz sitten teki taas sen pakollisen yhden ja Comeau läpiajosta tolpan kautta alivoimalla, tällä kertaa ei lähtenyt syöttämään taaksepäin ja loppunumerot Cogliano omasta irtokiekosta.

Voisi sanoa että perus voitto.
Komppaan samaa mitä Torsti56 näki, aivan kelpo peli.
Pitää sanoa että on Predators aivan järkyttävän heikko porukka, tai sitten on vain "huonoa aikaa". Rinnettä myöten heikkoa tekemistä, Stars vei välillä kuin pässejä narussa.

Radulov ja Seguin teki niin nätin pohjustuksen Oleksiakin maaliin(oikealle hepulle meni)...luistin kulkee, kaverit hakee paikkoija ja syötöt napsuu, vastustajalla keiloja kentällä. Ihmetytti kuinka onneton kotijoukkue oli.. ilman mitään Starsilta pois ottamatta.

Sama jutti Hintzin kohdalle, hyvä että onnistui. On vähän näkynyt turhautumista kun odotukset on itsellä ja suurella yleisöllä suht kovat. Kun tietää kuinka hyvä jäbä ollut Starsille, sarjan alusta pitäen niin monessa pelissä paras hyökkääjä. Se laittaa paineita. Ei kauaa se apina selässä ollut kuitenkaan, 6-peliä ilman...Ei enää.

Khubo oli hyvä vaikkei aivan hankalinta tulitusta tullut, torjuntoja hyvin. Mää on mää mutta kaveri vetää Bishopille aivan täysin vertoja, ehkäpä jopa vähän varmempi kaveri....ja se laittaa hykerryttään. Positiivista kaikki.
 
Viimeksi muokattu:

rpeez

Jäsen
Hintzin maalissa taas näkyi mikä erottaa hänet samantyyppisestä Gurianovista: Nopeat ja pehmeät kädet. Kyllä lähti laukaus nopeasti.

Ehkä sinivalkoiset lasit kun en laittaisi Rinteen piikkiin Predsien häviötä, Starsien maalipaikat oli tosi vaarallisia verrattuna Predsien vastaaviin vaikka Predator voitti reilusti laukaukset. Stars ei päästänyt Predatorsien hyökkääjiä hyville paikoille ollenkaan.
 

M10

Jäsen
Stars ei päästänyt Predatorsien hyökkääjiä hyville paikoille ollenkaan.

Tämä on se, mikä tekee Dallasista elittijengin ainakin puolustuksen osalta. Todella vahva joukkue ilman kiekkoa, tasakentin ja alivoimalla.

Olipahan vakuuttava voitto olosuhteet huomioon ottaen. Montyn jälkeinen aikakauden saldo: 3 ottelua, 5 pistettä ja 4 maalia omiin. Josko se sittenkin siitä?

Tuosta Starsin ylivoimapelistä olen erittäin huolissani. Ilman hyvää yv:tä on turha haikailla menestystä.
 

AJTSS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS
Kyllähän Stars vakuuttavan vieraspelin pelasi, mun mielestä siitä ei pääse mihinkään.

Ei kai negatiivista tarvitse hakea, jos siihen ei ole syytä. :D Pois lukien yv on kyllä ihan paskaa.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Niin kauan kuin tasaviisikoin tulosta syntyy, ei tarvinne huolestua, mutta onhan toi yv aika mielikuvituksetonta. Jonkun aikaa pidetään kiekkoa laidassa ja sitten kiekko viivaan ja ripuliranne maalille, yleensä puolustajan syndeihin. Toinen variaatio on se, että kiekko annetaan väärässä laidassa pelaavalle Seguinille, joka pistää 10/10 silmät kiinni ja lämmy moken rintalogoon. Kiekko ei liiku tarpeeksi nopeasti ja vastustaja saa miehittää keskustan aivan rauhassa. #91 nyt ainakin vasempaan laitaan Ovien tontille, niin olisi edes pelote one-timerista.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Samanlaista räpeltämistä tuo Dallasin YV on ollut jo monta kautta.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Olipas ansaittu voitto! Voi lollers! Luulin, että Stars oli ekassa erässä purjeessa, kun TB vei laukaukset 17-8, mutta pahempaa olikin luvassa, kun toka erä meni 14-5 ja kolmas 16-4 Tampalle. Sinnikkyydellä ja Khudobinin pelastuksilla pisteet Dallasiin.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Bowness kaivaa nyt omaa hautaansa. Hintzin peliaika on pudonnut 18->14 min sen jälkeen, kun Monty heivattiin ulos. Kuka seuraavaksi puolittaiseen koirankoppiin, Miro?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Benn
Bowness kaivaa nyt omaa hautaansa. Hintzin peliaika on pudonnut 18->14 min sen jälkeen, kun Monty heivattiin ulos. Kuka seuraavaksi puolittaiseen koirankoppiin, Miro?

Viime yönä Hintz pelasi vain 9:10 eli selkeästi vähiten koko jengistä. On kyllä ollut paluun jälkeen vähän nihkeää Hintzillä muutenkin, ainakin tehojen puolesta.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Monty pyrki mielestäni peluuttamaan Starsia 4 tasaisen ketjun joukkueena ja tasaisella peliajalla, ja vain toisinaan laittoi Radsin, Bennin ja Seguinin kimppaan. Bownessilla tuntuu olevan tuo ykkösnyrkki kiinteä, samoin FCC-ketju. Janmark-Hintz-Pavelski oli viime yönä kolmikkona ja ei ole kauheasti odotuksia tuon kentän suhteen, kun Pavelski ei saa mistään sisään ja Janmark nyt on vaan oma tehoton itsensä. Alkukaudesta Gurianov ja Hintz oli hyvä, nopea kaksikko, jota välillä Rads tai Perry täydensi.
 

Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
42 Stars
Oli peli Panthersia vastaan, ei ollut hyvä peli Panthersia vastaan. No matsi alkoi nolla-nollasta.

Eka erä oli tasaista vääntöä, Gurianov teki maalin Perryn ripareista. Perry yritti itse mutta ei onnistunut, kiekko jäi huippupaikkaa josta Guri veti sisään.

Toinen erä, sellasta. Hypätään eka 15min erästä pois. Panthers oli nostanut jalan kaasulta, Stars pääsi siitä jo peliin mukaan.

Seguin teki kauden ekan ylivoimamaalinsa, oli hieno sellainen. KARMEA TYKKI Lindellin syötöstä onetimerilla sisään, ei Bobrovsky ehtinyt kissaa sanoa kun verkko heilui.

Pitää sanoa että kun kirjoitin Tylerin pelaavan kanamunat kainalossa niin kyllä mies takoo hyvin pojoja...voi sanoa että tällä hetkellä (ja jo jonkin aikaa) pelaa samaan hyvään malliin kuin ennenkin. Erittäin positiivista ja sitä tarvitaan.

Muutenkin kun ketjuja rukattiin karsean mahalaskun johdosta, Seguin-Hintz-Pavelski laitettiin yhteen niin näytti hyvältä.
Hintzillä jalka kulkee mahtavasti, kiekon kiikuttaa heittämällä vastustajan päähän. Tosin tänään ainakin pari takalättyä vastustajan maalin takaa/edestä meni aivan perseelleen...ei ole silmiä takaraivossa että näkis ettei kukaan ehtinyt mukaan.
Nooh kyllä peli Roopella alkoi mukavasti rullaa kun Seguin tuli ketjuun.

Kolmannessa erässä kotijoukkue pelasi puolikaasulla ja Stars teki pari maalia, pääsivät vähän kaunisteleen tilastoja.

Kauniita maaleja:

Ensin Pavelsi ja Seguin pyörittivät nätisti Panthersin päädyssä kotijoukkueen töpeksittyä purkukiekon ..Tyler teki hienon maalin hanskanpuolelle onetimerillla. Siinä mallia miten Seguinilla on takataskussa, taitoa ja synnynnäistä maalitekijän kiimaa.

Kapteeni! laittoin vielä kotijoukkueen repun soimaan ja todella hienolla kuviolla pistikin.
Stars tuli kolmen rintamassa omasta päästä helpon näköisesti(Panthersin jäbät löysäilivät), Perry laidasta kiekon kanssa--> hyvä syöttö Heiskaselle joka jatkoi suoraa---> Benille. Jamie veti onetimerin sisään. Varsinkin Heiskasen vippi oli mahtava!!

Sellainen matsi.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: NIN

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mikäs ollut recordi Montyn poispotkimisen jälkeen?
 

Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
42 Stars
Florida oli selkeä ohipeli, joita tulee pitkän kauden aikana. next.
Joo varmaan muttei katsojalle. Viihdyttävä matsi kun maaleja tulee ja Panthersilla raataa Sasha, mikäs siinä, yksi viihdyttävimmistä peleistä mitä oon tällä kaudella kattonut.
Se oli hyvä että Panthers nosti jalan kaasulta niin peli kääntyi jonkinverran toisinpäin, sehän sopi. Bennin maali, next?

Ei maalilukemat kerro sitä että Stars olisi aivan paska ollut, kotijoukkue oli vain niin liekeissä. Olis moni muukin porukka saanut selkäänsä, ei sen puoleen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: M10
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös