Dallas Stars 2005-2006

  • 82 142
  • 375

TML

Jäsen
Morrow10 kirjoitti:
AARGH! En väittänyt missään vaiheessa että Boucher ei olisi fyysinen. Vai löydätkö jostain tuolta sellaista kohtaa? Tarkoitin että hän on monipuolinen; kiekollisesti hyvä, mutta myös fyysisesti.

Toinen AAARGH! En missään vaiheessa ole sanonut että Klemm olisi taitava puolustaja. Korjasin vain virheellistä väitettäsi että kyseessä olisi kiekollisesti epävarma puolustaja.

TTU mä Skoulasta mitään uutta Lidstörmiä odota. Taas olet ymmärtänyt ihan päin helvettiä. Esitin vain mielipiteeni, jonka mukaan kyseessä on ihan ok Nhl-tason puolustaja. Toivon että hän pelaisi hyvän kauden Dallasissa, jos on niin paska kun sinä tiedät hänen olevan, niin otetaan sieltä Robidas sitten tilalle, tai vaikkapa lupaava Shawn Belle.

Zubovin huonoudesta sulla nyt näyttää olevan niin vahva mielipide, että taitaa olla turha edes enää kinata siitä.


Ihan mielenkiinnosta kysyisin TML sinulta, mille joukkueille tulee ensi kaudella (rosterin ja tilastojen perusteella) huomattavasti vähemmän kiekon menetyksiä puolustuspäässä?

Eipäs nyt tulistuta siellä. En pidä Zubovia huonona pakkina. Parempaa keskikastia mielestäni selkeästi.

Skoula on minunkin mielestäni OK puolustaja. Mutta kysehän on siitä että pidän tätä Stars puolustusta kiekollisesti heikkona. Kyllä Skoula saa ollakkin OK pakki, muttei se sitä tarkoita että hän ei menettäisi kiekkoja.

Argghh!! Tarkoitinpa vain että Boucherin ei fyysisenä tarvitsekkaan olla taitava. Niinkuin ei olekaan.

Paremmat ja Kiekollisesti paremmat puolustukset löytyvät muun muassa seuraavilta joukkueilta:

Buffalo
Calgary
Carolina
Colorado
Detroit
Ottawa
Vancouver

Nämä vain muutamia mainitakseni, mutta parempia kiekollisia puolustuksia löytyy vieläkin enemmän.
 

M10

Jäsen
Olet sä TML melkoinen tietäjä. Ei jaksa enää, mä lähen pelaan fudista. Saa nähdä tuleeko paljon pallon menetyksiä!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Stu Barnes, ykkösketjun mies?

Ihmettelen tätä kaavailua missä Modanon ja Lehtisen kanssa pelaisi Barnes jolla on kohtuuttoman huonot tehot vaikka peliaikaa on tullut aika reilusti.
Mielummin näkisin Morrown tai Guerinin ykkösessä, koska barnes on aika kevyttä kauraa, tosin kiekollisesti näppärä ja nopea jaloistaan, valitettavan tehoton vaikka on viettänyt aikaa huippukentissä vaihdellen laitoja ja välillä sentterinä.

Menisikö tämä paremmin?
muistaakseni näin on pelattu aikaisemmin ja tulos on ollut ihan kelvollista.

Lehtinen-Modano-Guerin
Morrow-Arnott-Barnes

Zubovista
Olen sitä mieltä että Zubov on kiekollisesti NHL:n top 10 miehiä, nimenomaan jo mainittu kiekon ylöstuonti on aivan samaa luokkaa kuin niedermayerillä ja lidströmillä.
Ylivoimalla helvetin hyvä laukoja ja pelin levittäjä.
Jotkut kiekonmenetykset ei merkkaa paljon mitään, esim. Niinimaa on tunnettu hazardipakki joka kuitenkin on tunnettu kiekollisesta osaamisestaan.
Pieni mies mutta ottaa kiekkoja ihan kivasti pois ja katkoo syöttöjä.
Veikkaisin että Zubovilla on myös kiekon menetyksien lisäksi eniten perille menneitä syöttöjä dallasin pakistossa.
Jos ei kokeile ei voi onnistua.

Ja sanottiinhan se, ei hirveästi väliä jos toisessa päässä soi samalla tavalla.

Sydoria ei olisi kannattanut kyllä myydä minnekään, siinä oli kiekollinen osaaminen ja fyysinen puoli kunnossa. Boucherista ei ole kyllä miehen korvaajaksi.

Skoula on sitten helvetin hyvä, samoilla minuuttimäärillä mitä muut pakit avseissa pelaa olisi varmaan tulostakin enemmän.
Avseissa tosin oli aika kova kilpailu peliajasta.

Laittaisin kyllä Skoulan Boucherin edelle kiekollisena pelaajana.

En muuten väittäisi edes hirveässä kännissä että Flamesin pakisto on kovempi kiekollisena kuin Starssin.

Hamrlik-Regehr
Warrener-Lydman
Leopold-Montandor
ja Ference

Hamrlik on ainoa mikä näistä on etupäässä ylöspäin pelaava pakki, Regehr ja Lyde snadisti kahteen suuntaan edes mainittavia.
Warrener osaa laukoa, siinäpä se.
 

M10

Jäsen
Hyvää analyysiä fat of the landilta.

Barnesin laitoin tuonne Modanon ja Jeren laitaan sitä ajatellen että mies syttyisi pelaamaan samalla tasolla kuin esim. Buffalon aikoinaan. Stu on saanut ihan hyvin peliaikaa viime kausilla, mutta lähes aina kolmos/nelos-ketjuissa. Lehtinen-Modano-Barnes ketju olisi erinomainen ketju asettaa aina vastustajan parhaita pelaajia, toisin sanoen ykköskenttää vastaan. Samalla kun joka jätkältä puolustuspään pelaaminen olisi mallikasta, voisi hyökkäyspäässäkin taphtua ihan mitä vaan. Barnesin liittyminen tuohon ketjuun mahdollistaisi Lehtisellekin hieman enemmän hyökkäävämpää roolia.

Lehtinen-Modano-Guerin kenttä on paperilla lähes täydellinen, mutta käytännössä Modanon ja Guerinin yhteistyö ei ole koskaan ollut sillä tasolla kun voisi kuvitella. Parivaljakosta ei ole vaan väkisin yrittämälläkään saatu tehoja irti. Henkimaailman juttuja... Kuten fat of the land tuossa laittoikin, Barnes-Arnott-Morrow toimi hienosti toissa kaudella ja tehoja syntyikin aina kun miehet boksiin yhtä aikaa laitettiin. Siinäkin oli muuten osoitus Barnesin kyvyistä pelata kahdessa ensimmäisessä ketjussa.

Ja sitten äsken mainittu Darryl Sydor. Siinä oli erittäin aliarvostettu puolustaja joka pystyi pelaamaan muitta mutkitta laitahyökkääjänäkin. Syd antoi illasta toiseen kaikkensa ja pudotti hanskansa aina kun pelikavereita kohdeltiin huonosti. Turpaanhan tuli melkein aina mutta sydän oli suurempi kuin Teksas. Silloin kun Detroit, Colorado ja Dallas hallitsivat Länttä, oli jokaisella joukkueella oma luottopelaajansa joka pystyi pelaamaan kaikkia tontteja milloin vain; Detroitilla Dandenault, Avsilla Messier ja Dallasilla Sydor.

Darrylin tapaisia pelaajia on todella vähän.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Niinpä. Ja siksipä hänen vaihtamisensa Teppo Winnipegiin tuntui ja tuntuu yhä niin hemmetin luupäiseltä toiminnalta. Mut toisaalta, kun Armyn toimintaa miettii, niin ei kovin ruusuista arvosanaa voi herra GM:lle antaa: Ensin Nieuwy ja ennen kaikkea Langenbrunner pois ja Arnott sekä Randy McKay tilalle. Sittemmin on jäänyt jatkopahvi Hatcherin kanssa tekemättä, menetetty Matvichuk, melkein menetetty Modano...pitäisi antaa kenkää koko urpolle.
 

M10

Jäsen
Justus kirjoitti:
Niinpä. Ja siksipä hänen vaihtamisensa Teppo Winnipegiin tuntui ja tuntuu yhä niin hemmetin luupäiseltä toiminnalta. Mut toisaalta, kun Armyn toimintaa miettii, niin ei kovin ruusuista arvosanaa voi herra GM:lle antaa: Ensin Nieuwy ja ennen kaikkea Langenbrunner pois ja Arnott sekä Randy McKay tilalle. Sittemmin on jäänyt jatkopahvi Hatcherin kanssa tekemättä, menetetty Matvichuk, melkein menetetty Modano...pitäisi antaa kenkää koko urpolle.

eimen.

90-luvulla Dallas eteni askel askeleelta kohti Stanley Cupia luotettavien runkopelaajien, kurinalaisen pelin ja muutaman uransa huipulla olevan supertähden avulla. 2000-luvulla Dallas loittonee askel askeleelta poispäin Stanly Cupista paskan draftaamisen ja hirveiden treidauksien/kauppojen takia.

V.Bure, Turgeon, Young... hyi helvetti!
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Morrow10 kirjoitti:
Edetään Skoulaan. Tämä mies ei pelaisi Nhl:ssä ellei olisi kiekollisena varma. Tiedän että lapsuksia tuli Coloradossa, mutta kelle nuorelle pakille ei uran alussa tulisi? Skoula on yksi niistä lukuisista Dallas-pelaajista jotka on varattu aikanaan ensimmäisellä kierroksella. Potentiaalia löytyy siis ihan varmasti.
.....
Klemm. Kaksinkertainen Stanley Cup-voittaja, joka oli molemmilla kerroilla Avsin tärkeä runkopelaaja pleijareissakin. Nimenomaan takuu varma puolustaja myös kiekollisena, vaikka kiekonmenetyksiä hänellekin on tullut varmasti urallaan.

Skoulan ongelmana on ettei hän ole kehittynyt hyvän rookievuoden jälkeen vaan taantunut. Liike on rajallinen eikä lainkaan fyysisyyttä, pelin taso vaihtelee ottelun sisällä kun hyvää suoritusta seuraa kaamea virhe. Taitoa ja potentiaalia on, mutta kaksi seuraa on jo menettänyt uskonsa Skoulaan. Stars-fanina en laskisi kovinkaan paljoa hänen varaansa.

Klemm on tarkasti käytettynä (n. 10- 15 min per ottelu) varmasti vieläkin hemmetin hyvä, mutta kysymysmerkki on miten ikääntyminen iskee. Toisia vuodet kohtelee armollisesti, toisilla loppuu paukut kertaheitolla. Oli Avs-aikoina aliarvostettu, koska pelasi niin huomaamatonta (= virheetöntä) peliä.

Zubovia arvostan todella paljon, aivan kuningas. Kiekon kanssa aivan uskomattomia suorituksia ja omien hyökkääjien pitää olla koko ajan hereillä kun Sergei veivaa, koska syöttö saattaa tulla lapaan koska tahansa aivan omituisesta tilanteesta.
 

TML

Jäsen
fat of the land kirjoitti:
En muuten väittäisi edes hirveässä kännissä että Flamesin pakisto on kovempi kiekollisena kuin Starssin.

Hamrlik-Regehr
Warrener-Lydman
Leopold-Montandor
ja Ference

Hamrlik on ainoa mikä näistä on etupäässä ylöspäin pelaava pakki, Regehr ja Lyde snadisti kahteen suuntaan edes mainittavia.
Warrener osaa laukoa, siinäpä se.

Ai että Leopoldilla ei ole käsiä?
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
TML kirjoitti:
Ai että Leopoldilla ei ole käsiä?

Kiakkoo on vaikea pelata ilman käsiä. Nöf nöf.

Kauheeta jankkaamista. Jokaisella on mielipiteensä ja suurella todennäköisyydellä Dallas Starsin ketjussa monen mielestä Starsilla on parempi puolustus kuin Calgary Flamesilla. Yllättävää?

Leopoldhan on ihan rivimies. Zubov taas on liigan parhaita hyökkääviä pakkeja, mutta eipä hän ole pahemmin tainnut jäätyä omassakaan päässä. Sergei varmasti kelpaisi Leafs-puolustukseen, vaikka TML:n mielestä onkin riski.
 

M10

Jäsen
Grainger kirjoitti:
Kauheeta jankkaamista. Jokaisella on mielipiteensä ja suurella todennäköisyydellä Dallas Starsin ketjussa monen mielestä Starsilla on parempi puolustus kuin Calgary Flamesilla. Yllättävää?

Pakko korjata sen verran että tässä ketjussa vain yksi on väittänyt että Dallasilla on parempi puolustus kuin Flamesilla. Tämäkin henkilö oli Rangers-fani.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Ulf Dahlenista näemmä Starsin Euroopan kykyjenetsijä. Toivottavasti draftaus paranee edes jonkin verran, vaikkei Kapanen (173), Jokinen (192) ja Miettinen (224) mitään huonoja draftauksia varausnumeroonsa nähden olekaan, muttei kuitenkaan verrattavissa Detroitin uskomattomiin myöhäisten kierrosten venäläisvarauksiin. Luultavasti ainakin ruotsalaispelaajia tullaan jatkossa varaamaan enemmän.

Eiköhän tuo Les Jackson jo neljässä vuodessa ole näyttänyt kykynsä scouttauspuolella. Aivan käsittämättömiä helmiä kyllä hakenut Dallasiin. Martin Vagner...voi kilin kellit!
 

TML

Jäsen
Grainger kirjoitti:
Kiakkoo on vaikea pelata ilman käsiä. Nöf nöf.

Kauheeta jankkaamista. Jokaisella on mielipiteensä ja suurella todennäköisyydellä Dallas Starsin ketjussa monen mielestä Starsilla on parempi puolustus kuin Calgary Flamesilla. Yllättävää?

Leopoldhan on ihan rivimies. Zubov taas on liigan parhaita hyökkääviä pakkeja, mutta eipä hän ole pahemmin tainnut jäätyä omassakaan päässä. Sergei varmasti kelpaisi Leafs-puolustukseen, vaikka TML:n mielestä onkin riski.

Tälläistä on siis olla väärinymmärretty.

Olen tämän sanonut ja sanon nyt vielä kerran (toivottavasti viimeisen kerran). Zubov on mielestäni änäri pakeissa roimasti yli keskikastin ja kernaasti ottaisin miehen Leafs-joukkueeseen. Sama myös Flameseihin. Kyse ei ole ollut siitä etteikö Sergei olisi hyvä pakki.

Ja Leopold rivimies. 26 playoff ottelua ykköskentän pakkiparissa on rivimiehen toimia vai? Leopoldista on kasvamassa taitavimpia pakkeja koko liigassa. Ja mies on pelannut myös 24vuotiaana World Cupissa USA:n paidassa. Rivimiehen touhujako??
 
Suosikkijoukkue
HIFK
TML kirjoitti:
Tälläistä on siis olla väärinymmärretty.

Olen tämän sanonut ja sanon nyt vielä kerran (toivottavasti viimeisen kerran). Zubov on mielestäni änäri pakeissa roimasti yli keskikastin ja kernaasti ottaisin miehen Leafs-joukkueeseen. Sama myös Flameseihin. Kyse ei ole ollut siitä etteikö Sergei olisi hyvä pakki.

Ja Leopold rivimies. 26 playoff ottelua ykköskentän pakkiparissa on rivimiehen toimia vai? Leopoldista on kasvamassa taitavimpia pakkeja koko liigassa. Ja mies on pelannut myös 24vuotiaana World Cupissa USA:n paidassa. Rivimiehen touhujako??
No hei Leopold pelasi ihan huikean viimekauden flamesissa, ei tässä väitetty että ei käsi ole, puhtaasti unohdin Leopoldin käsittelyn aiemmin.

Tässä:
USA:n pakkikalusto alkaa olla ikääntyvää ja Leopold on näitä ainoita kiekollisia nuoria kavereita USA:n joukkueessa, edelle menee kiekonkäsittelystä Rafalski ja Poti (kotiinpäin vetämättä).
Leopoldista en yhden huippukauden jälkeen voi sanoa muuta kuin "hieno viimekausi", katotaan talven mittaan jatkuuko hyvät otteet.
Flamesin ykkösketju oli viime NHL kaudella todella huikeassa vireessä ja sen takana olisi jopa Helenius tehnyt 30 pistettä, hyvin sielä pysyi mukana mutta et voi itsekkään väittää että mies on kannuksensa ansainnut.
KAsvamassa se on mutta on noita nähty aikaisemminkin, miehiä jotka pelaavat huippukauden ja sitten ollaankin yössä.
Enkä väitä että Leopoldille näin käy, vaan sanon että "katotaan nyt".
 

M10

Jäsen
DALLASISSA TAPAHTUU!!!

American Idol semi-finalisti Celena Rae on palkattu Dallasin viralliseksi kansallislaulun laulajaksi!

vaviskaa koko muu läntinen konferenssi!
 

TML

Jäsen
Morrow10 kirjoitti:
American Idol semi-finalisti Celena Rae on palkattu Dallasin viralliseksi kansallislaulun laulajaksi!

vaviskaa koko muu läntinen konferenssi!

Tampalla on Hulk Hoganin tyttö, että se taitaa viedä idän ykköstilan. ;)
 

M10

Jäsen
Ensimmäinen scrimmage on Dallasin osaltakin nyt takana. Yritin poimia mahdollisimman paljon paikallaolijoiden mielipiteitä tuolta netin ihmeellisestä maailmasta, ja tässä jotain hajahuomioita:

- Lehtinen ja Modano "lensivät" jäällä. Jere teki scrimmagen ensimmäisen maalin Modanon syötöstä

- 23 vuotias Ned Havern säväytti lähes jokaista katsojaa vauhdikkailla otteillaan. Allekirjoittanut ei ole koskaan kuulutkaan moisesta pelaajasta ennen, mutta lupaava kundi kuitenkin, kuulemma.

- Antti Miettinen oli erehtymätön rankkareissa Turcoa ja Ellistä vastaan. Joku paikalla seurannut sanoi että "Mittens" kuuluisi pitää Dallasissa jo pelkästään rankkariosaamisensa vuoksi. Tässä erään paikallaolleen kuvaus/lainaus Miettisen yhdestä rankkarista: "Miettinen literally threw about 4 different moves at Turco in the span of about 5 seconds today before he beat him. It was sick." Kerhofanin kysymys kuuluu nyt; siis puhutaanko nyt samasta Miettisestä joka tuhlasi joka ottelussa Hpk-aikoinaan läpiajon tai kaksi???

- Jussi Jokisen hyökkäysvaistot herättivät kunnioitusta


Don Sweeneykin sitten lopetti. Eipä mikään kamala menetys Dallasille, vaikka tietysti syvyyttä ei ole koskaan liikaa.
 

M10

Jäsen
Day 2: viirut

- Ott-Barnes-Svoboda kenttä oli kuulemma loistava

- Hobey Baker voittaja Junior Lessard pettymys

- Niko Kapasen luistin kulkee

- Morrow sivussa pienen loukkaantumisen vuoksi

Päivän Miettinen. Hämeenlinnalainen pelasi Arnotin ja Guerinin laidalla syöttäen molempien miesten maalit. Paikallaolijat ovat yksimielisiä Antin kypsyydestä Nhl:ään.

poimittua starsin keskustelupalstalta:
Of course Antti just makes your mouth drop to the floor with those slick moves he makes, kind of "how did he do that?"
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Morrow10 kirjoitti:
Päivän Miettinen. Hämeenlinnalainen pelasi Arnotin ja Guerinin laidalla syöttäen molempien miesten maalit. Paikallaolijat ovat yksimielisiä Antin kypsyydestä Nhl:ään.

poimittua starsin keskustelupalstalta:
Of course Antti just makes your mouth drop to the floor with those slick moves he makes, kind of "how did he do that?"

Todella hieno kuulla. Koputellaan nyt puuta ja kaikkea muutakin mahdollista, että pysyisi ehjänä koko kauden. Arnott ja Guerin eivät kuulosta yhtään hassummilta ketjukavereilta :) Morrow10 tai muut Dallas-tietäjät, onko Miettisellä kehitys jatkunut siihen suuntaan, että olisi realistiset mahdollisuudet nousta vakiojäseneksi tuollaiseen (1. tai 2. kenttään)?

---

En ole noita NHL-kuvioita paljonkaan seuraillut, mutta kun tuo Canali tuli hommattua, niin onko änäriä tulossa vai mikä on tilanne?
 

M10

Jäsen
Joo todellakin koputetaan puuta, sillä Miettisen kohdalla oikeastaan kaikki on kiinni olkapäiden kestämisestä. Ahl:ssa vietetty viime kausi oli erinomainen juttu mietsulle hänen kehityksensä kannalta, vaikka loukkaantumisista kärsikin. Mies oppi Pohjois-Amerikan tavoille lopullisesti. Olisihan se kiva ollut nähdä Antti kerhossa, mutta uran kannalta se ei välttämättä olisi ollut paras ratkaisu.

Miettisen laukausominaisuudet ovat parantuneet Ahl:ssa. Kerhoajoista on menty eteenpäin. Se on tärkeää, sillä Nhl:ssä maaleja ei tehdä millään suupaisuilla. Taidothan miehellä on edelleen tallella, joka on nähty jo noissa harjoituksissa. Ihan kevyesti Nhl-kamaa käsien, pelikäsityksen ja asenteen puolesta.

Kaikki edellytykset Miettisellä on siis lyödä itsensä läpi Nhl:ssä. Ensimmäisissä kahdessa hyökkäysvitjassa on juuri sopivasti yhdelle liukkaalle laiturille tilaa. Ja vaikka ei mies heti hyökkäävään rooliin pääsisi (mikä on kuitenkin vielä tässä vaiheessa todennäköistä), niin ainahan voi pelata kolmos/nelosketjussa, mikä olisi sekin ihan hyvä juttu Miettisen uralle. Vielä tässä vaiheessa. Sitten vain kyttäämään edellä rosterissa olevien laitureiden loukkaantumisia (mitä en tietenkään toivo). Sillainkin voi nousta esim. ylivoimapeliin. Kunhan ne Antin omat olkapäät nyt perkele kestäis!

Kuuluisuutta Antti on jo saanut otteidensa johdosta tuolla Dallasissa. Mietsu on etusijalla kaikista nuorista hyökkääjistä, jotka eivät ole vielä vakiinnuttaneet paikkaansa Nhl:ssä.

Nyt meidän pitää vain odottaa ja pistää kiittimet ristiin tämän hämeenlinnan ylpeyden puolesta.
 

shack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Flames
Dallas - Colorado 2 - 4

Vaikka Dallasin harjoitusottelu Coloradoa vastaan päättyi tappioon on suomalaisittain ilahduttavaa nähdä että molemmat Dallasin maaleista on tehnyt nuori Jussi Jokinen.

Maalit tulivat ottelun toisessa erässä:

4:22 Dallas Jokinen 1 (Modano, Robidas)
9:46 Dallas, Jokinen 2

Jussi Jokinen teki vielä kolmannen maalin ottelun jälkeen käydyssä rangaistuslaukauskilpailussa jonka voitti Dallas numeroin 2-0.

Alla olevasta linkistä tilastot:
http://sports.yahoo.com/nhl/boxscore?gid=2005091717
 
Viimeksi muokattu:

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
FIRST PERIOD–1, Colorado, Sakic 1 (Tanguay, Brunette), :30.

SECOND PERIOD–2, Colorado, Brisebois 1 (Finger), 2:50 (pp). 3, Dallas, Jokinen 1 (Modano, Robidas), 4:22. 4, Dallas, Jokinen 2, 9:46.

THIRD PERIOD–5, Colorado, Sakic 2 (Tanguay, Blake), 15:45 (pp). 6, Colorado, Svatos 1 (Richardson), 19:28 (en).

SHOTS ON GOAL–Dallas 9-7-8–24. Colorado 16-8-11–35.

GOALIES–Dallas, Hedberg, Ellis. Colorado, Budaj, Aebischer.

Jokinen aloitti mainiosti ja maalasi pelin lopussa pidettyssä rankkarikisassakin, jonka Dallas voitti 2-0. Onko missään näkyvillä kokoonpanoja? Modano pelasi, mutta esim. Arnott ja Guerin eivät.
 

shack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Flames
Justus kirjoitti:
FIRST PERIOD–1, Colorado, Sakic 1 (Tanguay, Brunette), :30.

SECOND PERIOD–2, Colorado, Brisebois 1 (Finger), 2:50 (pp). 3, Dallas, Jokinen 1 (Modano, Robidas), 4:22. 4, Dallas, Jokinen 2, 9:46.

THIRD PERIOD–5, Colorado, Sakic 2 (Tanguay, Blake), 15:45 (pp). 6, Colorado, Svatos 1 (Richardson), 19:28 (en).

SHOTS ON GOAL–Dallas 9-7-8–24. Colorado 16-8-11–35.

GOALIES–Dallas, Hedberg, Ellis. Colorado, Budaj, Aebischer.

Jokinen aloitti mainiosti ja maalasi pelin lopussa pidettyssä rankkarikisassakin, jonka Dallas voitti 2-0. Onko missään näkyvillä kokoonpanoja? Modano pelasi, mutta esim. Arnott ja Guerin eivät.

" Bill Guerin, who is tending to a family matter, isn't on the trip, which concludes tonight with a meeting against the Oilers at Edmonton."

Lähde:

http://www.dallasnews.com/sharedcontent/dws/spt/hockey/stars/stories/091805dnspostars.37c5a40.html

Dallas pelaa tänään ottelun Edmontonia vastaa, kokoonpanoja edellisestä saati tulevasta ottelusta ei ole osunut vielä silmiini.
 

RtSn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
shack kirjoitti:
4:22 Dallas Jokinen 1 (Modano, Robidas)
9:46 Dallas, Jokinen 2

Jussi Jokinen teki vielä kolmannen maalin ottelun jälkeen käydyssä rangaistuslaukauskilpailussa jonka voitti Dallas numeroin 2-0.
Hienoa nähdä, että laskeutuminen Starsin organisaatioon on ollut pehmeä ja Jokinen on onnistunut pelillisesti todella hienosti. Toivottavasti pystynee vakuuttamaan paikkansa pelaavassa kokoonpanossa Dallasin joukkueessa ja sitä kautta nousta ihan uudelle tasolle. Nöyrällä asenteella ja hyvällä työmoraalilla päässee jo pitkälle. Mahdolliset yksityiselämän komplikaatiot ja sopeutumiset hoitaa varmasti omalla panoksellaan Jere Lehtinen, Niko Kapanen ja kump.

Lykkyä tykö edelleen! Hyvin on pojalla lähtenyt. Pidä tasosi, muista routainen sydän ja taistele loppuun asti pelaavaan kokoonpanoon pääsystä.
 

Ollius

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Edmonton - Dallas

Viime yönä Dallas pelasi Edmontonissa, ja peli päättyi Dallasin 6-5 voittoon rangaistuslaukauksissa. Suurin tähti ottelussa oli Dallasin nuori Vojtech Polak tehoilla 2+2 ja päälle vielä ratkaiseva onnistuminen rangaistuslaukauksissa. Jokinen pelasi suomalaiskentässä yhdessä Kapasen ja Miettisen kanssa.

Modano, Arnott, Guerin, Zubov ja Turco eivät pelanneet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös