Knatterton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
Turhaan täällä Miskaa suolataan.
Sen verran täytyy tähän korjata, ettei jää väärinkäsitystä eli en missään nimessä suolannut Miskaa. Kuten totesin, ei varsinaisesti pettänyt, mutta ei toisaalta myöskään venynyt. Siten omissa kirjoissa suoritus keskinkertainen ja tappiosta ei häntä voi suoranaisesti syyttää. Maalivahtikaksikosta Quick oli kuitenkin parempi ja se ei ole Miskalta pois, vaan ihan Quickin hyvyyttä. Hyökkäystä ja sen tehottomuutta, etenkin 2. vitjan osalta, puolestaan kritisoinkin ja siihen kaaduttiin.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Miro Heiskanen, Mikko Rantanen
Vaikka peli Anaheimia vastaan oli Avsilta keskikertainen esitys, niin yksi asia selvisi. Burnaby Joe teki hyvä noudon poimiessaan Bo Byramin nelosena draftista. Kaveri esitti sen verran lupaavia otteita, että hänestä tulee kyllä arvokas pelaaja Avalanchelle.
 
Mörököl on Ice 2019

3za

Jäsen
Mites nuo pakkiparit menee, jos Byram murtautuu pelaavaan kokonpanoon kaikkien ollessa kunnossa? Toews - Makar kai voitaneen lukita varmaksi pariksi.

Toews - Makar
Graves - Girard
Byram - Johnson

Pateryn
-----
Timmins
 
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mites nuo pakkiparit menee, jos Byram murtautuu pelaavaan kokonpanoon kaikkien ollessa kunnossa? Toews - Makar kai voitaneen lukita varmaksi pariksi.

Toews - Makar
Graves - Girard
Byram - Johnson

Pateryn
-----
Timmins
Hyvältä näyttää. Toki Girard - Johnson hyvin tuttu pakkipari niin meniskö Byram - Graves sitten kolmospakkiparina. Toki Johnson konkarina aika turvallinen vaihtoehto Byramille.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Mites nuo pakkiparit menee, jos Byram murtautuu pelaavaan kokonpanoon kaikkien ollessa kunnossa? Toews - Makar kai voitaneen lukita varmaksi pariksi.

Toews - Makar
Graves - Girard
Byram - Johnson

Pateryn
-----
Timmins

Tämä olisi oma lottorivi:

Byram - Makar
Toews - Girard
Graves - Johnson
Timmins

Toewsin ja Makarin yhteispeli on ollut aika nihkeätä, kun taas Toewsilla ja Girardilla homma toimii. Itse laittaisin Byramin suoraan Makarin vierelle ja jos homma ei toimi, niin vaihtaa sitten Makarille Gravesin viereen, kun pojat pelasivat viime kaudella paljon yhdessä. Pateryn ja Graves on pidettävä toisistaan erossa ja mieluummin seiskapakin minuutit Timminsille kuin Paterynille. Kaikkein parasta olisi, jos parit olivat mitä ne olivat, niin pidettäisiin ja lopetettaisiin tuo seitsemän pakin pyörittäminen.
 

Knatterton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
Vaikka peli Anaheimia vastaan oli Avsilta keskikertainen esitys, niin yksi asia selvisi. Burnaby Joe teki hyvä noudon poimiessaan Bo Byramin nelosena draftista. Kaveri esitti sen verran lupaavia otteita, että hänestä tulee kyllä arvokas pelaaja Avalanchelle.
Hyvältä näytti Byramin meno! Kiekollista osaamista ja jalkoja puolustuksessa riittää kolmikon Makar, Girard ja Byram myötä. Eikä mulla ole valittamista Toewsin osaltakaan. Vähän kuitenkin irvistyttää ehdotettu Byram - Makar pari, lähinnä oman pään pelaamisen osalta, mutta kuten samassa ehdotuksessa esiin nostettiinkin on tuon kokeilun jälkeen mahdollista nopeasti nostaa Graves Makarin pariksi.

Rujolta näyttää vakkari 2. vitjan miesten +/- tilastot: Kadri -6 ja Saad -7, lisäksi nyt siinä eniten Burakovskya stuntannut Nichushkin -2. Kentän vaisuus heijastuu viime kauden koko NHL:n +/- tilaston voittaneeseen Gravesiinkin, jolla -5 (viime kaudella +40).

Kyllähän se vahvasti alkaa näyttämään, että hyökkääjäkaupoille joudutaan, mutta turha vielä siltikään hätäillä. Kausi on vielä alussa. Kautille tuli peliaikaa vain 5:50 viime pelissä...en osaa sanoa johtuuko vain siitä, ettei luottoa ole vai jostain muusta syystä.
 

Gust

Jäsen
Byram on tehnyt meikäläiseenkin vaikutuksen tai teki oikeastaan jo junnukisoissa. Makar on äärettömän hyvä pelaaja, mutta tykkään tosta Byramin pelityylistä vielä enemmän. Hurjaa miten kova pakisto tässä on kasvamassa.
 

Ralph

Jäsen
Itse pitäisin puolustuksen kärkinelikon samassa muodossa kuin missä oli viime kaudellakin. Eli Ryan Graves ja Cale Makar on yksi pari ja toinen Sam Girard ja Erik Johnson. Kolmospariin sitten Devon Toewsin rinnalle Bowen Byram tai Conor Timmins riippuen siitä kumpi on lopulta valmiimpi kokonaispakettina ja kumman tyylistä pelaajaa enemmän tarvitaan. Taxi squadissa jatkakoon sitten Greg Pateryn ja Dennis Gilbert. Byram ja Timmins kaksikosta toinen matkakoon AHL:ään tai kun WHL starttaa niin Byram sinne.

Byram on kiekollisesti selkeästi valmiimpi ja niin pitäisikin olla, mutta kiekollista osaamista on jo puolustuksessa. Timmins tuo täydennystä alivoimalle kun taas Byramin kanssa joudutaan Girard laittamaan alivoimalle.
 
"Ralph is known for his hilariously random one-liners, positive attitude and pure loopiness."

Ralph

Jäsen
Andre Burakovsky pelaa ehkä tänään. Saisi kyllä palata kokoonpanoon, onhan tuo Avalanchen nykyinen middle-six ollut todella vaisu nyt alkukaudesta. Ykkösketjukaan ei ole jokaisessa pelissä ole ollut ihan tähtiloistossa, mutta tehokas kauden alku kaikilta kuitenkin.

Brandon Saad sanoi siirron jälkeen, että hänelle sopisi vaikka pelaisi loppu-uran Avalanchessa. Alun perusteella kannattajana toivoisi, ettei Saad pelaisi enää yhtään Avalanchessa. Ei ole tuonut vielä mitään sellaista joukkueeseen, minkä takia hän ansaitsee viiden miljoonan cap hit -osuuden tai ansaitsisi jatkosopimuksen. Toinen saman roolin pelaaja Valeri Nichsuhkin ei ole ollut lähelläkään viime kauden menoa. Nazem Kadri on pelannut nyt noiden välissä ja ei ole hänelläkään mennyt kummoisesti, mutta puolustan näistä kolmesta häntä. On näistä kolmesta se, joka ansaitsee paremmat ketjukaverit ja jos Burakovsky nyt palaa, niin sieltähän se tulisi. Tyson Jostin alkukausi näyttää siltä, että hänet kannattaisi kaupata pois vielä nyt kun hänestä voidaan puhua "lupaavana kaverina" eikä "menetettynä tapauksena". J.T. Compher tsemppaa, mutta on ollut kiekollisena heikko. Joonas Donskoi on aloittanut tehokkaasti, mutta eipä muutoin ole ollut kummoinen.

Jos Burakovsky on kunnossa, niin Jostin voisi jättää katsomoon miettimään suorituksiaan. Ducks siis vastassa nyt yöllä.

Landeskog - MacKinnon - Rantanen
Burakovsky - Kadri - Donskoi
Saad - Compher - Kaut
Calvert - Bellemare - Nichushkin

EDIT:
Fantasiakauppana kakkossentteriksi Aleksander Barkov sisään ja toiseen suuntaan paketti tyyliin Jost, Justin Barron ja pari ykköskierroksen vuoroa. Tosin Barkov ei vielä mahtuisi palkkakaton alle, vaikka Greg Paterynin hautaisikin waivereiden kautta taxi squadiin.

Fantasiaahan tuo siis on, mutta olisi hauska jos sentterikaksikko olisi MacKinnon-Barkov ja kaksikon cap hit olisi vielä ensi kaudellakin 12,2 miljoonaa. Siis yhteensä.
 
Viimeksi muokattu:
"Ralph is known for his hilariously random one-liners, positive attitude and pure loopiness."

Knatterton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
Ketjulotto käynnistyi sitten ihan huolella yön peliin. Kaikki alaketjut 2-4. meni uusiksi. Ryan Graves healthy scratch ja Burakovsky palaa kokoonpanoon.

Tässä siis suunniteltu kokoonpano:
92 Gabriel Landeskog - 29 Nathan MacKinnon - 96 Mikko Rantanen
20 Brandon Saad - 37 J.T. Compher - 95 Andre Burakovsky
11 Matt Calvert - 91 Nazem Kadri - 13 Valeri Nichushkin
17 Tyson Jost - 41 Pierre-Edouard Bellemare - 72 Joonas Donskoi

Defensemen
7 Devon Toews - 8 Cale Makar
4 Bowen Byram - 49 Samuel Girard
22 Conor Timmins - 5 Greg Pateryn

Maalissa Grubauer.

Ihan en saa kiinni Bednarin ajatuksesta. Millä ihmeen näytöillä Saad jatkaa 2.vitjassa. Donskoin siirto neloseen vaikuttaa myös oudolta liikkeeltä, Gravesin scratchista puhumattakaan. Muutoksia nuo hyökkäysketjut tarvitsivat, mutta en ihan ole vakuuttunut näistä arvotuista.

Noh, toivotaan parasta ja pelätään pahinta...
 

Juuriskapää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo, Leeds Rhinos, Lukko, TPS, TUTO, RNK
Onko Avs taas ilman secondary scoringia?
On ja primary scoring ei pysty tekemään riittäviä maaleja pelien voittamiseen. Rantasmikon pitäisi saada ainakin tuplattua maalimäärä peliin ja Macin pitäisi saada myös sisään, mutta nyt ei riitä.
 
Suomen hallitus - fantsua

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Miro Heiskanen, Mikko Rantanen
Minusta Saadin paikka ei ole tällä hetkellä kakkosketjussa vaan pikemminkin nelosessa. Toivottavasti Burakovsky saisi jatkossa yössä vaeltavan Kadrin piristymään ja toiselle laidalle voisi nostaa vaikka Donskoi pörräämään. Jotenkin huolestuttavaa, että Anaheimia vastaan ei saada kuin yksi maali (vaikka heillä onkin huippuluokan mokke).
 
Mörököl on Ice 2019

Knatterton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
Sellanen peli...
Kyllähän tuo lopputulos mairittelee Anaheimia, mutta toisaalta saa Avs syyttää myös itseäänkin tehottomuudesta. Silti pieni tuuri voisi olla ihan kiva. Ekaan erään taisi kolmesti tolppiin kilahtaa. Näistä parhaiten jäi mieleen Makarin laukaus yläriman alareunaan, josta kiekko tippui sopivasti Gibsonin viereen peitettäväksi.

Tokassa erässä ensimmäiset 5 minuuttia mentiin täysin yhtä päätä, mutta ei niin ei. Tuntui, että tässä vaiheessa vähän rupesi pelaajillakin usko loppua ja pää mennä jumiin.

Girard - Byram pakkipari näytti olevan ajoittain ongelmissa omassa päässä. Tästä esimerkkitilanteena jäi mieleen, kun Getzlaf pääsi laittamaan, olikohan Lindholmin (?) nokikkain Grubauerin kanssa ja Byram konttaa perässä. Ihan luonnollista, että on kehitettävää oman pään pelissä, en siten ole lynkkaamassa, mutta pakkiparin soisi olevan varmistavampi.

Minusta Saadin paikka ei ole tällä hetkellä kakkosketjussa vaan pikemminkin nelosessa. Toivottavasti Burakovsky saisi jatkossa yössä vaeltavan Kadrin piristymään ja toiselle laidalle voisi nostaa vaikka Donskoi pörräämään. Jotenkin huolestuttavaa, että Anaheimia vastaan ei saada kuin yksi maali (vaikka heillä onkin huippuluokan mokke).
Tästä ehdottomasti samaa mieltä! Alan vähän jo kyllästyä mollaamaan Saadia, mutta ihan täysin yössä, vaikka yhden mestan saikin, missä veto meni längeistä...mutta valitettavasti länkien kautta kuitenkin ohi maalin. Tällä kertaa kuitenkin minuutit jäi hänellä vähemmälle (10:51) ansaitusti. Kadrillakin menossa synkempi jakso ja nytkin nukahtaminen Ducksin 2-0 maalissa, josta Rakell rankaisi. Kaikki kunnia kuitenkin Getzlafin hienolle syötölle.

Toivottavasti laitettaisiin noi @Ralph in ehdottamat ketjut, sekä pakkipareihin vähän parempaa tasapainoa. En niitä lähde tässä turhaan toistamaan. Toivottavasti myös Johnson olisi piakkoin kunnolla pelikunnossa. Onkohan niin, että sairastanut koronan ja vielä vähän heikossa hapessa?
 

Ralph

Jäsen
Kahdessa pelissä yhteensä 15 maalia, mutta lopuissa viidessä yhteensä kymmenen maalia. Jännästi muutama tehoton matsi mahtunut jo mukaan, kun sitten on nämä pari leikittelyä. Kivojahan murskavoitot on, ei sillä.

Muutoksena viime peliin Matt Calvert oli sivussa ylävartalovamman vuoksi. Tilalla nelosketjussa pelasi ensimmäisen pelinsä Avalanchessa ja ylipäänsä 61. NHL-ottelunsa Kiefer Sherwood, joka pääsi heti pisteille. Peliaika jäi niukasti alle kymmenen minuutin ja olisi jäänyt pienemmäksi, jos Avalanche ei olisi johtanut 7-2 kahden erän jälkeen.

Calvertin lisäksi sivussa olivat viltissä Greg Pateryn ja Conor Timmins, kun Erik Johnson pääsi pelaamaan kauden ensimmäisen kunnon pelinsä ja Ryan Graves palasi katsomosta kokoonpanoon. Johnson pelasi tasan 19 minuuttia ja Graves tasan 15. Bowen Byram pääsi pelaamaan koko joukkueesta eniten, mutta tähänkin vaikutti se, että peli oli ohi kahden erän jälkeen.

Onhan se kivaa, jos Nathan MacKinnon painaa tehot 2+2, mutta kyllä näitä pelejä kelpaa katsella myös, jossa onnistumiset jakautuu tasaisemmin. Juurihan viime viikolla harmittelin, ettei keskiketjuilla niin kulje. Nyt ykkönen ja kakkonen teki molemmat kaksi maalia sekä kolmonen ja nelonen yhdet maalit. Päälle Valeri Nichushkinin alivoimamaali, jota ei millekään ketjulle voi laittaa toisin kuin Mikko Rantasen ylivoimamaalin voi laittaa ykkösketjulle.

Sherwoodin lisäksi kauden pistetilinsä avasi siis Johnson, Nichushkin ja Tyson Jost. Luotto Avalanchen perustasoon on nyt niin suuri, suurempi kuin moneen moneen vuoteen, että sinänsä ei jaksa harmitella alkukauden vaisuja otteita. Mutta kyllä onnistumisia Jostille ja myös J.T. Compherille kaipaa.

Seuraavaksi uudestaan Sharks ja viikonloppuna back-to-back-pelit Wildin vieraana. Wild-pelien jälkeen helmikuun kärkeen luvassa onkin kaksi peliä... Wildiä vastaan.
 
"Ralph is known for his hilariously random one-liners, positive attitude and pure loopiness."

Knatterton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
Ehdottomasti hienoin asia oli 2. ketjun onnistumiset. Varsinkin Saadin toinen maali oli koko ketjun taidonnäyte. Toivottavasti nämä onnistumiset auttaisi ketjua nostamaan tasoaan, sillä secondary scoringia tullaan tarvitsemaan jatkossakiin. Saad noita maaleja lukuunottamatta oli hyvin näkymätön, mutta jos teet kaksi, niin ei se nyt kauhean huonosti voinut mennä. Annetaan siis myös posia, kun sille aihetta on jatkuvan sapiskan sijaan.

EJ:n paluu oli myös mahtava asia!

Pelin lopussa meinasi tunteet vähän kuumeta. Rupesinkin miettimään, että olisiko Coloradosta löytynyt kaveria nyrkkihippasille, jos siksi olisi äitynyt? Etenkin sen Kanen pyyhkäisyn Bellemareen tuli fiilis, että olisi hyvä, jos joku pystyisi tarvittaessa ojentamaan kaveria. En tarkoita mitään sikailua, mutta lähinnä näyttää, ettei tuollaisia hyvällä katsota.
 

LostHorizon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, Real Madrid
Muutama peli jäänyt väliin kiireiden vuoksi, mutta nyt ehti taas katsoa pelin kokonaan jälkilähetyksenä näin aamutuimaan. Samalla tämä oli minulle ensimmäinen Byramilta näkemäni peli.

San Jose aloitti paljon paremmin. Ensimmäinen hyökkäykseenlähtö saatiin vasta noin viiden minuutin pelin jälkeen, kun Sherwood syötti hienosti Bellemaren läpi. Valitettavasti kolahti tolppaan. Tämä olikin ensimmäinen pelin viidestä tolpasta, joten vähän huonoa tuuria oli myös mukana. Joka tapauksessa ensimmäisessä erässä San Jose oli selvästi parempi, vaikka muutama paikka aikaiseksi saatiinkin. Erä oli myös kovin rikkonainen, sillä jäähyjä otettiin aivan liikaa. Kerran kun päästiin ylivoimalle, kiekko alkoi liikkua hienosti, mutta sekin päättyi Landeskogin jäähyyn.Erityisesti Nichushkinin ja Donskoin otteet harmittivat, sillä tuntui, ettei yksikään kaksinkamppailu kääntynyt heille. Myös Saad oli näkymätön, selostajat taisivat nimen mainita ensimmäisen kerran puolentoista erän jälkeen. Yhtään maalia ei kuitenkaan ekassa erässä nähty. Valtavaa epäonnea oli Bellemaren loukkaantuminen. Donato kaatui keskialueella suoraan Bellemarea päin ja Bellemaren luistin jäi kiinni jäähän. Ei paljoa tarvitse arvuutella, mihin sattui - polvi vääntyi pahasti eikä Bellemare pystynyt laittamaan sille yhtään painoa. Veikkaan, ettei ihan seuraavassa pelissä ole takaisin, joten nelosketju lienee laitettava muotoon O'Connor/Kaut - Jost - Sherwood. Ikävää kyllä tuo hyökkäyksen kapeus, puolustuksessa voisi huoletta heittää parikin nimeä tilalle, ei tietenkään laadultaan korvaavasti.

Toisen erän kuluessa Colorado otti peliä paremmin haltuunsa. Myös ylivoimalla päästiin pyörittämään. Maaleja ei kuitenkaan nähty kummassakaan päässä. Hyökkäysketjut elivät ykkösketjua lukuun ottamatta ymmärrettävästä syystä.

Kolmannessa erässä pelattiin hetki viidellä pakillakin, kun Toews satutti jalkaansa jossain tilanteessa. Tuli kuitenkin takaisin, joten ei sen vaarallisempaa. Ja sen verran laadukkaita kaikki pakit tällä hetkellä ovatkin, ettei tuo kauheasti edes haitannut. Se on sanottava, etten ole ollut Byramin fani koskaan, mutta olen valmis pyörtämään sanani. Hieno peli, kiekollisesti vahva ja puolustuksessa hienoja pelastuksia. Toki näihin pelastuksiin asti ei tarvitsisi mennä paremmalla sijoittumisella, mutta hyvä että on aktiivinen hyökkäyspäässä ja pelaa vahvuuksillaan. Tuohon lisää voimaa varteen ja parempaa ymmärrystä NHL-vauhdista, niin kyllähän meillä on taas hieno pakki lisäksi. Ei ole noilla otteilla Byram mihinkään menossa tälläkään kaudella. Byramin saldoksi tänään jäi 0+0 ja yksi tolppa.

Saadia olin etsinyt kentältä koko ottelun, ja kolmannen erän yhdessä vaihdossa hänet huomasin. Kiihdytti hyvin hyökkäysalueelle, jarrutti ja tarjoili hyvän paikan Kadrille. Ei kauaa kulunut, kun Girard toimitti kiekkoa uudelleen maalille, jossa Donskoi ja Saad hakkasivat kiekkoa ja lopulta Kadri laittoi kiekon maaliin. Selvästi apina tippui selästä, sen huomasi ilmeistä saman tien. Ja huomasi oikeastaan kentälläkin, koska kahden minuutin päästä tarjoili Burakovskylle paikan ja 2-0. Lopulta vielä ohjasi hienosti Makarin vedon maaliin, joten Kadrille lopulta erittäin plusmerkkinen ilta.

Grubauer oli vahva koko ottelun. Luulin myöskin, että San Josella on maalivahtiongelmia, mutta sieltähän vanha nemesis Dubnyk tuli ja oli loistava. Ei voinut maaleille mitään.

Seuraavaksi sitten em. nemesisjoukkuetta eli Minnesotaa vastaan. Pelit on la-su ja su-ma öinä klo 3. Francouz sais palata ja pelata toisen back-to-back otteluista.

E: Se pitää vielä sanoa, että San Jose blokkasi vetoja erinomaisesti. Tuntuivat jatkuvasti olevan edessä. Coloradolla taas pelaaja oli edessä, mutta kiekko ei pysähtynyt millään.
 
Suosikkiurheilijat:
Petter Northug, Andrea Pirlo, Michael Schumacher & Pavel Datsyuk

Knatterton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
Kilinkolin sano tolppa ku kiekkoon kolahti...eiku...
Meinasi olla todella turhauttava peli katsoa, kun tuntui ettei mistään mene taas sisään. Tällä kaudella nähty aiemminkin vastaava tilanne. Sitten kun sen yhden vihdoin sai, niin tuli vielä pari lisää.

Jos nyt jotain poimii, mitä ei aiemmin mainittu, niin Sherwood oli pirteä nelosen laidalla. Yllätyinkin, että peliaika jäi alle 10 minuuttiin, kun tuntui olevan näkyvästi hyvässä esillä useampaan otteeseen. Mielestäni kauden vaisuin peli 1.ketjulta siis ketjun normaaliin tasoon nähden. Jälleen toki useamman paikan loivat, mutta ei niin lentävää ollut meno, mihin tottunut.

Saadia olin etsinyt kentältä koko ottelun, ja kolmannen erän yhdessä vaihdossa hänet huomasin. Kiihdytti hyvin hyökkäysalueelle, jarrutti ja tarjoili hyvän paikan Kadrille. Ei kauaa kulunut, kun Girard toimitti kiekkoa uudelleen maalille, jossa Donskoi ja Saad hakkasivat kiekkoa ja lopulta Kadri laittoi kiekon maaliin. Selvästi apina tippui selästä, sen huomasi ilmeistä saman tien. Ja huomasi oikeastaan kentälläkin, koska kahden minuutin päästä tarjoili Burakovskylle paikan ja 2-0. Lopulta vielä ohjasi hienosti Makarin vedon maaliin, joten Kadrille lopulta erittäin plusmerkkinen ilta.
Tuo Saadin näkymättömyys ei tosiaan ollut uutta. Pisteiden valossa nyt näiden parin pelin ansiosta näyttää ihan hyvältä, mutta tuntuu jotenkin hiihtelevän pelin ulkopuolella pitkän tovin ottelun aikana. Mielellään tuolla paikalla voisi kokeilla jotain muutakin, mutta nyt kun tehoja tullut, niin tuskin on tapahtumassa.

Onneksi Kadri sai vihdoin sen maalin tehdyksi! Apina selässä ei ehtinyt näin muuttua gorillaksi. Tuon maalin jälkeen oli koko pelin dominoivin pelaaja ja siitä vielä kiitokseksi 1+1 päälle. Ei kahta sanaa pelin ykköstähdestä!
 

LostHorizon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, Real Madrid
Vaikka Toews palasi kehiin viime pelin lopussa, poissaolo saattaakin venyä pidemmäksi. Täten pakkiparit olivat aluksi muotoa Girard-Makar;Byram-Johnson;Graves-Timmins. Loukkaantuneen Bellemaren tilalle nostettiin odotetusti O'Connor, ja nelosketju oli ehdottamassani muodossa O'Connor-Jost-Sherwood.

Hyvin tuli Avs peliin ja jokainen ketju sai pyörityksen Minnesotan päässä ennen kuin Minnesota sai mitään aikaan. Lopulta O'Connor tekikin kauden avauksessaan maalin melko mielenkiintoisella tavalla, kun ohjasi Kähkösen maalinkulmalla lepäävästä mailasta kiekon sisään. Muutenkin nelonen oli todella vahva pelissä, ja mielellään näkisin sen tuollaisena jatkossakin, kun Calvert ja Bellemare ovat poissa. Jostista on tullut hyvä alivoimapelaaja ja nelosketjulainen, mutta en usko, että tuosta enää oikein kehittyy. Valitettavasti. Jos joku toinen joukkue näkisi hänet vielä lupauksena, kauppaisin ehdottomasti. Minnesota kuitenkin iski heti ensimmäisellä hyökkäyksellään pelin tasoihin, ja ottelu kulki siitä asti lievässä Coloradon hallinnassa. Ylivoimia Avs sai aivan tarpeeksi, mutta varsinkin ykkösen suorittaminen oli surkeaa. Alivoima sujui hienosti.

Pakkipareja jouduttiin kierrättämään, kun EJ ei käynyt kentällä kertaakaan ekan erän jälkeen. Byram oli noussut kakkosylivoimaan Toewsin tilalle. Donskoi oli tavallista parempi, nelonen hyvä, muut joko tasollaan tai vähän alle.

Joka tapauksessa 5-1 voitto oli hieno asia, ylivoiman toimiessa olisi parempaankin ollut mahdollisuuksia. Ensi yönä uudestaan, sama paikka, sama aika. Miska maalissa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkiurheilijat:
Petter Northug, Andrea Pirlo, Michael Schumacher & Pavel Datsyuk

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Ensi yönä uudestaan, sama paikka, sama aika. Miska maalissa.
Jatkoaikatappioon päättyi osa II. Huonoin uutinen tietty se, että MacKinnon ei pelannut kolmannessa erässä (lower dody). Mitään pelitilannetta en nähnyt missä loukkaantuminen olisi tapahtunut. Toivottavasti ei ole pitkä saikku, sillä rosterissa alkaa olla jo tarpeeksi reikiä.
Miskalta jälleen ihan ok suoritus, maaleille ei juuri mitään voinut.
Pakkiralli jatkuu kiivaana, nyt kauden ensimmäisen pelasi Jacob Macdonald (#34).
Makar sai viimein kiekon maalin näyttävällä tavalla.

Seuraavat kaksi peliä onkin sitten Denverissä, mutta vastus pysyy samana.
 
"Be a bad motherfucker" -Jules Winnfield

LostHorizon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, Real Madrid
Colorado pelasi siis molemmat vierasottelut kotipaidoillaan. Oliko Wild sanonut, että eivät halua nähdä kammottavia vierasasuja vastustajan yllä? Ehkäpä eivät, kai Avs olisi niitä sitten pitänyt kiusaksi. Joka tapauksessa kotipaitojen sininen väri vaikutti jotenkin tummemmalta mun silmään. Onko sitten Wildin lähetysten kontrasti erilainen, Wildin areenan valotus erilainen vai minä unenpöpperössä? Yritin kiinnittää asiaan huomiota, eikä mun mielestä kotipaitojen sininen ärsyttänyt ollenkaan nyt.

Pakisto oli tosiaan kokematon, kun joku Jacob MacDonald löydettiin pelaamaan. Girard taitaa olla kokenein nyt. Yksi kerrallaan konkarit ovat vaihtuneet junnuihin. Olisin odottanut Gilbertin pelaavan MacDonaldin tiellä. Mutta MacD pelasi kyllä ihan pätevän ottelun, sillä häntä ei paljoa näkynyt. Ei toki peliaikaakaan tullut kuin 11min. Hyökkäyskään ei samana pysynyt, sillä Sherwood ei jostain syystä ottelussa pelannut. Uskoisin poissaolon olevan yllättävä, sillä harvoin pelataan vajaalla 17 pelaajan miehistöllä. Nelosta ei siksi paljoa peluutettu, mikä on harmi, sillä O'Connor pelaa minun mielestä todella hyvin. Tarjoili ensimmäisessä erässä MacKinnonille sellaisen paikan, josta härkä yleensä kiekon maaliin laittaa. Puhutaan siis käytännössä tyhjästä maalista. Muutenkin pätevää tekemistä.

Peli noin yleisesti oli todella huolimatonta. Kiekko poltteli lavassa, ratkaisut olivat verkkaisia ja kovin isoa draivia pelaamiseen ei ollut. Joko oli väsyä, takki auki tai sitten vain huono päivä. Siihen nähden pysyttiin pelissä yllättävän hyvin mukana. Wildin kokoonpanokin on kyllä niin rikkinäinen juuri nyt, että voitto olisi pitänyt ottaa. Donskoi jatkoi hyvää virettään tekemällä maalin. Makar onnistui vihdoin peruutusharhautuksessaan ja sai kiekon maalille. Joka pelissä kokeilee samaa, yleensä kiekko on jäänyt blokkaukseen. On Makar kyllä käsittämättömän taitava luistelija, noin nopeaa suunnanmuutosta takaperinluistelusta laukaukseen ei saa tehtyä edes videopeleissä. Greenway näytti suoraan 80-luvulta tulleelta pujottelukepiltä siinä. Saad näkymättömyydestä huolimatta iskee pisteitä.

Se pitää vielä ensimmäisestä peliin liittyen sanoa, että itsehän olen suuri vastataklausten fani. Se ilmenee myös lempipelaajistani, kuten Fopasta ja Datsyukista. Olikin siis erityisen hienoa nähdä, kun Byram antoi jonkinnäköisen vastataklauksen heikosta fysiikastaan huolimatta. Menee myös ehkä vähän taklaajan piikkiin, mutta joka tapauksessa positiivista.
 
Suosikkiurheilijat:
Petter Northug, Andrea Pirlo, Michael Schumacher & Pavel Datsyuk

Ralph

Jäsen
Pelipaita-aikataulu selvisi. Sekä kolmospaitaa että retropaitaa käytetään kuudessa ottelussa. Kolmospaita on ensi kertaa käytössä nyt näissä seuraavissa Wild-peleissä, sitten ensi kuussa taas kahdessa peräkkäisessä Wild-pelissä ja huhtikuussa vielä kahdessa Blues-pelissä, mutta ne eivät ole peräkkäiset pelit. Retropaita on käytössä kuun lopussa kahdessa Golden Knights -pelissä, joista ensimmäinen on se ulkoilmaottelu. Sitten maaliskuussa retropaita on käytössä ensin kahdessa Ducks-pelissä ja sitten uudestaan kahdessa Golden Knights -pelissä.

Shane Bowers tulee "hätälaina"-statuksella NHL-rinkiin ja jos Nathan MacKinnon ei pelaa, Bowers tehnee NHL-debyytinsä. Hunter Miska tiputettiin taxisquadiin ja hätälainalle tulee Adam Werner. Miltäköhän ketjut näyttää, jos kaikki loukkaantuneet yhä sivussa?

Gabriel Landeskog - J.T. Compher - Mikko Rantanen
Andre Burakovsky - Nazem Kadri - Brandon Saad
Valeri Nichushkin - Tyson Jost - Joonas Donskoi
Kiefer Sherwood - Shane Bowers - Logan O'Connor

Kadri olisi sinänsä selkeä valinta ykkösketjuun, mutta kun kakkosketjun kolmikko on saanut pelinsä hyvin toimimaan yhteen, niin laittaisin rohkeasti Compherin tuohon ykkösketjuun. Compherin kauden alku on ollut vaisu, mutta tuossa peli ja voisi herättää hänet. Sinänsä alkukauden perusteella Donskoi kuuluisi ykköseen mielummin, mutta ehkei Landeskogia tai Rantasta uskalla laittaa sentteriksi.

Bowen Byram - Cale Makar
Sam Girard - Conor Timmins
Ryan Graves - Greg Pateryn

Philipp Grubauer
Adam Werner
 
"Ralph is known for his hilariously random one-liners, positive attitude and pure loopiness."

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Sekä Toewsin että MacKinnonin loukkaantumiset eivät ole onneksi vakavimmasta päästä. Molemmat huilaavat ensi viikolle asti.
 
"Be a bad motherfucker" -Jules Winnfield

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
...laittaisin rohkeasti Compherin tuohon ykkösketjuun...

Bowen Byram - Cale Makar
Sam Girard - Conor Timmins
Ryan Graves - Greg Pateryn

Philipp Grubauer
Adam Werner
Niukka työvoitto ensimmäisestä kotipelistä Wildia vastaan. Compher oli tosiaan pääasiassa kapteenin ja Mikon välissä. Ei kyllä iteselle jäänyt mieleen kuin siitä tappelusta, kun puolusti Makaria ja sai ylimääräisen kakkosen. Istunnon aikana Wild tekikin sitten ainokaisensa. Kolmannessa erässä Jostikin pelaili ykkösen sentterina ainakin yhden vaihtokierron aikana.
MacDonald oli jälleen kuudentena pakkina ja pelasi ihan oivasti. Liekö Pateryn sitten jo nähty.
Molemmat maalivahdit oli hyviä. Mielenkiintoista nähdä ketkä pelaavat neljännessä kohtaamisessa.
 
"Be a bad motherfucker" -Jules Winnfield

LostHorizon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, Real Madrid
Niukka työvoitto ensimmäisestä kotipelistä Wildia vastaan. Compher oli tosiaan pääasiassa kapteenin ja Mikon välissä. Ei kyllä iteselle jäänyt mieleen kuin siitä tappelusta, kun puolusti Makaria ja sai ylimääräisen kakkosen. Istunnon aikana Wild tekikin sitten ainokaisensa. Kolmannessa erässä Jostikin pelaili ykkösen sentterina ainakin yhden vaihtokierron aikana.
MacDonald oli jälleen kuudentena pakkina ja pelasi ihan oivasti. Liekö Pateryn sitten jo nähty.
Molemmat maalivahdit oli hyviä. Mielenkiintoista nähdä ketkä pelaavat neljännessä kohtaamisessa.
Noiden kokoonpanomuutosten lisäksi Dries oli tosiaan nelossentterinä, ei Bowers. Ärsyttäviä nykyään nuo tappelusäännöt, kun molemmat pudottivat hanskat samaan aikaan yhteistuumin, mutta silti Compherille kakkonen.

Ei liikaa pidä valittaa, kun voitto tuli, mutta oli kyllä heikkotasoinen peli kaikin puolin. Ei oikein Landeskogista ja Rantasesta ole mihinkään ilman MacKinnonia, valitettavasti. Rantasta kun pidetään niin kovana tekijänä, niin olisi kiva nähdä joskus häneltäkin jonkinnäköistä joukkueen ottamista reppuselkään tai edes vahvaa pelaamista. Nyt meni joukon jatkona. Noh, nämä sanat tulevat Rantasen kriitikolta. Laitetaan vaikka oma suosikki Makar samaan pussiin, muutamia väläytyksiä, mutta nyt tarvittaisiin johtavaa pelaajaa. Paljon toki pyydetty toisen kauden pelaajalta, mutta kova on pelaajakin.

Kolmos- ja nelosketjut pelasivat tasollaan ja sitä myötä voitto saatiin myös rammasta eikä myöskään tasoltaan liian kovasta Minnesotasta otettua. Ryan Graves oli Coloradon paras pelaaja tässä ottelussa. Loistavaa puolustamista, hienoja blokkeja ja vahvaa kiekon liikuttamista.
 
Suosikkiurheilijat:
Petter Northug, Andrea Pirlo, Michael Schumacher & Pavel Datsyuk
(1)
  • Tykkää
Reactions: Gust
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy