Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Liverpool, HIFK
Kauden pohjanoteeraus Avsilta. En ole huolissani, tiukka pelitahti aiheuttaa näitä ohipelejä melkein väkisinkin. Wild pelasi aggressiivista karvausta ja kiekonmenetyksistä taisi tulla ainakin kolme maalia. Grubilla surullinen ilta karvan päälle 60 torjuntaprosentilla. Ei siellä hörppyjä ollut, mutta olisihan jonkun noista voinut ottaakin. No, Johansson stunttasi lopussa ja päästi vain yhden. Torjuntaprosentiksi tuolla suorituksella pyöreä nolla.
 
Acupuncture? It's hard to see the point of all the needles.

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara

Juuri näin. Toisella kävi tuuri kiekon kanssa paremmin, mutta isossa kuvassa mikään ei muuttunut ja ensimmäinen erä oli ainoa, mitä Avs ei vienyt.

Alla vielä hfboardsilta silmiin osunut tilastointi tuon pelin voiton todennäköisyydestä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hauska tilanne eilisessä matsissa, missä huomasi Landeskogin hoksottimet, oli Minnesotan toinen maali. Parise kamppasi Makarin Wildin puolustussinisellä, jonka johdosta Rau pääsi polkemaan laidasta ohi. Kun Makar könysi ylös ja yritti polkea Rauta kiinni niin takana tullut Landeskog tuuppasi mailallaan Makarille selästä vauhtia. Enpä ole kyllä tuollaistakaan suoritusta vielä aiemmin nähnyt. Kaikkensa ne yrittää, vaikkei tuossa onnistuneetkaan estämään maalia.

Eihän tuota maalia toki olisi pitänyt hyväksyä, vaan Parise olisi pitänyt laittaa istumaan penalttia kampista.
 
Oulu - Keski-Suomen pääkaupunki

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Shannon Szabados, Trent Frederic
Hauska tilanne eilisessä matsissa, missä huomasi Landeskogin hoksottimet, oli Minnesotan toinen maali. Parise kamppasi Makarin Wildin puolustussinisellä, jonka johdosta Rau pääsi polkemaan laidasta ohi. Kun Makar könysi ylös ja yritti polkea Rauta kiinni niin takana tullut Landeskog tuuppasi mailallaan Makarille selästä vauhtia. Enpä ole kyllä tuollaistakaan suoritusta vielä aiemmin nähnyt.
Heh, en muista itsekään nähny ennen tätä kautta pl Jagr tökkimisen Flamesissa. Peli kehittyy. Nyttehän on ollu useampi vastaava tilanne.

----------------------

Mitä peliin tulee niin olikohan 3 peli putkeen kun Johanssonille menee eka veto sisää. Tilastotappioita tulee kuten @Juteeni löysi hyvän grafiikan. Pakko sanoa että oli Wildin selostajat innoissaa. Tykkään kyllä kuunnella vastustajan selostuksella, varsinki kun Moser ei ole Haynes. Mcnabia ei sillon vaa kuule. Yksi parhaista ja reiluimmista jotka tota hommaa tekee.
 
Kärpät ja Tappara ovat aivan yössä vaikka Kärppienkin leiristä yksi kirjoittaja maalailee jo mestaruutta ”Pohjoisen puhurille”. Mikälie hänen promilletasonsa näitä kirjoittaessaan.

Spine-nimimerkiltä vuoden viesti.

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Pari matsia Ducksia vastaan tiedossa. Ducks on Avalanchelle vaikea joukkue jotenkin. Eihän tässä mitään painetta varsinaisesti ole pisteitä saada, mutta vähintään kolme pojoa pitäisi saada OC:sta kairattua mielestäni.
Mielestäni joukkuetta on syytä vahvistaa kaikilla osa--alueilla nyt jos siihen raha riittää. Loukkaantumisia tulee AINA ja mitä syvempi joukkue on pleijareissa, sen parempi. En ihan ymmärrä sitä että jollekin top6-hyökkääjälle ei esimerkiksi muka olisi tilaa. Ihan varmasti tulee olemaan.
Joku puolustava pakki, kakkosmaalivahti ja ehkä joku sinne top6-hyökkääjistöön sopiva ukko mahtuisi kyllä.
Donskoin suonenveto taitaa olla lopussa. Ihan hyviä tilanteita oli toki Minnesotaakin vastaan, mutta ohi meni sen sijaan että olisi tilastoissa. Toivottavasti löytyy jyvä uudelleen kun tosipelit alkaa.
 
"Be a bad motherfucker" -Jules Winnfield

Ralph

Jäsen
Avalanchen aamureenit peruttiin koronatapauksen takia. Siis yhdellä henkilöllä todettu korona ja muilla negatiivisia tuloksia. Ei ole tiedossa onko tämä yksi henkilö pelaaja vai joku muu joukkueen jäsen. Ainakaan vielä ei ole Ducks-ottelua peruttu.
 
"Ralph is known for his hilariously random one-liners, positive attitude and pure loopiness."

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922

Yhdellä henkilöllä positiivinen testi. Se ei ole sama asia kuin että olisi korona.
 
Tuo ei ihan suoranaisesti koske tuota mainitsemaani mahdollisuutta. Sakic tekee herrasmiessopimuksen Landeskogin kanssa jatkosopimuksesta myöhemmin, jättää tämän suojaamatta. Landeskog ei suostu Seattlen sopimukseen, näin Colorado saisi "suojattua" yhden ylimääräisen pelaajan.
Hyvää huomenta kaikille.

Oikeastaan tähän viestiin vastatakseni rekisteröidyin tänne.

Olettaen, että säännöt ovat vähintään yhtä tiukat kuin Vegasin laajennusdraftissa, tämmöinen kikkailu on ehdottomasti kielletty. Tässä TSN:n artikkelissa kerrotaan, että

McPhee wisely worries that a team or two might do a "drawer deal'' with a pending UFA but not officially sign it until after the expansion draft. Why? Teams don't have to protect pending free agents because they aren't eligible for the expansion draft. Here's an example: If the San Jose Sharks didn't officially re-sign Joe Thornton until after the expansion draft, they could protect another player.

"There has to be a high level of diligence to make sure those things don't happen and to make sure people know there will be significant penalties imposed if they were to screw around with the rules,'' Daly said.

Daly said violators of the expansion rules forgo a first-round draft pick, so penalties in the same vein would be "appropriate." New Jersey Devils GM Ray Shero insisted anyone would be crazy to attempt that type of circumvention.

"I certainly don't want to be involved in that because I certainly love my job and can't afford the fine," Shero said with a smile. "Sure, we talked about it today [in the GMs meeting]. Those are the what-ifs? But with anything, everything has to pass the smell test with the league. You got to have some big you-know-whats to screw around with that.''
eli tuosta kiinnijäämällä menettää ykköskierroksen varausvuoron ja Ray Shero sanoo, että vain hullu edes yrittäisi tuota.

Coloradon pitäisi saada tällä hetkellä tiukasti ylärajalla olevaan palkkatilaansa mahtumaan jatkosopimukset Philip Grubauerille, Cale Makarille ja Gabriel Landeskogille, eli ehkä vähän liioitellen liigan parhaalle maalivahdille, liigan parhaalle puolustajalle ja kapteenilleen. Näkisin, että jostain heistä on luovuttava. Tämä voi ihan hyvin kääntyä niinpäin, että vaikka tällä hetkellä puhutaan kovasti kakkosvahdin tarpeesta, niin oikeasti se onkin kohta nimenomaan ykkösvahti joka tarvitaan. Grubauerin taso on sitä luokkaa, että vaikka Coloradon väki voisikin perustella, että palkka on vain vähän suurempi kuin nyt, niin liigasta löytynee joku, joka tarjoaa hänelle jonkun ihan tolkuttoman ison sopimuksen. Oli siinä pitkällä tähtäimellä järkeä tai ei.

Maalivahti kun on joka tapauksessa löydyttävä - oli se ykkönen, kakkonen tai molemmat - niin mikä mahtaa olla Justus Annusen tilanne? Tämän kauden NHL:ssä on näkynyt muutamia tapauksia joissa
1) Kärpissä "korkeintaan ihan ok"-tason peliä esittäneet pelaajat ovat nousseet jopa ykköskentän NHL-miehiksi (Puljujärvi, Kuokkanen).
2) Suomalaisvahti, joka lähti NHL-kauteen takamatkalta, on noussut jopa ykkösvahdiksi asti (Kähkönen, Lankinen).
Annusesta seuraava tämmöinen? Pienipalkkainen vahti Coloradoon tarvittaisiin, niin Annunen osuisi tulokassopimuksellaan loistavasti tähän.

Erik Johnsonin kohdalla tilanne taitaa olla se, että Sakic tarjoaa hänelle kahta vaihtoehtoa
1) Sopimus ostetaan ulos.
2) Johnson luopuu siirron estävästä pykälästään.
Eli sieltä tulee käsittääkseni palkkahelpotusta aika paljon. Colorado saattaa ääritapauksessa jopa ostaa joltain palkkakaton alle tilaa vaihtamalla Johnsonin ja jonkun varausvuoron johonkin täysin nimelliseen korvaukseen.
 
Ralph

Jäsen
Ei oo tarvetta uudelle kakkosveskalle, Philipp Grubauer on hyvä sellainen. Jonas Johansson nollasi mahtavan Ducksin ja nappaa kohta ykkösvahdin tontin. Maalinteko ei tahtonut maistua, mutta yksi maali riitti ja sen teki Valeri Nichushkin. Tai siis toisen teki Mikko Rantanen tyhjiin.

Patrik Nemeth palaa Avalanchen pakistoon, joten siitä kokenut uusi puolustava puolustaja. Jacob MacDonald ei pelannut pelikiellon takia ja Keaton Middleton teki NHL-debyytinsä pakistossa. Middleton ja Kyle Burroughs oli melkonen AHL-pakkipari. Mutta sai molemmat pelata yli kymmenen minuuttia.

Sunnuntaina taas Ducks ja sitten ihmetellään, tekeekö Joe Sakic muita hankintoja kuin tämän Nemethin.
 
"Ralph is known for his hilariously random one-liners, positive attitude and pure loopiness."

Kuhta#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä, Liverpool, Sympatiat Saipalle
Hyvää huomenta kaikille.

Oikeastaan tähän viestiin vastatakseni rekisteröidyin tänne.

Olettaen, että säännöt ovat vähintään yhtä tiukat kuin Vegasin laajennusdraftissa, tämmöinen kikkailu on ehdottomasti kielletty. Tässä TSN:n artikkelissa kerrotaan, että

eli tuosta kiinnijäämällä menettää ykköskierroksen varausvuoron ja Ray Shero sanoo, että vain hullu edes yrittäisi tuota.

Coloradon pitäisi saada tällä hetkellä tiukasti ylärajalla olevaan palkkatilaansa mahtumaan jatkosopimukset Philip Grubauerille, Cale Makarille ja Gabriel Landeskogille, eli ehkä vähän liioitellen liigan parhaalle maalivahdille, liigan parhaalle puolustajalle ja kapteenilleen. Näkisin, että jostain heistä on luovuttava. Tämä voi ihan hyvin kääntyä niinpäin, että vaikka tällä hetkellä puhutaan kovasti kakkosvahdin tarpeesta, niin oikeasti se onkin kohta nimenomaan ykkösvahti joka tarvitaan. Grubauerin taso on sitä luokkaa, että vaikka Coloradon väki voisikin perustella, että palkka on vain vähän suurempi kuin nyt, niin liigasta löytynee joku, joka tarjoaa hänelle jonkun ihan tolkuttoman ison sopimuksen. Oli siinä pitkällä tähtäimellä järkeä tai ei.

Maalivahti kun on joka tapauksessa löydyttävä - oli se ykkönen, kakkonen tai molemmat - niin mikä mahtaa olla Justus Annusen tilanne? Tämän kauden NHL:ssä on näkynyt muutamia tapauksia joissa
1) Kärpissä "korkeintaan ihan ok"-tason peliä esittäneet pelaajat ovat nousseet jopa ykköskentän NHL-miehiksi (Puljujärvi, Kuokkanen).
2) Suomalaisvahti, joka lähti NHL-kauteen takamatkalta, on noussut jopa ykkösvahdiksi asti (Kähkönen, Lankinen).
Annusesta seuraava tämmöinen? Pienipalkkainen vahti Coloradoon tarvittaisiin, niin Annunen osuisi tulokassopimuksellaan loistavasti tähän.

Erik Johnsonin kohdalla tilanne taitaa olla se, että Sakic tarjoaa hänelle kahta vaihtoehtoa
1) Sopimus ostetaan ulos.
2) Johnson luopuu siirron estävästä pykälästään.
Eli sieltä tulee käsittääkseni palkkahelpotusta aika paljon. Colorado saattaa ääritapauksessa jopa ostaa joltain palkkakaton alle tilaa vaihtamalla Johnsonin ja jonkun varausvuoron johonkin täysin nimelliseen korvaukseen.
Tuo sanktio menee noin jos GM tuota asiaa ehdottaa? Aina pitää yrittää löytää mahdollisia porsaanreikiä, niin mitäs jos pelaaja tässä tapauksessa Landeskog ilmoittaa, että katsotaan jatkosopimusta myöhemmin? Silloinhan ongelmaa ei ole, jos pelaaja ilmoittaa ettei tee nyt jatkoa.
 
Silloin se tietysti toimii, mutta silloin se tarkoittaa myös sitä, että Seattle voi poimia Landeskogin eikä Landeskogilla ole mitään velvollisuutta mennä (palata) Coloradoon.

Mielenkiintoista seurata, että montako tapausta tulee, jossa tuleva rajoittamaton vapaa agentti (UFA) poimitaan joukkueesta X Krakeniin ja tekee UFA:na sopimuksen joukkueeseen X. Pidän varmana, että NHL tulee tutkimaan jokaisen tämmöisen tapauksen erittäin tarkasti läpi.
 
Kuhta#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä, Liverpool, Sympatiat Saipalle
Silloin se tietysti toimii, mutta silloin se tarkoittaa myös sitä, että Seattle voi poimia Landeskogin eikä Landeskogilla ole mitään velvollisuutta mennä (palata) Coloradoon.

Mielenkiintoista seurata, että montako tapausta tulee, jossa tuleva rajoittamaton vapaa agentti (UFA) poimitaan joukkueesta X Krakeniin ja tekee UFA:na sopimuksen joukkueeseen X. Pidän varmana, että NHL tulee tutkimaan jokaisen tämmöisen tapauksen erittäin tarkasti läpi.
Eikä myöskään velvollisuutta mennä Seattleen, koska on UFA. Noille suojaamattomille UFA pelaajille aukee neuvotteluikkuna Seattlen kanssa, muistaakseni 48h ennen kuin Seattlen pitää ilmoittaa valitsemansa pelaajat. Eli jos Landeskogin haluaa "auttaa" Coloradoa omaehtoisesti, hän sen pystyy tekemään
 
Aloin tässä ihmettelemään, että eikö NHL:n olisi kannattanut sulkea tämä vaihtoehto jotenkin ylipäätään, vaikka niin, että UFA:ksi tulevan pelaajan on pakko tehdä jatkosopimus ennen laajennusdraftia tai sitten vaikkapa vasta seuraavan kauden jälkeen? Eli esim. Grubauerin tai Landeskogin pitäisi tehdä sopimus Coloradoon viimeistään 20.7.2021 tai sitten vasta vaikka 15.6.2022, mutta muualle täysin vapaasti. Tässä on varmaankin joku pointti joka minulta jää nyt huomaamatta. Kuitenkin Colorado voi tehdä kumman tahansa kanssa jatkosopimuksen vaikka tänään, eikö niin?
 
Kuhta#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä, Liverpool, Sympatiat Saipalle
Aloin tässä ihmettelemään, että eikö NHL:n olisi kannattanut sulkea tämä vaihtoehto jotenkin ylipäätään, vaikka niin, että UFA:ksi tulevan pelaajan on pakko tehdä jatkosopimus ennen laajennusdraftia tai sitten vaikkapa vasta seuraavan kauden jälkeen? Eli esim. Grubauerin tai Landeskogin pitäisi tehdä sopimus Coloradoon viimeistään 20.7.2021 tai sitten vasta vaikka 15.6.2022, mutta muualle täysin vapaasti. Tässä on varmaankin joku pointti joka minulta jää nyt huomaamatta. Kuitenkin Colorado voi tehdä kumman tahansa kanssa jatkosopimuksen vaikka tänään, eikö niin?
Kyllä voi tehdä jatkon tänään, taikka laajennusdraftin jälkeen. Pelaaja puoli tuskin olisi suostunut tuohon mainitsemaasi vaihtoehtoon.
 
Kyllä voi tehdä jatkon tänään, taikka laajennusdraftin jälkeen. Pelaaja puoli tuskin olisi suostunut tuohon mainitsemaasi vaihtoehtoon.
Mitä pelaaja siinä menettää? Jos hän
1) Haluaa ison sopimuksen, hän tietysti menee sinne mistä sitä rahaa saa.
2) Haluaa jäädä seuraan, hän tekee sen sopimuksen seuran kanssa hyvissä ajoin.
Miksi pelaajalle on tärkeätä saada joku kolmas vaihtoehto?
 
Kuhta#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä, Liverpool, Sympatiat Saipalle
Mitä pelaaja siinä menettää? Jos hän
1) Haluaa ison sopimuksen, hän tietysti menee sinne mistä sitä rahaa saa.
2) Haluaa jäädä seuraan, hän tekee sen sopimuksen seuran kanssa hyvissä ajoin.
Miksi pelaajalle on tärkeätä saada joku kolmas vaihtoehto?
Jos pelaaja haluaa menestyä ja voittaa Stanley Cupin ja näkee tuon oman "auttamisen" laajennusdraftin vahvistavan joukkuetta ja parantavan mahdollisuuksia voittaa.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Liverpool, HIFK
UFA voi tehdä sopimuksen mihin seuraan tahansa. Jos tekee jatkosopimuksen ennen laajennusdraftia, joukkue joko suojaa tai ei. Jos ei tee jatkoja ennen draftia, Kraken saa neuvotella ikkunan aikana ja UFA päättää, hyväksyykö tarjouksen vai ei. Kyllä mä väittäisin, että UFA:lla on valtit käsissään eikä seuroilla. Jos Kraken ei kiinnosta, voi yrittää neuvotella NMC/NTC:tä soppariinsa, tai sitten jättää neuvottelut laajennusdraftin jälkeen.
 
Acupuncture? It's hard to see the point of all the needles.

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Sitä luulisi, että 2-0 -voitto saisi aikaan suuriakin tunteita. Mutta ei. Anaheim on kyllä niin masentava joukkue, että fiilis tarttuu. Toivottavasti se korona ei ole Parkkilalla, sillä jotain se tekee oikein.
 
"Be a bad motherfucker" -Jules Winnfield

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Pitäisin Landeskogin menettämistä Seattleen lähinnä teoreettisena mahdollisuutena. Landeskog kuitenkin varmaan tykkää voittamisesta ja se on todennäköisempää Coloradossa kuin Seattlessa.
 
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death"
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"It is possible to commit no mistakes and still lose. That is not a weakness. That is life."

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Miro Heiskanen, Mikko Rantanen
Yksi nollapeli kehnoa Ducksia vastaan ei tee Johanssonista vielä play offs -veskaria. Avalanche tarvitsi kokeneen moken Grubauerin stuntiksi.
 
Mörököl on Ice 2019
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy