Mainos

Children of Bodom

  • 368 275
  • 1 076

Animal

Jäsen
Käsi pystyyn vielä kaikki ne, jotka uskovat Roopen potkimisen olleen täysin herrasta itsestään riippumaton juttu? Haastattelu toisensa jälkeen alleviivaa vain enemmän päihdeongelmaa ja haasteita arjen hoitamisen kanssa. Edellinen haastattelu taisi olla herran 50v juhlahaastis, jossa siinäkin jutun mukaan haastis lähti käytiin korjaussarjan korkaamisesta.

Tuossa haastattelussahan se itse epäsuoraan juuri myöntää, että tuo kännäily on se perimmäinen syy miksi sai lähteä. Kuvaavinta on se, että edes Laihon kuolema ei ole sytyttänyt mitään lamppuja. Ei yksinkertaisesti edelleenkään ymmärrä, että jos muu porukka yrittää pitää Laihon kuivilla ja bändin kasassa, niin siinä porukassa ei voi olla yhtään omia latujaan hiihtelevää känniääliötä mukana. Ja tämä on kuulemma "fucking hypocrisy". Sillä eihän Roopen kännääminen yhdessä yössä ole alkanut.

Ja jos rehellisiä ollaan niin kyllähän Bodomin musa myös musiikillisesti vaatii sen, että ollaan soittokunnossa eikä vain jurrissa roiskita vähän sinne päin. Jotkut kellaribändit on eri asia.

Ylen haastattelussa oli menossa "bunkkeriin" ottamaan kitarat laukusta ja on menossa sinne edelleen. Syyt on edelleen samat ja naama on vaan entistä kulahtaneempi.
 
Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Olipa jäätävä haastattelu. Tää Chaos tv:n haastattelija on kyllä ihan järkyttävän raskasta kuunneltavaa sönkötyksineen. Ei pelkästään tässä haastattelussa, vaan myös muissakin.
Kannattaisi kyllä vetää suomeksi nää suomalaisten haastattelut, tässä tapauksessa oltaisiin kyllä saatu Roopesta enemmän irti tosiaan.
Haastellijan raskaudesta olen samaa mieltä olipa kieli sitten suomi, englanti tai muinainen foinikia. HIenoa reagointia myös vastauksiin kun just sanottu ettei ole skeboihin koskenut niin onko bändiä, biisejä jne. Eipä ole tosiaan kondis parantunut eli soittelut vaikuttavat olevan yhtä kaukana kuin ennenkin. Ei varmasti naurattanut ketään myöskään Cobin vikalla keikalla jos Latvalan sattui siellä bongaamaan. Noi heitot jostain kledjuista on kyllä erittäin lapsellista paskaa mutta kukin tyylillään. Ehkä paidan bändi ei miellyttänyt tai jotain.
 
Animal

Jäsen
Noi heitot jostain kledjuista on kyllä erittäin lapsellista paskaa mutta kukin tyylillään. Ehkä paidan bändi ei miellyttänyt tai jotain.

Tuskin tuossa kukaan Roopen vaatteita tai tyyliä sinällään arvosteli, vaan sitä, että äijä kokonaisvaltaisesti rähjäisen näköinen.
 
Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Sitä ei toki käy kieltäminen. Toivotaan että se kipinä vielä jostain löytyy olipa sitten Stonen tai jonkun muun kautta. Saattaisi tuoda elinvuosiakin lisää. Ehkä takas Waltariin? Hymiö.
 
Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Alkoholismi on vakava sairaus. Niin heikossa hapessa Roope tuntuu olevan, että vaikeaa uskoa että tuosta enää soittajaksi on. Roope tarvitsisi juuammattiauttajan apua. Tuossa ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin korkki kiinni tai hauta.
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Alkoholismi on vakava sairaus. Niin heikossa hapessa Roope tuntuu olevan, että vaikeaa uskoa että tuosta enää soittajaksi on. Roope tarvitsisi juuammattiauttajan apua. Tuossa ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin korkki kiinni tai hauta.

No joo, onhan se vakava sairaus, en kiistä ollenkaan, mutta mitä olet mieltä vaikka Hulkon Antista? Tuommoiset kännihaastattelut antaa kyllä synkemmän kuvan mitä todellisuus onkaan. Pari viikkoakin lepoa, liikuntaa, salaattia, unta ja paljon vettä seuraavaan haastatteluun ja porukat huokaisisivat kuorossa, että ompahan muuten fressi ukko nykyisin, taitaa olla joku hihhuli.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Etelä-Saimaan lisäksi Kouvolan Sanomat julkaisi eilen (!) Jaskasta uuden jutun. Otsikko ja ajankohta viittaavat siihen, että kyseessä on erillinen juttu, eikä pelkkä E-Saimaan kierrätys. Jos joku viitsisi näitä kahta artikkelia referoida tähän ketjuun, niin olisin onnellinen. Kouvolan Sanomien otsikossa vihjaillaan Jaskan avaavan ensimmäistä kertaa tarkemmin COB:n hajoamisen syitä.

En ole lukenut muuta kuin tuon Kouvolan Sanomissa olleen jutun, mutta uskoisin, että molemmissa oli ihan sama juttu. Etelä-Saimaa ja Kouvolan Sanomat kuuluvat samaan konserniin. Lisäksi tuo Etelä-Saimaan ingressikin vaikutti tutulta.

Joka tapauksessa, eipä tuossa jutussa mitään paljastuksia ollut. Lähinnä keskityttiin Raatikaiseen itseensä, hänen lapsuuteensa, nykyiseen elämään ja bändiarkeen. Kertoi, ettei muistiin ole jäänyt kovin montaa keikkaa, koska oli itsekin melko ahkera juomaan viinaa. Bändin hajoamisesta ja Aleksin alkoholin käytöstä taisi olla ihan vaan pari kommenttia, sitä samaa mitä on ollut jo aiemminkin, eli hyvän kaverin alamäki harmitti ja huolestutti.
 
Animal

Jäsen
No joo, onhan se vakava sairaus, en kiistä ollenkaan, mutta mitä olet mieltä vaikka Hulkon Antista? Tuommoiset kännihaastattelut antaa kyllä synkemmän kuvan mitä todellisuus onkaan. Pari viikkoakin lepoa, liikuntaa, salaattia, unta ja paljon vettä seuraavaan haastatteluun ja porukat huokaisisivat kuorossa, että ompahan muuten fressi ukko nykyisin, taitaa olla joku hihhuli.

Kyllä olemuksen saa freesimmäksi nopeastikin, mutta toinen juttu on sitten soittaminen. Tuollaisen yli puolen vuosikymmenen jatkuvan tissuttelun ja tenuttelun sekä ilmeisen varsin vähäisen soittamisen jälkeen esim. Stonen No Commands tai COB:n Are You Dead Yet lähtee tuskin vanhaan malliin. Alkoholi kun tuppaa vaikuttamaan heikentävästi myös siihen miten käskyt päästä lähtee raajoihin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät, SaiPa, Ketterä
Yhtä juoppo Laiho oli mitä Roope. Tai ehkäpä vielä juopompi. Ja muillekin maistui. Olisi sitä muutakin tukea voinut bändi tarjota kuin fudut. Ymmärrän hänen katkeruutensa. Nykyään kyllä surullinen tapaus, mutta sellaisiahan nuo solistin hulttiot aina vanhetessaan on.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers

Täh?

Ja Joo, Laiholle maistui keitto, mikä johtikin miehen ennenaikaiseen kuolemaan. Herroilla on kuitenkin se sellainen ero, että Laiho oli kansainvälinen kitarasankari, kun taas Roope oli.. niin mitä? COBn kakkoskitaristi, joka sai kenkää.

Latvala on todella taitava kitaristi, mutta mies on melko surullinen hahmo nykyjään. COB on kuollut ja kuopattu, mutta mies jaksaa silti velloa siinä, kun sai potkut. Tälle tarinalle ei ole kovin hienoa loppua näkyvissä..
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
No joo, onhan se vakava sairaus, en kiistä ollenkaan, mutta mitä olet mieltä vaikka Hulkon Antista?
Hulkko on edelleen jostain syystä mainio biisinikkari, livenä taas... No, parempi kun ei sano aivan suoraan. Laulutaitoa ei ole, ja soittokin riippuu päivästä. Toisinaan se ei tiedä, onko Joroisissa vai Pattayalla. Näin kärjistetysti.

Kovin hyvältä ei Latvalan homma kuulosta. Pahinta on kun pettymys muuttuu katkeruudeksi (tulee muuten ihan Hulkko mieleen), näin Latvalan kohdalla on käynyt.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Just... Miten olisitte itse vetäneet haastattelun? Roope on vanha hevari ja jengi ehdottaa täällä että pitäis laittaa siistit kledjut päälle.

Latvala on ollut yksi maan kovimmista ammattimuusikoista. Kiertänyt palloa enemmän kuin 99% muusikoista, soitellut ties minkä bändien keikoilla ja vaikka ei COBin "ykkösstara" ollutkaan, oli hän kitaristina erittäin arvostettu. Noissa hommissa imagolla on merkitystä. Ja karu fakta on se, että Latvala on ollut puolivuosikymmentä ilman bändiä, esiintynyt mediassa parin vuoden välein ja antanut kuvan jätkästä, joka kittaa kaljaa lähiöpubissa ja jokaisessa haastettulussa on ihan kohta menossa sinne bunkkeriin, mutta juuri sillä hetkellä vähän painaa ja tasoittavaa tarvitaan.

Kun annat kuvan itsestäsi katkeroituneena lähiökuppilan kantapeikolta, ei ihme ettei ihan liikaa puhelin soi soittohommiin. Niin karulta kuin se kuulostaakin, Latvala tuskin vakuuttaa ketään siitä, että näillä ulostuloilla miehen soitto- tai keikkakunto olisi kunnossa tai että hänellä olisi annettavaa bänditoiminnalle. Noilla näytöillä Latvala on varmaan viimeinen kaveri, jolle soitellaan kun tarvitaan keikalle tuuraajaa, bändiin uutta kitaristia tai mietitään uuden poppoon pistämistä kasaan.

Miten olisin hoitanut haastattelun? Habitus siihen kuntoon, että keskimääräistä sokeampikin olisi nähnyt miehen olevan oikeilla urilla. Ei tuoppia pöydälle, mutta pari skittaa näkyvästi taustalle. Heti haastattelun alkuun soittonäyte ja toteamus, että "I'm back". Laihosta lyhyt ja poliittisesti korrekti vastaus tyyliin "toki poismeno sattui, vaikka ei oltukaan kovin hyvissä väleissä loppuvaiheissa. Se harmittaa ja kaduttaa. Hyvä muusikko lähti". Samoin Bodomista pari ympäripyöreyttä ja toteamus, että nyt on uusia kuvioita tulossa, antaa menneiden olla. Pääpaino musiikissa ja halusta palata soittokentille. Tai jos paloa soittohommiin ei ole, niin suora toteamus että näin on nyt marjat ja fokus siinä, että viimeisen puolen vuosikymmenen aikana annetuista haastatteluista edes se viimeisin olisi jotain muuta kuin katkeruutta, itsesääliä ja pohjalla makaamista. Ja vaikka kuinka vanha hevari onkin, varmaan sen "legacyn" luulisi kiinnostavan. Että sä olet ison yleisön silmissä vielä maan ykköskitaristeja, etkä itsesäälissä rypevä keskiketterällä elävä katkeroitunut jamppa.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Täh?

Ja Joo, Laiholle maistui keitto, mikä johtikin miehen ennenaikaiseen kuolemaan. Herroilla on kuitenkin se sellainen ero, että Laiho oli kansainvälinen kitarasankari, kun taas Roope oli.. niin mitä? COBn kakkoskitaristi, joka sai kenkää.

Latvala on todella taitava kitaristi, mutta mies on melko surullinen hahmo nykyjään. COB on kuollut ja kuopattu, mutta mies jaksaa silti velloa siinä, kun sai potkut. Tälle tarinalle ei ole kovin hienoa loppua näkyvissä..

kumpi on surullisempi hahmo, se joka juo itsemaa hengiltä vaikka varoituksia on satanut vai se toinen joka on elossa
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt kun Laihosta ei ole pariin kuukauteen enää aktiivisesti kirjoiteltu mediassa, satuin vilkaisemaan tuolta hautahaku.fi sivustolta oliskiko mies jo saatu laskettua haudan lepoon. Mutta ainakaan tuolta sivulta ei Laihon nimeä löytynyt.

En tiedä millaisella viiveellä nimet tuonne päivittyy, mutta kyllä on surullista jos miestä ei vieläkään ole saatu haudattua :(
Tätä olin tulossa kyselemään itsekin. Asia tuli mieleen, kun käväisin viime viikolla Malmin hautausmaalla (käsittääkseni sinne Laiho piti haudata) ja itsekään en löytänyt mistään tietoa hautaamisesta. Eli ilmeisesti tämä riita on edelleen kesken?
Laihon siskon tuoreen tiedotteen mukaan asiat ovat edelleen ennallaan. Veljeä ei ole vieläkään saatu multiin. Vanhemmat eivät jaksa lähteä oikeuteen. Sovittelua yritetään ja aikaisintaan loppusyksystä voisi hautaus onnistua jos Kim suostuu perheen esittämiin ehtoihin. (Copy paste mukaan jos tulkinnassa virheitä:

Anna Laiho and the family thought it best to explain where we’re at in Alexi’s burial situation.
*This is not private information so fill in and share with people who’ve been asking what’s up if you like.
-----------

"It has been 9 months since my beloved brother passed away and the situation regarding his burial is still unresolved

My brother´s biggest mistake from his past (everyone knows who I am talking about) is still actively preventing the burial. She is also actively trying to take Aleksi’s belongings from the death estate (goods that Aleksi bequeathed to our parents). It is important to remember my brother’s legal will states she is to be excluded from his inheritance. Everyday she is causing pain and suffering
to our family. Unfortunately, Finnish law of burial (hautaustoimilaki) allows this person to act like she does; the law is quite simple and certainly
doesn't cover obnoxious and sick scenarios like we're living in.

Last week I was contacted by Finnish parish, authority which is currently holding Aleksi´s urn. They said that if our family wants to bury his ashes honorably, we should take legal actions against the counterparty. But the problem is, that our grieving parents just DO NOT have enough strength to go to court! She has given no consideration, care or empathy that she’s continually forcing grieving elderly parents to fight for their dead child´s ashes!

Furthermore, until today my parents have spent over 10 000 euros on legal counselling after this person from the past showed up with her several
outrageous demands. Our family has tried to settle this with attorneys, so far the results have been zero. Whilst she was in Finland earlier this year for 2 months, we offered her numerous times to visit the urn and have her own memorial with 5 guests of her choosing privately, so we could book a funeral date but … she refused.

Our latest suggestion to this person is that the family burial takes place during September 2021 on an agreed date and then she can spend time with the urn prior to the family funeral.

Once again, We are still waiting for an answer."
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mikäli tuo pitää paikkansa että Aleksi on testamentissaan sivuuttanut aviovaimonsa Kim Gossin kokonaan perinnöstään, niin mitä oikeuksia Kimillä on Aleksin hautaamiseen ja muihin juttuihin? Vaikuttaa todella hämärältä kuviolta. Lakimiehet ovat yrittäneet sovitella juttua, mutta mitä asioita voi olla soviteltavina?
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Lakimiehet tuppaavat olevan myös sellaisia että kun on lypsettävää eli ns.pinkka kunnossa, asiat ihmeellisesti venyvät mutta kumminkin sitten järjestyvät. Ovat ainoita jotka tässä nyt voittavat.

Kerrassaan surullinen on tämä tapaus.
 
Animal

Jäsen
Kyllä mä sinällään ymmärrän (en välttämättä hyväksy), että joku haluaa nyt esiintyä edesmenneen Alexi Laihon vaimona ja on kiinnostunut tämän taakseen jättämästä omaisuudesta, ahne kun ihminen on ja toisaalta myös Laiho täysin kiistatta kv-rockstarana on taloudellisesti hyötynyt jenkkien green cardista, mutta tuota uurnanlaskun estämistä ja jarruttamista en ymmärrä millään tapaa. En vain tajua mikä tämän sirkuksen ja Laihon lähiomaisten kiusaamisen pointti on.
 
Varmaan haluaa korvauksen siitä, että Allu saadaan laskettua haudan lepoon. Jossakin vaiheessa Allun kuoleman jälkeen on tullut ilmi tuo testamentin sisältö, ja se ei ole oikein Kimille mennyt jakeluun. Kuitenkin tuli Suomeen pariksi kuukaudeksi hakemaan tavaraa ja lähti sitten menemään kun mitään ei irronnut mukaan. Näillä näkymin ei ole tulossa Suomeen enää, ja Allun hautaus jää tekemättä. Surullista, eikä End of fucking story.
 
Kyllä mä sinällään ymmärrän (en välttämättä hyväksy), että joku haluaa nyt esiintyä edesmenneen Alexi Laihon vaimona ja on kiinnostunut tämän taakseen jättämästä omaisuudesta, ahne kun ihminen on ja toisaalta myös Laiho täysin kiistatta kv-rockstarana on taloudellisesti hyötynyt jenkkien green cardista, mutta tuota uurnanlaskun estämistä ja jarruttamista en ymmärrä millään tapaa. En vain tajua mikä tämän sirkuksen ja Laihon lähiomaisten kiusaamisen pointti on.

En tajua minäkään. Voisiko perimmäinen syy olla se kaikkein helpoin selitys eli raha. Eukko kokee voivansa rahastaa tällä. Surullista kylläkin.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikäli tuo pitää paikkansa että Aleksi on testamentissaan sivuuttanut aviovaimonsa Kim Gossin kokonaan perinnöstään
Ei tuo toimi noin. Vaimolla on oikeuksia, joita ei voi testamentilla noin vain sivuttaa.
 
Animal

Jäsen
Ei tuo toimi noin. Vaimolla on oikeuksia, joita ei voi testamentilla noin vain sivuttaa.

Jos olen oikein ymmärtänyt, niin aviopuolison voi jättää ilman perintöä ja ohittaa tämän testamentilla, mutta tästä huolimatta lailliselle puolisolle on maksettava tasinko, joka on siis eri asia kuin perintö.

Perinnön osalta asia menee ymmärtääkseni niin, että riidattomassa "normaalitilanteessa" ilman testamenttia omaisuus jaetaan perikunnan kesken tasan perintökaaren mukaan. Tasinko taas lasketaan niin, että lasketaan puolisoiden omaisuus ja varallisuus yhteen ja avioparin kokonaisomaisuudesta puolet menee elossa olevalle puolisolle vaikka tämä olisi ohitettu testamentilla.

Ja mitä tulee tähän Laihon tapaukseen, niin olisi vähintäänkin mielenkiintoista tietää, että millainen huomio avioliiton myötä saadulla Green cardilla tässä perintösotkussa on ja onko olemassa jotain oikeaa todistusaineistoa, että Laiho on "vuosikaudet" pyrkinyt eroamaan Gossista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös